This one is a bit quirky

Valkoisen bemarin moottori hiljeni, kun käänsin virrat pois virta-avaimesta. Työnsin aurinkolasit paremmin päähäni ennen, kuin nousin autosta ylös, mulla oli hyvä mieli ja pitkästä aikaa saatoin jopa varovasti myöntää olevani onnellinen. Kallaan muutto ei ollutkaan ollut niin huono juttu, kuin olin alunperin ajatellut, olin saanut paljon uutta elämääni tänne tulon jälkeen. Kaksi suurinta ilon aihetta olivat ehdottomasti Effi ja Thomas. Mä en vieläkään voinut olla hymyilemättä, kun ajattelin miestä.

Kävelin tammatalliin melkein jo tuntien oloni varmaksi uuden tallin sisällä. Sieltä oli hävinnyt se aavemainen tyhjyys, kaipa sekin riitti jo, että joku hevonen siellä kävi edes välillä, että paikka heräsi jotenkin vähän niinkuin henkiin. Kävelin Effin kaapille ja nappasin sieltä mukaani tamman riimun ja narun. Otin myös pari porkkanaa ja sen jälkeen lähdinkin hakemaan tammaan laitumelta talliin.
Nautin aurinkoisista keleistä paljon, tänään olin jopa päättänyt laittaa päälleni hyvällä maulla lyhyet farkkushortsit ja harmaan urheilutopin. Jalassa mulla oli hieman cowboy bootseja muistuttavat kengät, jotka olivat ihan super mukavat jalassa.

Pääsin laitumen portille ja huhuilin Effiä, mutta laumaa ei näkynyt missään. Ne taisi olla kauimmaisessa metsänurkassa piilossa keskipäivän auringonpaistetta.

Voi perkeleen perkele. Päivä oli kaunis, mutta mua ei silti huvittanut tarpoa laitumen perälle etsimään punertavaa ratsuani. Onnea vaan niille joiden hepat eivät antaneet nätisti kiinni, onneksi Armi ei kuulunut siihen joukkoon. Yleensä tamma tuli jopa mua vastaan nykyään, mutta tänään se ei joko halunnut tulla tai se ei huomannut. Kumpikin vaihtoehto ei sinänsä yllättäisi.

"Oottehan te täällä", mä hymähdin itsekseni kun sain lauman näkökenttääni. Punarautias nostikin päänsä ja hörähdysten saattelemana lähti laiskasti askeltamaan vähän mua vastaan. Oli se vaan niin ihana hevonen. Koska mulla ei ollut kiire mihinkään, mä jäin rapsuttelemaan Armia siihen. Kesälomasta pitäisi ottaa kaikki irti, koska pahalta näytti, että mulla se loppuisi tässä kuussa.

Hetken kuluttua kuului, kun joku huhuili jotain hevosta.
"Kyllähän tänne kuuluu, huijaripuijari", mä naurahdin ja Armi vain viattomasti hamusi mun mustien kangasshortsien taskuja. Mokomakin. Pian tuli näkyviin myös äänen omistaja, jota mä en äkkiseltään voinut sanoa tuntevani. Mikä oli ehkä hieman yllättävää.
"Hei, säkin taidat napata jonkun hevosen matkaas. Me voidaan ootella, niin ei tarvii yksin tallustella takasin", mä hymyilin.

Mikäköhän muhunkin oli mennyt? Aikaisemmin mä pakenin tallilla uusia tuttavuuksia, mutta nyt mä oikein vapaaehtoisesti yritin tutustua johonkin. Tai jotain sellaista.

Kävelin laitumen poikki hyräillen, ei mua haitannut hakea hevosia kauempaa, mulla oli liian hyvä olo, että se olisi harmittanut.

Sain lauman vihdoin näkökenttääni ja multa meni ihan ohi, että yhden hevosen vierellä seisoi ihminen. Nainen onneksi ilmoitti olemassaolostaan ja katsoin tätä hymyillen.
"Ai moi", tervehdin ja kävelin lähemmäs Effiä, joka nosti päänsä epäileväisenä ruohosta, "joo Effin, jos se päättää olla nappaustuulella tänään. Kiitos."

Pysähdyin ja annoin tamman tuijotella itseäni ihan rauhassa. Näin sen katseesta, kun sain kävellä eteen ja koska piti taas pysähtyä. Hevosenlukutaitoni oli ainakin hyvin harjoituksella Effin kanssa.
"Älä huoli tamma, en mä syö sua tänäänkään", mutisin rauhoittelevalla äänellä.

