Foorumi | Auburn Estate
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Come rain or shine | Lidia R.

Siirry alas

Come rain or shine | Lidia R. Empty Come rain or shine | Lidia R.

Viesti  Lidia R. 31.10.21 15:41

Lidian spinnarit
Lidia R.
Lidia R.
Hevosenomistaja

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 28

http://kelme.altervista.org/hepat/mara.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Come rain or shine | Lidia R. Empty Vs: Come rain or shine | Lidia R.

Viesti  Lidia R. 31.10.21 15:47

Kahden jälkeen 31.10.


Tiilitehtaan musiikin syke oli mukaansatempaava. Lidia ei ollut tanssinut kunnolla aikoihin, eikä voinut vastustaa kiusausta, kun epäilemättä ammattilaiseksi luokiteltu DJ soitti mitä parhaimpia listahittejä. Hän oli saapunut paikalle joskus hieman jälkeen yhdeksän ja viihtynyt pitkin iltaa monien ihmisten seurassa jutellen, tanssien ja nauraen. Lettikampaus, joka painui vasten naisen niskaa tuntui liimautuvan kiinni hikisenä ja myrkkypulloa muistuttava lasi nousi hänen huulilleen kenties liian monetta kertaa sinä iltana. Disney teeman mukaisesti Tuhkimoksi pukeutunutta naista huimasi hieman ja olo kevyt, mutta hutera. Kello oli luultavasti jonkun verran vaille kaksi, eikä se tuntunut haittaavan Lidiaa ollenkaan. Päin vastoin. Hän ajatteli illan vain paranevan. Nainen oli juuri täyttämässä jälleen lasiaan baaritiskiksi luokiteltavan noidan myrkkyosastoa muistuttavan tiskin luona, kun hän huomasi silmäkulmassaan jotain kirkkaan vihreää. Lidia kääntyi ympäri ja kiinnitti siniharmaat silmänsä naiseen, joka jutteli rennon oloisena luultavasti Mikki Hiireksi pukeutuneen miehen kanssa.

Naisen vaaleat hiukset oli vedetty korkealle nutturalle pään päälle ja lyhyt vihreä mekko paljasti pitkät sääret. Lelukaupan naamiaisosastolta ostetuista siivistä varisi jokaisella liikahduksella kultaisen sävyistä glitteriä ja hetken mietinnän jälkeen Lidia oivalsi vaaleaverikön esittävän Helinä-keijua. Aavistuksen vahvisti korkkareissa olevat hassusti vinoon liimatut valkoiset pumpulipallot. Lidia ei tiennyt varsinaisesti miksi nainen kiinnitti hänen huomionsa, mutta luultavasti vaaleaverikön humalaiset aivot vain tarttuivat lähimpään mahdolliseen pysähtyneeseen kohteeseen. Hän siemaisi lasistaan. Neste maistui hitusen pahalta, mutta tässä vaiheessa yötä häntä ei enää pahemmin kiinnostanut. Olo olisi huomenna kuitenkin kamala, vaikka ilta olikin tähän mennessä ollut mukava. Mietteidensä lomasta Lidia huomasi Helinä-keijun liikkuneen paikaltaan.

