Osaako se käyttäytyä, vai ei?

Oltiin aikapäiviä sitten puhuttu Ritan kanssa tämän nousevan Wintterin selkään mun sijaan. Ajattelin olevan orille hyväksi päästä jonkun toisen ratsastettavaksi. Ettei se ihan täysin kyllästyis meijän pompotuksiin. Niimpä mä olin kattonu orin varusteet jo valmiiks karsinan luo ja harjailin valkoista ratsua, joka mussutteli päiväheiniään tyytyväisenä. Liian tiukka aikataulu oli joten kuten saatu sumplittua jokaiselle kolmelle sopivaksi.

Lämmin kesätuuli oli puhaltanu pitkin puita ja peltoja koko päivän, enkä olettanu sään muuttuvan kovin paljoa iltaa kohden, joten olin varannut isomman ulkokentän meidän käyttöömme iltapäivälle. Nyt vain odottelisin Ritan saapumista paikalle ja Wintteri saisi antaa parastaan, kuten kisoissa viikonloppuna.

Pian ori oli saanut koko heinäkasan kadotettua johonkin vatsansa uumeniin ja alkoi sitten hapuilemaan mun taskuja herkkujen toivossa. Hellästi työnsin orin naaman pois omaltani ja höpöttelin sille lempeästi kaikkea maan ja taivaan väliltä. Tallin oven ääni havahdutti mut ajatuksista ja huomasin tutun henkilön tulevan karsinan suuntaan.
"Hellou, oonkin harjaillu poikaa tässä et ei ku vaa varusteet päälle ja menoks", naurahdin Ritalle.

Pienten kuumotusten saattelemina mä ajoin Ruskan pihaan ja nousin reippaasti autosta. Jotenkin oli kuumottavaa, kun tarkoituksena oli hypätä toisen hevosen selkään. Vaikka Markus nyt oli hyvä tyyppi, se ei helpottanut tässä tapauksessa. Ei sillä, että jänistäisin. Mä paloin halusta päästä Markuksen komean orin Vintterin selkään.

Mustissa ratsastushousuissa ja violetissa paidassa astelin viileähköön talliin ja löysinkin päivän, ensimmäisen, ratsuni sekä tämän omistajan. Vastasin miehen tervehdykseen iloisena. Miksei sitä iloinen olisi, kun pääsi taas pitkästä aikaa oikein kunnolla tallille.
"Oho, no ei kai sitä sit auta muuta kuin itekin vetästä varusteet niskaan. Hetki pieni", totesin ja kiiruhdin hakemaan saappaita, kypärää ja muuta oleellista varustetta.

Mä autoin Vintterin varustuksessa sen minkä kerkesin, jonka jälkeen me lähdettiinkin kenttää kohti.
"Mä en sitten pistä pahakseni, vaikka kommentoisitkin jotain. En muista koska joku olis kattonu mun perään kun ratsastan tai olisin menny jollain muulla kun Ramidalla", virnistin toiselle. Mua ei haittaisi kommentit ja ohjeet, päinvastoin. Tämä voisi oikeasti tehdä mulle ihan hyvääkin.

Rita lähtikin oikein tarmokkaana vaihtamaan varusteita ratsastukseen sopivaksi ja jäin puunaamaan oriani ehkä liiankin tarkasti siksi aikaa. Naisella ei kovin kauaa mennyt ja saimme varustettua kimon yhdessä oikein ripeästi. Ojensin ohjat naiselle, joka varmoin ottein lähti hevoseni kanssa kohti kenttää.

"Tää on oikeestaan orille myös ihan hyvä päästä jonku toisen komennettavaks, ku mun", sanoin ja yritin muistella kaikkia niitä kohtia, joihin mun kannattais kiinnittää huomiota Ritan ollessa satulassa.

Olin tyytyväinen omaan lajivalintaani, kouluratsastukseen. Eipähän tarvinnut kovalla helteellä kantaa toista tusinaa puomeja ja tolppia pitkin kenttää. Kunhan kirjaimet olit kunnossa kentän laidoilla, kaikki olis ok!

