Remppajuristi

Istuin jalat ristissä karvamatollani samalla, kun Jesse hääräsi porakoneen ja mitan kanssa. Olohuoneessa ei ollut vielä sohvaa, koska olin päättänyt, ettei vanhani sopinut sinne. Se oli mennyt nopeasti kaupaksi, joten tyytyisin mattooni vielä ainakin pari viikkoa. Oikeastaan olin tehnyt saman päätöksen käytännössä kaikille muillekin huonekaluille paitsi sängylleni, joka oli tarpeeksi paras jäädäkseen.

"On teistä asianajajista moneksi", tokaisin. "En olisi varmasti saanut itse sitä TV-telinettä suoraan."
Jesse oli onneksi suostunut tulemaan poraamaan minulle hieman reikiä ja asentamaan telkkarini seinätelineen. Minulla oli myös pari seinähyllyä keittiöön.

Ai, niin, olin jo ainakin vartti sitten luvannut Jesselle kahvia. Harmillista, että uusi pehmeä karvamattoni oli vain niin mukava, ettei siitä raaskinut edes nousta. Keittyisikö kahvi ajatuksenvoimalla? Päätin kokeilla sitä kaatumalla istuma-asennosta selälleni makuulle.

Inna oli ostanut oikein viihtyisän kodin Kallasta ja hieman jopa harmitti, ettei kyseinen talo ollut silloin myynnissä kun minä olin näytöissä kierrellyt. Olisi hyvinkin saattanut päästä minun "harkintaan"-listalle.
Mutta olin silti erittäin tyytyväinen omaan kotiini ja ehkä tämä talo oli muutenkin enemmän "Innan näköinen" kuin minun.

"Oikeita monitaitureita", virnistin mallaillessani mittanauhaa seinää vasten.
"Hyvähän se on osata muutakin kuin lakipykälien tavaamista ja papereiden pyöritelyä."

Tietenkin olin suostunut auttamaan Innaa. Harvemmin minä kieltäydyin, mikäli joku kaveri apua tarvitsi.
Olimme kieltämättä etäytyneet Innan kanssa toisistamme parin vuoden aikana, mikä oli harmillista, ottaen huomioon kuinka tiiviisti olimme olleet tekemissä "ennen vanhaan". Silloin ei kyllä voitu toistemme seuralta välttyäkään, koska olimme asuneet saman katon alla.

Vilkaisin lattialla makaavaa naista ja metsästin lattialle vierineen ruuvin takaisin hyppysiini.
"Lasku näistä palveluksista tuleekin sitten perässä", vitsailin porakonetta ilmaan pärryyttäen.

"Monitaituruus on hyve", tokaisin ja avasin silmäni katsoakseni kattoa.
Se oli valkoiseksi maalattu panelikatto, jossa näkyi vielä maalin lävitse puun oksakohtia ja kuviointia. Oikein kiva katto, johon oli upotettu koko valaistus.
"Ei kai sun työs noin tylsää ole", mutisin vielä perään.

Siirsin katseeni Jesseen, joka juuri suoristautui lattialta napattuaan karanneen ruuvin. Miten tuollaisella miehellä saattoi olla sellainen naismaku? Jesse oli kuin halinalle ja silti se oli parisuhteessa Matildan tyylisen naisen kanssa, puhumattakaan niistä entisistä. Mielipidettänihän mä en voisi sille koskaan sanoa ääneen. Se ei varsinaisesti ollut mun asiani.

"Maksaisin luontovisalla, ellet olisi tiiviisti parisuhteessa ja… no… tommonen", vitsailin takaisin.

Suljin silmäni uudelleen. Niin.. sainko mä vitsailla noin? Tai siis sainhan mä, koska olin sinkku, mutta se tuntui kyllä silti väärältä.
"Saat kofeiinimaksun", lupasin, mutten vieläkään tehnyt elettäkään noustakseni.

Mikäs tässä kiire, kun ajatuksenvoima ei ollut toiminut.

"Ei ole ainakaan vielä sattunut asiakkaiksi verenhimoisia sarjamurhaajia, joten..." vastasin.

Kieltämättä Innaan suunnattu katseeni oli yllättynyt, kun nainen alkoi luontovisasta vitsailemaan, mutten voinut olla nauramatta.
"Sinulla on muutenkin sen tilitystavan kohdalla maksuhäiriömerkintä", ilmoitin huvittuneena ja ryhdyin sitten kiinnittämään telinettä seinään.
"Sen saa esimerkiksi siitä jos on liian hyvä kaveri. Tai jos on liian hyvän kaverin ex. Sinä olet molempia", jatkoin sen jälkeen kun olin hetkeksi hiljentänyt porakoneen.
Ei ole kieltäminen etteikö Inna joskus ollut kyseenalaisissa unissani vieraillut, mutten siltikään osannut ajatella häntä siinä mielessä, vaikka ottaisi pois laskuista parisuhteeni, sen että olimme olleet kavereita jo monta monituista vuotta tai sen, että hän oli Juuson ex.