Mä katselin uteliaasti kun brunette käveli kohti tallin uusinta asukasta, jonka mä olin kyllä huomannut. Tosin en mä siitä ollutkaan muuta tiennyt, että se oli uusi. Mutta nyt mä tiesin jo, että sen kutsumanimi oli Effi. Ja brunette oletettavasti sen hoitaja tai vuokraaja, tai mistä mä tiesin.

Me jatkettiin Armin kanssa omaa pientä pelleilyämme, kun odoteltiin brunettea ja Effiä. Mä rapsuttelin tamman turpaa, joka sai hannoverin heiluttamaan hauskasti ylähuultaan. Ja aina välillä piti tutkia taskut, jos niistä nyt tällä kertaa löytyisikin jotain.
"Okei no ota sitten", mä mumisin hiljaa ja kaivoin taskun pohjalta jonkun leivänkannikan.

Mä en viitsinyt häiritä toisia, mutta kun hauskannäköinen tamma oli saatu kiinni, mä uskalsin avata suuni samalla kun kiskaisin Armin liikkeelle.
"Sä taidat olla aika uus täällä? Mä oon Nita ja vuokraan tätä mussukkaa Armia", mä selitin. Toivottavasti toista ei haittaisi mun epämääräiset hölpötykset. Mistä mä tiesin, vaikka toinen olisi halunnut rauhassa käydä tänään tallilla?

Sain onneksi vihdoinkin Effin kiinni, rapsutin sitä otsasta kiitokseksi tamman syödessä porkkanoita edelleen epäluuloisen näköisenä.

Nitaksi esittäytynyt nainen kertoi käsissään olevan narun toisessa päässä olevan hevosen nimeksi Armi, kaksikko näytti nauttivan toistensa seurasta ja Armi näytti lempeältä, mä hymyilin taas.
"Joo, joku viikko sitten aloitin vasta, Effi muutti tänne kanssa vähän yli viikko sitten", kerroin samalla, kun seurasimme Armia ja Nitaa laitumen porttia kohti. Koko lauma seurasi meidän perässämme laiskasti löntystellen. Silti Effin piti saada omia sätkyjään, vaikka kaikki muut olivat ihan rauhassa.

"Tää on kyllä sulattanut mun sydämen jo viikossa ihan täysin, se on ihanan omalaatuinen tamma", kerroin Nitalle ja silitin vieressäni kävelevän Effin kaulaa.

Mä nyökyttelin, kun nainen kertoi aloittamisestaan.
"Noni, tervetuloa siis porukkaan", mä naurahdin. Mun ei kyllä käynyt kateeksi brunettea. Kun mä pystyin pitämään narua yhdellä kädellä löyhästi, niin toinen joutui koko ajan olemaan valmiina tamman sätkyihin. Mä tajusin, ettei brunette ollut esitellyt itseään. Mä en kyllä kehtaisi kysyä, joten ehkä nimi selviäisi myöhemmin.

"Se vaikuttaa kyl tapaukselta, jonka kanssa ei tuu tylsää. Ja se on upeen näkönen", mun oli pakko todeta. Mä en ollut vähän pilkullista hevosta hirveästi nähnyt, mutta oli mulla pieni käsitys siitä, millainen se oli.

Me päästiin laitumen portille ja mä päästin bruneten ensin tamman kanssa. Muu lauma jäi kiltisti odottelemaan vähän kauemmas. Vaikka ne olivat meidän perässä tulleet lähemmäs, ei niillä ollut mikään hinku sisälle vihreän ääreltä. Kun kaksi tammaa, ei yhtään enempää eikä vähempää, oli saatu portin toiselle puolelle, me lähdettiin kohti uutta tammatallia. Tai ainakin mä olin menossa sinne.

"Olitko sä suunnitellut tekeväs jotain Effin kanssa? Mietin olisko susta saanut seuraa, tylsää aina yksin mennä tän kanssa."

"Kiitos", vastasin Nitan tervetulotoivotukseen. Enhän mä nyt kamalasti ollut tutustunut vielä toisiin tallilaisiin, mutta en myöskään tuntenut mitään painetta siitä. Mä viihdyin tallilla kaksin Effin kanssa vallan mainiosti.

"Ai niin, taisin unohtaa esitellä itseni. Mä oon Sarah", tajusin ja taisin punastuakin vähän. Olin ollut niin keskittynyt Effin hallintaan, että en ollut tajunnut sanoa omaa nimeäni ääneen.
"Ajatukset vähän muualla, kun yrittää pitää varpaat pois Effin kavioiden alta", selitin.