Nainen kääntyi hymyillen edelleen edellisen keskustelun jäljiltä, otti pari askelta katsomatta eteensä ja törmäsi suoraan Lidiaan, joka oli yrittänyt siirtyä edestä pois siististi ja huojumatta boolin jäljiltä. Naisen suusta pääsi säikähtänyt kiljahdus ja juomat läikkyivät lattialle. Lidian haameseen reiden kohdalle räiskähti verilammikkoa muistuttava läiskä punaista juomaa, joka haisi epämiellyttävän esanssiselta.
“Voi apua anteeksi kamalasti! Mites tässä nyt näin kävi? Saisikohan sitä pyyhittyä?” törmääjän huulet liikkuivat puheen mukana ja Lidia tarkensi katsettaan yhteentörmäyksen jäljiltä. Lähemmin tarkasteltuna naisen hiukset eivät olleetkaan luonnollisen vaaleat ja blondien hiusten lomasta pilkotti tummempaa juurikasvua.
“Häh?” Lidian suusta pääsi tilanteessa hölmöltä kuulostava äännähdys. Päässä pyöri ja nainen epäili näyttävänsä hyvin pöllämystyneeltä. Paljonko sitä boolia olikaan kulunut?
“Niin, että saisikohan sitä pyyhittyä?” Helinä katseli häntä aavistuksen hätääntyneen näköisenä. Mikä sitä nyt noin riivasi? Oli hän aikaisemminkin joutunut bileissä juomien kaadon kohteeksi. Harvemmin kukaan oli viitsinyt edes pahoitella.
“Kunhan ei ole punaviiniä kaikki on hyvin”, Lidia vastasi toivoen kuulostavansa rauhoittavalta. Vai oliko? Hame oli siskolta lainattu, koska nainen itse ei omistanut Tuhkimolle sopivaa sinistä alaosaa. Suuttuisikohan se hirveästi, Lidia mietti ja yhtäkkiä häntä ahdisti kovasti.

Miksi hän olikaan taas juonut näin paljon? Seinät tuntuivat kaatuvan päälle ja hetkessä musiikki oli liian kovalla. Valot liian kirkkaita ja korvissa tuntui kasvava pauhunta. Helinä-keiju katsoi häntä edelleen. Nyt enemminkin tutkivasti.
“Onks kaikki okei?”
Se oli viimeinen niitti. Kyyneleet valuivat Lidia poskille ja polvet tuntuivat pettävän. Tiedä sitten oliko se seurausta liiasta alkoholista vaiko kuristavasta tunteesta. Jollain viimeisellä selväjärkisellä aivojen osallaan hän ajatteli kaiken tämän olevan juomisen syytä.
“Haluatko sä, tai siis pitäisikö mennä ulos?” Helinä seisoi siinä edelleen ja nyt sen silmissä oli uudelleen kasvava hätäännys. Jotenkin Lidia sai nyökättyä ja keijukainen nappasi hänen kädestään kiinni johdattaen häntä ulos rakennuksesta. Ovi oli onneksi lähellä ja nainen toivoi, ettei törmäisi erityisen moneen tallilaiseen matkalla.

Kylmä syysilma puraisi sormista heti ovesta astuttaessa, vaikkei Lidia kiinnittänytkään siihen mitään huomiota.
“Hei, onko kaikki hyvin?” nainen kysyi uudestaan. Se oli taikonut jostain turkista muistuttavan takin, jota nainen nyt kietoi kovalla vimmalla Lidian harteille. Vaaleaverikkö suurin piirtein tippui kyykkyyn ja kyyneleet noruivat poskia pitkin.
“On hyvin. Tai siis ei ole. En mä tiedä”, Lidia epäili sössöttävänsä hieman ja kuulostavan vieläkin sitäkin hullummalta, “Mun isällä on uus naisystävä ja vanhemmat eroaa. Se olettaa sen olevan ihan okei kaikkien kannalta, vaikkei ne ole vielä edes eronnut ja se nainen on liian mukava ja mä en halua pitää siitä, mä en halua pitää isästä ja mä en pidä siitä, että mä ajattelen niin ja… en mä tiedä.” Viimeiset sanat tulivat ulos parahduksena ja nainen hautasi kasvonsa käsiinsä. Vaivalla tehdystä silmämeikistä tuskin olisi paljoa jäljellä.
“Hei, hei kaikki hyvin. Ei hätää”, Helinä-keiju silitteli hänen selkäänsä ja itku vain yltyi.
“Äiti odottaa, että mä oisin sen puolella, ja niinhän mä tavallaan oonkin, mutta kun ne on veivannu niiden suhdetta melkein 28 vuotta ja me ollaan kyllästyneitä siihen ja mä oon ehkä tavallaan toivonutkin sitä”, Lidia puhui toivottomana käsiinsä. Kurpitsapolulla ei onneksi kulkenut ketään.
“Sä oot toivonut mitä?” nainen kysyi lempeästi.
“Että ne vihdoin eroaa”, Lidia parkaisi. Tuntui hyvältä saada se vihdoin ulos. Illallinen isän kanssa oli sujunut vajaa kymmenen päivää sitten kireissä tunnelmissa, eikä kumpikaan siskoksista ollut puhunut asiasta sen jälkeen, kun isä oli pamauttanut uutisensa pöydälle.
“Shh, shh. Kaikki järjestyy kyllä”, Helinä toisteli, eikä Lidia siinä tiilitehtaan ulkopuolella itkiessään jaksanut uskoa muuta.  

