Syysjuhlat, 1. osakilpailu - Kalla CUP (TT)

Suorittaminen:

Valmiit tuotokset Amandalle yksityisviestillä foorumissa, sähköpostiin (auburninkartano@gmail.com) tai chatissa keskustassa.

- Osallistua voi alle tai sähköpostiin auburninkartano@gmail.com

Tulokset ja tuotokset julkistetaan deadlinen päätyttyä sijoitusjärjestyksessä luokka- ja lajikohtaisesti.

Osallistuminen muodossa:

Laji
Luokan numero
Ratsastaja (sähköpostiPOISTA@osoite.com) - [ *url=http://-alkuinen osoite]Hevosen nimi[/url* ]

Huom! ÄLÄ poista tähtiä tai välejä.

Osallistujat:

E S T E R A T S A S T U S

Luokka 1 - 60 cm (Kalla CUP)
Ellen Nylund - Cork's Meidhir, kuitattu
Alessa Lehtola - Imperos Zander, kuitattu
Vivienne Blankley - Elle, kuitattu
Vivienne Blankley - Forrest Jr, kuitattu
Jarek Dobrovský - Kvíčala, kuitattu
Minka Aavikko - Tepehkiiha, kuitattu
Josefin Berggård - Erelas, kuitattu

Luokka 2 - 80 cm (Kalla CUP)
Ellie von Brandt - No Worries, kuitattu
Julia Luoti - Valerie, kuitattu
Rasmus Alsila - Living Art, kuitattu
Cecilia Blankley - Bad Sawwy, kuitattu
Siri Peurankoski - Paranoid Hopper, kuitattu
Jemiina Rajala - Virmalan Puhuri - hylkäys
Jonathan Raynott - Erelas, kuitattu

Luokka 3 - 100 cm (Kalla CUP)
Ellie von Brandt - No Worries, kuitattu
Cecilia Blankley - Bad Sawwy, kuitattu
Rasmus Alsila - Sandwich Superman W, kuitattu
Jemiina Rajala - Speak of the Devil, kuitattu
Jemiina Rajala - Leafocean Zei, kuitattu


K O U L U R A T S A S T U S

Luokka 1 - Helppo C (Kalla CUP)
Minka Aavikko - Tepehkiiha, kuitattu
Minka Aavikko - Audrey v. Helmwald, kuitattu
Anna Sare - Euphoric Tranquility IWB, kuitattu
Ellie von Brandt - No Worries, kuitattu

Luokka 2 - Helppo B (Kalla CUP)
Lotta Alavuo - Montalbano, kuitattu
Mikael Aarnisuo - Pramias Hisslewist, kuitattu
Cecilia Blankley - Bakerloo Line, kuitattu
Robert Harrington - Harriet V, kuitattu
Fiia Vierre - Chirijiraden, kuitattu
Siri Peurankoski - Paranoid Hopper, kuitattu
Tilda Mustamaa - Rägbys Vociferous, kuitattu
Jemiina Rajala - Speak of the Devil, hylkäys
Jemiina Rajala - Leafocean Zei, hylkäys
Ellie von Brandt - No Worries, kuitattu

Luokka 3 - Helppo A (Kalla CUP)
Lotta Alavuo - Montalbano, kuitattu
Mikael Aarnisuo - Pramias Hisslewist, kuitattu
Iina Tamminen - Woldemortti, kuitattu
Tilda Mustamaa - Rägbys Vociferous, kuitattu
Jemiina Rajala - Virmalan Puhuri, hylkäys
Elva - Sepp's Stormageddon, kuitattu

Kouluratsastus
2 & 3
Mikael Aarnisuo (linneal@hotmail.fi) - [ *url=http://pramialaiset.webs.com/haitta]Pramias Hisslewist[/url* ]

Esteratsastus
Luokka 2
Rasmus Alsila (coupies@hotmail.com) - [ *url=http://coupie.webs.com/lara.htm]Living Art[/url* ]

Kouluratsastus

Luokat 2 & 3
Tilda Mustamaa (janiskorventie13@gmail.com) - [ *url=http://sunnuntai.esy.es/auburn/fellu.html]Rägbys Vociferous[/url* ]

Ilmoittautuminen on umpeutunut, ja suorituskuvaukset on lähetetty kaikille osallistuneille sähköpostiin (jos kuvauksissa häikkää, ota yhteys Amandaan).

Ohjeita:

Esteratsastuksessa jokainen puhtaan perusradan ratsastanut (8 estettä joissa pystyjä, lankku sekä oksereita, este numero 5 on sarja) jatkaa suoraan uusintaan (5 estettä, ei sarjaa). Suorituskuvauksessa mainitaan, pääsikö ratsukko uusintaan ja sattuiko radalla virheitä (virheet, pudotus/kielto, kuittaajan päätettävissä).

Kouluradoissa osviittana voi käyttää ratoja: Helppo C:1 2000, Helppo B:0 2009 sekä Helppo A:1 2009 (katso SRL:n sivuilta ohjelmat).

Valmiit tuotokset sähköpostilla osoitteeseen auburninkartano@gmail.com !

Jos kysyttävää, nykäise Amandaa tai Isabellaa hihasta.

---

ESTERATSASTUS

Luokka 1. 60 cm

1. Josefin Berggård - Erelas (Kalla CUP)
“Vauhdikas suoritus, tiukkoja teitä ja lähestymisiä (uusinta)”
2. Ellen Nylund - Cork's Meidhir (Kalla CUP)
“Perusradalla vaikeuksia, mutta niistä huolimatta uusintaan (uusinta)”
3. Minka Aavikko - Tepehkiiha (Kalla CUP)
“Reipas suoritus, mutta lankkueste hirvitti ponia (uusinta)”
4. Vivienne Blankley - Forrest Jr
“Rauhallinen suoritus, hevonen hieman hidas: perusradalta virhe (ei uusinnassa)”
5. Alessa Lehtola - Imperos Zander (Kalla CUP)
“Vaikeuksia hallita hevosta, joka kipinöi ja myös pukittaa (ei uusinnassa)”
6. Jarek Dobrovský - Kvíčala
“Voitontahtoinen meininki, mutta ratsastaja unohtaa radan (ei uusinnassa)”
7. Vivienne Blankley - Elle
“Jännitys vaikeuttaa keskittymistä ja aiheuttaa haparointia (ei uusinnassa)”

Luokka 2. 80 cm
1. Cecilia Blankley - Bad Sawwy
“Nopea suoritus ja lyhyet tiet uusinnassa (uusinta)”
2. Ellie von Brandt - No Worries (Kalla CUP)
“Puhdas suoritus, mutta pitkät tiet radalla (uusinta)”
3. Jonathan Raynott - Erelas (Kalla CUP)
“Hyvä perusrata, virhe uusinnassa (uusinta)”
4. Siri Peurankoski - Paranoid Hopper
“Lähestymisissä parantamisen varaa, virheitä perusradalla (ei uusinnassa)”
5. Rasmus Alsila - Living Art (Kalla CUP)
“Voitto mielessä kohti ykkössijaa, mutta perusradan viimeisellä esteellä virhe (ei uusinnassa)”
6. Julia Luoti - Valerie (Kalla CUP)
“Ratsukolla jarrut hukassa, useampi virhe (ei uusinnassa)”

