Kiian spinnarit

03.04.2020

#tietähtiin2020

Olin ollut kuin puulla päähän lyöty kun lueskelin tämän vuoden Tie Tähtiin kilpailusarjan kutsua. Olin saanut sen käsiini aivan liian myöhään kuten myös kuulemieni mukaan kaikki muutkin Auburnissa ja Purtseilla. Mietin kauan aikaa että haluanko lähteä siihen urakkaan uudestaan, sillä se oli ollut viime vuonnakin aikamoista puurtamista ja treenaamista. Kahdella hevosella osallistuminen taas toisi itselleni liikaa paineita, joten kriiseilin myös siitä että osallistuisinko niihin Armilla vai Torulla. Toisaalta Armi olisi tuttu ja turvallinen vaihtoehto, sillä kiltin ja osaavan tamman kanssa se tulisi olemaan helpompaa. Mutta sitten taas mietin, että olisi hyvä saada Torullekin enemmän kisakokemusta.

Lopulta viimeisen päätökseni tein kun loungeen mennessäni törmäsin siellä Nitaan joka kyseli olisinko itse osallistumassa Tie Tähtiin kilpailuihin. Hieman epävarmana kerroin, että mietin Torulla osallistumista. Hetken aikaa Nita näytti todella mietteliäältä ja käytin tilanteen hyväksi ja nappasin itselleni höyriävän kupillisen kahvia. Lopulta nainen kysäisi että mitä mieltä olisin siitä, että hän starttaisi siellä Armilla. Mielestäni se oli oikein loistava idea.
“Mua vähä harmittikin kun Armi ois jääny tällä kertaa kisojen ulkopuolelle mut täähä on loistavaa jos sä osallistut sillä” hymyilin Nitalle istuessani pöydän ääreen.
“Pitää kyl varmistaa asia Amandalta mut uskon että se on sille okei” Nita sanoi noustessaan itse ylös.
“Kyl mä luulen ettei sillä oo mitään sitä vastaan” vastasin hymyillen.
“Nii mäkin. Lähen selvittään sen heti. Moikka” nainen sanoi ja poistui sitten loungesta.

Pitkän aikaa vain istuskelin yksin loungessa hörppien kuumaa kahvia ja miettien tulevia viikkoja. Olisi pakko treenata koko ajan jos meinaisin pärjätä, sillä vaikka muut kisat olikin nyt menny prossien mukaan paremmin kuin koskaan niin Toruun ei voisi koskaan täysin luottaa. Tää rupeama vielä vaatisi meiltä molemmilta paljon kun osarit olisi niin lähekkäin enkä voinut itselleni mitään, että olen aika kilpailunhaluinen. Jos jotain lähtee tavoittelemaan niin kaiken myös tekee sen menestyksen eteen. Lopulta nousin ylös ja laitoin huuhdellun kahvikupin tiskikoneeseen. Pakko kai se olisi lähteä tekemään jotain muutakin kuin miettiä Tie Tähtiin kisoja.

17.04.2020

#tietähtiin2020

Huomenna aamulla olisi lähtö taas Lappiin Lentovaaran ratsutilalle jossa järjestetään Tie Tähtiin kilpailun toinen osakilpailu. Päivä oli mennyt todella nopeasti Torun liikutuksen, pakkailemisen ja auton valmistelun parissa. Molemmat rekat oli nyt valmiina lähtöön vaikka se olikin ollut aika hermoja raastavaa puuhaa Pennan häärätessä ja komennellessa minkä kerkeää. Se oli tapojensa mukaan miettinyt kaiken tarkkaan ja kaiken piti olla juuri niinkuin hän oli suunnitellut. Olin vain yrittänyt tehdä mitä pyydetään ja pysyä muuten pois jaloista, sillä en todellakaan olisi jaksanut kuunnella Pennan selityksiä kuinka tärkeää oli varmistaa että hevosilla olisi matkan aikana kaikki hyvin. Ihankuin se ei olisi meille muillekin itsestään selvä asia, mutta Pennalle se oli jotain vielä suurempaa.

