Kissen päiväkirja

Siirry alas

Kissen päiväkirja Empty Kissen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 11.04.19 18:49

KISSMEGOODBYE
fwb, tamma (musta sb)
04.03.2019 1-vuotias
i. Hateyouloveyou 21 e. Before the Dawn
omistajat Inna Paakkanen ja Jaana Alsila
asuu pihatossa
sivuille
Kissen päiväkirja Kissevarsa


Viimeinen muokkaaja, Inna P. pvm 03.07.19 19:18, muokattu 2 kertaa

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 310

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kissen päiväkirja Empty Vs: Kissen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 11.04.19 18:52

11.4.2019
Kissen muuttopäivä, kirjoitettu yhdessä @Rasmus A. kanssa

Autossa soiva musiikki jäi täysin taustalle, kun kaksi naista keskustelivat toistensa kanssa. Nauru täytti auton, kun Inna nauroi Jaana Alsilan jutulle samalla, kun piti silmällä edessä näkyvää maantietä. Keskustelut olivat poukkoilleet alkujännityksen jälkeen monenlaisissa aiheissa. Monetkaan niistä eivät tainneet miellyttää takapenkillä istuvaa Rasmusta. Jaana oli kertonut hyvin mielellään pojastaan lapsuusmuistoja ja Inna oli kuullut niitä myös mielellään.

Aamulla Inna oli jännittänyt päivän tapahtumia vielä enemmän. He olivat keskustelleet Jaanan kanssa useita kertoja puhelimessa ja tavanneetkin ennen Innan Ruotsin matkaa. Silti nykyinen - niin kutsuttu - yhteistyökumppani ei ollut ollenkaan tuttu toisin kuin hänen poikansa. Ehkä oli onni, että loppupeleissä melkein kaikki Kissmegoodbyehin liittyvä toiminta tapahtui Rasmuksen kanssa.

Yhteinen hevonen Jaana Alsilan kanssa. Siihen sopimukseen Inna oli suostunut, oikeastaan hän oli ehdottanut sitä itse. Verneri oli liisannut kivan tamman Järnbystä ja Inna oli vinkannut siitä entisen hevosensa uusvanhalle omistajalle, Minnalle. Minna taas Jaana Alsilalle, jonka kanssa keskustelut yhteisomistajuudesta lopulta käytiin.

Eihän bruneten ollut järkeä kokonaan maksaa estesukuista hevosta. Järkeä eikä tarvetta. Mikäli Kissmegoodbye näyttäisi taitoja kenttähevosena, Inna voisi kehittää sen koulupuolta hyvillä mielin ja napata siitä itselleen yhden kisahevosen lisää. Rasmus saisi sen sijaan kisata esteillä ihan miten itse tykkäisi, vaikka ulkomailla. Innalle oli täysin selvää, että ensisijainen suuntautuminen varsalle tulisi olemaan esteillä.

Rasmukselle taas mikään ei ollut lainkaan selvää. Hän ei ollut edelleenkään varma, mitä tästä tulisi. Mitä jos Inna ja hänen äitinsä alkaisivat riidellä jostain typerästä hevosenpitoon liittyvästä asiasta ja Rasmus jäisi ikävään välikäteen? Mitä jos varsasta ei kasvaisi siitoshevosta, mutta Rasmus olisi ehtinyt jo kiintyä siihen - pitäisikö Jaana puolikkaansa silti? Tai mitä jos varsasta kasvaisi kaikkea muuta kuin Rasmukselle sopiva hyppyhevonen, mutta hän olisi silti jumissa sen kanssa luvattuaan ottaa siitä ratsastus- ja hoitovastuuta? Rasmusta hermostutti.

Varsa onneksi oli hieno. Se oli hauskan värinen, pitkäsäärinen, hyvin rakentunut ja vähän yli vuotiaaksi kovin tasapainoinen. Siinä mielessä Kissellä - Kisseksi ainakin Jaana oli päättänyt sitä kutsua, ja niin kai Rasmuskin - oli palikat kohdillaan. Kilttikin se tuntui olevan, oli lastautunut hyvin ja matkusti nyt rauhassa. Tietysti oli liian aikaista sanoa, mitä siitä kasvaisi, mutta Jaana oli optimistinen. Rasmusta epäilytti, mutta hän oli kyllä pitänyt Kissestä heti sen nähtyään ja uskoi ja toivoi, että siitä kasvaisi laadukas kenttä- ja estepeli.

Purtsilaan saavuttuaan kolmikko purkautui autosta ulos. Inna meni Kissen luo, Rasmus laski trailerin takasillan alas. Varsa päästi sydäntäsärkevän kiljahduksen ja hirnahduksen sekoituksen ja sai tarhoilta muutaman uteliaan vastauksen. Kissen sieraimet laajenivat, sen korvat pyörivät kuin propellit. Sitten se peruutti pitkillä ja hoikilla koivillaan ulos.