HYL. Jemiina Rajala - Virmalan Puhuri
“Hyvää suorittamista, mutta sarjaväli menee perusradalla pieleen (ei uusinnassa)”

Luokka 3. 100 cm
1. Rasmus Alsila - Sandwich Superman W
“Hevonen on energinen ja hyppää suurella ilmavaralla (uusinta)”
2. Ellie von Brandt - No Worries (Kalla CUP)
“Perusrata varman päälle, uusinnassa riskejä jotka maksoivat yhden virheen (uusinta)”
3. Jemiina Rajala - Speak of the Devil (Kalla CUP)
“Perusrata sujuu hyvin, mutta uusinnan okseri tuottaa vaikeuksia (uusinta)”
4. Cecilia Blankley - Bad Sawwy
“Tasapainoinen suoritus, mutta uusinnan pystyllä harmillinen virhe (uusinta)”
5. Jemiina Rajala - Leafocean Zei (Kalla CUP)
“Hevonen ei ole kuulolla, tiet venyvät liian pitkiksi kun kääntyminen on haastavaa (ei uusinnassa)”

---

KOULURATSASTUS

Luokka 1. Helppo C
1. Minka Aavikko - Audrey v. Helmwald (71,429 %) (Kalla CUP)
“Suoritukset tismalleen oikeiden kirjainten kohdalla”
2. Anna Sare - Euphoric Tranquility IWB (70,714 %) (Kalla CUP)
“Hyväntuulinen suoritus: ratsastaja hymyilee ja hevonen on rento”
3. Ellie von Brandt - No Worries (63,571 %) (Kalla CUP)
“Hevonen on jännittynyt mutta ratsastajan avuilla”
4. Minka Aavikko - Tepehkiiha (60,000 %) (Kalla CUP)
“Maneesin kulmissa asuu mörköjä, olen varma siitä! -Poni”

Luokka 2. Helppo B
1. Fiia Vierre - Chirijiraden (76,111 %)
“Harjoitusravi ei ole koskaan tuntunut näin hyvältä!”
2. Tilda Mustamaa - Rägbys Vociferous (73,611 %) (Kalla CUP)
“Siirtymiset onnistuvat erityisen hyvin”
3. Robert Harrington - Harriet V (66,111 %)
“Tuomari syö hevosia, olen varma siitä! -Hevonen”
4. Mikael Aarnisuo - Pramias Hisslewist (62,222 %) (Kalla CUP)
“Rata sujuu hyvin, mutta laukannostossa on ongelmia”
5. Siri Peurankoski - Paranoid Hopper (60,556 %)
“Tasainen rytmi suorituksessa ei säily: miten tätä heppaa ajetaan?!”
6. Cecilia Blankley - Bakerloo Line (57,222 %)
“Hevonen reagoi hitaasti ratsastajan apuihin, siirtymisissä vaikeuksia”
7. Ellie von Brandt - No Worries (51,944 %) (Kalla CUP)
“Hevonen ei kulje rehellisesti peräänannossa”
8. Lotta Alavuo - Montalbano (51,389 %) (Kalla CUP)
“Kilpailutilanne jännittää sekä ratsastajaa että hevosta, ja vaikuttaa negatiivisesti suoritukseen”

HYL. Jemiina Rajala - Leafocean Zei (Kalla CUP) “Jännityksestä huolimatta kelvollinen suoritus, hevonen pörheänä”
HYL. Jemiina Rajala - Speak of the Devil (Kalla CUP)
“Ääni katsomosta saa hevosen säikähtämään kesken suorituksen”

Luokka 3. Helppo A
1. Elva - Sepp's Stormageddon (72,632 %)
“Itsevarma ratsastaja saa korskuvan ratsunsa toimimaan hyvin”
2. Mikael Aarnisuo - Pramias Hisslewist (70,789 %) (Kalla CUP)
“Upea temmonlisäys ravissa ja lennokkas meno läpi radan”
3. Lotta Alavuo - Montalbano (69,474 %) (Kalla CUP)
“Mallikas suoritus, lukuunottamatta pitkäksi venynyttä lopputervehdystä (hymyile, ehkä tuomari ei huomaa mitään)”
4. Tilda Mustamaa - Rägbys Vociferous (66,579 %) (Kalla CUP)
“Hevonen on tavallista herkempänä ja innostuu laukasta”
5. Iina Tamminen - Woldemortti (60,789 %)
“Hevonen tuntuu rautakangelta: asetus ja taivutus aiheuttaa päänvaivaa”

HYL. Jemiina Rajala - Virmalan Puhuri (66,316 %)
“Hevonen on tahmea ja pohkeen takana”

---

ESTERATSASTUS

LUOKKA 1. 60 CM

1. Josefin Berggård - Erelas
“Vauhdikas suoritus, tiukkoja teitä ja lähestymisiä (uusinta)”

Juuri ennen kuin sain lähtöluvan, oli peli selvä; tekisin kaikkeni onnistuakseni, olihan allani hieno kokenut estehevonen, jolle tämän tasoinen luokka kuin 60 cm oli suorastaan kapasiteetin tuhlausta. Jokin kuitenkin sai minut vilkaisemaan katsomoon - vain lyhyt välähdys aivoille tulkittavaksi, mutta silti niin tuhoisa. Aivokuorelleni tallentui kuva mummistani, om min mormor, eikä hän näyttänyt kuvassa iloiselta…

Keskittymiseni herpaantui hetkeksi niin, että Eela alkoi pomppimaan kärsimättömästi. Saimme lähtömerkin. Tamma allani kuumui entisestään ja vain pieni pohkeen hipaisu sai sen säntäämään täyteen laukkaan. Yritin karistaa kuvan mielestäni ja onnistuinkin siinä parin, kolmen esteen ajan, mutta sitten jälleen pinttynyt mielikuva pyrki mieleeni ratsastaessani jälleen katsomon ohi. Selvisin vielä parista esteestä. Eelan hypyt olivat vaivattomia, riitti ainoastaan että hieman siirsin kättäni sinnepäin, minne olin menossa. Se saattoikin näyttää helpolta ja vaivattomalta varsinkin jos lajia ei yhtään tuntenut - todellisuudessa tilanne oli kaikkea muuta kuin tätä.

