Just Another Tinder Match

Vaikka mulla oli silmät kiinni, näin valopalloja sinkoilevan pitkin ja poikin mjn silmäluomia. Ääääääh! Ei darraa. Ei nyt. Perse. Hitaasti ja varoen avasin silmät ja edessä näky Sarajan hotellin huone. Voi paska. En yhtää muistanu, et oltiin Matun kans päädytty tänne. Voi saatana.

Mun päällä oleva vaaleensiniharmaa päiväpeitto ei ollu mun päällä siinä vaiheessa, ku sohvalle lösähin. Näköjää nukahin. Sänky oli tyhjä, mut joku siin oli nukkunu. Toivottavasti Matilda, yksin. Vessast kuulu vesihanan kohina. Aivastus karkas mun suusta ja pian oven karmien takaa ilmesty naisen lilat hiukset.

“Morning..” mumisin. Darra oli yhtä todellinen, kuin humala edellisiltana. Etin katseella mun vaatteita, jotka onneks oli kurkotusetäsyydellä. Vaikka nainen oli nähny mut useesti ilman mitään vaatekappaletta, mä tunsin itteni entistäki alastomammaksi. Vedin päiväpeiton alla bokserit jalkaan, ennen ku nousin ylös sohvalta lämpimästä, sekä epämukavasta, punkasta.

Mä olin nukkunut katkonaisesti, säpsähdellen hereille vain kuunnellakseni Jonathanin epämääräistä tuhinan ja kuorsauksen sekoitusta. Oli siinäkin hotelliyö.

Lopulta mä olin aamuyöstä saanut hetkellisesti unen päästä kiinni ja horrostanut puoli kahdeksaan. Sen jälkeen jo pelkkä ajatus aamupalasta oli patistanut mut ylös sängystä silläkin uhalla, että saisin nauttia aamupalapöydän antimista ylhäisessä yksinäisyydessäni.

“Huomenta”, pihahdin Jonathanille, joka oli herännyt sillä aikaa, kun olin käynyt pesemässä kasvoni kylpyhuoneessa. Osa eilisistä ripsiväreistä oli koristanut silmäkulmia vielä aamullakin, koska hotellin tarjoama pesuaine ei ollut purrut meikkiin mitenkään täydellä teholla.
“Aamupalaa?” ynähdin nostaen kädet odottavasti puuskaan. Mun katse vaelsi Jonathanissa, joka seisoi sohvan edessä kaikkea muuta kuin pirteän näköisenä. Punaiset hiukset sojottivat jokaiseen ilmansuuntaan ja mä vastustin halua sukia ne siistimmiksi.

“Eilinen meni aika.. Putkeen?” mumahdin huuliani mutristaen. Mä olin olettanut hotelliyön tuovan mukanaan jotain muutakin kuin sammuneen seuralaisen, mutta mä olin olettanut väärin.

Matilda ei näyttäny tyytyväiseltä. Ei sitten ollenkaan. Puolustava asento kerto ihan tarpeeks.
“No ainakin omat suunnitelmat kävi toteen” naurahdin ja aloin vetämään muita vaatteita päälle. Olikohan nainen odottanu jotain muuta edellisillalta? Toivottavasti toinen ei nyt pettynyt. Ainakaan pahasti.

Alhaalla ravintolan puolelle oli taiteiltu kunnon buffet aamiainen. Paikalla ei ollu kovin montaa meidän lisäks. Ennen pöytään istumista etin kahvit ja otin suurimman mahdollisen kupin. Kofeiini varmasti herättäis mut kunnolla. Päänsärkyä ei ollut, vielä, joten olo oli ansaitsemaani parempi.

Istuuduin ikkunapöydän ääreen ja Matilda seurasi perässä.
“Toivottavasti ei nyt tullu ihan paska reissu” mutisin kahvin juonnin välissä. Itellä ainakin oli ollut ihan chilli ilta alkoholin kanssa vielä sen jälkeen, kun lilaletti oli päättäny jättää mut yksin pöytään istumaan.

