Puolivälissä

21.03.2019
Pionissa ( #pioni) ja vähän muuallakin, mukana @Heidi N. , suljettu

Olin päättänyt pitää tänään etäpäivän, sillä oli vain muutama sopimuspaperi tarkistettavana ja puhtaaksi kirjoitettavana, joten ei väliä tekisinkö ne kotona vai työpaikalla.

Etäpäivissä oli myös se hyöty, kun läppärin edessä istuminen alkoi maistumaan puulta, saattoi lähteä vaikka kävelylle haukkaamaan raitista ilmaa. Niin tein nytkin.
Jalat veivät Pionin suuntaan ja päätin piipahtaa siellä kahvilla. En muista, milloin olisin siellä viimeksi edes käynyt.

Ajatuksissani kävelin kassalle ja tilasin itselleni ison kupin kahvia sekä jonkun pullan siihen kylkeen. Maksettuani ostokseni annoin katseeni kiertää lähes tyhjässä kahvilassa ja huomasin tutun henkilön istuvan erään pöydän ääressä.
"Hei, saako liittyä seuraan?" kysyin Heidiltä, kun olin hetken empimisen jälkeen kävellyt hänen luokseen. Mikäli hän halusi olla yksin tai kenties odotti jo muuta seuraa, voisin mennä istumaan muuallekin, mutta ainakin olisin käynyt tervehtimässä lastani odottavaa naista.

Valtavan kokoinen kaakaomuki ja savulohivoileipä olivat täydellinen välipala samalla, kun luin uuden asiakkaan toivelistaa. Toimeksianto oli täydellisen paketin arvoinen, kulunvalvonnasta ympärivuotiseen hälytyspalveluun.
Tuttu ääni hätkähdytti ja nostin katseeni puhelimestani vihreisiin silmiin.

"Ai hei, tottakai saa. Voin lukea tämän myöhemminkin", vastasin hymy huulillani ja seurasin katseellani Jessen siirtymistä vastapäiselle penkille.

"Mitäs sulle kuuluu?" kysyin ennen, kun Jesse ehtisi kysyä samaa minulta, monikossa tietenkin. Oli outoa ajatella miten välimme olivat olleet yhtä vuoristorataa tutustumisemme jälkeen. Onneksi ne taisivat nyt olla melko neutraalilla pohjalla, vaikka toisen näkeminen herättikin tietynlaisia tuntemuksia vieläkin. Sysäsin ne kuitenkin hyvin syvälle ja loihdin ystävällisen hymyn kasvoilleni.

Uskalsin rentoutua hieman istuessani alas ja hymyilin sinisilmäiselle naiselle.
"Hyvää", vastasin lyhyesti Heidin kysymykseen. Se oli totta. Matildan kanssa meni hyvin, Sallin kanssa meni hyvin ja töissäkin meni hyvin. Hyvää kuului.
"Etäpäivä tänään, niin päätin lähteä kävelylle ja piipahtaa täällä kahvilla", jatkoin vielä ja nyökkäsin kahvikuppia kohti.

"Mitäs sinulle?" kysäisin. Olin nähnyt Heidin viimeksi ohimennen tallilla, muttei silloin ehtinyt kuulumisia kyselemään, sillä äiti oli ollut mukana ja hoitanut enimmäkseen sen juttelupuolen.
Nostin kahvikupin huulilleni ja siemasin kuumaa juomaa.

Jesse vaikutti jotenkin..onnelliselta? Olin nähnyt miehen viimeaikoina vain uskomattoman stressaavissa tilanteissa ja tunnelmissa, olin ehkä jo unohtanut miten rento vihreäsilmäinen oikeasti oli.
"Hyvä", totesin hymyillen ja sekoitin hieman kermavaahdolla päällystettyä kaakaota.

"Hyvää. Tuntuu, että pääsee vihdoin vähän jo nauttimaan siitä, että on raskaana. Ettei sitä tarvitse enää piilotella sillä tavalla koko aikaa", vastasin huokaisten syvään. Laurin seura oli ehdottomasti auttanut rentoutumiseeni ja ehkä aloin vihdoin myös itse hyväksymään tilanteen.