“On se kyllä kaunis”, Jaana Alsila huokaisi tyytyväisenä ja raaputti varsan kaulaa.
“Niin on”, Inna hymyili tyytyväisenä Kissen riimunnarua pidellen. “Tässä ois nyt sun uusi koti, Kisu!”
“Onhan se kiva”, Rasmus tunsi painetta sanoa mukana. “Sen voi varmaan laittaa saman tien pihattoon tutustumaan muihin?”

Inna ja Jaana olisivat varmasti leperlelleet varsalleen koko päivän siinä Purtsien pihassa. Inna vilkaisi Rasmusta hymyillen.
“Onko sulla kiire?”
“Häh? Ei tietenkään”, Rasmus vastasi.
“Viedään vain”, Inna naurahti ja nykäisi Kissen liikkeelle kohti pihattoa.

Nuori varsa otti muutaman tanssahtelevan sivuaskeleen, kun se kohtasi ensimmäisen kerran aidan toiselta puolelta pihatossa liikkuvat kaverit. Sepolla oli juuri jokin pukkirutiini menossa, johon Dino taas vastasi korvat luimussa. Rasmus avasi portin ja hääti sen takana kyttäävän issikan pois tieltä. Kaksi muuta käänsivät päänsä korvat ylhäällä kohti porttia, kun Inna talutti mustan tamman aitojen sisäpuolelle. Rasmus sulki portin ja Inna otti Kisseltä riimun pois päästä.

Kolmikko tarkasteli hetken aikaa miten hevosporukka tuli toimeen. Tähän asti kaikki näytti ainakin hyvältä. Kisse otti ensimmäiset varovaiset tutustumisaskeleensa Fifin kanssa. Dino taas katsoi uutta tulokasta tylsistyneellä ilmeellä: “taas yksi lisää, huoh”.

“Haluatko nähdä sen isän?” Inna kysyi Jaanalta. “Se on tuolla tarhassa.”
“Ehdottomasti”, Jaana innostui. “Se näyttää videoiden perusteella hienolta, mutta livenä en olekaan vielä nähnyt -”

Juttelevat naiset lähtivät rivakasti kohti Loven tarhaa, kun taas Rasmus jättäytyi vähän jälkeen. Kisse jatkoi rohkeasti uuteen laumaansa tutustumista eikä tuntunut kaipaavaan emäänsä juurikaan. Hyvä niin, reipasta varsaa oli aina mukavampi kasvattaa kuin arkajalkaa.

Eiköhän siitä hyvä tulisi, Rasmus mietti ja lähti äitinsä ja Innan perään.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 310

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kissen päiväkirja Empty Vs: Kissen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Rasmus A. lähetetty 29.04.19 20:52

29. huhtikuuta 2019

Mua harmitti, että mä en ehtinyt Rosengårdien kartanolle katsomaan Laraa ja Anttua/Allua/Akua/Anteroa läheskään niin usein olisin halunnut. Susanne oli varmasti hyvillään siitä, että mä en ravannut siellä joka viikonloppu, ja mä tiesin kyllä että ne olivat hyvässä hoidossa, mutta siitä huolimatta mulla oli hevosiani ikävä.

Koska aurinkoiset kevätillat kuitenkin suorastaan kutsuivat puuhastelemaan nuorisohevosten parissa, mä puuhastelin sitten Kissen kanssa.

Se oli sopeutunut Purtseille ilmeisen hyvin ja tuntui olevan hevoslaumassa kuin kotonaan. Siitä oli muutamassa viikossa kuoriutunut vauhdikas, utelias ja erikoisen sosiaalinen hevoslapsi, joka olisi varmasti antanut vääntää itsensä vaikka solmuun. Kisse maisteli kaikkea mitä eteen tuli ja välillä vahingossa vähän purikin, mutta mitenkään pahansuopa se ei kyllä ollut millään mittarilla. Mä arvelin että Inna lääri sitä päivät pitkät, niin kummallisen kesy ja ihmisrakas se oli – kuin iso koira. Mä olin tottunut vähän enemmän villieläintä muistuttaviin varsoihin, ja mulla oli vieläkin arpi olkavarressa siitä kerrasta, kun mun oma kasvattini Easy oli alle vuoden ikäisenä päättänyt yksinkertaisesti hypätä mun päälle. Toisaalta se oli ori ja Kisse tamma, joten ehkä ero johtui siitä.

Maanantaina mä olin juuri saanut Kissen harjattua ja sosialisoin sen kanssa ihan muuten vain, kun Inna Paakkanen paukkasi paikalle.

”Olipa hyvä että satuit paikalle”, se höyrysi. ”Nyt pestään toi varsa. Siihen tarvii kahdet kädet. Pesetkö sä vai piteletkö kiinni?”
”Öö moi”, mä sanoin vaikka en ollut ihan varma, oliko Inna tervehtinyt muakaan. ”Pitelen?”