Kasasin lautasen täyteen monipuolisen aamupalatarjoilun antimia ja istuuduin kahvikupin eteensä saaneen Jonathanin kanssa samaan pöytään.
“No, ainakin aamupala näyttää hyvältä”, tokaisin hörpäten tuoremehua. Hotelliaamiainen voitti kotiolot aina.

Yritin päätellä Jonathanin ilmeestä, oliko miehen darra niin kova, että mun täytyisi tarjoutua ajamaan takaisin Kallaan. Särpin croisanttia yrittäen työntää taka-alalle pientä turhautumista: oliko tässä reissussa ollut mitään järkeä? Hyvin pitkälti ei. Ei kuulunut mun tapoihini maksaa hotellihuoneesta voidakseni vetää perseet, vaikka en mäkään usein ollut omaan sänkyyni vastaavassa tilanteessa päätynyt.

Vilkaisin puhelimen kelloa laskien luurin tummalle puupöydälle.
“Mä taidan hakea kahvia, haluatko sä jotain?” kysyin lähinnä muodollisuuden vuoksi. Loin Jonathaniin pitkän katseen toinen kulma koholla, yrittäen pitää linjan neutraalina.

“Nääh, ei tarvi. Otan ehk koht jotain, jos tekee mieli…” mutisin naiselle takasin. Matilda poistu hakemaan itelleen lisää aamiaista ja katos pian mun näkökentästä johonkin nurkan taa. Hörpin kahvia kaikessa rauhassa naisen puhelimen piipatessa ilmoituksen. Mulla ei oo tapana kyylätä muiden juttuja, mut tuttu kuvake herätti mun sisäisen FBI-agentin.

Tinder. For real? Mun käsityksen mukaan ees Thomaksella ei ollu sitä. Sen ajatuksen jälkeen mun mieli villiinty. Leikkikö Matu mun kans kunnes se löytäs jonku toisen? Olinko mä tosiaan sille vaan pano? Sikskö se oli nii hapan ku nukuttiin kiltisti ilman läheisempää kontaktia viime yö?

Naisen palatessa pöytään uuden lautasen kanssa, tuijottelin ulos muina miehinä. Kehtaisinko kysyä tulleesta ilmoituksesta naisen puhelimessa? Voisinko ylittää sen yksityisyyden rajan? Halusinko edes?
“Vai että Tinder..” tuijottelin ikkunasta tulos lähes sulaneen järven pintaa.

Kahvi tuoksui huumaavalta ja mä sain taiteiltua täyden kupin pöytään saakka läikyttämättä juomaa matkalle. Huomasin sivusilmällä puhelimen merkkivalon välkkyvän, mutten jaksanut kiinnittää siihen huomiotani vielä - ensin mä tarvitsin aamukahvini.

Tinder. Mun katse lävähti nopeasti Jonathaniin, joka tuijotti ulos ikkunasta pienen draaman huokuessa miehen olemuksesta. Mulla kesti hetki tajuta miehen sanat, kunnes tarkistin puhelimen ilmoituksen. Jep, mä olin saanut matchin Tinderissä kesken aamupalan.
“Niin”, mumahdin nostaen kahvikupin huulilleni. Mun oli ollut tarkoitus pitää se kirottu sovellus poissa elämästäni, mutta heikkona hetkenä mun sormet olivat kuin varkain painaneet latauspainiketta sovelluskaupassa.

Sitten mä olin unohtanut koko Tinderin olemassaolon, koska Kallan tarjonta oli suurimmaksi osin heikkoa. Toinen syy istui mun edessäni aika mietteliään oloisena, enkä mä tiennyt kuinka reagoida. Jos se oli itse ajanut mut pois, oliko sillä oikeutta kommentoida mitään?

Klikkasin sovelluksen auki ihan mielenkiinnosta. Näytölle ilmestynyt tummaverikkö ei näyttänyt yhtään hullummalta ja mä vilkaisin vaivihkaa Jonathania, muistaen hyvin elävästi miehen puheet Markuksesta. Tässä vaiheessako me alettiin kiistellä miehistä?

