Kartanopäiväkirjat

Isabella oli harkinnut kohtalaisen pitkään, osallistuako Sarah Reyesin Disney-teemaisiin halloween juhliin vai ei. Lopulta uteliaisuus oli vienyt voiton, ja ehkä hyvä niin: juhlista oli ilmeisesti tulossa perinne ja jos paikallista ratsastajaväkeä ajateltiin, niin täällä olivat käytännössä kaikki. Hän oli sopinut tapaavansa juhlissa ainakin Juuson, Innan ja Innan uuden miesystävän (hoidon??) Jarkon, joka oli kaikessa kallalaisessa kieroudessaan sukua Jesse Arolle. Ja Arosta puheen ollen: synkästi sisustetun, valtavalta vaikuttavan vanhan ja arvokkaan tiilitehtaan aulassa seisoskeli leijona-asuun pukeutunut Aron avopuoliso.

Tai kamalaa – ei kai Matilda ollut Isabellalle mikään Aron avopuoliso, vaan ihan vaan Matilda; valmennettava, asiakas, kilpakumppani, tuttava. Ystäväpotentiaaliakin oli, sillä ei heidän ikäeronsa mikään hurja ollut, ja vähintäänkin hevoset yhdistivät. Nolostuneena omista ajatuksistaan Isabella koki kummallista tarvetta lähestyä Matildaa. Eipä aulatilassa juuri nyt tosin muita ollutkaan – puheensorinaa ja vaimeaa musiikkia kuului jostain kauempaa.

"Hei", hän tervehti, ja nyki melko pikkuruista yläosaansa hitusen alemmas. Toivottavasti itämaisessa asussa ei tulisi liian kylmä.  
"Ai, hei", Matilda, jonka katse oli hapuillut väenpaljouteen kadonnutta Jesseä, vastasi jo ennen kuin ehti edes kääntää katseensa häntä tervehtineeseen Isabellaan. Nainen oli kuitenkin tunnistanut perijättären äänen, eikä siksi antanut hämmentyneisyyden paistaa kasvoiltaan, joille meikillä taiteiltu leijonalook näytti Matildan onneksi hämyisässä valaistuksessa paremmalta kuin nainen oli uskaltanut odottaa.

Matilda katseli Isabellaa kohtelias hymy huulillaan ja siemaisi sitten boolia, joka maistui vahvalta. Irvistys naisen kasvoilla epäilemättä paljasti tämän mielipiteen juoman laadusta, vaikka se epäilemättä olikin juuri sitä, mitä Sarah oli juhliinsa halunnut.
"Tulitko yksin vai –", Matilda aloitti small talk -henkisen kysymyksensä, mutta alkoi sitten empiä, oliko hänellä sittenkään tarpeeksi varmaa tietoa siitä, kenen kanssa Isabella yleensä erilaisiin juhliin saapui.
"Yhdessä. Siis jonkun kanssa", nainen livautti mahdollisimman huolettomasti ja kohotti taas boolimukin huulilleen.

Isabella hymähti hiukan, sillä hänen ja Juuson suhteen laadusta supistiin tallilla varmasti aika ajoin. Jessen ja Juuson kaveruuteen perustuen Matildakin oli varmasti kuullut yhtä sun toista.
"Yksin, jos tarkkoja ollaan. Uskoisin, että täällä törmää melkein pelkästään tuttuihin", hän vastasi sitten. "Entä sinä? Saavuitko Jessen kanssa?"
Matilda nyökkäsi ja hapuili jälleen katseellaan Jesseä, jonka väkijoukko tuntui nielleen.
"Saavuin kyllä, mutta näköjään hukkasinkin jo", kiharahiuksinen – eli leijonanharjainen – totesi. Matildan keskittyminen Isabellaan herpaantui hetkeksi, kun kaksi hänelle entuudestaan tuntematonta naishenkilöä pyrkivät hänen ohitseen kohti oviaukkoa, joka näytti vetävän porukkaa puoleensa tasaiseen tahtiin.

