Kynttiläillallinen

Heidi käveli rauhallisesti Epionen ja Carleen edessä. Tammat kävelivät rauhallisesti omistajansa johdolla valtavasta metsätarhasta kohti tallia. Nainen oli jättänyt takaoven auki ja antoi Epionelle sen verran pidemmän narun, että tamma sai kävellä Carleen takana oviaukosta sisälle. Tallissa oli Viljami, mies jakoi karsinoihin heiniä ja väkirehuja, ulkona oli enää Vargas, Trina ja Sitrus.
Heidi otti tottunein ottein Carleen selästä loimen pois ja irroitti siltä riimun päästä, hopeanmusta käveli karsinaansa rauhallisesti. Epione kosketti omistajansa käsivartta ja pääsi hetken päästä omaan karsinaansa siellä odottavien ruokien luokse.

Brunette suunnisti seuraavaksi Vargasin luokse. Ori seisoi portilla valppaana, mutta silti rauhallisena. Kimo ei stressannut jäävänsä yksin pihalle ja siksi se pääsi oreista viimeisenä sisälle.
"Hei", Heidi tervehti hymyillen ja naksautti ketjunarun orin riimuun kiinni. Silmät pyyhkäisivät automaattisesti valkean karvapeitteen läpi ja pysähtyivät sitten takajalkaan.
"Mitäs täältä löytyy?" nainen kysyi ja yritti astua lähemmäs nähdäkseen paremmin, Vargas kääntyi kuitenkin ja nykäisi narusta tallia kohti.
"No et sä ainakaan onnu vielä onneksi", Heidi mutisi, kun talutti yllättävän pörheäksi ruvennutta oria talliin. Saatuaan kimon pesupaikalle, nainen pyysi Viljamin hakemaan loput hevosista sisälle ja tarttui itse puhelimeensa.

Päivä oli painunut iltaan jo aikoja sitten, mutta Lauri oli silti tyytyväinen, että oli startannut autonsa kohti Orijokea niin aikaisin, että ehti perille juuri ja juuri valoisan aikaan. Mies huomasi unohtaneensa kylpyhuoneeseen valot lähtiessään aamulla ensin kohti Kallaa ja yksityisvalmennusta, jonka oli luvannut pitää Sarahille tiukemmalla aikataululla. Siitä mies oli suunnannut kohti Vantaata, jossa päivä oli vierähtänyt useamman valmennuksen ja yhden ratsutettavan merkeissä.

Lauri oli juuri ehtinyt saada ratsastusvaatteet päältään, kun puhelin soi. Mies vastasi tutulle soittajalle itsekseen hymyillen - ihan kuin Heidi olisi vaistonnut, että Lauri oli palannut Orijoen rajojen sisäpuolelle.

"Vekki? Kummassa takasessa?" nopeasti vakavoitunut mies mutisi puhelimeen. Hätä ei varmasti ollut suuri, mutta tunnollisena tallinomistajana Heidi oli halunnut ilmoittaa havainnostaan heti.
"Tulen pyörähtämään siellä", Lauri totesi nopean harkinnan jälkeen. Ratsastusvaatteet saivat jäädä mytyksi makuuhuoneen lattialle, kun mies kiskoi itselleen collegea päälle, nappasi kuoritakin naulakosta ja sulloi kaiken tarpeellisen sen taskuihin.

Lauri heilautti tervehdyksen Viljamille, joka oli suuntaamassa tarhoille. Mies sulki autonoven hiuksiaan vapaalla kädellä haroen ja toivoi, että tallissa odottava Vargas vekkeineen ei joutuisi kovin pitkälle lepojaksolle. Lauri oli ilmoittautunut itse pienen tauon jälkeen valmennuksiin, jotka olisivat viikon päästä ja halusi ennen sitä ehtiä vielä hyppäämään Vargasilla itsenäisesti.

"Miltä se näyttää?" Lauri kysyi huomattuaan orinsa pesupaikalta Heidin kanssa. Ruskeiden silmien katse yritti lukea vastausta bruneten kasvoilta ja vasta siinä vaiheessa Lauri tajusi sisällään vellovan levottomuuden. Vargas oli oriksi yllättävän selväpäinen, eikä ollut onnistunut rikkomaan itseään aiemmin Laurin omistuksessa - eikä toivottavasti nytkään.

Puhelun päättymisestä ei kulunut kauaa siihen, että Lauri avasi tallin oven ja käveli pesupaikalle.
"Hei, ei kamalan pahalta", nainen vastasi kohdaten Laurin katseen häivähdys hymyä eleissään. Heidi laski pitelemänsä vesiletkun ja sammutti vedentulon hanasta.

