Uutta kahviseuraa

Lounge oli hiljainen, vaikka tallissa oli näkynyt porukkaa. Minua ei kuitenkaan haitannut, en olisikaan kaivannut ketään valittamaan, miten kesä on liian kuuma tai ilmastointi ei toimi tarpeeksi hyvin. Ja kun lämpötila viilenisi, alkaisi valitus kylmistä säistä. Mielestäni lämpötila oli juuri sellainen, kun kesällä kuuluukin olla. Laittakoot valittajat vähemmän vaatetta päälle. Syksyllä ja talvella saisi sitten nauttia niistä sateista ja kylmistä päivistä ihan riittävästi.

Napsautin kahvinkeittimen päälle ja istahdin raskaasti loungen pöydän ääreen. Huonosti mennyt ratsastus ja muutenkin ärsyyntynyt olotila oikein huusi kahvia, enkä millään olisi malttanut odottaa sen tippumista. Selailin hajamielisesti Instagramia, kiinnittämättä kuitenkaan huomiota oikein mihinkään kuvaan. Miksei missään tapahtunut mitään?

Istuessani loungessa yksinäni tulin pohtineeksi sitä, että taisin käydä Auburnissa vain ratsastamassa yksikseni. Ainakin nykyään, kun en juuri jutellut muiden kanssa moikkausta enempää. Tällä hetkellä olisin voinut harkita juttelevani vaikka Jonnyn kanssa, vaikka välit mieheen taisivat olla vielä vähän kiusallisen epäselvät.

Vilkaisin kahvinkeitintä, johon tippui pisaroita enää harvakseen.

Olin ehkä tehnyt pienen virhearvion Effin ja mun syvenevästä luottamussuhteesta, sillä meidän rento maastoilupäivä ei ollut sujunut ihan hirveän rennosti. Laitumelle asti Effi oli kävellyt ihan hienostu, mutta ilmeisesti laumakavereiden jättäminen oli käynyt kirjavan tunteisiin ja siitä eteenpäin olin oikeastaan saanut roikkua tammassa henkeni kaupalla.
Effi oli esittänyt jos minkälaista kevätjuhlaliikettä, pystyyn hyppimisestä pukitteluun, sivuloikkiin ja kummallisiin kiemurteluihin. Puolen tunnin jänisloikkakävelyn jälkeen olin luovuttanut ja kääntänyt tamman takaisin tallia kohti.

Effin hoidon jälkeen olin siistiytynyt hieman vessassa ja päätin käydä vielä juomassa kahvit loungessa. Tammatallissa oli niin eri tunnelma, kuin toisessa tallissa ja tunsin edelleen oloni hieman vierailijaksi täällä.

"Moikka", tervehdin kuitenkin ystävällisesti loungessa istuvaa blondia, jota en ollut tavannut aikaisemmin.

Kahvinkeitin oli lakannut porisemasta ja kofeiinijuoma oli vihdoin valmista. Olin tosin vasta ehtinyt ajatella kahvin hakemista kun loungen ovi avautui ja tuntematon brunette astui sisään, tervehtien iloisesti. Katselin tummaa naista arvioiden ja lähestulkoon unohdin vastata tervehdykseen.
"Moi", tokaisin noustessani kohti kahvinkeitintä. Okei, äänensävy olisi voinut olla ehkä aavistuksen ystävällisempi, joten yritin korjata tilannetta kohteliaalla hymyllä. Se tosin taisi muistuttaa enemmän irvistystä. Skarppaa nyt, Ellie, juurihan valitit juttukaverien puutteesta!

"Otatko kahvia?" kysyin. Melkein hämmästyneenä itsekin omaa yhtäkkistä ystävällisyyttäni kaadoin kahteen valkoiseen kuppiin kahvia ja lisäsin omaani reilusti maitoa.

Blondin tervehdys ei ehkä ollut lämpimämmästä päästä, eikä kyllä sitä seurannut hymykään, mutta mulla taisi olla jo ihan tarpeeksi välteltäviä ihmisiä tallilla. Niimpä päätin jättää asian omaan huomioonsa ja ilahduin toisen kahvitarjouksesta.