Kotiin päästyäni aloin keräämään vielä kisavaatteet kasaan, sillä olin ne edellisiltana pessyt. Siinä pakatessa tajusin että mun kisahousuihin oli tullu reikä. REIKÄ! Ja vielä näkyvälle paikalle. Kirosin mielessäni ja mietin mistä mä repisin tähän hätään uudet. Paniikki meinasi vallata mielen ennenkuin tajusin, että voisin soittaa Evelle ja kysäistä onko naisella ylimääräisiä. Puhelin hälytti muutaman kerran ennenkuin nainen vastasi puhelimeen.
"Sori ku soitan näin myöhään mut oliks sä osallistumassa Lehtovaaran kisoihin sunnuntaina" kysäisin Eveltä anteeksi pyytelevänä.
"Joo kyl mä ton Hitin kans oon tulossa. Noh" Eve kysäisi.
"Ei sulla sattuis oleen ylimääräsiä kisahousuja lainata ku mun pöksyihin on tullu jostai reikä" kerroin ja kuulin linjan toisesta päästä naurua.
"Tasmanian tuholainenko on taas iskeny" nainen hekotteli vielä makeammin viitaten tietenkin Toruun.
"Se voi olla mut hokasin sen vasta nyt" sanoin eikä mua kyllä yhtään naurattanu.
"Kyllä mä luulen että tuolla on yhet jotka sulle menis. Mulla on aina varahousutkin mukana nii enköhä mä voi niitä lainata" Eve vastasi ja suuri kivi tippui sydämeltäni.
"Kiitos kiitos kiitos" hoin puhelimeen ja alkanut paniikkikohtaus purkautui nauruna.

Juttelin Even kanssa vielä muutaman sanan ja lopetin sitten puhelun. Heitin puhelimen sohvapöydälle ja rättiväsyneenä sitten viimein pääsin rentoutumaan sohvalle katsomaan hetkeksi telkkaria ennen nukkumaanmenoa. Yksi kriisi vältetty, toivottavasti ei tule uutta. Heti takaisin kotiin palattua pakko käydä ostamassa uudet housut.

// 321 sanaa //

19.04.2020

#tietähtiin2020

Hevosrekan livingissä herääminen pitkästä aikaa tuntui jotenkin oudolta, muttei kyllä mitenkään huonolta. Miten voisikaan kun tuntui, että Auburnin rekat oli viimeisen päälle laitettuja ja mukavia. Venyttelin hieman unisena raajojani ennenkuin nousin istumaan ja katseeni kiersi livingiä. Muut oli jo hereillä ja huikkasin porukalle huomenet hieman unisena.
"Sä näytät ihan röllipeikolta" Nita sanoi naureskellen kun kömmin hakemaan aamukahvia.
"Näyttäisit itsekin jos oisit pyöriny puoli yötä levottomana" heitin takaisin ja istuuduin Nitan viereen nauttimaan kahvista kaikessa rauhassa. Vastapäätä istuva Anton joi omaa kahviansa kaikessa hiljaisuudessa ja huomasin miehen katseen harhailevan.
"Tiesiks et mun silmät on täällä" heitin Antonille naureskellen osoittaessani kasvoihini päin kun miehen katse oli näyttänyt jumittuvan hieman liian alas. Vetäisin aamutakkia paremmin ympärilleni ja mietin että olisi voinut ehkä miettiä vähän järkevämmin yöasun minkä ottaisi mukaan. Koko vartalo haalari kenties? Mies näytti siltä että voisi vajota maan alle jos vain voisi.
"Täh. Aa nii siis joo sori" Anton mutisi hiljaa ja painoi katseensa takaisin kahvikuppiin.
"Ei se mitään. Joko hevoset on muuten ruokittu. Ei mitään käryy paljonko kello on" totesin ja etsin puhelintani jostain.
"Joo ne kuulemma käytiin ruokkiin jo aikaa sitten. Kellohan on jo ties mitä ja eka luokka on jo alkanu" Nita kertoi noustessaan ylös. Nainen pesaisi kahvikuppinsa ja ilmoitti sitten lähtevänsä katsomaan miten Armilla menee. Anton painui ulos Nitan perässä, sillä ei ilmeisesti kehdannut jäädä mun kans autoon kahdestaan.