"Onhan se ilkeän näköinen, mutta mun mielestä ei ole syvä", nainen jatkoi ja kyykistyi takajalan viereen. Heidi tarkkaili sivusilmällään Vargasin pään eleitä, ori oli kuitenkin vieras hevonen, eikä sen reagoinnista voinut olla varma. Brunette siirsi hieman valkeita karvoja haavan syvimmän kohdan päältä sivuun esitelläkseen sitä Laurille.

Vargas nosti vierestä takajalkaansa aavistuksen, mutta ei kuitenkaan liikahtanut sen enempää. Fiksu hevonen tiesi, ettei sen auttanut, kuin antaa ihmisten hoitaa haavansa.

"Ehkä laittaisin hauteen yöksi ihan varmuuden vuoksi, ettei vedä impparia siihen."

Lauri ei ollut varma, mitä vastausta oli odottanut, mutta huojentui Heidin vastauksen kuultuaan ja haavan nähtyään. Mies tiesi, että nainen olisi kyllä maininnut jo puhelimessa, jos Vargas olisi tullut talliin täysin kolmijalkaisena, mutta tajusi silti huolehtineensa asiaa etukäteen enemmän kuin olisi uskonut.

"Joo, ei se pahaakaan tee", Heidin viereen kyykistynyt Lauri totesi. Mies mittaili Vargasin jalkaa katseellaan ja kokeili sen lämpöä Heidin käden yläpuolelta. Jalka ei ollut vielä kerännyt nestettä, joten haavan täytyi olla melko tuore.

"Kiitos, kun soitit. Ja kylmäsit", Lauri tajusi sanoa suoristuessaan takaisin seisaalleen. Mies hymyili Heidille vähän ja taputti Vargasin lautasta. Hyvällä tuurilla jalka ei hauteella ottaisi itseensä ja mies pystyisi huomenna liikuttamaan orin kevyesti varmistaakseen, että se liikkui puhtaasti.

"Mitä menit riehumaan?" Lauri kysyi puoliääneen orilta, joka oli kääntynyt ihmettelemään omistajansa ja tallinomistajattaren puuhia. Mies astui lähemmäs ja nosti kätensä Vargasin otsalle, josta tarttui oitis valkeita karvoja Laurin tummansinisen takin hihaan.

"Voin tehdä sen hauteen, mulla on tavarat tossa jo esillä", Heidi tarjoutui hymyillen. Naisen siniset silmät seurasivat Laurin sormien matkaa Vargasin valkoiselle jalalle.

"Tietenkin, siitähän sä maksat", brunette vastasi ja nousi itsekin - huomattavasti Lauria jäykemmin - takaisin seisomaan. Laurin hymy tarttui myös naisen huulille.
Miehen siirtyessä lepertelemään hevoselleen, Heidi otti animalintexin, laimennetun betadinepullon ja muut hauteeseen tarvittavat välineet käsiinsä.

Ammattilaisen elkein brunette kääri Vargasin takajalan hetkessä pakettiin, antaen tottuneiden käsiensä tehdä työnsä. Heidiä hymyilytti, kun hän otti taskustaan pinkin fleecepintelin ja kääri sen näppärästi kimon jalkaan.
"Valmis", nainen ilmoitti ja seurasi Laurin ilmeitä, kun tämä kääntyi katsomaan Heidin kädenjälkeä.

Lauri seurasi Heidin työskentelyä väistellen Vargasin puskuyrityksiä. Vaikka ori oli klipattu useaan otteeseen talven ja vielä keväänkin aikana, pienikin määrä irtokarvaa sai kimon hankaamaan päätään Laurin käsivarteen kuin mielipuoli.

"Onneksi et nää minkä värisen pintelin sait", Lauri totesi Vargasille toinen kulma huvittuneesti koholla. Mies oli melko varma, että Heidi oli valinnut pinkin pintelin ihan tahallaan.

"Täytyy tulla aamulla tsekkaamaan tilanne", Lauri totesi irrottaessaan Vargasia pesupaikalta. Mies vilkaisi Heidin sinisiä silmiä, ennen kuin liikahti kohti Vargasin karsinaa. Puoliveriorin kaviot kopisivat tallikäytävällä ja Lauri ehti pyöräyttää orin karsinaansa juuri, kun ovilta kantautui seuraavien kavioiden kolahtelu.