"En mä varmaan mitään kamalan rankkaa, Amandan pitäisi ratsastaa tällä nyt viikonloppuna enkä halua sen olevan liian väsynyt. Jos sulle sopii, niin me voitaisiin tulla maastakäsin tutustumaan vähän maastoihin. Me ollaan käyty vaan kentällä tähän asti ja olisi ihan kiva päästä joku alkukäynti esimerkiksi maastoon. Tosin en kyllä tiedä miten tää osaa käyttäytyä, mutta enköhän mä liinan päässä ainakin pysy."

"Ei kaikkee voi muistaa ja varpaiden turvallisuus menee edelle", naurahdin. Sarah ei ihan kuulostanut suomalaiselta nimeltä, mutta eipä nimestä voinut mitään päätellä. Tosin brunette ei nyt ihan näyttänyt supisuomalaiselta naiselta, mutta mä en uskaltaisi lähteä arvailemaan tai kyselemään asiasta sen kummemmin. Mulle riitti tämä tieto.

"Kuulostaa kivalta. Ja tässä tapauksessa Armi taitaa olla oikein passeli kaveri, se ei turhia hötkyile", mä pohdin. Pieni maastoreissu olisi kyllä välillä paikallaan, varsinkin kun muuten me treenattiin aika reippaasti kisoihin.
"Mulla menee hetki et laitan meiät molemmat kuntoon, mutta mä yritän olla nopea", hymyilin ennen kuin talutin Armin talliin.

Mä harjasin reippaasti punarautiaan, joka hieman kummasteli mun vauhtia. Ei sitä haitannut, mutta mä harvemmin ihan näin reippaasti hilluin sen ympärillä. Ei mulla kauaa kestänyt lopulta, kun Armi oli varustettu ja mäkin olin saanut ratsastusta ajatellen vähän fiksumpaa vaatetta sekä varustetta päälle. Me näytettiin maastoonkin mennessä true kouluratsukolta, mutta minkä sille saattoi, että meidän peruslook oli sellainen?

"Ootko valmis?" mä kysyin Sarahilta, kun olin päässyt ratsuni selkään.

Nita oli onneksi kamalan ymmärtäväinen ja lupasi vielä lähteä meidän seuraksi maastoon.
"Onpa kiva, Effi voisi jopa vähän imeä vaikutuksia Armilta", naurahdin ja käännyimme vastakkaisiin suuntiin tallien kohdilla. Selvisimme taas hoitopaikalle ehjin nahoin ja harjasin tamman kunnolla läpi. Tarkisin kaviot ja laitoin tammalle suojat joka jalkaan ihan varmuuden vuoksi.

Kun olimme valmiita, Effi liinan toisessa päässä suitset päässään, siirryimme ulos odottamaan Nitaa ja Armia. Kaksikolla ei kauaa mennyt, kun he jo saapuivat pihalle ja Nita hyppäsi kepeästi ratsunsa selkään.
"Jep", vastasin lyhyesti ja ytimekkäästi ja lähdimme seuraamaan rauhallista ratsukkoa maastoja kohti.

Armi pisti parastaan ja näytti oikein kunnolla mallia vähän säikymmälle kaverilleen. Tamma venytti kaulaansa tyytyväisenä saadessaan tallustella pitkin ohjin. Me kuljeskeltiin hetki hiljaisuudessa, mutta se ei ainakaan mun mielestä ollut mitenkään häiritsevää. Ei aina tarvinnutkaan jutella mitään. Silti musta tuntui, että mä halusin jollain rikkoa hiljaisuuden.

"Ootko sä kauankin ollu hevosten kanssa tekemisissä?" mä kysyin oikeasti uteliaana. Mä ihastelin Sarahin olemusta ja käyttäytymistä Effin kanssa. Kyllä mä pystyin hyvin työskentelemään Armin kanssa, mutta en mä varmaan jonkun vaativamman tapauksen kanssa tulisi helposti juttuun. Toki Ramida oli kerryttänyt mun kokemusta ja opettanut mua, mutta silti mä pääsin todella helpolla oman vuokrahevoseni kanssa.

Armi todella oli täydellinen maastoseuralainen meille Effin kanssa. Siitä huolimatta sain kyllä pitää itseni jatkuvasti valppaana.
Nitan kysymys herätti mut syvältä ajatuksistani, joissa keksin jatkuvasti tapoja väistellä Effin sivuloikkia.

