Nakamoan päiväkirja

Lauantai 03.03.2018 

Nakamoa vieroitettiin eilen. Se otti koko jutun yllättävän hyvin, olihan se onneksi tottunut olemaan jo lyhyitä aikoja yksinään Hanin ollessa liikkeellä. Kyllähän Nakamoa vähän alkoi huutelemaan siinä vaiheessa kun Hani tajusi varsan puuttuvan. Sitten kirjavat huutelivatkin toisilleen varmaan tunnin ja Amandalla meinasi mennä hermot niihin. Perijätär oli kuitenkin lähtenyt sisälle tuhahdellen ja päättänyt olla kuulematta hirnahduksia. Jäin suosiolla auttelemaan Jonnya iltatallin kanssa, jotta sain hieman tarkkailla varsani käytöstä. 

Tänään saavuin tallille pitkästä aikaa jo aamupäivällä. Tai tietenkin olin ollut työvuoroni tälläkin viikolla tekemässä aamulla, mutta nyt tulin ihan hoitamaan hepat päivällä. Kävin juoksuttamassa Hanin nopeasti ja tamma oli aluksi todella rauhaton. Hetken työskentelyn jälkeen se malttoi kuitenkin rauhoittua ja selvisimme kunnialla loppuun asti. 

Kun Hani oli palautettu tarhaan, oli Nakamoan vuoro. Oripoika lähti mukaani ihan hyväntuulisesti, kerran se yritti vähän rykäistä ennen tallin ovea, mutta napakka ärähdys auttoi ja Nakki palautui nätisti paikalleen vierelleni. Menimme talliin ja vein Nakamoan sen uuteen karsinaan, jonka Jonny oli torstaina rakentanut toiselle hoitopaikalle. Olin todella kiitollinen Amandalle ja Isabellalle, kun he olivat järkänneet Nakamoalle karsinan, vaikka talli oli täynnä. 

Hain Nakamoan harjakassin, jossa oli jo vaikka mitä roinaa. Nappasin käsiini pehmeän harjan, joka kädessäni suuntasin orin karsinaan. Nakamoalla on aivan järkyttävä talvikarva, se on kuin mikäkin karvapallo, joka vain pomppii ympäriinsä. Nakki on tottunut ihmisen kosketukseen todella hyvin, eikä se vierasta ainakaan minua. Ei sitä karsinassa oikeastaan muut ole käsitellytkään. Alan harjata oria läpi pehmeällä harjalla, mutta tottakai se on viime yönä nukkunut jonkun märän läntin päällä. Joudun siis vaihtamaan hetkeksi kovempaan harjaan, jolla hinkkaan Nakin kyljen puhtaaksi. Nuorukaisen kavioita ei varsinaisesti tarvitse puhdistaa, kun ei niihin tunnu mitään vielä tarttuvan, mutta nostan kaikki jalat kertaalleen. Takajalkojen kanssa Nakki vielä hieman epäröi ja se yrittää helposti kiskaista jalkaansa pois. Kun vain pidän jalasta hetken kiinni, se rauhoittuu, lasken jalan ja kehun varsaa. 

Pyrin tällä hetkellä joka päivä edes rapsuttelemaan Nakkia ja muutaman kertaa viikossa harjaan sen läpi. Maneesissa tai kentällä käymme kävelemässä kerran tai kaksi viikossa. Mielestäni on hyvä, että nuorta hevosta käsitellään jo paljon, eteenkin kun haluan Nakista rohkean ja luottavaisen hevosen, ettei siitä ala paljastua emänsä arkoja piirteitä. Riimua laittaessa Nakki helposti hieman yrittää nostaa päätään ylös, mutta muuta ongelmaa ei ole. Palautan sen harjaustuokion loputtua takaisin tarhaansa, jonne pikkupoika meneekin kunnolla riehumaan. Katselen sen touhuja hetken hymyillen, jonka jälkeen palaan takaisin talliin.

Torstai 14.06.2018

Olin aamulla kengittänyt tämän viikon kengitettävät läpi ja nyt suorastaan makasin loungen sohvalla. En ymmärrä mistä tämä uupumukseni on peräisin, mutta viimeisimmät viikot ovat menneet kuin sumussa, enkä ole jaksanut muualla käydä kuin tallilla. Parit satulantoppaukset olen kotona tehnyt ja Auburnin hevosten kengitysten lisäksi olen äitini hevosia käynyt kengittämässä, mutta muuten olen lähinnä nukkunut. Nukun jopa päiväunia, mikä ei oikein ole tapaistani.. 