Nainen mun edessä pysy hiljasena, vilkasten ainoastaan puhelintaan. Sivusilmällä huomasin Matildan kattovan ainakin mun suuntaan ja mä mietin mitä sanoa, sillä ärrätäti näytti hiljaselta.
“Onks tullu paljo matcheja ?” kysyin ja käänsin katseen naiseen.

Ite en kertaakaan ollu edes kattonu sovellusta Googlen Play kaupasta. Tiesin kyl sen perimmän idean, mut ite en kokenu hyötyväni siit mitää. Jos joku kerran tai kaks sieltä jonkun löys, niin hienoa! Mä tapasin uuden ihmisen mieluiten kasvotusten.

“Ei siin mitää… Luulin meijän vaa olevan samal sivul, mut näköjää taidetaa lukee iha eri kirjoja” ryystin kahvin loppuun. “Meen röökille toho eteen” sanoin ja nousin pöydästä. Tiskin takana ollut tarjoilija tervehti mua lähtiessäni ja mä kiitin hyvästä aamiaisesta.

Mä olin aika yllättynyt, kuinka vahvasti Jonathan reagoi Tinderiin. Oliko punapää edelleen sama mies, joka oli varmistellut multa, haittasiko useamman ihmisen (tässä vaiheessa mä en voinut enää ajatella vain naisia) pyörittäminen samaan aikaan.
“Eipä juuri”, vastasin hilliten kylmyyden, joka puski pintaan kuumasta kahvista huolimatta.

Mä istuin pöydässä hetken sen jälkeen, kun Jonathan oli kadonnut tupakalle. Mietin miehen sanoja, eilisiltaa ja koko kulunutta vuotta yrittäen ymmärtää, kuinka me ajauduttiin aina tähän pisteeseen. Miten helvetissä me jaksettiin enää edes yrittää olla samassa tilassa ilman draamaa, jota ilmaantui aina kun peitto ei heilunut?

“Anna tulla”, täräytin hotellin edessä seisovalle miehelle. Mä olisin voinut palata huoneelle, mutta mä yritin pitää eilisen ikäkriisin mielessä ja puhua asioista kuten aikuiset ihmiset tekevät.
“Ensin sä halusit mut. Sitten et halunnut. Nyt mä en tiedä. Et sä voi loukkaantua Tinderistä - mä latasin sen vasta kun sä aloit kusipääksi”, virkoin saaden pidettyä ulosantini yllättävän selkeänä. Tavoittelin Jonathanin katsetta viestittääkseni, etten ollut tullut haastamaan riitaa, vaan keskustelemaan.

“Ootko sä mustasukkainen vai mitä toi oli? Sullako ei ole ollut ketään tässä välissä?”
Vau. Näköjään kyselyikä saattoi iskeä vielä tässäkin vaiheessa.

Matilda ilmesty ulos nopeemmin ku kuvittelin. Oikeestaan oletin naisen menevän takasin huoneeseen. Mä odotin kiltisti jokasen lauseen loppua ja lähin miettimään vastausta vasta kaiken kuultuani.
“Ei, en oo mustasukkanen. Alotetaan siitä..” vedin viimeset henkoset ja otin askista uuden röökin, sytyttäen sen ensimmäisellä.

“Luulin tehneeni eilen aika selväks sen, et haluun sut. Jos olisit vaan joku pano, en varmaa haluis tietää sun historiaa ja muuta” jatkoin. Mä en tiiä, mitä nainen halus kuulla multa. On totta, et mä olin työntäny Matun pois ja nyt halusin taas päinvastasta. Olin yks vitun kaaos täl hetkel, enkä oikein osannu kertoo tarkemmin mitä mun pääs liikku.

“Ja sun viimenen kysymys; ei, mulla ei ollu välissä muita” teknisesti ottaen se oli totta. Mulla ei ollu ketää välis, jos mun ja Ellien “välikohtausta” loungessa ei laskettu. Se ei kuitenkaan johtanu muualle ku maastoreissuun. Senkin aikana ainoa nainen jota koskin, oli Eela. Ja Eelakin on aika äijä.