"Jaa, on täällä näköjään tuntemattomiakin", Isabella sanoi, kun kallalaisiin tallipiireihin kuulumattomat nuoret naiset olivat kulkeet heidän ohitseen. Ovela hymy livahti hänen suupielilleen, kun ajatukset karkasivat mahdollisiin vielä-tuntemattomiin miesvieraisiin.
"Mennäänkö hieman peremmälle? Vai tahdotko odottaa tässä Jesseä?"
Isabella nyökkäsi kohti oviaukkoa, jota Matildakin oli silmäillyt. Käytävä näytti erityisen pimeältä, mutta ehkä se oli halloween-juhlissa tarkoituksellista.

Matilda katsahti Isabellaa yllättyneenä, vaikkei sitä tunnetta välttämättä naisen kasvoilta voinutkaan havaita. Vaikka Isabellan seura oli Matildalle tuttua jo useamman vuoden ajalta, naisella oli edelleen vaikeuksia luokitella vapaa-ajan Isabellaa omalle tuttava-asteikolleen. Matilda piti Isabellasta ja tämän rauhallisesta olemuksesta, mutta huomasi usein miettivänsä, näkikö Isabella hänet vain ja ainoastaan talli- ja valmennusasiakkaana.

"Mennään vain", Matilda hymähti, koska Isabellan ehdotus oli osunut niin hyvään saumaan. "Ehdin etsiä Jessen myöhemminkin."
Nainen vilkaisi vielä varalta ympärilleen, muttei havainnut avopuolisonsa kasvoja. Sen sijaan Matildan katse tunnisti sinisenä hehkuvan Sarahin sekä tämän kanssa keskustelevan Jonathanin, jota nainen ei voinut tämän valitsemasta asusta huolimatta olla tunnistamatta. Matildan katse kääntyi nopeasti pois entisestä poikaystävästä, johon välit olivat pysyneet olemattomina jo kauan.

Isabellakin käänsi katseensa nopeasti kaksikosta, mutta täysin eri syystä kuin Matilda. Tietenkin heillä oli Sarahin kanssa samantyyliset asut, samasta Disney-elokuvasta! Ilman illan emännän sähkönsinisenä hohtelevaa ihoa he olisivat voineet olla asukaksoset. Ilmeisesti heillä oli muutakin yhteistä kuin sama miesmaku.

"Sarah on ottanut juhlajärjestelyt tosissaan", Matilda huomautti juuri ennen käytävään astumista. Pimeys ympäröi naiset hetkeksi, kunnes he ohittivat seitillä peitetyn lyhdyn. Joku kiljui kauempana ja sai Matildan kulmat kurtistumaan: minne hän olikaan lupautunut Isabellan seuraksi?

Ei-enää-niin-originellissa Jasmine-asussaan haaremihousujaan tympeänä nykivä Isabella ehti hädin tuskin mutista myötäilevästi, kun häntäkin alkoi epäilyttää. Edempänä näkyi pimeässä hohtavia koristeita ja jostakin veti kylmää ilmaa. Oliko käytävässä jopa hieman savuista...?
"Ei kai me vain satuttu sellaiselle... kauhukujalle?" Isabella pohti ääneen ja nielaisi. Häntä ei niinkään pelottanut, vaan olo oli epämukava ja jopa vähän huijattu. "Eihän siinä oviaukon luona ollut mitään kylttiä… vai oliko?"
"En mä katsonut", Matilda mutisi puoliääneen. Kauhukuja ei ollut perinteisin paikka vaihtaa kuulumisia tallinomistaja-valmentajan kanssa, joka saattaisi muutoin vapaa-ajalla olla kaverillisemmassa roolissa ammattimaisuuden sijaan.