"Mulla on itseasiassa tänään rakenneultra, tunnin päästä suunnilleen", lisäsin vielä ja tarkkailin miten sanat vaikuttaisivat Jesseen.

Odotin jotain kiusaantumisen kaltaista tunnetta, kun Heidi puhui raskaudestaan. Sitä ei kuitenkaan tullut ja hymyilin naiselle lämpimästi.

"Hyvä kuulla", totesin. Raskauden pitäisikin olla onnellista aikaa, vaikka sen lähtökohdat olivatkin hieman erikoiset.
"Tuntuu hullulta ajatella, että se on jo puolessavälissä. Aika todellakin menee nopeasti", naurahdin haukatessani pullaa. Tuntui, kuin Heidi olisi ihan vasta kertonut raskaudestaan. Ensimmäisen kerran.

Kohotin kulmiani naisen mainitessa rakenneultran. Olinhan minä asiaan perehtynyt ja tiesin, ettei se ollut mikään "tavallinen" ultraäänikuvaus.

"Tuota... Saanko tulla mukaan?" yllätin itseni kysymästä. Tietysti minua kiinnosti tietää, miten meidän lapsi voi.
"Siis jos haluat."

"Niin menee", vastasin miettien menneitä kuukausia. Siitä oli neljä kuukautta, kun he olivat lähteneet saman taksin kanssa ja noh, päätyneet samaan sänkyyn. Marraskuun jälkeen oli tapahtunut paljon.

Jessen kysymys sai kulmani kohoamaan yllättyneinä.
"Tietenkin. Se olisi todella ihanaa", vastasin hymyillen leveästi. Ehkä mies sittenkin oli oikeasti halukas olemaan osana heidän elämäänsä?

Mieleeni tuli taas mieleen Lux lanseeraustilaisuuden iltajuhlat kartanolla. Miehen jäätyminen allasepisodin aikana ja se, miten olin lähtenyt juhlista huolestuneen Laurin kanssa.
Olikohan Matilda puhunut nähneensä minut ja Laurin Runiacissa seuraavana aamuna? En kehtaisi ikinä kysyä sitä ääneen, vaikka asia pyörikin ajatuksissani.

Nyökkäsin hymyillen, kun Heidi ei kieltänyt minua tulemasta mukaan.
Tietenkin olisin kunnioittanut naisen päätöstä, mikäli hän ei olisi halunnut minua sinne vastaanotolle mukaan. Tällä kertaa en pakenisi pois paikalta.

Tunsin innostuvani ajatuksesta, että pääsisin "tapaamaan" tulevan lapseni ensimmäisen kerran.

"Kerroin äidillekin sinusta ja lapsesta", sanoin kahviani hörppien. Äiti oli ottanut uutisen tulevasta lapsenlapsestaan hyvin, vaikka hänellä olikin mennyt hetki käsittää asia.
"Varoitan, aikoi tulla pääsiäiseksi tänne ja haluaa tutustua sinuun", virnistin.

Ritvan tapaaminen nousi mieleeni Jessen sanojen myötä.
"Hyvä. Toivottavasti hän ei pahastunut, että sillä tavalla huijattiin häntä", sanoin ja join pitkän kulauksen kaakaostani.

"Vai niin. Täytyy muistaa vältellä siis pääsiäisenä kaikki mahdolliset skandaalit, ettei Ritva saa huonoa kuvaa", vastasin naurahtaen.

"Mennäänkö yhdellä vai kahdella autolla?" kysyin, kun olin saanut nautittua ostamani ruoan ja juoman. Kello alkoi olla jo sen verran, että lääkäriin olisi lähdettävä melko pian.

"Uhkasi antaa sinulle selkään heti, kun olet synnyttänyt", kerroin ja virnistin sanojeni päätteeksi.
Tuntui jotenkin oudolta jutella raskaudesta Heidin kanssa niinkin julkisella paikalla, mutta en antanut sen häiritä kuin pienen ohikiitävän hetken. Muita asiakkaita ei montaa ollut muutenkaan.
"Luulenpa, että äiti on niin innoissaan lapsenlapsestaan, että skandaalit saattaisivat jäädä huomaamatta. Mikä tosin äidin kohdalla olisi suoranainen ihme", naureskelin. Äidillä harvemmin jäi mikään huomaamatta...