Jonathan kiskoi jo toista tupakkaa, mutta sai kuin saikin vastattua mun kysymyksiini. Mun ulkokuoreni alkoi rakoilla tajutessani, etteivät eilen käydyt keskustelut olleet jääneet vain tyhjiksi sanoiksi.

“Ei mullakaan. Kuka Kallasta muka voisi kelvata?” tuhahdin suupielen nykäistessä uhkaavasti. Mä en ollut torstain jälkeen edes avannut sovellusta ja se oli herännyt ensimmäisen kerran päiväkausiin vasta nyt, Sarajassa.
“Ja mä swappasin äskenkin vasemmalle”, hymähdin toivoen Jonathanin ymmärtävän, että se oli multa valkea lippu. Mä olin saanut kyselyhetkeni ja vastaukset.

Mua hymyilytti, kun aloin ajatella kaikkia niitä sanoja, jotka mun huulilta olivat putoilleet viimeisen vuorokauden aikana. Puhuminen Jonathanille oli helppoa kaiken sen epäselvyydenkin keskellä ja ne minuutit, jotka mä olin istunut yksin aamupalapöydässä, olin käyttänyt pelkoon sen kaiken menettämisestä.

“Ollaanko me okei?” kysyin purren huultani, koska en uskaltanut lähestyä Jonathania.

Siirsin katseen naiseen, joka puri (taas) huultaan.
“Mikä on okay ?” must rehellisesti tuntu, ettei missää välissä ees olla oltu ‘okei’. Kirkkaat silmät katto muhun takas ja mä yritin saada selvää ajatuksist niie takana.

“Luuliks mun juossee karkuu, niiku viimeks Krouvis kävi ?” kysyin varovasti. Nyt mä tiesin mitä vois tapahtuu, tai olis voinu. Nyt olin varautunu. “Tai ylipäätää et olisin muuttanu mieltäni ?”

Toinenkin hermosauhu oli tullut päätökseensä. Tungin tumpin tuhkakuppiin ja työnsin kädet hupparin taskuun. Ilma ei ollut erityisen lämmin, oikeestaan ihan perus vappuilma. Ei siis mitään yllätyksiä. Sen sijaan Matun kanssa kaikki oli sattuman varassa.

Kohautin olkiani. Ehkä meillä ei tosiaan ollut mitään normia, kultaista keskitietä, jonka mukaan minkään tilanteen voisi määrittää olevan okei. Haittasiko se mua? Ei oikeastaan, koska mun elämä ei muutenkaan usein mahtunut tavallisen rajoihin, kun toisinaan se taas tuntui samalta, tasaisen harmaalta massalta.

“Joo. Niin. Kai”, takeltelin räpytellen hämmentyneenä silmiäni. Kuinka Jonathan oli juuri tulkannut ajatukseni paremmin kuin mä itse? Sen sijaan, että mä olisin antanut samalla mitalla takaisin miehen Tinder-kommentointiin, mä olin ottanut erilaisen lähestymistavan. Kai se johtui siitä, että mä en ollut halunnut asioiden päättyvän samalla tavalla kuin viimeksi.
“Susta ei aina ihan saa selkoa”, myönsin vähän surumielisesti hymähtäen. Ihan kuten musta saisi. Siksi mä kai jaksoin yrittää.

Huoneen luovuttamiseen oli vielä pari tuntia. Ajatuksen iskeydyttyä tajuntaani mun oli hetki mietittävä sanojani muotoillakseni ne oikein.
“Pitäskö meidän mennä huoneelle? Eihän tässä vielä kiire ole - ellet sä tahdo lähteä ajamaan takaisin”, mumahtelin jonnekin Jonathanin silmien ja hotellin edustan kiveyksen välimaastoon. Yhtäkkiä mä olin taas kuin joku pahainen teini, joka taisteli punastumista vastaan kengänkärkiään tuijotellen.

Huoneen ovi lävähti raskaasti kiinni Jonathanin perässä. Mä jätin kengät eteiseen ja hiippailin sängyn viereen, istuutuen aamulla myttääntyneen peittoni päälle.