Matilda ehti ottaa vain pari hataraa askelta, kun pimeydestä naisen naaman eteen lävähti  katosta roikkuva muovinen lepakko. Suuremman säikähdysefektin aiheutti kuitenkin kova ääni, joka kajahti kuuluviin jostain naisen lähistöltä.
"Huh", Matilda puuskahti yrittäen keventää oloaan, joka tuntui jatkuvasti nousevan sykkeen vuoksi kaikkea muuta kuin kevyeltä. "Mennäänkö me joka tapauksessa tän läpi?"
Matilda ei oikeastaan ollut varma, mitä hän toivoi Isabellan vastaavan – toisaalta nainen olisi tuntenut huojennusta päästessään pois tilanteesta, kun taas toisaalta jokin mystisessä käytävänpätkässä kiehtoi.

Isabella pohti hetken ennen kuin vastasi, puntaroi seuralaistaan. Matilda tuskin säikähtelisi turhia, tai jos säikähtäisi, niin ei ainakaan dramaattisesti. Paljon todennäköisempi kiljukaula olisi vaikkapa äsken nähty, suloisessa mekossaan ihastuttanut Jonathan.
"Jatketaan vaan? Onpahan sitten koettu", itämaan prinsessa hymähti, ja asteli eteenpäin kohti jonkinlaisia nukkeja, joita oli useampi käytävän varrella. Ensimmäinen näytti olevan viikatemies, johon myös Matildan katse oli kohdistunut.
"Ja ei nukuta viikkoon", leijonakasvoinen tokaisi huvittuneena, mutta kiitollisena siitä, ettei Isabella voinut nähdä hänen jännittynyttä ilmettään kaiken muun viedessä huomion. Samaa ajatusta hyödyntäen Matilda kumosi loput boolit kurkkuunsa mutristellen sitten itsekseen huuliaan rohkaisuryypyn voimalle ja jätti tyhjän mukin läheiselle sivupöydälle, jonka pinnan huomasi lähietäisyydeltä olevan enemmän tai vähemmän tekoveren kyllästämä.

Matilda oli kiitollinen siitä, että Isabella käveli pari askelta hänen edellään ja oli tämän takia ensimmäinen, joka ottaisi mahdolliset yllätykset vastaan. Sitä nainen ei kuitenkaan osannut ajatella, että joku muukin saattoi ajatella niin ja tehdä siksi kiusaa nimenomaan jälkimmäiselle kulkijalle. Ei osannut kyllä Isabellakaan: kumpikaan heistä ei ollut erityisen kokenut mitä tuli tämänkaltaisiin live-elämyksiin.

He, leijonakuningas ja prinsessa Jasmine, kulkivat aistit tarkkoina koristeiden ja rekvisiitan ahtaaksi tekemällä käytävällä; ajattelivat ja luottivat, että sillä tästä selvittäisiin. Aisteille olikin totisesti tehtävää, sillä ääniä ja liikettä vilahteli jatkuvasti siellä täällä, ja hämärä vaikeutti kaiken hahmottamista. Naiset etenivät harkitun rauhallisesti ympäristöään jatkuvasti havainnoiden, enimmäkseen aivan hiljaa tai toisilleen kuiskien, naiivisti olettaen, että jo ohitetut rekvisiitat olivat vaarattomia. Katse eteen ja määrätietoisesti maaliin – se tuntui olevan sanaton sopimus.

Niinpä kumpikaan heistä ei huomannut, kun jonkinlaista elävää kuollutta esittävä hahmo lähti äärimmäisen hitaasti liikkeelle vain hieman heidän jälkeensä. Hahmo viipyili hetken useamman metrin päässä Isabellan jäljessä kissamaisen hiipivästi liikkuvasta Matildasta, mutta alkoi kiristää vauhtiaan mitä lähemmäksi kulman takana odottavaa, kauhukujan päättävää ovea naiskaksikko pääsi. Tappavan tasaisen paikallisnäyttelijän uran tehnyt, kaikkea muuta kuin eläväisen roolin napannut hahmo toisti illan aikana tutuksi tulleet askelmerkkinsä, veti syvään henkeä ja päästi vertahyytävän mörähdyksen samalla, kun laski maskeeratun kätensä lähemmän naisen eli Matildan olkapäälle.