”Nonni, sitten menoksi”, se lätkäisi mun käteen riimun ja narun ja lähti virittelemään kilometrin mittaista vesiletkua paikoilleen. Mä kalastin Kissen narun päähän ja sitten me mentiin perässä. Inna kiskoi letkun tallin taakse, minne se juuri ja juuri ylsi, ja viittoili mua asettelemaan Kissen jonkun kukkapuskan eteen.

”Otetaan tällanen valmiiksi kuranen kohta, niin ei tule sanomista”, Inna selitti. ”Ja noi ruusut tarvitsee muutenkin vettä, kun nyt on ollut niin kuivaa.”
”Niinpä niin”, mä vastasin vähän epäillen, mutten alkanut väittää vastaankaan. Mä en tuntenut oloani vielä kovin kotoisaksi Purtseilla, mutta mä luotin siihen että Inna tiesi mitä oli tekemässä.

Kissa ei tiennyt mitä me oltiin tekemässä, mutta se nakersi luottavaisesti mun sille varaamia porkkananpalasia sillä aikaa, kun Inna varovasti kasteli sen vauvakarvan. Mä en ollut ihan varma oliko se edes nähnyt vesiletkua koskaan ennen, mutta ehkä Inna oli ehtinyt sen jossain vaiheessa totuttaa siihenkin – ainakaan se ei säikkynyt yhtään. Päinvastoin, pikkutamma tuntui suorastaan nauttivan spa-hoidostaan, kun Inna vaahdotti sen vielä lyhyttä harjaa shampoolla.

Ilta oli onneksi lämmin, sillä kun me lopetettiin, Kisse oli pyyhekuivattu ja kääritty punaiseen kuivatusloimeen, mutta mä olin märkä hiuksista tennarienkärkiin asti. Inna katseli kättensä jälkeä tyytyväisenä. Kun se alkoi pussailla varsan turpaa ja leperrellä sille kauniita asioita, mä päätin poistua takavasemmalle ja lähteä kuivattelemaan kotiin.

”Kiitti avusta!” Inna huikkasi vielä perään. ”Mä laitoin Jaanalle kuvan. Se sanoi että laittaa sulle mukaan ensi kertaa varten pari vaaleanpunaista poniloimea. Sunko entisen ponin?”

”Mä en tiedä mistä loimista se puhuu”, mä vastasin nopeasti. ”Eipä mitään. Moimoi.”

_________________
Living Art - tilannekatsaus
Rasmus A.
Rasmus A.
Hevosenomistaja

Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 286

Takaisin alkuun Siirry alas

Kissen päiväkirja Empty Vs: Kissen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 09.06.19 22:43

10.6.2019
Helkutin vatun peräreiän jukoliston saakutin Rasmus Alsila

Helkutin vatun peräreiän jukoliston saakutin Rasmus Alsila!! Jokseenkin epätasaisen tasaisesti jaetut ja huudellut Kisse-vuorot olivat nyt historiaa. Rasmus vatun Alsila ei hoitanut enää mun lisäkseni ihanan-söpön-höpsön Kisun hoitovuorojaan, kuten alussa oli sovittu. Se mokoma köntys oli lähtenyt jonnekin pirun Saksaan kisaamaan jollekin ihme hipsteri-olen-rikas äijälle yhdessä Jusun kanssa.

Kyllä mä yritin kovasti muistuttaa, ettei Rasmus ketun Alsila ollut se, joka omisti Kissestä puolet, vaan sen äiti. Muttaku se oli piru vie sovittu!! Sais tulla sieltä Saksasta hoitamaan sopimuksensa, eikä vain olettaa, että mulla ois nyt Jaanan hassujen hoitovuorojen lisäksi enemmän aikaa. Hauska fakta persiljan Alsila: EI OLE!

Soitteli Jaana mulle jatkuvasti ja sopi jotain pirun yhteisiä talliaikoja. Kaikkina muina päivinä mä en olis katunut yhtään tätä kimppahevosdiiliä, mutta juuri tänään oli se päivä. Mulla ei olisi ollut näitä kalliita minuutteja juuri tänään juuri tähän, muttaku oli pakko. Yritin pitää sen mielessä, että mä tykkäsin Kisusta, kun parkkeerasin Hondani tallipihaan. Mä en tykännyt Rasmus Alsilasta, mä tykkäsin Kisusta.

Ja nyt mun kivalle Kisulle oli sattunut haaveri. Sellainen haaveri, joka vaati SOS tilassa eläinlääkärin paikalle. Kaikelta tältä oltaisiin vältytty, jos se hönttä Alsila olisi täällä huolehtimassa hoitopäivästään! Silloin Kisua ei olisi purrut käärme jalkaan. Tai niin Tiina ajatteli käyneen. Ei sitä vielä tiennyt, mutta mä tykännyt Rasmus Alsilasta!

