Koulutuuppausta ja kiusallisia kysymyksiä

Tänään ois mun toka työpäivä, tai oikeastaan työilta, mun uudessa työpaikassa. Mä jouduin vähän kikkailemaan työvuorojen kanssa, sillä mulla oli normimäärä vuoroja ääsmarketissakin seuraavat kolme viikkoa. Sen jälkeen helpottaisi, mutta toistaiseksi mulla olisi melkoisen hoppuista.

Muutaman suuren kahvikupillisen jälkeen letitin kaksi hollantilaista lettiä, meikkasin kasvoni ja puin ratsastuskamppeet päälleni. Vaaleanruskeat ratsastushousut saivat vaaleanpunaisen kevyttoppatakin kaverikseen. Pukkasin mustat uggit jalkoihini ja lähdin raahautumaan lumisen pihan läpi autolleni. Mua meinasi puhalluttaa edelleen, vaikka kyllähän mä tiesin, ettei krapula vain voinut kestää kolmea päivää.

Mulla oli jälleen Bemari, jota oli korjattu jo vaikka kuinka hirmuisesti, mutta siltikään sen toiminnasta ei voinut mennä takuuseen. Mä niin ostaisin uuden auton heti kun vain se olisi mahdollista. Harjailin kiukkuisena lunta pois auton päältä. Mä niin inhosin talvea.

"Vittuile sinäkin nyt vielä", murahdin radiolle.
Puna kohosi poskilleni muistellessani viimeviikonlopun hairahdusta Antonin kanssa. Ei se kyllä hairahdus ollut, vaan totaalisen tietoinen ratkaisu. Tyhjää mä punastelin, kaks sinkkua sai tehdä mitä halusi. En mä ainakaan kenellekään ollut tilivelvollinen. Silti mua hävetti, ettei mun kämppä ollut tiptop.

Parkkeerasin kotteroni parkkipaikalle ja lähdin raahautumaan kohti tallia. Sateli hiljakseltaan ja mä kuljin pää painuksissa estääkseni meikkini pilaantumisen. Tallilla vaihdoin loungessa tallikengät ja menin siivoamaan Lefan karsinaa, mikäli joku tallityöntekijöistä ei olisi vielä ehtinyt sitä hoitaa. Sen jälkeen menisimme Lefan kanssa tuuppaamaan kunnolla koulua.

Karsinan puhdistuksen jälkeen menin hakemaan Lefan sisälle. Ruunalla tuntui olevan melkosesti virtaa ja se yritti jyrätä minut painellessaan talliin. Jouduin murahtamaan sille äkäisesi ja Lefa muljautti silmiään ja yritti keulia. Huokaillen sain ruunan talliin ja hoitopaikalle. Ilmeisesti se oli parempi laittaa niin, että se olisi kiinni molemmilta puolilta.

Lopulta pääsimme maneesiin. Lefa muljautteli silmiään, eikä meinannut pysyä paikoillaan noustessani satulaan.
"Voi perkele", kiroilin päästessäni selkään vasta kolmannella yrittämällä.
Lefa todella oli Lefa tänään.

Oli jotenkin mukavaa olla lukulomalla, kun saattoi lähteä tallille koska vaan. Ja helposti pystyi käydä ratsastamassa sekä Leevin että Ramidan saman päivän aikana. Sehän se lukuloman tarkoitus olikin, että hengaillaan talleilla päivät pitkät ja ei lueta yhtään.

Se oli myös kätevää, kun yritti sopia treenitreffejä ilmeisen kiireisen ihmisen kanssa. Me oltiin sovittu Adelinan kanssa lähtevämme yhdessä treenaamaan ruunien kanssa. Joten kun mä saavuin Auburniin mä kävin kaivamassa hangesta Leevin ja pistin sen kuntoon.

Ruuna taisi olla aika kiitollinen kun pääsi sisälle, kun se käyttäytyi melkein hevosiksi hoidettaessa. Äkkiä me päästiin kuitenkin maneesiin, jossa Adelina näytti olevan jo Lefan kanssa.
"Hei, ootko kerenny jo paljon alotella?" hymyilin blondille ruunan selässä, samalla kun väänsin Leevin niin, että pääsisin itsekin selkään. Mulla olisi kyllä kinkkisempiä kysymyksiä naiselle, kunhan vauhtiin pääsisin.

Voi hemmetti, mä olin unohtanu koko Nitan ja meidän yhteistreenit, joista me oltiin puhuttu yleisellä tasolla jo edellisviikolla loungessa ja sitten vielä lisää Krouvissa. Nyt Nita oli Leevin kanssa maneesissa ja kysyi multa jotain. Mitä se kysyi? Katsoin brunettea vähän hämmentyneenä.

"Ai joo. Tuota ei kun just me tultiin", olinkohan mä unohtanu jotain muutakin.. "Yritetään kävellä vasta alkukäyntejä, mutta näethän sä, ettei mene kovin vahvasti."

Naurahdin Lefan pöristessä ja pelätessä maneesin nurkkaa. Ärsytti, sillä mä tiesin, ettei ruuna koskaan tekisi näin esimerkiksi Amandan kanssa. Pysyin ruunan kanssa tiukkana, mutta melkolailla se vaati, jälleen.

"Minkälainen Leevi on ratsastaa? Onko se koskaan tämmönen?" Kysyin Nitalta. "Oliko sulla hyvää suunnitelmaa mitä tehtäis tänään?"

Mä todella toivoin, että Nitalla ois jotain maagista, joka sais Lefan käyttäytymään pelleilyn sijaan ihastuttavasti.

Kuvittelinkohan vain, vai oliko Adelina hieman hämmentynyt mun ilmestyessä maneesiin? Noh, oli miten oli.
"Leevi on putkiaivo. Kun sen pitää työntouhussa niin se tekee hyvin. Sillä ois maastakäsin vähän enemmän parantamisen varaa käytöksessä", virnistin.

"Mutta kannattaa keksiä Lefalle tekemistä. Ihan löysälläkin ohjalla pistää se väistämään askel tai pari, asettaa ja sellaista. Mä ainakin luulisin senkin olevan vähän putkiaivo", ehdotin. "Mä ainakin ajattelin keskittyä tänään vähän perusjuttuihin ja sit laukanvaihtoja pitäis hioa, että ne sujuis kisoissakin."

Leevi heilautti laiskasti häntäänsä, enkä mä tiennyt oliko se samaa vai eri mieltä, että laukanvaihdot vaativat hiomista. Ruuna kuitenkin askelsi rennosti, harvinaisen rennosti jopa, toisin kuin lajitoverinsa.
"Mun on jotenkin vaikea miettiä, millä tasolla te ootte. Minkä luokan te nyt vedätte Kalla CUPissa?", kyselin.

Vai, että Leevi oli putkiaivo. Toivottavasti Lefakin olisi. Nita oli varmasti ihan oikeassa, sillä sama keino oli auttanut maastoillessa Julian ja Valerien kanssa. Lefa oli ollut pässinpää, mutta rauhoittunut hienosti lopulta kun oli saanut rutkasti tekemistä.

"Helpoimmat me mennään kaikista. KN Specialissa ei muistaakseni ollut mitään kummempaa, lähinnä vain teiden tarkkuutta ja sitä, että Lefa pysyy lapasessa", sanoin virnistäen.

Mä olin ratsastanut aikanaan huomattavasti haastavampiakin ohjelmia, mutta Lefan kanssa en ollut lainkaan varma kuinkahan meidän kävisi. Jos epäonnistuisimme hirmuisen pahasti, Amanda laittaisi meidät seuraavaksi suorittamaan raviohjelmaa. Tai minut, eihän se vika Lefassa olisi.

"Kentässä Helppo B:ssä oli jonkinverran myös laukkatyöskentelyä", sanoin siirtäessäni ruunan raviin. "Eipä sielläkään pitäisi mitään sen ihmeempiä olla."

Miten Nita sai Leevin näyttämään nuin hyvältä jo alkuverkassa.
"Ootko sä ratsastanut Leevillä pitkäänkin?"

"KN on aika simppeli, tosin mulla ei oo varaa sanoa kun oon silti tässä vähän aika sitten onnistunut jäämään viimeiseksi. Tosin estehevosella", nauroin. Mä aloin jo hyväksyä sen, että Ramidan kanssa huonosti mennyt koulurata oli tällä kertaa myös hevosesta kiinni, eikä pelkästään ratsastajasta.

"Virallisesti joulukuusta, vähän ennen puoltaväliä. Tosin treenasin mä sillä parit kerrat ja käytiin vetää helppo A ihan hyvällä menestyksellä. Se vähän niinkun potkas, ja Amanda kans, vaihtamaan vuokrahevosta", selitin samalla, kun keräsin hieman ohjia ja siirsin tumman ratsuni raviin.

Mä keventelin rennosti ympäri maneesia ja välillä suuntaa vaihdellen, antaen Leevin pääasiassa päättää vauhdin. Ennen kuin ruuna kerkesi ilmoittaa tylsistymisestään, mä nostin laukan ja annoin sen edelleen laukata vapaassa muodossa pitkähköllä ohjalla.
"Mites teiän loppuilta meni Antonin kanssa?" kysyin ratsastuksen lomassa itsekseni virnuillen.

Mä olin kuitenkin nainen ja halusin kuulla. En nyt välttämättä yksityiskohtia, mutta noh, yleisesti. Kaksikko oli lähtenyt ihan selvästi kahdestaan pois Krouvista, aika samoihin aikoihin kuin minäkin. Tosin mä lähdin kyllä ihan yksin.

Nita oli vaihtanut vuokrahevosta. Kenelläköhän brunette oli ratsastanut aikaisemmin? Kaksikon yhteistyöstä päätellen mä olisin kyllä kuvitellut, että he olisivat työskennelleet pidempäänkin yhdessä.

"Ketä sä sitten vuokrasit ennen?" Kysyin uteliaisuuden voittaessa.

Nita siirtyi laukkatyöskentelyyn. Mä siirsin myös Lefan laukkaan ja yritin pitää laukan rentona ja jättää säntäilemisen vähemmälle. Lefa oli asiasta eri mieltä ja sainkin osakseni pukkisarjan pyytäessäni ruunaa hidastamaan kaahotustaan.

Mites teiän loppuilta meni Antonin kanssa? Sieltähän se tuli. Mä punastuin ja kiittelin onneani paksusta meikkikerroksesta, joka peitti suurimman osan värimuutoksestani. Hemmetti, pakkoko sen oli kysyä? Tietysti sen oli. Mä olisin varmaan laittanut viestiä heti sunnuntaina.

"Siinäkai se, mentiin juomaan viiniä ja näin.. Aamulla se lähti sitten melkolailla äkkiä, mistä mä oon tyytyväinen, niin ei tullut sellaista awkward momenttia", vastasin hymynkare suupielessäni. "Mä en oo kyllä nähny sitä sen jälkeen, mutta eipäkai siinä sen kummempaa pitäis olla. Miten teillä meni loppuilta?"

Mä toivoin, ettei maneesissa ollut ylimääräisiä korvia, sillä mä en todellakaan aikoisi huudella koko tallille hauskanpidostani.

Mä unohdin täysin, että Adelina ei tiennyt mun vuokranneen Armia aikaisemmin. Mä en ollut edes varma, koska nainen oli tullut Auburniin.
"Armia, sitä Amandan rautiasta tammaa. Sen kanssa mä kerkesin vähän reilu vuoden touhuta", selitin.

Kohotin kulmiani viinin juomiselle ja aamun äkkilähdölle. Ihan varmasti oli tehty jotain muutakin, kuin nukuttu ja juotu. Tai sitten mä ainakin olisin pettynyt, niin Adelinaan kuin Anttoniinkin.
"Mä lähdin kotiin nukkumaan, että selviäisin hengissä hevosen selässä. Aliisasta en tiiä, jotain se yritti pokata siellä kun mä lähdin", nauroin.

Leevi sai hetken kävellä täysin pitkin ohjin, kun olin laukkaillut molempiin suuntiin hyvät pätkät. Ruuna oli jo ihan inasen hengästynyt ja melko tyytyväisen oloinen. Putkiaivo.

"Mä ajattelin tehdä kevyessä ravissa pohkeenväistöä lävistäjillä, saa tätä vähän liikkeelle ja vertymään", sanoin Adelinalle, kun jo keräsin ohjia kevyelle tuntumalle ja siirsin ratsuni raviin. Leevi tuntui taas heräävän jostain horroksestaan ja lähti lävistäjille innoissaan.
"Tääpäs on tänään hyvällä päällä, vaikka työmoraali on aina Leevillä ihan hyvällä mallilla, on silläki vähän huonompia päiviä", henkäisin yhden lävistäjän päätteeksi.

Nita oli siis vuokrannut Armia, sitä samaa kaunokaista, joka tarhasi Minan, Effin ja Zetan kanssa. Mun mieleen palasi elävästi ensikohtaaminen Märtan kanssa Minan viilettäessä pitkin tarhaa sinitukka perässään. Mitähän naiselle kuului? En ollut nähnyt häntä hetkeen.

"Oon mä Armin nähnyt joskus. Se on tosi sievä", sanoin hymyillen. "Saatoin mä teidät toki tamman kanssa nähdä joskus kimpassa, mutten muista. Mä aloin hoitaan Lefaa vasta marraskuun lopussa."

Otimme välikäynnit yhtäaikaa, mutten uskaltanut antaa yhtälailla pitkiä ohjia Lefalle. Siitä kun ei ikinä tiennyt. Nita aikoi tehdä lävistäjällä pohkeenväistöjä, enkä mä kyseenalaistanut bruneten tehtäväideaa. Mä tasan matkisin Nitan ratsastusta niin kauan, että mä olisin hänen tasollaan. Ärsytti koko taukoilu ja ruostuminen sillävälin.

"Leevi on kyllä hieno", myötäilin Nitaa, sitten kysyin virnistäen. "Mites sulla rakkauselämä?"

"Se on kyllä nätti kun mikä ja luonteeltaankin aivan ihana", hymyilin miettiessäni Armia. Pitäisi ehkä käydä moikkaamassa sitä tänään, vaikka kohta se tuskin enää muistaisi mua.

Adelina liittyi Lefan kanssa tekemään samaa tehtävää meidän kanssa, joten mun ei tarvinnut sillain varoa, ettei me törmäiltäisi, jos tehtäisiin eri tehtäviä.
"Noh, siinä ei kyllä ole juurikaan kerrottavaa", puhahdin ja Leevin tahti hajosi pieneksi hetkeksi, kun mä jännityin sen selässä. Mä kuitenkin korjasin sen nopeasti, jatkettiin siististi lävistäjä loppuun ja annoin ruunalle tauon.

Hetken mä mietin, kertoisinko Adelinalle, mutta olihan nainenkin kertonut mulle Antonista, vaikka tämän ei olisi todellakaan tarvinnut.
"Mun poikaystävä, tai entinen sellainen, häipy mitään sanomatta jokunen kuukaus sit. Enkä mä oo kuullu siitä mitään. Se muuten vuokras Lefaa silloin", nyökkäsin Adelinan ratsua kohti.

"Se olikin iloinen tarina se. Nyt mä oon kyllä täyttäny tehokkaasti elämäni hevosilla ja oon vähän haaveillut omastakin hevosesta, joten ei jää aikaa jätkille", naurahdin.

Nitalla oli ratsastava exä, joka oli vuokrannut Lefaa. Olikohan se ollut supertaitava ja Nita piti mua ihan surkeana ratsastajana kun mä en hallinnut ruunaa täysin.
"Siis noi on aina ihan paskamaisia ku toinen vaan katoa", sanoin ja tunsin jälleen katkeruutta Gabriellaa kohtaan.

Joachim ei ollut vain häipynyt, hän oli vaihtanut minut lennosta brunetteen, vaikka meillä oli ollut suunnitelmia pidemmällekin ajalle. Kyllä mä tiesin, ettei kaikki voinut olla pelkästään Gabin syytä, mutta oli helpompaa syyttää jotain, jota näki edelleen satunnaisesti. Jäämuurille ei vaikuttanut huutaa.

"Näitkö sä sitä sitten tallillakaan enää, siis katosko se ihan kokonaan vai mitä oikein tapahtu?" Kysyin hetken kuluttua keskityttyäni ensin tehtävään. "Minkälaista hevosta sä oot aatellu?"

"Mm, eikä auta et oot tuntenu toisen oikeestaan aina ja se on melkein ollu osa perhettä", hymähdin melko hiljaa, mutta Adelina kuuli tai ei kuullut sitä. Eihän se ollut mikään salaisuus, että Niko oli ollut mulle melkein kuin veli.

Leevi oli taas rentoutunut, mutta mä en jotenkin jaksanut palata töihin. Joten ruuna saisi kävellä vielä hetken.
"Katos kokonaan, todennäkösesti lähti ulkomaille asti. Eikä se vastannut mun viesteihin, vaikka pommitin sitä aikalailla. Elossa se silti taitaa olla, kun on jotain eloa someissa ollu", selitin. Tuntui jotenkin helpottavalta puhua siitä.

Mä siirsin Leevin takaisin raviin ja siirryin nyt tekemään avotaivutusta muutamat lyhyet pätkät.
"Jotain nuorta kouluhevosen alkua, ehkä tammaa. Tosin pitäis varmaan joku ottaa avuks sit, mulla ei liiemmin oo kokemusta hevosen kouluttamisesta", hymyilin, sillä tämä aihe oli kivempi.

Nostin laukan ja rupesin työstämään niitä laukanvaihtoja. Alkuun ruuna teki turhan vauhdikkaita ja liioiteltuja yksittäisiä vaihtoja ja tarjosi jopa kahden sarjaa, mutta mä tajusin vaihtaa apujani hieman ja sainkin heti parempia vaihtoja.
"Te sitten Lefan kanssa meette vähän kaikkia lajeja?"

Niko vaikutti melkoiselta kusipäältä. Mulla kävi Nita sääliksi, sillä eihän hän todellakaan ollut ansainnut nuin paskamaista käytöstä. Mun silmiin Nita oli hirmu kiltti, ihana, vilpitön ja kaiken lisäksi vielä kaunis.

"No voi hitto. Se ei kyllä tosiaan ollut sun arvoinen", puuskahdin kävellessäni Lefalla.

Nita siirtyi takaisin raviin, tälläkertaa avotaivutusten pariin. Mä jatkoin kopioimista ja tein samaa tehtävää, kylläkin huomattavasti heikommalla menestyksellä. Avo onnistui, mutta en saanut Lefaa kokoamaan itseään tarpeeksi.

"Huih, kouluvarsat on kalliita", irvistin. "Mun uudelle työpaikalle on just tullut yks aivan hervottoman suloinen kouluvarsa. Mä en edes halua arvailla sen hintaa, mutta mä niin toivon, että mä pääsisin jollain tavalla osallistumaan sen koulutukseen. Mäkään en sellaisesta juurikaan tiedä."

Mulla oli kokemusta enemmänkin aikuisista hevosista, enimmäkseen kilparatsuista mun Saksanvuosina, mutta jonkinverran myös ratsastuskouluelämästä. Jos mä sain valita, mä valitsisin niistä kahdesta kilpahevoset koska vain.

Nita siirtyi tekemään laukanvaihtoja Leevin kanssa. Mä katselin hetken ihaillen ennen kuin siirryin Lefan kanssa kahdeksikolle. Tiesin Lefan osaavan vaihdot leikiten, mutta toistaiseksi meille olisi helpompaa vaihtaa laukka puomin päällä tai juurikin kahdeksikon selkeyden avulla.

"Joo, mä oon oikeastaan kenttäratsastaja. Mä rakastan hyppäämistä ja erityisesti maastoesteillä sitä vauhdin hurmaa!" Kerroin innoissani. "Se on vaan vaatii hevoselta ja ratsastajalta melkoisesti, en mä Lefaa epäile, mutta olin jokseenkin kauan pois satulasta."

Yritin keskittyä siihen, että saisin Lefan asettumaan ja taipumaan rehellisesti ja vaihtamaan rauhallisesti laukan ilman spurttia sen jälkeen. Hengittelin itseäni satulaan ja keskitin kaiken huomioni tehtävään. Muutaman onnistuneen suorituksen jälkeen taputin ruunaa ja siirsin sen raviin.

"Tykkäätkö sä hypätä maastoesteitä vai pysytteletkö enemmänkin rataesteillä?" Kysyin Nitalta.

"Ne kyllä on, varsinkin jos haluaa sellasen, jolla on jotain potentiaaliakin", hymähdin. Mä en kyllä kehdannut sanoa, että mun rikkaat vanhemmat sen hevosen ostaisi. Jos siis löytäisin joskus sopivan, siinä voisi mennä viikko tai vuosi tai jotain siltä väliltä.

Mä kiitin Leeviä siisteistä vaihdoista ja annoin sen sitten löysemmällä ohjalla päästellä laukassa. Se tykkäsi kuitenkin. Hetken päästä mä siirsin sen raviin ja aloin kevennellä.
"Mä en oo ikinä hypänny maastoesteitä. Vuos sitten en oikeastaan esteitäkään sen kummemmin", naurahdin. "Ei oo ollu sopivaa hevosta tai edes sillain mielenkiintoa, kun nää kouluhevoset ei oo parhaita maastoesteille ja tuo estehevonen on niin vauhdikas vielä, ettei sen kanssa uskalla ees kokeilla".

"Enkä mä tiedä haluisinko, kouluratsastus on mun juttu. Esteitä mä hyppään lähinnä sen takia, koska Ramida ei arvosta koulutuuppailuja. Toivottavasti ei nyt kuolla kun tarkotus hypätä kisoissa eka metrin rata", virnistin siirtäessäni ratsuni lopulta käyntiin.

Mun mielikuva Nitasta ystävällisenä ja kilttinä vain vahvistui. Yleensä kouluratsastajat katselivat esteidenloikkijoita pitkin nenänvarttaan ja samaten myös toisinpäin.

"Vitsit kun mulla ois vielä Mikki, se oli kyllä niin mukava. Sillä sä oisit voinu kokeilla huoletta hypätä mitä vain", mä puolittain hymähdin muistellessani puoliveriruunaa. "Se oli niin kiltti, että sille olis voinu nakata maastoesteille Mironkin selkään. Se on se mun serkun lapsi, joka meni kommentoimaan typeryyksiä Heidin kuvaan instaan, näitkö sä? On se käyny Auburnissakin pari kertaa"

Nauratti. Heidi (ja kaikki muutkin) oli lisännyt viikonloppuna kuvan instagramiin, jossa istuimme Krouvissa juhlistamassa Jusun synttäreitä. Miro oli käynyt yökkimässä mun kaljanjuonnistani, vaikka kalja oli Antonin. Tämän jälkeen hän oli aikonut kertoa isomummolleen asiasta jokatapauksessa. Mummo oli melko uskonnollinen, joten mä en millään malttanut odottaa koska saisin ryöpytyksen syntisistä tavoistani. Tietäisipä vain..

Siirsin Lefan käyntiin, taputin ruunaa kaulalle ja annoin sille ohjaa. Ruuna oli rauhottunut mukavasti tuuppailujen aikana, joten mä uskalsin istua selässä edes hivenen rennompana. Lefa venytti kaulaansa ja käveli lähestulkoon kiltisti.

Mun suusta pääsi ähkäisy, kun Adelina mainitsi jonkun lapsen. Nyt taidettiin puhua samasta tyypistä, joka oli ollut Viivin seurassa, kun mä olin käväissyt loungessa.
"Kyllä mä sen kommentin näin ja oon itse pojankin tainnu nähdä täällä", mua värisytti. Mun päähäni ei mahtunut, että nyt niitä vaahtosammuttimia oli kaksi.

Mä olin aika tyytyväinen, koska Leevi oli pysynyt rentona koko treenin ajan ja tehnyt aika kiltisti kaiken mitä mä keksin pyytää.
"Oispa treenaaminen aina näin helppoa ja kivaa. Mä vannon et kun seuraavan kerran treenataan, niin Leevi on ihan kamala ja en saa sitä keskittymään yhtään", nauroin.

"Meidän pitää joskus toistekin treenata yhdessä, oli aika kiva höpötellä samalla", hymyilin ratsastaessani Leevin keskelle ja pompatessani alas. Ruunikko tuuppaisi mua heti vaativasti turvallaan, hyvin tehdystä työstä piti saada palkkio. Huvittuneena mä kaivoin sille leivän palasen. Ei menisi kuin minuutti tai pari, niin ruuna muuttuisi kauhukakaraksi.

Nita ei vaikuttanut hirmuisen lapsi riiviöystävälliseltä, mutta kukapa häntä siitä voisi syyttääkään. Naurahdin Nitan vastaukselle.

Pysäytin Lefan ja liu'uin alas ruunan selästä. Lefa yritti hangata päätään minua vasten.
"Pitää tosiaan joo, oli kyllä mukavaa", vastasin Nitalle.
Mähän saattaisin puolivahingossa oppia brunetelta vaikka mitä, eikä ystävystyminenkään pahaa tekisi.