Hissimatka oli hiljanen molempien osalta. Mä jäin miettii Matildan sanoja. Susta ei aina ihan saa selkoa. Ja mä luulin olevani ku avoin kirja. Jos ei viimeaikasia paskamyrskyjä luettu listaan mukaan. Olihan jokanen tyyppi aina ihan oma tarina ja sen tuntemiseen meni aikaa. Välillä mä jäin miettimään millanen monsteri Matusta vois vielä kuoriutuu.

Vedin huoneen oven perässäni kiinni ja jätin kengät Matildan kenkien viereen. Seurasin katseella naisen matkaa sängylle. Vedin syvään henkee ja seurasin Matildaa sängylle. Istuin naisen viereen punkalle ja mietin tarkkaan, mitä nyt tapahtuisi. Tai no mistäs mä sen tietäsin.

“Älä huoli, et säkää mikää helposti luettava kirja oo…” hymähdin puolittain virnuillen. Meijän peilikuva nåky edes olevan telkkarin ruudusta. Laskin nopee katseen takasin kämmeniin, etten vahingossakaan lukittuis kattoo Matildaa silmiin.

“Huonee luovutuksee on vajaa pari tuntii” mä en tiiä miks mä sanoin sen. Justhan Matilda ite oli todennu asian ulkona. Juntti.

Seurasin katseellani Jonathanin silmiä, joiden katse oli pudonnut alas. Jonathanin toteamus huoneen luovutuksesta huvitti mua, mutta pidin naurun poissa ja laskin käteni miehen kämmenen päälle.

Tuntiessani Jonathanin ihon lämmön mä epäröin ratkaisuani hetken - oliko siinä mitään järkeä? Oliko meissä mitään järkeä? Mä halusin tavoittaa tummien silmien katseen, koska sillä hetkellä mä en luottanut arviointikykyyni.

Parissa tunnissa ehtisi - meidät tuntien - tapahtua paljon. Parissa tunnissa me oltiin kevättalvella pilattu kaikki mahdollisuudet normaaliin kaverisuhteeseen. Parissa hassussa tunnissa mä olin heittänyt romukoppaan kaikki harhakuvitelmat meistä. Parissa tunnissa mä olin myös unohtanut miksi mä olin koskaan ollut tuohtunut Jonathanille.

Selvin päin aloitteen tekeminen oli aina vaikeampaa. Mä olisin halunnut suudella Jonathanin huulia, mutta en halunnut sen ajattelevan, että mä halusin fyysistä kontaktia vain sängyssä - helvetti soikoon, me oltiin kahdestaan hotellihuoneessa.
Niinpä mä vain puristin Jonathanin sormia odottaen, että mies nostaisi katseensa muhun.

Mä tunsin Matildan käden omani päällä. Ei helvetti. Nytkö se halus? Ite en varmaa sais mitään elonmerkkejä housuihin just täl hetkel. Miten mä selittäsin naiselle mun väliaikasen impotenssin? Jos vaa karkaisin paikalta? Ei saatana.

Nostin katseen Matun silmiin. Nainen selkeesti odotti jotain. Se sama pilke silmäkulmassa kerto tasan tarkkaan mitä.
“Matilda… Mä…” vedin käden pois naisen kosketuksen alta ja nousin ylös lilaletin eteen. “Tätäkö se vaan olis ?” sanoin hämmentyneenä. Myös pieni ukko mun mielessä pysy hiljaa. Yleensä se yllytti mua vaikka ja mihin. Kuten aikasemmin edellisenä iltana ottamaan ne shotit.

“Panemista erilaisis paikois ? That’s it ?! I told you, I want you, not just your body” huomasin mun äänen olevan kovempi. Ei mun ollu tarkotus korottaa ääntäni.

Jonathan oli tulkinnut mut juuri kuten olin pelännytkin. Miehen vetäytyminen pois tuntui pahemmalta kuin olin odottanut, mutta siinä mä vain istuin, osaamatta tehdä asialle mitään.