“Pitäiskö sun lähteä kotiin? Helpottaisiko se?”
Lidia ei tiennyt kauanko hän oli nyyhkinyt siinä vieraan naisen siliteltävänä, mutta nyt kyyneleet olivat tyrehtyneet melkein kokonaan ja kiristävä ahdistus oli hieman hellittänyt.
“Joo”, nainen inahti ja liikahti hieman korkkareissaan. Pohkeet olivat puutuneet ja hän näytti luultavasti kamalalta.
“Mä voin soittaa taksin, jos haluat?” Ruskeat silmät tarkkailivat häntä, ja Lidia toisti vastauksensa. Hän oli umpiväsynyt, itkeminen oli vienyt viimeisetkin mehut naisen energiavarastosta. Blondi nyökkäsi nousten ylös. Soitossa ei kestänyt kauaa ja pian taksi oli entisen tiilitehtaan edessä. Lidia sai mutistua osoitteensa ja seurasi kuinka Helinä istui hänen viereensä auton takapenkille. Nainen huomasi hänen kysyvän katseensa ja vastasi aavistus hymyä suupielessään.
“Tuun katsomaan, ettet varmasti kuukahda kadun varteen.”

Sisko oli lähtenyt viettämään Halloweeniaan omien työkavereidensa kanssa, eikä tulisi ennen tiistaita takaisin, joten rivitalossa ei ollut valoja. Elle oli muuttanut Murronmaalle Lidian kanssa erottuaan pitkäaikaisesta suhteestaan kaivaten samalla uutta alkua. Siskokset olivat aina tulleet hyvin juttuun, joten kun tummempi piirteinen sisko oli ehdottanut yhteistä rivaria, Lidia oli suostunut ajattelematta sen kummempia. He olivat jakaneet asunnon kahteen puoliskoon ja tulleet toimeen pientä nahistelua lukuun ottamatta melko hyvin. Muutossa mukaan oli tullut myös Ellen kultasennoutaja Hanska, joka nyt hyppi iloisesti Helinä-keijua vasten.
“Käytin sen ulkona ennen kun lähdin yheksältä”, Lidia koki tarpeelliseksi selittää, ettei nainen pitäisi häntä kamalana ihmisenä. Helinä-keiju nyökkäsi hymyillen.
“Missä sun makkari on? Tuhkimo taitaa tarvita nyt vähän unta.” Lidia osoitti ovea vasemmalle haukotellen samalla. Päässä tuntui kammottavan huonoa oloa enteilevä särky, eikä mikään kuulostanut paremmalta, kuin nukkuminen. Helinä auttoi automatkasta hieman piristyneen, mutta nyt jälleen väsähtäneen ja huojuvan Lidian sänkyyn, rapsutti Hanskaa korvan takaa ja hymyili itsekseen jättäessään lappua keittiön pöydälle. Ovi sulkeutui naisen selän takana ja blondi jatkoi kävellen kohti kotiaan.

#disneyhalloween
Lidia R.
Lidia R.
Hevosenomistaja

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 28

http://kelme.altervista.org/hepat/mara.html

Isabella S., Jusu R., Matilda T., Sarah R. and Anton S. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Come rain or shine | Lidia R. Empty Vs: Come rain or shine | Lidia R.

Viesti  Lidia R. 01.05.23 16:05

Loppuvuodesta


Elokuu
Tummatukkainen nainen nojaili Kingin tiskiin. Lavan alle yltävät hiukset heiluivat vapaina ja nainen naureskeli ja jutteli hyväntuulisena. Lidia joi makean makuista drinkkiänsä mietteliäänä seuraten vaivihkaa naisen porukan tekemisiä. Sisko oli lähtenyt kotia kohti vain hetkeä aikaisemmin, eikä häntä huvittanut seurata Elleä, varsinkaan kun naisen käsipuolessa oli hekotellut joku baarista kaapattu mies. Juoman pohja tuli näkyviin, ja nainen tiesi, ettei kovin monen juominen tekisi hyvää huomisia kisoja ajatellen.