"Tarvitsetteko apua hevosten sisäänotossa?" Lauri kysyi saatuaan Vargasin karsinanoven kiinni. "Ehdin kotiutua valmennusreissulta viisi minuuttia ennen kuin soitit, joten tässä ei ole enää kiire mihinkään."
Viimeiset sanat Lauri osoitti pelkästään Heidille, vaikka Viljami hääräsi loimea pois viereisen karsinan asukkaalta.

Virnettä Heidin kasvoilla ei peitelty juurikaan, nainen taputti Vargasia lautaselle, pitäen katseensa tummanruskeissa silmissä.
"Ei väri miestä pahenna", brunette kommentoi ja nyökkäsi sitten.

Heidi seurasi Vargasin perässä ja silmäili sen takajalkojen liikettä.
"Ei onnu", hän varmisti ääneen ja nosti sitten katseensa karsinasta poistuvaan mieheen. Heidi pudisti päätään toisen tarjotessa apuaan.
"Trina tuli juuri sisälle, se oli viimeinen ulkona", nainen kertoi ja katsoi miten Viljami otti näppärine sormineen loimen Adamaksen päältä.

"Lakaisua vaille valmista", Viljami varmisti hymyillen ja taitteli holsteinin ulkoloimen sen oveen. Mies lähti kävelemään tarmokkaasti toiseen päähän tallia.
"Onko sulla nälkä?" Heidi kysyi kuitenkin kääntyen takaisin Laurin puoleen ja lukitsi katseensa tummanruskeisiin silmiin.

"Luvassa olisi luxusateria Näyhön keittiössä. Älä huoli, sun ei tarvitse kokata", nainen tarjoutui ja virnisti pienesti.

Vasta Heidin vastauksen jälkeen Lauri tajusi vilkuilla ympärilleen tallissa, jonka karsinat olivat täynnä. Mies nyökkäsi brunetelle ja vilkaisi vielä Viljamia, joka oli antanut itsestään varsin ammattimaisen ja luotettavan kuvan tallityöntekijänä ja yleisenä joka paikan höylänä.

"Kieltämättä, oli tarkoitus syödä kotona heti ensimmäisenä", Lauri myönsi naurahtaen. Mies haroi taas hiuksiaan ja kuunteli Heidin ehdotusta suupieli nykien. Miten yhteisistä ruokailuhetkistä oli tulossa niin arkisia ja ennen kaikkea niin toistuvia?

Lauri katsoi sivusilmällä Viljamia havaitakseen mahdollisen reaktion Heidin puheisiin. Mitenköhän Laurin ja Heidin välit näyttäytyivät miehelle, joka vietti paljon aikaa tallilla ja näki heitä niin usein? Tällä viikolla Lauri ei ollut ehtinyt nähdä Heidiä kuin ohimennen, mutta nyt, kun nainen ehdotti avoimesti yhteistä ruokailua, ei Viljamin tarvinnut kuin tehdä johtopäätöksensä.

"Olethan sinä ruoan velkaa", Lauri totesi katse sinisissä silmissä, antaen pienen virneen kohota suupieleensä. "Vaikka enhän minä niitä tosissani laske."
Mies ei ehtinyt hillitä kevyttä silmäniskua, joka tuli täysin luontaisesti: niin naisten seurassa toimittiin. Lauri ei antanut hämmennyksen näkyä kasvoiltaan, vaikka miehen ajatukset kävivät kiivasta keskustelua siitä, missä välissä silmän iskeminen Heidille oli tullut minkäänlaiseksi toimintatavaksi.

Syvä puna laskeutui Heidin kasvoille, vaikka tämä yrittikin pitää sen poissa. Lauri oli pienillä eleillään, hiusten haromisella ja virnistyksillään saanut naisen hämilleen. Silmänisku oli kuitenkin jymähtänyt painolla Heidin mahanpohjalle, josta tämän kasvojen värikin oli peräisin.

"Viimeinen perillä saa tiskata", nainen palautti virnistellen ja tuijotti hetken haastavasti suoraan tummiin silmiin, kunnes kääntyi ympäri peitelläkseen virnettä kasvoillaan.
"Öitä Viljami!" Heidi huikkasi eikä vahtinut seurasiko Lauri häntä vaiko ei.

