Kouluvalmennus 10.12. (nuoret)

Gabi ja Mina myös mukana!

EDIT//

Olin tullut vähän liian myöhään tallille, koska menetin ajantajun töitä tehdessäni. Sain onneksi Minan laitettua ripeästi valmiiksi, mutta sitten tajusin jotain katastrofaalista.
"Tytöt! Miun saappaat on jääny kotiin. Käytin ne suutarilla ja siellä ne nököttää kassissa eteisessä. Ne on miun onnensaappaat...." parahdin muille valmennusryhmäläisille. Mielialani tipahti juuri ylhäältä pohjamutiin.
"Mulla saattaa olla kengät ja chapsit kaapissa. Oon kyllä aika paljon pitempi, mutta jos niistä ois yhtään apua?" Nita ilmoitti varovasti Rillan karsinasta. Katsoin naista vähän iloisemmalla ilmeellä.
"Voidaan me aina kokeilla."

Menimme yhdessä Nitan kaapille vain tajutaksemme, ettei kengät ja chapsit olleet kaapissa. Yhdessä tuumin laitoimme etsintäpartion pystyyn, kun aikaa oli vielä vähän jäljellä. Isabella ei varmasti tykkäisi myöhästelystä, joten tavarat viuhahtelivat etsiessämme minulle varalle kenkiä. Vain muutamaa minuuttia ennen valmennuksen alkua Nita huikkasi tallinvintiltä.
"LÖYSIN!"
Nainen kampesi alas vintiltä ja salamana ryhdyin sovittamaan varusteita. Kengät olivat isot ja chapsit auttamatta liian pitkät, mutta meillä oli melkein saman paksuinen pohje. Näytin oikein lupaavalta kouluratsastajalta epäsopivine varusteineni, mutta nyt ei auttanut enää valittaa.
"Saa luvan kelvata. Kiitos Nita!" huokasin helpotuksesta, pistin kypärän päähäni ja lähdin hakemaan Minaa maneesiin.

**********

Mina oli alkuun hieman jännittynyt. Maneesissa ei meidän lisäksemme yleensä ollut kuin korkeintaan toinen ratsukko ja nyt valmennuksessa oli yhteensä viisi - joista yksi oli erittäin energinen ori. Sain sitä kuitenkin verryttelyssä ratsastettua hieman rennommaksi ja kun sain oman keskittymisen liian isoista varusteista täysin hevoseen, rupesi hommakin sujumaan vähän paremmin. Itse taivutukset sujuivat vähän niin ja näin. Avotaivutuksissa poikitusta meinasi tulla liikaa ja sulkutaivutuksissa tamma ei taas viitsinyt taipua mihinkään suuntaan. Skarppaamisen jälkeen sanoin tammalle, että se olisi nyt mentävä sinne minne minä sanon, ei sinne minne tamma haluaa. Taivutukset sujui sen jälkeen paljon paremmin.

Sain palautetta epäsopivista varusteista ja lupasin seuraavalla kerralla muistaa ottaa omat saappaat matkaan. Epäsopivat varusteet hankaloittivat pituushalkaisijalla taivutusten tekoa, joten Minan kanssa ei päästy käyntiä reippaampaa askellajia menemään. Toisaalta se oli todella hyvä, niin tuli ainakin onnistumisia alle eikä koko homma mennyt ihan penkin alle.

Lopun pohkeenväistöihin olin tyytyväinen, tamma oli paljon paremmin avuilla ja kuunteli selkeästi minua, eikä muita hevosia. Välillä taivutin hieman liikaa hevosta ja väistöstä tuli liian jyrkkä, mutta korjasin ohjeiden mukaan, jolloin väistöt paranivat huomattavasti. Mina on erittäin herkkä tamma, kun sen saa heräteltyä ja se oli lopussa erittäin hyvin kuulolla, jolloin meinasin itse käydä yliohjaamaan sitä.

Keskilaukoissa Mina innostui ja yritti leiskautella lisättyjä laukkoja, joten tammaa saikin pidellä että homma kestää kasassa ja hallittuna - eritoten rentona. Enimmät energia purkaneena tamma suostui yhteistyöhön ja loppuun se esittikin oikein hienot keskilaukat.

Ankkaa ois ihana testata <3  Minka Ankalla siis tänne! :)


Edit: Maksu

Olin todella innoissani päästessäni tunnille Ankan kanssa ja uteliaana menin harjojen kanssa tamman karsinaan. Valkea tamma oli n. 30cm korkeampi kuin tuttu ja turvallinen Hani, mutta olinhan minä melkein Ankan kokoisella Armillakin ratsastanut jokin aika sitten, eivätkä suuretkaan hevoset minulle vieraita ole. Tamma oli todella helppo hoitaa arkaan Haniin verrattuna, eikä itse tarvinnut olla niin tarkka liikkeistään. Hoitotoimenpiteiden aikana käytävästä kuului jotain meteliä, jota uteliaana kurkin karsinasta. Gabriella oli unohtanut saappaansa kotiin ja meinasihan siitä jo katastrofi tulla, ilman saappaita on paha ratsastaa. Onneksi Nitalta löytyi kaapista kengät ja chapsit, vaikka ne eivät Gabriellalle ihan täydelliset olleetkaan. Kun kaikilla oli ratsastukseen soveltuvat kengät, olivat hevosetkin pian valmiina valmennukseen. 

Kiivetessäni Ankan hienoon koulusatulaan minulla oli oikein hyvä fiilis. Tamma seisoi pää ylväästi pystyssä katsellen ympäristön tapahtumia, muttei liikahtanutkaan ennenkuin sai luvan. Alkukäyntien ja pienten rennompien alkuverryttelyiden jälkeen aloitettiin työskentely. Ankka eteni tomerasti ja tasaisesti eteenpäin kaula kauniisti kaarellaan ja kaikki tuntui sujuvan kuin tanssi. Tammalla ratsastus tuntui melkein turhankin helpolta, kun on tottunut nuoreen, haastavaan ja osaamattomaan Haniin. Nautin kuitenkin kokeneemmasta ratsusta ja sain kerrankin keskittyä oikein huolella omaan istuntaani ja ratsastukseen. 

Ankan kanssa meillä ei ollut mitään ongelmia ja Isabellakin ilmeisesti ihan piti näkemästään, kun ei kovinkaan paljon meidän menoomme puuttuneet kun liikkeet olivat tuttuja sekä minulle että ratsulleni. Muilla oli allaan nuoret ratsut ja ainakin mitä ehdin muiden ratsastusta vilkuilla, kaikilla sujui kivasti. Viimeisenä tehtävänä meillä oli ottaa keskilaukkoja ja tästä Ankka alkoi hieman kerätä lisäkierroksia. Jouduin itse olemaan erityisen tarkka, että käteni pysyy pehmeänä. Tarkoituksena oli mennä viimeinen keskilaukkamme, kun jalkaani iski ihan hirveä suonenveto. Pysäytin hämmentyneen Ankan ja painuin suurinpiirtein kaksin kerroin puristaessani kramppaavaa pohjettani. Muut silmäilivät minua huolestuneina ja sain juuri ja juuri ähkäistyä: "en tee kuolemaa, se on vaan suonenveto." 

Pääsin alas Ankan selästä ja jalkapohjan painaminen maahan auttoi aika nopeasti. Muut jatkoivat sillä väliin työskentelyä ja itsekkin palasin selkään heti kun pystyin. Otimme Ankan kanssa vielä yhden onnistuneen keskilaukan, jonka jälkeen liityimme muiden seuraan loppuverryttelyihin. Loppukäyntejä kävellessämme ylistin Ankan ihanaa luonnetta ja miellyttävää ratsastettavuutta Isabellalle, joka selvästi nautti kuulla kehuja silmäterästään. Ankalla ratsastus oli oikein miellyttävä kokemus, enkä varmastikkaan pistäisi pahakseni jos saisin kimon selkään joskus toistekkin kavuta.

Santtulin kans tänne mukaan

Painajainen ennen joulua
Astelin talliin hyräillen mielessäni joululaulua, joka oli soinut auton radiosta matkallani tallille. Olin varannut aikaa ennen minun ja Vilan ensimmäistä valmennusta hyvin, että ehtisin touhuta tamman kanssa maastakäsin, eikä missään vaiheessa saisi tulla paniikki. Vilan napattuani tarhasta aloinkin tuttuun tapaan puunaamaan tammaa hoitopaikalla. Harjattuani tamman läpikotaisin alkoi rauhallisesta tallista kuulua mekastusta; olin kuulevinani Nitan äänen ja jonkun toisen, olisiko ollut Gabrielan myös.
“Mitä täällä tapahtuu?”, kysyin kun Nita käveli ohitseni.
“Etitään Gabille varakenkiä, se unohti omansa ku ne oli ollut jossain suutarilla?” Nita selitti tilanteen.
Ryhdyin auttamaan etsinnöissä, sillä minullahan aikaa riitti. Jotenkin ihmeellisesti lopulta löysimme Gabille varakengät, jotka taisivat olla Nitan hukassa olleet jodhpurit ja chapsit. Kun oli aika heittää satula selkään, suitset päähän ja tajusin oman kypäräni olevan kadoksissa. Onneksi pian muistin jättäneeni sen autolleni ja ehdin vielä juuri ja juuri muiden mukaan!

/ Josefinin itsenäinen Gabin, Nitan ja Minkan tarinaan mukautettu tarinanpätkä

Nita&Rilla
Rapsutin hermostuneesti Rillaa otsatukan alta. Mua jännitti kamalasti mun ensimmäinen valmennus ja vielä lainaratsulla. Kovista suunnitelmista huolimatta en ollut kerennyt testata itsenäisesti tammaa, joten sekin vielä.
"Tytöt! Miun saappaat on jääny kotiin. Käytin ne suutarilla ja siellä ne nököttää kassissa eteisessä. Ne on miun onnensaappaat...." Gabriella keskeytti mun hermoiluni parahtamalla.
"Mulla saattaa olla kengät ja chapsit kaapissa. Oon kyllä aika paljon pitempi, mutta jos niistä ois yhtään apua?" sanoin kurkistaessani karsinasta. Gabriellan kasvoille tuli helpottunut ilme. Naisen todetessa, että niitä voisi kokeilla, livahdin karsinasta ulos ja suuntasin kaapilleni.

"Mä en tajuu miten tää on mahdollista. Ne ei oo täällä. Ihan varmasti oon tuonu ne tänne varalle ja en oo koskenu niihin", ihmettelin.
"Sit ei auta muuta kun etsiä", Gabriella huokaisi. Nyökkäsin ja me hajaannuttiin. Törmäsin Josefiniin käytävällä ja selitin tilanteen. Nainen liittyi meidän etsintäpartioon mukaan. En tiedä mistä idea tuli, mutta hetken mielijohteesta lähdin kiipeämään tallivintille. En ollut siellä koskaan käynyt, mutta aikaa oli jäljellä vain vähän ja epätoivo alkoi iskeä. Jos ei muuta, niin sainpahan muuta ajateltavaa. Katsoin epäuskoisena vintillä nököttäviä kenkiä ja chapseja. Nappasin ne mukaani ja huudahdin Gabriellalle löytäneeni kengät.
"Mulla ei oo aavistustakaan miten ne tuolla oli, en oo ikinä edes käyny vintillä", ihmettelin kun odotin naisen sovittavan kenkiä.
"Saa luvan kelvata. Kiitos Nita!" Gabriella kiitti, vaikka kengät ja chapsit eivät istuneet naiselle oikein mitenkään.
"Eipä mitään", hymyilin ja suuntasin takaisin Rillan luokse.

Mun hermoiluni hävisivät samantien, kun pääsin tamman selkään ja aloittamaan. Alkuun mulla oli enemmänkin hakemista miten Rilla toimii ja sitten tehtävien kanssa. Mulla oli kerennyt menemään hetki, kun olin tosissani vääntänyt koulua ja se näkyi. Avot erityisesti olivat aika haparoivia alkuun, mutta Rilla auttoi mua. Hiljalleen kaikki lähti sujumaan, joten saatiin ihan mukiinmeneviä pätkiä. Ainakin omasta mielestäni. Vaikka ruunikko olikin todella nätti tapaus kaikin puolin, rakastuin sen askeliin. Niin mukavat ja helpot olla. Voisin kyllä mielelläni Rillaa lainata toistekin, jos tarve vaatisi.