Kestävyysvalmennus 9.12. (nuoret)

Epin kanssa mukaan!

Julia ja Valerie messiin!

Mä ja Meikku!

Ellen - Meidhir
Mä en lähtenyt luottavaisin enkä reippain mielin maastoon, johon mut oltiin saatu ulkopuolelta suostuteltua. Useempi kaveri oli tsempannu että ei se maasto voi kauheen huonosti mennä, eihän sulla hullua hevosta oo. Nii ei ookaan, mutta nuori ja epävarma, varsinkin maastossa. Mutta tuli sitten osallistuttua ja valmennuspäivänä myös kirottua omaa typeryyttä ja yllytyshulluutta. No kaks hullua on aina parempi ku yks. Fan också.

Kaikenlaisin varustuksin me lähdettiin tallista kevyeeseen pakkaseen. Mulla kevyt untsikan päällä turvaliivi ja ratsastushousujen alla thermo legginssit, palella en aatellut. Jalassa kuitenkin normaalisti punaset saappaat. Meidhir oli saanut suojat jokaseen jalkaan, estesatulan martingaaleineen ja panssarivöineen. Olin varmuuden vuoksi vuorannut martingaalin heijastimilla. Ainakin me näykyisimme autoilijoille paremmin vaikka päivällä mentiinkin.

Meidhir oli seissyt nätisti paikoillaan selkään nousun ajan ja vasta mun pyllähtäessä satulaan se otti pari kiivasta askelta. Jes. Hyvä alku. Mukaan meidän lisäks valmennukseen osallistui Anna ja Julia, joitten naamat näytti suhteellisen samalle mun kanssa. Ehkä niitäkin kadutti maastoon lähtö. Ja näin. Maasto alkoi sitten. Me mentiin Meikun kaa kärjessä, koska se oli kaikkien mielestä fiksuinta. Ori, joka ei ollut mun kanssa ihan samalla aaltopituudella, ja tulisi kolmen tamman perässä. Hmm. Ei kuulosta kauheen hyvälle. Saati turvalliselle. Meidhir tunsi takuulla mun jännittyneisyyden ja se kyttäs kaikkee mikä liikkui ja otti välillä sivuaskelia käynnissä mulkoillen rahisevia oksia, joista tippui lunta.

''Mihin tästä?'' kysyin risteyksessä takana tulevalta Isabellalta.
''Vasemmalle'', nainen vastasi ja mä hymisin vastaukseksi ja ratsastin orin vasemmalle kääntyvälle pienemmälle tielle kuunnellen perää pitävän Julian naurua.

Julia - Valerie
Pidin hevosenmittaista väliä säpäkkään mustanruunikkoon, joka vaikutti tuohtuneelta joutuessaan kulkemaan porukan keskellä. Meidhir taas säpsyi porukan kärjessä pienintäkin rasahdusta ja Isabella sorsansa kanssa huuuteli ohjeita keskeltä jonoa. Kokoonpanomme ei ollut välttämättä kannattava, joten pidin intoonsa tukehtuvan Valerien hyvin napakassa hallinnassani.
Reittivalinnan ansiosta hevoset saivat töitä herkkyytensä oheen ja tarvoimme jyrkkää mäkistä maastoa alkuun käynnissä.
"Pitäkää hepat hanskassa, kohta mennään ravia", Isabella huuteli ohjeita kaikille, vaikka tämä ryhmärämä ei ollut tarpeeksi vakaa pysymään pitkällä suoralla edes hallitussa käynnissä. Meidhir meni lähinnä siksakkia edellä ja muut yrittivät pysyä mukana. Valerie hypähteli eteenpäin pidätteistäni läpi, joten istuin sen matkaavoittavaa ravia tiiviisti alas rauhallisella kevennyksellä.

Keräsin ohjaa tiukasti nyrkkeihini mutkikkaan alamäen siintäessä näkökentässä. Pärskähtelevä tamma ei varmasti malttaisi laskeutua mäkeä alas oma-alotteisesti.
"Jonossa ei sitten aleta etuilemaan", brunette painotti kimon ratsunsa selästä jättäen väimatkaa edellä poukkoilevaan ratsukkoon.
Vuorotellen laskeuduimme kukkulalta liukkaaseen mäkeen, jossa todella tarvitsi pitää pää kylmänä. Nojasin itseni takakenoon pitäen painoni nuorikon peräpäässä. Kaikki näytti menevän oikein mallikkaasti, toisinkuin olin ajatellut. Kunnes Meidhir otti lähdöt lumet päältään heittävästä puusta ja sitten se oli menoa.

Maastoilu oli aivan peruskauraa Epille, sillä olin alusta asti harrastanut sitä paljon nuorikkoni kanssa. Mutta maastoilu muiden nuorien hevosten keskellä ei ollut niinkään perus. Se oli kaaos, alusta asti. Jonon kärjessä tanssahteleva Meikku piti Ellenin kiireisenä säpsyessään aivan jokaista ympäristön ääntä ja takanamme tuleva Valerie olisi halunnut tulla kovaa ohi. Hammasta purren pidättelin kuumana käyvää Epiä, joka ei todellakaan tykännyt paikastaan levottoman porukan keskellä.

Liitoksistaan repeilevä porukka pysyi kasassa jyrkkään alamäkeen asti. Ahkeria puolipidätteitä tehden ja huomattavasti taakse nojaten rukoilin, että Epi varoisi jalkojaan. Varoihan se, vaikka viuhtoikin mustaa häntäänsä tuimasti. Mutta yhtäkkiä kaikki levisi käsiin. En ehtinyt edes tajuta mitä tapahtui, kun Epi hyppäsi valtavan sivuloikan ja tanssahteli aivan tien reunassa. Isabella pidätteli korviaan ja silmiään villisti pyörittelevää Ankkaa, kun Ellen yritti saada pystyyn noussutta Meikkua alas. Valeriekin oli rynnännyt ohitsemme ja Julia toppuutteli sitä pysähtymään pienen välimatkan päässä meistä muista. Kiitos 110-prosenttisen keskittymiseni alamäessä olin pysynyt ison hevoseni selässä ja korjasin nyt asentoani. Nenää jomotti ja pian huomasin sen valuvan myös verta. Olin onnistunut lyömään naamani Epin kaulaan. Että sellainen valmennus.