Keittiössä kolahteli astiat, kun brunette etsi kaapeista ainesosia ja välineitä odottaessaan veden kiehumista. Heidin raskausmaha kasvoi tällä hetkellä vauhdilla, nainen itsekin huomasi muutoksen päivittäin peilistä. Heidin päällä oleva turkoosi, ihonmyötäinen tunika ei jättänyt kasvavaa ihmettä arvailuiden varaan.
"Haluutko sä viiniä?" siniset silmät pysähtyivät hetkeksi kohdatakseen Laurin katseen. Toisessa kädessään Heidillä oli puinen lasta, toinen nojasi tiskipöytään rennosti.

Siirtyminen Heidin luo oli sujunut nopeasti jo tutuksi tullutta reittiä. Koko lyhyehkön ajomatkan Lauri oli miettinyt silmäniskuaan ja Heidin reaktiota, sillä mies olisi voinut vannoa, että oli huomannut naisen punastuvan. Sitä Lauri ei ollut tieten tahtoen tavoitellut, vaikka normaaliolosuhteissa silmänisku olisi voinut olla kaverillisen hauska.

"Ainahan se yksi lasillinen menee", Lauri vastasi havahduttuaan Heidin tuijotukseen. Mies nojasi reittään keittiönpöytään miettien, istuako pöydän ääreen vai ei.
"Ellei se haittaa sinua", Lauri ehti lisätä luoden kysyvän katseen kulmiensa alta. Mies nosti kätensä puuskaan ja vilkaisi rannekelloaan, joka kertoi ruoka-ajan menneen jo tunteja sitten.

"Onko sinulla - tai siis teillä - ollut kaikki hyvin?" Lauri kysyi tummien silmien katseen pysähdyttyä hetkeksi mittailemaan Heidin kumpua, joka näytti kasvaneen. Mies huomasi muutoksen todennäköisesti juuri siksi, ettei ollut nähnyt Heidiä kuin ohimennen lähes viikkoon, mikä oli tässä vaiheessa raskautta ilmeisen aktiivista kasvuaikaa vatsalle - tai sitten Lauri näki omiaan.

"Ei tietenkään haittaa", Heidi vakuutti hymyillen, miettien tunsiko Lauri olonsa vaivaantuneeksi, vai näyttikö se vain siltä. Nainen pyörähti viinikaapille ja avasi sen. Hetken tutkailtuaan kaappia, varsin kalliilta näyttävä valkoviinipullo tarttui Heidin käteen ja tämä laski pullon Laurin viereen pöydälle.

"On", nainen vastasi, laskien katseensa kumpuun, jonka jo erotti katsoessaan suoraan alaspäin. Sormet sivelivät mahan päällä olevaa kangasta aavistuksen mietteliäänä. Vauva liikahteli ja ryhtyi rummuttamaan Heidin kättä vasten jaloillaan.
Naisen huulilla viipyi onnellinen, äidillinen hymy. Siniset silmät nousivat takaisin tummanruskeisiin.

"Vauva potkii, haluatko kokeilla? Ei sun ole pakko, mutta jos kiinnostaa", nainen ehdotti. Lauri varmasti ymmärtäisi, ettei brunette ehdotellut sellaista kenelle tahansa, mutta myös sen, että kieltäytyminen oli sallittua.

Lauri nyökkäsi rennommin hymyillen Heidin vastattua myöntävästi miehen kysymykseen. Viinipullon korkki aukesi vaimeasti rasahtaen ja juoma pulputti miehen kaataessa lasin puolilleen.

"Hmh?" Lauri ähkäisi Heidin yllättävälle kysymykselle. Miehen kulmat lähentelivät hiusrajaa, kun tämä tuijotti sinisiä silmiä ja kummulla lepääviä sormia vuorotellen.
"Joo, tai siis.. Miksipä ei", Lauri takelteli ja toivoi, että olisi voinut kulauttaa juuri lasiin kaatamansa viinin kurkkuunsa. Se olisi kuitenkin ollut vähän turhan liioiteltu valmistautuminen koitokseen, joten mies antoi lasin pysyä koskemattomana pöydällä ja käveli hitaasti lähemmäs Heidiä.

"Tästäkö?" mies mutisi laskiessaan kätensä lähelle Heidin sormia varoen kuitenkin koskettamasta naisen ihoa, sillä tilanne oli muutenkin tarpeeksi intiimi. Tummien silmien katse oli kysyvä, kun Lauri katsoi Heidiä silmiin tutkiakseen naisen kasvoja mahdollisen kiusaantumisen tai epäröinnin varalta.