Uusintaradan alussa olin tiukassa kaarteessa hetkellisesti menettää tasapainoni. Sen seurauksena ohjat pääsivät löystymään ja Eela otti kipinää ihme hoipunnastani sen selässä. Sen jälkeen tamma veikin minua kuin märkää rättiä täysin 6-0 radan loppuun niin että juuri ja juuri onnistuin ohjaamaan Eelan esteelle. Ylitettyämme maaliviivan sellaisella nopeudella, että monilla oli jo varmasti pelkästään vaikeuksia seurata katseilla meidän menoa, tajusin viimein täysin, ettei minulla ollut minkäänlaista kontrollia tammaan. Tamma laukkasi maneesin ympäri kertaalleen kuin sillä olisi ollut vähintään tuli hännän alla, ennen kuin tajusin ohjata tamman kohti maneesin seinää.
“Hurja kaikkiaan..” onnistui seuraavana vuorossa oleva kilpailija vain toteamaan ratsastaessaan ohitsemme.


2. Ellen Nylund - Cork's Meidhir
“Perusradalla vaikeuksia, mutta niistä huolimatta uusintaan (uusinta)”

''No oisitte ees korkeempaa hypänny'', mamma valitti meidän radan jälkeen. ''Eihän tossa nää ollenkaa onko sillä rahkeita mihinkään. Ellen kulta 60cm, vähän ehkä typerää.''

''Typerää tai ei, nii hypättiin puhtaasti meidän ekat kisat'', tuijotin sitä ilmeettömänä.

''Mä oon kuitenkin tyytyväinen, kulta'', iskä kehui ja taputti mua olalle. Hymyilin sille. ''Vaikka hurjalle se näyttikin, tais olla lähellä että oisit tippunu?''

''No lähempänä oli se, että Meidhir olis juossu aitojen läpi pois kentältä'', naurahdin.

''Hurjan hepan sä ostit'', iskä kommentoi.

''Ja osaamattoman, kouluttamattoman ja tasottoman'', totesi mamma ja kääntyi kannoillaan ja lähti kävelemään kohti Range Roveria.

''Kyllä mammakin on ylpeä susta, se vaan osottaa sen erilailla'', iskä lohdutti. ''Mutta me mennään, nii tuu sitten kotiin kun saat kaiken hoidettua. Ja pyydä anteeks rouvalta sitä sun käytöstä niiltä jatkoilta, ne laitto meille viestiä.''

Tuhahdin ja katselin kummankin vanhemman loittonevia selkiä. Rauhassa, uupuneena seisova Meidhir muistutti mua olemassaolostaan pukkaamalla mua käsivarteen. Hikinen ori tarvis loimet niskaan.



3. Minka Aavikko - Tepehkiiha
“Reipas suoritus, mutta lankkueste hirvitti ponia (uusinta)”

Mua rehellisesti sanottuna hieman hirvitti startata Hanin kanssa estekisoissa jo näin aikaisessa vaiheessa. Amanda ja Isbe kuitenkin olivat kannustaneet, joten pakko sitä oli osallistua. Emme olleet Hanin kanssa pahemmin rataa hypänneet ja rataa katsellessani ja kävellessäni läpi, hirvitti sen pituuskin. Kaiken kukkuraksi perusrata jo sisälsi lankkuesteen, emmekä olleet Hanin kanssa mitään normi pystyjä ja oksereita kummallisempaa ikinä hypänneet.

Olin Hanin jo huolella ja radankävelyn jälkeen kävin vain varustamassa ponin ja suuntasimme verryttelyyn. Paikalla oli muutamia ulkopuolisiakin ratsukoita, mutta enemmistö oli oman tallin porukkaa. Nousin suosiolla jo alkukäynneiksikin ratsaille, sillä Hani sähelsi niin paljon, etten halunnut ottaa riskiä siitä, että poni pääsisi minulta irti. Jo alkukäynneissä pyysin ponia vuorotellen asettumaan molempiin suuntiin, jolla pidin kirjavan keskittyneenä itseeni. Verryttelin melko lyhyen kaavan kautta, varmistin vain että Hani oli edes jotenkin kuulolla ja itse muistin ohjata sen huolella jokaiselle esteelle.

Radalle ohjasin ponin hieman rauhallisemmin mielin. Verryttelyssä oli paikoitellen tuntunut ihan siltä, että ratsastaisin jo kokeneempaa ratsua. Ravasin Hanin kanssa parit ympyrät esteiden välissä ja erityista draamaa ponille aiheutti katsomopääty, jossa oli tällä kertaa hieman enemmänkin ihmisiä. Kävin näyttämässä yleisöä sille ja pyörimme katsomopäädyssä siihen saakka, että sain luvan aloittaa. Hani ampaisi laukkapohkeesta eteen niin lujaa, että meinasin itse pyllähtää suoraan maahan. Ensimmäiselle esteelle tulimme suoraan sanottuna AIVAN liian kovaa ja Hani ylitti esteen sellaisella laakahypyllä, että itse olin varmaan kilometrin jäljessä. Sain ponin kuitenkin ennen toista estettä hieman kuulolle ja pystyin taas täysin keskittymään ratsastukseen.

Loppurata sujui kuin sumussa, vitoseste oli sarja, jossa askeleet menivät hieman sekaisin, mutta yli pääsimme. Seuraavaksi edessä oli lankku ja huomasin heti alkuun, että nyt on pakko tehdä jotain. Hani kiemurteli ja olin aivan varma että poni kieltäisi, mutta napsautin raipalla kevyesti kaulalle, painoin pohkeeni kirjavan kylkiin ja niin se Hani vain pelottavan lankkuesteen ylitti. Itse huokaisin helpotuksesta ja jatkoin rataa. Selvisimme jopa uusintaan asti ja kun vihdoin viimeinenkin este ylittyi puhtaasti, olin haljeta onnesta. Olin niin ylpeä kirjavasta kiituristani että hymyilin kuin naantalin aurinko. Jarruttaessani puhisevan Hanin käyntiin ja antaessani sille hieman ohjaa, kävelimme ulos maneesista ja hengähdin helpotuksesta. Muut Auburnilaiset huikkailivat minulle jotain vauhdikkaasta ja hyvästä radasta, mutta itse en fiilistelyltäni muuta onnistunut tekemään kuin nyökyttelemään hymyillen. Hyppäsin ratsailta pois ja löysäsin Hanin satulavyötä siirtyen sitten taluttelemaan ponia. Vielä en voisi napata Hanilta varusteita pois, kun pitäisi odottaa luokan loppuun ja selvittää sijoituksemme.


4. Vivienne Blankley - Forrest Jr
“Rauhallinen suoritus, hevonen hieman hidas: perusradalta virhe (ei uusinnassa)”

(Kirjoittettu Viivin äidin Cecilia Blankleyn näkökulmasta)
Säntäsin ilmoittautumaan heti, kun kuulin että Auburnin kartanolla järjestettäisiin seurakilpailut. Persoonalliset Sokan sisarukset omistavat useampia kasvattejani, kuten No Worriesin, jonka nimen bongasin lähtölistalta. En ollut nähnyt Isabellaa ikuisuuksiin, vaikka Britanniassa olimme oikeastaan parhaat ystävät. Minulla oli siis monta syytä katsastaa kartano ja kenties houkutella brunette viinin äärelle päivittämään kuulumiset. Ehdotin kilpamatkaa Sunnuntaikartanon toiselle omistajalle Iinalle, mutta valitettavasti myös rakas ja ärsyttävän vaativa tyttäreni Viivi kuuli sen. Harmikseni olin luvannut, että Viivi saisi osallistua seuraaviin kilpailuihin kyseenalaisilla esteponeillaan. Hitto vie, että kilpailuiden piti olla juuri Auburnissa. Rakastin toki tytärtäni, mutta Viivi tuskin tekisi tallillemme kunniaa.