Vilkaisin maton päällä edelleen retkottavaa naista. Stina oli minulta udellut, olivatko Inna ja Verneri eronneet, mutten minä mistään ollut mitään tiennyt.
Muttei tarvinnut kummoinen Sherlock olla tajutakseen viimeistään tässä vaiheessa, etteivät he enää yhdessä olleet. Vernerille kai nämä tämmöiset kiinnittelyt olisivat "kuuluneet"?

Mutten kyllä kehdannut alkaa utelemaankaan.

Naurahdin ja kohottauduin istuvampaan asentoon käsieni varaan.
”Ai, oikein maksuhäiriömerkintä. Oletko sä kuitenkin kirjanpitäjä?”

Huomasin Jessellä olevan uteliaan pohtivan katseen. Se ei vaivannut mua, mutten ollut varma pystyisinkö antamaan hänelle haluttua vahvistusta. Jesse oli nimenomaan sitä, mistä oli aikaisemmin sanonut: Juuson hyvä ystävä. Sekä myös Stinan, joka tunnetusti ei osaisi pitää salaisuuksia itsellään, kun kyseessä oli juorut muista. Stina oli mukava ja kaikkea, mutta kovin utelias.

”Ei huolta, sä saat mun viisarin värähtämään pakkasen puolelle.”
Naksautin kieltäni. ”Oikeastaan te kaikki miehet olette niin vitun idiootteja luulojenne kanssa, että kaikkien viisarit värähtävät pakkaselle.”

”Mikä siinä onkin, että te luulette meidän haluavan talon mukana lapsia ja kultaisennoutajan?” kysyin, kun pääsin yllättäen vauhtiin. ”Ihan kuin mäkin saatana jättäisin ehkäisyn ja hankkisin itseni muka vahingossa-” Tein lainausmerkit sormillani. ”-paksuksi, koska toinen ei ole vielä valmis?”

Ruuvasin nopeasti viimeiset ruuvit kiinni ja tarkistin, että teline varmasti oli suorassa. Inna kun vääntäisi minulta niskat nurin, mikäli tv rysähtäisi välittömästi lattialle.
Nainen kyllä tuntui olevan sillä tuulella, että saattaisi vääntää minulta niskat nurin muuten vain. Ihan vain siksi, että olin mies.

Käännyin katsomaan vauhtiin päässyttä Innaa ja annoin hänen mesota hetken kaikessa rauhassa.
Olinhan minä näihin hänen purkauksiin jo tottunut, olin saanut niistä useasti osani. Syyttä ja joskus ihan syystäkin.

Laskin porakoneen käsistäni ja istahdin alas pehmeälle matolle Innan viereen.
"Niinkö Verneri luuli? Siksikö te, mitä ilmeisemmin, olette eronneet?" uskaltauduin kysymään enkä alkanut inttämään vastaan ettei kaikki miehet sellaisia kuvitelleet.

"Mm, jotain sellaista", mumisin ja jatkoin: "Tavallaan mä ymmärrän. Vernerillä on omat ongelmansa", vastasin.
Mulla ei ollut aikomusta sen enempää avata Verkun päänsisäisistä ongelmista Jesselle. Vaikka me oltiinkin nyt erottu, niin ne asiat kuuluivat miehelle itselleen. Eivät enää edes minulle.

"Olihan meillä jo kaikenlaisia myrkkyjuuria, että ehkei ne kuvitelmat pelkästään rikkonut mitään", tunnustin.
Jessellä oli yksi hyvä ominaisuus. Sille oli helppo puhua, vaikkei me välttämättä enää oltukaan niin tiiviisti yhteyksissä kuin aikaisemmin. Kai senkin ymmärsi. Me ei jaettu enää samaa kattoa. Jesse oli parisuhteessa ja vielä lapsellinen vuoroviikoin.

"Mutta joo.. ei mun pitänyt sulle ripittäytyä", naurahdin surullisesti ja nousin. "Taidan keittää sitä kahvia, kun mun ajatuksenvoima ei toiminutkaan."

Nousin ylös matolta ja menin uuteen keittiööni. Se oli valkoinen ja iso. Otin yhdestä kaapista suodatinpussin sekä kahvipurut. Latasin Moccamasterin ja nojasin sitten työtasoon. Tunsin silmissäni epämiellyttävän paineen, jota en haluaisi nyt päästää pihalle.

