PJ19 After ride (K18)

Märta haki katseellaan. Se oli tarkka haukan katse, ja käsivarret olivat tiukasti rintamuksen alle ristittyinä - harkiten vai puolivahingossa? Ties vaikka joku sattuisi laskemaan silmänsä Märta Merenheimoon! - kun haukka haravoi yökerhoa. Jusu oli onnistunut karkaamaan jo toiseen seuraan, velipoika oli tyypertyneen näköisenä keskellä avointa tilaa, koppava esteratsastajapoika elämöi toisaalla jonkun tytön kanssa...

Ja Alexander Rosengård! Siellä se istui, syrjemmällä, kuten tuollaiset coolit rosengårdin lajin edustajat. Ja Inna Paakkanen! Tappavan tylsästi pukeutunut nainen istui siellä Mr. Worldwide Esteratsastajan seuralaisena, ja sekös sai pahan maun nousemaan Märtan suuhun - ei tietenkään siksi, että Märta olisi mustasukkainen, vaan siksi, että Inna Paakkanen ei päässyt sinihiuksen top10-ihmisiin. Tai edes top100. Oikeastaan, ei millekään top-listalle, mutta kuitenkin aina josefinarosengårdien ja matildatammilehtojen yläpuolelle.

Tuore olut käsissään Märta suuntasi reippaasti sinne. Se liukui loossiin ja valitsi paikakseen Innan viereen jääneen, juuri yhden Merenheimon mahduttavaan tilaan.

"Teilläpä on hyvä paikka, täällä reunemmalla", tyttö tokaisi kepeästi ja siemaisi kaljaansa. Toinen käsi eksyi tunnustelemaan vikkelään avaruusnutturoiden pinnejä. Eihän sitä sopisi nyt menettää tyyliään kesken pippaloiden.

Pihla puikkelehti sulavasti väkijoukon lomasta, aivan kuin sillä olisi ollut jokin selkeä päämäärä. Siitä huolimatta, naisella oli pokkaa kuulostaa yllättyneeltä - ja sanoa se vielä ääneenkin! - kun Michael seisoi siinä sen edessä.

"Yllättävää nähdä mut täällä?" vaalea mies naurahti huvittuneena. "Sanoisin, että enemmän tämä on minun skeneni kuin kouluratsastajan."

Katse harhaili ensin Pihlassa, hienovaraisen kohteliaasti, mutta Michael puri kiinni sellaisiin kehuihin kuin näytät kauniilta ja hieno mekko ennen kuin ne karkasivat huulilta. Sitten sen katse eksyi ympäristöön, kuin kysyvästi.

"Oletko yksin täällä?" enkelikutri kysyi, ja sitten se meni ja kallisti päätään.

Alexander nieli kysymyksensä (päästetäänkö lapsia yökerhoon?), kun sini-Märta tuppautui niin ikään kyselemättä seuraan. Oliko se aina tuollainen? Työntyi vain eikä lainkaan aistinut ilmapiiriä?

Toisaalta.

Ilmapiiri kaipasi kyllä raikastamista. Oliko syynä päänsärky vai menikö ankeailmeisen rakastetun kanssa kehnosti - yhtä kaikki Inna Paakkasen kanssa ei tänään juttu luistanut lainkaan sillä tavalla kuin osapuilleen vuosi sitten ensimmäisiä kertoja tavatessa.

"Sinuna antaisin niiden aueta", Alexander kommentoi kohteliaasti omituisia hiuskäkkyröitään kohentelevalle Märtalle. "Näyttävät vähän lapsenomaisilta."

Alexander, kokonaista parin vuoden ikäerolla, asetti itsensä tilanteen herraksi. Siihen hän oli tottunut, ja sen vuoksi hän oli usein ollut sukset ristissä milloin kenenkin esimiehen tai työnantajan kanssa, ja vaikka Karla Falkencreutz kitki tapaa kovaa vauhtia pois Rosengårdien kukkopojasta... no, rikkaruohoilla oli tapana palata rehottamaan.

"Kuinka te ystävystyittekään Jusun kanssa?" Alexander kysyi yhtäkkiä miedon uteliaana muistellen, oliko Märta tosiaan Koivun majatalolla maininnut olevansa Josefinan ystävä vai oliko hän vain päätellyt niin. Ei kai Josefina nyt kenelle tahansa hevosensa ohjia antanut, joten Märta oli joko ystävä tai taitava, ja ottaen huomioon ettei hän kilpaillut Power Jumpeissa... jumaliste, oliko Alexander kahden kouluratsastajan seurassa? Ilmankos olikin niin ankea tunnelma.