"Öhm, no olen mä käytännössä koko ikäni ollut hevosten kanssa tekemisissä, mutta ihan tosissani ratsastanut vasta muutaman vuoden. Vuokrasin yhtä andalusialaisruunaa ennen Effiä, sen kanssa pääsin helppo a tasolle", kerroin hymyillen Villen muistolle. Toivottavasti sen uusi omistaja olisi sille hyvä.
"Mitenkäs sun hevostausta?"

Armi ei tuntunut välittävän Effin jutuista, se vain tallusteli eteenpäin. Tänään ei taitaisi tamma säikkyä edes sitä vähää, mitä se toisinaan säpsähteli. Mutta niissäkään tilanteissa ei kauaa mennyt, kun päästiin jatkamaan ihan normaalisti.

Mä jouduin hetken miettimään, mitä kertoisin omasta taustastani, mutta päädyin kertomaan ihan kaunistelematta oikean version.
"Mä en ollu kauaa ratsastanu, kun viime kesänä alotin Armin hoitajana ja nousin sitten vuokraajaks. Ihan kiitos Auburnin ja Armin mä oon kehittyny huimaa vauhtia ja me ollaan päästy kerran starttaamaan jo vaativaB", mä selostin ja jatkoin hetken miettimisen jälkeen "mä vaihtelin paljon harrastuksia vuosien varrella kun ei oo löytyny omaa juttua, mut hevoset taitaa olla se."

"Jatketaanko vielä eteenpäin vai käännytäänkö tästä jo takasin vievälle reitille?" kysäisin oppaan ominaisuudessani. Mä voisin hyvin jatkaa, mutta mä en joutunutkaan kävelemään ja taluttamaan eläväistä hevosta samalla.

Kuuntelin Nitaa tarkkaavaisesti, tämän kehitys oli varmasti ollut nopeaa, jos kerran oli päässyt niinkin lyhyellä aikavälillä vaativalle tasolle. Armi vaikutti edelleen kovin mukavalta hevoselta, eikä se näyttänyt välittävän Effistä paljoakaan.

"Vau, siinä on sitten osunut kemiat täysin kohdilleen teidän kohdalla. Tosi hienoa, että oot kehittynyt niin vauhdilla, Armi on varmasti todella hyvä hevonen", kehuin hymyillen.
"Voidaan me vielä jatkaa, kyllä mulla kunto riittää ja jos Effikin jossain vaiheessa tajuaa, ettei me olla taluttamassa sitä teurastamolle, niin sekin varmasti saisi nautittua ihanista maisemista", vastasin nauraen. Ruunikko tuhahti kuuluvasti ja nauroin sen reaktiolle.

"Ilmeisesti ei mennyt ihan vielä viesti perille asti", totesin virnuillen ääneen, kun tamma nyki päätään taivasta kohden tuohtuneena.

"Mm, mulla kävi älytön tuuri että pääsin tänne. Muuten mä varmaan vielä kävisin välillä jossain ratsastuskoulussa tunneilla. Ja kun Armi osaa jo, niin ei tarvii kun mun opetella", hymähdin. Jonkun toisen hevosen kanssa mä en olisi varmasti kehittynyt tätä vauhtia ja olihan valmentajallakin paljon tekemistä. Mä varmaan lentäisin Amandan toimesta ulos koko tallilta jos sen kehittyisi tarpeeksi nopeasti.

"Voi toista ja mikäs tässä mulla on mennä, kun tarvii vaan matkustella", mä naurahdin. Effi kyllä vaikutti hauskalta tapaukselta, mutta mä en kyllä Armia ihan heti vaihtaisi mihinkään muuhun hevoseen. Mä en oikein keksinyt mitään sanottavaa, koska en halunnit kuulostaa miltään tenttaajalta, jpta kiinmosti vain juorut. Joten mä hiljenin ja katselin punarautiaan korvien välistä eteenpäin.

"Samoin, tosin Effi on kyllä ihan erilainen hevonen, kuin mihin olen tottunut. Se andalusialainen oli ihan super kiltti ja helppo, ja Effi taas.. no se on nätti?" vastasin ja nauroin.
"Ei, kyllä Effikin osaa, mutta siltä pitää vain osata pyytää oikein nätisti ja sen motivointi saattaa välillä olla aika haasteellista", selitin ja tajusin höpöttäväni taas ihan huolella.

"Ootteko te menossa siihen Kalla Cuppiin Armin kanssa? Amanda starttaa siellä Effillä ja mua jännittää ihan kamalasti, että miten niillä menee, vaikka mun rooli onkin vain pitää huoli, että Effi on nätti ja paikalla, kun sitä tarvitaan."
Nita tuntui vähän hiljaisemmalta tyypiltä, mutta toisaalta mä osasin kyllä hoitaa puhumisen tarvittaessa. Toivottavasti toinen ei vaivaantunut mun höpöttämisestä.