Minulla ei ollut hajuakaan Vernerin "omista ongelmista" eivätkä ne myöskään minulle kuuluneet.
Eiköhän meistä jokaisella ollut ne omat ongelmansa (isot ja pienet) ja jokaisessa parisuhteessakin oli, Innan sanoja lainatakseni, ne myrkkyjuuret, jotka joko onnistuttiin kitkemään pois tai sitten ne pääsivät kuin varkain kasvamaan.

"Ei haittaa, saa ripittäytyä", mutisin ja seurasin katseellani Innan nousemista jaloilleen. Itsekin könysin koivilleni naisen jälkeen ja ajattelin Innan kaipaavan pienen hetken omaa rauhaa, joten nostin tv:n vastakiinnitetylle telineelle. Todettuani että se telkkari siinä myös pysyisi, kävelin keittiöön.

Inna oli ymmärrettävistä syistä alakuloinen enkä oikein tiennyt, mitä nyt pitäisi sanoa tai tehdä.
Olinhan minä ollut Juuson niin kutsuttuna olkapäänä silloin kun Inna oli miehen jättänyt ja nyt katsoin vierestä kuinka Inna suri Verneriä. Verneriä, joka oli ehkä ollut yksi syy, miksi Inna ja Juuso erosivat.  

"Hei, eihän tämä välttämättä tarkoita, että kaikki olisi ihan tyystin ohi?" sanoin varovaisesti. "Ehkä Verneri, tai molemmat, tarvitsee vain miettimisaikaa, kunnes tajuaa että typerä päätös?"
Huokaisin syvään ja annoin katseeni vaellella Innan uudessa keittiössä.
"Ja jos on, niin kai tuolla jossain on sinulle joku paljon parempi? Ei ehkä tunnu siltä tällä hetkellä, mutta..."

En todellakaan ollut hyvä tässä.

Laskin työtasolle pari kahvimukia ja luulin saaneeni itseni kasaan, kunnes Jesse seurasi minua keittiöön. Heti, kun näin miehen pehmeän katseen, kyyneleet lähtivät valumaan poskiani pitkin. Yritin pyyhkiä niitä epätoivoisesti pois. Oletin itkeneeni jo aivan tarpeeksi koko eron takia. Se taisi kuitenkin olla huomattavasti syvemmällä kuin mikään entinen parisuhteeni. Verneri oli ollut se, kenen kanssa olin nähnyt koko pitkän tulevaisuuden. Kunnes yksi välittäjä pilasi kaiken.

”Ehkä”, naurahdin lohduttomasti Jesselle.

Kyllähän niin saattoi ajatella, mutta se olisi pelkkää toiveajattelua. Enkä uskonut sen olevan tervettä. Ihmiset tuskin koskaan ajattelivat kuitenkaan kovin selvästi. Olinhan saanut itsekin kokea sen omatoimisesti.

”Kiitti, Jesse, että viitsit auttaa”, sanoin ja halasin miestä.

Kiersin itsekin käteni Innan ympärille ja rutistin häntä kevyesti.
"Sitä varten kaverit ovat", totesin hellittäessäni otteeni naisesta.

"Telkkari on jo seinässä. Voit siis katsoa Magic Mikea repeatilla ilman huolta, että se alas tipahtaisi", virnuilin astahtaessani aavistuksen taaksepäin. "Vai joko olet löytänyt jonkun uuden leffan?"
Kuinkahan monta kertaa me olimme Vaahterapolussa kyseistä elokuvaa katsottu? Se oli ollut joko se tai Milan vaatimuksesta Supernatural, mitkä olohuoneessa oli pyörineet mooonta kertaa viikossa.

"Ja oliko sinulla tänne keittiöönkin jotain hyllyjä mitä piti seinään iskeä?"

Naurahdin Jessen Magic Mike toteamukselle. En ollut katsonut elokuvaa varmaan vuosiin. Ehkä laittaisin sen tänään pyörimään. Kyllähän se minulta tietenkin löyty DVD:ltä. Se ja kaljaa, miten nostalgista se olisikaan. Toisinaan kaipasin kimppakämppäaikoja. Oli aina siinä lähellä joku, jolle avautua. Silloin se oli ollut Mila. Senkin suhteen olin paskonut.

"En mitään sen veroista", naurahdin vitsillä.
Vaikka Channing Tatum oli yhä kuuma pakkaus, niin olin löytänyt tieni enemmänkin Marvelin maailmaan. Supersankarit oli se juttu.

"Nuo kaksi", osoitin seinähyllyjä, jotka lepäsivät yhä paketeissaan. "Mutta ota ensin kahvia", komensin perään ja kaadoin pannusta mukeihin kahvia.
Jesseä varten olin maitopurkinkin kaapista ja asetin sen miehen eteen.
"Sori pöytää ei vielä ole. Myin melkein kaiken", pahoittelin naurahtaen.

