Mustasukkaisuutta ilmassa? (off)

/ ei avoin, mukaan @Nita M. ja @Jonna S. /

Tiputin kahvikupin tiskialtaaseen ja aloin tekemään lähtöäni tallilta. Suunnatessani parkkipaikalle spottasin jo kasvomuistista tutuksi tulleen naisen kasvot. Voi ei.
Kaduin aiempaa käytöstäni. Nuori nainen vaikutti todella viattomalta silmissäni ja huhujen mukaan oli vielä alaikäinenkin. Ehkä pieni anteeksipyyntö minun puoleltani olisi enemmän kuin paikallaan?
"Sä ootkin aktiivinen hoitaja, ..?", totesin Armin karsinalla kytevälle nuorelle brunetelle, yrittäen udella hänen nimeään. Olin huomannut hoitajan pyörivän tiluksilla samaan aikaan kanssani, milloin mitäkin ihastuttavan parivaljakon, Armin ja Karkin kanssa puuhaten. Rautias kouluhevonen varsoineen oli yksi tämänhetken elämäni ilontuottajista, heti kylmän oluen ja kauniiden naisten jälkeen. Salaa muilta kävijöiltä kävin päivittäin rapsuttamassa pienen voikon silkinpehmeää turpaa ja toivoin, että Valerie saisi tulevaisuudessa yhtä syötävänsuloisia varsoja.
"Oon Julia, Valerien omistaja", totesin tummaverikölle ujohkosti hymyillen. En ihmettellyt, vaikka häntä ei olisi kiinnostanut pätkänkään vertaa, kuka olin.

"Oon pahoillani siitä, että olin aiemmin niin kovin kylmä", huokaisin ja iskin edelleen mielessäni päätä autonrattiin. Mokailuni ei todellakaan ollut muiden kuin itseni syytä.
"Oisitko tarvinnut vaikka kyytiä poispäin?" Kysyin kohteliaasti hymyillen naisenalulta. Toivottavasti hän ei ottanut sitä tungettelevana eleenä, vaan puhtaasti hyväntahtoisen ihmisen anteeksipyyntönä. Pohjimmiltaan tunsin ikuisesti tuskaa siitä, jos olin aiheuttanut jollekin mielipahaa mieltä omien hiekkailukohtausteni takia. Lisäksi oli kiva olla hänelle lämmin persoona heti Amandan jälkeen, johon uusi kävijä oli ensikättelyssä joutunut tutustumaan.

Olin jälleen kerran unohtunut rapsuttelemaan Armia ja Karkkia, siitä oli tullut melkeinpä mun lempipuuhaa. Eikä ilmeisesti menisi kauaakaan, kun joutuisin jo Karkista luopumaan. Varsa oli ihan syötävän suloinen, mutta ehkä pääsisin helpommin tekemään asioita Armin kanssa, kun ei olisi pientä voikkoa mukana. Livahdin ulos karsinasta, mutta jäin vielä katselemaan kaksikon touhuja. Ei mulla ollut mihinkään kiire, sillä kukaan ei päässyt hakemaan mua vielä vähään aikaan. Oli niin turhauttavaa olla muiden kyytien varassa, onneksi maaliskuussa tilanteen pitäisi muuttua. Huomasin aikaisemman auttajani tulevan ohi. Nainen oli vaikuttanut hieman tylyltä, joten en olisi välittänyt kohdata tätä heti uudestaan. Varsinkin jos kyse ei aikaisemmin ollut vain huonosta päivästä. Nainen kuitenkin pysähtyi kohdallani.
"Joo, mä oon niin rakastunu näihin kahteen ja tähän paikkaan, ettei malta olla pois", vastasin hieman varautuneesti hymyillen. Jäädyin hetkeksi ja muistin jopa esitellä itseni.
"Oliks Valerie se tosi makeen värinen tamma?" kysyin tämän mainitessa hevosensa. Olin hieman tutkinut, millaisia hevosia tallilla oli, mutta en ollut vielä ihan perillä niistä.