"Kyllä kiitos, ihan mustana vaan", vastasin ja istahdin loungen pöydän ääreen.
"Ei olla taidettu vielä tavata, mä olen Sarah, Effin hoitaja. Se on se Amandan ruunikko dominant white tamma", esittäydyin ja otin valkoisen kahvikupin vastaan hymyillen.

"Aloitin Auburnissa kesäkuun alussa."

Laitoin maidon takaisin jääkaappiin ja palasin pöytään kahvikuppien kanssa, kuunnellen bruneten esittäytymistä. Aluksi Sarahin hoitohevoseksi ilmoittama Effi ei sanonut mitään, mutta tarkemmasta kuvauksesta tunnistin tamman. Olihan erikoisen värinen hevonen kiinnittänyt huomioni.
"Ellie", nyökkäsin vastaten puolittaisella hymyllä, joka oli tällä kertaa jopa tunnistettavissa ystävälliseksi. "Mä olen vuokrannut täällä Riepua jo yli vuoden."

Tunsin saavani lisää itsevarmuutta siitä, että olin tilanteessa se kokeneempi osapuoli - ainakin Auburnin osalta - ja hymyilin nyt tyytyväisenä. En tiennyt Sarahista oikeastaan vielä mitään, mutta vuokrahevosvalinnasta päätellen kilpailimme ainakin eri lajeissa.
"Miten oot viihtynyt Auburnissa? Mun mielestä tää on ainakin tosi tasokas paikka, laadukkat puitteet, hevoset ja valmentajat. Ja maastot, me voidaan Riepun kanssa lähteä joskus esittelemään meidän suosikkireittejä."

Ellie esittäytyi ja kertoi vuokraavansa Riepua. Nimi ei sanonut mulle paljoa ja jouduinkin miettimään melko kauan minkä näköinen oli kyseessä. Sitten muistin, että Riepu oli kimo ruuna, Effi oli vältellyt sitä laitumella tehokkaasti.

Havahduin Ellien kysymykseen ja pieni hymy nousi kasvoilleni.
"Hyvin, olen samaa mieltä. Myös ihmiset paria poikkeusta lukuun ottamatta ovat ollet todella ystävällisiä. Tuohon maastoiluun täytyy kyllä ottaa pieni aikalisä, Effi ei ole vielä ihan sinut maastoilun kanssa. Me käytiin tänään kokeilemassa ja tamma oli menossa enemmän ylös, kuin eteen", kerroin naurahtaen.

"Mutta ehdottomasti jossain vaiheessa, kun Effi on edes vähän rauhoittunut", lisäsin vielä.
"Missä lajissa te kisaatte Riepun kanssa?"

Jo käydyn muutaman lauseen keskustelun perusteella totesin Sarahin vaikuttavan ihan mukavalta tyypiltä. Hymähdin naisen tarinalle Effin ensimmäisestä maastokokeilusta, ehkä yhteistä maastoa voisi harkita myöhemmin. Onneksi Riepu oli sentään mukava ratsastaa myös maastossa.

"Esteillä", tokaisin itsestäänselvään sävyyn, vaikka sekuntia myöhemmin tajusinkin, ettei Sarah välttämättä ollut vielä perillä kaikista vuokraajista ja heidän kilpailulajeistaan. "Mutta ollaan me pari kertaa startattu koululuokissakin. Esteet on kuitenkin enemmän meidän juttu."

"Sä ilmeisesti kisaat sitten koulua?" jatkoin aavistuksen kysyvään sävyyn ja siemaisin kahvia, joka oli jo jäähtynyt juotavaksi.

Isabellan valmennettavia siis, ajattelin mielessäni. Meillä oli mennyt naisen kanssa jo heti ensi tapaamisella sukset ristiin minusta riippumattomista syistä ja olin siitä alkaen yrittänyt parhaani mukaan vältellä tätä. Tosin kaipa jossain vaiheessa naisen olisi pakko todeta, etten ollut mikään paha tyyppi ja meidänkin pitäisi varmasti tulla toimeen joskus. Toivottavasti.