Taisin oikeasti nukahtaa siihen sohvalle, sillä olin saada sydänkohtauksen Innan ja Julian pamahtaessa sisälle loungeen kovaan ääneen hölöttäen. Huomasivat varmaan säikähtäneen ilmeeni, kun katsoivat minua niin ihmeissään.
"Säikähdiks?" Julia kysyi hieman huvittuneesti. 
"Joo.. taisin nukahtaa", naurahdin hieman vaivautuneesti ja ryhdistäydyin istumaan asiallisemmin. 
"Univelkaa?" ystäväni kysyi vielä Innan kaivaessa kaapista jotain. 
"En tiiä. Ollut vähän tämmöst väsymystä. Hei muuten oisiks lähteny kahville joku päivä? Ei olla vielkään toteutettu sitä kahvittelusuunnitelmaa mistä puhuttiin Tie Tähtiin -kisoissa", naurahdan sitten ja yritän saada kasvoilleni vireämpää ilmettä. 
"Hei joo! Laita mulle jossain välissä viestiä, niin sovitaan aika", Julia vastasi hymyillen ja lähti sitten Innan perässä takaisin tallin puolelle. 

Auburnissa on tapahtunut viimeaikoina kauheasti kaikkea. Remontit alkavat olla valmiina, kun rakentui se joku uusi tammatalli. Yksityistallissa järjestykset hieman muuttuivat ja tuli kuntosali... kyllä, kuntosali tallilla! Uusia ihmisiä tuntuu tulevan ikkunoista ja ovista, jonka lisäksi vanhat naamat vaihtavat vuokrahevosia ja joillekin on tullut uusiakin hevosia. En ole kovinkaan hyvin pysynyt perillä kaikista muutoksista ja se välillä hieman ahdistaakin, mutta kaipa minä kaikki opin lopulta tuntemaan.. edes nimeltä. 

Lopulta sain otettua itseäni niskasta kiinni ja nousin sohvalta. Join lasillisen vettä ja lähdin kävelemään tallin puolelle. Koukkasin hakemaan varustehuoneesta Nakamoan harjapakin ja suitset, jotka raahasin poniorin karsinan eteen. Hani saa viettää nyt hieman kevyempää kautta, kun kevät meni treenatessa ja kisatessa. Nyt on hyvä hetki panostaa Nakkiin enemmän. 

Nakamoa lähti tyytyväisenä tarhasta tallin viileyteen, mutta Toru hieman huuteli kaverinsa perään, mutta vaikutti rauhoittuvan sillä sekunnilla kun katosimme talliin. Nakilla on ollut kauhea kasvuspurtti ja tuntuu että se on kasvanut pikkuhetkessä kauhean määrän korkeutta. Onhan se edelleen pikkuinen, mutta uskon sen kasvavan huomattavasti Hania korkeammaksi. Nakki on myös taas vaihteeksi osannut käyttäytyä, kesähelteet ovat tainneet väsyttää sen, sillä keväällä se oli kuin pieni pirulainen. Olen aktiivisesti harjoitellut orin kanssa arkipäiviäisiä asioita, kuten harjailua, kavioiden puhdistusta ja suitset päässä kävelyä. 

Nakki oli kohtalaisen puhdas, joten harjasin sen vain reippain ottein, nostelin jalat läpi ja suitsin orin. Kiinnitin kuolaimiin pitkän kävelytysnaruni ja lähdin taluttamaan oria ulos tallista. Kentällä tai maneesissa kävely ei houkutellut sitten yhtään, joten päätin kävellä Kallajärvelle ja sieltä sitten jotain kiertotietä pitkin takaisin tallille. Jospa kävelylenkki rakkaan ponivarsani kanssa aurinkoisella ilmalla hieman piristäisi? 

Kyllä, kävelylenkki ehdottomasti piristi! Nakki käyttäytyi koko reissun ajan todella hienosti, aivan kuin se olisi koko elämänsä harrastanut maastokävelyitä. Se ei edes laitumen ohi kulkiessamme pöllöillyt mitään, hirnahti vain kertaalleen ja jatkoi sitten rauhassa kävelyä. Vaikka Nakki osaa olla todella kovapäinen tapaus, on se silti ihanan nopea oppimaan ja pääsääntöisesti osaa käyttäytyä hienosti. Mitä enemmän Nakin kanssa touhuaa, sitä nopeammin toivon sen kasvavan, että pääsemme etenemään koulutuksessa!

