Couldn't care less, darling...

Aikajana

21.09.2019 kuinka tapasin isäsi.

Lauantai 21.09.2019

Patrick pyöritteli kotiavaimiaan sormissaan. Hän oli kävellyt abuelan asunnolta Kallan keskustaan ja odotti nyt shoppailuseuraansa. Mies nojaili Pionin edessä katulamppuun ja silmäili ohikulkevia ihmisiä kiharoidensa lomasta. Villakangastakin taskussa pysyvä toinen käsi nypläsi kännykän suojakuoren reunaa malttamattomana. Katse haki tuttua hahmoa, joka oli luvannut saapua paikalle valkoisella bemarillaan.

Matt oli päättänyt jäädä Kallaan joksikin aikaa katsomaan Jonathanin perään. Nuorempi veljistä oli kadonnut takaisin Englantiin ja tiesi, ettei tulisi löytämään Thomasta saarelta ilman apua. Grace oli kuitenkin tehnyt selväksi, ettei halunnut olla tekemisissä poikansa kanssa.
Brunette vei tyhjän kahvikuppinsa astiakärryyn, jonka etureunassa luki punaisin kirjaimin Pioni. Paikka oli viehättävä pikku kahvila ja Matt varmasti tulisi uudestaankin.

Miehen puhelin kilahti viestin merkiksi ja tämä kaivoi laitteen taskustaan avatessaan kahvilan oven. Näytön kirkas valo sokaisi Mattin hetkeksi ja kaikki puhelimen näytön ulkopuolella oli pimeää. Olihan syksy saapumassa ja illat pimenivät hyvää vauhtia.

Matt oli liian keskittynyt puhelimeensa ja törmäsi suoraan lähellä norkoilevaan henkilöön.
"Gosh, I'm so sorry." Matt nosti katseensa näytöstä kikkarapäisen nuoren miehen kasvoihin, joilta paistoi hämmennys.
Patrickin teki mieli palauttaa häneen törmännyt mies takaisin maan pinnalle, mutta siitä huolimatta kumartuikin nostamaan itse betonille pudonneet avaimensa.
"It's fine", Patrick totesi ja tutki miehen kasvoja. Katse kävi tämän pitelemässä puhelimessa ja palasi sitten harmaantuneisiin hiuksiin.

Matt silmäili nuorta miestä ja tuli siihen tulokseen, että nuorukainen ei voinut olla paikallinen. Kukaan niin muotitietoinen ei eksyisi Kallan kaltaiseen tuppukylään.
"This is going to sound a bit weird, but have we met? Or have I seen you somewhere?"
Brunette kurtisti kulmiaan ja mietti, missä kaksikko olisi muka voinut tavata. Kikkarapää oli monta vuotta nuorempi kuin Matt itse.
Patrickin avaimia pitelevä käsi eksyi takin taskuun syystuulen viileyden jättäessä kylmän tunteen sormiin.
"Hard to say, been around in quite many cities", nuorukainen vastasi kohauttaen olkiaan. Silmät hakivat ympäristöstä miestä, jonka näkemistä tämä todella odotti.
"Might help if I knew your name", Patrick lisäsi ja nosti toista kulmaansa aavistuksen.
"Aren't you the guy who appeared couple of years ago in Gap's ad? I think I saw it in London...", Mattin silmät kirkastuivat ajatuksen myötä. Tosiaan, kaksikko ei ollut tavannut, mutta Matt oli "nähnyt" toisen.
"Matt Raynott, pleasure", mies ojensi oikean kätensä kikkarapäälle ja hymyili ystävällisesti.
Vino hymy ja tervehdykseen nouseva käsi pysähtyi sukunimen kuullessaan. Raynott.

"Patrick Reyes, your sons boyfriend. Such a pleasure", mies tarttui tarjottuun käteen ennen, kuin sen antaja ehtisi reagoida sanoihin.
"Heard many great things about you", nuorukainen lisäsi hymyillen lähes myrkyllisen suloisesti vanhemmalle miehelle. Tietenkin hän oli kuullut surullisen kuuluisasta isähahmosta asian jos toisenkin.
Matt piti pokkansa sekä hymynsä. Tieto siitä, että hänen edessään oleva ihminen oli juurikin hänen poikansa kumppani sai Mattin veren kiehahtamaan väärällä tavalla.
"Oh, Jonathan did mention about you. I'm glad we finally meet." Mies vilkaisi ympärilleen. Patrickin täytyi odottaa jotakuta. Ehkäpä Jonathania?
"I actually met your sister, also. Quite a woman I'd say." Matt siirsi katseensa takaisin Patrickiin ja loihti kasvoilleen pahoittelevan katseen.
"So I've heard", Patrick totesi ja piti huulilleen pyrkivän virneen poissa kasvoiltaan.