Märta hymyili takaisin samalla kun touhusi itsensä kohentamisen kanssa aivan muina merenheimoina. Alexanderia se katsoi teennäisen ilahtuneena.

"Voi, toivoin piristäväni kanssaihmisiä! Säkin näytät vähän sitruunan syöneeltä."

Tai ehkä se oli vain Inna Paakkanen, sitten Märtakin ymmärtäisi ilmeen. Silmäkulmastaan tyttö näki vieressään istuvan naisen lattean ilmeen - ei varmaan kokenut viereensä tupsahtanutta tytönhetukkaa myöskään ylimpiin ystäviinsä. Mutta ei väliä, ei Märta tänne mitään innapaakkasia tullut viihdyttämään. Eikä oikeastaan sitä cooliakaan Rosengårdia. Ennen kaikkea se tuli viihdyttämään itseään.

Ja niinpä, myötätuntoisena ihmisenä Märta Merenheimo mutristi huuliaan. "Turn that frown upside down, vai mites ne sanovat maailmalla! Tosin saahan sitä velloa kun ei kisat mene nappiin, kyllä miehetkin saa olla surullisia. Kiva kun Josefina kuitenkin pääsi kympin kärkeen!"

Innan naurahdus Alexanderille oli huvittunut. Mies tuskin kerkesi huomaamaan sitä, kun lähestyvä vaara laskeutui heidän hilpeään seuraansa. Tämä vaara oli nimeltään Märta Merenheimo, joka päätti tyhjän vastapäätä olevan penkin sijaan istua sille samalla, millä Inna ja Alexander jo istuivat. Inna joutui siirtymään takaisin Alexanderia kohti aikaisemmin otetun pyllyn mitan, kun Märta istui hänen viereensä.

”Istu toki siihen”, Inna mutisi ja päätti nostaa viinilasin takaisin huulilleen, hitto sekin väheni koko ajan.
Inna ei tuntenut Märtaa kovin hyvin. Sinitukka ei ollut niitä henkilöitä, joiden kanssa ystävystyi tallilla. Ehei, kohtaamisien myötä Inna oli todennut, ettei Märta todellakaan ollut niitä helpoimpia ihmisiä tehdä tuttavuutta. Käytännössä Inna siis oli päättänyt vain jättää sinitukan omaan arvoonsa.

”Alexander!” Inna sihahti jopa hieman naurahtaen, kun mies tyynen viileästi kommentoi Märtan hiuksista. Hän tönäisi Alexanderia kyynärpäällään, jonka jälkeen kääntyi Märtaan ja kehaisi avaruusnutturoita. ”Ne on tosi kivat.”

Toisaalta Alexander ja Märta siirtyivät keskustelemaan keskenään Jususta, joten Inna painautui penkin selkänojaa vasten.

Kylkiluihin kolisevat kyynärpäät eivät olleet Alexanderin lempiasia, sillä hän oli kylliksi luiseva, että kolinat todella kolahtivat. Sisäisesti irvistäen hoikkapoika mulkaisi Paakkasta ja tuhahti sitten Märtalle:
”Hymyile itse, kun toiset takoo ruhjeita kylkiin.”

Alexanderin oli vaikea kehua omia valmennettaviaan, mutta erityisen mahdotonta oli suoltaa ylistäviä (tai edes hyväksyviä) sanoja sisarelleen. Niinpä hän päätyi taas riistämään ansion kehujen kohteelta:
”Dierk Mayer on tehnyt Jusulle ihmeitä. Se on varmaan niin paniikissa, ettei uskalla ratsastaa huonosti.”

Pieni hymy ei ollut lainkaan lämmin. Lievän myönnytyksen hän kuitenkin teki:
”Mutta eihän sitä tiedä, mitä kaikkea Fifi pian uskaltaa. Ei se olisi tonnekaan lähtenyt aiemmin, Alsila taitaa tehdä sille ihan hyvää.”

Innalle Märta ei voinut kuin hymyillä, ehkä jopa hieman yllättyneenäkin - ihanko tottasi se kehaisi tyttörukan kotikutoisia nutturoita, joista näki kaksihaaraiset jokaista valoa vasten kuin tähdet autiomaan yötaivaalla? Sanat kuitenkin hivelivät egoa, ja kukapa Märta Merenheimo olisi kieltäytymään kehuista!