"Minä tulin tosiaan kävellen, joten täytyy varmaan mennä sinun autolla", totesin laskiessani tyhjän kahvikupin pöydälle ja vilkaisin kelloa. "Turha kiertää minun kautta."

Naurahdin Jessen sanoille. Vai selkäsaunan olin ansainnut.

"Kuulostaa hyvältä", kommentoin virnistellen.
"Mennään sitten", patistelin miestä ja aloin tekemään lähtöä.

Ajomatka lääkärille oli ystävällisen hiljainen, lääkärin vastaanottotilassa tunnelma muuttui jo hieman jännittyneemmäksi. Nypläsin hajamielisenä sylissäni lepäävän takin kangasta. Odotustilassa oli kaksi muuta, huomattavasti pidemmällä raskaudessa olevaa naista ja yksi, jonka maha oli huomattavan olematon.
Naisen vieressä istui nuori mies, joka silitteli tämä käsivartta sormillaan. Kummankin huulilla oli huumaantunut hymy ja laskin katseeni lattiaan. Näky sai mut muistamaan taas mitä puuttui.

Jo toistamiseen istuimme Heidin kanssa odotustilassa, mutta tällä kertaa käynti olisi toivon mukaan positiivinen.
Kieltämättä minua hermostutti myös. Annoin katseeni kierrellä mainosjulisteissa, joissa luki pieniä tietoiskuja raskaudesta ja lapsista.

Pistin myös merkille pariskunnat, jotka odottivat omia vuorojaan. He varmaan ajattelivat meidän olevan myös heidän tavoin parisuhteessa. Mutta antaa ajatella...

Vilkaisin Heidiä, joka tuijotti lattiaa.
"Jännittääkö?" kysyin hiljaa.
"Minua ainakin", mutisin hymyillen. Nappasin jonkun naisten lehden läheisestä lehtikorista ja selailin sitä hajamielisenä.

Jessen kysymys havahdutti mut mietteistäni.
"Ehkä vähän. Onhan täällä jo tullut ravattua", vastasin hymyillen. Tosin tämä oli eka kerta ekan kerran jälkeen, kun Jesse olisi mukana.

Vieras hoitaja huusi nimeäni, nousin ylös ja kävelin hoitajan luokse Jesse perässäni.
"Teidän normaali lääkäri on valitettavasti sairaana, mutta Mirja on todella hyvä sijainen. Istukaa tässä hetki, hän tulee hetken kuluttua", hoitaja totesi ja jätti meidät kahdestaan tutkimushuoneeseen.

Istahdin tutkimuspöydän reunalle, kun olin jättänyt takkini naulakkoon. Silitin mahaani hieman mietteliäänä, vauva tuntui kovin aktiiviselta tänään.
"Toivottavasti vauvalla on kaikki hyvin", ehdin huokaista, kun ovi kävi jälleen ja keski-ikäinen naislääkäri käveli sisälle.

"Hyvää päivää", tämä esittäytyi ja kätteli meitä molempia.

"Toivottavasti", mutisin ja jäin seisomaan hermostuneena siihen tutkimuspöydän viereen.

"Istu sinäkin vain alas", lääkäri kehoitti minua, kun oli tervehtinyt meitä ja istui sitten tietokoneen ääreen.
Istahdin vapaalle tuolille ja hymyilin Heidille rohkaisevasti, kun sijaislääkäri alkoi tarkistamaan naisen tietoja.

"Eiköhän sitten katsota, miten siellä voidaan", naislääkäri totesi siirtyessään tutkimuspöydän luo. "Käy vain makuulle ja nosta paitaasi."
Naine vilkaisi minua: "Isäkin voi siirtyä lähemmäksi niin näkee paremmin."
Tuoli vinkaisi ikävästi lattiaa vasten, kun siirryin Heidin viereen sillä välin, kun lääkäri levitti geeliä tämän vatsalle. Olin vähän hämmentynyt isä-nimityksestä, mutta enköhän minä siihen tottuisi. Koska sitä minä olin.