"Joo, tai ei me olla Effin kanssa vielä ihan kisoihin saakka ehditty. Ehkä startataan jotain helppoa seuraavassa cupin osakilpailussa, jos Amanda on sitä mieltä, että ollaan valmiita. Eipä mulla ole kovin suuri kiire kilpailla", vastasin ja hörppäsin kahvia. Sen sisältämä kofeiini oli ihan tervetullut yövuoron jälkeen.

"Millä korkeudella olette hypänneet?" kysyin puhtaasta uteliaisuudesta.
"Sori, ei ole tarkoitus udella, olen ihan vain aidosti kiinnostunut. Mulla on vähän välillä paha tapa nyhtää ihmisistä tietoja ihan kuin olisin kuulustelemassa heitä. Se ei todellakaan ole tarkoitus."

Nyökkäilin Sarahin kertomukselle. En tiennyt oikeastaan juuri mitään myöskään Effistä, joten en voinut arvioida Sarahin ratsastuskokemusta sen perusteella. Tuskinpa Amanda olisi toisaalta täysin noviisia ottanut vuokraamaan hevostaan. En silti voinut olla arvailematta mielessäni, minkä tasoisia luokkia tai minkälaisia hevosia nainen oli aikaisemmin ratsastanut.

Pudistin huolettomasti päätäni Sarahin seuraavalle kysymykselle. Kuulustelutyylinen tutustuminen saattoi olla välillä omakin paheeni.
“Tällä hetkellä me ollaan startattu 120cm radoilla, mutta tavoitteena olisi nousta ensi kaudella 130cm esteille”, kerroin. Okei, 130cm oli vielä aika suuri askel, ottaen huomioon, että olimme kisanneet 120cm radoilla ensi kertaa vasta tänä kesänä. Mutta tavoitteita oli hyvä olla, vaikka ne olisivatkin suuria. Enkä tosiaankaan aikonut jäädä jumittamaan pikkuesteille.

“Millä tasolla sä olet aiemmin sitten kilpaillut?” utelin vastavuoroisesti.

Helpotuin, kun Ellie ei pahastunut kyselyistäni, toisaalta olimmehan vasta tavanneet ja kysymykset olivat paras tapa tutustua uuteen ihmiseen. Olin vaikuttunut Ellien ratsastustaidoista, ainakin puheiden perusteella tämä oli todella osaava.
"Vau, mulla on itsellä vähän estekammoa, hyvä kun suostun kasikymppiä hyppäämään. Tuolla tasolla täytyy varmasti olla todella hyvä, että pärjää", kehuin ja hymyilin. Ellie vaikutti kovin mukavalta, vaikka ensitervehdys olikin ollut hieman viileä. Kiitin onneani, ettei meidän tarvitsisi kisata samassa lajissa, sillä arvelin naisen olevan kilpailuhaluinen.

"Helppoa Aata kansallisella tasolla korkeimmillaan edellisen vuokrahevoseni kanssa. Se oli kylläkin itse todella osaava ja oli oikeastaan minun kapasiteetti, joka määritti luokkatason. Toivoisin, että Effin kanssa pääsisin ihan vaativiin luokkiin, tosin sen kanssa varmasti menee aikaa, sillä tamma ei ole hirveän tasainen. Sen kanssa tarvitsee siis mun tietää mitä tehdään", vastasin mietteliäänä.

"Mutta siis ennen Villeä, sitä mun vuokrahevosta, olin ihan vain ratsastanut ratsastuskoulussa, eli Ville nosti mut aika nopeasti sille tasolle", jatkoin vielä.

Itsevarmuuteni nousi kohisten kuullessani Sarahin kehuvat sanat ja sillä hetkellä päätin pitäväni hänestä. Ensimmäistä kertaa keskustelun aikana kasvoilleni nousi aito hymy. Riepun kanssa pieleen menneet estetreenit tuntuivat lähinnä kaukaiselta muistolta, sillä kuten Sarah mainitsi, täytyi olla hyvä pärjätäkseen. Olimme sentään sijoittuneet kolmansiksi 120cm luokassa viime osakilpailuissa, joten selkeästi olin ratsastanut vähintään hyvin.