I want you.
Mä olin kuullut sen ennenkin, uskonut siihen. Sitten mä olinkin ollut aivan liian kylmä, vetäytyvä narsisti, joka vain leikitteli ihmisten tunteilla. Ottaen huomioon, kuinka paljon Jonathan korosti haluaan tutustua muhun, oli kai ironista, mitä kaikkia johtopäätöksiä se sama mies oli musta tehnyt.

Mä olin halunnut yhden suudelman. Vakuuden sanoille, joihin mun oli vaikea luottaa jo ihan omien kokemusteni vuoksi. Mä olin kaivannut kosketusta, koska yö oli mennyt yksinäiseen kieriskelyyn.
Ja taas mä olin tehnyt jotai väärin.

“Tässä mä olen”, vastasin katse haastavasti Jonathanissa. Mun tyyneys alkoi rakoilla ja samaan aikaan mun teki mieli lähteä ja jäädä.

“Nii oot” vastasin naiselle. Katottiin toisiimme silmiin tovi jos toinenki. Hiljasuus ei ollu ahistava, ei painostava taikka kiusallinen. Se vaan oli. Leijuen meijän ympärillä. “Mä en juokse sun luotas. Mä en tiiä miten monella kielellä tai eri tavalla mun pitää kertoo sulle, että mä haluun tuntee sut.”

Jeps. Plöräyttele vähä viel lisää eri sanoja peräkkäin ja kato mitä tapahtuu. Maailman loppu vois olla aika hyvä. Vai olisko Hitler Jr:n valtaan nousu parempi?
“Can’t you see how much I like you ?!” Älä. Korota. Ääntäs. Jumaliste. You fucktard.

Lösähin istumaan lattialle Matildan eteen. Vedin polvet kiinni rintakehään ja laskin pään niiden päälle. Mä en jaksanu yrittää just nyt. En ollenka. Olin iha ready lähtee respaan, maksaa kaikki mitä siellä ny olikaan ja hyppää autoon. Lähtee Sarajasta ja suuntaa suoraan Kallaan. Kartanolle päästyä linnottautuu omaa laatikkoon ja pysyy siel seuraavaan työvuoroon asti.

Mä olin aika sanaton Jonathanin edessä. Tuntui, että mä tarvitsin aikalisän selvittääkseni ajatuksia, joita ne sanat olivat herättäneet. Miten Jonathan oli päätynyt elämässään siihen pisteeseen, että se oli voinut tykästyä muhun ja halusi oppia tuntemaan mut kokonaan?

Punapään vajotessa istumaan mun oli vedettävä henkeä. Vasta sitten mä pystyin hitaasti vajoamaan lattialle Jonathanin viereen ja vilkaisemaan miestä sivusilmällä. Olikohan sen järkevää tutustua muhun yhtään enempää, jos mä sain sen tuohon tilaan?

“I like you too”, mutisin tuskin kuuluvalla äänellä. Mun oli laskettava kaikki puolustus alas, jotten olisi listannut mielessäni kaikkia keinoja, joilla Jonathan voisi kääntää tilanteen mua vastaan. Ei mun skeptisyys johtunut vain Jonathanista, se johtui mun koko elämästä.

Nojauduin Jonathania vasten, koska se tuntui luontevalta. Kaiken sen epävarmuuden keskellä tuntui jopa hullulta hakeutua toisen lähelle todeten, että se oli ainoa asia, jota ei ylianalysoinut.
“Mäkin haluan oppia tuntemaan sut. Ja luottaa suhun.”
Niiden sanojen pusertaminen ulos huulilta ei ollut mulle helppoa, mutta eihän elämän kuulunut aina ollakaan.

Pieni hymy hiipi mun huulille ku kuulin ne lauseet Matildan suusta. Sen myöntäminen ja ääneen sanominen tais vaatia naiselta itseltään paljon. Käänsin pääni vierellä istuvan naisen puoleen ja painoin pehmeästi hymyillen naisen hiuksiin kevyen pusun. Värjätyt hiukset eivät todellakaan tuoksuneey yhtä hyvältä kuin yleensä.