Päätin pistää itsekin vipinää kinttuihin ja vaihtaa vaatteet vielä kun sain sen rauhassa tehdä. Kaivelin kassista puhtaat farkut ja pitkähihaisen jotka vaihdoin yökkäreiden tilalle. Vielä olisi liikaa aikaa omaan luokkaan niin ehtisin sotkea ne moneen kertaan. Lehtovaaran pihalla kulki paljon ihmisiä kun suuntasin kahvioon ostamaan jotain aamupalaa. Maha murisi siihen malliin että ruokaa oli saatava ja nopeasti. Pari ruisleipää ja limukka saisi ajaa tänään aamupalan virkaa ja suuntasin ne kädessä kohti Tiitusta joka asteli juuri paikalle. Vaihdoin miehen kanssa muutaman sanan Ennin kuulumisista samalla kun mussutin eväät kiduksiini. Olin onnellinen, että tammalla oli kaikki hyvin ja lupasin käydä katsomassa tammaa vielä tänään.

// 324 sanaa //

11.12.2020

Kello oli kuusi aamulla kun annoin hevosille aamuruuat ja aloittelin valmisteluja. Onneksi Eve oli luvannut, että hänen äiti hoitaisi Aavan meidän poissaollessa, sillä muuten en voisi nakittaa serkkutyttöä hoitajaksi matkaan. Aava oli kiikutettu jo edellisenä iltana Kortteeseen, sillä täällä se olisi jäänyt täysin yksin. Enni protestoi karsinassa, sillä se ei tykännyt ettei se päässyt pihalle niin kuin normaalisti. Päätin ottaa sen ensiksi pesupaikalle letitettäväksi, sillä Manki oli karsinassaan vielä täysin rauhallisena, toisin kuin tämä sankari. Sormeni liikkuivat nopeasti vaalean harjan seassa kun jaoin sen pienempiin osiin ja aloitin sitten letittämisen ja sykeröiden tekemisen.

Pian Minja astui tallin ovesta sisään ja huikkasin huomenet jonnekin oven suuntaan.
“Sano että sä oot keittäny kahvia” Minja huokaisi väsyneen kuuloisena.
“Varustehuoneessa termarissa. Toin jääkaappiin maitopurkin” vastasin ja keskityin sitten taas sykeröiden tekemiseen. Se vaati keskittymistä, sillä Enni oli entistä tyytymättömämpi tilanteeseen kun sen aamuheinien syönti jäi totaalisen kesken.
“Jos viitit puhistaa noi karsinat ekana nii mä hoidan nää letitykset. Otan kohta Mankin tähän nii pääset ottaan senki” kysäisin ja vilkaisin mulkoilevaa tyttöä. Onneksi Nasun letitykset oli sentään fiksusti hoidettu jo eilen.
“Mä en ymmärrä miten kestät kisapaineita. Musta tuntuu että on vatsa ihan kuralla” Minja nurisi ja otti kottarit suunnaten Ennin karsinaan.
“Kyllä siihen tottuu tottuu. Ja jos meinaat Nasulla alkaa kilpaileen joskus tosissaan niin tälläsiä on sullaki edessä vielä monia” naurahdin.
“Alan miettiin nyt kyl asiaa uusiks” Minja totesi puoliksi leikillään ja alkoi sitten hommiin.

Pian molempien hevosten harjat oli letitetty näteille pienille sykeröille ja operaatio varusteiden pakkaus alkakoot. Noh, olinhan mä ne jo pakannu edellisenä päivänä mut tottakai oli pakko tarkistaa uudestaan. En luottanut pakkaamisessa muihin kuin itseeni, joten nakitin Minjan laittamaan hevosten rehut valmiiksi koko reissun ajalle ja viemään ne autolle.
“Muista että ne tarvii huomisetki eväät matkaan iltaruokia lukuunottamatta” muistutin hermostuneena ja Minja sanoi muistavansa kyllä. Itse istahdin termoskahvikupin kanssa käytävällä olevalle jakkaralle ja aloin käymään kisakaapin sisältöä läpi.