"Amandan valmennuksessa pääsee takuulla kehittymään", tuumin tyhjentäessäni kahvikuppia tasaiseen tahtiin. "Mä tuun kyllä joku kerta vakoilemaan teidän ratsastusta, en ole vielä kertaakaan nähnyt Effin liikkeitä", virnistin. Kahvikuppi ammotti tyhjyyttään ja hyvä niin, olinkin jo tyytyväinen tämän päivän kofeiiniannostukseen.

"Haluaisitko joskus oman hevosen? Mä ainakin haaveilin aina pienenä omasta ponista," hymähdin. Nykyään en enää tiennyt, haluaisinko sitoutua johonkin niin aikaavievään. Ainakin tällä hetkellä minulle riitti, että sain valmentautua ja kisata Riepun kanssa.

"Ihan varmasti, Amanda on kyllä todella hyvä valmentaja", myöntelin hymyillen. Omapäinen ja suorasanainen myös, mutta ennen kaikkea hyvä, ajattelin päässäni ja huomasin kahvini loppuneen. Saman havainnon taisi tehdä Ellie omalla kohdallaan ja ilahduin, ettei nainen noussut heti ylös ja juossut pois huoneesta.
"Tule vain, tosin Amandan ratsastamana se kulkee toki vielä hienommin, kuin minun", vastasin hymyillen leveästi.

"En enää varmaankaan", vastasin mietteliäänä.
"Joskus ehkä pienempänä olisin seonnut onnesta, jos olisin saanut oman hevosen, mutta ainakin tällä hetkellä olen iloinen, etten omista sellaista. Jos vaikka haluaa lähteä johonkin tai jotain, niin ei tarvitse huolehtia hoitajista ja muista. Ja ainakin nyt Effin kanssa saa keskittyä täysillä uudenlaisen hevosen käsittelyyn ja valmentautua sekä kilpailla, niin se on enemmän, kuin tarpeeksi minulle."

"Sen lisäksi Thomas ei varmasti ilahtuisi, jos viettäisin tallilla joka päivä aikaa aamusta iltaan", mietin huomaamattani ääneen.

“Oon ihan samaa mieltä”, ilahduin siitä, miten samalla aaltopituudella vaikutimme Sarahin kanssa olevan. Tämä taisi olla niitä harvoja kertoja, kun en heti ensi tapaamisella riitaantunut uuden tuttavuuden kanssa. Hyvä Ellie, niin sitä pitää!
“Ja ehtiihän sen oman hevosen hankkia sitten myöhemminkin, jos siltä tuntuu. Kun ei jaksa enää matkustella.”

“Thomas?” hätkähdin epäuskoisena. Ensimmäinen mieleen tullut oli Raynott, jonka en ollut ainakaan ajatellut olevan sitä sitoutuvaa tyyppiä, mutta miten monta Thomasta Kallassa muka voisi liikkua? Mutta kaikki on mahdollista ja todennäköisesti kyseessä oli joku toinen Thomas.

"Nimenomaan", vastasin naurahtaen.

Vasta Ellien kysymyksen jälkeen tajusin puhuneeni ääneen. Kuulostin varmaan ihan snobilta ja mietin miten vastaisin kysymykseen ilman pinnallista 'mulla on poikaystävä'-tyyliä.
"Ah, siis Raynott, en tiedä tunnetko. Ollaan seurusteltu kylläkin vasta pari kuukautta", muotoilin lopulta ja toivoin, etten antanut leuhkan kuvaa.

"Viimeksi, kun se kävi täällä Isabellan Ankka-tamma tuuppasi sen suihkualtaaseen. Mä vähän luulen, että siitä ei heppapoikaa tule tekemälläkään. Niin että senkään puolesta ei ole kamalaa hinkua hankkia omaa hevosta."