Matildan päässä tilanne tuntui kestävän ikuisuuden: ensin nainen säikähti takaansa kantautunutta ääntä sydämensä pohjasta ja järkytyksekseen tunsi jonkun koskettavan hänen olkapäätään. Matilda ehti nähdä vilauksen Isabellan säikähtäneestä ilmeestä, ennen kuin toimi täysin vaistojensa varassa ja pyörähti pois säikäyttäjänsä kosketuksesta käsi tämän käteen tarrautuneena kuin itsepuolustusliikkeet olisivat olleet osa hänen jokapäiväistä elämäänsä.

"Ai jumalauta", sittenkin hyvin eläväiseltä vaikuttava hahmo älähti. "Yritätkö sä useinkin taltuttaa ihmisiä vääntämällä niiden käden sijoiltaan?!"
Matilda tuijotti uskottavasti maskeerattua hahmoa suu raollaan ja vilkaisi sitten Isabellaa kuin hakien tältä tukea reaktiolleen. Isabella oli kavahtaessaan tömähtänyt seinää vasten – mitä hänen takanaan juuri tapahtui?? – mutta hän tokeni nopeasti. Pelästynyt ilme vaihtui epäluonteenomaiseen hihitykseen.
"Syvästi anteeksi", hän hihkaisi rannettaan ravistelevalle hahmolle, mahdollisesti tilanteeseen nähden liian hyväntuulisesti ja empatiakyvyttömästi (mutta luoja paratkoon näyttelijä jäisi henkiin ja mitäs säikytteli); ja nappasi sitten vuorostaan Matildaa kädestä vetääkseen tämän päättäväisesti pois tilanteesta.

"Säikähtiköhän se lopulta enemmän?" Isabella kysyi, vaimeaa kikatustaan täysin hillitsemättä, kun he olivat turvallisesti avarammassa tilassa, ehkä tiilitehtaan toisella laidalla.
"Onneksi puolustauduit etkä hyökännyt – aitoa verta tänne oltaisiin tuskin kaivattu", perijätär huomautti vielä hilpeästi. Matilda katsoi ilmeisen huvittunutta Isabellaa hämmentyneenä, kunnes säikähdyksen aiheuttama ikävä tunne alkoi hiljalleen väistyä. Sen tilalle tuli adrenaliiniryöpyn jälkeinen, huumaavalta tuntuva voimaantuminen, jonka aikana Matilda huomasi Isabellan rennon suhtautumisen tarttuvan ja koko tilanteen kääntyvän enemmän huvittuneen naureskelun puolelle.
"Sarah ei voi valitettavasti enää tämän jälkeen sanoa, että yhtäkään vaanijaa ei satutettu kauhukujalla. Kai niille maksetaan edes vaarallisen työn lisä?" Matilda puuskahti huvittuneena.
"Toivottavasti! Kuule, mistä täältä sai sitä boolia? Voisin–", Isabella naurahti kesken alitajunnastaan lipsahtavan sanonnan, "No, en ehkä aivan tappaa, mutta juoma tekisi todellakin terää."

Matilda ei ollut talliporukan hymyileväisin, mutta nyt tämä loi Isabellaan liittolaismaisen katseen ja virnisti leveästi. Heidän ympärillään jotkut, huomattavasti heitä humalaisemmat ja varmaan myös nuoremmat, kohisivat äänekkäästi omasta seikkailustaan takana siintävällä kauhukujalla.
"Joo, ei näy viisasta apinaani täälläkään", Matilda totesi ympärilleen tähyillen, "baaritiskille siis!"