Kilpailupäivän aamu sujui jännittynein tunnelmin, kun lastasimme Iinan kanssa isoon hevosrekkaan suomenhevosori Wompan, ratsuponiori Vinin, ratsuponiruuna Pallon sekä Viivin pulleat shettikset Junnun ja Ellen. Hevoset oli puunattu ja kaikki parhaat varusteet pakattu mukaan. Ajomatka Auburniin oli valitettavasti todella tuskainen, sillä vahvaa jännitystä ja innostusta tunteva Viivi oli kuin terävä ja äänekäs piikki perseessä.

Onneksi Viivi-kultani osallistui ensimmäiseen luokkaan ja sain tyttären tumpattua verryttelykentälle välittömästi. Iina lupautui kiltisti taluttelemaan toista shetlanninponia, jotta Viivi saisi molemmat verryteltyä edes jotenkin. Koetin hymyillä ja tsempata Viiviä ennen karkaamistani kentänlaidalta, vaikka pelkäsin ratojen päättyvän lähinnä katastrofiin. Onneksi oli turvaliivi ja markkinoiden paras kypärä – sekä lyhyin mahdollinen pudotus. Koetin etsiä Isabellaa, mutten löytänyt naista. Sitten 60 cm luokka alkoi. Viivi starttasi ensimmäisenä Junnulla. Hermostuneena katsoin maneesinlaidalta, kun kello kilahti. Viivi paukutti Junnun kylkiä tomerasti ja pikkuori lähti kuvitteellisille tammoille hirnahdellen laukkaan. Rata sujui aivan yllättävän hyvin – Junnu kipitti kuin mikäkin ja pomppaili esteitä toisensa perään. Töppöjalalta taisi vaan loppua kunto kesken, sillä 60 cm oli sille muutenkin ihan maksimi. Toisiksi viimeisellä esteellä Junnu sitten pudotti, ja voisin vannoa että puomi tuli alas pörröisenpulleaan vatsaan osuen.


5. Alessa Lehtola - Imperos Zander (Kalla CUP)
“Vaikeuksia hallita hevosta, joka kipinöi ja myös pukittaa (ei uusinnassa)”

Herätys kello kuudelta ei tuntunut todellakaan miltään ihanalta, varsinkaan tämmöiselle aamu-uniselle ihmiselle. Kahvit hörpättyäni ja itseni valmiiksi laitettuani lähdin kohti Auburn Estatea, sillä tänään on tärkeä päivä; Kallan CUP 2017 starttaa ja otamme siihen osaa Santun kanssa! Olin ilmoittanut meidät luokkaan 60cm ihan vain siksi, etten ollut hypännyt Santun kanssa vielä paljoakaan, enkä halunnut lähteä hyppäämään liian korkeita esteitä meidän tasoomme nähden. Siispä tämä oli varmasti ihan fiksu valinta.

Saavuttuani tallille kävin hakemassa Santun tarhoilta ja aloin puunata sitä kisakuntoon. Kun hevonen seisoi vasta klipattuna ja varusteet puhtautta hohtaen karsinassaan, oli aika lähteä verryttelemään, sillä luokkamme alkaisi pian.

Verryttelyt eivät meneet nappiin sitten alkuunsakaan, sillä Santtu halusi vain perseillä, eikä se kuunnellut minua lainkaan. Meidän meno näytti naurettavalta ja ihmiset varmasti miettivät mitä tuollainen hento tyttö tekee suurella hevosella, kun ei edes hallitse sitä!! Minua hävetti ja pelotti koko tilanne. Miten tässä nyt näin kävi?

Meidän vuoromme tullessa Santtu tuntui alkuunsa ihan hyvältä; se meni kivasti ja mikä parasta -  kuunteli, mutta ensimmäisen esteen jälkeen orhillani keitti ja meno riistäytyi käsistä. Santtu heitti päätään ilmoihin ja puri kuolaimeen kiinni. Se viuhkoi menemään kuin mikäkin villihevonen konsanaan, vieden minua 6-0. Koska Santtu on voimakas hevonen, eivät voimani riittäneet pitämään sitä hallinnassa, jonka takia jäin vain epätoivoisena suuhun kiinni ja josta seurasi tietysti vaan se, että raudikko ori protestoi pukittamalla. Esteiden yli sentään päästiin, mutta tiputuksia tuli ja meno oli holtitonta. Viimeisen esteen jälkeen nielin kyyneleitä ja halusin vajota maan alle.


6. Jarek Dobrovský - Kvíčala
“Voitontahtoinen meininki, mutta ratsastaja unohtaa radan (ei uusinnassa)”

[Amanda lisää kuittauksen]


7. Vivienne Blankley - Elle
“Jännitys vaikeuttaa keskittymistä ja aiheuttaa haparointia (ei uusinnassa)”

(Jatkoa edelliseen Viviennen kuittaukseen)
Välissä ratansa suoritti muita, minulle tuntemattomia ratsukoita. Sitten oli uudestaan Viivin vuoro, nyt Junnun emällä Ellellä. Pieni kimo shetlanninponi oli uskomattoman suloinen näky – varsinkin kun laukkakilpailuissakin startannut Elle kaahasi täysillä, mutta silti oudon hallitusti, töppöjalat vimmatusti tikaten. Poni ja äärimmilleen keskittynyt, tuimannäköinen Viivi tekivät todella kovaa aikaa. Viivi alkoi kuitenkin hermoilla – tyttö stressasi varmaankin uusinnasta. Hätäilevä Viivi sai herkän poninsa hermostumaan ja tiukassa kurvissa ennen viimeistä estettä Elle sai tarpeekseen. Poni pukitti useaan kertaan ja kieltäytyi esteeltä, mutta Viivi sai onneksi käännettyä prinsessaponinsa pienelle voltille ja uuteen lähestymiseen. Puomi putosi, mutta laukka maalilinjan yli oli hurjaa.

Ratsukko sai juuri ja juuri aikaiseksi hyväksytyn suorituksen, kun Elle alkoi pukittaa uudelleen. Se heitti muutamat rodeoliikkeet peräkkäin, joista viimeisellä pukilla Viivi mätkähti maistelemaan hiekkaa. Pudistelin päätäni, mutten ollut huolissani. Pudotus oli pieni ja pehmeä, eikä Ellekään onneksi karannut paikalta. Viiviä sen sijaan kiukutti ja kovasti – mikä tarkoitti, että tyttö täytyisi pitää kiireisenä ja poissa pilaamasta tunnelmaa ennen omia starttejani. Isänsä perintönä saatu italialainen veri kun kuohui niin herkästi.

