All shiny new things

Ei avoin // peliin odotetaan @Jusu R. // 6.4.18

Eilisen maastoilun jälkeen mulle oli iskenyt kamala himo lähteä hevosvarusteliikkeeseen ostamaan kaikkea uutta kivaa Cariadille. Olin melkein lähtenyt suoraan tallilta ostoksille, mutta autoon istuttuani olin muistanut taannoisen keskustelun Jusun kanssa. Olin laittanut naiselle viestiä ja kysynnyt oliko tämä halukas lähtemään shoppailuseuraksi ja onneksi olin saanut myöntävän vastauksen. Siitä tuntui olevn ikuisuus, kun olin viimeksi jutellut Jusun kanssa kunnolla, olimme lähinnä törmänneet toisinaan tallilla, mutta ei sen kummempaa.

Olimme sopineet tapaamisen Purtseille, vaikka olinkin tarjoutunut hakemaan Jusun kotoa, oli tämä vaatinut tallilla näkemistä.
Pysäytin lava-auton tallin pihalle ja lähdin suunnistamaan tallia kohden, kun en nähnyt Jusua pihalla.

Mä olin myöhässä. Mä en koskaan ollut myöhässä, mutta nytpä olin. Ei kierrellä ja kaarrella, vaan myönnetään suoraan: olin hengaillut Kimmon luona ja unohtanut ajankulun. Heidi odotti. Hänen autonsa oli jo tallin pihassa. Mä olin antanut ystävällisen Heidin odottaa jonkun Kimmon takia.

”Mä olen kauhean pahoillani!” parahdin pamahtaessani talliin. ”Mä olen myöhässä. Anteeksi, Heidi! Mutta mä olen valmis lähtemään heti.”

Hengästytti. Olin pitänyt kiirettä.

Kun Jusua ei löytynyt tallistakaan ryhdyin järjestelemään Cariadin kaappia. Sokka Luxuries tavarat asuivat kaapin ylähyllyllä huolellisesti muovipussiin säilöttynä, luojan kiitos ne eivät olleet olleet kotona tulipalon aikana.

Ehdin juuri järjestelemään kaapin valmiiksi ja suljin sen, kun Jusu pelmahti satulahuoneeseen kuin maailma olisi ollut loppumaisillaan.
Mua hymyilytti ihan kamalasti, Jusu oli niin aito ihminen ja se oli aivan super ihanaa.

"Ei haittaa yhtään, ehdin sopivasti järjestelemään kaappia odottaessani. Eipä mulla ole tälle päivälle minkäänlaista aikatauluakaan", rauhoittelin toista hymyillen ystävällisesti.

Helpotus oli valtava, kun Heidi ei vaikuttanut olevan milläänsäkään. Miten ihanan hyväntuulinen ja mutkaton ihminen saattoi olla?
”Huh. Mä en yleensä myöhästele. Anteeksi vielä ja hyvä jos siitä ei ollut haittaa.”

Siirryimme Heidin autolle.
”Sä olet kiltti, kun kyyditset mutkin”, kiirehdin sanomaan. ”Ja kiva mennä yhdessä.”

Ihan tosi. Mä pidin ystävällisestä ja rauhallisesta Heidistä paljon enemmän kuin vaikkapa Purtsin teinivahvistuksista. En edes ujostellut niin kauhean paljon.

"Ei ollut haittaa", vakuutin vielä ja pääsimme sitten lähtemään.
"Totta puhuen tää on ihan hyvää ajatuksille päästä vähän tuulettumaan ja shoppailemaan. Ja tottakai hyvässä seurassa kaikki on kivempaa."

"Haluutko mennä sinne Eqp:lle vai käydäänkö pienemmissä puodeissa tässä vähän lähempänä? Mulle ei oo niin väliä, kun en oikein tiedä edes mitä ostan, ajattelin vain sitä Kalla CUP:ia varten ostaa jotain kivaa uutta."

Hyvässä seurassa kaikki on kivempaa. Olinko MÄ sitä hyvää seuraa? Voi jukupätkä. Olipa ilahduttavasti sanottu. Melkein punehduin vähäsen.

”Oh, osallistutko säkin Kalla CUP:iin?” Innostuin.

”Mä ilmoitin meidät Grannin kanssa pienimpään esteluokkaan. Pitäisi hankkia vähän siistimmät suojat ja huopa kisoja varten. Eqp:lta taitaa saada aikalailla kaiken?” arvelin.