"Joo, mennään Armin kans helppoA ja vaativaB. Ja sit mä hyppään mun serkun hevosella yhden esteluokan", mä hölpötin vastaukseksi. Mun ei pitänyt mainita Ramidasta mitään, mutta toisaalta ratsastinhan mä sitäkin.
"Toivottavasti Amanda ei mee samoja luokkia meidän kanssa, koska sit voin heittää hyvästit pärjäämiselle. Mä kun tunnun pärjäävän paremmin esteillä, vaikka kuinka oon kouluratsastaja", naurahdin.

Mä en ollut yhtään seurannut, keitä vastaan mä joutuisin kilpailemaan. Armin kanssa me vain tähdättäisiin mahdollisimman hyviin suorituksiin. Ramidan kanssa tavoite oli vain voittaa Niko ja Lefa.
"Etkö sä sit kerennyt treenaamaan Effin kanssa tarpeeksi kisoja varten?" mä kysäisin. Hemmetti kun tänään ei tahtonut keksiä mitään järkeviä juttuja mistä kysyä tai puhua.

"Oho, siinä on starttia kerrakseen", ihastelin. Tulevaisuudessa saattaisin siis joutua vastakkain edessämme astelevan ratsukon kanssa. Tosin Effin kanssa tulisi olemaan jo saavutus itsessään, jos pysyisimme kouluaitojen sisäpuolella.

"Helppoon A:han se on ainakin Effin kanssa tulossa", kerroin. En tiennyt naisen muista starteista mitään. Amanda oli lähettänyt mulle viisisivuisen ohjeistuksen kisoihin valmistautumisesta ja kisahoitajana toimimisesta.

"Herranjumala en, en todellakaan", henkäisin nauraen.
"Kyllä meillä menee vielä pari kuukautta intensiivistä treeniä ennen, kuin alan edes haaveilemaan kisoista. Ja kiva nähdä Amandan kanssa Effi ennen kuin itse lähden miettimään koko kisaushommaa. Ei mulla oo mikään kiire sen kanssa siis", selitän ja huomaan, että olemme jo melko lähellä tallia. Laitumet näkyivät jo edessäpäin.

"Joo, ei tuu kyllä tylsä viikonloppu", hymähdin. Mä odotin jo kisoja, tai lähinnä sitä, että ne olisivat ohi. Mun luotto omiin taitoihini ei ollut vieläkään kovin korkealla, vaikka mä allani kävelevään tammaan luotin täysin. Ehkä jonain päivänä mä vielä luottaisin itseenikin.

"Eipä sitä tarvitse kisoihin heti lähteäkkään. Meilläkin meni hetki ennen kun päästiin edes kunnolla treenaamaan, kun Armilla oli vielä varsa kun mä alotin sen kanssa", mä selitin ja pohdiskelin osittain ääneen.
"Ja kyllä mekin saadaan treenata ihan tosissaan tässä, muuten me nolataan ittemme kun ei selviydytä niist radoista."

Rento maastoreissu oli hetkeksi saanut mun ajatukset irtautumaan kaikesta. Varsinkin toissapäiväisestä, mutta nyt kun tallipiha lähestyi, rento fiilis joka oli tänään ollut, katosi.
"Mut hei, kiitos seurasta. Tää oli kivaa tässä treenauksen välissä", mä hymyilin kuitenkin Sarahille. Nainen vaikutti oikeasti mukavalta, joten mä toivoin, etten vaikuttanut ihan idiootilta. Mä hyppäsin tallipihassa Armin selästä alas. Tamma yritti heti raaputtaa päätään mun käsivarttani vasten.

"Mä niin rakastan varsoja. Toivottavasti Amanda teettää Effillä joskus varsan, niin pääsen hoitamaan sitä", haaveilin.

"Kiitos itsellesi, ehkä me tästä vielä uskalletaan lähteä joku pieni maastolenkki yksinkin", totean naurahtaen. Effi ei ainakaan ollut yhtään luottavaisemman näköinen nyt, kuin lähtiessäkään.
"Nähdään taas, mä käyn vielä harjaamassa tän villikon tammatallissa ennen laitumelle vientiä", kerroin ja hymyilin. Nita suuntasi yksityistalliin ja minä tammatalliin.
Oli mukava saada uusia tuttavuuksia tallilta.

// Loppu