Heidin kasvoilla oleva hymy syventyi, kun Lauri epävarmasti lähestyi häntä. Nainen värähti hieman, kun toisen sormet koskettivat vatsaa hapuilevasti.
"Vähän ylempää", tämä ohjeisti ja siirsi kevyellä hipaisulla miehen käden aavistuksen parempaan kohtaan. Siniset silmät pysyivät vakaina Laurin katseen alla. Heidi hävitti itsensä tilanteen eriskummalliseen rauhaan, vaikka sen olisi ehkä pitänyt tuntua oudolta ja epämiellyttävältä.

Vauva liikehti edelleen, eikä Heidi epäillyt, ettei Lauri tuntisi sen jo hyvin selväksi muuttuneita liikkeitä kättään vasten.

Kiehuvan veden ääni napsautti bruneten takaisin siihen hetkeen ja vieno hymy kasvoillaan Heidi vetäytyi kauemmaksi, laskien katseensa hetkeksi lattialle. Hän ei tiennyt oliko Lauri kauhuissaan, innoissaan vai jotain aivan muuta, kun kääntyi takaisin kokkaustensa pariin.

"Toivottavasti katkarapucarbonara maistuu", Heidi lausahti ja vilkaisi uudemman kerran illallisvierastaan.

Sinisten silmien katse ei hievahtanutkaan Laurin silmistä, kun nainen ohjasi miehen sormet oikeaan kohtaan. Lauri pidätti hetken hengitystään kuin se olisi auttanut tuntemaan ne pienet liikkeet, jotka toden totta tuntuivat miehen kämmentä vasten. Se oli hämmentävää monellakin tasolla, eikä vähintään siitä syystä, että epäilemättä jokainen mies luuli päätyvänsä siihen tilanteeseen oman jälkikasvunsa liikehdinnän takia.

Lauri oli tyytyväinen saadessaan pienen hetken ajatustensa selvittämiseen Heidin pyörähdettyä takaisin hellan ääreen. Tummien silmien katse nousi lattiasta keittiötasoon ja siitä brunetteen, joka oli ottanut tilanteen huomattavasti Lauria rennommin.

"Eiköhän se maistu", Lauri yskähti hymyillen, haroi taas hiuksiaan ja peruutti takaisin keittiönpöydän ääreen. Miehen sormet tarttuivat nopealla otteella viinilasiin, joka päätyi tämän huulille yhtä nopeasti.

"Ellet ole aivan umpisurkea kokki", Lauri lisäsi pitkän siemauksen jälkeen ja oli tyytyväinen saadessaan ilkikurisen virneen huulilleen.

Heidi yritti torjua kaikki mielessään vaeltavat mielikuvat ja ajatukset sekoittaessaan pastaa kiehuvaan veteen.

Siniset silmät siristyivät ja hitaasti raskaana oleva nainen kääntyi katsomaan Lauria. Mies virnuili ilkikurisesti, mutta ei saanut Heidin haastavaa katsetta pehmennettyä.
"Tosta hyvästä sä kyllä ainakin saat tiskata", nainen ilmoitti ja osoitti puisella lastalla miestä kohden. Pieni virne kohosi tämän huulille, kun brunette kääntyi takaisin kokkailun pariin.

Katkarapucarbonara-astia ehti juuri koskettaa pöydälle asetetun korkkialustan pintaa, kun koko talo humahti hiljaiseksi kaikkien sähkölaitteiden pimentyessä. Heidi seisoi hetken hämmentyneenä paikallaan, kunnes tajusi laskea ruoan pöydälle asti. Milo ilmestyi omistajansa jalan vierelle lähes äänettömästi.

"Sähköt taisi mennä", Heidi totesi hämillään ja antoi silmiensä tottua pimeyteen. Ulkoa ei tulvinut edes katulamppujen valoa, joka kieli siitä, ettei vika ollut sulakkeissa.
"Mä yritän löytää taskulampun jostain."

Varageneraattorin käynnistyminen ei jäänyt huomaamatta, kun eteisessä sijaitseva valvontajärjestelmä käynnistyi piippaussarjan myötä henkiin. Generaattori oli ohjelmoitu kuitenkin tuottamaan sähköä vain jääkaappeihin sekä valvontajärjestelmään, eikä siitä ollut apua valojen kanssa.
"Tästä taisikin juuri tulla kynttiläillallinen", Heidi hymähti ja napsautti löytämänsä taskulampun päälle.

Lauri tiedosti nälkänsä kunnolla vasta valmiin ruoan tuoksun levitessä keittiöön. Mies ei kuitenkaan ehtinyt syödä Heidin valmistamaa ruokaa silmillään, kun valot sammuivat täysin yllättäen.
"Joo, ilmeisesti", Lauri rykäisi hämmentyneenä ja huomasi nopealla pään pyöräytyksellä, ettei ulkoakaan kantautunut valoa. Olikohan kotimatkan aikana paikoitellen myrskylukemissa puhaltanut tuuli yltänyt Orijoelle saakka ja tehnyt tuhojaan?