Huomasin pidätteleväni hengitystä, kun kuva Heidin sisällä kasvavasta lapsesta ilmestyi ruudulle. Siitä erotti todella selvästi, missä oli pää ja missä raajat.  Kasvojenkin profiili näkyi selvästi.
Uskomatonta.

"Kaikki mitat on niin kuin pitääkin ja muutenkin kaikki on kunnossa. Vauva on kasvanut hyvin ja vastaa viikkoja", Mirja lausui lopulta, kun oli saanut mittauksensa tietokoneohjelman avulla loppuun. Olin huomaamattani pureskellut kynsiäni koko tutkimuksen ajan.

"Sitten se kysymys, jota useimmat jo odottavatkin", Mirja aloitti lempeä hymy kasvoillaan. "Haluatteko tietää sukupuolen?"

Käänsin katseeni Heidiin kysyvä ilme kasvoillani. Hänen päätös se olisi.

Kun lääkäri kutsui Jesseä isäksi, oli ensimmäinen reaktioni korjata naisen sanat. Sitten tajusin, että lääkäri oli sanonut ihan oikein, vaikka oli tarjoilijan lailla olettanut vain. Jesse oli lapsen isä ja minusta tulisi sen äiti.

Vauvan näkeminen oli aina yhtä ihanaa ja joka kerta sain niellä onnen kyyneleitä. Sen sormet liikkuivat, sydän löi ja jalat potkivat vimmatusti kylmän geelin johdosta. Vilkaisin Jesseä, joka puri kynsiään, katse herpaantumatta hetkeksikään ruudusta.
Näky meinasi saada mut itkemään vielä kovemmin, jollain ihmeen kaupalla sain pidettyä sen sisälläni.

Lääkärin kommentti sai pääni kääntymään ruudulle, huulillani jyrkkä ei. Sanat jäivät kuitenkin lausumatta, sillä ultrakuva ei jättänyt asiaa arvailujen varaan.
"Ei nyt ihan täysin varmaksi voi sanoa, mutta aika selvä tapaushan tämä näyttäisi olevan."

Varovainen hymy nousi huulilleni.

Lahjoitin puolet paperiversiona saaduista kuvista Jesselle. Vasta päästyämme takaisin autoon, uskalsin hengittää kunnolla.
"Että sellainen retki."

Hieroin hämmentyneenä takaraivoani ultraajan vahvistettua veikkaukseni sukupuolesta. Hymyilin kuitenkin leveästi ja taputin ohimennen Heidin olkapäätä.

"Ei ollut ihan sellainen etäpäivä, kuin kuvittelin", naurahdin katse ultrakuvassa. Se hermostuneisuus raskautta ja tulevaa vauvaa kohtaan oli muuttunut positiiviseksi levottomuudeksi, vaikken vieläkään voinut kunnolla käsittää tätä.
"Kiitos, että sain tulla mukaan", sanoin laittaessani kuvat taskuun ja vedin turvavyön kiinni.

"Mites on, pidetäänkö tuo salassa?" kysyin kääntäessäni katseeni kuskin paikalla istuvaan Heidiin.
"Sukupuoli siis."

Raskaus ei enää kauan salaisuutena pysyisi muutenkaan.

Naurahdin Jessen etäpäivä-kommentille. Ehkä mies ei ollut aamulla herätessään ajatellut päivänsä menevän ihan sillä tavalla.
"Kiitos, että tulit mukaan. Oli ihana nähdä sun reaktio ultrakuvaan", vastasin ja hymyilin lämpimästi. Ehkä Jessestä tulisi sittenkin superiskä?

Käynnistin Fordin ja lähdin ajamaan kohti Kallaa verkkaisesti.

"Mä en oikeastaan olisi halunnut vieläkään tietää, mutta noh.. Eipä siitä kuvasta voinut erehtyä. Mutta mielellään pidetään, jos se vaan sulle sopii?"
Pidin katseeni tiessä melko tiukasti, mutta vilkaisin Jesseä nopeasti hymy kasvoillani.

"Tai voit sä Matildalle kertoa, jos haluat", lisäsin vielä.
"Se tuskin levittelee sitä tietoa eteenpäin."