Autoni ovi paukahti turhan kovaa kiinni, kun kiirehdin sisälle talliin. Siellä mun pieni Kisseni seisoi uupuneen näköisenä käytävälle sidottuna. Tiina piteli sen riimusta kiinni ja rapsutti sen suurimerkkistä päätä samalla, kun Verneri oli kyykistynyt tutkimaan tamman etujalkaa.
”Hei, Inna”, Tiina tervehti.
”Moi”, mä tervehdin takaisin. ”Sitä ei saa sörkkiä kamalasti, jos se on käärmeen purema”, kerroin Vernerille.
”Mm, tiedän.”

Kisu säpsähti hieman, kun rapsutin sitä kaulalta ennen kuin kyykistyin Vernerin viereen. Mies osoitti turvonnutta kohtaa. Pistin huomiolle, ettei Kisse laskenut jalalle painoa. Perjantai sentään!
”Merja tulee ihan pian. Hän oli tilalla tekemässä eräälle tiineelle lehmälle tarkastusta”, Tiina kertoi. ”Lupasi kiirehtiä.”
”Hyvä”, mumahdin.

Kohottauduin huokaisten takaisin seisomaan ja Verneri seurasi perässä. Mies hieroi olkapäätäni lohduttavasti. Hymyilin heikosti ja siirryin Tiinan tilalle rapsuttamaan pienen Kissen otsaa. Hitsit, että eläimet taas osasivat pelotella! Ai, niin mun pitäisi varmaan soittaa Jaanalle. Kisu oli senkin hevonen. Olin juuri menossa soittamaan, kun Merja ilmestyi viimein paikalle.

Kättelin eläinlääkäriä, joka ryhtyi heti tutkimaan varsan jalkaa. Ensin nainen paineli turvotusta ja sen jälkeen ajeli karvat pois.
”Aah, tuossa”, Merja ilmoitti ja näytti yhtä pientä pistokohtaa.
”Onko se käärmeen purema?” kysyin ja sain vastaukseksi pään pudistuksen.
”En näe toista pistokohtaa. Käärmeet jättävät aina kaksi, mutta vaikea sanoa mikä tämän on aiheuttanut.”
”Ei siis suurta hätää?” kysyin, enkä uskaltanut vielä huokaista helpotuksesta.
”Siirretään se karsinaan ja laitetaan tippa. Tarkkaillaan loppupäivä miltä näyttää ja jos näyttää menevän huonompaan suuntaan, niin se tarvii tuoda klinikalle. Ei ulkoilua ennen kuin turvotus on laskenut.”

Kiitin Merjaa avusta, joka antoi mulle vielä tarkat hoito-ohjeet. Nainen lupasi olla tavoiteltavissa heti, jos Kissen kunnossa tapahtuisi muutoksia.
”Haluatko kupin kahvia ennen kuin lähdet?” Tiina kysyi kohteliaasti Merjalta.
”Kiitos, mutta minulla on kiireellinen päivä”, Merja pahoitteli.

Brunette eläinlääkäri kertoi lähettävänsä laskun mulle sähköpostiin myöhemmin. Kiitin ja päätin, että Rasmus Alsila saisi maksaa sen.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 310

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kissen päiväkirja Empty Vs: Kissen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 25.07.19 20:20

25.7.2019
Auburn Estaten irtohypytystapahtuma nuorille estelupauksille

Eipä ollut Kisse vielä niin hienona ollutkaan! Harja oli hienosti letitetty ja musta karvapeite kiilsi, kun olin kunnolla hinkannut ties minkälaisilla aineilla. Me saavuttiin Auburniin nuorille estelupauksille tarkoitettuun irtohypytystapahtumaan trailerilla. Vaihdoin trailerin sisällä riimun ruskeisiin suitsiin ja kiinnitin juoksutusdeltalla nahkaisen riimunnarun

Verneri avasi takarampin ja Kisu lähti heti peruuttamaan pois.
”Woow, ei kiire”, rauhoittelin nuorta tammaa, joka seisoi sekunninsadasosassa Auburnin tallipihalla.
Sen pää oli korkealla ja korvat niin ylhäällä uteliaisuudesta, että pelkäsin niiden lennähtävän raketin lailla kohti taivasta.

Pitelin kiinni Kisun suitsista, kun Verneri vaihtoi kuljetuksen ajan tamman jaloissa olleet lampaankarvalliset suojat ohjeistuksen mukaisiin jännesuojiin etujalkoihin. Nekin olivat tietenkin ruskeat. Kiinnitin päässäni auki olevan kypärän soljen, kun Verkku oli valmis ja houkuttelin Kissen liikkeelle. Se käveli reippaasti nelistäen eteenpäin.

