Finally home (ei avoin)

Ajelin kaikessa rauhassa traileri perässä lentokentältä kohti Auburnia. Olis ollu ihan kiva, jos joku olis tullu hakemaan, mutta tällä hetkellä ehkä parempi kuitenki ettei tullut, vaikka väsymys meinas väkisin painaa silmäluomia kiinni. Olo oli kun ois viikon ryypänny putkeen. Tai enhän mie tienny oikeesti miltä se tuntu, mutta vois ainakin kuvitella.

Tallin pihassa ei näyttäny olevan hirveesti liikennettä, joten parkkeerasin yhdistelmän ja puikahdin irrottamaan Reiskan. Tamma vaikutti yhtä väsyneeltä matkasta, kun mie, eikä sekään jaksanu enää sen omia kommervenkkejään esitellä. Lastaussillan ja takapuomin auettua, nykäsin hevosta hännästä, joka lähti varmoin ottein peruuttamaan alas trailerista komean tervetuliaishirnahduksen saattelemana. Taputin Reiskaa kaulalle ja lähdin taluttamaan sitä talliin - tietysti toiveena, etten törmäis nyt keneenkään. Ei vaan jaksanu.

No, se onni loppu lyhyeen kun ehkä viimenen ihminen, jonka olisin halunnu nähä just nyt, saapasteli melkein heti ovella vastaan. Hienoa!

Mulla oli hyvä fiilis. Oli ihana päivä, eikä mikään vois pilata tätä tänään. Olin käynyt taluttelemassa Lefaa ulkona ruunan vapaapäivän kunniaksi ja tilannut muutamia tavaroita Kalla CUP:in ensimmäistä osakilpailua varten. Vitsit, mä olisin voinut vaikka laulaa, niin onnellinen mä olin.

Mä olin juuri aikeissa mennä painamaan laina-autoni webastoa päälle tallin oven ulkopuolelta, kunnes mä näin sen.
"Et oo tosissas", manasin puoliääneen.
Miksi ihmeessä Gabriella oli päättänyt saapua juuri nyt kun mä olin kotiutunut hienosti Auburniin ja löytänyt jopa ihmisiä ympärilleni, joista mä pidin. Brunette oli muutenkin raivostuttava, enkä mä halunnut leikkiä samalla hiekkalaatikolla raivostuttavien kanssa.

Mä taioin mukaystävällisen ilmeen täydellisesti meikatuille kasvoilleni ja toivoin lujasti, ettei brunette huomaisi lievästi harottavia ripsiä oikeassa silmässäni. Mulla oli ripsihuolto huomenna, mä nimittäin kävin taas kahden-kolmen viikon välein. Huokaisin syvään.

"No mutta hei Gabriella, mitä kuuluu?" Kysäisin maireasti.

Pysähdyin heti niille sijoilleni ja Reiska pärskähti hermostuneesti. Ymmärsi varmaan, että mamman ei -lempi-ihminen tuli heti pilaamaan päivän, eikä oltu edes talliin asti päästy.

"Hmph. Ihanko tosissas kysyt tuota?" naurahdin väsyneen ivallisesti naiselle, jolla muuten oli selvästi jääny edellinen ripsihuolto väliin. Toki, itellä ei ollu varaa hirveesti sanoo poskia myöten koristavien silmäpussien takaa.

"Mutta niin hyvää kuuluu, kun voi kuukauden Saksan reissun jälkeen kuulua", totesin niin rauhallisena, kun vaan pystyin. Mieli teki vaan käskeä nainen painumaan hevon kuuseen, mutta kroppa ei kestäny ajatuksen tasolla.

"Mitäs tänne?" kysäisin vaivihkaa ja toivoin, että Adelina tajusi etten kysynyt hänen, vaan tallin kuulumisia.

"Niin just, tosissaan kysyin. Kyllä, mä aattelin olla sulle kiva, eihän sua oo ees näkyny aikoihin", sanoin hymyillen parasta feikkihymyä. "Mutta vähän hiirulainenhan sä oot, ei sua paljon näy muutenkaan."

Sitten se vittuili. Se kertoi, että kuului juuri niin hyvää kuin kuukauden Saksanreissun jälkeen voi kuuluakin. Se oli käytännössä ollut mun rakkaassa kotimaassa ja musta tuntui siltä niinkuin se olisi yrittänyt ryöstää mun koko elämän ja tehdä siitä jollaintasolla paremman version. Huonostipa onnistui, mä en menisi tuohon halpaan.

"Missäspäin Saksaa sä muka olit?" Tuhahdin ja mun teki kamalasti mieli nakkoa jotain reisimajoituksesta, mutta tyydyin kerrankin olemaan hiljaa.

"Ja eikai tänne sen kummempaa, vähän varsoja, valmennuksia ja sensellaista. Mä aloin vuokraan Lefaa. Eli oikeastaan tänne kuului tosi hyvää, kunnes te astelitte paikalle. Vaikka ei mulla mitään sun hevosta vastaan oo, eipä se taida raukka omistajalleen mitään voida", sanoin pyöräyttäen silmiäni viimeisen lauseen kohdalla.

Mieleni teki hirmuisesti silittää kaunista täysiveristä, mutta maltoin mieleni. Gabriella varmaan purisi käteni irti.

Jätin Adelinan ensimmäiset kommentit täysin huomiotta, koska en jaksanu kommentoida turhanpäiväiseen länkytykseen mitään. Vaikka tottahan tämä puhu ja osu ja uppos ja vaikka mitä, mutta silti. Miun ei tarvinnu käydä selittelemään mitään.

"Olin Dietfriedissä Cherylin luona treenaamassa", vastasin ja huomasin, että nainen selvästi joutu pidättelemään jotain kommenttia, mistä miulla oli kyllä jo aavistus.
"Näin muuten Joachimiakin", kommentoin neutraalisti.

Vai että ei hevonen mitään omistajalleen mahda. Tässä sitä taas oltiin.
"Just just. Miten meidän paikalle saapuminen mitään muuttaa, kerta hiirulaisia tässä ollaan?" pohdin ääneen nyt kuitenkin.

En ymmärrä, miks yks ihminen voi olla niin rasittava, että muutenkin raskas päivä muuttui vielä paskemmaks, kun se on.

Pakkoko sen oli taas ottaa Joachimkin esille, vaikka tottakai oli. Ties vaikka Joachimkin olisi ollut Cherylillä ja nuilla kahdella oli jotain. Mä pyöräytin mun silmiä ja purin hammasta, kunnes en enää purrutkaan.

"Ettepä te mitään muutakkaan. Piakkoin ois kuitenkin Kalla CUP, muttei teidän varmaan vaikuta osallistua", aloitin häijysti ja väläytin veemäisimmäin hymyni, joka sillä hetkellä irtosi. "Teemana oli nimittäin timantit, kulta ja muut vastaavat ihanuudet, joista te ette varmaan juurikaan ymmärrä."

Jestas kuinka paljon Gabriella kykenikään ärsyttämään, vaikkei tehnytkään juuri mitään. Mä pyöräytin kiharrettuja hiuksiani ja siirsin kädet lanteille. Mä niin toivoin, ettei me jouduttaisi starttaamaan bruneten kanssa vastakkain missään kilpailuissa. Mä nimittäin tukehtuisin kateuteen, mikäli Gabriella veis miehen, maan ja maineen lisäksi vielä menestyksenkin.

No johan se kommentin lykkäs. Nostin huvittuneesti kulmia ja naurahdin.
"Jaahas. Itseasiassa nyt me ollaan paremmassa iskussa ku koskaan, eikä siihen mitkään timantit vaikuta. Toki jos kuvittelee, että blingit pelastaa puuttuvan ratsastustaidon, niin mikäs siinä."

Että joku osasi olla tosikko, mutta saamansa pitää. Saatoin kyllä herättää lohikäärmeen, mutta koska tälle linjalle lähettiin ni anti mennä.

Reiskaakin rupes jo hermostuttamaan akkojen väittelyt ja tamma kuopi maata ärsyyntyneenä. Napautin hevosta sormella ryntäälle.
"Älä sinäki jaksa nyt siinä", tuhahdin kirjavalle.

Tirskahdin.

"Niin varmaan joo, toivottavasti se paremmassa iskussa liittyy ratsastamiseen, eikä miesten iskemiseen. Jälkimmäisestä ei välttämättä hyötyä ole kilpailuja ajatellen", totesin kuivakasti.

Mä olin kauhuissani. Mä en ollut hypännyt kertaakaan Lefalla ja tiesin Gabriellan osaavan ratsastaa. Kuukausi Saksassa tekisi hyvää kenelle vain, voi hemmetti. Sitäpaitsi Gabriellalla oli huippuhieno hevonen ja mä olin vain vuokraaja, tää ei tosiaan tulis päättyyn hyvin mun kannalta, mikäli mulla ei ois ihan satumainen tuuri.

Mä olin idiootti, enkä osannut koskaan antaa periksi, vaikka varmaan olis pitänytkin. Silti mä vedin ilkeämpää hymyä naamalleni ja tuijotin Gabriellaa haastavasti.

"Oho, oho, meinaako suututtaa."

Olisin kyllä ansainnut jonkun palkinnon tai jotain, sillä olin päässyt aikaisemmin töistä enkä ollut antautunut sängyn houkutteleviin kutsuhuutoihin päiväuniin liittyen. Olin ryysyt vaihdettuani lähteny ajelemaan heti Auburniin.

Tamma nimeltä Reiska pisti silmään heti ensimmäiseksi, kun olin autosta ulos kömpinyt. Gabriella oli siis tullu takas Saksasta ja päätinkin mennä heti ensimmäiseksi moikkaamaan maailmanmatkaajaa.
Nainen ei ollut kuitenkaan yksin vaan Adelinakin ilmestyi näköpiiriin kun lähestyin heitä.
Missähän välissä ne oli tutustuneet? Tai no, Adelina nyt tuntui ystävystyneen vähän jokaisen kanssa.

Okei, ystävystyminen eiii ehkä sittenkään ollut tässä tapauksessa kyseessä. Mitä lähemmäksi pääsin, sitä paremmin näin naisten ilmeet ja kuulin puheenkin. Siellä piikiteltiin niin ratsastustaidoista kuin miehen iskemisistä.
Ohhoh.

Teki mieli tehdä u-käännös ja jättää naiset kinastelemaan keskenänsä, mutta silti jalat vei hevosen ja ihmisten luo.
"Terve", huikkasin muka-kepeästi.

"Että sie jaksat olla vieläki katkera Joachimista, joka muuten btw sai maistaa oikeeta koukkua", totesin ivallinen virne naamallani ajatellessa miestä vikisemässä. Tietääpähän ettei tee Gabriella Sternille moista virhettä toiste.

Olin just piikittämässä Adelinalle jotain tosi nasevaa takas, kun Anton saapasteli paikalle jostain, kuin tilauksesta.
"Moi. Tiesitkö, et Sokan siskoksilla on ollu ihmistutka sökö kun Auburniin on valittu porukkaa?" kysyin mieheltä ohimennen. "- Tänne on päästetty katkeria sieluja", tuijotin naista suu tiukkana viivana.

Mun silmät laajeni Gabriellan kertoessa Joachimista. Mä olin lähestulkoon ylpeä ja kehumassa naista, kunnes Anton saapui paikalle ja brunette pilasi jälleen kaiken. Haukkua nyt mua katkeraksi, phah.

"Voi Gabi rakas, kyllä me ymmärretään, että sulla on ollu vaikeaa ja oot katkeroitunu", sanoin esittäen myötätuntoista. "Ei sitä silti jokaiselle ohikulkijalle kannattais paljastaa. Kaikki ei ehkä oo yhtä kivoja ku mä ja Anton."

Käänsin katseeni Gabriellasta Antoniin ja vaihdoin lennosta ilmeeni halveksuvasta ihailevaksi. Mies sentään oli kiva, komea, lihaksikas ja kaikkea ihanaa.

"Kiva nähdä suakin, mitäs sulle? Me tässä just juteltiin tyttöjen kesken, mitä Gabriellalle oikein kuuluukaan."

En tiedä kumpi oli kussut kumman muroihin vai oliko molemmat sen vuoronperään tehnyt, mutta ei edes mun saapuminen paikalle saanut naisia lopettamaan toistensa ärsyttämistä.
Se täyskäännös olis kyllä pitänyt sittenkin tehdä. Nyt taisi olla liian myöhäistä. Aivan liian myöhäistä.

En mä osannu sanoa Gabriellan kommenttiin mitään. Minähän en tähän soppaan lusikkaani tunge. Tai no, sekin taisi olla jo myöhäistä.
Katse seilaili naisten välillä ehkä vähän huvittuneenakin.

"Mitäs tässä", vastasin Adelinalle ja mietin, minkähän tekosyyn varjolla sitä onnistuis liukenemaan paikalta.
"Joo-o, niin kuulostatte tekevän..."

Run, Forrest, run.

Huomasin itekin, että homma alko luistaa käsistä ja siinä ei ollu mitään järkeä enää. Väsy paino todellakin harteita ja suusta tuli lauottua sammakoita tahtomattaan. Ehkä piti hidastaa tahtia.

"Ihan sama, en jaksa väitellä enää tästä aiheesta. Olkoon sitten niin, että mie oon se katkera bitch..", tuumasin huokaisten.

Taistelin hammasta purren kyyneleitä vastaan, jotka väkisin yrittivät puskea silmäkulmiin. Olis pitäny vaan kävellä nopeiden heipattelujen jälkeen hevosen kanssa talliin, purkaa tavarat ja painua kotiin viltin alle kattomaan jotain paskaa sarjaa. Mutta ei, tässä sitä oltiin taas lähtöpisteessä naisen kanssa ja tottakai Anton osu paikalle, joka btw oli ihan syytön tähän possakkaan.

Niin mitä ajattelinkaan siitä kotiinpaluusta? Tää ainakin alko todella lupaavasti..

Anton ei väittänyt vastaan yrittäessäni osoittaa Gabriellalle miehen kuuluvan minun etupiiriini. Toisaalta, Anton ei myöskään asettunut tukemaan minua ja kertonut inhoavansa Gabriellaa. Olikohan mies sittenkin vain neutraalisti puolueeton? Puolueeton taisi olla Antonin kannaltaa parempi, kuin siviiliuhrin rooli.

Gabriella tuntui antavan periksi. Kuvittelikohan se voittaneensa minut vai eikö se vain oikeasti jaksanut kiistellä? Toivottavasti sillä ei ainakaan ollut mitään suuria huolia, sillä vaikka mä tietyllätapaa inhosin naista nykyään, oli hän silti ollut minulle aikanaan tärkeä. Kai hän oli sitä tavallaan vieläkin, sillä mä jollain kieroutuneella tavalla pidin meidän riitelystä. Pahempaa se ainakin olisi jos Gabriella ignoraisi minut kokonaan.

"Ei meidän tarvi väitellä", totesin suhteellisen neutraalisti Gabriellalle. "Sun tammakin varmaan haluaa jo levähtään.. Tai siis oikeastaan mä oon aika kiireinen."
En mä todellakaan ollut kiireinen, enhän mä ollut koko hötäkässä ehtinyt edes painaa koko webastoa päälle. Mä tahdoin kiemurrella tilanteesta pois säilyttäen kasvoni.

Jos mua olisi yhtä tuimasti mulkoiltu kuin nämä kaksi naista toisiaan, olis varmaan pallit surkastuneet rusinoiksi ja tiedätte-kyllä-mikä vetäytynyt sisään ennätysnopeasti.
Mutta onneksi ei.

"Noh, noh, etkä ole", mutisin muka jotain lohduttelevan tapaista Gabriellalle.
"Kumpikaan ei ole", lisäsin vielä nopeasti ettei blondi hermostuisi.

Adelina kyllä vaikutti vähän rauhoittuneen, mut saattoihan se olla vain tyyntä myrskyn edellä.
Naisilla kun tuppas tuo mieli vaihtuvan silmänräpäyksessä. En kyllä aina ymmärtänyt niitä. Tai no, tuskin koskaan. Ikinä.

Kyllä mua vähän kiinnosti tietää, mikä kaksikon välejä hiersi, mut en kyllä nyt asiasta utelisi kummaltakaan. Ehkä sitte jos saisin molemmille bikinit päälle ja tyrkättyä johonkin mutavelliin tappelemaan. Sellaista kissatappelua voisin seurata sivusta.
No niin, menipä taas.

Antonin puolusteluista huolimatta, mieliala ei ainakaan lähteny nousuun. Adelinakin onneks oli samoilla linjoilla väittelyn suhteen - nyt ei vaan jaksanu enää.
"Hyvä niin. Reiska ei kyllä jaksa enää ootella. Itekin taidan olla saunan ja viinilasillisen tarpeessa", tuumasin sen jälkeen, kun piru olkapäältäni alkoi tehdä lähtöä. Väittelyt tais olla tältä erää väitelty, mutta ei varmasti jääny tähän jos yhtään kumpaakaan meistä tunnen.

"Kokeillaan väitellä joskus, kun oon paremmissa voimissa", huikkasin kättä kaksikolle ja lähdin taluttamaan Reiskaa talliin, että pääsisin itekin joskus kotiin. Sauna ja viinilasillinen.. tai kaksi - tai koko pullollinen kelpais nyt, ellen simahda jo kotiovesta sisälle päästyä.

"Terventtes vaan", mä sanoin loittonevalle Gabriellalle ja heilautin kättäni.
Sauna ja viini kuulosti ihanalta, mun suunnitelmat alkoivat pyöriä valkkaripullon ja saunomisen ympärillä. Me voitais olla Gabriellan kanssa varmaan ihan ystäviä, mikäli ei oltais päätetty kiinnostua liian samanlaisista asioista.

"Mä taidan lähteä myös nyt viimein", totesin Antonille. "Oikeastaan mun piti lähteä jo aiemmin, mutta tuli vähän.. Mutkia matkaan."
Hymyilin Antonille ja vilkutin iloisesti astellessani tallista ulos. Heti oven ulkopuolelle napautin webaston päälle. Mä voisin odotella autossa sen pikkuhetken, minkä auto vaatisi lämmetäkseen. Sitten mä menisin kotiin. Alkon kautta.