"First I thought she and Jonathan were a thing. They were so close and way too friendly to each other." Matt ei suinkaan suurennellut asiaa. Sillä tavoin hän oli kaksikon nähnyt omin silmin.
"It's so nice to see, how young men today are so open and… How should I say it… Cool about that kind of stuff."
"Oh, is it? I've heard quite the opposite from Jonathan. About your coolness towards this kind of stuff and all", Patrick kertoi sivuuttaen täysin siskonsa ja poikaystävänsä ystävyyssuhteen kyseenalaistamisen. Kukaan ei jaksanut käydä sellaista keskustelua keski-ikäisten miesten kanssa.

"But I must say, at least one of your sons turned up great. The younger one is quite frisky one", nuorukainen lausahti pitäen ystävällisen hymyn huulillaan. Hän tutkaili Mattin piirteitä ja olisi valehdellut, jos olisi sanonut, ettei pitänyt näkemästään. Jonathan oli perinyt isältään karismaattisia osia ulkonäöstään.
"I'll admit that I didn't and still don't agree everything my older son does. Dating men, drinking and violent behaviour in school… His little experiment with drugs, but I'm sure you already know about them all."

Mattin hymy oli edelleen ystävällinen, hieman surullinen eikä tippaakaan aito. Britti oli ollut lähes 100 prosenttisesti varma siitä, että Jonathan oli kertonut kaikki pahimmat asiat isästään, muttei itsestään. Ehkä Patrick joskus kuulisi niistä Jonathanilta suoraan.
Patrick ei antanut Mattille sitä tyydytystä, että antaisi ilmeensä kertoa kuulevansa Jonathanin menneisyydestä ensimmäisiä kertoja. Oli asioita, joita nuorukainen ei ollut itsekään kertonut vielä Jonathanille itsestään.
"Why wouldn't I know?" Patrick kysyi ja kallisti päätään aavistuksen, vaikka vihasikin sitä elettä yli kaiken.

"The way he spoke about you, no wonder you two have been dating for so long." Mattin puhelin piti uudestaan ääntä. Mies otti puhelimen taskustaan ja vilkaisi näyttöä. Kello liikkui yllättävän nopeasti ja Mattin piti olla jo toisaalla.
"But now… I must leave. I am expected somewhere else. But please, when you see my son, tell him, that we really should talk."

Matt nyökkäsi kohteliaasti Patrickille ja toivotti hyvät illan jatkot. Mies oli varma että tapaisi Patrickin uudemman kerran ennemmin tai myöhemmin. Päätään pudistellen mies lähti jatkamaan matkaansa kohti Kallan keskustan sisintä.

"Hey!" Jonathan huikkasi noustuaan autostaan useamman metrin päässä Patrickista. "Kukas se oli?" Mies sulki oven, lukitsi ne ja asteli kikkarahiuksisen miehen luo, kiersi kätensä tämän alaselälle ja painoi poskelle pusun.
Patrick käänsi katseensa kulman taakse hävinneestä hahmosta tutumpaan ja iloitsi siitä, miten hänen sydämensä hypähti aavistuksen.
"Sun isä", mies vastasi pitäen katseensa Jonathanin silmissä.
"Sä olet myöhässä", Patrick lisäsi ja siristi silmiään aavistuksen. Hän ei kuulostanut lainkaan vihaiselta, vaikka oli joutunut odottamaan deittiään kylmässä ilmassa.

Jonathanin keho jännittyi sen yhden sanan myötä, samalla kun ihan liian tutun miehen kasvot ilmestyivät mieleen.
"Mun faija…", Jonathan toisti ja päästi irti miehestään. "Toivottavasti se sentää osas olla ihmisiks…" Brunette laski katseensa maahan ja puristi kätensä nyrkkiin taskuissaan.
Ihan liian vähän aikaa sitten Matt oli kohdannut Sarahin ja nyt Patrickin. Miksi mies ylipäätään oli vielä Kallassa? Jonathan kuitenkin pudisteli ajatukset mahdollisimman pimeään nurkkaan mielessään ja kohtasi taas kikkarapään silmät.