"Thomasko muka parisuhteessa", möläytin epäuskoisena. Vaikka en miestä kovin hyvin tuntenutkaan, olin saanut sen käsityksen että tällä oli uusi neito vähintään joka viikko. "Tai siis, en mä sillä, onnea ja menestystä teille", kiirehdin sitten korjaamaan. Ei ehkä ollut paras tapa luoda ystävyyttä parjaamalla toisen poikaystävää. Hymyilin pahoittelevasti Sarhille toivoen, ettei brunette loukkaantunut kommentista.

"Itse seurustelin Thomasin veljen kanssa jokin aika sitten", hymy muuttui aavistuksen verran irvistysmäiseksi. "Meidän välit jäi sittemmin hieman... epäselviksi, viimeaikoina oon onnistunut lahjakkaasti välttelemään Jonnya."
En tiedä mikä sai minut puhumaan näinkin avoimesti, mutta jokin Sarahissa sai rentoutumaan ja luottamaan. Toivottavasti se ei kostautuisi myöhemmin.

Mielikuva Ankan tönäisemästä Thomasista suihkualtaassa kevensi mukavasti tunnelmaa, enkä kyllä itsekään olisi ensimmäisenä kuvitellut Thomasta tallipoikana. Paitsi korkeintaan tiirailemassa naispuolisia henkilöitä.

Kyllähän Ellie Thomaksen tiesi, enkä oikeastaan yllättynyt naisen reaktiosta.
"Kiitos", vastasin vain naurahtaen, mielummin otin ihmisiltä heidän aidot reaktiot, kuin teennäisen hymyn vastaan. Enkä osannut loukkaantua tämän sanoista, olin itsekin hyvin tietoinen miesvalintani historiasta.

"Oho", älähdin Ellien paljastukselle.
"On varmasti epämukavaa, kun toinen käy samalla tallilla ja on vielä tallimestarina täällä. Tiedän kyllä tunteen, olen saanut itse vältellä Isabellaa, vain siksi, kun satuin ihastumaan Thomakseen", paljastin itsekin kevyesti irvistäen.

Tajusin, että en ollut saanut puhua asiasta vielä kenellekään ja ääneen puhuminen oli helpottanut oloani hieman.
"Onpa mukavaa, kun saa puhua tästä jollekin, omat ystäväni eivät ymmärtäisi tilannetta lainkaan."

Sarahin yllättynyt äänensävy sai minut hymyilemään.
"Onhan se vähän hankalaa", myönsin. "Meidän pitäisi varmaan puhua Jonnyn kanssa asiat selviksi, mutta tuntuu vain helpommalta vältellä sitä tilannetta. Eikä toi teidänkään tilanne varmaan mikään helpoin ole, onneksi sun valmentaja on sentään Amanda eikä Isabella," hymähdin. Pyörittelin tyhjää kahvikuppia käsissäni. Toisen ihmisen kanssa juttelu oli mukavaa.

"Kiva että satuttiin samaan aikaan kahville, mä olenkin miettinyt että missä kaikki samanhenkiset ihmiset pyörii", hymähdin tuijotellen tyhjää kuppia. "Oon saanut sen mielikuvan, että mun seura jakaa vähän mielipiteitä. Mutta mieluummin muutama hyvä ystävä, kuin kasa kavereita, joiden seurassa täytyy jatkuvasti teeskennellä."

Nostin katseeni ylväästi ylös kahvikupista ja tarkkailin Sarahin reaktiota. Tässäkö vaiheessa nainen toteaisi, että olinkin ärsyttävä ja hänelle tulisi kiire poistua?

Naurahdin ääneen toisen valmentaja-kommentille.
"No se on kyllä onni, toisaalta sitten pitäisi vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja kohdata toinen. Mutta onhan välttely huomattavasti helpompaa ainakin tiettyyn pisteeseen asti."