Vähän ennen yhdeksää kisakaapin sisältö oli tarkistettu, hevoset käytetty pienellä kävelyllä ja loimitettu matkaa varten ja kaikki oli muutenkin valmista lähtöön. Hevoset vain puuttuivat autosta. Minja laittoi kuljetussuojat Mankille ja Nasulle ja itse kyykin Ennin jaloissa. Molemmat seisoivat käytävällä hieman levottomasti päitään heilutellen. Ne selvästikin tiesivät, että kohta lähdetään matkalle.
“Viedään Nasu eka autoon nii toivottavasti tää menee sit helpommin kyytiin. Jos viitit olla varalta apuna jos tää ei haluakaan mennä suosiolla kyytiin” kysyin Minjalta joka antoi myöntyvän vastauksen. Jalkojaan korkealle nostellen Enni käveli Nasun perässä pihalle, mutta alkoi epäröimään nähdessään kuljetusauton. Nasu nousi kyytiin ongelmitta, mutta Ennin kanssa saatiin pitää pieni tahtojen taistelu. Lopulta se kuitenkin nousi autoon ja Manki meni sen jälkeen ongelmitta. Vielä kisakaappi äheltää kyytiin, tarkistus että kaikki on matkassa ja nokka kohti Kaajapurojen tallia.

11.12.2020

Kirosin mielessäni pieniä ajoitus ongelmia tämän päivän osalta, sillä Minja ei ehtisi jeesiä ekan luokan aikana ollenkaan. Onneksi Nita lupasi varustaa Ennin ennen kuin tulisin Mankin kanssa ulos radalta. Aikataulu oli tiukka, mutta pienellä kikkailulla kyllä selviäisin siitä. Harjasin hyörivää Mankia sen väliaikaisessa karsinassa ja päätin sitoa sen kiinni etten saisi hermoromahdusta. Jännitys vain kasvoi sisälläni ja vähän hirvitti miten selviäisin tästä päivästä hengissä. Kiinnitin koulusuojat oriin jalkoihin huolellisesti ja sen jälkeen muut kamppeet. Se oli kyllä hieman haasteellista kun käteni tärisivät hieman. Lopulta heitin viltin oriin selkään ja talutin sen kirpakkaan ulkoilmaan.

Nousin Mankin selkään ja ohjasin sen kohti treeniaukiota jossa päätin tehdä pientä alkuverkkaa. Ori tuntui hyvältä ja virkeältä, mutta kuitenkin rauhalliselta. Kävin läpi jokaisen askellajin, vaikkei hirveästi viitsinyt laukata huonolla, kovalla alustalla. Pian kuulin kun Stella Philips kuulutettiin radalle ja se oli minulle merkki alkaa siirtymään maneesille päin. Pujottelin muiden hevosten ohi ja Manki otti muutaman raviaskeleen. Pidätin sen takaisin käyntiin joka kerta ja lopulta selvisimme kaikkien ohi maneesin ovelle. Edellinen ratsukko tuli juuri ulos ovista ja minut päästettiin sisälle odottamaan vuoroani. Jännitti ihan pirusti, mutta yritin pitää hermoni kurissa. Laskeuduin alas selästä sen verran että otin kisasuojat pois oriin jaloista ja kiskaisin viltin pois selästä ja asettelin ne maneesin laidalle. Pian oli meidän vuoro ja ratsastin radalle harjoitusravissa.

Radan jälkeen en ehtinyt edes miettimään miten se oli omasta mielestä mennyt kun jo kiiruhdin vaihtamaan ratsua. Enni kun tarvitsi vähän paremmat alkuverkat jotta saisin sen pysymään rauhallisena radalla.
“Kiitos sä oot enkeli” sanoin tallin käytävällä seisovalle Nitalle kun vein Mankin karsinaan. Otin siltä nopeasti kamppeet pois päältä ja jätin sen ihmettelemään karsinaan. Enni näytti hyvältä karsinassaan kisakamppeet päällä ja nostin viltin sen selkään ennen kuin talutin tamman ulkoilmaan. Tamma otti ärsyttävästi sivuaskeleita juuri kun yritin nousta sen selkään ja otin ohjat paremmin käteeni. Tällä kertaa sain sen pysymään paremmin paikoillaan ja pääsin kuin pääsinkin selkään asti. Enni oli pirtsakalla tuulella ja meni hetki, että sain sen keskittymään työntekoon eikä kaikkeen ympärillä tapahtuvaan.

Radan jälkeen huokaisin helpotuksesta, sillä rata meni ihan mukavasti ja arvelin, että molemmille hevosille tuli ihan jees prossat vaikka paremminkin olisi voinut mennä. Tein pientä loppuverkkaa pihalla ennenkuin vein tamman karsinaan ja hoidin molemmat ratsuni. Edessä olisi vielä molemmilla yhdet startit joten vielä ei ollut päivä pulkassa. Hevoset hoidettuani lähdin metsästämään jostain evästä, sillä mahani murisi niin että varmasti kaikki kuulivat sen.