Hotellin shampoot ja saippuat tuntu vieraalta tuoksulta. Varovasti sivelin etusormella naisen poskea.
“Maybe we’ll learn how to be okay…” mutisin hiuksiin. Olikohan Matilda enemmänkin hajalla henkisesti, ku mitä mä oletin. En todellakaan ajatellu tietäväni läheskään kaikkea naisen historiasta.

“Wanna go back ?” siirsin päätäni saaden naisen katseen kiinni silmiini. Uupuneen näköinen olento nojas muhun ja mun mieleen tuli vaan ajatus siitä, kuinka halusin pitää Matildan piilossa kaikelta pahalta. Kumminkin viime aikoina mä varmaan olin ollu se, joka aiheutti pahan olon naisen mieleen.

Puhaltaessani keuhkot tyhjiksi tuntui kuin kaikki taakka olisi kadonnut harteiltani uloshengityksen mukana. Viimeiseen asti mä olin pelännyt valinneeni väärät sanat, koska mä olin niin sosiaalisesti lahjaton.
“Onko pakko?” virnistin väsyneemmin kuin oli tarkoitus.

Hotellihuoneesta lähteminen ei ollut koskaan ollut niin helppoa. Sen kuin vedit nahkatakin päälle, kiskoit kengät jalkaan ja varmistit, että avaimet ja puhelin muutamine kortteineen oli mukana. Mun puolesta ei tosin olisi haitannut, vaikka lähdön tekeminen olisi ollut hitaampaa: mä en ollut vielä valmis palaamaan arkeeni, vaikka Haukka tarvitsikin liikuntaa jo tänään.

Hissin tulossa kesti ja mä vilkuilin raukeana ympärilleni. Hotelli vaikutti autiolta ja siihen nähden hissin hitaus tuntui oudolta. Lopulta pieni kilahdus ilmoitti hissin saapumisesta ja liukuovet avautuivat edessämme tappavan hitaasti.

Tuijotin Jonathanin kasvoja hissin seinustalla komeilevan peilin kautta. Varjot kehystivät jo muutoinkin vahvoja kasvonpiirteitä ja leikkivät vaalealla iholla. Mä hymyilin itsekseni, enkä mä oikeastaan tiennyt, mistä se johtui.

Hissi pysähtyi toiseen kerrokseen ja sisälle marssi iäkkäämpi pariskunta. Mä väistin taemmas, päätyen väkisinkin aivan kiinni Jonathaniin. Ehdin kuulla iäkkäämmän miehen hiljaista mutinaa saunasta, ennen kuin hissi liikahti ylöspäin, aivan kuin meidän toiveellamme ykköskerrokseen pääsystä ei olisi enää ollut mitään merkitystä.

“Uusi yritys”, tuhahdin pariskunnan poistuttua viidennessä kerroksessa. Mä seisoin edelleen niin lähellä Jonathania, että saatoin koskettaa miehen kasvoja sormillani. Mut valtasi jokin ihan uudenlainen rohkeus, kun kurottauduin hitaasti varpailleni painaakseni kevyen suudelman Jonathanin huulille.

Matildan yllättävä teko tuli mulle ihan puskista. Matun ottaessa etäisyyttä hitaasti takasin mun viereen, katoin hetken tätä silmiin. Seuraavassa sekunnissa painoin naisen omalla kropallani hissin seinää vasten vaatien uutta suudelmaa. Oikealla kädelläni vedin naisen kiinni itseeni ja vasen käsi piti Matildan kasvoja paikallaan.

Ovien auetessa päästin naisen vapaaksi. Mulla oli häkeltyny olo, hyvällä tavalla. Mua hymyilytti ihan ku pientä lasta saadessaan karkkipäivänä enemmän kuin oli luvattu. Hymyilin Matildan hämmentyneisyydelle, joka näkyi naisen kasvoilla yhtä kirkkaasti kuin kynttilän valo pimeässä huoneessa.

Maksettuani huoneen ja muut tilpehöörit siihen päälle ja teimme lähtöä hotellin aulasta, varottamatta otin kiinni naisen kädestä ja kuin mikäkin pariskunta, poistuimme hotellin ulko-ovista kosteaan kevätilmaan.