Lauri siristi silmiään Heidin pitämän taskulampun valon osuessa miehen kasvoille.
"Siihen tarvitaan kynttilät", mies huomautti. "Ne varmaan olisivatkin käytännöllisemmät kuin pöydän keskellä töröttävä taskulamppu."
Lauri siveli huvittuneena leukaansa, jota pieni, tuskin huomattava sänki koristi.

"Enkä haluaisi mitenkään hoputtaa, mutta ruoka jäähtyy enkä mä ole syönyt sitten aamupäivän", Lauri virnisti pahoittelevasti vilkaisten hämärässä Heidin kasvoja. Olikohan nainen kovinkin pahoillaan yllättävästä käänteestä?
"Tässä vaiheessa on varmaan myös hyvä kysyä, että ethän pelkää pimeää?" Lauri mutisi vähemmän virnistäen, säilyttäen kysyvän hymyn huulillaan.

"Sori", Heidi pahoitteli, mutta ei kuulostanut kovin vakuuttavalta.
"Oot kyllä yksi neropatti", nainen murahti ja tönäisi Lauria olkapäähän. Hän yritti kuumeisesti miettiä oliko keittiössä kynttilöitä, vai oliko olohuone ainoa vaihtoehto.

"Ollaanpas sitä nyt kärsimättömiä. En mä pelkää pimeää", Heidi vastasi virnuillen. Hän ojensi taskulampun Laurin käsiin.
"Siinä sulle, mikäli sä pelkäät", nainen ilmoitti itsevarmasti ja hävisi sitten hakemaan kynttilöitä olohuoneesta.
Syli täynnä Heidi palasi takaisin keittiöön.
"Riittääkö nämä?"

Kaksikko sytytti kynttilöitä yhteistyössä. Heidi kurotti kohti seuraavaa kynttilää, mutta kohtasikin Laurin sormet, jotka olivat hapuilleet samaa kohdetta. Naisen käsi pysähtyi ja siniset silmät nousivat varovasti katsomaan vieressä seisovan Laurin kynttilänvalossa lähes mustaksi muuttuneita silmiä.

Lauri painoi tiedon visusti muistiinsa: Heidi ei pelännyt pimeää. Mies seurasi naisen katoamista pimeään olohuoneeseen taskulamppu kädessään leväten, eikä voinut estää huvittuneen virneen palaamista kasvoilleen.

"Riittää", Lauri puuskahti kulmiaan kohotellen, koska Heidi oli tuonut kerralla useamman kynttilän. Toisaalta niitä oli sama levitellä kerralla ympäri keittiötä siltä varalta, että sähkökatko venyisi.

Lauri tunsi Heidin kosketuksen kädellään. Miehen katse kääntyi hitaasti naisen silmiin, jotka katsoivat suoraan Laurin silmiä ja saivat miehen kyseenalaistamaan suunnilleen kaiken siinä tilanteessa.
"Sinun kanssasi sitä löytää itsensä milloin mistäkin tilanteesta", Lauri puki ajatuksensa sanoiksi yllättävän nopeasti. "Milloin kasaamassa hoitopöytää, tekemässä yöpalaa tai illallista, kuskaamassa sua mekko läpimärkänä kotiin."
Mies jätti muistuttamatta suudelmista, mutta taisi olla selvää, että se muisto kävi siinä hetkessä molempien mielessä.

Laurin sormet sytyttivät viimeisen kynttilän toisen kynttilän liekillä. Mies yritti olla reagoimatta Heidin katseeseen, johon olisi ehkä pitänyt reagoida jotenkin. Laurilla ei vain ollut mitään aavistusta miten, koska Heidi oli kaiken tapahtuneen valossa tullut miehelle nopeasti läheiseksi eikä tämä halunnut sotkea sitä.

Varovainen virne kohosi liikuntakykynsä tilapäisesti menettäneen Heidin kasvoille.
"Mä kyllä haluaisin syyttää jotain ulkopuolista voimaa. Ei mun elämä tavallisesti ole näin..hauskaa", nainen vastasi keräillen itseään katse kynttilöissä. Jos hän ei olisi ollut niin kovin raskaana, valkoviinipullo olisi ehdottomasti löytänyt tiensä parempiin suihin. Raskaushormonit eivät ainakaan auttaneet kaverisuhteen ylläpitämisessä.