Torstai 17.01.2019

Tänään koitti vihdoin se päivä, johon olin valmistautunut jo ikuisuuden. Nimittäin se päivä, kun kiipeäisin ensimmäistä kertaa Nakin selkään. Tottakai tätä päivää oltiin valmisteltu jo monia kertoja, satulaan ja suitsiin poniori oli totutettu huolella, olen heilutellut jalustimia, roikkunut niissä ja käynyt makoilemassa epäilevän Nakin selässä, mutta nyt ollaan siinä pisteessä, että uskon ponin olevan valmis seuraavaan suureen askeleeseen. 

Nakin syntymästä asti olen päättänyt, että aijon kouluttaa ponin kokonaan yksin. Toki eri valmentajien avustuksella, mutta pohjatyön teen kokonaan itse, sillä nuorten hevosten ratsutustakin on tullut jonkin verran harrastettua. Tänään apulaiseksi olin kuitenkin saanut houkuteltua Adelinan, joka on Auburnissa vielä kohtuu uusi tuttavuus. Olen tälle pari kertaa ohimennen jutellut, joten kun kysyin tätä avuksi Nakin ensimmäistä ratsastuskertaa varten, oli naisen ilme näkemisen arvoinen. Tämä kuitenkin suostui lähes heti ja sovimme tapaavamme maneesissa puolen tunnin kuluttua. 

Nakki oli rauhallisella tuulella, mikä ehdottomasti oli positiivista, sillä rodeosuoritus ensimmäisellä ratsastuskerralla ei olisi kovinkaan loistokas alku. Harjasin kirjavan ponin läpi huolella, puhdistin kaviot ja selvitin vielä harjan ja hännänkin. Olin tähän asti antanut Nakin harjan kasvaa, mutta eilen olin leikellut sille siistin ratsuharjan, jos nyt kerran ratsuhevosen uraakin olisi tarkoitus aloitella. Varustan Nakin hieman kulahtaneella, mutta orille sopivalla yleissatulalla, sekä suitsilla. Ensimmäiseksi kuolaimeksi olen valinnut Nakille pehmeän suoran kumikuolaimen, jonka nuorukainen on hyväksynyt hienosti. 

Vedän vielä kypärän päähäni, hanskat käsiini ja lähden suuntaamaan kohti maneesia. Onnekseni tallilla ei ole kovinkaan ruuhkaisaa, maneesissa on vain pari ratsukkoa, joten emme joudu ruuhkasta stressaamaan. Taluttelen Nakkia kaikessa rauhassa, vedän jalustimet jo alas ja hieman heiluttelen satulasiipiä ja painan käsilläni jalustimista alaspäin. Vielä ennen Adelinan saapumista juoksutan Nakkia pienen hetken molempiin suuntiin. Nuorukainen kulkee liinassa asiallisesti, eikä ole enää moksiskaan satulasta. Jätän suosiolla juoksuttamatta laukkaa, ettei Nakki ota siitä ylimääräistä energiaa. 

Kun Adelina saapuu paikalle, ojennan Nakin juoksutusliinan tälle. 
"Eli tää on eka kerta kun nousen kokonaan selkään. Oon tehnyt kaiken alkutotutuksen ja muuta, Nakin pitäis siis olla ok tän jutun kanssa. Meen tänäänkin ekaks vaan pari kertaa mahalleni sinne, sit vasta kokonaan selkään", selostin pikaisesti ja Adelina nyökkäsi. Tämä rapsutti Nakin otsaa ja nuori ori nypläsi tämän hihaa. Hain jakkaran maneesin reunalta ja asetin sen Nakin viereen. Kipusin sen enempää ihmettelemättä jakkaralle ja rapsuttelin orin kaulaa. Nakki hieman katseli minua, mutta ei reagoinut sen kummemmin. Ponikokoisen Nakin selkään oli helppoa asettua roikkumaan. Nakki otti tuttuun tapaansa pari sivuaskelta, mutta asettui sitten seisoskelemaan. Sekä minä, että Adelina kehuimme nuorukaista ja tulin hetken kuluttua alas. 

Hetken kuluttua istuinkin Nakin selässä. Nakki hieman vaihtoi painoa puolelta toiselle, otti pari sivuaskelta ja selvästi ihmetteli tapahtunutta, muttei tehnyt mitään sen kummempaa. Hetken seisoskelun jälkeen neuvoin Adelinaa päästämään liinan pitkäksi ja pyysin itse Nakkia eteenpäin puristamalla kevyesti pohkeeni sen kylkiin ja sanomalla reippaalla äänellä "käynti". Hetken ihmettelyn jälkeen Nakki otti hieman epäröivän askeleen eteen, jolloin kehuin sitä. Ori selvästi kehusta reipastuneena jatkoi kävelyä. Kävelimme vain muutamat kierrokset molempiin suuntiin, mutta se oli ensimmäiselle kerralle ihan riittävä. Alkuun Nakki oli kiemurrellut aika paljon, mutta viimeisenkin kierroksen ori käveli jo yllättävän varmasti eteenpäin. 

Lopulta pysähdyimme keskelle maneesia, odotin että Nakki seisoo aloillaan, laskeuduin alas ratsailta ja kehuin nuorta oriani hurjan paljon. Nakki on pikkuvarsasta saakka rakastanut kehuja ja nytkin ori laittoi korvansa höröön ja kaulan kaarelleen, selvästi tietäen kuinka taitava se oli. 
"Kiitti hei sulle tosi paljon avusta", kiitin Adelinaa ja hymyilin tälle leveästi. 
"Ei mitään, ei tästä ollut mitään vaivaa. Oli kiva saada olla mukana", hän naurahti ja taputti vielä Nakin kaulaa, ennenkuin lähti suuntaamaan ulos maneesista. Itse jäin vielä hetkeksi kävelemään Nakin kanssa, jonka jälkeen mekin palasimme talliin.

Perjantai 25.01.2019

Nakki ravasi allani kuin vanha tekijä. Tämä oli vasta viides kerta ratsailla, mutta Nakki oli aloittanut ratsun hommat todella lunkisti ja luottavaisella asenteella. Yhden rodeon sain kokea toisella ratsastuskerralla lumikasan tippuessa maneesin katolta, mutta siitäkin selvittiin säikähdyksellä. Tänään oli ensimmäinen kerta, kun en ollut ketään tallilaista houkutellut apulaiseksi ja olimme Nakin kanssa selvinneet alusta asti kahdestaan. Toki maneesissa oli muitakin, joten eiköhän joku ambulanssin soita, jos jostain kumman syystä lennän seinään. 

Nakki osaa nyt kävellä, ravata, pysähtyä ja jotenkin kääntyä. Se muistuttaa herkkyydellään paljon Hania, mutta suhtautuu kaikkeen fiksusti, eikä emänsä tavoin kyttää turhia. Nakki on kuitenkin tajunnut pohkeet ja jarrut tosi hyvin, mistä olen oikeastaan hieman yllättynyt. Muutenkin olen hieman hämilläni, että koko ratsutus on lähtenyt sujumaan näin hienosti, ajatellen miten luupäinen Nakki osaa halutessaan olla. No, eiköhän me niitä vaikeuksiakin saada, kunhan tästä edetään. Nautitaan nyt vaan onnistumisen tunteista niin kauan kun niitä kestää. 

Taluttaessani Nakkia loppukäyntejä, Julia saapui Valerien kanssa maneesiin. Huikkasin vaaleaverikölle aurinkoisen tervehdyksen. 
"Ilmeestä päättelen, että teillä meni kivasti?" tämä naurahtaa ja Nakki hörähtää Valerielle. Alkaa pikkupoikakin jotain tammoista jo tajuta. 
"Joo, toistaiseksi Nakki on ollut oikee pikku enkeli. Saa nähdä miten pitkään tätä kestää", totean virnistäen ja taputan kirjavan ja karvaisen poniorin kaulaa. 
"Noo, kannattaa nauttia joka hetkestä!" Julia toteaa ja kapuaa Valerien selkään. Jatkamme vielä hetken kuulumisten vaihtoa siinä kävellessämme, ennenkuin lähden Nakin kanssa talliin. 

Hoidan Nakin reippaasti pois ja palautan nuorukaisen tarhaansa. Siivoan tavaramme karsinan edustalta ja suuntaan loungeen hengähdystauolle. Viideltä alkaisi hevosten sisälleotto Isben kanssa ja siihen on vielä tunti aikaa, joten istahdan alas ja kaivan puhelimen takkini taskusta. Näin aikaisemmin ilmoituksen tämän vuoden Kalla Cup:n alkamisesta ja ensimmäinen osakilpailu on jo helmikuun puolessa välissä. Ehdin saada Hanin hyvin kisakuntoon siihen mennessä, kunhan vain treenaan ahkerasti. 