”Toivottavasti se ei esitä tuota”, Verneri hymähti huvittuneena.
”Ei, se esittää täydellisen neidin täydelliset askeleet”, vastasin miehelle ja taputin rohkaisevasti kaksivuotiasta tammaani kaulalle.

Kovin montaa osallistujaa ei ollut koko tapahtumassa. Kaksivuotiaiden ryhmässä vain kuusi ja ilmeisesti kolmivuotiaiden vain kaksi. Tuskin joutuisimme siis montaa tuntia olemaan täällä, kuten olin alkujaan hieman pelännyt. Kisseä hieman jännitti mennä maneesiin ja se ylittikin kuvitellun kynnyksen kuin peura ojan. Pysyin itse koko ajan kiinni narussa, kun kävelytimme Kisseä muiden osallistujien joukossa.

Tarkkailin hieman muita varsoja ja ruunikon erisävyt olivat kyllä päivän pääväri. Yksi niistä kyllä näytti siltä, että ehkä jopa kimoutuisi myöhemmin.

Kisun vuoro oli vasta luokan hännillä ja mua jännitti ihan sikana. Tiesin sen osaavan edes jotain hyppäämistä, olinhan tietenkin jo aikaisemmin irtohypyttänyt sitä Purtsien kentällä. Viimein meidät kuulutettiin ja Verneri meni kujan loppupäähän ottamaan tamman vastaan.

Ensin esiteltiin ravi, se meni hyvin, Kisse ei nelistänyt. Irrotin narun pois kujaa varten ja juoksin Kissen rinnalla kohti ensimmäistä estettä. Sitten… siinä meni meidän hyvä suoritus, kun ihanainen laikkupyllyni (jolla kylläkin oli laikku ainoastaan mahan alla) päätti vetää pukkishow’n ennen estettä. Melkein tein facepalmin, mutta pidättelin itseäni. Hypyt kuitenkin sujuivat todella hyvin ja Kisse pysähtyi Vernerin luokse ilman mukinoita.

Mies taputti tammaa kaulalle, kun kävelin heidän luokse.
”Ei nelistänyt.”
”Ei niin.”
Inna Paakkanen - Kissmegoodbye, avustaja V. Kaajapuro, pisteet ja kommentti:
Hyppytekniikka: 3, tuom. I. Sokka
Askellajit: 1, tuom. T. Kaajapuro
Yleisarvosana: 3, tuom. A. Koskela
yhteensä:
8p.
Tuomareiden kommentti: "Tamman hyppytekniikka oli ehdottomasti yksi tilaisuuden parhaista! Pitkäjalkainen nuori tamma ei ollut lainkaan kömpelö, vaan päinvastoin tarkka ja varovainen jaloistaan. Hyppy lähtee hyvin selästä ja takaosassa on luontaista voimaa. Askellajit oli sen sijaan haastava ja laukan osalta lähes mahdoton arvioida, sillä vapaana maneesissa "laukatessaan" tamma ei välittänyt laukata lainkaan, tai teki sen pukitellen. Ravin laatu oli tyydyttävä, tosin sitä on myöhemmin helpointa parantaa. Yleisesti tamma oli energinen, elastinen ja asenteeltaan innokas hyppääjä. Runko ja jalat ovat rakenteellinen osoitus erittäin onnistuneesta estehevosjalostuksesta, joskin irtojuoksutustilanteessa olisi harjoittelun varaa."

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 310

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kissen päiväkirja Empty Vs: Kissen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Rasmus A. lähetetty 10.10.19 20:58

10. lokakuuta 2019
Kirjoitettu yhdessä @Robert H. kanssa #olitkopaikalla

Rasmusta vähän ärsytti käydä Kaajapuroilla, vaikka Kiskisistä olikin kasvanut hieno nuori hevonen. Auburniin tai oikeastaan mihin tahansa verrattuna paikka oli niin alkeellinen, että hevosenpito tuntui suorastaan ankealta. Tai no - ehkä hevosenpidosta ei voinut puhua, kun Rasmus ei omistanut tammasta jouhtakaan, mikä ärsytti häntä välillä myös. Ihan kuin Rasmuksella ei olisi ollut tarpeeksi tehtävää omissa hevosissaan ja niissä, joiden ratsastamisesta hän sai palkkaa.

Tunnollisesti Rasmus kuitenkin kävi Kaajapuroilla aina, kun käskettiin, ja toivoi että se maksaisi itsensä joskus takaisin ehkäpä Kissen kilpailumenestyksen muodossa. Hän lappasi kauroja muovisankoihin kädet kohmeisina ja mietti, miten kovasti toivoikaan, että Kissekin voisi asua maneesitallilla.