"Ja sori et jouduit venaa…", mies lisäsi.
"Ihanaa, miten sä et murehdi siitä, miten ihmisiksi mä osasin olla", Patrick totesi ja virnisti. Sormet, jotka olivat vain hetkeä aikaisemmin pyöritelleet kotiavaimia, tunnustelivat nyt kevyesti sänkeä, joka Jonathanin leukaperiä koristi sillä hetkellä.
"Saat korvata myöhästymisesi sitten myöhemmin, pommy", nuorukainen lisäsi hymyillen ja antoi toisen kulmansa kohota vihjailevasti.

"Mutta ensin, käydään hakemassa mulle kauluspaitoja ja sitten kahvia?" Patrick laski kätensä Jonathanin kasvoilta takaisin taskuunsa. Katse pysyi silti vakaasti ruskeissa silmissä. Jonathan tuhahti huvittuneena.
"Eikö ne kaks sataa riitä?" Patrickin kosketus oli saanut Jonathanin rentoutumaan hieman ja mies tunsi edelleen aussin sormenpäät ihollaan, vaikkei ne enää olleet siinä.
"Ei tietenkään riitä", Patrick kertoi virnistäen.


Kaksikko ei edes yrittänyt etsiä Kallasta Patrickille paitoja, vaan pariskunta suunnisti suoraan bemarin suojissa Orijoelle. Matka taittui nopeasti ja pian Patrick oli vertailemassa tummaa viininpunaista sekä vaaleaa violetin väristä paitaa keskenään. Ja koska kyseessä oli Patrick, mies otti molemmat. Eikä aikaakaan, kun aussi kantoi käsissään kahta vaatekassia ja Jonathan yhtä.
"Nyt kahvia. Kiitos." Jonathan tuumasi virnuillen ja varasti Patrickilta toisen vaatepussin omaan käteensä ensimmäisen kaveriksi ja pujotti vapaan kätensä sormet toisen sormien lomaan.
"Edistyksellistä", Patrick totesi virnistellen ja puristi tallimestarin sormia tyytyväisenä.

Kahvilassa oli lämmin ja Patrick riisui tummansinisen villakangastakkinsa loossin vieressä olevaan naulakkoon.
Katse harhaili Jonathanin kasvoilla, hän muisti kyllä mitä Matt oli sanonut pojastaan, mutta ei aikonut puhua siitä ääneen. Jonathan kertoisi joskus, jos itse haluaisi.
"Sussa on kyllä paljon samoja piirteitä, kuin isässäsi", nuorukainen myönsi, äänensä antaen ymmärtää, ettei kyseessä ollut huono asia.
"Sitte sä varmaan oot ainoo joka näkee ne…", Jonathan hymähti hieman vaivaantuneena. "Mä käyn hakee meille jotai."

Vajaan 10 minuutin kuluttua Jonathan kantoi pöytään tarjottimen täydeltä juotavaa ja syötävää. Iso kuuma kaakao kermavaahdolla, jäälatte vaniljasiirapilla sekä kaksi julmetun kokoista mustikkamuffinia.
"En ollu iha varma mitä haluut, nii otin jotai", Jonathan hymähti ja istahti Partickin viereen sohvantapaiselle penkille.
"Kiitos", vaaleaverikkö hymyili ja otti kaakaon itselleen.