En edes tajunnut hölpöttäväni. Ensin Kimmon seura, sitten kiire ja sitten Heidin ystävällisyys - enkä edes muistanut olla ujo. Hupsis.

"Joo, sataankahteenkymppiin Cariadilla ja vaativaan beehen mun nuoren kouluorin, Zevin kanssa. Tosi kiva, että Sokan siskokset antavat meidän osallistua cuppiin, tuntee vähän enemmän olevansa osa Auburnin porukkaa omalla tavallaan", kerroin ja ajoin jo tutuksi käynyttä reittiä Equestrian PRO:ta kohden. Olin ollut melko usein nican apukätenä kaupalla, milloin uusien tuotteiden hankkimisessa tai ihan vain yleisen siisteyden ja järjestyksen ylläpitämisessä.

"Eqp käy paremmin, kuin hyvin."

"Miten teillä on nyt mennyt Grannin kanssa?" kysyin ja vilkaisin vieressä istuvaa Jusua hymyillen.

”Mustakin on kivaa voida osallistua”, myöntelin, vaikka oikeastaan osallistuminen oli ollut äidin ajatus.

Voi kunpa me pärjättäisiin Grannin kanssa hyvin. Ei meidän välttämättä tarvinnut voittaa, olihan kyseessä hevosen ensimmäiset kilpailut, mutta pärjätä oli pakko. Vaikka mä olin Grannin omistaja nyt, mä tiesin, että se voitaisiin ottaa multa pois. Mut voitaisiin todeta kelvottomaksi ratsastamaan yhtään mitään hevosta. Mun vanhemmilla oli rahat ja sitä myöten kaikki valta käsissään, mitä tuli mun hevosharrastukseen (ja aika moneen muuhunkin asiaan).

Kuinka ahdistava ajatus.

Heidin kysymys Grannin edistymisestä ei olisi boinut tulla sopivampaan paikkaan. Keskityin mielekkäämpiin ajatuksiin.

”Voi, Granni on mennyt hurjasti eteenpäin. Verneri alkoi valmentaa meitä. Siitä on iso apu, kun on joku kotivalmentaja”, pohdiskelin. ”Ei ole niin yksin.”

Palasin ajatuksissani Heidin aiempiin puheisiin.

”Ai sulla on kouluhevonenkin? En muistanutkaan, että ratsastat molempia lajeja”, tunnustin ja mietin häpeissäni, miten onneton kouluratsastaja itse olin.

"Tosi kiva kuulla, en ole kamalasti ehtinyt näkemään teidän menoa, kun ollaan viime aikoina osuttu eri aikoihin tallille. Sovitte kyllä hyvin yhteen ja Verneri on kyllä tosi osaava ratsastaja ja valmentaja. Se on meitäkin välillä ohjeistanut", totesin ja käännyin risteyksestä oikealle.

"Joo, mä olen totta puhuakseni enemmän kouluratsastaja alunperinkin, mutta sitten, kun tutustuin Mel Serenin omistajaan ja nicahan on henkeen ja vereen esteratsastajia, niin se vähän väkisin tarttui, sitten mä huomasin, että mulle ilmestyi koko ajan lisää estehevosia", kerroin naurahtaen.

"Zevi, ihan kuin Cariadkin, on tosi nopeasti kehittynyt ikäisekseen, ihan millä tahansa viisi-vuotiaalla en lähtisi vaativia luokkia ratsastamaan", lisäsin ja hymyilin ajatellessani oria. Se, jos joku, oli kovapäinen hevonen.

”Joo, mä oon tykännyt Verneristä. Valmentajana.” Ihan kuin ei olisi ollut asiayhteydestä jo ihan selvää, että valmentajana, jessus. Minäs muunakaan, Jusu hyvä??

Oli mielenkiintoista kuulla Heidin hevostaustasta. Vitsi miten paljon monipuolisempaa kuin mulla.
”Mut vaan laitettiin estehevosten selkään. Hyvä, jos oon helppoa b:tä kisannut - ja sitäkin ehkä vain kerran? Ei meitä oikein ole kuljetettu koulukisoihin”, sanoin ja kallistin vähän päätäni. ”Enkä mä mitenkään tietoisesti ole koskaan kouluratsastusta väheksynyt. Siitä ei vaan tullut mun laji.” Koska vanhemmat eivät antaneet mahdollisuutta.