Ellien sanat saivat mut hymyilemään. En olisi voinut enempää olla samaa mieltä.
"Täytyy kyllä myöntää, että mä en ole varmaan ikinä avautunut kenellekään näin helposti. Mun mielestä siis sä olet ainakin todella hyvää seuraa, otan paljon mielummin ne reheelliset reaktiot, kuin teennäiset", vastasin ja hymyilin.

"Tosin nyt mun on pakko lähteä, lupasin viedä abuelan kauppaan tallin jälkeen ja hän varmaan jo ihmettelee onko Effi hylännyt mut johonkin ojan pohjalle", totesin vilkaistuani kelloa. Olimme puhuneet jo yli tunnin Ellien kanssa, vaikka minusta tuntui, että kävelin loungeen vasta viisi minuuttia sitten.

En saanut mieleeni kovin montaa kertaa, kun olisin tullut tallilla jonkun kanssa toimeen näin hyvin ensi näkemältä.
"En mäkään ihan kenen tahansa kanssa näin avoimesti juttele", hymyilin Sarahille. Olin todella tyytyväinen että juuri hän oli sattunut kävelemään tänään loungeen kahville, eikä aikaisemmasta huonosta tuulestani ollut enää tietoakaan.
"Ja säkin vaikutat kyllä tosi mukavalta, oli kiva tutustua."

Yhtäkkiä Sarah ilmaisi tarpeestaan lähteä ja hämmästyin itsekin, miten kauan olimme pöydän ääressä istuneet. Vaikka ei minulla mitään muutakaan tekemistä olisi ollut. Nousin ylös pöydän äärestä ja laskin tyhjän kahvikuppini tiskialtaseen.
"Ai jaa, okei, haluaisitko sä lähteä joku päivä vaikka shoppailemaan tai leffaan? Tai drinkeille?" kysyin tavoitellen arkista äänensävyä. Meinasin luetella kaikki loputkin mieleentulevat vaihtoehdot tekemiselle, sillä mistä minä tiesin mitä Sarah vapaa-ajallaan tykkäsi tehdä - poislukien hevoset tietysti. En kuitenkaan halunnut vaikuttaa liian innokkaalta, brunettehan voisi ajatella että olen takertuja.

"Oli todella, kiva tutustua siis", vastasin ja hymyilin lämpimästi.

"Ja ehdottomasti, vaikka drinkeille? Mä olen osa-aikaisena Krouvissa töissä, niin saan sieltä pienen henkilökunta-alennuksenkin. Ja leffakin käy hyvin, tai shoppailu", vastasin virnistäen. Vaihdoimme puhelinnumeroita ja siivosin jälkeni.
"Voin tulla myös nostelemaan sulle puomeja, jos haluat joskus", lisäsin vielä.

"Kiitos, Ellie juttuseurasta ja toivottavasti nähdään pian uudestaan", sanoin ja täysin mielivaltaisesti halasin naista pikaisesti. En tiennyt oliko ele liian ulkomaalainen naisen makuun, toivottavasti ei.
"Heippa", huikkasin vielä ja lähdin loungesta. Olinko todella saanut uuden ystävän sattumalta tallilta? Hymyilin koko matkan autolle ja vielä kotimatkallakin kasvojani koristi aito hymy.

Hymyilin innoissani siitä, että Sarah oli niin helposti suostunut jokaiseen ehdotukseeni. Mahtavaa, juuri shoppailuseuraa kaipasinkin!
"Kiva, puomiapulainen kelpaa aina", virnistin. Ennen kuin ehdin varautua, Sarah oli jo kietonut kätensä ympärilleni nopeaan halaukseen. Kesti sekunnin ennen kuin tajusin tilanteen ja vastasin halaukseen puolittain. En juurikaan ollut halailijatyyppiä, kuin vain parhaan lapsuudenkaverini kanssa, mutta oikeastaan se ei tuntunut lainkaan oudolta.

"Nähdään", huikkasin Sarahille tämän poistuessa loungesta. Nyt voisin itsekin hyvillä mielin lähteä kotiin. Heikosta alusta huolimatta tämä tallipäivä oli saanut oikein onnistuneen käänteen.