"Mitenkäs sun vapaapäivä sujui?" Patrick kysyi ja kääntyi hieman penkillä niin, että saattoi katsoa poikaystäväänsä paremmin.
"Mmh… Siinähän se. Kävin läpi papereita ja Lyylin juttuja. Nothing much. Mitenkäs sun päivä, muuten ku et törmäsit sukulaiseen?" Jonathan nosti jäälaten huulilleen ja hörppäsi siitä hieman. Todella imelä maku valtasi miehen suun ja tämä irvisti hieman.
"Jollakin on menny mitat selkeesti väärin tuol…"
Mies laski kupin takaisin tarjottimelle ja hivuttautui hiukan lähemmäs Patrickia.
"Mä olisin mielelläni viettäny tän päivän kokonaa sun kans", Jonathan sanoi hiljaa ja painoi huulensa Patrickin kaulalle.
"Mmmh", mies mumahti ja venytti kaulaansa auliisti toisen armoille. Hämyisestä ympäristöstä huolimatta heidän yksityisyytensä oli varsin olematon kahvilassa. Patrickia sellainen muodollisuus ei kuitenkaan häirinnyt paljoakaan tämän laskiessa kätensä Jonathanin reidelle, tuntien farkkukankaan kämmenensä alla.

Jossain muistinsa perukoilla hän muisti kysymyksen, jonka miehen pöytäseuralainen oli esittänyt.
"Kävin aamulla salilla ja sen jälkeen laitoin hakemuksen yhteen casting-tilaisuuteen ja sitten odotin vain iltaa", Patrick lausui hiljaisella äänellä. Hän olisi voinut jäädä siihen hetkeen vaikka ikuisuudeksi.
"Leikit tulella, pommy", latino kuiskasi karhealla äänellä, sormet puristivat toisen reittä hieman kovempaa. Jonathan näykkäisi toisen kaulaa hellästi ja vetäytyi nähdäkseen Patrickin kasvot.
"Ja edelleenkää mua ei pelota, et polttasin näppini", brunette myhäili ja painoi huulensa toisen suulle liian pitkäksi aikaa, ettei sitä voinu pusuksi edes sanoa.

"Sori, ettei mul oo ollu sillee aikaa meille...", Jonathan mutisi ja haki Patrickin käden omaansa. Mies olisi halunnut, totta kai, viettää enemmän aikaa aussin kanssa, mutta nuori hevonen sekä sen emä pitivät miehen kiireisenä yhdessä tallivuorojen kanssa.
"Mä perehytän parasta aikaa yhtä toista jantteria mun hommiin Auburnissa, nii kunha "valta vaihtuu", mulla hyväl tuuril tulee olee enemmä aikaa sulle…" Jonathan katsoi miestään silmiin pahoitellen. Jonathan ei tiennyt, kuinka paljon Patrick oli tottunut viettämään aikaa kumppaninsa kanssa, eikä tämä ollut sanonut mitään. Jonathan sen sijaan rakasti läheisyyttä ja toisen ihmisen seuraa. Ja hänelle nykyinen tilanne tuntui vaikealta.

Patrick hymyili, pyyhkäisi vapaan käden sormillaan Jonathanin kasvoja kevyesti.
"Se on ihan hyvä, että molemmilla on myös oma elämänsä suhteen ulkopuolella. Koskaan ei ole hyvä idea elää vain toiselle ihmiselle, trust me", mies kertoi, tämän ilme muuttui hetkeksi hieman alakuloiseksi muiston välähtäessä jossakin katseen takana. Vaaleiden silmien katse kohdistui kuitenkin takaisin Jonathaniin nopeasti.
"Vaikka en pistäisi kovinkaan paljoa hanttiin, jos päättäisit lukittautua mun seuraksi kotiin pariksi viikoksi", Patrick virnisti ilkikurisesti kumartuessaan lähemmäksi ja vaihtaessaan sitten painopistettään niin, että ylettyi nappaamaan mustikkamuffinssin pöydältä.

"Tai kuukaudeksi…" mies lisäsi virnistellen edelleenkin ja haukkasi palasen herkustaan. Katse ei lähtenyt missään vaiheessa Jonathanin silmistä.
"Kuukaud… Onks sulla mielessä jotain mistä mä en tiiä", mies naurahti ja otti sitten oman muffininsa tarjottimelta Patrickin vain virnistäen vastaukseksi. Olihan Jonathan jo omassa pienessä mielessään miettinyt sitä, jos kaksikko pääsisi ikinä siihen pisteeseen, että muuttaisivat saman katon alle. Mies ei kuitenkaan uskonut Patrickin olevan sellainen, joka olisi valmis sellaiseen muutokseen suhteen ensimmäisten vuosien aikana. Jos ikinä.

Jonathan murensi muffinista palasen ja jäi katsomaan sitä mietteliäänä, kunnes nakkasi sen tuulen suojaan.