Tosin... miksi en olisi ollut esteratsastaja? Mä pidin hyppäämisestä oikean hevosen kanssa aivan hirveästi.

”Granni on kyllä niin selkeä estehevonen kuin vaan voi olla”, naurahdin. ”Mä erehdyin luulemaan, että se on vähän hengetön, ja sitten me alettiin hypätä.”

Mä en aivan oivaltanut, että mussa ja Grannissa oli jotakin samaa. Muakin saattoi pitää hengettömänä, tahdottomana ja mielipiteettömänä, kunnes alettiin puhua hevosista.

”Jännää, miten joillekin vaan sopii joku laji. Hevosille ja ihmisille.”

"Onhan se tosiaan vähän valintakysymys, että mihin itsellä ja hevosella on taitoja ja haluja. Mutta se on kyllä kiva sitten, että olette Grannin kanssa löytäneet toisenne, toivottavasti teillä on hiukea ura edessänne", sanoin ja tarkoitin jokaista sanaa. Jusu oli niin herttainen ihminen, että ei kukaan voisi koskaan toivoa tälle mitään pahaa.

Matka sujui melko rennosti, välillä pidimme pidempiä hiljaisia taukoja, jotka eivät minusta ainakaan tuntuneet vaivaannuttavilta. Ennemmin juurikin nautin radiosta soivasta musiikista ja ohi kiitävistä maisemista.

Lopulta kaarroimme hulppean EQP:n pihaan ja hymyilin katsoessani liikettä. nica oli tehnyt kyllä valtavan työn paikan saamisessa nykyiseen kuntoonsa.
"Ei sitten hullutella", vitsailin ja virnistin Jusulle. Jotenkin oli kauhean vaikea ajatella Jusun heittäytyvän aivan villiksi ja ostavan koko hevosvarusteliikkeen tyhjäksi.

Mä en viitsinyt sanoa mitään siihen, olisiko meillä edessä huikea ura vai ei. Mä vähän pelkäsin, että Grannilla voisi olla - mutta pikemminkin ilman mua kuin mun kanssa. Olinko mä kylliksi lahjakas, riittävän rohkea, oppisinko tarpeeksi taitavaksi ja olisiko mulla vaadittavaa motivaatiotakaan? Välillä musta tuntui, että voisi olla. Sitten mä taas horjuin muiden haaveiden pauloissa.

Opiskella. Saada joku aivan toinen työ, jossa mun nimi ei olisi mikään perintö. Elää elämää, joka ei ollut kiinni hevosissa ja tallissa. Olisiko sellainen mun mielestä kivaa? Mä en tiennyt. En ollut koskaan saanut kokeilla.

Mutta en mä Grannista ainakaan halunnut luopua, nyt kun kerta olin sen itselleni saanut ja ajoittain jopa huomannut pitäväni siitä.

Määränpään lähestyessä mua vähän jännitti. Mitä jos Heidi olisi tosi paljon nopeampi kuin mä ja sitä ärsyttäisi odotella mua? Päätin tehdä ostokseni tosi tehokkaasti.

Ja kuin vahvistukseksi mun päätökselle Heidi kielsi hulluttelemasta. Vähän kauhuissani mä kiirehdin nyökkäämään. Vitsi jäi multa hiffaamatta.
”Mä kyllä taidan tietää aika hyvin, mitä tarvitsen”, vakuutin varovasti.

”Vaikka tuo on kyllä niin iso, että niinköhän mä heti edes löydän etsimäni”, uumoilin sitten.

Sisällä aukesikin melkoinen runsaudensarvi hevostarvikeliikkeeksi, mutta ensisilmäyksen jälkeen paikka näytti onneksi mielestäni hyvin järjestelmälliseltä. Huh.

”Mistähän sitä aloittaisi?”

Voi Jusu meinasi suunnilleen pissiä housuihinsa vitsistäni, niin kovin paniikin näki toisen kasvoilta. Huokaisin hymyillen.
"Se oli vain huono vitsi, kiertele niin kauan, kuin haluat. Mulla on muutenkin omistajalle asiaa, niin mullakin saattaa kestää jonkun aikaa", rauhoittelin ja huomasin vienon punan nousevan toisen kasvoille.

Pääsimme kauppaan sisälle, nica oli taas löytänyt jostain uusia tuotteita ja hyllyt olivat aina täynnä tavaraa ja siistejä.
"Mennäänkö vaikka katsomaan loimia, Cariadilla olisi tarvetta ainakin uusille, vanhat alkavat jo vähän olemaan pieniä?"

Hävetti, kun en ymmärtänyt Heidin vitsiä vitsiksi. Kuinka huono huumoritutka ihmisellä saattoi olla? Mun oli niin pirun vaikea ymmärtää, milloin muut vitsailivat.

Mulle ei jäänyt kuitenkaan aikaa lannistua siitä täydellisesti, sillä me oltiin tultu hevostarvikkeiden aarreaittaan ja meillä oli sieltä etsittävää.
"Meinaatko uusia koko sarjan?" tiedustelin. "Näköjään on ainakin valikoimaa. Sisä- ja ulkoloimia."

Katsellessani liikkeen loimihyllyjä pähkäilin, tarvitsisiko Granni yhtään uutta loimea. Olin kuljettanut sille muutaman sovitettavaksi käydessäni kotona Rosengårdissa. Kyllä se varmaan pärjäisi niillä. Voisimme siis keskittyä Cariadiin.

"Onko sulla mitään tiettyä väriä, mitä keräilet Cariadille?"

"En mä koko sarjasta tiedä, mutta ainakin joku sadeloimi voisi olla hyvä. Ja vaikka kuivatusvillaloimi", totesin ja katselin loimihyllyä.
"Viininpunaista, mutta normaali punainenkin käy hyvin."

Kävelin Cassielin Basic sadeloimien luokse ja tutkin hyllyä, kunnes löysin punaisen 155 kokoisen paketin.
"Löytyihän se", hymähdin ja vilkaisin Jusuun.

"Otanko Cassielin Basic punaisen villaloimen, vai enkkuloimen, mitä mieltä olet?"

”Punainen sopii sille varmasti hyvin”, myöntelin ja mietin, mikähän väri Grannin väriksi vakiintuisi. Periaatteessa olisi kai pitänyt pitäytyä Rosengårdin väreissä, mutta maailma oli pullollaan vaihtoehtoja. Kai mä saaton edes kotioloissa pukea hevoseni muuhun sävymaailmaan.

Olipa hyvä, että tuli plärättyä loimivalikoimaa tarkasti Cariadin loimia etsiessä. Jos ja epäilemättä kun Grannin loimien vaihto tulisi ajankohtaiseksi jossain vaiheessa, tietäisin jo vähän, mitä etsiä.

Sitä en kuitenkaan tiennyt, mitä vastaisin Heidin kysymykseen. Hätääntyneenä syvennyin vertailemaan vaihtoehtoja: ulkonäköä ja materiaalia lähinnä. Mistä mä nyt sitten tietäisin, mitä Heidi haluaisi? Entä jos vastaisin väärin? Oliko tähän edes mitään oikeita ja vääriä vastauksia? Voisinko vain väistää valintatilanteen vaikkapa piiloutumalla sovituskoppiin? Kai täällä oli sovituskoppeja?

Rauhoitu, komensin itseäni. Suuntasin Heidille aran hymyn.
”En mä tiedä? Hmm? Ehkä punaisen? Tai kummasta sä pidätkään enemmän.”

Jessus. Niin kuin tässä oltaisiin tehty jotain elämää suurempia valintoja, niin kuin naisiko Heidi herran X vai Y.

Mä vähän ehkä kaduin sitä, että olin antanut Jusulle valinnan loimissani. Toinen näytti siltä, että olisi ollu valmis juoksemaan vaikka kotiin ennemmin, kuin jäädä katseeni alle kärvisteltäväksi.
"Mulle ei ole oikeasti väliä, kummatkin on hyviä loimia ja luultavasti vaikka valitsisin vain toisen, niin hakisin sen toisen sitten myöhemmin myös", rauhoittelin ujosti hymyilevää Jusua.

"Otetaan punainen tällä kertaa", päätin ja hymyilin rohkaisevan lempeästi tummanverikölle. Nappasin villaloimen syliini ja lähdimme jatkamaan kierrostamme kaupassa.

"Oliko sulla jotain ostoslistaa, vai meetkö mututuntumalla?" kysyin Jusulta seuraavaksi koittaen olla kuulostamatta liian uteliaalta, ettei toiselle iskisi siitä hirveän kovaa ahdistusta.

Hui. Toivottavasti Heidi ei inhoaisi meidän valitsemaamme punaista. Ei kai sentään, keräsihän hän väriä Cariadille muutenkin. Tasoittelin hermostustani.

”Hmm. Oikeastaan ne suojat ja huopa on ainoat. Ah, ja hanskat mulla kuluu kohta puhki”, muistin.

Katselin ympärilleni. Ensimmäisenä osuivat silmiin satulahuovat, joita oli jos jonkinsorttista. Onneksi väreissä oli valinnanvaraa. Vai oliko se onni? Miten osaisin valita? Päätin, että valitsisin jonkun siistin mustan, ellei mikään muu tuntuisi heti omalta.

”Varmaan noita huopia sitten..?” rohkenin ehdottaa, kun ne nyt kerta olivat lähellä. ”Tai tietysti voit katsella mitä haluat.”

Punastuin vähän höpistyäni itsestäänselvyyksiä.

"Huopia meillä taitaa olla tarpeeksi, kisahuopana meillä on sellainen ihana Sokka Luxuries huopa, missä on brodeeraukset ja kaikki. Mutta katsellaan sellaisia Grannille siis, onko sulla jo värimaailma tiedossa, vai ostatko sille väristä riippumatta kivoja juttuja?"

Katselin huopavalikoimaa, josta Royal ja Gold merkit olivat aina olleet omia suosikkejani.
"Minkä väriset nahat teillä olikaan satulassa ja suitsissa, niiden väri saattaa myös vähän vaikuttaa kivoihin väriyhdistelmiin?" kysyin ja naurahdin heti perään.
"Ai kamala miten snobilta värinatsilta mä rupean kuulostamaan" älähdin ja virnistin leveästi.

"Mä en oikein ole päättänyt Grannin värejä", sanoin ja kurtistin mietteliäänä kulmiani. "Periaatteessa kai pitäisi keräillä Rosengårdin värejä."

Heidin kysellessä nahkavarusteiden värejä mä jo annoin katseeni kiertää tarjolla olevia huopia. Käännyin katsomaan Heidiä tämän puhuessa värinatseilusta, ja mun suupieltä nyki vähän.
"Sun pitäisi tavata mun äiti. Sen jälkeen et pitäisi itseäsi minkään sortin natsina", multa lipsahti, ja tavallaan mua huvitti ajatus, mutta sen lausuminen ääneen oli aika kauhistuttavaa. Jos äiti kuulisi... no. Onneksi se ei kuullut eikä tulisi kuulemaankaan.

"Grannilla on nyt ruskeat nahat. Oikeastaan mä toivon sille jotakin hillittyä. Räikeät huomiovärit ei jotenkin ole ihan... mua?"

Musta Royal tai tummansininen Paris houkuttelivat. Tummanvihreä Contrast olisi näyttänyt upealta mun ekalla junnuhepalla, mutta nyt mulla oli Granni. Oliko vihreä kuitenkaan sen väri? Uppouduin pohdintoihini, kunnes muistin, että mulla oli paikalla toinenkin mielipiteenkantaja.

"Mitään ajatuksia?" kysäisin Heidiltä ja hypistelin huopien materiaaleja.

"Mä jotenkin tykkään tosta Unikin musta-lilasta, se on hillitty, mutta silti vähän särmikäs, vähän kuten tekin", kerroin ja näytin ihanaa mustaa huopaa liilalla koristeella.
"Toisaalta Royalin sininenkin sopis teille tosi hyvin", jatkoin hymyillen.
"Mutta ihan mikä sun mielestä teille sopii, kyllähän värejä voi aina vaihdella, jos kyllästyy edelliseen. Ja ehkä tekee ihan hyvää irtautua hieman kotiväreistä, saa pienen muistutuksen siihen, että sinäkin olet oma itsesi ja yksilö, etkä vain sitä, mitä perheesi sinun haluaa olla."

Mietin olinko mennyt liian pitkälle, mutta toisaalta oli varmasti ihan hyvä välillä kuulla, että sai erottua elämässä.

"Kunhan väri tuntuu itsesi mielestä kivalle, niin anna mennä. Joskus vähän räikeämmätkin värit saattavat antaa yllättävän paljon itsevarmuutta vaikkapa radalle. Kun tietää näyttävänsä hyvältä, on olokin voittajamoodissa valmiiksi."

Jäin pohtimaan, missä meidän särmä oikein oli. No, ehkä Granni oli se särmä ja mä hillitty.
”Meillä on aika tarkkaa, että on kotivärit, kun ollaan ihmisten edessä. Mutta toisaalta Granni ei ole Rosengårdin kasvatti”, pohdiskelin.

Hypistelin ja tunnustelin. Valinta alkoi tuntua helpolta. Naurahdin ajatukselle kirkkaista väreistä.
”Mä kai vähän kaihdan huomiota herättäviä värejä”, myönsin. ”Hassua, mutta jotenkin ajattelen että voin sitten keskittyä tekemiseen, kun en joudu miettimään, mitä mieltä meidän väreistä ollaan.” Ja mähän mietin muiden mielipiteitä, halusin tai en. Joskus enemmän kuin omiani.

”Oikeastaan mä oon haaveillut tietynlaisesta harmaasta, jotta saisin mun harmaan takin käyttöön, mutta nämä harmaat ei ihan iske. Jotenkin mä tykkään tästä mustasta Royalista. Taidan ottaa sen. Mitäs seuraavaksi?”

Katsahdin Heidiä kuin opasta, joka johdatteli mua EQP:n maagisen maailman halki.

Jusu tuntui löytävän oman huopansa lukuisien joukosta ja näytti olevan tyytyväinen valintaansa. Se sai minut hymyilemään, oli ihme miten joidenkin ihmisten seurassa oli ihan pieniinkin asioihin tyytyväinen.

"Riimuja seuraavaksi, niitä kuluu aina", totesin ja etsimme kyseisen hyllyvälin kaupasta. Sain valittua sieltä ihanan tummanpunaisen Cassiel sydänriimun ja punaisen riimunarun. Jusu ei edes katsonut riimuja sillä silmällä, vaikka selkeästi niitä hypistelikin käsissään. Saatuani riimun ja narun käsilleni käännyin Jusua kohden hymyillen.

"Mun ostokset taitaa olla tässä, tarviitko sä vielä jotain? Nica laittoi juuri viestiä, että se ei ole tänään paikalla, niin mun ei tarvitse käydä juttelemassa sen kanssa", kerroin ja jäin odottamaan vastausta.

Riimuja oli jos jonkinlaisia, ja niiden katselu oli kiinnostavaa. Grannin riimutilanne oli kuitenkin toistaiseksi hyvä. Yhden hevosen omistajana pääsi aika paljon helpommalla kauppareissuilla kuin kokonaisen tallillisen. Kun äidin ja isän kanssa lähdettiin ostoksille, se kesti. Oli mukavaa vaihtelua, kun ostosreissu sujui näin sukkelaan.

"Hmm. Suojat vain, ja ne mä haen ihan äkkiä", lupasin ja kipaisin nappaamassa mukaani Cassielin ruskeat pehmovuoriset jännesuojat. Grannin nykyisissä, jotka olivat jo vähän kierrätyskamaa alun alkaenkin, alkoi kiinnitys reistailla. "Mennäänkös sitten kassalle?"

Kassan läheisyyteen oli pystytetty tarjouskori, johon oli kai laitettu eränsä viimeisiä hanskoja. Onneksi oli, sillä olisin unohtanut muuten puhki kuluneet hanskani.

"Odotas, mä katson, jos tässä on mulle sopivia", rohkenin tokaista ja ryhdyin penkomaan korin sisältöä.

Kuin ihmeen kaupalla heti ensimmäinen kokeilemani harmaa pari istui kuin, noh, hansikas. Mielissäni nyökkäsin Heidille merkiksi siitä, että olin valmiina.

"Mennään vaan", vastasin ja pääsimme alekoreille saakka, josta Jusu nappasi vielä käteensä hanskat, jotka ihme kyllä sopivat naiselle heti.
"Sehän kävi nopeesti", virnistin ja laskin ostokseni kassalle. Työntekijä hymyili ystävällisesti ja moikkasi, jonka jälkeen vielä pakkasi tavarat suureen kassiin. Maksoin kortilla ja nappasin ostoskassin käsiini.

Jusu maksoi omansa myös, jonka jälkeen lähdimme liikkeestä autolle. Se oli ehtinyt jo lämpeämään auringon paisteessa hieman, mutta viileni nopeasti ilmastoinnin avulla. Kevät teki jo tuloaan ja toivoin, että saisimme hieman lämpimämmän kesän tälle, kuin viime vuodelle.
"Kiitos ostosseurasta", sanoin vielä Purtseilla, kun Jusu hyppäsi kyydistä kiittäen pois.

// loppu.