"Jospa nyt saadaan syödä rauhassa", Heidi sanoi ja istui liioitellun hitaasti itselleen kattamalle paikalle. Vaati paljon mielenlujuutta nostaa katse takaisin Laurin kynttilävalon pehmentämiin kasvoihin.

"Sä saat ottaa ensin, niin tarkistetaan miten myrkkyä mun kokkaukset ovat. Ei sitten vauvan tarvitse kärsiä", nainen vitsaili tavoitellen mahdollisimman kevyttä äänensävyä. Aavistuksen virnistäen Heidi pohti miten Lauri sai pelkällä katseellaan hänen olonsa niin kevyeksi, oliko se kaikki todella pelkästään hormonien syytä?

Lauri hymähti Heidin sanoille ja seurasi naisen esimerkkiä pöytään istumisesta. Sinisten silmien väri oli tummempi kynttilän valossa, mutta katse oli silti se sama, johon Lauri oli jo tottunut.

"Voin uhrautua", Lauri ähkäisi huvittuneena eikä aikaillut nostaessaan ruokaa lautaselleen. Mies odotti, että Heidi ehtisi tarttua kauhaan, ennen kuin maistoi ruokaa. Tummien silmien katse nousi mietteliäänä Heidiin, kun Lauri piinasi naista hetken ihan kiusallaan.
"Hyvää, oikeasti", mies puuskahti lopulta antaen hymyn palata vakavoituneille kasvoilleen. "Todella hyvää."
Se ei ollut liioiteltua, sillä vaikka Laurilla oli nälkä ja mies olisi tyytynyt vähempäänkin, Heidin pasta maistui erinomaiselta.

Valkoviini sopi täydellisesti yhteen pastan kanssa, mutta sitä Lauri ei maininnut ääneen. Mies keskittyi syömiseen, mutta huomasi silti miettivänsä Heidin katsetta, jonka tahaton kosketus kynttilöitä sytyttäessä oli aiheuttanut. Lauri muisti kyllä, mihin sellainen katse oli kerran aiemmin johtanut ja oli melko varma, että niin muisti Heidikin.

Mutta tilanne oli väärä. Sopimaton. Siksi Lauri ei kai ollut antanut itselleen lupaa miettiä Heidiä siltä kantilta, miltä sinkkumiehenä yleensä olisi miettinyt.

Malttamattomana Heidi odotti vieraansa reaktiota esiteltyyn ruokalajiin. Nainen tiesi Laurin hyväksi kokiksi ja yllättyi siitä, miten kovin halusi toisen pitävän ruoastaan.
Riemukas hymy levisi bruneten kasvoille miehen kertoessa mielipiteensä, eikä Heidi epäillyt etteikö sanotut sanat olleet totta.
"Hyvä, että kelpaa", nainen vastasi hymyillen ja maistoi omaa ruokaansa. Se todella oli hyvää.

Heidi yritti olla ajattelematta kynttiläillallisen symboliikkaa, sitä romantiikkaa, joka aiheeseen auttamatta liittyi. Pyrki unohtamaan kaiken sen sähkön, joka ilmassa tuntui kiertävän, vaikka ainut energianlähde oli kellarin varageneraattori.
Miten hän huomasi toivovansa, että olisi voinut istua hieman lähempänä, hymyillä hieman syvemmin tummien silmien edessä.

Oli kyseessä hormonit tai ei, Heidi tiedosti olevansa ihastunut Lauriin. Ajatus, jota hän ei sanoisi ääneen kenenkään kuullen, sillä siitä ei koituisi, kuin harmia. Hänestä oli tulossa äiti pienelle lapselle, siinä oli jo ihan tarpeeksi ajatustyötä yhdelle ihmiselle.

"Herranjumala se oli hyvää ja tuli tarpeeseen", Heidi huokaisi hymyillen onnellisena. Sähköjen katoaminen ei todella haitannut tippaakaan lämpimän kynttilämeren ympäröimänä.

Heidin kommentti ruokailun päätteeksi kiteytti täydellisesti myös Laurin ajatukset. Mies nyökkäsi hymyillen katse bruneten silmissä ja rykäisi vaivaantuneisuutta peitellen, kun tajusi kuinka kynttilöiden pehmeä valo vain korosti Heidin kasvonpiirteitä. Se oli sellainen huomio, jota Lauri yritti välttää ajattelemasta pysyäkseen turvallisen välimatkan päässä niin fyysisesti kuin henkisestikin.