Kaajapuroille oli sitten viime näkemän muuttanut uusi hevonen ja Kallaan sen omistaja. Olisi ollut liioiteltua sanoa, että Robertkaan olisi viihtynyt Kallassa, tai Kaajapuroilla. Daniel ei ollut nimittäin valehdellut Robertille puhuessaan katosta ja seinistä: ensimmäiset syyssateet olivat muuttaneet Kaajapurojen pihan lainehtivaksi liejuksi ja kentän liukkaaksi mutavelliksi, puhumattakaan tarhojen sisäänkäynneistä.

Joka ainoa kerta, kun petollinen muta tarhan portilla imaisi saappaan sisäänsä, ja joka ainoa kerta kun Harry katsoi omistajaansa tallin ovella epätoivoisena ennen upotessaan vuohisia myöten maahan, Robert kaipasi Vänrikinmäen käytännöllisiä tiluksia, tai edes Seppelettä.

”Ah, fuck!”

Etenkin tänään, poika totesi itselleen, roikkuessaan Harryn tarhan aidassa, oikean jalan kumisaapas lipsuen alempaa lankkua vasten. Vasen seisoi tanassa juuri tarpeeksi kaukana, ja Robert ei enää nähnyt muuta kuin varren saappaastaan.

”Fucking ’ell.”

Siinä poika sitten seisoi: aitaan takertuneena kuin henkensä riippuisi siitä. Ja ehkä vähän riippuikin, olihan lankkujen kaverina myös sähkölanka. Tosin, mitä Robert oli oppinut tallia tuntemaan, se ei ollut ihan varma siitä, virtasiko langoissa oikeasti sähköä.

Harry katseli uteliaana omistaajansa ja melkein avoinaiseksi heilahtanutta porttia, mutta loppupeleissä kerrankin sopivalle korkeudelle noussut poika pipoineen houkutteli huomionkipeää hevosta enemmän.

Rasmus, joka taas oli juuri sattunut astumaan heinäkatoksesta ulos, katseli tätä kaikkea ja yritti päättää, peruuttaisiko vaivihkaa takaisin katokseen ja laittaisi Kisselle ylihuomisenkin väkirehut valmiiksi. Lopulta hän kuitenkin astui askeleen lähemmäs, yskähti vähän ilmoittaakseen olevansa paikalla ja lopulta kysyi: “Tarviitko apua?”

Robertin edelleen jalassa oleva kumisaapas lipsahti lankulla uhkaavan näköisesti, mutta poika pääsi kuin pääsikin viime hetkellä takaisin tasapainoon ja kääntyi katsomaan Rasmusta.

“Eh, well--”, Robert kuitenkin vastasi kiusaantuneena, mutta ei ehtinyt saattaa vastausta loppuun, kun Rasmus jo nykäisi saappaan irti mudasta ja ojensi sitä häntä kohden.

“Thanks”, yksisaappainen vastasi, ja Rasmus, joka sattui hyvin tietämään kuka portilla norkoilevan harmaan tamman omistaja oli, vastasi itsepintaisesti suomeksi: “Eipä kestä.”

Robert laskeutui varovasti aidalta, suoristi sukkansa ja tunki jalkansa nopeasti saappaaseen. Rasmus katsoi vierestä, ettei Harry päässyt livahtamaan puoliksi avonaisena lepattavasta portista karkuun, ja vilkuili samalla Robertia kulmat hienoisesti kurtussa.

Kohta suoraan lankun alla oli kohtuullisen kova - siinä eivät kävelleet hevoset tai ihmiset - ja poika tasapainotteli aivan aidan tuntumassa, toinen saapas vartta myöten liejussa ja toinen vain vähän. Robert empi hetken ja katsahti sitten Rasmusta.

”So, uh”, hän mumahti. ”Tässä on Harry. Ja minä olen, erm, Robert. Muutettiin viikonloppuna, tänne.”

Pakollinen esittely tuntui kiusalliselta ja inhottavan teennäiseltä, ja ennen kuin toinen ehti vastata ja Robert pyöräyttää silmiään kokonaan ympäri, se jatkoi: ”Niin, en ole oikein tavannut vielä ketään, tai muita kun Kaajapuroja, täällä on kohtuullisen...hiljaista?” Robert katsoi Rasmusta varoen samalla kun kurottautui irroittamaan Harryn riimua.

“En mäkään käy usein”, Rasmus ilmoitti ykskantaan. “Hoidan välillä tuota varsaa. Pihatossa.”

Rasmus ei nähnyt tarpeelliseksi alkaa selittää Kissen monimutkaisia omistuskuvioita ja tulevaisuudensuunnitelmia, mutta päätyi sitten paljastamaan kuitenkin nimensä: “Rasmus.”

Rasmus empi hetken, pitäisikö hänen paljastaa että muisti Robertin kyllä, jostain vuosien takaa, mutta päätyi sitten pitämään asian omana tietonaan. Robert alkoi pujottaa riimua hevosensa päästä ja Rasmus mietti hetken, poistuisiko paikalta, mutta avasi sitten kuitenkin uudelleen suunsa.