Autoin Ritaa toisen jalustimen säätämisen kanssa, jotta päästäisiin ripeästi töihin.
"Wintteri on sit vähän hötkypötky. Se kuuntelee välillä vähän liianki hyvin, mut toisinaan se on vaa hyvä", selitin.

"Katotaan ootko vielä kohta tota mieltä", virnistin. Äkkiä mä löysin itseni kimon orin selästä ja me päästiin kävelemään pitkin ohjin ympäri kenttää.

Vintteri liikkui alusta lähtien reippaasti, lämpimästä kelistä huolimatta. Se tuntui ihan oikeasti nyt jo kuuntelevan mua, odottavan mitä mä pyytäisin siltä. Ihana. Hetken kävelemisen jälkeen mä siirsin ratsuni raviin. Ja ihastuin siihen verkkaraviin jo pahasti.
"Vaihetaanko hevosia?" kysyin nauraen Vintterin liikkuessa rennosti eteenpäin mun vähän käännellessä sitä ja hakiessa asetuksia.

"Miten teillä muuten meni siellä kisoissa?" muistin kysyä ratsastukseni lomasta. Koulukisoja seuraavana päivänä olin kuullut Nitan suorituksista, mutta muuten multa olikin mennyt ohi kaikki. Ja kun oma hevonen suoritti niin hienosti, unohtui kyllä kaikki muukin.

Mun ori anto selkeesti parastaan, heti alusta. Se kuunteli Ritaa ja anto naisen näyttää tien ja ohjata sen liikkeitä. Hyyyyvä poika.
"Sil on tapana yrittää saaha turpa hiekkaan, kumpparit sille on, mut kyl se uskoo ku vähä komentaa", neuvoin Ritalle liikkuessa keskemälle kentällä, jotta pystysin paremmin kattomaan kaksikon työskentelyä.

Orin ravi oli tasaista ja rytmissä. Hitto se oli opetettu hyvin Saksassa. Kaipa ne jotain muutaki osas tehä, ku vaa autoja.
"Meil meni oikein hyvin! Kiitos kysymästä", naurahdin. Tosiaan. Oltiin oikeesti pärjätty orin kanssa. "Vaativan been voitto ja aasta kakkospaikka", sanoin ylpeänä ja taputin henkisesti oriani kaulalle.

"Enemmän se vaati multa ku pojalta, ottaen huomioon ton kakaran olevan GP-tasonen, toisin ku ite", lisäsin vielä nöyränä.

Mä vain nyökyttelin Markuksen ohjeille, lähinnä siksi, että toinen ymmärsi mun kuulleen ne.
"Oho, teillähän meni sit todella hyvin. Tosin sä oot sitten varmaan se ikävä ihminen, joka vei voiton mun serkulta beessä", mä siristin silmiäni kiukkuista esittäen.

"Mutta munkin vauva meni hienosti, kasikympissä tuplanolla ja voitto", mun oli pakko hehkuttaa samalla kun siirsin Vintterin laukkaan. Oli oikein kätevää kun pystyi samalla juttelemaan, vaikka ratsasti. Naisena multitaskaus ei ollut mikään ongelma. Varsinkin kun töissä tuli sitäkin taitoa harjoitettua enemmän kuin tarpeeksi.

Mä nautin älyttömästi Vintterilla ratsastamisesta. Mistään ei tarvinnut tapella, vääntää tai keskustella vaan ori teki juuri niinkuin pyysin. Toki itse sai keskittyä täysin, että osaa pyytää. Ramidan kanssa kun edes perinteinen siirtyminen vaikka käynnistä raviin ei ollut niin yksinkertaista miltä se kuulosti.
"Ai hitsit tää on ihana", mä huokaisin sopivaan väliin.

"Suoraa sanoen, en oikein ees pistäny merkille muita sen luokan ratsukkoja. Stressasin ihan liikaa jo omaa suoritusta nii sijotuksen murehtiminen jäi minimiin", naurahdin. Onnittelin Ritan oman kullannupun suoritusta ja yritin muistella esteratsukoita. Olin seurannut oikeastaan vain Jonin luokat, joten muut luokat jäivät aika pitkälti näkemättä.