Alan selailla hevostarvikeliikkeitä uteliaana. Tänä vuonna olen päättänyt menestyä kilpailuissa, joten Hanin kisavermeet, sekä omat varusteeni tulisi uusia. Silmiini osuu monta hienoa valkoista satulahuopaa, jotka kaikki ovat aikalailla ylikoristeellisia ja hintalaputkin on aika hurjia, mutta tiedän että Amanda ei pistäisi pahakseen, vaikka hankkisin Hanille super blingbling-huovan. Hymähdän itsekseni ja kuvittelen itseni Hanin kanssa viilettämään esterataa glitterit ja blingit valossa hohtaen. Ei ollenkaan hassumpi mielikuva, joten voi olla että suoritankin kunnon varusteiden uusimisen. Rahatilanteeni on tällä hetkellä itseasiassa todella loistava, kun loppuvuosi 2018 tuli elettyä aika säästeliäästi, niin voisi sitä vaihteeksi vähän tuhlatakin...

Sunnuntai 10.02.2019

Nakki on treenaillut ratsun hommia nyt kolmisen viikkoa ja ensi viikon olen antanut oripojalle suosiolla vapaaksi. Koska seuraavalle viikolle ei ole ratsastussuunnitelmia, päätin tänään laittaa Nakille sen ensimmäiset kengät ikinä, niin nuorukainen saisi totutella niihin rauhassa. Olin tähän asti pitänyt Nakin kengättä, kun sen kaviot olivat todella jämerää materiaali ja ori oli hyvin niinkin pärjännyt. Nyt kun ratsun ura on kuitenkin jo alkanut ja ulkona on joinain päivinä järkyttävän liukasta, koen paremmaksi vaihtoehdoksi kengät pienillä hokeilla, kuin sen, että Nakki liukastuisi ja retkauttaisi paikkansa. 

Parkkeerasin Nakin hoitopaikalle, jonne olin jo kantanut kengitysvälineeni. Nakki suhtautui touhuun rennosti, olenhan kuitenkin varsasta asti sen kavioita huoltanut. Aloitin urakan perinteisesti ja ensin vain vuolin kaikki kaviot siisteiksi, hyvän mallisiksi ja sopivan lyhyiksi. Nakin jalkojen asennot ovat sellaiset, että sille sopii parhaiten mahdollisimman lyhyeksi ja pystyyn vuoltu malli. Olin kaivanut esille jo Nakille sopivat kengät, jotka pitäisi vielä laittaa oikeaan muotoon. 

Juuri kun olin aloittanut naulaamaan ensimmäistä kenkää Nakin etujalkaan, kuulin jonkun kävelevän hoitopaikan eteen ja pysähtyvän. Kurkkasin taakseni ja tunnistin Penna Vaanilan. Huokaisin syvään, sanoin tälle kohteliaan heipan ja aloitin naulaamisen. Penna tarkkaili touhuani hetken, jonka jälkeen vaaleahiuksinen hujoppi alkoi puhua. Sen miehen läsnäoloa sietää tasan tarkkaan sen ajan, kun se on hiljaa, mutta heti kun se avaa suunsa, tekee sitä vain mieli motata. Penna alkoi selittää jotain kengittämisestä kaikkia mahdollisia itsestäänselvyyksiä, sekä muutamia hyvin kummalliselta kuulostavia faktoja. 

Kuuntelin Pennan selostusta ja jatkoin kaikessa rauhassa prosessiani ja yritin olla häiriintymättä miehen läsnäolosta. En ole Pennaa loppujen lopuksi kovinkaan montaa kertaa edes tavannut. Meillä on ollut vissiin pari kertaa samaan aikaan tallihommia, mutta muuten olemme lähinnä tavanneet, jos se on roudannut minulle kengitettäviä hevosia tai ohimennen käytävällä. Olen kuitenkin kuullut miehestä paljon juttua muilta tallilaisilta, jotka ovat sitä enemmän nähneet. 

Siinä vaiheessa kun aloitin lyömään Nakille takakenkiä, suoristauduin huikeaan pituuteeni, katsoin Pennaa suoraan silmiin, huokaisin syvään ja kysyin: "Eikö sulla oo parempaa tekemistä?" Penna katsoi minua pitkään hieman kysyvästi. 
"Mietin vaan, kun oot siinä nyt aika kauan selostanut mulle itsestäänselvyyksiä kengittämisestä. Mä oon kuitenkin ammatiltani kengittäjä, joten mä varmasti tiedän noi kaikki asiat, enkä oo kertauskurssin tarpeessa", sanoin lopulta melko kylmään sävyyn, mikä yllätti itsenikin. 
"Itseasiassa mun vuoro loppui just, joten ei, mulla ei oo parempaa tekemistä", Penna totesi hetken hiljaisuuden jälkeen, hymyili mulle vinosti ja jatkoi höpötystä, ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mun teki mieli iskeä pääni seinään. 

Annoin Pennan siis jäädä siihen höpöttämään, eipä ainakaan häiritsisi ketään muuta. Nakkikin tuntui hieman ärsyyntyvän sen edessä seisoskelevaan mieheen, mutta tyytyi vain heiluttelemaan päätään ja mulkoilemaan. 

Lopulta Nakki oli kengitetty ja olin todella tyytyväinen nuoren orin käytökseen. Taputin uupuneena kirjavan kaulaa ja palkkasin sen porkkanan palalla. Penna seisoi EDELLEEN hoitopaikan edustalla. Se oli oikeasti seissyt siinä lähemmäs tunnin. Välillä se oli ollut hiljaakin hetken ja sitten se oli taas puhunut jotain. Viimeistä jalkaa naulatessani olin oikeastaan sortunut jopa vähän keskustelemaan sen kanssa. Sillä miehellä on kyllä todella tarkat mielipiteet, mutta pystyi se näköjään olemaan pikkuhetkiä hiljaakin. 
"Tiiätkö muuten, että noin raju hiusten värjääminen ei oo hyväksi..." Penna oli aloittamassa, kunnes keskeytin sen. 
"Tiedän, mutta ei kiinnosta. Mä satun tykkäämään mun sinisistä hiuksistani", totesin ja hymähdin itsekseni. 
"Se on mun oma asia", jatkoin vielä. Penna katsoi mua hetken, mutta nyökkäsi sitten kai hyväksyvästi. 
"Nyt jos väistäisit, niin vien tän pihalle", totesin Pennalle ja lähdin taluttamaan Nakkia hoitopaikalta ensin sen karsinan eteen, josta heitin orille ulkoloimen niskaan. Jatkoimme sitten matkaamme ulos tarhoille. 

Palasin vielä yksityistalliin hakemaan tavarani ja siistimään jälkeni. Penna oli ilmeisesti lähtenyt asuntoonsa tai jonnekin. Lakaisin käytävän ja raahasin tarvikkeeni autooni, sillä huomenna ajaisin kengittämään äitini hevosia. Kun kaikki roinani olivat autossani, ajoin tallin eteen parkkeeratun autoni parkkipaikalle, josta kipitin Hanin tarhan kautta tammatalliin, sillä pitäisihän sitä vielä vanhempi kirjavakin liikuttaa.

Sunnuntai 10.03.2019

Olin ollut koko viikon todella kiireinen ja tallilla oli ollut kauheasti hommaa. Alkuviikko oli mennyt aamu- ja iltatallien kimpussa ja nyt loppuviikkona oli ollut taas aika paljon kengityksiä, minkä lisäksi olin parilla lähitallilla käynyt tsekkaamassa tuttujen heppojen satuloita. Tänään mulla oli viikon ensimmäinen vapaapäivä töistä, joten mikäs sen parempaa, kuin viettää koko päivä tallilla.... missä mä työskentelen. 

Olin jo aikaisemmin liikuttanut Hanin, siistinyt sen harjan, hännän, sekä korva- ja vuohiskarvat. Nyt poni alkoi taas olla edustuskelpoisen näköinen, kun oli mammaloman jäljiltä saanut taas lihakset takaisin ja pömppömaha oli kadonnut. Nakki myös alkoi pikkuhiljaa näyttää aikuisemmalta ja se oli saanut kivasti lihasta luiden ympärille ratsutuksen alettua. Tällä hetkellä nelivuotiaaksi kääntynyt poni liikkuu ratsastaja selässä kolme kertaa viikossa, jonka lisäksi ohjasajan tai juoksutan sitä kerran viikossa. Muuten Nakki saa viettää nuoren ponin elämää ja kiusata tarhassa Leeviä, joka jotenkin mystisesti tuntuu viihtyvän ylivilkkaan ponin kanssa. 

Tänään maneesissa näytti olevan paljon porukkaa, joten jätin suosiolla haaveeni ohjasajosta pois ja päätin aloittaa vain sillä, että otin Nakin karsinaan harjattavaksi. Nuori ori tarkkaili jokaista liikettäni sinisillä silmillään ja halusi olla kaikessa tekemisessä mukana. Kun miettii Hania ja Nakkia, ei ikinä arvaisi niiden olevan äiti ja lapsi, muutakuin ehkä kirjavaa väritystä ja pientä kokoa katsoessa. Hani on epävarma, säpsy ja sen luottamisen voittamiseksi pitää todellakin tehdä töitä. Nakki on kuitenkin todella reipas ja avoin, se rakastaa ihmisen kanssa touhuamista ja haluaa olla kaikessa mukana. Toki Nakki on Hanin tavoin todella nopea liikkeissään, mutta siihen ne yhtäläisyydet sitten jäävätkin. 

Kun Nakki oli huolella harjattu, päädyin satuloimaan nuorukaisen ja suuntasimme maneesiin täysissä varustuksissa. Maneesissa oli aika paljon porukkaa, joten tästä tulisi hyvä tulikoe Nakille. Olemme tähän mennessä vältelleet ruuhka-aikoja kuin ruttoa, mutta tänään suuntaamme keskelle ruuhkaa. Kävelytin kirjavaa ensin muutamat kierrokset maastakäsin ja vähän tunnustelin nuorukaisen mielipidettä tilanteesta. Nakki olisi halunnut mennä tekemään tuttavuutta kaikkien kanssa, mutta pääsääntöisesti se asteli oikein nätisti vierelläni. Päätin siis aika pian nousta selkään ja aloimme tehdä käynnissä ihan simppeleitä juttuja, kuten ympyröitä ja pysähdyksiä. 

Nakki oli koko ratsastuksen ajan uskomattoman hyvä. Se liikkui ruuhkassa kuin kala vedessä, eikä ollut moksiskaan, vaikka joku olisi ohittanut meidät vähän läheltäkin. Toki jos joku muu säpsähti jotain turhaa, piti Nakinkin säpsähtää sitä samaa turhaa asiaa, pitäähän nuoren nyt ottaa vanhemmista mallia! Vaikka Nakki on jo muutamia kertoja laukannutkin ratsastaja selässä, jätin tänään suosiolla laukat välistä, sillä en tahtonut kaivaa verta nenästäni. Lopetimme lyhyeen ja kehuin upeaa nuorukaistani hurjasti. 

Ennen talliin palaamista, lähdimme kiertämään maastakäsin pienen lenkin lähimaastoihin Innan ja Banskun kanssa. Innaan olen jonkin verran tutustunut Julian kautta ja naisen kanssa onkin aina ihan mukava vaihtaa kuulumisia. Nakki seurasi Banskua korvat hörössä ja katsoi tarkkaan mustan orin jokaista liikettä, kuin ottaakseen mallia ylvään kouluratsun askelluksesta. 

Lopulta palasimme talliin, jossa hoidin Nakin pois kaikessa rauhassa. Jäin vielä rapsuttelemaan oria ja vain mietiskelemään asioita. Vaikka olen todella kiireinen ja töitä on paljon, en ole siitä harmissani. Parempi vain, että on kokoajan tekemistä, niin ei jää liikaa aikaa ajatella kaikkea turhaa. Toki sosiaalinen puoleni kärsii kiireistä, eikä minulla tällä hetkellä kovinkaan paljon ole oikeita kavereita. Tallilla olen kaikkien kanssa ihan hyvissä puheväleissä ja muistan suunnilleen kaikkien nimet ja sen, minkä hevosen kanssa kukakin toimii, mutta siihen se aikalailla jää. Tallilla keskityn usein vain omaan tekemiseeni ja toimin tehokkaasti, jolloin keskustelu muiden kanssa jää vähemmälle. Olen kuitenkin yrittänyt tässäkin asiassa tsempata ja jättää aina jonnekin koloihin aikaa muiden kanssa juttelemiselle, sillä Auburnistakin melkein milloin vain löytyy joku ihminen, jonka kanssa voi höpistä. Vaikka Auburnissa oloni aikana olen kohdannut ylä- ja alamäkiä, viihdyn täällä kuitenkin hyvin, enkä voi kuvitellakkaan, että lähtisin täältä.

Maanantai 06.07.2020

Nakki hirnui kuin viimeistä päivää, tässä alkoi jo korvissa soimaan. Siitä on vihdoin kasvanut kunnon ori, ei ole vähään aikaan mahtunut pienen pojan aivoihin muuta kuin ihanat tammat. Nyppäisen narusta orin tanssahdellessa vierelläni ja taas se päästää ilmoille sellaisen kiekaisun, että tekee mieli itsekin karjua. Hillitsen kuitenkin itseni ja lopulta saan talutettua kirjavan talliin. Kiinnitän orin hoitopaikalle ja alan rempsein ottein harjaamaan sen pölyistä karvaa. 

Vasta heränneen orini kanssa Kalla CUP:n toinen osakilpailu oli kohtalaisen kaoottinen. Starttasin taas kenttää ja koulua, sekä Nakilla että Hanilla. Ensin kenttäviikonloppu alkoi ihan kauheasti, kouluradat ei sujunut ja maastoesteillä olin peränpitäjä molemmilla poneilla. Nakin kanssa orisekoilun vuoksi, Hanin kanssa en oikeastaan edes tiedä mikä meni pieleen. Ehkä oma huono fiilikseni Nakin radan jäljiltä ja kovat helteet olivat herkälle tammalle liikaa. Estekoe oli kenttäviikonlopun viimeinen koetus ja siihen olinkin saanut itseni jo tsempattua ja sain molempien ponien kanssa oikein sujuvat radat. Kokonaissijoitukset eivät mitään hohdokkaita ollut, mutta ajattelin että seuraavan viikonlopun koulukisat menisivät paremmin. No, en minä meidän kouluratoihinkaan ihan tyytyväinen ollut, mutta olivat ne ihan keskivertosuoritukset. 

Nakki oli jo hetkeksi rauhoittunut hoitopaikalle, mutta kun hoitopaikan viereiseen karsinaan saapuu Ellen ja Meidhir, kajauttaa pikkuorini taas kimeän kiekaisun. 
"Se ei oo vissiin vieläkään rauhoittunut", huikkaa Ellen. Valitin tälle juuri kilpailujen jälkeen pikkuorini hormooniräjähdystä. 
"Juu ei. Ajattelin että pieni loma kisojen jälkeen ois tehnyt hyvää, mutta ei. Edelleen pyörii päässä vaan tammat. Eikä yhtään auta, että monilla tammoilla on kauhea kiima", naurahdan hieman turhautuneeseen sävyyn. 
"Pakko kai se on hyväksyä, ettei mun Nakki ole enää pikkupoika", virnistän Nakin selän yli ja vaihdan sitten pölyharjani kaviokoukkuun. 

Nostan estesatulan Nakin selkään ja viritän orille jalkoihin jopa suojat siltä varalta että ori päättää suorittaa hurjempiakin ninjaliikkeitä. Nakilla on pohjalla nyt viikon kesäloma, joten olen jo valmiiksi varautunut villimpään menoon. Lähden lopulta taluttamaan valmiiksi varustettua ratsuani pihalle ja nousen ratsaille heti tallin edestä. Nakki on yleensä virittyneessä tunnelmassa helpompi hallita selästä käsin. Kirjava lähtee liikkeelle steppailen ja ohjaan sen suoraan kentälle, jossa on minun onnekseni vielä ihan tyhmää. Parkkipaikalla oli kyllä autoja, joten tammatallista saamme varmasti seuraa hetkenä minä hyvänsä. 

Aloitan nopeasti ravailemaan Nakin kanssa ja poni on kuin vieteriukko. Se sätkyilee kokoajan eri suuntaan ja joudun keskittymään selässä ihan täysillä, etten horjahda alas ratsailta. Kun olemme hetken ravanneet, otan suosiolla laukkaa ja annan ponin painella muutaman kierrosta kenttää ympäri. Nakin kanssa ei varsinaisesti väsytystaktiikka toimi, sillä se tuntuu omistavan loppumattoman juoksukunnon, mutta hetken laukkaamisen jälkeen se alkaa olla vähän paremmin kuulolla, joten otan orin takaisin raviin ja alan ottaa muutamia loivia pohkeenväistöjä, joilla saan sitä hieman hidastamaan tahtia. 

Kun vihdoin Nakki alkaa hetkittäin tosissaan antaa periksi, lopetan tältä päivää. En halua viikon loman jälkeen ylirasittaa nuorta hevosta, joten pakko pitää vaatimustaso hieman alhaisempana. Loppukäynneiksi lähdemme kiertämään pienen maastolenkin järvilaitumen ympäri. Maastossa Nakki alkaa taas olla oma itsensä ja pystyn jo löysäämään ohjiakin orin pärskähdellessä. Se ei reagoi laitumella oleviin tammoihinkaan kovin pahasti, mitä nyt pari kertaa vähän hörähtelee. Ehkä me tästä Nakin oriheräämisestä vielä selviämme, jospa seuraaviin kilpailuihin mennessä se olisi päässyt jo pahimmista sekoiluistaan eroon. 

Palattuamme talliin suihkutan Nakin pesarissa, jonka jälkeen se pääsee takaisin ulos kavereidensa luokse. Nakki kaveeraa eniten laitumella Leevin kanssa, joka oli aikaisemminkin jo aika kauan poniorin tarhakaverina. Itse suuntaan kohti tammatallia laittamaan Hanin varusteet valmiiksi, jonka jälkeen haen pikkutamman pellosta pienelle hölkälle.