"Ah, no, itseaiheutettua se, olen varma", Märta hymähti, mutta päätti kuitenkin liukui toiselle puolelle loossia, Alexanderia vastapäätä. Jokin toisessa kutitti Märtan uteliaisuutta niin perinpohjaisesti, että oli melkein vaikeaa olla paikoillaan. Se ei ollut varmastikaan se, että Alexander Rosengård oli ihan vetävän näköinen ja vieläpä ihan hyvin menestyvä esteratsastaja, eikä oikein sekään, että Alexander Rosengård oli vähän liikoja itsestään luuleva tylsimys-egoisti.

"Vai niin", Märta hymisi kuitenkin kun vastapäätä istuva egoilija alkoi pudotella varsin tuttuja nimiä. Siemaisten oluttaan, tyttö antoi katseensa käydä jossain avoimen lattian tiimoilla. Rasmus Alsila loisti poissaolollaan, ja Jusukin oli joutunut joko väkijoukon nielemäksi tai - tai! Olivatko ne mokomat poistuneet yhdessä!

Alexanderin sanat edelliseltä kerralta kirvelivät. Ei hän tässä nyt Jususta halunnut näin positiivisessa valossa keskustella.

"Toisaalta, onko kilparatsastajan elämässä tilaa parisuhteille", Märta sanoi ja piti sitten tauon. "Tai perhe-elämälle."

"Buena sera, Josefina!" Matteo tervehti viereen pysähtynyttä nuorta naista ja kiitti onnitteluista. Tietysti, Josefina Rosengård, Ellin pään ylle syttyi yhtäkkiä lamppu. Paitsi, että Josefina oli käynyt keväällä Vappulassa, oli tytön kasvot muualtakin tutut. Viime vuoden PJ-voittaja, jonka kuva oli jokaisessa Power Jumpin -lehtisessä. Hyvin vaatimattoman oloinen, hyvällä tavalla jalat maassa, Elli huomasi tekevänsä pika-analyysiä. Vaikuttaa myös kiltiltä, toivottavasti uskaltaa pitää puolensa joskus kylmässäkin kisamaailmassa.

Elli työntyi Matteon ohi kättelemään Josefinaa sekä tämän vieressä seisovaa Joachimiksi esiteltyä miestä. Jälkimmäisen silmissä tuikahti, hän selkeästi arvioi mielessään porukan suhdekuviota. Kuinka rohkeasti uskaltaisi tehdä tuttavuutta naisväkeen ennen kuin jompi kumpi seurueen miehistä kiristelisi hampaitaan. "Kaunis myös se sinunkin tammasi, Tigraineko se oli?" Elli kääntyi kuitenkin nopeasti Josefinan puoleen, "teidän yhteistyö näytti niin vaivattomalta radalla". Josefina henkäisi kiitoksen ja kertoi muutaman sanan tammastaan. "Yes Tigraine! Such a lovely mare", Matteo hymyili. Tamma oli jäänyt hänen mieleensä esteklinikalta, sillä se muistutti kovasti miehen kisaeläkkeellä olevaa ykköshevosta.

Matteon ja Ellin takana joku selvitti kurkkuaan kuin virkamies. "Ah, sorry, here's Akseli and Sylvi", Matteo heilautti kättään ystäviään kohti. "Rosengård? Samoja Rosengårdeja, jotka vei suomalaisten nenän alta Quentin Quiren Ruotsiin? Ja me kun vaivalla se Suomeen asti raahattiin", Akseli virnisti ja kätteli Josefinaa lämpimästi. Falkencreutzithan oriin papereihin kirjattiin tietysti omistajiksi, mutta Alexander Rosengård kilpaili oriilla Power Jumpissakin.

Billy ärisi. Siiderituoppiin ei ollut jäänyt kuin tilkka pohjalle. Hän vastusti houkutusta heilauttaa nekin Lotten naamaan, mutta millaisen kuvan olisi silloin antanut itsestään julkisella paikalla? Ei ainakaan kovin imartelevaa. Hänen oli hillittävä temperamenttiaan.

Billy sulki silmänsä ja alkoi laskea päässään kymmeneen. Hän ehti kuitenkin vain neljään, kun Charlotte taas puhui.

”Tuolla Nora on!” Kuului koron kilahdus ja nahkakäsilaukun napsahdus. ”Hänkin on parempaa seuraa kuin sinä.”

Billy ei vastannut mitään. Viisi… kuusi… Hän laski hiljaa mielessään kymmeneen asti ja aukaisi silmänsä. Charlotte oli kadonnut.

Billy vei omia aikojaan tyhjentyneen juomalasinsa pois ja suunnisti miesten vessaan, jossa katsoi itseään pitkään peilistä. Hän muotoili hiuksensa paremmin (ne olivat hieman pörhistyneet intensiivisestä ilmapiiristä), riisui sitten takkinsa ja juoksutti hanasta vettä sen tahroille.

Mitä, jos vain lähtisi? Ilta oli jo lahjakkaasti pilalla. Eikä häntä selvästikään täällä kaivattu.

Granniin kohdistuvat kehut olivat Jusulle helpompia käsitellä kuin häneen itseensä. Ilahdutti, kun tammasta ilmaistiin suopeita mielipiteitä - ja ne tuntuivat vilpittömältä. Erityisen paljon mieltä lämmitti Ellin kommentti vaivattomasta yhteistyöstä, sillä oli nykytilanne mikä tahansa, vaivattomasti siihen pisteeseen ei tosiaankaan oltu päästy. Joachimkin yhtyi virnistäen kuoroon:
"This girl has worked her ass of with that monster of a mare."
"Wouldn't say monster... but yeah, Granni has not been the easiest horse to work with."
"Hard work pays off, tho", Joe hymähti, ennen kuin keskustelussa siirryttiin Alexanderiin ja tämän ratsuun.

Vähän ujona Josefina tunnustautui nyökkäyksellä juuri samaisen suvun jatkeeksi.
"Niin, hän on minun isoveli", Josefina kertoi, ja tarkensi varmimmaksi vakuudeksi: "Alexander, joka ratsastaa sitä. Senhän omistaa hänen työnantajansa. Alexander on varmasti tyytyväinen, ori vaikuttaa todella hyvältä ja hänelle sopivalta."

Mistään muustahan Josefina tuskin olisi uskaltanut niin montaa sanaa sanoa, mutta jopa hänen tavallaan ujo ja lukkoon menevä ihminen keksi lauseita, kun puheenaihe oli mieluisa. Sivukorvalla hän kuuli Joachimin ryhtyvän samalla tuttavallisesti juttusille Matteon kanssa, ja jälleen Josefina arveli näiden kahden varmaan törmänneen joskus samoissa kisoissa. Toisaalta... Joachim oli tuttavallinen tyyppi, ja oli täysin luontevaa, että hän kysyi kohteliaan uteliaana ja omia tulkintoja seurueen väleistä tehden:
"So, Matteo, what have you been up to lately? Found a lady, eh?"

"A lady?" Matteo kohotti hieman kulmiaan ja Joachmin vilkaisi merkitsevästi Elliin. "Ah.. um we're just.. friends", miestä sai harvoin takeltelemaan sanoissaan. Hän vilkaisi huomaamattaan Elliin, joka parhaillaan sanoi hymyillen jotain Josefinalle. Matteonkin toinen suupieli kohosi aavistuksen hymyyn. "I'm going to stay in Finland, tho", hän jatkoi vaihtaen nopeasti aihetta. Joachim oli syystä ällistynyt, kuka nyt oikeasti haluaisi olla täällä pohjolan tuulen pieksemässä maanpahasessa, josta oli aivan liian pitkät välimatkat joka suuntaan. Matteo kertoi ostaneensa osan Vappulan Kartanosta ja hoitavansa valmennustoimintaansa nykyään sieltä käsin. Lisäksi mies kasvatti pienellä volyymillä omaksi ilokseen estepuoliverisiä. "Even Germany is a bit small to me and my brother.. But that's a way too long story to tell without another beer. Or maybe two", Matteo päätti puheensa hiljaisemmalla äänellä mietteliään oloisena. Hän ei ollut maininnut veljestään Suomessa kellekään. Eikä halunnut tiedon sellaisen olemassa olosta välittyvän viereistä keskustelua käyvien ystäviensä korviin edelleenkään. Joachim nyökkäsi hyväksyvästi. "What are you up to nowadays? Anyone special in sight?" Matteo löysi jälleen pilkkeen silmäkulmaansa kysyessään vuorostaan kuulumisia Joachimilta.

Saatuaan vastauksen Matteo kääntyi vieressään hiljentyneiden keskustelijoiden puoleen. "So, Josefina, how about you? Are you going to stay in Germany? Mita pojkaustavalle kuulu?" Matteo vinkkasi vähän silmää. Elli huomasi Josefinan vaivaantuvan huomion kohdistuessa kokonaan itseensä. "Äh, älä välitä tosta, se on tommonen kiusanhenki kaikille", nainen pyöräytti silmiään ja hymyili Josefinalle rohkaisevasti. "Kiusahenki, huh? Do I even want to know what that means?" Matteo naurahti.