Wintteri oli hienosti koko ajan kuulolla ja pakosta mä aloin epäilemään omia taitojani. Pidin itseäni hyvänä ratsastajana, mutten niin hyvänä kuin Rita. Olikohan Wintteri kuitenkin liian osaava hevonen mulle?

Nainen siirsi hevosen hetkeksi raviin ja henkäisi ihaillen.
"Se on kyl koulutettu hyvin. Hain sen tossa reilu puol vuotta sitte Saksasta. Ja onhan sillä hyvät geenitki. Pikkuse raskaalta se näyttää mut kuitenki taipuu hienosti ku vähä lämmittelee ja houkuttelee alkuun", virnuilin.

"Kato tosiaan sen päätä pikkuse, ettei se pääse vetää sitä liian alas. Muute näyttää tosi hyvältä!"

"Oih, olispa mulla aikaa toiselle hevoselle niin lähtisin heti hakemaan ulkomailta jonkun hienon. Ei Ramidassakaan mitään vikaa ole, mutta se on, noh, Ramida", nauroin samalla, kun Vintteri ravasi lennokkain askelin uralla. Mitähän temppuja sitä keksisi orin päänmenoksi.

Kiitollisena Markuksen ohjeista, vaikka niitä tuli mun mielestä yllättävän vähän, tein työtä käskettyä. Vintteri oli kyllä niin täysillä mukana töissä. Niinkin raskaaksi puoliveriseksi ori liikkui mukavasti ja tosiaankin taipui kyllä mihin vain. Kaikenmaailman väistöt ja muut eivät tuottaneet mitään ongelmia orille, ei sitten minkäänlaisia. Ja kun mies jaksoi aina puhua siitä, kuinka oma osaaminen ei riittänyt, mun puolesta ne puheet voisi työntää sinne minne aurinko ei paista. Tuskin ori olisi ihan tälläinen ratsastaa, jos sitä koko ajan ratsastaisi muka osaamaton ratsastaja.

Hetken päästä siirsin orin käyntiin ja annoin sille pienen tauon. Sekä itselleni, lämmin keli kyllä teki tehtävänsä.
"Miten sulla muuten menee?" tiedustelin huolettoman oloisena, vaikka mä kyllä muistin mistä me oltiin Tönössä keskusteltu. Vintteri liikahti sivulle, kun mä epähuomiossa itse liikahdin selässä korjaten asentoani ja herkkänä hevosena se tietenkin reagoi siihen. Nopeasti korjattuani sen, mä käänsin taas huomioni kentällä seisovaan mieheen.

"Ramida on upea! Äläs yhtään vähättele sitä, nainen!" huikkasin Ritalle hevosen selkään. Nainen keskitty täydellisesti orin ratsastamiseen, silloinkin ku puhu mulle. Ainoastaan se yks pieni istunnan korjaamiseen tehty liike sai Wintterin hätkähtämään.
"Joo se on vähän herkkä, kuten huomaat", naurahdin naiselle.

"Noh, paskaaks täs kunha kasas pysyn", huokaisin ja potkaisin hiekkaa tennarini kärjellä. "Ei puhuta Villen kanssa ja uuttakaan ei oo tiedossa. Alkaa vähän turhauttaa tää selibaatti", huikkasin ja nauroin perään pienen silmäniskun kera. Rita ties et olin homo. Ja se oli fine sen asian kanssa. Luojalle kiitos. Yhtään homofoobikkoa en jaksanu enää kohdata.

"Jos sulla vaan riittää into, voit ihan hyvin kokeilla vaikeempii juttuja sen kans, piaffee, passagee ja tällee", mä en tiennyt, riittikö Ritan osaaminen noihin juttuihin, mut kuten sanottu, Rita oli osaavampi kuin minä, joten nainen varmasti handlas edes jotain koulujuttuja.