Illalla sain huokaista helpotuksesta, sillä kaikki startit oli takanapäin. Helppo B luokan startit oli hieman pettymykset Ennillä ja Mankilla molemmilla, sillä prosentit jäi alle 60, mutta ainakin ne saivat tästä lisää kokemusta. Kaiken lisäksi saisin hävetä loppuelämäni, sillä Viivi oli päihittänyt mut ponillaan yli 20 prosentilla! Siis 13-vuotias tyttö ja sen aina tuhatta ja sataa kaahottava Pontus! Tyttö ei tulisi unohtamaan tätä varmaan ikinä ja joutuisin ikuisuuksia välttelemään Viiviä joka paikassa. Ihan kuin sitä ei olisi saanut tehdä jo nyt, toki välillä aika huonolla menestyksellä. Toivottavasti huominen päivä menisi paremmin ettei tarvitsisi harkita muuttoa jonnekin kauas pois.

27.08.2021

pientä tilannepäivittelyä

Mä en voinu uskoa sitä kaikkea mitä viime kuukausien aikana oli tapahtunut. Olin alkuvuodesta päättänyt, että tälle vuodelle Enni siementään vihdoinkin. Tamma oli tiinehtynyt hyvin jo edellisellä kerralla eikä nytkään tarvinnut kuin yhden yrityksen ja varsa oli saanut alkunsa. Luojan kiitos ystäväni Nina oli ollut apuna ja tukena tässä hankkeessa, sillä yksin en millään olisi pysynyt järjissäni kaikesta jännityksestä. Olin vaivoin pysynyt nahoissani kun tiineystarkastuksessa näkyi pienen pieni alkio josta syntyisi mini-Enni tai mini-Toru. Ainakin toivottavasti.

Ennillä mulla teki mieli lopettaa ratsastus samantien kun se todettiin tiineeksi ja haluaisin kääriä sen pumpuliin ettei vain sattuisi mitään. Eihän siitä kuitenkaan mitään hyötyä olisi, joten samalla lailla ollaan jatkettu kuin ennenkin. Kyllähän se vielä tovin menee suhteellisen normaalissa liikutuksessa. Tästä johtuen Nina olikin sitten päättänyt että minun olisi aika saada taas osaavampaa ratsua alle ja törkkäsi minulle ylläpitoon ruunikon puoliveriori Remun. Ori on ehkä ollut raivostuttava hoidettava, mutta ratsuna se on ollut aivan ihana. Vielä en viitsinyt osallistua sillä tähän Kalla CUP:n osakilpailuun, mutta ehkä sitten seuraavaan. Sitten vielä täysin uutena tuttavuutena talliini asteli tänä aamuna puoliveriori Mortti, josta Ninalla olisi kuulemma tarkoitus koulia GP-tason kouluratsun. Tai no se homma kuulemma lankeaisi pääasiassa minun vastuulle, sillä tässäkään asiassa nainen ei paljoa lupia kysellyt. Vaikuttanee tosin sekin, että tarvitsin todellakin uusia ratsuja kun Manki palautui takaisin Innalle, Nita liikuttaa ja kilpailee ohellani Torulla ja Ennikin olisi jäämässä mammalomalle.

Nita onkin ollut ihanan avulias Torun kanssa ja kaksikko onkin pärjännyt yllättävänkin hyvin niin koti- kuin kisakentilläkin. Onni on luotettavat ystävät jotka auttavat tarvittaessa ja myös vaikkei tarvitsisikaan. Uskalsin antaa Nitan liikuttaa Torua omina päivinään vapaasti kunhan pitäisi tiedot ajan tasalla vihkossa. Paljon on siis ollut muutoksia elämässä ja tämän lisäksi starttaisin tänä viikonloppuna ensimmäistä kertaa Prix St. Georges tasolla. On kyllä tullut ahkerasti treenattua Torulla tätä varten ja se vaikutti olevan valmis siihen, mutta siitä huolimatta meinasi olla vetelät housussa. Jospa elämä taas jokin päivä palaisi suhteellisen normaaliin jossa kaikki ei olisi uutta ja ihmeellistä.