---

LUOKAT 2 & 3.

Cecilia Blankley - Bad Sawwy
80 cm, 1/6 - “Nopea suoritus ja lyhyet tiet uusinnassa (uusinta)”
100 cm, 4/5 - “Tasapainoinen suoritus, mutta uusinnan pystyllä harmillinen virhe (uusinta)”

(Jatkoa Viviennen tarinoihin)
Viivin putoamisen nähtyäni kiirehdin nopeasti hevosautollemme. Vini ja Wompa pitivät pientä meteliä, kun taas Pallo näytti nukkuvan. Iina auttoi purkamaan Vinin, jonka kanssa hyppäisin ensin kaksi luokkaa. Rautias ratsuponiori tanssahteli hermostuneena, kun varustin sen. Nousin selkään jo pihassa, ja juuri silloin näin Isabellan.
”Whaaat? You kidding me? Ceci-darling!” nainen kiiruhti nauraen luokseni ja pysähtyi tuijottamaan oudon pientä ratsuani.
”Don’t even ask”, virnuilin poniinini kyydistä. Onneksi Vini oli sentään sporttinen ja hieno. Esittelin Iinan, joka keskittyneesti auttoi kiristämään Vinin satulavyötä.
”Tässä on Iina, meillä on yhdessä ponitalli. Mun alla on meidän ensimmäinen kasvatti, joka on melkoinen estetykki. Tää on täysin hevossieluinen vaikka pieni onkin”, puolustelin.
”Näyttää kieltämättä melko näppärältä”, Isabella hymyili. ”Mutta en pidättele teitä enempää – näin sun nimen ihan lähtölistan alkupäässä. Melkoista! Voisi melkein tänään mennä -”
”-viinille?” päätin lauseen ystäväni puolesta.

Nauroimme molemmat ja kiirehdin samassa verryttelemään Vinin. Ori oli pirteä, mutta kuunteli pidätteitä. Radalle päästessä ori oli kuin pieni ruutitynnyri, mutta täydellisesti hallinnassani. Ratamme oli nopea ja uusinnassa otin muutaman riskin ja pyöräytin orin pennin päällä. Ketterä poniori riipaisi 80 cm luokan sellaiseen vauhtiin, että olin todella ylpeä. Isabella nousi taputtamaan meille katsomossa ja Viivi ja Iina hurrasivat. Verryttelin Viniä vain hyvin vähän ennen 100 cm luokan alkua. Nyt suorituksemme oli aavistuksen rauhallisempi ja tasaisempi, pääsimme varmalla suorituksella uusintaan. Uusinnan pystyllä jokin meni kuitenkin pieleen – en enää keskittynyt, olin liian varma. Lähestyminen meni aivan ketuiksi ja puomit kolisivat yhdeksi suureksi kasaksi. Höh!    


Ellie von Brandt - No Worries
80 cm, 2/6 “Puhdas suoritus, mutta pitkät tiet radalla (uusinta)”
100 cm, 2/5 “Perusrata varman päälle, uusinnassa riskejä jotka maksoivat yhden virheen (uusinta)”

Heräsin aamulla kukonlaulun aikaan pirteänä kuin peipponen. Tänään olisi tärkeä päivä - Kalla-CUP:in ensimmäinen osakilpailu, minun ja Riepun ensimmäiset oikeat kilpailut. Olin osallistunut niin moneen luokkaan kuin mahdollista. Se käsitti niin helpon ja varman 80cm luokan, kuin vähän vähemmän varman, mutta silti melko vakaan metrin. Näiden lisäksi olin päättänyt koettaa onneani myös koululuokissa, mikä tosin ei ollut aivan yhtä jännittävää. Mutta tuskin helpot luokat tuottaisivat sen suurempia ongelmia, olihan minulla ja Riepulla perusasiat hallussa.

Kuuteen mennessä olin ehtinyt jo käydä suihkussa, meikata, väkertää hiukset siistille nutturalle niskaan ja valita laukkuun mukaan puhtaanvalkeat ratsastushousut ja tummansinisen kisatakkini. Jännitys kipristeli mahassani. Vaikka olin kilpaillut aiemmin vaikka kuinka monta kertaa, olivat nämä ensimmäiset kilpailut pitkiin aikoihin, puhumattakaan ensimmäisistä koululuokista moneen vuoteen. Nappasin aamiaisen mukaan ja käänsin Mersuni keulan kohti Auburnia.

Samaan aikaan minun kanssa osui parkkipaikalle tuttu Lada. Nousin hymyillen ulos autostani ja astelin Jonnyn luokse, halaten miestä nopeasti.
"Se olis kisapäivä tänään, jännittääkö?" Jonny kysyi virnistäen.
"Ei tietenkään", vastasin, vaikka oikeasti tilanne oli toinen. "Me muuten päihitetään teidät ihan mennen tullen."
"Epäilemättä", Jonny naurahti. Ojensin punapäälle laukkuni. "Mitä ihmettä mä näillä teen?" Jonny näytti aavistuksen hämmentyneeltä.
"Kannat tietenkin herrasmiehenä talliin?" virnistin. "Vai onko ne liian raskaat sulle?"
"Ei tietenkään", mies puuskati ja nosti laukut olalleen omiensa seuraksi.
"Kiitos, rakas", virnistin ja lähetin punapäälle lentosuukon.

Riepu odotti karsinassa puhtaanvalkeana. Olin pessyt sen eilen ja varoittanut sitä, ettei porkkanoita heruisi jos sen kiiltävässä karvapeitteessä näkyisi ainuttakaan likatahraa. Olin ehtinyt jo käydä kävelemässä esteradan läpi, se vaikutti kohtalaisen helpolta, mutta käännösten kanssa ei pitäisi ottaa turhia riskejä. Letitin ruunan harjan ja hännän huolellisesti, johon menikin aikaa sen verran, etten ehtinyt tekemään juurikaan muuta kuin varustaa sekä hevosen että itseni ja lähteä kohti verryttelykenttää. Suuri osa Auburnilaisista oli mukana tavoittelemassa Kalla CUP:in voittoa, vaikka kilpailut olivat vetäneet kohtalaisen paljon porukkaa myös tallin ulkopuolelta.

Riepu seisoi malttamattomana lähes paikallaan noustessani sen selkään. Yritin hengittää syvään ja rauhallisesti, sillä en halunnut jännitykseni tarttuvan hevoseeni. Luojan kiitos onnistuin aina radan alkuun mennessä valjastamaan adrenaliinini huolelliseen ratsastukseen, ja niin aioin tehdä myös tänään. Pyysin ruunaa nostamaan laukan, ja se singahti vauhdikkaanpaan askellajiin pienen potkun saattelemana. Päätin kekittyä alkuverryttelyssä pikemminkin Riepun saamiseen kuulolle kuin esteiden hyppäämiseen, sillä 80cm rata oli itsessään meille pelkkää lämmittelyä. Metrissä sen sijaan ylimääräinen vauhti ja liian pitkät ohjat koituisivat takuulla ongelmaksi, joten se pitäisi saada kontrolliin.

