En mä pakkaa vaan kisoihin (off, avoin)

09.03.2018, n. klo 16

Auburn estate, tallirakennus
Avoin

---

Palasin tarhalta ja mietin huomista. Mustiksen varusteet olivat jo trailerissa odottamassa huomisia kilpailuja ja omani odottivat siististi pakattuina kaapissani. Silti minun pitäisi saada pakattua vielä paljon tavaroita, joita ei seuraavaan viikkoon tarvittaisi. Vielä viikon ajan minulla olisi oma hevonen, joka oli ollut hartain toiveeni vuosia ja vuosia oli saanut sen kanssa viettääki. Vedin henkeä ja avasin loungen oven. Tuttu, lähes pinttynyt kahvin tuoksu tervehti minua, kun otin kaapistani kaksi suurta ikean kassia ja siirryin satulahuoneen puolelle.

Haukottelin auton ratin takana pitkän koulupäivän jälkeen. Toisaalta en olisi enää tälle päivälle jaksanut juoksuttaa temppuilevaa tammanrimpulaa, mutta muuten pahentaisin tilannetta entisestään. Yhden ainoan vapaapäivän aikana nuorikko keräsi itseensä valtavasti virtaa.
Noukin ohkaiseen välikausiloimeen loimitetun neitokaisen tarhastaan, jossa se toivon mukaan oli päästellyt jo enempiä energioitaan. Riimun päässä roikkuva Valerie tosin todisti toivomukseni vääräksi.

Rynnistin suoraan varustehuoneeseen riisuttuani tamman loimestaan. Luulin tähän asti olleeni yksin, mutta satulaseinämän ja hyllyjen väliin varusteidensa kanssa levittäytynyt punapää todisti oletukseni taas vääräksi.
"Öh, sori", mutisin tyhmänä anteeksipyytävästi, kun jouduin pujottelemaan naisen ja sen pakkaamien tavaroiden välistä Valerien hyllypaikalle. Nostin beessin enkkuviltin ja juoksutusliinan käsivarsilleni, sekä nappasin harjapakin kouraani.
"Onko teillä pidempikin kisareissu tiedossa?" Kysyin uteliaana, vaikkei nainen vaikuttanut äkkiseltään tulkittuna kovin iloiselta pakatessaan. En pahemmin ollut tutustunut punapäähän, mutta nimeltään hän oli Lotta. Muuta en oikeastaan tiennytkään.

Satulahuoneen tuoksut olivat omaa luokkaansa. Nahanhoitotuotteet ja laadukas nahka olivat ehkä yksi lempituoksuistani. Hypistelin satulahuopia, joista jätin yhden siistin huovan nappaamatta kassiin. Lisäksi laitoin kassiin varariimun sekä narun ja villaviltin satulatelineeltä. Nostin vielä valjaskassin toiseen siniseen suureen kassiin, kun ovi kävi ja kiireisen oloinen blondi saapui talliin.

Tervehdin naista, jonka tiesin olevan nimeltään Julia, nyökäten, mutta hän vain mutisten puikkelehti pitkin satulahuonetta. Harjapakin saatua käteensä hän vihdoin avasi suunsa, niin että minäkin kuulin jotain:
"Onko teillä pidempikin kisareissu tiedossa?"
"Ei.. Mustis muuttaa ensiviikolla." Sanoin, ja yritin pitää ääneni kylmänä, jottei tunteiden vuoristorata vetäisi minua taas mukaansa. Silti ääneni säröili ja tunsin kyynelnesteen kerääntyvän silmääni.

"Aijaa, en tiennytkään", vastasin yllättyneenä. En keksinyt ainuttakaan järkevää syytä, miksi Lotta olisi myynyt niinkin upean friisiläisoriin. Sen verran tallin hevosiin perehtyneenä kumminkin tiesin, ettei Montalbano kumminkaan enää nuori hevonen ollut. Äh, eihän asia minulle toisaalta edes kuulunut, mutten voinut uteliaisuudelleni mitään.

"Tuleeko sulle joku nuorempi treenihevonen?" Varovasti jatkoin, sillä oriin muutto oli nähtävästi naiselle kova paikka. Epäilemättä. En halunnut saada punapäätä enää yhtään surullisemmaksi, mitä hän jo oli.

Blondi oli pysähtynyt hieman mietteliään, jopa yllättyneen oloisena, joten käännyin kaapille, josta nappasin kaikenlaista purkkia, pulloa ja pakettia sisältävän korin. Ehdin katsoa korin sisään, kun Julia taas puhui:
"Tuleeko sulle joku nuorempi treenihevonen?"
"Ei. Ei ainakaan hetkeen. Irtisanoin jo tallipaikan ja lopetan iltatallien teon." Kerroin sama pakotetun kylmä ja välinpitämätön sävy äänessäni ja otin toisen korin hyllyltä toiseen käteen ja laskin valjaiden kanssa samaan kassiin ja ryhdyin valitsemaan tavaroita, joita tuskin tulisin edes hätätapauksessa tarvitsemaan.

Hymähdin vastaukseksi. En osannut sanoa muutakaan. Enemmän Auburniin saapui porukkaa, mitä lähti. Noh, punapäällä oli varmasti syynsä.
Olisin halunnut tarjota apuani pakkaamisessa, mutta Lotta vaikutti nyt siltä, että tahtoi olla hetken yksin.
"Harmi, kun ei ehditty tutustuu paremmin", sain ulos suustani myötätuntoisesti nojatessani varustehuoneen ovenkarmiin.

Väsyneesti tuijottelin naisen pakkauspuuhia, kunnes tajusin sen olevan aavistuksen epäkohteliasta. Lisäksi Valerie kuoputteli ja hirnahteli siihen tahtiin käytävällä, että oli parempi mennä valvomaan tilannetta.
"Mut hei, kaikkee hyvää sulle", halusin vielä sanoa hymyillen.

Sain valikoitua korien sisällöt ja nostin toista koria takaisin paikoilleen, kun Julia sanoi:
"Mut hei, kaikkee hyvää sulle". Käännyin hitaasti katsomaan vaaleaverikköä, joka hymyili.
"Niin no, lupasin tehdä vielä loput sovitut tallivuorot ja varmaan autan Annaa Epin kanssa" kerroin ja toivoin, että nainen käsittäisi, etten minä olisi nyt kokonaan Auburnista lähtemässä.
"Ja Mustikselle..." tiesin heti lauseen aloittaessani, että se oli väärin, en minä ajatellut Mustiksen parasta, se olisi varmasti nauttinut elämästään edelleenkin täällä. Mutta olisin vain rikkonut itseni henkisesti, jos olisin orin pitänyt täällä aktiivisesti kilpailevien ja valmentautuvien ratsukoiden lomassa. Sillä lopulta sydämeni paloi vieläkin suuremmille areenoille.
Tunsin, kuinka vihdoin kyynel vierähti poskelleni ja tuijotin vain tyhjää kohtaa seinässä.

Lotta kertoi jäävänsä vielä satunnaiseksi kävijäksi, jonka vastaukseksi vain nyökkäsin ymmärtäväisesti.
Huomasin, kuinka kirkas kyynelvana vieri pitkin naisen poskea. Voi hemmetti. Miten mä taas onnistuinkin tässä?
"Anteeks, ei ollu tarkotus saada sua itkemään", totesin pahoitellen ja kävelin lähemmäksi pitkien, punaisten hiusten luokse. Olin todella huono lohduttaja, enkä tiennyt miten olisin voinut naisen mieltä piristää. Luultavasti en mitenkään.

"Tarviitko apua noiden kanssa?" Kysyin avuliaasti, sillä ymmärsin naisen reaktion täysin. Kyllä niitä menetyksiä oli kohdistunut omaankin hevoskatraaseen, eikä jotkut niistä vieläkään olleet lakanneet itkettämästä minua satunnaisesti synkimpinä iltoina.

Julia käveli lähemmäs, kun huomasi kyyneleeni. Hän vaikutti ymmärtävän tilanteeni.

Lopulta pyyhin kyyneleen poskeltani, kun nainen kysyi, tarvitsenko apua.
"Ne pitäisi viedä vintille ja siellä mun pitäis vielä pakata." Kerroin ja suljin kaapin oven. Kasasin Ikean kassin lenkit käsiini ja nostin valjaat ja muuta pientä tavaraa sisältävän kassin olkapääni varaan

Kun kerta avuliaaksi aatuksi olin tarjoutunut, piti hoitaa se kunnialla loppuun. Keräsin kasallisen varusteita syliini ja miltei kysymättä olin tarttumassa ruotsinlipun värisiin kangasripoihin.
"Annas kun mä", totesin nostaessani yhden täysistä, sinisistä muovisista kasseista omaan, toiseen vapaaseen käteeni. Jestas, miten yhdellä hevosella osasikin olla paljon tavaraa. Tai no, olihan niitä kivoja suitsia, suojia ja pinteleitä kerääntynyt Valerielle ihan kiitettävästi. Siinä vasta olisikin taivasteltavaa.

Kapusin portaat vilpoiselle tallivintille, jonka keskelle laskin kantamukseni. Toivottavasti naisen tyttöystävällä oli tiedossa vapaapäivä, jotta kaikki tavaranpaljous saatiin mahtumaan jonnekin.
"Kyllä kaikki vielä järjestyy, tavalla tai toisella", vakuuttelin ympäripyöreästi, mutta ikävä kyllä toteamus oli tosi kuin vesi.

Kannoimme kassit tallinvintille ja laskimme ne keskelle lattiaa.
"Kyllä kaikki vielä järjestyy, tavalla tai toisella" Julia koetti vakuuttaa.
Huokaisin hiljaa ja avasin suuni hetken hiljaisuuden jälkeen:
"No. Mustis pääsee hyvään kotiin, jossa se jo tunnetaan. Eikä sitä tarvitse olla kiskomassa jokaisen tamman luota pois. Ikävää kai se on myöntää, mutta myyn Mustiksen melko itsekkäistä syistä." Irvistin, kun sain viimeinen lauseen suustani. En olisi kyennyt katselemaan päivittäin hevosta, jonka kanssa en voisi enää kilpailla ja valmentautua. Mielummin olin ilman.

Astelin Mustiksen hyllylle ja nostin hopeareunuksisen kisahuovan, jota jäin näpräämään. En tiennyt, pitäisikö minun pitää nimikoidut kilpailuhuovat itselläni vai antaa Mustiksen mukana pois. Mutta toisaalta, missäpä Mustis niitä enää käyttäisi? Lopulta tyydyin laskemaan huovan takaisin hyllylle ja sitä vastoin otin siististi viikatun sadeloimen ja asettelin sen toiseen kasseista.

"Joskus itsekkyys vaan kannattaa", totesin hiljaa Lotan tunnustukselle. Mieleeni pulpahti heti, kuinka mä olin jättänyt Kiaran kokonaan nuoren vuokraajansa armoille Vientareeseen ja karannut itsekkäästi miltei sadan kilometrin päähän toteuttamaan omia unelmia. Emilia näytti tulevan juttuun risteytystamman kanssa nykyään paremmin kuin minä. Parempi niin. Tunsin edelleen syyllisyyttä siitä, että nuori, potentiaalinen hevonen meni pilalle minun mokailuni takia.

"Pärjääksä nyt varmasti?" Kysyin hiljentyneelle punapäälle kun mietteeni viimein irtosi toisesta, siitä ei toivotusta kasvatistani.

"Joo. Mä vaan lajittelen täältä nää tavarat." Sanoin ja koetin hymyillä blondille.

Nostin toisen kasseista tyhjentyneelle hyllytilalle ja pohdin tasolle jääneiden tavaroiden kohtaloa. Lopulta tyydyin jättämään tavarat vielä varalle ja törkin hyllylle tilaa toisellekin kassille.