Siinä pohtiessaan blondi ei ollut seurannut miten hänen tarkkailunsa kohde oli eronnut ryhmästään ja astellen nyt perin määrätietoisesti kohti hänen tyhjentynyttä pöytäänsä. Nainen olisi varmaan säpsähtänyt ellei kevyt humala olisi turruttanut aisteja juuri tarpeeksi, kun tummatukkainen istui Lidiaa vastapäätä. Ilmeestä päätellen nainen tunnisti vallan hyvin kuka Lidia oli, jopa vajaan vuoden jälkeen. Vaaleatukkainen harkitsi ihan tosissaan livistämistä, mutta ei saanut jalkojaan liikkeelle.

"Long time no see", Helinä-Keiju avasi keskustelun virnistäen kutsuvasti. Lidia tuijotti tyhmänä yrittäen keksiä jotain sanottavaa.

Ei Lidia tietenkään itseään miksikään stalkkeriksi tituleerannut, mutta olihan nainen nyt tietenkin katsonut Halloweenbileiden jälkeen lapun numeron netistä ja löytänyt sitä vastaavan nimen. Ja sometilin. Ja seurannut sitä hiljaa sivusta aina välillä. Häntä hävetti edes myöntää, että nainen oli jäänyt kummittelemaan mielen päälle lähes vuodeksi.

“Et soittanut”, nainen kiusoitteli. Lidian päähän singahti kuva siistillä tekstauksella kirjoitetusta lapusta melkein vuosi sitten. Jos tarvit juttuseuraa, siinä oli lukenut ja numero oli ollut toisella puolella. Nainen puisteli päästään mielikuvat saman aamun häpeästä ja huonosta olosta samalla kun tutki katseellaan Helinä-Keijuksi kutsumaansa naista. Lappu löytyi edelleen naisen yöpöydän laatikosta. Syystä miksi hän on oli sen säilyttänyt, ei Lidia ollut ihan varma.

“Veea Joliekko”, nainen esitteli itsensä hymyillen ojentaen samalla kättään pöydän yli muodolliseen kättelyyn. Lidia yritti olla nyökkäämättä turhan tietäväisenä ojentaessaan omaa kättänsä.
“Lidia Railakka.”


Syyskuu
Nopeasti viilenevä ja hämärtyvä ilta oli viimeksi tuntunut yhtä jännittävältä 2020 syksyllä, kun Mara oli pakattu autoon Saksan maalla ja saapunut Rasmuksen kyydissä kohti Auburnia. Tällä kertaa ratissa ei tosin ollut kyseinen mies, eikä lähtömaanakaan ollut Saksa, mutta yhtä kaikki Lidia oli ostanut toisen hevosen. Kasimira v.d. Nevel oli vasta reilu kolmivuotias, mutta nainen oli varma, että tammasta tulisi vanhempiensa tapaan hyvä estetykki, joka toivottavasti sopisi hänen käteensä. Kasimira oli hevosauton viimeinen pysäkki luultavasti siksi, ettei Kallan perämetsiin kovin usein tuotu hevosia ulkomailta. Hevosauton kuljettaja oli elämäänsä kyllästänyt nainen, jonka jämäkillä otteilla hieman järkyttyneen oloinen tamma pääsi turvallisesti uuden kotimaansa kamaralle.

Hyvin rakentunut, mutta selkeästi matkasta hieman kuivunut Kasimira mittaili pientä kotitallin pihaa vaivautumatta sen suurempiin iloliikkeisiin. Poninuorikkojen innostuneet hirnahdukset kuuluivat pihatosta, joihin tamma vastasi kohteliaalla hörähdyksellä.
“Siinäkö se nyt on?” Elle kysyi katsellen hieman etäämmältä. Lidia nyökkäsi hymyillen. Kunhan se siitä vähän kasvaisi ja Kasimiraa alettaisiin laittaa satulaan, nainen ihan varmasti rahtaisi sen Auburniin asumaan. Kentätöntä mutapihattoa hän ei jaksaisi yhtään enempää kuin olisi tarpeen.