"Kiitos", Lauri hymähti ja kohotti viinilasin huulilleen. Se tyhjeni lyhyellä kulauksella, koska viini oli tullut enemmän kuin tarpeeseen kuluneen tunnin aikana. Mies laski tyhjän viinilasin pöydälle miettien, kuinka kovasti oli tuulettumisen tarpeessa. Olisikohan sellaista edes järkeä kokeilla Orijoen läheisyydessä, vai olisiko viisainta ajaa suoraan Espooseen ja jatkaa siitä Helsinkiin?

"Miten ne tiskivuorot menivätkään?" Lauri puuskahti huvittuneena ja nousi ylös aikeenaan aloittaa pöydän korjaaminen. Mies halusi tarjota apuaan hänelle tarjoillun ruoan päätteeksi, vaikka se tarkoittikin käytännössä astioiden kasaamista pois pöydästä kynttilänvalossa.

Heidi hymyili aavistuksen leveämmin Laurin kiitoksen kuultuaan. Hän seurasi miehen viinilasin tyhjenemistä raukean rauhallinen olo sisällään. Alkuraskauden stressi, ahdistus ja huono olo olivat lähes kokonaan poissa ja naisesta tuntui, että pystyi jälleen nauttimaan elämästään. Nauttimaan raskaudestaan ja hyvästä seurasta, jota ei ottanut itsestäänselvyytenä.

"Siten, että tiskikoneessa todella ei ole sähköjä ja mä annan sun mielelläni puhdistaa astiat", Heidi vastasi virnistäen. Vaikka se tuntui luonnottomalta, että antoi vieraan siivota, brunette tunki tunteen itsepintaisesti syrjään.
Lauri oli jo sen verran hyvä ystävä, ettei pieni työnteko olisi pahasta.

Auttamisesta ei kuitenkaan kukaan ollut puhunut mitään, joten Heidi nousi venytellen ylös ja ryhtyi keräämään astioita Laurin kanssa.
"Jos sä peset, mä voin huuhdella?" nainen tarjoutui vino hymy huulillaan ja katsoi tummia silmiä kysyvästi.

Lauri ei osannut kuin naurahtaa Heidin hyväntahtoiseen virnuiluun. Tässä vaiheessa kaksikon yhä syvenevää ystävyyttä ei tiskivuorojen jakamisella ollut enää kovin suurta merkitystä illan onnistumisen suhteen.
"Kuulostaa sopivalta työnjaolta", Lauri vastasi katse Heidin silmissä, joiden katse ei ujostellut.

Kun kynttilöitä siirsi vähän fiksummille paikoille, tiskialtaalle heijastui juuri ja juuri sen verran valoa, että Lauri näki suunnilleen mitä tiskasi.
"Laadusta ei voi valittaa, koska minähän en näe puoliakaan lopputuloksesta", Lauri rykäisi suupieli nykien ja vilkaisi Heidiä, joka oli valmiudessa huuhtomaan miehen ojentaman lautasen. Vesi valui tiploina lavuaarien väliselle tasolle, kun Lauri odotti, että Heidi saisi kunnon otteen märästä lautasesta.

"Onko täällä useinkin sähkökatkoksia?" Lauri kysyi aloittaessaan toisen lautasen jynssäämisen. Mies ei ollut koskaan aiemmin asunut maalla ja Orijoki oli Laurin mittapuulla todellista landea.

"Väitätkö sä, että et ole koskaan aikaisemmin tiskannut pimeässä?" Heidi kiusasi virnuillen, vastaten miehen katseeseen. Nainen otti saippuaisen lautasen vastaan ja huuhteli sen huolellisesti lämpimän veden alla. Huuhtelun jälkeen lautanen päätyi tiskialtaan yläpuolella olevaan kuivauskaappiin. Astian saaminen suoraan metallien väliin oli pimeässä aavistuksen haastavaa.

"Aina välillä. Ainakin siis meidän alueella. Meille tulee vielä ilmakaapeleissa sähkö, niin ne ei tarvitse montaa tuulenpuuskaa tai vähän tykkylunta katketakseen", nainen vastasi hymähtäen.
"Sen takia mä hommasin varageneraattorin, pysyy samalla valvontajärjestelmä päällä, eikä ruoat pilaannu. Ja saa lämmintä vettä", Heidi lisäsi hymyillen ja otti seuraavan lautasen vastaan.

"Kannattaa sun myös käydä kynttiläostoksilla niiden varalta", brunette vitsaili vielä ja virnisti katsoen Lauria kohti.