En halunnut turhaan käyttää lämmittelyyn ylenmäärin aikaa, eikä minulla sitä olisi enempää ollutkaan, joten lähdin ratsastamaan Riepua kohti maneesia. Istuin ryhdikkäänä ruunan selässä ja tarkkailin edellistä ratsukkoa. Heillä sujui hyvin. Hyvin, mutta hitaasti - tuskin mahdollisuuksia voittoon. Ratamestari antoi meille lähtömerkin. Kannustin Riepun laukkaan ja kohdistin katseeni ensimmäiselle esteelle. Päästyämme sen yli oli katseeni jo pitkällä seuraavalla esteellä, joka ei ollut yhtään sen haastavampi. Riepu oli reipas ja energinen, ehkä vähän liiankin, sillä en saanut sitä kääntymään ihan niin näppärästi kuin kuvittelin. Mutta ainakaan en ottanut riskejä teiden suhteen, olisi ollut noloa pudottaa näin matalia esteitä. Harmillisesti se näkyi kyllä ajassa, jonka olisimme helposti alittaneet lyhyemmillä teillä.

Taputin ratsuani radan jälkeen. Emme ottaneet yhtäkään virhepistettä, mutten silti ollut kovin tyytyväinen ratsatukseeni. Olisimme voineet tehdä paljon nopeamman radan. Minulla ei kuitenkaan ollut aikaa murehtia suoritustamme sen enempää, sillä kohta alkaisi metrin luokka, jossa laittaisin kaiken likoon. Olisi pakko tehdä tiukempia kaarteita, sillä muuten meillä ei olisi mitään mahdollisuuksia voittaa. Jalkauduin alas ruunan selästä ja lähdin taluttelemaan sitä tallialueella. Ei olisi hyvä jäädä paikoilleen seisomaan.

”Hei!” Käännähdin kannoillani äänen suuntaan. Jonny käveli meitä kohden taluttaen Eelaa. ”Miten teillä meni?”
Kohautin olkiani. ”Ei kovin hyvin”, puuskahdin.
”Mutta eikö teillä ollu puhdas rata?” Jonny kysyi hymyillen rohkaisevasti.
”Oli, mutta ei niin hitailla teillä voiteta”, pudistin päätäni.
”Pyh, ette te nyt niin hitaita voineet olla, Riepuhan ottaa tuplasti isompia askelia kuin muut luokan hevoset yhteensä”, punapää virnisti.
”Toivottavasti...” mutisin hypistellen kimon ohjia. Riepu hamuili kisatakkini kaulusta, ja jouduin työntämään sen turvan kauemmaksi välttääkseni valkoisen kuolan leviämisen puhtaalle takilleni.
”Noh, älä viitsi murjottaa”, Jonny tokaisi. ”Onnea kuitenkin seuraavaan luokkaan!”
Nyökkäsin ja mumisin jotain, jonka saattoi tulkita 'kiitos samoin'.

Metrin luokka alkoi jälleen kerran energisesti. Riepu tuntui imevän esteille tehokkaammin kuin oli tarkoitus, ja sain tosissani tehdä pidätteitä saadakseni sen hallintaan. Kimo ruuna viskoi päätään tyytymättömänä hidastaviin apuihin. Esteet sujuivat hyvin yksi toisensa jälkeen melko varmalla tyylillä, joten päätin uusinnassa ratsastaa aikaa vastaan ja tehdä hieman tiukemmat tiet. Kaikki sujui hyvin viimeiselle esteelle asti, jolle en saanut tehtyä pidätettä ajoissa, eikä lähestyminen onnistunut kovinkaan hyvin. Kuulin kavioiden kolahtavan puomiin ja saatoin vain rukoilla sen pysyvän paikallaan. Harmikseni se kuitenkin putosi kannattimiltaan jättäen meille virhepisteitä radalta. Hitto!

Vaikka ensimmäisten osakilpailuiden esteosuus ei ollutkaan täysin katastrofaalinen, näytin silti lapselta, jolta oli viety tikkari nenän edestä. Mieleni olisi tehnyt poistua dramaattisesti paikalta ja jättää hevonen niille sijoilleen, mutta enhän minä tietenkään Riepua voinut syyttää, omaa syytähän se viimeinen pudotus oli. Kävin viemässä ruunan karsinaan siksi aikaa, että voisin syödä jotain pikaisesti ennen kouluratsastuksen alkamista. Ehkä asiat näyttäisivät valoisammilta kylläisenä.


Jonathan Raynott - Erelas
80 cm, 3/6 “Hyvä perusrata, virhe uusinnassa (uusinta)”

Jaa että pitäis Eelan kanssa lähtee Kallan omaan Cupiin kilpailemaan. Onneksi vauhtimammassa todellakin on vauhtia, joten ei tarvitse pelätä menon loppuvan kesken. Saas nähä mitä tästäkin tulee. Kilpailimme Eelan kanssa 80cm tasolla, sillä yhteinen kapasiteettimme ei yltänyt mitenkään korkeammalle. Ei ainakaan vielä. Saisimme käydä monesti mankeloitumassa Isabellan valmennuksissa ennen yhtään korkeampia ratoja. Rehellisesti sanottuna, en kovin moneen otteeseen vielä ollut tamman selässä ollut ja nyt ollaan menossa jo kisoihin. Wish me luck.

Parkkipaikalla Ellie sattui samaan aikaan parkkeeraamaan morsoaan, kun purin tavaroitani punakoneestani. Ellie nousi autosta ja tuli luokseni lähes juosten ja rojahti sitten kaulaani. Kun tyttö halusi päästää irti, olin varma, että Ellie juoksisi suoraan talliin Riepun luo. Halusin kuitenkin olla tämän kanssa edes hetken ilman hevosia.

”Se olis kisapäivä tänään, jännittääkö?” kysyin blondilta yrittäen viivytellä tätä. Hymyilin söpöintä hymyäni mitä osasin, mutta sekin taisi mennä puihin.
”Ei tietenkään” Ellie vastasi. ”Me muuten päihitetään teidät ihan mennen tullen” likka huokui itsevarmuutta.
”Epäilemättä” sanoin. Jos joku halusi nyt aloittaa vedonlyönnin, varoitan, älkää vaan laittako mun kohalle bettiä. Samassa Ellie ojensi laukkuaan minulle. ”Mitä ihmettä mä näillä teen?”
”Kannat tietenkin herrasmiehenä talliin?” blondi virnisti minulle, mutta tiesin hänen olevan tosissaan. ”Vai onko ne liian raskaat sulle?”
”Ei tietenkään” hetken aikaa minun teki mieli hieman pullistella, mutta nyt ei olisi se hetki, ei todellakaan. Heitin Ellien laukun omani kanssa olalle Ellien kiittäessä ja heittäessään lentosuukon minulle. Tuu vaan tänne sanoo, ajattelin..