Joachim virnuili, muttei sanonut mitään aiheisiin, joita Matteo selvästi käsitteli enemmän tai vähemmän vältellen taikka ympäripyöreästi. Omiin kuulumisiinsa miehellä oli kohtalaisen vakiintunut vastausteema:
"You know, just riding, riding, riding. Plenty of shows. Loving it."
Sitten se taas kohosi kasvoille: ilkikurinen virne.
"Although I did meet someone really special this summer", Joe myhäili ja paljasti: "And I bought her." Naurahdus. "I ran into Alenas daughter. You remember my favourite mare, that chestnut...?" Lempitamman jälkeläisen, Alohan, ostaminen saattoi olla hetken mielijohde, mutta pienintäkään katumusta se ei herättänyt.

Huomion siirtyminen Josefinaan oli tytön mielestä vaivaannuttavaa, mutta hän nieli pahimman nolostuksensa ja vastasi asialliseen sävyyn.

"Um, well, I've enjoyed my stay and learned a lot, but I'll have to come back nonetheless", Josefina kertoi mietiskellen vakituisiin töihinsä palaamista, kimppakämppäasumista Aliisa Hurun kanssa ja kaikkea tavalliseen elämään liittyvää. Kesäseikkailu Saksassa oli alusta pitäen ollut vain sitä: määräaikainen jännittävä elämänjakso. Oli myös käynyt mutkien kautta selväksi, ettei hänelle olisi pysyvää paikkaa Dierk Mayerin tallissa. Josefina ei tiennyt, harmittiko se häntä. Ehkä vähän, vaikka ei sitten kuitenkaan. Äh.

"Niin... ja Rasmukselle kuuluu ihan hyvää myös", tyttö vastasi ympäripyöreästi ja hieman ujon näköisenä, niin kuin hyvin usein seurusteluaihetta sivutessaan. "Itse asiassa - ehkä mun pitäisi etsiä hänet. Oli mukava tavata ja vaihtaa kuulumisia."

Kohteliaasti hyvästellen Josefina katosi matkoihinsa Joe vanavedessään seuraillen.

Märkä takki käsivarreltaan roikkuen, Billy suoristi alla olevan paitansa kauluksen ja poistui pitkän kotvan kuluttua vihdoin miestenhuoneesta. Hän pysähtyi eteisessä ovensuuhun ja jäi seuraamaan yökerhon elämää menemättä enää sen melskeeseen mukaan. Hän näki Rosengårdin: nainen lähti poninhäntä heilahdellen seurueestaan raitapaidallinen mies vanavedessään.

Billy röyhisti rintaansa. Oli hän ainakin lyhyen keskustelun saanut käydä huippuratsastajan kanssa. Tosin tästä lähtien aina päärynäsiiderin maistaessaan, Billy ajattelisi Power Jumpia. Mutta odottakaa vain, Kallan väki ja koko muu maailma, vielä jonain vuonna te saatte jonottaa haastattelemaan minua!

Seuratessaan Rosengårdin ja miehen menoa, Billyn katse osui tanssilattian ehkä liikkeiltään arvaamattomimpaan heilujaan, joka ei pahemmin varonut nyrkkeilyä muistuttavaa tanssikoreografiaansa. Vasta, kun hän tunnisti naurettavan rusetin, hän tajusi tanssijan olevan Kitty.

Myötähäpeä lehahti Billyn poskille. Hullut skotit. Hän ei havainnut Charlottea eikä Noraa, mutta odottelematta sen kummemmin tai edes ilmoittamatta lähdöstään kellekään, Billy kääntyi ympäri ja poistui Kallan Kingistä raikkaaseen kesäyöhön.

Ehkä jo seuraavana vuonna.

”Niin, niin kai”, Pihla vastasi pehmeällä, sävyttömällä äänellä. ”En vain tiennyt, että käyt näissä tapahtumissa.” Nainen kohautti olkiaan.

Pihla huomasi Michaelin hienovaraisen katseen, jonka seurauksena suoristi selkäänsä. Itse hän uskalsi antaa katseensa tehdä huomioita, kun Michael siirsi katseen toisaalle.
”Olen. Entisen valmentajani, Anjan, en tiedä muistatko häntä. Niin hän pyysi minut tänne, mutta löysikin muuta seuraa”, Pihla kertoi. ”Entä itse? Oletko yksin?”

Ei mikään suoranaisen suora kysymys oliko Michaelilla kenties jotain naisseuraa. Oliko mies löytänyt kenties jonkun esteratsastajan, minkä takia oli täällä?