Auto oli edelleen samalla paikalla, kuten pitikin ja avasin ovet napin painalluksella. Herrasmiehenä avasin vänkärin puoleisen oven Matildalle ja suljin sen naisen päästyä autoon.

Okei, se oli hämmentävää. Viimeinen vuorokausi oli ollut yhtä vuoristorataa, mutta sen päätyessä pisteeseen, jossa mä olin Jonathanin ja hissin seinän välissä, mua ei oikeastaan haitannut.

Mua hymyilytti vielä autossakin. Enää hiljaisuus välillämme ei ollut ahdistavaa, vaan kevyttä. Kuuntelin radiosta kantautuvaa musiikkia miettien, miten mä olin päätynyt elämässäni Kallaan ja tilanteeseen, jossa mulla oli oikeasti hyvä olla.

Jonathania tuntui huvittavan mun jatkuva haukotteluni. Mua lähinnä hävetti, etteivät silmät meinanneet pysyä auki alle kymmenen minuutin ajon jälkeen. Vasta siinä vaiheessa mä tajusin nukkuneeni todella huonosti, eikä ilman puhdistaminen Jonathanin kanssa ollut loppupeleissä tuonut energiaa. Päinvastoin, väsymys oli vyörynyt päälle kaiken helpotuksen mukana.

Mun oli tarkoitus vain lepuuttaa silmiäni pää auton ikkunaa vasten.

Oltiin ajettu ehkä 20 minuuttia Sarajasta kohti Kallaa, kun pelkääjän paikalta kuulu tasasta tuhinaa. Vaikka päivä oli jo puolillaan, oli yllättävän hämärää raskaiden sadepilvien takia. Mun mieli taas oli kevyt ja selkee jonkinlaisen välien selvittelyn ansiosta. Aika ajoin katsahin vieressä nukkuvaa naista, jonka otsassa todennäkösesti olis punertava läikkä ikkunaan nojaamisesta.

Jossain välissä naisen rauhallinen uni oli ottanu U-käännöksen, sillä kulmien kurtistelu ja silmien räpsyminen ei vakuuttanu mua mistään hattara-poni-unesta. Pysäytin auton bussipysäkille ja seurasin tilannetta hetken.
“Miska, ei. Lopeta” Matilda säpsähti ite hereille ja näytti eksyneeltä. Okei, kuka vitun Miska. Varmaan joku Tinder-mies...
“You okay ?” kysyin hivenen huolestuneena.

Nojauduin hieman lähemmäs naista ja otin tätä varovasti kädestä. Mä tunsin naisen pulssin hennosta ranteesta. Tu-tum, tu-tum... Tuhatta ja sataa. Vähä aikaa Matilda näytti peuralta rekan ajovaloissa ja pelkäsin naisen nousevan autosta. Painoin nopeesti keskuslukituksesta ovet kiinni.
“Hei, ihan tosi. Sä pelotat mua vähä…”

Mä olin tuntenut auton liikkeen, kunnes yhtäkkiä mä olin tajunnut sen pysähtyneen. Mua kylmäsi, kun väsymys ja unen jättämä sumu pyörivät päässä sotkien ajatuksia.
“Miksi sä.. Miksi sä pysähdyit?” ynähdin silmiäni väsymyksestä siristäen.

Okei, Jonathan näytti oudolta. Olinko mä kuorsannut? Jonathanin sormet olivat kiertyneet ranteeni ympärille enkä mä tajunnut yhtään, mitä mies sääti. Tätä menoa me ei ehdittäisi Kallaan valoisan aikaan.

“Täh?” ähkäisin miehen myönnettyä pelkäävänsä mua. Vähän. Mä yritin saada jotain selkoa tilanteeseen Jonathanin kasvoilta, mutta mä en päässyt tilanteen tasalle. Mä olin nukahtanut ja nyt mulla oli hämmentynyt olo, siinä se.

“Voidaanko me vaan jatkaa matkaa? Mua väsyttää, mä en jaksa”, parahdin haukotuksen lomasta. Jonathanin ote kädestäni kirposi ja mä yritin hymyillä autoa uudestaan starttaavalle miehelle.