Puhalsin omaa mustaa kahviani, joka oli vielä hyvin kuumaa ja mietin esittäisinkö seuraavan kysymyksen.
"Sulla ja Matildalla menee vissiin ihan hyvin? Niin ja mitä Soffelle kuuluu?"
Kyllä sitä sai antaa lempinimiä ystävien lapsille kysymättä!

Inna vaikutti "piristyvän" aavistuksen.
"Onhan siellä Netflixissä vissiin se joku 365 päivää vai mikä se oli", nauroin.  Olin kuullut niin kehuja kuin moitteitakin kyseisestä leffasta, missä noh, harrastettiin seksiä enemmän kuin tarpeeksi.
Pitäisiköhän meidän katsoa se Matildan kanssa joskus? Ei siksi, etteikö meillä seksiä olisi ollut, mutta noin niin kuin muuten...

Olisin muuten alkanut asentelemaan keittiöön hyllyjä saman tein, mutta Inna "komensi" juomaan kahvit ensin eikä minulla kyllä mikään kiire ollut muutenkaan.
"Ei tässä mitään pöytiä tarvita", totesin ja nojasin kyynärpäälläni tasoa vasten pahvimuki käsissäni.

"Menee", hymyilin vastaukseksi Innan kysymykseen. Meillä meni Matildan kanssa hyvin - ainakin omasta mielestä.
"Matilda nyt ainakin pariksi kuukaudeksi muutti luokseni, koska hänen asuntoon tuli vesivahinko eikä siitä ihan pienellä rempalla selvitä", jatkoin juttuani.
Jos Matildaa koskeva kysymys oli tuonnut hymyn kasvoilleni, niin Sofiasta puhuttaessa se leveni entisestään.
"Sofiallekin, Soffelle --", hymähdin huvittuneena jonkinlaiselle lempinimelle. " -- Kuuluu hyvää. Kasvaa ihan silmissä ja kehittyy sitä mukaa."

Vai oli Matildan asunnossa tapahtunut vesivahinko. Jollain asteella se ei mun tunteita hetkauttanut. Olihan se ikävää, että tuollaista tapahtui ja varmasti traumatisoivaa. Menettää nyt mahdollisesti kaikki mitä omisti sen takia. Tuskin kauheasti kunnon vesivahingossa pystyi pelastamaan. Puhumattakaan siitä paljonko korjauksiin meni rahaa. En tiennyt asuiko Matilda vuokralla vai ihan omistusasunnossa.
”Sehän on harmi”, sanoin Jesselle ja hörppäsin mukistani.

Jessellä oli naamalla se typerä virnistys, kun puhuttiin rakkaista ihmisistä. Tiesin sen virnistyksen ihan omakohtaisesti liiankin hyvin.
”Sun tarvii tuoda Sofiakin käymään”, ilmoitin. ”Ja milloin äites on taas maisemissa? En ole sitäkään nähnyt aikoihin! Mitä sillekin kuuluu?”

"Täytyy tulla. Niin äidin kuin Sofiankin kanssa", lupasin .
"Toisen voin vaikka jättää tänne sitten", virnistin eikä varmaan tarvitse erikseen mainita kumman...

"Ei äiti ole ainakaan puhunut mitään milloin olisi taas tulossa, mutta kuten hyvin tiedät, ei se aina etukäteen asiasta ilmoitakaan."

Hörppäsin kahviani, vilkaisin kelloa ja mietin mihin se aika oli juossut.
"Saat sinäkin minun luona tulla käymään. Siellä ei pahemmin vieraita näy äidin, Juuson ja Antonin satunnaisia vierailuita lukuunottamatta."

Laskin mukini tiskialtaaseen, kun siellä oli vielä pieni pohjallinen kahvia.
"En taida haluta kummankaan jäävän", naurahdin. "Vaikka oma kokki olisikin aika mahtava. Näin sinkkuna oon siirtynyt takaisin nuudeliin ja kanaan."

"Ehkä pistän itse Ritvalle viestiä, niin ei mene sun kautta", pohdiskelin.

Jessen puhuessa sen luokse kylään tulemisesta, naamani ehkä hieman venähti uudelleen. Niin tosiaan. Olin juuri avautunut exäni parhaalle kaverille sellaisen suhteen päättymisestä, joka oli aikanaan johtanut meidän eroon. Käännyin Jesseen päin.
"Älä sit puhu mitään Juusolle tästä. Ei sen tarvi kuulla."

Enkä missään nimessä halunnut Shermanin kokevan mitään omahyväisiä tunteita. Vaikka no, me oltiin varmasti molemmat päästy jo kaikesta eroon, mutta exä oli aina exä.