“Säkö siis muutit Aliisan kämppikseksi?” Rasmus tiedusteli. “Mun tyttöystävä asui siinä ennen. Te taisitte tavatakin.”

Robert punehtui poskipäistään, mutta ulkona oli kylmä ja poika oli juuri treenannut niin hyvin kuin miten Kaajapurojen onnettoman kostealla kentällä oli voinut treenata, joten hänellä oli kaikki mahdollisuudet olla punainen muista syistä kuin Josefinan kohtaamisen muistelemisesta.

”Mhm, ehkä.”

Naapuritarhan hevosen askel litisi sen käyskennellessä omalle portilleen ihmettelemään poikkeuksellisen kauan kestänyttä dialogia - ainakin keskustelun osapuolet huomioon ottaen.

”Aliisalla oli ilmoitus, y’know.”

Rasmuksen kulmakarvat kohosivat aavistuksen. Mitenköhän kauan Aliisa oli suunnitellut heittävänsä Rasmuksen tyttöystävän ulos asunnosta, siis kertomatta nimenomaiselle tyttöystävälle?

“Hmm. Aliisahan ei siis kertonut Josefinalle mitään”, Rasmus sanoi ja kuulosti tuimalta. “Vaikka eihän se tietysti sun vika ole.”

Ellei sitten Robert ollut Aliisan vanha kaveri ja juoninut koko kuvion yhdessä Hurun kanssa. Toisaalta Robert vaikutti ensivaikutelman perusteella varsin vilpittömältä ja Rasmus mietti, että loppujen lopuksihan asiat olivat menneet hyvin - hän oli saanut Josefinan luokseen vakituisesti ja Aliisa kämppiksen, josta olisi sitten ehkä enemmän seuraa kuin Josefinasta.

”En ihmettele”, Robert hymähti ääneen ennen kuin ehti tajuta mitä suusta lipsahti - se pystyi vain toivomaan, että Rasmuksen korvat olivat juuri silloin keskittyneet pihasta lähtevään autoon tai tarhassaan lätisevästi käyskentelevään hevoseen. Poika selvitti pikaisesti kurkkuaan ja katseli mietteliäänä kengänkärkiää puhueessaan taas normaalilla äänellä: ”Käsitin, että se, erm, Josefina…? oli jo muuttanut pois.”

Jo oli otsaa kaverilla, Robert pohti, puolustaa nyt tyttöystäväänsä, joka oli itse tehnyt väärin muuttaessaan uuden rakkauden luo suinpäin sukkelaan mitään kertomatta.

”Sun luo, siis, ilmeisesti”, poika lisäsi muina miehinä ja harppasi reippaasti pahimman liejulätäkön ohi kohti tallia.

Rasmus kiukustui välittömästi ajatellessaan Aliisaa, Ritva Aroa ja idioottimaisia kylällä kiertäviä juoruja, ja vähän se kiukku ulottui Robertiinkin, jonka loittonevaa selkää tuijottaen Rasmus sanoi vielä: “Ei se kyllä ollut, vaan Aliisa -”

Ja sitten Rasmus jätti lauseen kesken, koska ei edes tiennyt miten olisi jatkanut, ja Robert meni menojaan. Aliisa oli luullut, että Josefina oli muuttanut pois kertomatta, koska Josefina ja Rasmus olivat Aliisan mielestä kihloissa, koska Jesse Aron äiti oli sanonut niin, ja Aliisa oli uskonut, koska???

Rasmus kohautti harteitaan ja kääntyi kohti pihattoa. Väliäkös tuolla.

_________________
Living Art - tilannekatsaus
Rasmus A.
Rasmus A.
Hevosenomistaja

Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 286

Takaisin alkuun Siirry alas

Kissen päiväkirja Empty Vs: Kissen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jaana A. lähetetty 24.10.19 20:19

24.10.2019
Kirjoitettu yhdessä @Inna P. kanssa

Jaana Alsila oli ehtinyt käymään Kaajapurojen tallilla harmillisen vähän tänä syksynä. Inna oli ottanut varsan hoitamisesta ja näyttelyttämisestä suurimman vastuun, ja Rasmus oli autellut paluunsa jälkeen silloin tällöin. Pääasiassa Jaana oli ehtinyt tallille joskus viikonloppuisin, riittävän usein pysyäkseen sen elämässä mukana, mutta tarpeeksi harvoin jotta hän ehti huomaamaan hevosen kasvavan kohisten joka kerran välissä.

Torstai-illaksi hän ja Inna olivat sopineet menevänsä Kaajapuroille yhdessä ja suunnittelevansa tulevaa. Jaanan ajatuksena oli, että likipitäen kolmivuotiaan tamman voisi laittaa satulaan vielä tänä syksynä - niin sen kanssa pääsisi aloittamaan ratsun työt heti keväällä. Itse Jaana ei hevosen selkään kipuaisi, ennen kuin se olisi pomminvarma ratsu, mutta hän luotti siihen, että Rasmus ja Inna hoitaisivat asian toimien toisilleen apukäsinä.