Rata näytti suht koht ratsastettavalta tällä dynamiittipötköllä. Eela oli kuitenkin innoissaan jo satuloidessani sitä. Tamma ei halunnut pitää kaikkia neljää jalkaansa yhtä aikaa kovin kauaa maassa. Aina joku sohi jonnekkin. Tiesin Eelan olevan täynnä itsevarmuutta ja taitoa suorittaa rata kuin vettä vaan, siksi pyytelin siltä valmiiksi anteeksi moneen kertaan, että joutui tekemään töitä näinkin noviisin ratsastajan kanssa.
”Radalle Jemiina Rajala sekä Virmalan Puhti, valmistautuu Jonathan Raynott ja Erelas.” Sydämeni hyppäsi kurkkuun. Nyt mentäisiin, eikä perääntyminen olisi vaihtoehto.

Eela oli menossa vauhdilla eteenpäin ja yritin pidätellä sitä sen minkä ehdin, eipähän tarvitsisi vaivautua tänään salille. Tamma oli kuin ruutitynnyri joka oli valmis posahtamaan hetkenä minä hyvänsä. Suoritimme radan kuitenkin puhtaasti, joka tuli minulle täytenä yllätyksenä. Olin 110% varma, että sarjan viimeisen esteen puomi tulisi ryminällä alas. Istuntani kun taas oli vähän mitä oli… Sori Eela…

Radan jälkeen ratsastin Eelan pois kentältä ja laskeuduin alas. Jos ei muut paikat olisi tohjona, niin ainakin sukukalleudet. Huomasin Ellien ja Riepun edessämme ja huikkasin blondille, joka salamana kääntyi meitä kohti.
”Miten teillä meni?” kysyin kiinnostuneena.
”Ei kovin hyvin” Ellien olkien kohautus kertoi kaiken olennaisen.
Tiesin Ellien olevan hyvä ratsastaja, todella hyvä. ”Mutta eikö teillä ollut puhdas rata?” hymyilin blondille pehmeästi.
”Oli, mutta ei niin hitailla teillä voiteta” Ellie pudisteli päätään. Olin aidosti harmissani ratsukon puolesta. Eelan ja minun suoritus meni yli odotusten, mutta tiesin blondin asettaneen itselleen riman todella korkealle.
”Pyh, ette te nyt niin hitaita voineet olla, Riepuhan ottaa tuplasti isompia askelia kuin muut luokan hevoset yhteensä” yritin virneelläni keventää tunnelmaa. Riepu hamuili tytön takinkaulusta ja blondi kepeästi työnsi sen turvan kauemmaksi.
”Noh älä nyt viitsi murjottaa” sanoin Ellielle. ”Onnea kuitenkin seuraavaan luokkaan.” Ellie jatkoi matkaansa Riepun kanssa vilkaisi vielä taakseen, heitin lentosuukon perään, mutta se taisi jäädä blondilta huomaamatta. Sen sijaan Riepu höristi korviaan. Hölömö.

Nopeasti tuon jälkeen sain tiedon, että pääsimme uusintaan. Miten? Miksi? Kuka lahjoi tuomarit? Tarkistin Eelan suitsien remmit ja satuvyön, ettei niiden kanssa tulisi vahinkoa. Kuulin taas nimemme kovaäänisistä ja suuntasimme radalle. Uusinnassa koko sarja oli jätetty pois ja rata koostui nyt viidestä esteestä. Tämän pitäisi siis olla helpompaa kuin ensimmäinen suoritus. Ainakin niin luulin.

Kolmannen esteen jälkeen Eela nosteli päätään kuin riivattu enkä saanut sitä enää kunnolla hallintaani. Tamma oli saanut jostain energiapiikin eikä oma epävarmuuteni ja jännitykseni auttanut yhtään. Niiden neljän sekunnin aikana päätin, ettemme osallistuisi kisoihin, ellei mukana ollut puomiluokkaa. Eelan oman shown ja ratsastajan häsellyksen tuloksena oli tamman kieltäminen neljännelle esteelle. Onneksi saimme yrittää uudestaan, jolloin suorituksemme oli hieman parempi, pääsimme yli, mutta taisimme pudottaa yhden puomin. En uskaltanut katsoa, mutta ainakin sellainen kopsahdus kuului.

Viides ja viimeinen este sujui edellistä paljon hienommin. Eelan hyppy oli joustava ja minä olin vieterinä selässä. Tamman alastulo oli kuitenkin kaikkea muuta kuin flexible. Se sekosi jaloissaan ja kompuroi jotenkuten sopivasti maalilinjan yli. Tässä vaiheessa minä, kuten valmennuksessa, menetin tasapainoni ja mätkähdin selkä edellä maahan. Ehdin mielessäni jo kirota kuinka suorituksemme hylättäisiin, mutta kovaääniset pysyivät hiljaa. Nostin varovasti päätäni ja näin maalilinjan metrin päässä jaloistani. Eela taas mennä viiletti jo lähes kentän toisessa päässä jossa epämääräinen hahmo yritti saada sen kiinni. Tämän jälkeen en muista enää mitään. Blackout.


Siri Peurankoski - Paranoid Hopper
80 cm, 4/6 “Lähestymisissä parantamisen varaa, virheitä perusradalla (ei uusinnassa)”

Meillä oli Sirkan kanssa jännät paikat. Me lähdettiin ensimmäistä kertaa ilman toista hevosta kisoihin. Sirkkaliisa raukka kun ei tykkää yksinään olla, sille oli kova paikka alkuun kavuta yksin traileriin. Olin lahjomalla ja kiristämällä saanut veljeni Manun mukaan kisahoitajaksi, jotta saisin apukädet hevosen ja koiran kanssa. Päivä aloitettiin 80cm esteradalla, semmosellakin oltiin viimeksi oltu kuun alussa. Hyvä päivä siis tiedossa.

Verkassa Sirkka oli ihan siedettävä, vaikka vähän häsläystä oli ilmassa. Radalla meno meni vain huonompaan suuntaan, me aloitettiin hienosti ekalla esteellä pudotuksella. Siinä meni ne toiveet uusintaan pääsystä. Loppu rata ei mennyt yhtään sen paremmin, lisää virheitä ja huonoja lähestymisiä. Mä en nähnyt paikkoja yhtään, mikä kostautui heti. Hieno aloitus päivälle. Radan jälkeen Sirkka kuolasi hienot kisahousut ja -takin ihan kokonaan, ai että kuinka ihanaa.