"Olihan se vähän outoa nähdä se. Hyvällä tavalla", totesin. Olin jo vitsailemassa, etten ainakaan tällä kertaa juossut pois, mutta pidin mölyt mahassani. Ehkä se oli aihe, josta ei kannattaisi vielä vitsiä heittää.

"Niin, en usko että levittelee" , totesin Heidin mainitessa Matildan. Ainakin tästä käynnistä naiselle kertoisin.
"Jusukin varmasti kummitädin ominaisuudessa haluaisi tietää. Toki saat kertoa kenelle haluat", lausahdin katsellessani ohiviliseviä maisemia.

Olisikohan Lauri sellainen ihminen, jolle Heidi haluaisi kertoa? Koska asia ei kuulunut minulle millään tavalla, en kysymystä ääneen esittänyt.

"Katsotaan", vastasin hymyillen. Ehkä Jusu saisi ensin sopertaa ne anteeksipyynnöt ulos itsestään, joita tiesin naisen pidätelleen koko ruotsinreissun ajan. Tai enhän mitään tiennyt, oletin vain ystäväni kärsivän omantunnontuskista. Turhaan tottakai, koska allas-tapahtuma oli ollut täysi vahinko, eikä ollut saanut suurta vahinkoa edes aikaiseksi. Sitten ehkä kertoisin kummitädille kummilapsensa sukupuolen.

"Mä lupasin mennä pitämään Laurille ja Vargasille kouluvalmennuksen huomenna", kerroin, sillä olin miettinyt asiaa melko paljon eilisen jälkeen. Miten Lauri tiesi, että Jesse oli lapsen isä. Sitä, miten Jesse ei vielä tiennyt, että Lauri tiesi.
Mietin, että olisiko mun pitänyt kertoa Jesselle, vai olisiko tieto turha rasite miehen elämään? Olihan lapsella nyt joka tapauksessa joku isä oltava.

"Lupasin laittaa sen hikoilemaan kunnolla."

Käänsin katseeni maisemista Heidiin, kun tämä itse oli maininnut Laurin nimen. Eri yhteydessä tosin, mutta arvelin aavistukseni osuneen oikeaan.

"Hyvä. Väsytä kunnolla, niin ei jaksa maanantaina rääkätä minua ja Sallia valmennuksessaan", virnistin muistaessani koko valmennuksen.

"Taidatte nykyään olla paljonkin Laurin kanssa tekemisissä?" kiertelin ja kaartelin uteliaana.
"Nyt kun se Vargas asuu siellä sinun tallissa..."

En oikein tiennyt mitä parivaljakon mahdollisesta säpinästä pitäisi ajatella, koska jokin Laurissa hiersi minua edelleen. Mutta enhän minä voinut Heidin elämään puuttua. Olin jo muutenkin onnistunut sekoittamaan naisen elämän loppuiäksi.

Naurahdin Jessen väsytys-kommentille.
"Pahoittelut, jos se saa jotain ideoita teidän valmennukseenne", vastasin puolittainen virne huulillani.

"Aika paljon joo", totesin ja vilkaisin Jesseä nopeasti. Pakko Matildan oli ollut kertoa jatkojen jälkeisestä aamusta?
"Lauri ratsastaa ja kilpailee Malachailla nyt, kun olen itse hieman kykenemätön", lisäsin vielä.

Muisto suudelmasta kareili vieläkin mielessäni, vaikka olimmekin puhuneet asiat melko läpi eilen. Me olimme vain ystäviä, eikä asia muuttuisi siitä miksikään.
"Lauri on kyllä tosi mukava ihminen ja osaa ratsastaa Malachaita todella hyvin."

Nyökkäsin. Miehen mukavuudesta en osannut sanoa mitään. Enhän minä oikeastaan tuntenut Lauria ollenkaan. Mielipiteeni miehestä oli muotoutunut alkoholihuuruisena pikkujouluiltana, joten ehkä se ei ollut koko totuus Lauri Merikannosta. Valmentaa ja ratsastaa mies kyllä osasi, sitä en epäillyt.

Vähän epäilin, että Laurin auttamiset rajottui vain hevoseen. Mutta kuten sanottu, ei kuulunut minulle.
"Hyvä, että olet löytänyt kaverin, joka auttaa sinua sen Malachain kanssa", totesin hymyillen lähestyessämme minun asuntoani. Painotin kaveri-sanaa tarkoituksella ja suupieli nykien käänsin katseeni takaisin ikkunaan.

"Kuule, jos kaipaat jatkossakin seuraa noille käynneille, niin minä kyllä voin järjestää töistä vapaata tarpeen vaatiessa", vaihdoin puheenaihetta, kun rivitalon pätkä jo näkyi.

Jesse painotti kaveri-sanaa epätavallisen paljon, mutta en jaksanut tarttua asiaan. Olimme vihdoin päässeet siihen kaveri-pohjalle Jessenkin kanssa, enkä väkisin halunnut aiheuttaa kränää.
"On se kyllä auttanut ainakin stressin puolesta", vastasin ja huokaisin kevyesti.

"Kuulostaa hyvältä. Oli tosi kiva, että tulit."
Pysäytin lava-auton Jessen kodin parkkipaikalle ja vaihdoin vaihteen vapaalle.
"Musta tuntuu, että ihmiset alkavat jo nähdä päällepäin, että mä olen raskaana", totesin ääneen ja käännyin katsomaan Jesseä kunnolla sitten lääkäriltä poistumisen. Tutkin vihreiden silmien katsetta mietteliäänä.

Vilkaisin nopeasti Heidin vatsaa ennen kuin käänsin katseeni takaisin naisen kasvoihin.
"Paljon mahdollista. Saattavathan he myös ajatella, että olet vain lihonut, mutta eiköhän fiksuimmat ole jo arvanneet", mietiskelin. Kasvava maha ja ratsastuksen vähentäminen varmasti olivat jo joillekin omat vihjeensä antaneet.
"Mutta ei mene kauan, että ne tyhmimmätkin tajuavat", jatkoin naurahtaen.

Vakavoiduin kuitenkin miettiessäni, millainen kysymysten tulva Heidiä mahtaisi sitten odottaa. Esimerkiksi siitä, kuka on isä.
"Jos haluat, niin saat sinä kertoa kysyjille, kuka on tuon mystisen lihomisen aiheuttanut", sanoin ja hymykin palasi kasvoilleni. Totuus tulisi kuitenkin jossain vaiheessa ilmi.

"Hei kiitos vain", naurahdin ja esitin loukkaantunutta ehkä kahden sekunnin ajan.
"En mä ihan niin tasaisesti ole paisunut", vastasin virnistäen. Olipahan kohteliaisuus kuulla olevansa lihonneen näköinen.

"Isabellakin tajusi siellä lanseeraustilaisuudessa", kerroin.

Jessen sanat saivat kulmakarvani kohoamaan yllättyneinä.
"Aih. No, kerroin mä Laurille jo, en ole sanonut mitään muille. Mutta jos joku suoraan kysyy, niin voin kertoa."

Yllätyin vähän Isabellan tajunneen asian, vaikka toisaalta ei brunette Sokka mikään typerys ollut.

Vielä enemmän kuitenkin yllätyin Heidin ilmoittaessa kertoneensa jo Laurille. Kaksikon välillä taisi ihan oikeastikin olla jotain muutakin kuin pelkkä hevosen ratsuttamisdiili tallipaikkoineen.
"Ai", rykäisin hieman kurkkuani. Maanantain valmennuksesta todellakin voisi tulla mielenkiintoinen... Mukana kun olisi vielä Matilda Laurin hevosella.
"Sovitaan näin", hymyilin kuitenkin toivuttuani pahimmasta hämmennyksestä liittyen Laurin tietoon Heidin lapsen isästä.

Avasin turvavyöni ja hapuilin kädelläni oven kahvaa.
"Minun täytyy mennä jatkamaan niitä paperihommia, joten nähdään taas", mutisin vilkaisten ulko-oveani päin ennen kuin käänsin katseeni takaisin Heidiin hymy kasvoillani.
"Ja kiitos näistä", sanoin taputtaen takkini taskua, jossa ultraäänikuvat olivat.

Avasin oven ja nousin ulos autosta. Ennen kuin suljin oven, kumarruin vielä katsomaan Heidiä.
"Muista levätä", komensin virnistäen.