"Ei se mitään", hymyilin jo vähän vapautuneemmin. Ehkä Juliaksi esittäytynyt nainen ollutkaan niin paha. Katselin hetken lyhyttä blondia, hämmentyen hieman tämän kysymyksestä.
"No itseasiassa, mä oon vähän jumissa täällä kun kukaan ei pääse hakemaan. Et jos välttämättä haluut, niin en pistäis pahitteeks kyytiä", päätin käyttää hyödykseni kun kerran kysyttiin. Hymyilin pienesti, yrittäen antaa naiselle mahdollisuuden. Eikö Jimi ollutkin yrittänyt tätä sanoa mulle? Ei kavereita saisi jos heti ottaisi nokkiinsa jonkun vaikuttaessa tylyltä.

Naurahdin hieman, sillä Nitaksi esittäytynyt nuori nainen taisi olla ainoa, joka piti Valerieta makeen värisenä. Muiden mielestä korkean tason kenttäratsun ei kuulunut näyttää sirkushevoselta.
"Sepä juuri", vastasin hymyillen ja aidosti pidin siitä, että hän oli huomannut kultakimpaleeni. Eihän sen silmille hyppäävää väritystä voisi mitenkään tuosta vain sivuuttaa.
Olin helpottunut, että töykeyttäni voitiin painaa villaisella. Nita oli juuri sen sortin ihminen, kenen kanssa tulisin helposti toimeen; Vaatimattoman kohtelias ja ystävällinen. En suoranaisesti ollut saanut vielä kovin läheisiä ystäviä Auburnista, joten kaikki uudet tuttavuudet olivat erittäin tervetulleita.
"Hienoa! Olinkin just lähdössä", tokaisin tyytyväisenä ja viitoin bruneten matkaani. Parkkipaikkaa täytti useampi auto, joista musta Mazdani oli rivissä viimeisenä. Painoin avaimesta ovet auki, jolloin auto vilkautti valkoisia valojaan kertaalleen.

Istuimme yhtaikaa auton nahkapenkeille ja laitoin jumputtavaa musiikkia pienemmälle, mikäli Nita ei pitänyt Haloo Helsingistä.
"Missäs päin sä asutkaan?" Kysyin vänkärinpaikalla istuvalta tuttavuudeltani ja käänsin auton nokan kohti kylän keskustaa.
Vilkaisin auton tikittävää kelloa. Työvuoroni alkaisi vasta illansuussa eikä minulla ollut oikein muuta tekemistä kuin opiskella, jonka tiesin suoraan jäävän ajatuksen tasolle kotiin päästyäni. Nyt kun minulla oli seuraakin ja vielä mukavaa sellaista, päästin suustani hullun ajatuksen. Jos vain jotenkin pystyin välttelemään paksuja koulukirjoja, tein mitä tahansa.
"Tai hei, onko sulla kiire? Musta olis kiva tutustua paremmin", kysyin varovasti pysähtyessäni ristaukseen ilman vilkkua odottamaan vihreitä valoja.
"Mulla ois vielä aikaa rutkasti ennen töitä. Tiedän yhen kivan kahvilankin", jatkoin kannustavasti tummaverikölle ja odotin, kumpaan suuntaan vilkkuni napsauttaisin.

Olin tyytyväinen itseeni, kun olin osannut yhdistää oikean hevosen nimeen. Vielä oli paljon joita en muistanut ja ihmisistäkään en ollut tavannut kuin pienen osan. Ehkä toivo ei ollut menetetty niiden ystävien hankkimisen kanssa. Lähdin seuraamaan Juliaa parkkipaikalle. Katselin monia autoja, miettien mikä oli naisen ajoneuvo. Lopulta se oli se viimeinen rivissä, musta Mazda. Istahdin pelkääjän paikalle siisteille nahkapenkeille. Julian kääntäessä musiikkia pienemmälle, mua harmitti hiukan, sillä se oli hyvä biisi. En kuitenkaan kehdannut avata suutani, musiikkia voisin kuunnella itsekseni. Auto lähti liikkeelle ja nainen kysyi, minne pitäisi ajaa. Selostin hieman hermostuneena vähän turhan pitkästi ajokohteemme.

Julia vilkaisi kelloa, näyttäen sitten pohtivalta. Oliko tällä kuitenkin johonkin kiire ja oli silti tarjonnut mulle kyydin? Halusiko toinen vain musta eroon? Pääsin kuitenkin hämmentymään toistamiseen, Julian ehdotellessa kahvittelua. Halusiko tämä oikeasti viettää aikaa kanssani? Kävin päässäni läpi loppupäivän ohjelman, se näytti kutakuinkin tyhjää. Eli se ei ollut esteenä. Seuraavaksi näin päässäni veljeni, joka käski minua tarttumaan tarjoukseen.
"Ei mulla kyllä mitään ole. Kahvila kuulostaa kivalta", vastasin hetken pohtimisen jälkeen. Eihän siinä mitään pahaa olisi? Ja ei kai pienessä kahvilassa mitään pahaa voisi tapahtua?

Hymyilin brunetelle ja pistin vilkun vasemmalle. Ajomatkaa kertyi muutamia minuutteja enemmän, mutta ehdimme varmasti jutella perinpohjaisesti vajaassa tunnissakin.
Pioni oli pieni ja sievä kahvila, ehdoton suosikkini. Olin huomannut, että yhden pehmeän vaniljalaten äärellä opiskelu luisti paljon mukavammin, joten pistäydyin arvokkaammalla kahvilla vähintään kerran viikossa. Saattoi vaikuttaa todella turhamaiselta, sillä vielä muutamia kuukausia aiemmin olisin säästänyt nekin muutamat killingit pahan päivän varalle.

Siitä olikin aikaa, kun olin viimeksi istunut kahvikupin äärellä muun kuin koulukirjan kanssa. Yleensä se tähän ikään tultaessa oli jotain vahvempaa, jonka äärellä pystyi avoimesti vaihtamaan kuulumisia. En tosin valittanut puuttuvista promilleista, vaan nuoremman ja aavistuksen aremman naisenalun seurassa saatoin olla täysin oma itseni.
Tilasin perinteisen suosikkini ja valitsin meille pöydän ikkunan läheisyydestä. Nita seurasi minua hieman varautuneena, joten päätin tehdä tunnelman rennommaksi nuorelle naiselle aloittamalla keskustelun.
"Sä varmaan opiskelet vielä jotain?" Kysyin kiinnostuneesti ja hämmensin lusikalla maitovaahtoon piirtynyttä kuviota rikki.

Pysähdyimme söpön kahvilan luokse. Olin käynyt Pionissa muutaman kerran kavereiden kanssa, mutta siihen se oli jäänyt. Meillä kun tahtoi tuo ajanvietto lähteä aina väärille poluille. Erikseen me ei oltu mitään kauheita rämäpäitä, mutta kun porukka oli kasassa, ei tiennyt mitä voisi tapahtua. Nyt kuitenkin tiesin mitä ottaisin. Mulla ei ollut kahvifiilis ollenkaan, joten päädyin ihanaan kaakaoon missä oli kunnolla kermavaahtoa ja pari isoa vaahtokarkkia.

Tuntui ehkä hieman oudolta istahtaa Julian kanssa kahvilan pöytään, mutta yritin karistaa sen mielestäni ja rentoutua. Skannasin katseellani kahvilan pöytiä, joissa ei näkynyt tuttuja kasvoja. Ehkä parempi niin.
"Joo, lukion toka vuosi käynnissä", hymyilin. Vannomaan en voinut mennä, enkä luottaa ihmistutkaani enää niin paljoa, mutta Julia vaikutti oikeasti kiinnostuneelta. Eikä vain kysellyt muodon vuoksi.
"Mitäs sä sit teet? Muuta kun käyt tallilla ja lähet kahville tuntemattomien kanssa", naurahdin. Olihan se nyt vähän hassua lähteä kahville tuntemattoman kanssa, mutta nyt pystyin totemaaan Julian olevan todella mukava. Ehkä mä saisin pikkuhiljaa ensimmäisen kaverin Auburnista. Maistoin varovasti lämmintä kaakaota, lipaisten sitten siitä syntyneet kermavaahtoviikset kielellä pois.

Otin varovaisen kulauksen kuumasta latesta, nyökäten. Kävimme mitä ilmeisemmin molemmat kouluamme Murronmaalla. Hymyilin rennoksi heittäytyneelle Nitalle, joka tiedusteli oliko minulla muuta tekemistä, kun kahvitella tuntemattomien kanssa.
"Hei, mä tykkään uusista tuttavuuksista!" Nauroin viattomasti, sillä yritin parhaani mukaan kerätä pisteitä uuden tallilaisen silmissä.
"Yliopistolla olen lääketieteen oppilas ja työskentelen päivystyksessä harjoittelijana", vastasin vastakysymyksensä esittäneelle brunetelle.