Kun Jaana saapasteli Kaajapurojen kuraiselle tallipihalle, Inna oli jo hakenut varsan pihatosta. Se oli päivä päivältä paremman näköinen: pitkäsäärinen, mutta tasapainoisesti rakentunut, ja nyt sillä alkoi olla jo hieman lihaksiakin. Ei vielä paljoa, mutta kyllä se varmasti ratsastajaa jaksaisi jo kantaa.

Inna oli niin keskittynyt Kissen harjaamiseen, ettei ensin huomannut Jaanan saapumista. Brunette jopa hieman hypähti yllättyneenä, kun siirtyi varsan toiselle puolelle ja huomasi naisen. Huulilta karkasi yllättynyt naurahduksen pihahdus.
“Hei”, hän tervehti.
“Hei.”
“Oon kohta saanut harjattua tän, niin päästään varustaan.”

“Kiva!” Jaana hymyili. “Se taitaa antaa ihan kivasti varustaakin? Mitä te olette nyt viime aikoina harjoitelleet?”
“Antaa joo”, Inna nyökkäsi ja kumartui vielä pyyhkäisemään Kissen jalkoja harjalla. “Tää on kyllä kiva käsitellä, seurallinen. Oon nyt totutellu Kisseä satulaan, suitsethan sille on jo ihan peruskauraa. Juoksuttamista ollaan opeteltu Auburnin maneesissa vähän", Inna kertoi pohdiskelevasti. "Niin ja no yleisesti kävelty maasta käsin aika paljon metsässä. Siitä tulee varmasti varma maastoponi."

Inna taputti ylpeästi Kisseä kaulalle. Varsa käänsi automaattisesti päätään kohti toista omistajaansa kenties herkkujen toivossa.
"Sehän on oikein hyvä", Jaana vastasi tyytyväisenä. "Saadaan sille pian ratsastaja selkään."
"Ehdottomasti."

Kissen harjaamisen jälkeen Inna johdatti Jaanan varusteiden luokse. Hän oli ostanut tammalle ensimmäisen satulan muutama viikko takaperin.
"Se on käytetty, mutta sopii tosi hyvin. Ei mikään huippulaatuinen, mutten viitsinyt satsata ihan vielä, kun Kisukin varmasti kasvaa."
“Ei tietenkään”, Jaana nyökäytti päätään. Ei hän olettanutkaan, että Inna omalla rahallaan ostaisi varsan ensisatulaksi mitään sen ihmeellisempää. “Katsotaan sille koulu- ja estesatulat sitten kun se on vielä vähän kasvanut. Voihan se olla, että Rassellakin on joku penkki jouten.”

“Niin, täytyypä kysyä”, Inna vastasi, vaikka ei elätellyt suuria toiveita, ja nosti satulan käsivarrelleen. Jaana nappasi suitset koukusta ja seurasi Innan perässä takaisin Kissen luo. He varustivat yksissä tuumin asiaan uteliaasti, mutta rennosti suhtautuvan tamman, jonka Inna sitten talutti liinan päässä ulkokentälle.

Kaajapurojen kenttä oli tallin muuten vaatimattomaan tasoon nähden hyvässä kunnossa, ja koska edellispäivä oli ollut kuiva, kentän pohja näytti varsin mallikelpoiselta. Niinpä Inna juoksutti Kisseä hetkisen, jotta Jaana pääsi näkemään sen liikkumista pitkästä aikaa. Tamma hölkkäsi liinan perässä rauhallisena, mutta laukannostossa se loikki selkä kyyryssä ilopomppuja ja ampaisi sitten matkaan niin, että kuraa lensi sivummalla seisovan Jaanan päällekin.

Jaana oli kuitenkin tyytyväinen näkemäänsä: Kisse liikkui mielellään, aika hyvässä tasapainossa ja energisesti, ja sen laukka näytti erityisen laadukkaalta. Inna oli tehnyt sen kanssa hyvää työtä. Tietysti vasta aika näyttäisi, mitä siitä kasvaisi, mutta Jaana uskoi, että myös hänen poikansa pitäisi siitä kyllä.

Ehkäpä joskus, jossain vaiheessa muutaman vuoden päästä, Jaana voisi itsekin kivuta Kissen satulaan ja käydä sen kanssa kaksin maastolenkillä.

Ja ehkäpä joskus, jossain vaiheessa, Kisse varsoisi hienon pienen tammavarsan, ja Jaanasta tulisi taas hevosenkasvattaja.
Jaana A.
Jaana A.
Kaajapurolainen

Viestien lukumäärä : 1

Takaisin alkuun Siirry alas

Kissen päiväkirja Empty Vs: Kissen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa