Kun kyynelii peittää glitterii | Nita Merisalo
Sivu 2 / 2
Sivu 2 / 2 • 1, 2
Vs: Kun kyynelii peittää glitterii | Nita Merisalo
25.4.2020 #tietähtiin2020
Vapaa viikonloppu tuntui luksukselta. Ei kisoja, ei valmennuksia. Tosin mä olin käynyt jo tuulettamassa päätäni tallilla ratsastamalla Leevin, koska ilta tulisi olemaan tuskaa. Vanhemmat olivat harvinaisesti kotona, mutta meille tulisi vieraita. Mä vihasin sitä, koska mun odotettiin olevan paikalla. Ja vieraita oli huono ilmaisu, koska meillä olisi niin sanotusti juhlat. Mun odotettiin siis olevan paikalla, mutta myös laittautuneena. Mun pitäisi seurustella ihmisten kanssa ja esitettävä kiinnostunutta. Joten toisaalta, mä lähtisin vaikka toiselle Lapin reissulle, jos sillä olisin voinut välttää näihin pirskeisiin osallistumisen.
Mä laskeuduin yläkerrasta laittautuneena ja mustaan mekkooni pukeutuneena. Mua ei olisi kiinnostanut panostaa, mutta mä saisin sanomista siitä. Tyylikkäästi pukeutuneet vanhemmat oli alakerrassa keittiössä, jossa muutamia vieraita ihmisiä pyöri. Mä kerkesin olemaan siinä kaksi sekuntia, kunnes kirosin mielessäni oikein kunnolla. Äidillä oli lappu kädessä, jota ei ollut tarkoitettu vanhempien löydettäväksi. Ne kun eivät olleet aina kauhean innoissaan mun hevosjutuista.
"Mikä tämä on?" äiti kysyi lappua heilutellen.
"Tota, mun aikataulu seuraaville viikoille", mumisin.
"Et sitten viitsinyt kertoa lähteväsi Ruotsiin? Lähteekö sinne edes kukaan järkevä aikuinen?" äiti tivasi, mun melkein pyöritellessä silmiäni.
"Ensinnäkin mä olen 20, mun ei tarvitse kysellä lupia, eikä kenenkään järkevän aikuisen lähteä mukaan", puhahdin. Mä en viitsinyt mainita, että melkein kaikki me oltiin aikuisia, mutta järkevästä mä en sitten tiennytkään.
"Sä olet nyt jo joka viikonloppu menossa ja välillä arkenakin. Miten ajattelit päästä koulusta läpi tuollaisella menolla?" isä ihmetteli. Mä huokaisin hiljaa, sillä vanhempia ei joku aika sitten kiinnostanut ollenkaan mun koulu. Tai siinä mielessä, etteivät olisi halunneet mua kondiittoriksi opiskelemaan. Olisi pitänyt opiskella jotain "fiksua".
"Ne on ymmärtänyt tilanteen ja mulla on Ruotsissa hyvin aikaa tehdä koulujuttuja. Ei mulla ole kuin parina päivänä startti", yritin selittää. Jätin tästä kohti sitten mainitsematta, että todennäköisesti muina hetkina tuijottelisin koululuokkia ja kannustaisin muuta tallin väkeä. Mutta pikkuvikoja tollaiset.
Asiasta väännettiin vielä hyvä tovi, luonnollisesti niin sanottujen työntekijöiden kuullessa. Sitten pelastava sankari Jimi tuli pelastamaan.
"Mikä meno?" veli kysyi tyylikkäänä puvussaan.
"Porukat veti herneen nenään, kun mulla on se Tie tähtiin kisasarja ja sit lähden vielä Ruotsiin. Ne löysi mun aikataulusuunnitelman", irvistin.
"Voi raukkaa", Jimi härnäsi.
"Hei! Varmaan suakin ärsyttäisi jos porukat ei antais sun tehdä mitä haluat."
"Voi kuule, ei ne annakaan", tämä vastasi ja mä jäin ihmettelemään tätä. Mitä veli sitten haluaisi tehdä?
Mä laskeuduin yläkerrasta laittautuneena ja mustaan mekkooni pukeutuneena. Mua ei olisi kiinnostanut panostaa, mutta mä saisin sanomista siitä. Tyylikkäästi pukeutuneet vanhemmat oli alakerrassa keittiössä, jossa muutamia vieraita ihmisiä pyöri. Mä kerkesin olemaan siinä kaksi sekuntia, kunnes kirosin mielessäni oikein kunnolla. Äidillä oli lappu kädessä, jota ei ollut tarkoitettu vanhempien löydettäväksi. Ne kun eivät olleet aina kauhean innoissaan mun hevosjutuista.
"Mikä tämä on?" äiti kysyi lappua heilutellen.
"Tota, mun aikataulu seuraaville viikoille", mumisin.
"Et sitten viitsinyt kertoa lähteväsi Ruotsiin? Lähteekö sinne edes kukaan järkevä aikuinen?" äiti tivasi, mun melkein pyöritellessä silmiäni.
"Ensinnäkin mä olen 20, mun ei tarvitse kysellä lupia, eikä kenenkään järkevän aikuisen lähteä mukaan", puhahdin. Mä en viitsinyt mainita, että melkein kaikki me oltiin aikuisia, mutta järkevästä mä en sitten tiennytkään.
"Sä olet nyt jo joka viikonloppu menossa ja välillä arkenakin. Miten ajattelit päästä koulusta läpi tuollaisella menolla?" isä ihmetteli. Mä huokaisin hiljaa, sillä vanhempia ei joku aika sitten kiinnostanut ollenkaan mun koulu. Tai siinä mielessä, etteivät olisi halunneet mua kondiittoriksi opiskelemaan. Olisi pitänyt opiskella jotain "fiksua".
"Ne on ymmärtänyt tilanteen ja mulla on Ruotsissa hyvin aikaa tehdä koulujuttuja. Ei mulla ole kuin parina päivänä startti", yritin selittää. Jätin tästä kohti sitten mainitsematta, että todennäköisesti muina hetkina tuijottelisin koululuokkia ja kannustaisin muuta tallin väkeä. Mutta pikkuvikoja tollaiset.
Asiasta väännettiin vielä hyvä tovi, luonnollisesti niin sanottujen työntekijöiden kuullessa. Sitten pelastava sankari Jimi tuli pelastamaan.
"Mikä meno?" veli kysyi tyylikkäänä puvussaan.
"Porukat veti herneen nenään, kun mulla on se Tie tähtiin kisasarja ja sit lähden vielä Ruotsiin. Ne löysi mun aikataulusuunnitelman", irvistin.
"Voi raukkaa", Jimi härnäsi.
"Hei! Varmaan suakin ärsyttäisi jos porukat ei antais sun tehdä mitä haluat."
"Voi kuule, ei ne annakaan", tämä vastasi ja mä jäin ihmettelemään tätä. Mitä veli sitten haluaisi tehdä?
Nita M.- Vuokraaja
- Avatar © : Loci
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 320
Vs: Kun kyynelii peittää glitterii | Nita Merisalo
26.4.2020 #tietähtiin2020
Kahvila Pionin kello helähti mun astuessani ovesta sisään. Kahvila oli aika tyhjillään näin aamusta, mutta se ei mua haitannut. Kävin ostamassa tiskiltä kaakaon kermavaahdolla ja vaahtokarkeilla. Ihan vaan koska mä voin. Mä istahdin pöytään odottelemaan seuraani, joka itseasiassa tuli juuri ovesta sisään. Vilkutin ystävälleni Linnealle, joka oli tullut käymään Kallassa ja me oltiin sovittu kahvittelu. Olin myös yrittänyt houkutella brunettea mun seuraksi tämän jälkeen tallille, mutta vielä en ollut saanut naista koukutettua mukaani.
"Hei", nousin halaamaan Linneaa. Me oltiin tunnettu jo jonkun aikaa, lähinnä Ritan kautta, mutta nähtiin aika harvoin. Linnealla oli iso lauma omia hevosia, joten tämä ei hirveästi kerennyt niiden luota irtoamaan.
"Hei! Miten menee?" Linnea kysyi.
"Kiirettä pitää. Viikon päästä mä oon kisaamassa jossain Seinäjoen yläpuolella ja lähden sieltä suoraan Ruotsiin melkein viikoksi", irvistin. Vaikka odotin kisoja innolla, kauhistutti mua Auburnin rekassa istumisen määrä.
"Voihan hevoset. Mä olisin myös halunnut lähteä Ruotsiin, mutta meni liian vaikeeks miettiä millä kokoonpanolla ja kuka hoitaisi kotiin jäävät hevoset", Linnea huokaisi.
"Mutta mites teillä on mennyt niissä Tie tähtiin kisoissa?" Linnea kysyi, mä irvistin.
"Ekassa osarissa oltiin vikoja, mutta sit tehtiin joku ryhtiliike ja voitettiin tokassa. Vähän turhan ailahtelevaa menoa."
"No mutta teillähän oli niin vähän aikaa valmistautua ja säkin menit melkein vieraalla hevosella. Äläkä selitä et olit vuokrannut sitä joskus, puolessatoista vuodessa hevonen ja sinä ootte kerinny muuttua hirveästi."
"Niin kai. Mutta harmittaa silti, kun se vaikutti aika paljon tiimin menestykseen. Mutta me kyllä kaikki tsempattiin Lapissa", pohdiskelin.
"Nimenomaan. Nyt vielä nappaat pari voittoa ja näytät niille!" Linnea uhosi saaden mut purskahtamaan nauruun.
Mä hörpin kaakaotani ja Linnea kahviaan, jolla nainen tuntui elävän. Me höpöteltiin vielä ummet ja lammet, mutta pysyteltiin aika hyvin hevosissa. Linnealla oli paljon kerrottavaa kahdeksan hevosen laumasta, jossa uusin tulokas suomenhevosori oli aiheuttanut vähän ongelmia. Mua kiinnosti hirveästi Kitin kuulumiset, joka oli Linnean ainoa kouluhevonen.
"Sun pitää joskus tulla ratsastamaan Kitillä, se on kamalan kiva. Noin niiku kouluhevoseksi", Linnea virnisti.
"Sinä ja sun yleispelit, mutta mun pitää yrittää joskus tulla", nauroin. Pian me kuitenkin todettiin, että molemmilla odotti hevoset. Tai mun oli tarkoitus lähteä treenaamaan Leevin kanssa, jotta oltaisiin tikissä sitten Ruotsissa. Linnealla odotti kahdeksan hevosen lauma ja jos ymmärsin oikein, niin naisen talliin olisi mahdollisesti muuttamassa ulkopuolisen hevonen asumaan.
"Hei", nousin halaamaan Linneaa. Me oltiin tunnettu jo jonkun aikaa, lähinnä Ritan kautta, mutta nähtiin aika harvoin. Linnealla oli iso lauma omia hevosia, joten tämä ei hirveästi kerennyt niiden luota irtoamaan.
"Hei! Miten menee?" Linnea kysyi.
"Kiirettä pitää. Viikon päästä mä oon kisaamassa jossain Seinäjoen yläpuolella ja lähden sieltä suoraan Ruotsiin melkein viikoksi", irvistin. Vaikka odotin kisoja innolla, kauhistutti mua Auburnin rekassa istumisen määrä.
"Voihan hevoset. Mä olisin myös halunnut lähteä Ruotsiin, mutta meni liian vaikeeks miettiä millä kokoonpanolla ja kuka hoitaisi kotiin jäävät hevoset", Linnea huokaisi.
"Mutta mites teillä on mennyt niissä Tie tähtiin kisoissa?" Linnea kysyi, mä irvistin.
"Ekassa osarissa oltiin vikoja, mutta sit tehtiin joku ryhtiliike ja voitettiin tokassa. Vähän turhan ailahtelevaa menoa."
"No mutta teillähän oli niin vähän aikaa valmistautua ja säkin menit melkein vieraalla hevosella. Äläkä selitä et olit vuokrannut sitä joskus, puolessatoista vuodessa hevonen ja sinä ootte kerinny muuttua hirveästi."
"Niin kai. Mutta harmittaa silti, kun se vaikutti aika paljon tiimin menestykseen. Mutta me kyllä kaikki tsempattiin Lapissa", pohdiskelin.
"Nimenomaan. Nyt vielä nappaat pari voittoa ja näytät niille!" Linnea uhosi saaden mut purskahtamaan nauruun.
Mä hörpin kaakaotani ja Linnea kahviaan, jolla nainen tuntui elävän. Me höpöteltiin vielä ummet ja lammet, mutta pysyteltiin aika hyvin hevosissa. Linnealla oli paljon kerrottavaa kahdeksan hevosen laumasta, jossa uusin tulokas suomenhevosori oli aiheuttanut vähän ongelmia. Mua kiinnosti hirveästi Kitin kuulumiset, joka oli Linnean ainoa kouluhevonen.
"Sun pitää joskus tulla ratsastamaan Kitillä, se on kamalan kiva. Noin niiku kouluhevoseksi", Linnea virnisti.
"Sinä ja sun yleispelit, mutta mun pitää yrittää joskus tulla", nauroin. Pian me kuitenkin todettiin, että molemmilla odotti hevoset. Tai mun oli tarkoitus lähteä treenaamaan Leevin kanssa, jotta oltaisiin tikissä sitten Ruotsissa. Linnealla odotti kahdeksan hevosen lauma ja jos ymmärsin oikein, niin naisen talliin olisi mahdollisesti muuttamassa ulkopuolisen hevonen asumaan.
Nita M.- Vuokraaja
- Avatar © : Loci
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 320
Vs: Kun kyynelii peittää glitterii | Nita Merisalo
28.4.2020 #tietähtiin2020
Mä kiertelin ja kaartelin. Ihmettelin ja hypistelin. Käytin paljon aikaa ja energiaa. Niin siis siihen, että kiertelin Equestrian Pro'ta ja tutkin valikoimaa. Joka oli mulle ennestäänkin aika tuttu, mutta silti aina oli yhtä kiva ihmetellä kaikkea. En mä sillain oikeasti oikeasti olisi tarvinnut mitään, mutta kun tässä näitä kisoja oli ja vielä ulkomaillakin asti, niin kyllähän sitä piti edustaa. Ja tietysti nykyään Rinnallekin saattoi ostaa jotain varusteita, kun se rupesi niitä tarvitsemaan.
Mä kävin hypistelemässä koulusatuloita, jotka oli kamalan kivoja. Rinna tarvitsisi joku päivä oman satulan. Nyt sille oli löytynyt sopiva jostain Ruskan ullakolta, jota mä sain käyttää. Niin kauan kun se olisi sopiva, niin tamma saisi sillä pärjätä. Kunnon suitsetkin sille olisi ostoslistalla joskus. Oli jotenkin hankalaa, kun varsasta oli kasvanut isompi ja se yhtäkkiä tarvitsikin kaikkea. Onneksi Ruskan omistaja Aino Jokinen oli mukava ja lainasi meille käyttöön sopivia varusteita, kunnes saisin hommattua Rinnalle omat. Ja kun se olisi sellainen, ettei uusia tarvitsisi olla heti taas ostamassa.
Satulahuopia, korvahuppuja ja muita mä ihastelin eniten. Jos mä viitsisin, niin omistaisin varmaan miljoona huopaa ja jokaiselle pitäisi olla sopiva korvahuppu. Otsapantojakin oli niin paljon ihania, että teki mieli ostaa joku. Mutta tällä kertaa mä hillitsin itseni, Rinnalle voisi sitten joskus shoppailla jonkun ihanan otsapannan.
Lopulta mä pääsin ratsastajien omiin varusteisiin. Mä olin aika ylpeä itsestäni, kun ensimmäinen tavara minkä päätin ostaa, oli uudet valkoiset kisahanskat. Nykyiset oli päässeet jo vähän kulahtamaan ja ne eivät olleet ihan pysyneet valkosina. Mä välillä kyseenalaistin, että miksi hevosten kanssa piti käyttää valkoista. Kun ei se vaan pysynyt valkoisena, vaikka mitä olisi tehnyt. Hetken arvoin otanko vielä normikäyttöön hanskat. Se nyt vain oli fakta, että hanskat kuluivat turhan herkästi ja ne olivat aina hukassa. Joten hetken pohdinnan jälkeen mä otin mustat hanskat pinkeillä koristeilla.
Mä pääsin sieltä ulos vain kaksien hanskojen kanssa, mutta ajattelin kysellä vielä, josko Sokka Luxuriesiin olisi päässyt käymään. Mua houkutteli sieltä yksi satulahuopa ja halusin päästä ihastelemaan villaloimia sekä nahkasuojia. Jos mä joskus viitsisin ostaa sellaiset, joko Auburniin käyttöön Leeville tai sitten ihan Rinnalle. Noh, nyt olisi sunnuntaille ja ensi viikolle hyvät hanskat mukaan.
Mä kävin hypistelemässä koulusatuloita, jotka oli kamalan kivoja. Rinna tarvitsisi joku päivä oman satulan. Nyt sille oli löytynyt sopiva jostain Ruskan ullakolta, jota mä sain käyttää. Niin kauan kun se olisi sopiva, niin tamma saisi sillä pärjätä. Kunnon suitsetkin sille olisi ostoslistalla joskus. Oli jotenkin hankalaa, kun varsasta oli kasvanut isompi ja se yhtäkkiä tarvitsikin kaikkea. Onneksi Ruskan omistaja Aino Jokinen oli mukava ja lainasi meille käyttöön sopivia varusteita, kunnes saisin hommattua Rinnalle omat. Ja kun se olisi sellainen, ettei uusia tarvitsisi olla heti taas ostamassa.
Satulahuopia, korvahuppuja ja muita mä ihastelin eniten. Jos mä viitsisin, niin omistaisin varmaan miljoona huopaa ja jokaiselle pitäisi olla sopiva korvahuppu. Otsapantojakin oli niin paljon ihania, että teki mieli ostaa joku. Mutta tällä kertaa mä hillitsin itseni, Rinnalle voisi sitten joskus shoppailla jonkun ihanan otsapannan.
Lopulta mä pääsin ratsastajien omiin varusteisiin. Mä olin aika ylpeä itsestäni, kun ensimmäinen tavara minkä päätin ostaa, oli uudet valkoiset kisahanskat. Nykyiset oli päässeet jo vähän kulahtamaan ja ne eivät olleet ihan pysyneet valkosina. Mä välillä kyseenalaistin, että miksi hevosten kanssa piti käyttää valkoista. Kun ei se vaan pysynyt valkoisena, vaikka mitä olisi tehnyt. Hetken arvoin otanko vielä normikäyttöön hanskat. Se nyt vain oli fakta, että hanskat kuluivat turhan herkästi ja ne olivat aina hukassa. Joten hetken pohdinnan jälkeen mä otin mustat hanskat pinkeillä koristeilla.
Mä pääsin sieltä ulos vain kaksien hanskojen kanssa, mutta ajattelin kysellä vielä, josko Sokka Luxuriesiin olisi päässyt käymään. Mua houkutteli sieltä yksi satulahuopa ja halusin päästä ihastelemaan villaloimia sekä nahkasuojia. Jos mä joskus viitsisin ostaa sellaiset, joko Auburniin käyttöön Leeville tai sitten ihan Rinnalle. Noh, nyt olisi sunnuntaille ja ensi viikolle hyvät hanskat mukaan.
Nita M.- Vuokraaja
- Avatar © : Loci
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 320
Vs: Kun kyynelii peittää glitterii | Nita Merisalo
1.5.2020 #tietähtiin2020
Nyt oli vappu. Sellainen fakta oli mennyt multa ihan kokonaan ohi. Muut juhlivat varmasti vappua ryypäten ja rälläten, mutta mitä teki Nita Merisalo. No pakkasi tavaroita, ilman hajua mitä mukaan tarttisi. Viime kisatkin oli tuottanut vaikeuksia, kun reissuun lähdettiin päivää ennen. Nyt mä menisin suoraan kisoista viikoksi Ruotsiin toisiin kisoihin, jossa starttaisin eri hevosella. Leevi tulisi Auburnista toisella rekalla kisapaikalle, mutta mun piti silti huolehtia kaikki Leevin tavarat matkaan. Hitsit mä kiljuisin, jos joku unohtaisi ottaa Leevin tavarat mukaan. Tai itse Leevin.
Mä olin aloittanut kotona itsestään selvistä tavaroista, eli kisavaatteet sekä tavalliset ratsastusvaatteet. Eihän Leeviä voisi seisottaa tai vain kävelyttää kaikkia muita päiviä, eikä mua huvittanut ratsastaa kisavaatteissa muina päivinä. Mulla oli myös pestyt kisahuovat ja pintelit kotona, jotka veisin vielä tänään tallille. Hevosten varusteiden pakkaus jäisi huomiselle. Me oltiin sovittu Kiian kanssa näkevämme tallilla ja pakattaisiin Armin tavaroita yhdessä. Leevin tavarat saisin varmasti siinä samalla kasaan. Ja kahdestaan pakatessa ei jäisi niin herkästi jotain pakkaamatta.
Sitten mulla iski ongelma. Millaisia vaatteita mä tarvitsisin mukaan? Mulla ei ollut mitään hajua paikan kelistä. Olisiko siellä lämmin vai kylmä? Miten ihmiset pukeutuivat, kun menivät katsomaan kisoja? Markarydissa, Ruotsissa. Kansainvälisissä kilpailuissa. Mä yleensä vain pyörin pienemmissä kisoissa ja yleensä jonkin sortin tallivaatteet päällä. En mä kuitenkaan tuollaisissa kehtaisi päivästä toiseen kulkea pinkeissä ratsastushousuissani.
Lopulta kasseihin alkoi kerääntyä vaatteita. Lähinnä siistejä vaatteita, mutta joilla myös tarkenisi. Jos olisi kuitenkin kamalan kylmä. Mä jouduin myös miettimään muunmuassa nahkavarusteiden putsauskamat mukaan, koska mun tarvitsisi saada putsattua Leevin varusteet sekä omat saappaat ennen perjantain starttia. Tavaraa tuntui vain kertyvän ja kertyvän. Vaikka mulla oli paljon tavaraa nyt jo, mä en yhtään epäillyt, ettei seurueesta mm. Elliellä ja Sarahilla olisi enemmän tavaraa.
Kun kaikki etukäteen mahdolliset pakattavat löytyivät kasseista, mä rupesin valmistautumaan henkisesti seuraavaan viikkoon. Mä asuisin Auburnin rekassa viikon ihmisten kanssa, joita en edes tiennyt. Tai siis tunsin ihmiset, mutta en tiennyt keiden kanssa majoittuisin rekassa. Ja vaikka se oli aika ylellinen, mitä muuta mahtoi Auburnilta odottaa, se oli kuitenkin edelleen hevosrekka.
Mä olin aloittanut kotona itsestään selvistä tavaroista, eli kisavaatteet sekä tavalliset ratsastusvaatteet. Eihän Leeviä voisi seisottaa tai vain kävelyttää kaikkia muita päiviä, eikä mua huvittanut ratsastaa kisavaatteissa muina päivinä. Mulla oli myös pestyt kisahuovat ja pintelit kotona, jotka veisin vielä tänään tallille. Hevosten varusteiden pakkaus jäisi huomiselle. Me oltiin sovittu Kiian kanssa näkevämme tallilla ja pakattaisiin Armin tavaroita yhdessä. Leevin tavarat saisin varmasti siinä samalla kasaan. Ja kahdestaan pakatessa ei jäisi niin herkästi jotain pakkaamatta.
Sitten mulla iski ongelma. Millaisia vaatteita mä tarvitsisin mukaan? Mulla ei ollut mitään hajua paikan kelistä. Olisiko siellä lämmin vai kylmä? Miten ihmiset pukeutuivat, kun menivät katsomaan kisoja? Markarydissa, Ruotsissa. Kansainvälisissä kilpailuissa. Mä yleensä vain pyörin pienemmissä kisoissa ja yleensä jonkin sortin tallivaatteet päällä. En mä kuitenkaan tuollaisissa kehtaisi päivästä toiseen kulkea pinkeissä ratsastushousuissani.
Lopulta kasseihin alkoi kerääntyä vaatteita. Lähinnä siistejä vaatteita, mutta joilla myös tarkenisi. Jos olisi kuitenkin kamalan kylmä. Mä jouduin myös miettimään muunmuassa nahkavarusteiden putsauskamat mukaan, koska mun tarvitsisi saada putsattua Leevin varusteet sekä omat saappaat ennen perjantain starttia. Tavaraa tuntui vain kertyvän ja kertyvän. Vaikka mulla oli paljon tavaraa nyt jo, mä en yhtään epäillyt, ettei seurueesta mm. Elliellä ja Sarahilla olisi enemmän tavaraa.
Kun kaikki etukäteen mahdolliset pakattavat löytyivät kasseista, mä rupesin valmistautumaan henkisesti seuraavaan viikkoon. Mä asuisin Auburnin rekassa viikon ihmisten kanssa, joita en edes tiennyt. Tai siis tunsin ihmiset, mutta en tiennyt keiden kanssa majoittuisin rekassa. Ja vaikka se oli aika ylellinen, mitä muuta mahtoi Auburnilta odottaa, se oli kuitenkin edelleen hevosrekka.
Nita M.- Vuokraaja
- Avatar © : Loci
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 320
Vs: Kun kyynelii peittää glitterii | Nita Merisalo
2.5.2020 #tietähtiin2020
Pohjana käytetty Salman tekstiä
Verivaahteroiden wappiryhmään ilmestyi linkki, pelkkä linkki vain koska lähettäjä näytti olevan Robert, johonkin artikkeliin. Se oli ratsastajat.com juttu Tie tähtiin kisoista, joten mä kiinnostuin heti. Mä lähinnä yritin bongailla tuttuja nimiä, joista ensimmäisenä osui silmiin maininta Innasta ja Mankista. Noh, johtivathan ne oman luokkansa rankingia, joten luonnollisesti ratsukko oli mainittu. Löytyi sieltä kyllä Bansku ja Effikin. Multa pääsi välillä unohtumaan, että Manki oli tämän kaksikon jälkeläinen.
Seuraavaksi sitten löytyikin Robert ja heti perässä minä. Oli hassua nähdä oma nimensä jonkun tälläisen nettilehden artikkelissa. Mun katse kiinnittyi siihen, kun Armin sanottiin olevan GP-hevonen. Tottahan se tietysti oli, mutta oliko se tässä kohti olennainen asia? En mä osannut sanoa, pystyisikö Armilla tällä hetkellä tuosta noin vain startata Grand Prix -luokassa. Mua vähän epäilytti, koska minä sekä Kiia ei treenattu todellakaa sillä tasolla.
Mitähän muut ajattelivat maininnasta? Ruvettaisiinko mua vihaamaan, kun starttasin GP-hevosella vaativaB:n? Kiinnittäisikö kukaan muu asiaan huomiota? Pidettäisiinkö mua ihan huonona, kun olin viimeinen GP-hevosella? Tai vähäteltäisiinkö meidän voittoa? Onneksi siinä ei ollut mainintaa, että mä olin kaksi vuotta sitten osallistunut samaisella GP-hevosella heB luokkaan. Sekä myös 80cm. Ja itseasiassa mä muistelin pärjänneeni silloin paremmin esteillä, mikä oli aika noloa näin kouluratsastajalle.
Meidän koko tiimi oli vielä mainittu lopussa, sillä me oltiin kolmantena tiimirankingissa. Mä en ollut edes kilpailuhenkisimmästä päästä, enpä, mutta silti mua otti päähän kolmas sija sekä luokan rankingissa että tiimirankingissa. Mutta piti ottaa huomioon luokkarankingissa, että mä olin kuitenkin viimeinen ekassa osakilpailussa. Sekin oli kivasti muistettu mainita jutussa. Jos mä olisin sijoittunut yhtään paremmin, voisi rankingissa tilanne olla toinen. Ja nyt mua otti vain enemmän päähän.
Noh, kunhan ei ihan flopattaisi taas huomenna, niin voisi lähteä ihan hyvillä fiiliksillä finaalia kohti Ruotsin kautta. Nyt mä tajusin, ettei koko jutussa mainittu ollenkaan Auburnin esteratsukoita tai kahta lajia meneviä. Tai ylipäätään muiden tiimien ratsukota. Heillä tosin ei ihan samalla tavalla ollut tullut menestystä, kuin Verivaahteroilla. Eli pitäisi kai olla tyytyväinen, että oli maininnan arvoinen?
Seuraavaksi sitten löytyikin Robert ja heti perässä minä. Oli hassua nähdä oma nimensä jonkun tälläisen nettilehden artikkelissa. Mun katse kiinnittyi siihen, kun Armin sanottiin olevan GP-hevonen. Tottahan se tietysti oli, mutta oliko se tässä kohti olennainen asia? En mä osannut sanoa, pystyisikö Armilla tällä hetkellä tuosta noin vain startata Grand Prix -luokassa. Mua vähän epäilytti, koska minä sekä Kiia ei treenattu todellakaa sillä tasolla.
Mitähän muut ajattelivat maininnasta? Ruvettaisiinko mua vihaamaan, kun starttasin GP-hevosella vaativaB:n? Kiinnittäisikö kukaan muu asiaan huomiota? Pidettäisiinkö mua ihan huonona, kun olin viimeinen GP-hevosella? Tai vähäteltäisiinkö meidän voittoa? Onneksi siinä ei ollut mainintaa, että mä olin kaksi vuotta sitten osallistunut samaisella GP-hevosella heB luokkaan. Sekä myös 80cm. Ja itseasiassa mä muistelin pärjänneeni silloin paremmin esteillä, mikä oli aika noloa näin kouluratsastajalle.
Meidän koko tiimi oli vielä mainittu lopussa, sillä me oltiin kolmantena tiimirankingissa. Mä en ollut edes kilpailuhenkisimmästä päästä, enpä, mutta silti mua otti päähän kolmas sija sekä luokan rankingissa että tiimirankingissa. Mutta piti ottaa huomioon luokkarankingissa, että mä olin kuitenkin viimeinen ekassa osakilpailussa. Sekin oli kivasti muistettu mainita jutussa. Jos mä olisin sijoittunut yhtään paremmin, voisi rankingissa tilanne olla toinen. Ja nyt mua otti vain enemmän päähän.
Noh, kunhan ei ihan flopattaisi taas huomenna, niin voisi lähteä ihan hyvillä fiiliksillä finaalia kohti Ruotsin kautta. Nyt mä tajusin, ettei koko jutussa mainittu ollenkaan Auburnin esteratsukoita tai kahta lajia meneviä. Tai ylipäätään muiden tiimien ratsukota. Heillä tosin ei ihan samalla tavalla ollut tullut menestystä, kuin Verivaahteroilla. Eli pitäisi kai olla tyytyväinen, että oli maininnan arvoinen?
Nita M.- Vuokraaja
- Avatar © : Loci
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 320
Vs: Kun kyynelii peittää glitterii | Nita Merisalo
16.5.2020 #tietähtiin2020
12. Matkalaulu. Kerro hahmosi matkasta kisoihin ja liitä siihen jokin biisi.Auburnin rekat oli jälleen lastattu ja taas matka oli alkanut. Mä jostain syystä eksyin ensin matkustamaan ykkösrekkaan. Se oli osittain mun onni, koska mä tajusin kauhistuttavan asian jossain välissä.
"Ei hitsi, mä unohdin mun hiusverkon!" huudahdin, ennen kuin tajusin edes sanovani sen ääneen. Onneksi matkassa oli pelastava enkeli, sillä Sarahilla oli ylimääräinen ja tämä lupasi, että mä saan lainaan sen. Mä en olisi voinut olla kiitollisempi.
Tosin kun me pysähdyttiin jostain kumman syystä nopeasti, mä vaihdoin rekkaa. Mun kaikki tavarat oli siellä, koska mä yöpyisin kakkosrekassa. Meitä yöpyisi siellä ainakin Kiia ja Anton. Mun piti kaivaa mun kamojen seasta kuulokkeet, mutta taisinkin torkahtaa istualteni.
"Hyvinkö nukutti?" Anton vinoili kun mä heräsin torkuiltani.
"Jooh. Joko me ollaan perillä?" haukottelin makeasti.
"Ei", Anton tokaisi. Mä murahdin jotain ja käperryin sitten taas nukkumaan.
"Herättäkää sitten kun ollaan perillä…"
"Ei, kyllä me jätetään sut tänne nukkumaan lukkojen taa ja lähdetään sinne avajaisiin ilman sua", mies vitsaili.
"Heh heh." Jos mä olisin sen tyylinen ihminen, mä olisin tässä kohti näyttänyt kieltä tai keskaria. En oikein tiedä kumpaa, ehkä keskaria kuitenkin.
Hetken päästä mä havahduin, että niin. Ne kuulokkeet. Mä kaivoin reppuni jostain ja sieltä kuulokkeet. Löin ne korviini, ne peittäisivät hyvin esimerkiski Antonin hölinän. Ensimmäisenä lähti soimaan Idan ja Kallen Vähän väsyttää. Se tuntui olevan mun anthem nykyään, aina vähän väsytti mutta silti piti tehdä kaikkea ja haalia vielä vähän lisää. Noh, kohta Tie tähtiin olisi loppu ja olisi yksi asia vähemmän. Ja Arminkin ratsastaminen jäisi näillä näkymin sen myötä. Tosin voitaisiin me silti se yksi voitto vielä napata Armin kanssa.
"No joko me nyt ollaan perillä?" havahduin kun rekka pysähtyi johonkin.
"Siltä vaikuttais. Ja ilmeisesti säkin pääset sinne avajaisiin", Anton jatkoi vinoilujaan mun nukkumisesta. Kun tietäisikin, mitä kaikkea mä kävin tällä hetkellä läpi. Musta tuntui, että mä ollut nukkunut aikoihin. Ja sen mitä mä olin nukkunut viime aikoina, oli tosi huonosti. Mä yritin nyt viikonlopuksi unohtaa kaiken muun, kuin Tie tähtiin jutut. Maanantaina mä voisin sitten palata takaisin todellisuuteen ja ruveta käymään asioita läpi. Nyt mä keskittyisin finaaliin ja yrittäisin pitää hauskaa avajaisissa.
"Ei hitsi, mä unohdin mun hiusverkon!" huudahdin, ennen kuin tajusin edes sanovani sen ääneen. Onneksi matkassa oli pelastava enkeli, sillä Sarahilla oli ylimääräinen ja tämä lupasi, että mä saan lainaan sen. Mä en olisi voinut olla kiitollisempi.
Tosin kun me pysähdyttiin jostain kumman syystä nopeasti, mä vaihdoin rekkaa. Mun kaikki tavarat oli siellä, koska mä yöpyisin kakkosrekassa. Meitä yöpyisi siellä ainakin Kiia ja Anton. Mun piti kaivaa mun kamojen seasta kuulokkeet, mutta taisinkin torkahtaa istualteni.
"Hyvinkö nukutti?" Anton vinoili kun mä heräsin torkuiltani.
"Jooh. Joko me ollaan perillä?" haukottelin makeasti.
"Ei", Anton tokaisi. Mä murahdin jotain ja käperryin sitten taas nukkumaan.
"Herättäkää sitten kun ollaan perillä…"
"Ei, kyllä me jätetään sut tänne nukkumaan lukkojen taa ja lähdetään sinne avajaisiin ilman sua", mies vitsaili.
"Heh heh." Jos mä olisin sen tyylinen ihminen, mä olisin tässä kohti näyttänyt kieltä tai keskaria. En oikein tiedä kumpaa, ehkä keskaria kuitenkin.
Hetken päästä mä havahduin, että niin. Ne kuulokkeet. Mä kaivoin reppuni jostain ja sieltä kuulokkeet. Löin ne korviini, ne peittäisivät hyvin esimerkiski Antonin hölinän. Ensimmäisenä lähti soimaan Idan ja Kallen Vähän väsyttää. Se tuntui olevan mun anthem nykyään, aina vähän väsytti mutta silti piti tehdä kaikkea ja haalia vielä vähän lisää. Noh, kohta Tie tähtiin olisi loppu ja olisi yksi asia vähemmän. Ja Arminkin ratsastaminen jäisi näillä näkymin sen myötä. Tosin voitaisiin me silti se yksi voitto vielä napata Armin kanssa.
"No joko me nyt ollaan perillä?" havahduin kun rekka pysähtyi johonkin.
"Siltä vaikuttais. Ja ilmeisesti säkin pääset sinne avajaisiin", Anton jatkoi vinoilujaan mun nukkumisesta. Kun tietäisikin, mitä kaikkea mä kävin tällä hetkellä läpi. Musta tuntui, että mä ollut nukkunut aikoihin. Ja sen mitä mä olin nukkunut viime aikoina, oli tosi huonosti. Mä yritin nyt viikonlopuksi unohtaa kaiken muun, kuin Tie tähtiin jutut. Maanantaina mä voisin sitten palata takaisin todellisuuteen ja ruveta käymään asioita läpi. Nyt mä keskittyisin finaaliin ja yrittäisin pitää hauskaa avajaisissa.
3. Ratsumajatalon avajaiset lauantai-iltana.
Mä en ehkä ollut juhlatuulella, mutta mä yritin kaivaa sen jostain. Mun ensimmäinen ajatus oli, että eihän nämä olleet mitään verrattuna Auburnin juhliin. Tosin Auburnin pirskeet oli ihan omaa luokkaansa, joten siihen ei ollut ehkä hyvä verrata. Mutta toisaalta, eipä tänne tarvinnut laittautua ihan samalla tavalla. Mulla oli hiukset rennosti auki, hennosti kiharrettuina ja kevyt meikki. Jalassa mulla oli mustat suorat housut ja nilkkurit. Paitana mulla oli joku, jonka olin vain repäissyt kaapista.
Mä en oikeastaan tuntenut täältä muita, kuin meidän oman porukan. Joten mä hengailin pitkälti Kiian kanssa, koska Kiia oli mulle varmaankin tutuin koko porukasta. Mä nappasin lasillisen viiniä, se ei ollut kummoista, mutta ihan juotavaa. Tietysti tässä taas oli se, että Auburnin juhlissa ei tarjoiltu ihan mitä tahansa viinejä. Joten tottumiskysymyksiä. Kiia ei juonut aivan järkyttävästi, mutta enemmän kuin minä. Mutta sillä tuntui nousevan päähän vähän nopeammin. Voisipa itsekin juoda sen verran, että unohtaisi kaiken. Mutta se vaatisi niin paljon, että mä voisin unohtaa huomisen finaalin, koska en olisi ratsastuskuntoinen.
"Onpas täällä kivaa", punapää hihitteli.
"Asiasta voidaan olla montaa mieltä, mutta hyvä että jollain on", nauroin.
"Mitä sä selität?" Kiia ihmetteli ja mä vain pudistin päätäni hymyillen. Kiia tuhahti loukkaantuneena, kun mä en sanonut mitään. Pian Anton, ylläri ylläri, liittyi meidän seuraan. Mies rupesi selittämään jotain siitä, että pitäiskö tämän tiiminjohtajan ominaisuudessa torua Kiiaa juomisesta. Me kyllä nopeasti tultii lopputulokseen, että Kiian olisi parasta mennä nukkumaan. Mua se ei sinänsä haitannut, mä voisin mennä itsekin nukkumaan jo.
"En kai mä sitä yksin saa talutettua tota kilometrin matkaa", tokaisin miehelle. Joten Anton lähti mukaan kuljettamaan vähän huppelissa olevaa ystäväämme rekalle.
Me kaikki yövyttäisiin samassa rekassa, tosin Anton ehkä olisi halunnut jäädä avajaisiin vielä. Tosin itsepähän oli tuppautunut meidän seuraan. Meillä oli ihan hauskaa, kun Kiialla oli todellakin noussut vähän päähän. Oivoi, onnea vain Torun kanssa huomenna. Kiia toilaili ties mitä ja oli hauska seurata naisen touhuja.
"Luojan kiitos se sammu", huokaisin Antonille, kun Kiia kannustushuutojensa jälkeen hiljeni.
"Kuinka paljon se oikein joi?" Anton nauroi.
"No ei hirveästi edes. Ehkä se ei oo pitkään aikaan juonu, niin nous herkästi päähän", hihitin. Viini saattoi vähän vaikuttaa muhunkin.
"Halpa känni", Anton totesi.
"No kai jos ilmasiks juo avajaisissa."
Mä en oikeastaan tuntenut täältä muita, kuin meidän oman porukan. Joten mä hengailin pitkälti Kiian kanssa, koska Kiia oli mulle varmaankin tutuin koko porukasta. Mä nappasin lasillisen viiniä, se ei ollut kummoista, mutta ihan juotavaa. Tietysti tässä taas oli se, että Auburnin juhlissa ei tarjoiltu ihan mitä tahansa viinejä. Joten tottumiskysymyksiä. Kiia ei juonut aivan järkyttävästi, mutta enemmän kuin minä. Mutta sillä tuntui nousevan päähän vähän nopeammin. Voisipa itsekin juoda sen verran, että unohtaisi kaiken. Mutta se vaatisi niin paljon, että mä voisin unohtaa huomisen finaalin, koska en olisi ratsastuskuntoinen.
"Onpas täällä kivaa", punapää hihitteli.
"Asiasta voidaan olla montaa mieltä, mutta hyvä että jollain on", nauroin.
"Mitä sä selität?" Kiia ihmetteli ja mä vain pudistin päätäni hymyillen. Kiia tuhahti loukkaantuneena, kun mä en sanonut mitään. Pian Anton, ylläri ylläri, liittyi meidän seuraan. Mies rupesi selittämään jotain siitä, että pitäiskö tämän tiiminjohtajan ominaisuudessa torua Kiiaa juomisesta. Me kyllä nopeasti tultii lopputulokseen, että Kiian olisi parasta mennä nukkumaan. Mua se ei sinänsä haitannut, mä voisin mennä itsekin nukkumaan jo.
"En kai mä sitä yksin saa talutettua tota kilometrin matkaa", tokaisin miehelle. Joten Anton lähti mukaan kuljettamaan vähän huppelissa olevaa ystäväämme rekalle.
Me kaikki yövyttäisiin samassa rekassa, tosin Anton ehkä olisi halunnut jäädä avajaisiin vielä. Tosin itsepähän oli tuppautunut meidän seuraan. Meillä oli ihan hauskaa, kun Kiialla oli todellakin noussut vähän päähän. Oivoi, onnea vain Torun kanssa huomenna. Kiia toilaili ties mitä ja oli hauska seurata naisen touhuja.
"Luojan kiitos se sammu", huokaisin Antonille, kun Kiia kannustushuutojensa jälkeen hiljeni.
"Kuinka paljon se oikein joi?" Anton nauroi.
"No ei hirveästi edes. Ehkä se ei oo pitkään aikaan juonu, niin nous herkästi päähän", hihitin. Viini saattoi vähän vaikuttaa muhunkin.
"Halpa känni", Anton totesi.
"No kai jos ilmasiks juo avajaisissa."
Nita M.- Vuokraaja
- Avatar © : Loci
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 320
Vs: Kun kyynelii peittää glitterii | Nita Merisalo
17.5.2020 #tietähtiin2020
4. Ratsumajatalon avajaisten jälkeinen aamu.Mulla kesti muutama tovi, että mä taas tajusin mistä mä heräsin. Se oli sinänsä outoa, kun viime aikoina mä olin varmaan useammin nukkunut Auburnin rekassa kuin omassa sängyssäni. Mä pomppasin seuraavaksi melkein kaksi metriä ilmaan, kun jonkun herätys alkoi soimaan aivan liian lujaa. Hetken päästä mä paikansin sen olevan Antonin.
"Anton! Pistä se nyt herranjumala pois", karjaisin. Kuulin hiljaista vaikerrusta ja päättelin sen olevan Kiia. Mun pääni oli onneksi oikein hyvän tuntuinen, eikä edellisiltana hihityttänyt viini vaikuttanut enää mitenkää.
Anton kysyi jotain Kiian meiningeista. Vastausta ei kuulunut, vain jotain epämääräistä muminaa. Mä nousin istumaan, kun Anton oli kömpinyt myös ylös ja huuteli jotain hienosta päivästä. Välillä se voisi pitää päänsä kiinni. Näytin aivan varmasti ihan räjähtäneeltä, mutta toisaalta sillä ei ollut niin väliä. Rekassa olivat vain Anton ja Kiia. Ja mä uskaltaisin väittää Kiian näyttävän pahemmalta kuin minä. Ei ollut ehkä reilua ajatella niin, mutta mä ajattelin silti.
Anton lupasi keitellä kahvit, Kiiasta nyt tuskin olisi mihinkään varsinkaan ennen kahvin saamista, mä lähdin tsekkaamaan hevoset. Tyylikkäästi yöpuvussa, vedin vain hupparin siihen päälle. Tosin hevoset olivat yöpyneet samassa rekassa, joten varmaan kukaan ei kerkeäisi katsoa mua. Eikä hevosia kiinnostaisi mikään muu, kuin se, että ne saisivat heinät turvan eteen. Kaikki hevoset vaikuttivat olevan ihan hyvässä hapessa, paremmassa varmasti kuin me ihmiset. Löin heiniä eteen kaikille, kaikki saisivat sitten itse katsoa hevosilleen muut ruuat.
Kun mä palasin hevosten luota, oli Kiiakin saanut itsensä ylös. Kahvi oli ilmeisesti aika sopivasti valmistunut, joten nappasin sitä heti kupillisen. Jos saisi omatkin aivot hereille.
"Mites meinasit selvitä Torun kanssa radasta?" virnistin.
"Mhmmh", Kiia vain mumisi.
"Sinäpäs oot tänään puhelias", Anton murjaisi. Mua nauratti heitto, vaikka jos mä olisin Kiian asemassa, heittäisin varmaan sillä limupullolla muita.
Pikkuhiljaa piti ruveta valmistautumaan päivää varten ja hevosetkin voisi arvostaa, jos ne pääsisivät jaloittelemaan. Joten melko pikaisten aamutoimien jälkeen mä loikkasin ulos raikkaaseen ilmaan. Kiiaa auttaakseni nappasin ensin Torun hieman köpöttelemään ja heitin sille sitten sen loput aamupalat ja sen jälkeen vasta siirryin Armiin. Tamma kun ei vetäisi hernettä nenään, vaikka joutuisi vähän pidempään seisomaan.
"Anton! Pistä se nyt herranjumala pois", karjaisin. Kuulin hiljaista vaikerrusta ja päättelin sen olevan Kiia. Mun pääni oli onneksi oikein hyvän tuntuinen, eikä edellisiltana hihityttänyt viini vaikuttanut enää mitenkää.
Anton kysyi jotain Kiian meiningeista. Vastausta ei kuulunut, vain jotain epämääräistä muminaa. Mä nousin istumaan, kun Anton oli kömpinyt myös ylös ja huuteli jotain hienosta päivästä. Välillä se voisi pitää päänsä kiinni. Näytin aivan varmasti ihan räjähtäneeltä, mutta toisaalta sillä ei ollut niin väliä. Rekassa olivat vain Anton ja Kiia. Ja mä uskaltaisin väittää Kiian näyttävän pahemmalta kuin minä. Ei ollut ehkä reilua ajatella niin, mutta mä ajattelin silti.
Anton lupasi keitellä kahvit, Kiiasta nyt tuskin olisi mihinkään varsinkaan ennen kahvin saamista, mä lähdin tsekkaamaan hevoset. Tyylikkäästi yöpuvussa, vedin vain hupparin siihen päälle. Tosin hevoset olivat yöpyneet samassa rekassa, joten varmaan kukaan ei kerkeäisi katsoa mua. Eikä hevosia kiinnostaisi mikään muu, kuin se, että ne saisivat heinät turvan eteen. Kaikki hevoset vaikuttivat olevan ihan hyvässä hapessa, paremmassa varmasti kuin me ihmiset. Löin heiniä eteen kaikille, kaikki saisivat sitten itse katsoa hevosilleen muut ruuat.
Kun mä palasin hevosten luota, oli Kiiakin saanut itsensä ylös. Kahvi oli ilmeisesti aika sopivasti valmistunut, joten nappasin sitä heti kupillisen. Jos saisi omatkin aivot hereille.
"Mites meinasit selvitä Torun kanssa radasta?" virnistin.
"Mhmmh", Kiia vain mumisi.
"Sinäpäs oot tänään puhelias", Anton murjaisi. Mua nauratti heitto, vaikka jos mä olisin Kiian asemassa, heittäisin varmaan sillä limupullolla muita.
Pikkuhiljaa piti ruveta valmistautumaan päivää varten ja hevosetkin voisi arvostaa, jos ne pääsisivät jaloittelemaan. Joten melko pikaisten aamutoimien jälkeen mä loikkasin ulos raikkaaseen ilmaan. Kiiaa auttaakseni nappasin ensin Torun hieman köpöttelemään ja heitin sille sitten sen loput aamupalat ja sen jälkeen vasta siirryin Armiin. Tamma kun ei vetäisi hernettä nenään, vaikka joutuisi vähän pidempään seisomaan.
Nita M.- Vuokraaja
- Avatar © : Loci
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 320
Vs: Kun kyynelii peittää glitterii | Nita Merisalo
9.12.2020
Pahoinvoinnin aalto pyyhkäisi mun yli. Se oli tullut tutuksi viimeaikoina, mikä ei ollut kauhean mukavaa. Mä en sietänyt sairaaloita yhtään, mutta toukokuun jälkeen mä olin joutunut käymään siellä säännöllisesti. En itse asiakkaana, vaan papan luona. Toukokuussa Jimi oli soittanut mulle, että pappa oli sairaalassa. Ja siellä se oli vieläkin. Kukaan ei tiennyt mikä sillä oli tai ei ainakaan kertonut sitä mulle.
Mä tiesin vain sen, että pappa oli koomassa. Mä olin kerännyt itseni ja käynyt ainakin kerran viikossa sen luona. Me kaikki käytiin oikeastaan aina kun kerettiin. Joka ikinen kerta mä elättelin toiveita, että pappa tervehtisi mua mun kävellessä huoneeseen sisään. Mutta joka ikinen kerta mä tulin sieltä yhtä pahoinvoivana itku kurkussa.
Nappasin lasin kaapista ja valutin siihen kylmää vettä. Mä nojasin tasoon ja join hitaasti lasin tyhjäksi. Se välillä auttoi, välillä ei. Tänään se ei auttanut mun oloon. Mä hätkähdin ovikellon soidessa, se ääni tuntui todella kovalta mun korvissa. Kukaan muu ei ollut kotona, joten mä laahustin avaamaan oven. Mä voihkaisin kuuluvasti kun Leevi löytyi oven takaa ja meinasin jo paiskata oven kiinni toisen nenän edestä.
"Älä, kiltti. Voidaanko puhua?" toinen aneli. Mä olin purskahtamaisillani itkuun, koska kaikki tuntui taas kasautuvan. Mä en halunnut selitellä mitään Leeville, mutta halusin sen lähtevän. Tajuamatta itsekään mitä tein, mä jätin oven auki ja mitään sanomatta lähdin kävelemään olohuoneeseen. Sohva antoi periksi mun lysähtäessä siihen ja piilottamalla kasvot käsiini. Mä tunsin, kun Leevi istahti mun viereen sellaisen sopivan välimatkan päähän.
Mä olin pitkään miettinyt, mitä mä sanoisin. Silti mulla ei ollut hajuakaan. Mä nostin pääni käsistä ja katsoin Leeviä.
"Mä en tiedä, mitä mun pitäis sanoa", sanoin hiljaa.
"Kerro mikä sulla on, alota vaikka siitä", kuului vastaus, mikä kirvoitti musta huokauksen.
"Kaikki ja ei mitään. Mun viime suhde ei oikein päättynyt hyvin", jatkoin hiljaa puhumista. Leevi oli hiljaa. Mun oli pakko kääntää katse pois, sillä mä en pystynyt katsomaan toista. Mua vaan hämmensi, että Leevi jaksoi vieläkin yrittää. Vaikka mä olin oikeastaan jo kuukausia ollut ihan hirveä sitä kohtaan ja työntänyt pois.
Mä yritin selittää Leeville vähän Nikosta, mutta se oli todella vaikeeta. Mä en ollut ikinä käsitellyt asiaa, vaan työntänyt sen pois. Ihan niin kuin Leevin nyt.
"Mä en vaan osaa tätä", niiskaisin lopulta. Kädet kertyivät mun ympärille ja mä annoin sen tapahtua. Mä nojasin toisen rintaan, siinä oli yllättävän hyvä olla. Ei mulla ollut vieläkää hajua meidän tilanteesta, eikä siitä mitä mä halusin. Mutta pitkästä aikaa mulla oli hetki, ettei mun tarvinnut miettiä sitä tai mitään muutakaan.
Mä tiesin vain sen, että pappa oli koomassa. Mä olin kerännyt itseni ja käynyt ainakin kerran viikossa sen luona. Me kaikki käytiin oikeastaan aina kun kerettiin. Joka ikinen kerta mä elättelin toiveita, että pappa tervehtisi mua mun kävellessä huoneeseen sisään. Mutta joka ikinen kerta mä tulin sieltä yhtä pahoinvoivana itku kurkussa.
Nappasin lasin kaapista ja valutin siihen kylmää vettä. Mä nojasin tasoon ja join hitaasti lasin tyhjäksi. Se välillä auttoi, välillä ei. Tänään se ei auttanut mun oloon. Mä hätkähdin ovikellon soidessa, se ääni tuntui todella kovalta mun korvissa. Kukaan muu ei ollut kotona, joten mä laahustin avaamaan oven. Mä voihkaisin kuuluvasti kun Leevi löytyi oven takaa ja meinasin jo paiskata oven kiinni toisen nenän edestä.
"Älä, kiltti. Voidaanko puhua?" toinen aneli. Mä olin purskahtamaisillani itkuun, koska kaikki tuntui taas kasautuvan. Mä en halunnut selitellä mitään Leeville, mutta halusin sen lähtevän. Tajuamatta itsekään mitä tein, mä jätin oven auki ja mitään sanomatta lähdin kävelemään olohuoneeseen. Sohva antoi periksi mun lysähtäessä siihen ja piilottamalla kasvot käsiini. Mä tunsin, kun Leevi istahti mun viereen sellaisen sopivan välimatkan päähän.
Mä olin pitkään miettinyt, mitä mä sanoisin. Silti mulla ei ollut hajuakaan. Mä nostin pääni käsistä ja katsoin Leeviä.
"Mä en tiedä, mitä mun pitäis sanoa", sanoin hiljaa.
"Kerro mikä sulla on, alota vaikka siitä", kuului vastaus, mikä kirvoitti musta huokauksen.
"Kaikki ja ei mitään. Mun viime suhde ei oikein päättynyt hyvin", jatkoin hiljaa puhumista. Leevi oli hiljaa. Mun oli pakko kääntää katse pois, sillä mä en pystynyt katsomaan toista. Mua vaan hämmensi, että Leevi jaksoi vieläkin yrittää. Vaikka mä olin oikeastaan jo kuukausia ollut ihan hirveä sitä kohtaan ja työntänyt pois.
Mä yritin selittää Leeville vähän Nikosta, mutta se oli todella vaikeeta. Mä en ollut ikinä käsitellyt asiaa, vaan työntänyt sen pois. Ihan niin kuin Leevin nyt.
"Mä en vaan osaa tätä", niiskaisin lopulta. Kädet kertyivät mun ympärille ja mä annoin sen tapahtua. Mä nojasin toisen rintaan, siinä oli yllättävän hyvä olla. Ei mulla ollut vieläkää hajua meidän tilanteesta, eikä siitä mitä mä halusin. Mutta pitkästä aikaa mulla oli hetki, ettei mun tarvinnut miettiä sitä tai mitään muutakaan.
Nita M.- Vuokraaja
- Avatar © : Loci
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 320
Isabella S., Jusu R. and Sarah R. like this post
Sivu 2 / 2 • 1, 2
Sivu 2 / 2
Oikeudet tällä foorumilla:
Voit vastata viesteihin tässä foorumissa