Foorumi | Auburn Estate
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Heran päiväkirja

Siirry alas

Heran päiväkirja Empty Heran päiväkirja

Viesti kirjoittaja Mia R. lähetetty 29.06.20 23:19

Heracles
"Hera"
Friisiläinen, ruuna
Omistaja: Mia Rosendahl






Heran päiväkirja Friisi2_1%20(1)
avatar
Mia R.
Kesätallilainen

Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 6

https://virtuaalikaty.wixsite.com/home/heracles

Takaisin alkuun Siirry alas

Heran päiväkirja Empty Sunnuntaina 28.06.-20 ~ Muutto Auburniin

Viesti kirjoittaja Mia R. lähetetty 30.06.20 16:09

”Siis sä teit mitä?” isäni ihmetteli puhelimessa. Olin juuri kertonut hänelle olevani menossa hakemaan nuorta friisiläisruunaa.
”Niin, ostin itselleni nuoren kouluhevosen”, ilmoitin hänelle, kuin se olisi ollut itsestäänselvyys – mitä se ei todellakaan ollut.
”Eikö sulla ollut tarkoitus ensin valmistua ja sen jälkeen ostaa valmis kenttähevonen?”.

Olihan mulla. Mut mulla oli tarkoitus myös alkaa prinsessaksi, ainakin jos kysytään Mia 4-v:ltä. Totta puhuakseni mulla ei ollut hajuakaan, mihin olin ryhtymässä. Nuori hevonen ei ollut mulle mikään uusi juttu, niitä oli porukoiden tallilla pilvin pimein ratsutettavana, mutta että kouluhevonen. Kolme vuotta sitten olin vielä vannoutunut kenttäratsastaja vanhempieni tavoin, ja jos joku olisi kertonut, että tulen hankkimaan itselleni kouluratsun, olisin nauranut koko ajatukselle. Tässä sitä kuitenkin oltiin – valkoinen bemari allani ja traikku perässä suuntana Heraclesin kotitalli. Matka kesti reilun tunnin ja seuranani mulla oli paras ystäväni Sofia. Hän hihitti vieressäni kuunnellessaan mun ja isäni keskustelua, joka kuului auton kaiuttimista. Isäni vannoi tulevansa katsomaan ruunaa lähiviikkoina ja uhkasi takoa järkeä mun päähän.
”Joo joo, siinähän tulet, mutta tuskin saat tähän päähän yhtään enempää järkeä”, letkautin hänelle rennosti.
”Älähän mitään. Katsotaan sitä sitten”, hän vinkkasi ilkikurisesti. ”Tuolla on nyt joku hässäkkä tallissa, mun on mentävä”.
”Vie äitille ja kaksosille terkkuja. Ootte rakkaita”.
”Sä myös”. Tuut, tuut, tuut.

”Oispa munki vanhemmat tollasia”, Sofia haaveili. Olihan mun vanhemmat ihan parhaita. Mun perhe kokonaisuudessaan oli todella ihana ja arvostin sitä suuresti. Meillä harvoin oli mitään ongelmia keskinäisessä kanssakäymisessä, mitä nyt kaksoset välillä riiteli tallin siivousvuoroista.

Tie vaihtui asfaltista hiekkatieksi ja pian edessämme häämötti punainen tallirakennus. Heralla oli ollut hienot puitteet kasvaa tällaisella tallilla, jossa oli vihreää laidunta silmän kantamattomiin ja nuoria kavereita joiden kanssa temmeltää. Katya, Heran omistaja oli meitä vastassa pihalla. Ihan ensimmäiseksi suuntasimme kahville, jota kroppani huusi aikaisen ajomatkan jälkeen. Kello ei ollut vielä 11 ja olimme aamusta käyneet jo Auburnissa katsomassa Heran karsinan kuntoon ja hakemassa trailerin, jota saimme lainata. Vein sinne myös jo omia tavaroita kaappiin, jotta niitä ei tarvitsisi miettiä. Kahvipöydän ääressä allekirjoitimme myös ylläpitosopimuksen, jossa oli määritelty mun vastuut ja oikeudet. Tunsin Katyan jo entuudestaan ja meillä oli hyvät välit, joten sopimus ei ollut pilkuntarkka ja kaikki oli kuulemma keskusteltavissa. Ehkä jossain kohtaa saisin ostaa Heran kokonaan itselleni, jos tosissaan hurahtaisin kouluratsastukseen.

Hera odotti karsinassaan. Sen hulppea harja ja häntä oli letitetty valmiiksi matkaa varten. Katya oli pakannut kaikki tavarat jo valmiiksi ja kuljetussuojat odotti karsinan ulkopuolella. Kannettiin aluksi tavarat autoon, jotta Hera saisi rauhassa syödä vielä ennen matkaa. Tavaroita ei hirveästi ollut ja jotakin piti hankkia uusia. Ajatuksena oli ainakin päivittää loimet uusiin ja ostaa uudet harjat. Heralla oli hyväkuntoinen satula ja suitset, jotka kelpaisivat sellaisinaan. Ripustin vielä heinäverkon traileriin, ennenkuin kipitin talliin laittamaan kuljetussuojat uudele ratsulleni.

Sofia piti Heraa kiinni käytävällä, kun me Katyan kanssa laitoimme suojat jalkaan. Ruuna seisoi nätisti paikallaan, mitä nyt välillä yritti hamuta turvallaan jalkoihinsa, tai otti askeleen suuntaan tai toiseen. Kiiltävän mustan hevoset olivat paikallaan seisoessaan höröllään ja se piti päätään korkealla näyttäen upean kaaren kaulallaan. En ollut koskaan aiemmin tajunnut, kuinka kaunis rotu friisiläinen oikeasti on. Traileriin taluttaessa ruuna kulki suorassa ja ja pää edelleen korkeana. Se ei yrittänyt päästä oven vieressä olevalle heinätupolle tai pelleillyt muutakaan. Ympäristöään se katseli tarkkaavaisesti ja mietti hetken, ennen kuin astui treilerin lastausrampille ja siitä jatkoi matkaa perässäni heinäverkolle, josta se alkoi kuin muina hevosina syömään. Sidoin Heran kiinni puomiin ja silitin sitä kaulalle. Tarkistimme vielä kertaalleen, että kaikki on kunnossa ja tavarat mukana, kunnes nostimme Katyan kanssa rampin ylös. Pihalla oli sen verran kuuma, että jätimme traileriin läpivedon, ettei musta hevonen läkähtyisi sisällä. Kiitin Katyaa ja istuimme autoon, jossa yhdistin vielä videokuvanäkymän trailerista auton tietokoneruudulle. Siellä Hera musutti heiniään ja ihmetteli vain hetken, mitä tapahtui, kun auto nytkähti liikkeelle.


***


Olin eläessäni nähnyt hienoja talleja, mutta Auburn Estate oli aivan omaa luokkaansa. Valkoinen kartano hulppeine puutarhoineen ihastutti joka kerta, kun ajoin tilan parkkipaikalle. Tähän aikaa vuodesta puutarha oli varmasti upeimmillaan, kun suurin osa kasveista oli täydessä kukinnossaan. Voin vain kuvitella sen kauhistuksen, jos joku hevonen joskus erehtyisi pääsemään karkuun puutarhaan. Vanhempieni talli oli myös upea ja sisälsi kaikki herkut, mutta Auburnissa oli vain jotain. Siinä oli tietynlaista loistokkuutta, jota vain lisäsi upeat kilpahevoset ja ykkösluokan omistajat. Hienostuneisuudestaan huolimatta ilmapiiri tallilla ei kuitenkaan ollut jäykkä tai ainakaan kovin ylimielinen, mitä aluksi pelkäsin. Toki joukkoon mahtui muutama hapannaama, jotka tuntui nipottavan joka asiasta ja olevan todella tarkka siitä, jos katsoitkin heidän hevostaan väärin, mutta onneksi mun ei hirveästi heistä tarvinnut välittää.

Sunnuntai iltapäivä oli selkeästi suosittu aika olla tallilla. Kun talutin Heraa parkkipaikalta tammatalliin, vastaan tuli arviolta kahdeksan ihmistä, joista osa tervehti nopeasti ja toiset loi vain pitkän silmäyksen. Sofia oli aivan haltioissaan edelleen tallista, vaikka hän oli saanut kokonaisvaltaisen kierroksen jo aamulla. Minäkin olin innoissani, mutta juuri nyt minulla oli kädet täynnä töitä, kun Hera löysi kuin löysikin menovaihteen päälle ja oli sinkoilemassa joka suuntaan ja tuntui painavan hieman kättä vasten. Tässä kohtaa laitoin pörheyden kuitenkin uuden paikan ja uusien hevoskavereiden piikkiin. Eiköhän se rauhottuisi, kun pääsee asettumaan aloilleen.

Talutin Heran tammatallin käytävälle karsinansa eteen vain siksi aikaa, että nappasin siltä suojat pois ja Sofia harjaili sitä samalla. Samassa siivessä Heran kanssa näytti olevan vain muutama muu hevonen, jotka luultavasti oli tähän aikaa päivästä tarhassa. Sinne Herakin pääsi pian tutustumaan kavereihin. Tarha sijaitsi lähellä tallia ja se oli todella iso. Hera saisi nauttia täysin siemauksin tuosta luxuksesta. Heran viereisessä tarhassa heinää rouskutti rautias puoliveritamma, joka tuli saman tien aidalle tekemään ruunan kanssa tuttavuutta. Laskin Heran vapaaksi ja ruuna otti heti pienen spurtin viereisen tarhan tamman kanssa aidan viertä. Sieltä he lönkyttivät vähän matkaa takaisin päin ja jäivät syömään päiväheiniä molemmat tahoillaan. Me suuntasimme Sofian kanssa purkamaan tavaroita autosta.

”Hei anteeks”, aloitin lauseen, kun pastellin sinisiin hiuksiin verhoutunut nainen kääntyi katsomaan minuun. Minulla oli Heran satula käsissäni ja nainen seisoi satulapaikan edessä. Ennenkuin kerkesin jatkamaan lausetta, nainen siirtyi sivummalle näpräämään puhelintaan. Laskin satulan alas ja huokaisin helpotuksesta. Olisi pitänyt tuoda traileri lähemmäs. Sofia toi perässäni suitset, harjapakin ja pintelipakkauksen. Katsoin naista, joka edelleen tuijotti puhelintaan.
”Oon muuten Mia, Heran omistaja”, aloitin.
Edelleen tuijotus puhelimeen.
Hetken hiljaisuuden jälkeen nainen taisi tajuta, että puhuin hänelle.
”Ai anteeks. Moi, oon Martta. Tota.. Mun pitäs mennä”, nainen sanoi mulle pikaisesti ja katosi huoneesta. Loimme Sofian kanssa toisiimme pitkän katseen.

Tallipihalla meitä vastaan käveli Isabella. Hän ilahtui nähdessään, että olimme saaneet kamat jo suurinpiirtein purettua ja kutsui meidät kahville loungeen. Vihdoin! Olin jo hetken unohtanut, kuinka paljon himoitsin tuota kuumaa taivaallista juomaa.
”Ootteko asettunut jo taloksi?” nainen tiedusteli.
”Joo ollaan”, hymyilin. ”Hera viihtyy ainakin tarhassa hyvin ja tavarat löytää pikkuhiljaa paikoilleen. Pitää vielä tehdä pientä inventaarioita.”
”Hyvä kuulla. Ootko jo päässyt tutustumaan muihin tallilaisiin?”
”Rehellisesti en ole kerennyt hirveästi vielä. Yksi nainen me nähtiin varuste huoneessa. Martta, olisiko ollut? Hän ei vaikuttanut kovin innokkaalta tutustumaan tai juttelemaan sen suurempia.”
”Siitä ei kannata ottaa itseensä”, Isabella kertoi. ”Marttaan jos pääsee tutustumaan niin se vie aikaa. Mut kyl sä varmasti löydät täältä seuraa.”
”Enköhän”, hymyilin ja hörppäsin kahvia, joka tuntui tässä kohtaa päivän pelastukselta, vaikkei siinä mitään pelastettavaa ollutkaan.
avatar
Mia R.
Kesätallilainen

Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 6

https://virtuaalikaty.wixsite.com/home/heracles

Inna P., Vivienne B. and Sarah R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa