Lapsenlikka

"Ei, ei käy", Isabella sanoi painokkaasti. Mutta kun halusin ratsastaa yksin (tai no kaverin kanssa) ja niin olin saanut tehdä aiemminkin.

Nyt Isbe oli kuitenkin suuttunut, ihan mitättömästä syystä. Mun piti ottaa meijän luokan Elisa tallille mukaan, mutta se tyhmä meni möläyttämään autossa meidän suunnitelman ja Isbe veikin sen vaan kotiin (koska niin olisi parempi ja nönnön nönnön nöö).

En ihan totta ymmärtänyt, miksi Ankalla ei olisi saanut vikeltää. Toki Elisa ei ollut koskaan ratsastanut, mutta olisin mä antanut sille kypärän ja varmaan pidellyt Ankkaa liinassa. Ei se olis voinut esim karata.

"Mun on pakko lähteä vielä töihin, tuun viimeistään tekemään iltatallia. Siihen asti olet kiltisti ja tottelet Tildaa, joka on ystävällisesti luvannut katsoa sun perääsi. Saat ratsastaa Rillalla jos haluat, mutta sillä ei enää hypätä. Tiedät että se saa varsan", Isbe teroitti.
"Sí sí sí", vastailin kuuntelematta. Oli tosi tosi mälsää, että mua vahti joku uus. Se aikaisempi Make oli ainakin ymmärtänyt olevansa enemmän prinsessan palvelija kuin lastenhoitaja. Olin saanut kaikki mun ideat lävitse.

Sen sijaan tämä nainen näytti ehkä vaikealta palalta. Sillä oli melkeinpä yhtä kuriton tukka kun mulla (vaikka lyhyt) ja se oli yleensä huono merkki. Sellaiset ihmiset oli itsekin yhtä voimakastahtoisia, niiden täytyi olla. Muutenhan tukka päättäisi kaikesta.

Isbe lähti loungesta jossa me oltiin, näytti kovin huolestuneelta ja lupaili Tildalle jotain valmennusta ja kiitteli hirveästi. Ihan kuin mun seurassa oleminen olisi jotenkin vaiva, eikä kunnia.
"No, mitä tehdään?" kysyin silmiä siristäen ja yritin ottaa tästä Tildasta selvää.

Tietysti ehdin, ei ongelmaa. Täällähän minä muutenkin olisin loppupäivän. Ei ole yhtään vaivaa. Älä huoli, me pärjätään kyllä. Vuolaasti kiittelevä Isabella siis lähti ja minä aloitin urani lapsenlikkana. Kyllähän minä yhdestä alaikäisestä selviäisin.  

Lapset olivat… En oikein osannut päättää. Pidin teineistä, mutta en oikein tiennyt mitä mieltä olin pienemmistä lapsista. Olin ainoa lapsi ja lähipiirini osalta täysin tottumaton tähän ikäryhmään. Lähipiirissäni ei vain saatu lapsia. Tämä Viivi tosin olisi kai melkein laskettavissa esiteiniksi eli ei olisi enää mukelo, joka tunkisi kaiken eteen sattuvan suuhunsa ja olisi vaarassa tukehtua. Ymmärsi puhetta ja kykeni sosiaaliseen kanssakäymiseen, eli jos ymmärtäisi sanan ”ei”, olisi hengissä pidettävissä.

En tosin enää ollut ihan varma sanasta ”ei” kun mittailimme toisiamme loungessa. Teräväkatseisen Viivin äänessä oli vaativaa röyhkeyttä. En tiennyt vielä oliko se ennemminkin huvittavaa vai niskakarvat pystyyn nostavaa. Viivi oli selvästi asennelapsi, jonka satuhahmokiharat vain korostivat vaikutelmaa Helinä-keijumaisesta päättäväisyydestä. Pidin asenneteineistä, ehkä pidin myös asennelapsista.

Taisimme molemmat yrittää ottaa toisistamme selvää kun hiljaisuus laskeutui hetkeksi Isabellan poistuttua paikalta.

"No, mitä tehdään?"

Vedän henkeä ja pyyhkäisen silmille tahtovan hiuskiehkuran otsaltani.
"No, mitä jos hoidettais alta pois Isben antama tehtävä liikuttaa Rilla. Sitten voitas viedä mun Coco kävelylle. Kuulostaako suunnitelmalta?", tiedustelen kädet puuskassa seisovalta Viiviltä.

Napittelin Tildaa vähän aikaa kiharoiden alta suoraan silmiin. Sen ääni oli kivalla tavalla kepeä, eikä se vaikuttanut pakotetulta olemaan mun kanssa. Liian nopeasti ei saanut kuitenkaan suostua mihinkään.

Sitten vaan kohautin mun olkia: "Okei."

Otin oikein ripeitä askeleita ja ehdin helposti ensin tallikäytävälle.
"Siis etkö sä ratsasta ollenkaan? Onko Coco just se Rillan varsa? Ne asuu kyllä eri talleissa, miten me voidaan harjata niitä samaan aikaan? Vai pitäiskö ne taluttaa ensin sisään ja lainata jotain karsinaa... Mulla on arvatkoos tänään vapaapäivä koulusta, koska eilen oli se itsenäisyysjuhla."

Mua vähän kummastutti, että oikeastaan annoin tän Tildan aika paljon päättää. Mutta jotenkin tuntui sopivalta antaa semmonen kiltti vaikutelma. En kyllä tiennyt, että hoksasko se mitä tarkotin vapaapäivällä. Siis sitä, että mulla olis aikaa ratsastaa vaikka kaikki Isben hevoset. Kummitäti ei ollut vaan kehdannut pyytää, mutta auttaisin kyllä.

Asennelapsi oli yhteistyökykyinen ja ilmeisen toiminnan nainen tehtyään päätöksensä. Harpon tytön perässä tallikäytävälle ja kuuntelen puhetulvaa.

”Joo-o, Coco on Rillan varsa ja sil on tänään vapaapäivä, niin siks me vaan kävellään.”

Tuntui syystä x myös turvallisemmalta, että emme olisi molemmat liikkeellä ratsain vaikka Viivi kai hevosperheen kasvattina oli ikäisekseen taitava. Enkä tiennyt mitä sillä olisin pelastanut, että olin itse jalkaisin, jos jotain sattuisi. Epäloogisia ajatusratoja, kun aloin miettiä levottomana etten halunnut kenekään lapselle minun vahtivuorollani sattuvan mitään. Nytkö lapsen läsnäolo jo nujersi pragmaattisen ajatteluni? Äh, rennosti nyt.

”Otetaan molemmat vaikka tammatalliin, Cocon voi laittaa sinne hoitopaikalle eikä tartte tuoda Rillan varusteita tänne. Vitsi miten ihanaa, et on vapaapäivä. Oliks teillä jotku juhlat koululla ku oli itsenäisyyspäivä?”

Pysähdyn nappaamaan Cocon liinan ja harjapakin. Nopeliikkeinen Viivi on puhetulvineen jo melkein hävinnyt ulos kun puolijuoksen tämän perään. Jos sen laittaisi liinanpäähän ettei katoa?

"No aika tylsää, että vapaapäivä osui tähän just. Ois ollut hauska ratsastaa yhdessä kun ne on vieläpä äiti ja varsa. Onko Coco yhtä hurja kun Rilla? Siis sillein tulinen vai vieläkin hurjempi?" kysyin uteliaana ja tosi epämääräisesti. En tiennyt, miten hyvin Tilda tiesi Rillan.

Isbe oli kertonut mulle kun näin Rillan ekaa kertaa, että se olis hurja. Mutta se oli kyllä himppasen valetta (paitsi maastossa missä se saattoi oikeasti pöristä ja puhista ja tanssia).

Me talsittiin kohti Rillan tarhaa, mutta mentiin tammatallin kautta ja jätettiin sen Tildan romppeet sinne. Mä ajattelin, että voisin kyllä olla kohtelias.

Tilda kysyi juhlista koululla ja mun piti ihan tuhahtaa.
"No arvaa! Ei kyllä. Meijän reksi piti ihan hirrrrrveen  pitkän puheen, mutta en muista mihin liittyen. Taisin ottaa hyvät torkut. Muuten oli kyllä huippua kun matikan tunti oli sitten pakosti lyhyempi, niin kauan se niistä kaiuttimista pölisi."

Kun me saavuttiin portille, niin Rilla oli kuin joku kääreeseen kuorittu kaukainen makkara loimessaan. Se ei tullut yhtään vastaan ja näytti pulleemmalta kuin Cupin aikaan.
"Ei oo totta, kai se pitää hakea. Oota tässä, mä kipitän nopeemmin."

Hirmuinen Rilla. Ajatus hymyilytti vaikka tokihan Rilla osasi ihan näyttävästi tanssia kun sille päälle sattui, ei siitä kokemuksesta kauaa ollut. Olin silti erityisen onnellinen että juuri Rilla oli toinen puolikas Cocosta. Fellun puolikkaassa oli ihan tarpeeksi ilman hirmuisempaakin Rillaa.

”Joo-o, no Coco on vielä vähän nuori ja vauhdikas ratsu, mut muuten yleensä tosi kiltti. Sä varmaan Rillan tunnetki paremmin ku mä. Oon yhen valmennuksen sillä menny. Etteks te kilpaillu Rillan kans keväällä?”

Viivin asenteessa oli jo ihanat teini-vibat, mutta lapsenomainen estottomuus, tai sitten se oli vain tytön persoonaa. Silmiään pyöritellen tyttö kertoo pontevasti tylsästä koulupäivästä ja minua naurattaa. Pidin tästä tomerasta tytöstä vallattomine kiharoineen, jos se ei olisi ollut niin nopea liikkeissään, kiroan taas hetken mielessäni kun Viivi on livahtanut vikkelästi tammojen tarhaan ennen kuin ehdin suutani avata.

Hani katselee tytön ripeää toimintaa hetken epäluuloisena tämän marssiessa suvereenisti Rillan luo. Rilla antautuu nätisti kiinni ja taapertaa hissuksiin Viivin perässä portille.

”Coco on tossa tallin toisella puolella. Ootteletteko tässä eessä niin haen sen.”

Käyn viheltelemässä Cocoa portilla. Ruunikolla on joku kärhämöintileikki meneillään Epin kanssa eikä sitä kiinnosta lähteä mukaan. ”Älkää repikö takkejanne urpot”, mutisen marssiessani hakemaan tammaa.

Odottelin tosi kiltisti sen verran, että mentiin yhtä matkaa samaan talliin. Tunnistin saapuvan Cocon heti, sillä olin oikeestaan aika useestikin kurkistellut karsinoihin ja opetellut heppojen ja omistajien nimiä ulkoa. Cocon isi oli makee, mutta ehkä sit jo pikkasen liian hurja. Sellainen vanhuuden äreä papparainen, joka kiukutteli kun ei enää voittanut ruusukkeita Amandalle.

Mä olin mietiskellyt jo tovin Fellua ja siinä samassa harjannut ja varustanut Rillan. Ja ehkä kertonutkin Tildalle jonkun tarinan, koska mä olin aika monitoiminainen.

Sitten niin ja noin me oltiin maneesissa. Nyt mä käytin kiltisti sitä semmoista kankeitten selkäänkiipeemisjakkaraa, vaikka mielummin oisin kyllä näyttänyt miten hyvin balleriinat taipuu. Rillan selkä oli vaan varppina pulleuksista kovilla, niin halusin näyttää semmosta hevostaitoa Tildalle. Kai se nyt ymmärtäisi, että viuhahtaisin selkään tuossa tuokiossa ilman penkkiäkin, että sinänsä akrobatianäytös olisi turha.

"Eikö sulle tuu hirveen tylsää vaan katsomossa?" kailottelin ihan sillein kuuluvasti Tildalle, kun maneesiin oli just sillon tulossa jotain heppoja. Rilla hörhötteli: sillä oli varmaan hormoooonit sekasi.


Meillä oli lopulta huisin huippu päivä, vaikka oikeasti en olisi kyllä mitään bambinaiaa tarvinnut. Turhuuksia. Mutta seurana Tilda oli tosi mainio. Ja Coco oli ihana: musta oli huippista päästä kävelyllekin mukaan (koska sironkaunista Cocoa katseltiin ihastellen ja kuuluin sen seurueeseen!!).

Hirveesti en kyllä viitsinyt Tildaa kiittää. Isbe teki sen mun puolesta ja liian moneen kertaan (alkoi jo olla kiusallista, tiedättekö). Väläytin Tildalle kuitenkin sellaisen muikistelevan hymyn ja heilautin mun tukkaa vähän, se oli sellainen hyväksyvä kiitos. Olihan meillä vähän samansuuntaiset, vahvasti ajattelevat hiukset sekä yhtä paljon hevosnaistaitoa. Se oli ihan hyvä yhteys se.