Lokakuu
Maraa kismitti, kun Lidia hyssytteli tammansa menohaluja. Nainen ei luottanut sisuskalujensa sisällä pysymiseen mikäli hän ottaisi yhtään nopeampaa askellajia kuin käyntiä. Tamma viskeli päätään ja asteli etukavioillaan epäilemättä espanjalaista käyntiä muistuttavaa hosumista, mutta Lidia ei antanut tamman kiirehtiä turhaan. Flunssa oli iskenyt jälleen kyntensä kiinni naiseen, eikä edes Louna ollut ehtinyt tallille häntä sijaistamaan. Ilmeisesti tyttö oli onnistunut saamaan itsensä pieneen pulaan kaverinsa 18-vuotis synttäreillä, ja nainen oli pidätellyt hymyään, kun Helga oli soittanut selittääkseen tilannetta. Neljäs vapaapäivä ei myöskään ollut millään tavalla sopinut Maran pääkopalle ja naisen oli ollut pakko uhrata itsensä. Sentään maneesissa oli ollut tilaa alkujuoksutukseen, eikä Lidia ollut sentään menettänyt järkeänsä selässä pysytellessä kovassa päänsäryssä.

Hän näytti epäilemättä puolikuolleelta, kun maaston päätteeksi Lidia talutti tammansa talliin. Jopa niin huonokuntoiselta, että viereisessä karsinassa Zelian kimpussa hääräävä Matilda kohotteli kulmiaan ja kysyi kohteliaasti, että oliko kaikki ihan kunnossa, johon Lidia taas vastasi, että toki, vähän vaan tukossa pää. Kotiin päästyään hän nukkui loppupäivän toivoen pikaista paranmista itselleen.


Marraskuu
Kirkkaanpunainen este läheni kovaa tahtia samassa rytmissä Maran laukan kanssa ja tamma ponnisti sen yli kevyesti. Ensimmäinen 120 luokka oli taputeltu viime kuussa, ja sitä ennen sillä korkeudella oltiin hypätty jo pari kuukautta, joten Lidiaa ei yllättänyt yhtään, ettei se tuottanut Maralle vaikeuksia. Isän arvioiva katse osui silmiin vauhdissa ja laukkaa vaihtaessa vasemmalla seisoi toinen arvioiva katse. Radan viimeinenkin okseri ylittyi kevyesti ja valmetajana toimivan Robin Hartzin asento viesti tyytyväisyyttä. Kasvot olivat hyväntuulisessa hymyssä, kädet löyhästi rinnalla ja jalat tukevasti maneesin hiekalla. Mara pärski itseensä tyytyväisenä, kun Lidia istui takaisin satulaan ja siirsi raviin. Kevennellen hän käänsi päänsä naisen suuntaan.

“Haluutko mennä tällä huomenna?” hän kysyi saksaksi luoden samalla pikaisen vilkaisun isäänsä, joka oli syventynyt keskustelemaan tallinomistajan kanssa. Robinin ilme kävi hämmentyneen puolella, kunnes nainen hymyili vastaten myöntävästi. Maralla ei hänen itsensä lisäksi ollut mennyt kuin tallinomistaja, eikä vaaleatukkainen mielellään antanut tammaansa nuorempien tallityttöjen huoleksi.
“Missä sä olet huomenna?” Robin kysyi tietäen, ettei Lidia ollut kertaakaan näiden muutaman Belgiassa vietettyjen viikkojen aikana missannut yhtäkään oman hevosensa liikutusta.
“Häissä”, hän vastasi hammasta purren.
Lidia R.
Lidia R.
Hevosenomistaja

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 28

http://kelme.altervista.org/hepat/mara.html

Isabella S., Matilda T. and Sarah R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Come rain or shine | Lidia R. Empty Vs: Come rain or shine | Lidia R.

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Voit vastata viesteihin tässä foorumissa