"Onhan se, kyllä siitä hyvä yleisratsu tulee vielä. Joskus", hymyilin lisäten viimeisen sanan. Mua ei haitannut Vintterin herkkyys. Oma tamma parhaimillaan, tai siis pahimmillaan, oli valmis lähtemään mihin tahansa ilman suuntaan ilman mitään näkyvää syytä. Se, että reagoi istuntaan, ei ollut mun silmissä mikään ongelma.

"Nohnoh, kyllähän sunlaises äkkiä jonku miehen löytää. Tai ehkä sä ootki vieny kaikki kivat miehet, ettei mulle oo jääny yhtään", virnistin pohtien. Oli ikävä kuulla, ettei toisella mennyt ihan hyvin. Mä tunnuin kuitenkin itsekin olevan aina solmussa omien juttujeni kanssa, joten musta tuskin olisi kovinkaan suurta apua.

"Apua, osaankohan mä enää mitään. Pitää mun varmaan vähän kokeilla", totesin. Nuorempana mä olin päässyt paljon kokeneiden konkarihevosten selkiin ja huippuvalmentajien silmän alle. Kesät mä olin viettänyt ulkomailla, ratsastaen ja kilpaillen huippuhevosilla. Raha ja suhteet auttoivat paljon, eikä niistä totisesti ollut pulaa. Mutta sitten kaikkea tapahtui. Ulkomaat ja huippuhevoset vaihtuivat lopulta Kytömäkeen ja Ramidaan. Taitoja verestäkseni ajattelin kokeilla kimon orin kanssa ensimmäiseksi passagea, joka oli aina ollut mulle itselleni helpoimpia vaativimmista liikkeistä.

Mä luotin täysin Ritan kykyihin ratsastaa mun oria. Iteltä puuttu se korkeemman luokan taito ja osaaminen, joka selkeesti oli osunu naisen kohalle. Wintteri teki työtä käskettyä ja huomasin sen samalla miettivän, miten siltä osattiin pyytää pitkästä aikaa niin vaikeita askelluksia. Lähes kuulin hammasrattaiden kolinan orin pään sisältä.

"Toi näyttää upeelta!" hihkaisin kaksikolle näiden ollessa hieman lähempänä. "Saat kyl pitää mulle valmennuksia, korvausta vastaan tietenkin", sanoin ja ristin käteni kuin rukoillakseni myöntävää vastausta.

Omat taidot olivat pahasti ruosteessa, vaikkakin niitä tuli treenattua usien orin kanssa. Vaikkei Wintteri mikään automaattiponi ole, se helposti näyttää kangistuvan kaavoihin saman ratsastajan kanssa. Nyt ori näytti entistä notkeammalta ja ylväämmältä, kuin mitä itse pystyin selästä käsin tuntemaan. Olinhan pyytänyt Jonia pari kertaa ottamaan meistä videota sekä kuvia, mutta livenä katsottuna kaiken näki paljon paremmin ja selkeämmin.

Mä tyrskähdin automaattisesti Markuksen valmennuskommentille. Vintterin korvat kääntyilivät kuunnellen, mitä ihme ääniä se nainen siellä selässä päästeli.
"En mä mitään osaa valmentaa, mutta aina voidaan kokeilla", naurahdin.

Vintteri tuntui hyvältä, joten siihen olisi hyvä lopettaa. En mä tiedä näyttikö se ollenkaan sellaiselta, miltä se tuntui, mutta fiilis tuntui olevan hyvä sekä hevosella että ratsastajalla. Kevyen loppuverkan jälkeen kimo pääsi talliin ja varusteistaan eroon. Palkinnoksi kivasta ratsastuksesta se sai muutaman herkun.

"Toi mun lentokone taitaa kaivata kans tekemistä ja sit mun pitääkin jo juosta seuraavaan", selitin miehelle. "Mutta ehdottomasti jos joskus toistekin tarjoutuu tilaisuus mennä Vintterillä niin en pane pahakseni ja voin teitäkin yrittää auttaa. Mut saat säkin testata tota mun otusta jos haluat", virnistin ennen kuin lähdin hakemaan omaa tammaani ja sen varusteita. Jännä nähdä, miltä se tuntuisi Vintterin jälkeen.