Sä et oo Isbe!

Auringonsäteet häikäisivät tallipihan puomiin sidottua rautiasta tammaa, ja niimpä se sulki raukeasti hengittäen silmänsä. Harmaat pilvet väistyivät vähitellen paljastaen vaaleansinisen taivaan. Janna piti sateen jälkeisestä raikkaudesta ja hiljaa iholle hiipivästä lämmöstä, eikä olisi voinut kuvitellakaan harjaavansa talvikarvaansa tiputtavaa Sessaa sisällä tallissa.

Janna huomasi epämääräisiä patteja punarautiaan tamman selässä ja veti terävästi henkeä. Hitto, olivatko ne olleet siinä kauankin? Oliko satula epäsopiva — oliko Sessalla ihosyöpä? Kuolisiko se? Uuteen satulaan, saati tuhansien eurojen eläinlääkärireissuun, Jannalla ei ollut varaa.

Sessa seisoi tyytyväisenä paikoillaan ja huiski kevään ensimmäisiä kärpäsiä hännällään, kun Janna juoksi talliin ja saapui takaisin satula käsivarsillaan. Kun polkkatukka alkoi sovittaa satulaa tamman selkään tuima ilme kasvoillaan, tuttu, muttei toivottu, auto ajoi rauhallisesti pihamaalle parkkiin.

Suomipop soi auton radiosta, kun Inna ajoi kappaleen mukana lauleskellen Kaajapurojen tallille. Onneksi sade oli loppunut ja tilalla oli aurinkoa. Hän aikoi viedä Kissen tänään kävelemään maastoon ja tutustumaan metsäpolkuihin. Innalla olisi tänään yllättävän paljon aikaa Kissen kanssa, koska oli hoitanut kaikki muut jo aikaisemmin.

Kaajapurojen pihassa Inna huomasi heti Jannan, joka juuri asetteli satulaa Sessan selkään. Innalla oli hieman ristiriitaisia tunteita Jannasta. Teinistä huomasi selkeästi, ettei Innan naama miellyttänyt, mutta Inna ei tiennyt miksei. Hän oli kyllä yrittänyt kaikkensa vuoden aikana, että he tulisivat toimeen. Lopulta hän oli jopa päättänyt antaa teinin kiukutella. Onneksi hän tuli loistavasti toimeen kaikkien muiden Kaajapurojen kanssa.

Inna tuuppasi vaihdekepin P-asentoon, kun oli pysäyttänyt autonsa ja sammutti sen. Noustuaan ylös Inna arpoi hetken, mutta päätti lopulta mennä juttelemaan Jannan kanssa.
”Hei, Janna”, hän tervehti teiniä hymyillen. ”Ootteko menossa maastoon vai kentälle?”
Sessan turpa kurotti kohti lähestyjää ja rautiaan korvat olivat uteliaasti höröllä. Inna hymyili tammalle ja rapsutti sitä otsasta. Vitsit Sessalla oli upea harja.
”Sessalla on kyllä aivan ihana harja”, Inna kehaisi vielä.

Janna ei kääntänyt katsetta lähestyvien askeleiden suuntaan tervehtiäkseen veljensä tyttöystävää, vaan jatkoi keskittyneesti satulan asettelua. Satula oli istunut syksyllä täydellisesti Sessan selkään, ja jopa Verkku oli ollut sitä mieltä, ettei sitä parempaa Jannan olemattoman pienellä budjetilla saisikaan. Mistä patit siis olivat ilmestyneet?

"Psykoosiin", Janna tiuskaisi ja nitkutti satulaa sen takakaaresta. "Me ollaan menossa syvälle pattipsykoosiin, vaikkei se sulle kuulukaan."
Sessalla ei ollut valitettavasti hajuakaan siitä, kuka oli ystävä ja kuka arkkivihollinen, joten siksi se hyväntahtoinen hölmö teki lähempää tuttavuutta Inna Paakkasen kanssa. Janna pyöräytti silmiään ja huokaisi ääneen.

"Ai sun mielestä sille ei pitäisi leikata ratsutukkaa?" Janna kohotti epäilevästi toista kulmaansa ja loi ensimmäistä kertaa katsekontaktin brunetteen mielistelijään. "Onhan se magee."
Polkkatukka kiristi jälleen ilmettä kasvoillaan, sillä Sessan harjan kehuminen oli saanut sen hetkellisesti hellittämään.

“Pattipsykoosiin?” Inna ihmetteli. “Onko sillä patteja?”
Nainen päätti jättää Jannan äänensävyn huomioimatta ja tarkasteli Sessaa. Verkun pikkusisko tosin tuskin antaisi hänen koskea hevoseensa, vaan odottaisi enemmin veljeään tai vanhempiaan.
“Ookko näyttäny niitä porukoilles?”

Kyllähän Innakin niitä katsoisi, jos Janna vain pyytäisi.

“Ehdottomasti ei”, Inna vastasi harjaa koskevaan kysymykseen. “Se on hieno ja näyttävä. Sitä paitsi pystyyhän sen letittämään niinkin, ettei se hullua”, Inna kohautti olkiaan.

Sessan harja oli aivan ihana. Inna rakasti pitkiä harjoja, vaikka piti omillaan tiukasti kiinni sporttitukasta. Se helpotti letittämistä niin pirusti.

"En tietenkään oo, huomasin ne itekin vasta äsken", Janna pihisi huuliensa välistä ja mulkaisi Innaa loukkaantuneena. Hän olisi kyllä tarpeeksi etevä hevostyttö selvittämään pattimysteerin ilman, että iskältä tai äidiltä tarvitsisi pyytää apua — ainakin siihen asti, kunnes Inna poistuisi paikalta.

Ehkä patit voisi ottaa puheeksi iltapalalla. Siihen asti Jannalla olisi aikaa valmistautua googlettamalla Sessalle diagnoosi.

"Etkös sinä ole olevinasi jonkin sortin ammattilainen", Janna piti satulasta kiinni ja silmäili Innaa kaaren takaa silmät kiiluen. "Niitä tuntuu olevan liikkeellä..."

Jusu. Se jos kuka olisi osannut sopertaen ratkaista pattitilanteen.

Innan huulilta karkasi huvittunut naurahdus, kun Janna puhui ammattilaisesta. Ehkä yrittäessä vääntää jonkinlaista sovintoa, ei ollut sopivaa sillä tavalla naurahtaa kuin vittuilisi toiselle. Siksi Inna selvitti nopeasti kurkkuaan.
“En mä ole mikään ammattilainen, mutta kiitos jos pidät mua sellaisena. Kyllä mä puhun asiani sen mukaan, mitä oon oppinu hevosenomistajana.”

Okei, nyt Inna kuulosti elämänkoululaiselta. Faktahan oli se, että hänellä ei ollut mitään koulusta alalle. Ei edes ammattiin, jota juuri tällä hetkellä harjoitti Susinevan alaisena.

Ja jos hän kohtaisi patin hevosellaan, Inna kävisi mielessään kaiken maailman kystat, vaikka kyseessä olisi vain paarman purema.
“Noh, kyllähän sä tiedät mitä hevoses kanssa teet”, Inna sanoi satulan takaa vilkuilevalle tytölle.

“Jokos sulla pian alkaa kesäloma koulusta?”
Okei, nyt Inna kuulosti siltä ärsyttävältä sukulaistädiltä, jonka oli aivan pakko nähdä miltä päättötodistus näytti. Eikös Jannakin ollut ysillä? Vai vasta kasilla?