"Mikäli joskus sattuu pahasti, olen siellä auttamassa", totesin koomisesti, vaikken toki toivonut naisenalun satuttavan itseään. Lisäksi minusta ei ollut vielä mitään hyötyäkään, vaan sain vasta katsella vierestä oikeita toimenpiteitä. Tasan yhden kerran minulle oli suotu tehtäväksi vaihtaa potilaalle tippapussi.
Katseeni harhautui ulos kadulle avautuvasta ikkunanäkymästä, josta tunnistin jo kaukaa tuon tyylin, pitkät hiukset ja myöhemmin kauniit kasvotkin.

Marraskuu. Kohta joulukuu. Sitten uus vuos ja uudet kujeet. Olin miettiny omassa pienessä päässäni, et vois oikeesti olla parempi ja jättää Jonny menneisyyteen. Sitä paitsi, mulla näytti olee edessä oikein railakas tulevaisuus Julian kanssa.

Parkatakki, harmaa kaulahuivi sekä uudet saappaat. Mul oli hyvä fiilis, henkisesti ja fyysisesti. Mun pitäskin itse asiassa jutella Julian kanssa, miten me edetään täst eteepäin. Millon se muuttais mun luo, millon me mentäs rekisteröimään meijän suhde maistraattiin... Kaikki olis vielä ihan auki. Kävelin kahvila Pionin ohi ja näin ikkunassa tutut kasvot. Rakas Juliani... jonkun toisen kanssa?! Mitä helvettiä?! Astelin kahvilaan sisälle ja tuli silmissäni katoin Juliaa.

Naurahdin Julian puolustukselle. Oli aika mukavaa istua kahvilassa ja jutella mukavia jonkun kanssa, jota ei vielä oikein tuntenut. Hätkähdin hieman naisen sanoessa olevansa päivystyksessä harjoittelijana. En tiedä viihtyikö oikeasti joku sairaaloissa sun muissa, mutta mä en astunut niihin ellei ollut aivan pakko. Edellinen kerta oli jo joku aika sitten mutta silti siitä tuntui olevan liian vähän aikaa. Sairaalaan oli tehty monia reissuja, eikä viimein päättynyt mitenkään onnellisesti.
"En pitäis sitä mitenkään epätodennäköisenä, vaikka toivottavasti ei tarvi tulla", yritin hymyillä blondille. Parina kertana ei ollut kaukana, että mut olisi tarvinnut kuskata johonkin.

Yritin höpötellä jotain rentoutuakseni uudestaan, ei menneisyyden tarvitsisi pilata tulevaisuutta. Vaikka se oli ehkä jo vähän pilattukin. Huomasin Julian katsovan johonkin, joten käänsin päätäni nähdäkseni mitä toinen katsoi niin tarkasti. Yritin katsella ympärilleni, mutta huomasin vain juuri sisään tulevan bruneten. Jolla oli aika tulinen katse. Käännyin takaisin Julian puoleen ja olin yhtä kysymysmerkkiä.

Hymähdin katsettani irroittamatta naisenalulle. Jäin miettimään mielessäni, mitä hän mahtoi tarkoittaa sanoillaan. Ajatukseni harhautuivat kuitenkin hyvin pian siitä, että Jonna asteli sisään kahvilaan ja kiireesti.
Hymyni putosi äkisti, kun huomasin Jonnan kasvoilla syvän ja tuimemman katseen aiempaan verrattuna. Nita vilkuili vuoronperään minua ja Jonnaa varmaan miettien, mitä ihmettä hänen ympärillään oli tapahtumassa.

Annoin nuoren naisen vetää omia johtopäätöksiään ja hoidin puhumisen Jonnan kanssa. Naisella oli varmasti hyvä syy, miksi hän laukkasi syynä päänä luokseni.
"Hei Jonna? Täs on Nita, mun uus ystävä tallilta", totesin katsahtaen sitten edessäni istuvaa brunettea hymyillen. Tunsin, että oli jo turvallista kutsua häntä ystäväkseni.
"Onks joku hätänä?" Kysyin varoen närkästyneeltä Jonnalta, luoden hänelle kysyväisen pehmeän katseen. Ehkä hänellä oli ollut huono päivä ja minut nähdessään tahtoi purkaa mieltänsä painavia asioita. En ollut pitänyt naiseen mitään yhteyttä, mutta olin ajatellut häntä useasti.

Astelin lähemmäs parivaljakkoa. Miten Julia kehtas, miten!? Selkeesti muakin nuorempi hutsu oli ihmeissään mitä olis tapahtumassa.
"Mitä helvettiä tääl tapahtuu ?" olin raivoissani. "Mä en kuule susta pariin päivään ja seuraavan kerran mä nään sut jonkun toisen naisen kanssa. Meinaatko tänki viedä kotiin, panna ja unohtaa ? Niinkö sä mulle meinasit tehä ?" mä tunsin kyyneleiden pikkuhiljaa kohoovan mun silmiin.

Eikö tää ollukkaan kauniin parisuhteen alku? Eikö tää ollukkaa täydellistä rakkautta?

Brunette suorastaan ryntäsi meidän pöytäämme kohti. Olin aika hyvilläni, kun Julia esitteli minut ilmeisesti Jonnalle ystävänään. Mutta se ei kauaa kestänyt, kun brunette rupesi huutamaan. Pidin alkuun suuni kiinni ja vain seurasin naisten keskustelua.
"Hei hetkinen. Mitä?", sain inahdettua kun Jonna kysyi meinasiko Julia tehdä samat minulle kuin ilmeisesti hänelle. En tahtonut uskoa, että Julia semmoista tekisi. Ihan sama sitten kenelle.

Mä vilkuilin taas vuorotellen kumpaakin naista. Jonna ainakin näytti olevan itkun partaalla, Juliasta ne oikein osannut sanoa. En oikein pysynyt perässä mitä tapahtui. Mitä näiden naisten välillä oli tapahtunut ja mikä rooli mulla tässä oli?
"Haluisko joku mullekin kertoo mitä täällä tapahtuu?" päädyin kysymään, toivottavasti ei tarvitsisi katua suuni avaamista.

Jonna suorastaan räjähti päästämään suusta räikeitä väitöksiä. Tunsin silmieni pyöristyvän ja katsovan brunettea hämmentyynenä. Woah, mitä ihmettä hänelle oli tapahtunut?
Uudelle ystävälleni Nitalle näytti tulevan ainakin kerralla selväksi, että olimme tutustuneet Jonnan kanssa hyvinkin läheisesti. En välttämättä olisi halunnut sen asian tulevan julki keskellä kaupungin kahvilaa, mutta tehtyä ei saanut enää tekemättömäksi. Naisenalku varmaan luuli, että yrittäisin luikerrella hänenkin lakanoihin ja luikkisi tästedes minua pelokkaana karkuun. Voi helvetti sentään...

"Olen imarreltu että välität musta noin paljon, mut etköhän sä nyt vähän liioittele", totesin jarrutellen Jonnaa, rauhanneuvottelijan rooliin hypäten. Nainen näytti purskahtavan pian itkuun. Mahtavaa.
Nita halusi tietää lisää, mihin soppaan olikaan joutunut ja katsahdin häntä hieman häpeillen. En välittänyt ajatuksesta, että kertoisin hänelle heti kättelyssä kännituttavuuksista, johon tutustuminen oli kyllä toistunut vielä aamulla selvinkin päin.

"Hei oon tosi pahoillani, ei sun tarvis todellakaan olla tässä välikätenä", sanoin anteeksipyytävästi Nitalle, joka seisoi pihalla puheenaiheestamme kuin lumiukko. Oli ehkä parempi pitää nuori nainen ulkona minun ja Jonnan kuvioista. Hän ei ollut mitenkään osallinen, eikä tulisi olemaankaan.

Hetkinen. Tallilta? Mikä talli? Väänsin kasvoille hymyn ja rentouduin.
"Okei, sori." Nita näytti todella järkyttyneeltä. Toivottavasti se säikähti ihan kunnolla, ettei se yrittäis viedä mun naista. "En vaan oo kuullu tai nähny sua edelliskerran jälkeen" katsahdin kysyvästi Juliaan.

"No anyways-" aloitin ennen kuin vaaleaverikkö sais ees mahollisuutta avata suutaan "-mä olin jatkamas matkaa ihan toiseen paikkaan, tota.. Sä tiiät missä mä asun, tuu käymää joku pv. Meil on selvittämättömii asioit" vinkkasin Julialle silmää ja virnistin sitte Nitalle. "Doodles !" sanoin ja käännyin vauhikkaasti ympäri ja suuntasin ulos Pionista. Huh. Kaikki oliki hyvin mun ja Julian välillä.

Seurasin kun Julia yritti rauhoitella Jonnaa, joka tuntuikin rauhoittuvan silmien räpähdyksessä. En pysynyt yhtään kärryllä. Lähdin ihan normaalisti, tai niin normaalisti kuin oli melkein tuntemattoman kanssa mahdollista, kahville. Omasta mielestäni me tultiin Julian kanssa hyvin toimeen ja mulla ainakin oli mukavaa. Sitten ilmestyi paikalle Jonna, joka aloitti koko episodin. Huomasin toisten kahvilan asiakkaiden katsovan meitä joko hämmentyneinä, uteliaina tai närkästyneinä metelistä. Brunetessa mua kuitenkin häiritsi jokin, mutta ehkä se johtui ensivaikutelmasta. Eihän se ollut Juliankaan kohdalla mikään paras.

Näytin varmasti ihan yhtä hämmentyneeltä, kuin musta tuntuikin. Hymähdin Julian pahoitteluille, mutta soin naiselle pienen hymyn. Eihän se Julian vika ollut, jos joku tämän tuttu tuli riehumaan. En saanut selittelyjä, mutta en osannut siitä oikeastaan pahastua. Jos en olisi ollut nyt kahvilassa, en tietäisi koko asiasta mitään, joten eipä asia mulle kuulunut. Naiset juttelivat vielä jotain, pian huomasin Jonnan painelevan yhtä nopeasti ulos kuin oli saapunutkin, ensin virnistäen minulle. Mitähän sekin tarkoitti?
"Tsiisus", mumisin lähinnä itselleni. Toisaalta munkin teki mieli lähteä kahvilasta ulos kotiin, jossa saisin olla vain yksin. Päädyin kuitenkin katsomaan Juliaa, odottaen tämän ehkä sanovan jotain.

Hämmennyin vielä enemmän kun nainen pyyteli anteeksi käytöstään ja puhui selvittämättömistä asioista. Ehkä en ollut törmäillyt naiseen tai ottanut millään tapaa yhteyttä, muttei se tarkoittanut että olisin Jonnan unohtanut. Nyt kiitin onneani ottaessani häneen pientä etäisyyttä.
Brunette ei antanut minulle suunvuoroa, vaan paukkasi paikalta yhtä nopeasti kun oli saapunutkin. Että sellainen hoito.
"Tsiisus", naisenalku sai suustaan, enkä voinut kuin samaistua. Pysyin kuitenkin hiljaa ja kohtasin hänen katseensa, vasta kun oli pakko.

Tunsin oloni vähän vaivaantuneeksi. Pudistelin päätäni hetken ja palasin takaisin todellisuuteen; ihmeissään katseleviin ihmisiin ja järkyttyneeseen Nitaan. Yritin parhaani mukaan rauhoitella tilanetta pitämällä matalampaa profiilia, ennenkuin avasin suuni.
"Totaa... Mun ei todellakaan oo tarkotus tehdä mitään... no, tollaista, mistä Jonna äsken puhui", vakuuttelin hermostuneesti naurahdellen. Vaniljalatte oli kerennyt jäähtyä jo juotavaksi, joten join sitä kiireesti. En ihmetellyt, mikäli Nita olisi halunnut kotiinsa välittömästi. Kerran ja jo toisenkin olin onnistunut todistamaan tummaverikön silmien edessä, etten vaikuttanut kovinkaan vakaalta persoonalta.
"Enkä tiedä mistä Jonna on sellasta minusta päätelly", jatkoin hiljempaa, kunnes havahduin ajatuksistani. Ehken avannut tätä asiaa enää yhtään enempää paikalleen jähmettyneelle brunetelle.
"Mut joo, ehkä mun pitäis viedä sut kotiin", huokaisin siemaisten kylmät kahvinpohjat alas kurkustani. Nitan ajatuksissa rutto oli takuulla toinen nimeni.

Me istuttiin hetken hiljaa ja katselin, kun Julia pudisteli päätään. Nainen vaikutti olevan myöskin hieman hämmentynyt. Tilanne oli omalla tavallaan koominen ja niin nopea, että kuvittelin sen olevan unta. Tai pelkästään oman mielikuvitukseni tuotetta.
"En mä semmosta kuvitellukkaan", naurahdin heikosti. En ainakaan uskonut ajatelleeni, en vain voinut kuvitella Juliasta semmoista.
"Kaikista ihmisistä ei aina ota selvää", mumahdin blondin itse mainitessa sen, ettei tiennyt mistä Jonna oli juttunsa repinyt.
"Sä voit sanoa Jonnalle terveisiä, et mulla ei oo mitään semmosia aikeita sun suhteen". virnistin hieman. Kaduin välillä suurta suutani samantien, toivottavasti Julia tajuaisi ottaa huumorilla heittoni. En tarkoittanut sitä millään pahalla, se vain lipsahti.

"Joo, se vois olla ihan hyvä ajatus", hymähdin. Olin tyytyväinen, ettei Julia vaan luikkinut paikalta ja jättänyt mua kahvilaan yksin. Blondi oli edelleen valmis hoitamaan homman loppuun asti. Noin muuten en tiennyt mitä ajatella. Julia vaikutti kaikesta huolimetta mukavalta. Koko universumi, varsinkin Jonna, tuntui vaan olevan meidän ystävyyttä vastaan. Join vielä kerran kaakaotani, jonka olin hieman unohtanut. Pohjalle jäi vielä, mutta en jaksanut välittää. Nousin ylös ja puin takkini päälle, katsahtaen Juliaan. Hitto mikä päivä.

"Pitääpä sanoa", tuhahdin pienen hymyn kera Nitan humoristiselle sanoille. Minulle kuten Jonnallekin tuli selväksi, ettei Nita ollut kiinnostunut minusta. Onneksi tunne oli molemminpuolinen, ainakin vielä toistaiseksi. Noniin, lopeta..
"Mennääs sitten", sanoin nuoremmalle naiselle, jolle avasin kohteliaasti kahvilan ulko-oven. Nostin kättäni kiitoksien merkiksi tiskillä edelleen hämmentyneenä tuijottavalle työntekijälle. Ensikerralla asioidessani saisin vääjäämättä osakseni kasapäin katseita ja kuiskutteluja.

Vajaa puoli tuntia kului aika vaitonaisissa tunnelmissa, kun ajoimme suorinta tietä Nitan kotikonnuille. Pistin mutkat välillä suoraksi ja taksikuskien tapaan omistin hetkellisesti erityisluvan sievään, pieneen ylinopeuteen. Brunette ohjeisti minut oikeaan osoitteeseen, jonne löysin erinomaisen suuntavaistoni kanssa miltei heti. Not.
"Kaikesta huolimatta, oli mukava tutustua", vakuuttelin vilpittömästi Nitalle, jonka pihaan mustan autoni juuri parkkeerasin. En jaksanut enää välittää välikohtauksesta, koska Nitakin näytti unohtaneen koko homman.
"Nähdään", hymyilin pehmeästi autosta nousevalle nuorelle naiselle, ennenkuin vauhdikkaasti kurvasin tieheni vaipumaan häpeän syövereihin.

Kiitin ehkä hieman ujosti Juliaa, kun tämä avasi minulle kahvilan oven. Siis mistä se tuli? Vieläkö mun piti ujostella, kaiken ton äskeisen jälkeen? Mä tiesin jo blondista jotain, ehkä vähän liikaakin joiltain alueilta kiitos Jonnan. Kylmyys iski vastaan, kun astui mukavasta kahvilasta ulos. Seurasin hiljaisena Juliaa autolle.

Hiljaisuus jatkui matkalla, pääasiassa kerroin vain ohjeita mihin mennä. Mua hieman kauhistutti kyydissä, sillä Julia ajeli vähän sinnepäin. Ei se kai sen kummallisempaa ajoa ollut, mutta mulle oli jäänyt pieni pelko autolla matkustamisesta. Koska vain voisi auto syöksyä mistä vaan kylkeen. Pidättelin helpotuksen huokausta, kun Julia parkkeerasi auton oikean talon pihaan.
"Kuin myös", hymyilin. Vaikka mutkia oli matkassa aika montakin, Julia olisi varmasti ihan kunnolla tutustumisen arvoinen.
"Joo, nähdään", kerkesin sanoa autosta noustessani, kun Julia jo ajoi pois. Jäin hetkeksi katsomaan auton perään, ennen kuin suuntaisin sisälle. Mä olin vielä hengissä. Se oli kai ihan hyvä saavutus tälläisen päivän jälkeen?