Rasmus Alsila - Living Art
80 cm, 5/6 “Voitto mielessä kohti ykkössijaa, mutta perusradan viimeisellä esteellä virhe (ei uusinnassa)”
Rasmus Alsila - Sandwich Superman W
100 cm, 1/5 “Hevonen on energinen ja hyppää suurella ilmavaralla (uusinta)”

Mä talutin Laraa sen karsinasta kohti verryttelykenttää. Jo tamman kavioiden kopse lattiassa kuulosti hermostuneelta, enkä mä ollut varma kumpi meistä tosiasiassa jännitti enemmän. Vaikka mä olin hypännyt kahdeksankympin luokkia suunnilleen viisitoista vuotta kymmenillä ja taas kymmenillä eri hevosilla, Lara ei ollut kilpaillut pitkään aikaan. Se saattaisi pudottaa joka ikisen radalla olevan puomin, tai jäädä kauimmaiseen päätyyn hyppimään pystyyn kunnes menisi ympäri. Se kaatuisi mun päälle ja mä halvaantuisin, ei kun kuolisin, ja kisat pitäisi keskeyttää ja Amanda olisi mulle tai mun murskaantuneelle ruumiille niin vihainen että irtisanoisi Laran tallipaikan saman tien.

”Rasmus!” Amandan kiukkuinen huuto keskeytti mun stressaantuneiden ajatusten oravanpyörän. ”Miksei sen hevosen harjaa ole letitetty?”

Pysähdyin niille sijoilleni ja käännyin katsomaan Amandaa. Hikikarpaloita alkoi kohoilla mun otsalle ja kisatakki tuntui yhtäkkiä neljä kokoa liian pieneltä. ”Ei kai estehevosella…? Kun nää on tällaiset pienet kisatkin…?”

”Meillä ei kotikisoissa yksikään hevonen kisaa tuollainen liuhuletti lepattaen”, Amanda julisti kulmakarvat tiukkoina viiruina, ”nyt letität sen.”

Sitten nainen saapasteli tiehensä ja mä jäin äimän käkenä keskelle käytävää. Tilannehan nimittäin oli se, että mä en todellakaan osannut tehdä kauniita sykeröitä yhdellekään hevoselle ja kaikesta vähiten Laralle, joka ei jaksanut seistä sekuntiakaan paikoillaan. Poniaikoina ja Saksassa mulla oli ollut hevosenhoitaja tai useampi, joka oli hoitanut sentyyppiset käytännön asiat, ja Laraahan mä en tosiaan ollut letittänyt kertaakaan.

Pyöräytin Laran takaisin karsinaan ja menin anelemaan Julialta, että se letittäisi munkin hevoset.

”Luuletko että mulla on aikaa letittää kenenkään muun hevosia”, Julia tiuskaisi ja vaikutti siltä, että sillä tosiaan oli kädet täynnä ja ehkä vähän kisajännitystäkin ilmassa. Mä pakitin nöyrästi pois ja aloin jo miettiä, että ehkä mun pitäisi vain perua osallistumiseni kokonaan. Niin olisi varmaan paras.

Mä olin juuri ottamassa Laralta suitsia pois, kun Minna, mun toisen kisaratsun Sasun omistaja, laski kätensä mun olkapäälle. ”Mitäs se nyt puuhaa?”

”Amanda sanoi ettei me voida startata jos en letitä Laraa”, vastasin lauhkeasti.

”Täh? No sitten letitetään. Tuo harjakampa ja kuminauhoja niin mä laitan. Mene vaikka kävelemään sen Sasun kanssa siksi aikaa.”

Luojan kiitos mun harjapakin mukana oli tullut Minnan mainitsemat tykötarpeet, muutenhan niitä ei olisi sattuneista syistä ollut olemassa. Minna alkoi letittämään Laraa sormet sauhuten ja mä maleksin ulos tallista kohti Sasun koppia.

Kaipa me sitten kisattaisiin, kuolemankin uhalla.


Julia Luoti - Valerie
80 cm, 6/6 “Ratsukolla jarrut hukassa, useampi virhe (ei uusinnassa)”

Tällä kertaa olin ajoissa hoitamassa tammaani kilpailukuntoon, toisinkuin laidunlaukkoihin. Voikko karvapeite kiilsi kilpaa rasvattujen varusteiden kanssa, puhumattakaan timanttien säihkymisestä. Toivoin vain, että loistaminen jatkui vielä kilparadallakin.
Jännitin hieman suurta ratsastusareenaa kuin katsojamäärääkin, mikä tarttui tietysti Valerieen. Tamma hyppelehti verryttelyalueella kummallisesti, saaden temmattua samalla epävarmimmat hevosparat mukaansa pelleilyyn.
Radalla odotti 8 estettä, jotka oli selvitettävä moitteettomasti, jotta voisin näyttäisin lupaavalta esteratsastajanalulta perijättärien nenän edessä. Tervehdittyäni kahta ankaraa silmäparia, laskin Valerien matkaan rauhallisin laukkapohkein. Läsipäällä oli virtaa kuin juuri ladatussa aseessa, että se pinkaisi esteiden yli ehkä vähän huolimattomasti, pidätteistäni huolimatta.

Alkupään esteiden värikkäät puomit tulivat kaarella alas, joten otin tukevamman otteen ohjasta ja aloin istumaan puoliverisen isoa laukkaa alas. Korskuminen loppui, sarja ylittyi puhtaasti ja okserikin reilulla ilmavaralla. Viimeiseen hyppyyn keskityin täysillä, pidätin, ohjasin, annoin luvan painoavuilla - hyppy oli mielestäni täydellinen. Toivottavasti vastuuvalmetajanikin näki sen..
Uusintaan ei tälläkertaa ollut asiaa sekoilemaan taitavien estehevosten jälkeen, mutta nuorten hevosten kanssa työskentelevät Ellen ja Minka lohduttivat minua sillä, että loppu rata onnistui hyvin. Olisi ilmeisesti pitänyt valmistautua kisoihin kuin laidunlaukkoihin ja olla odottamatta liikoja. Niin niitä palkintoja minun tuurilla näköjään hankittiin.


Jemiina Rajala - Speak of the Devil
100 cm, 3/5 “Perusrata sujuu hyvin, mutta uusinnan okseri tuottaa vaikeuksia (uusinta)”
Jemiina Rajala - Leafocean Zei
100 cm, 5/5 “Hevonen ei ole kuulolla, tiet venyvät liian pitkiksi kun kääntyminen on haastavaa (ei uusinnassa)”

Lefa oli hieman villinä eikä yhtään kuulolla. Päästiin kuitenkin perusrata lävitse ja uskollinen hovikuvaaja veljeni sai meistä ihan kelvollisen kuvan okserilla. Tevin kanssa varmaa suoritusta ja päästiin uusintaradalle. Siellä kuitenkin okseri kummitteli mutta yhden kiellon saattelemana päästiin kuitenkin maaliin.

---

KOULURATSASTUS

LUOKAT 1 & 2.

Minka Aavikko - Audrey v. Helmwald
Helppo C, 1/4 “Suoritukset tismalleen oikeiden kirjainten kohdalla”

Armin kanssa Helppo C -ohjelmaan osallistumisessa ei suoraan sanottuna ollut mitään järkeä. Se oli paljon alle meidän molempien tason, mutta Armin mammaloman kunniaksi päätin kuitenkin piristykseksi käydä tammamammankin kanssa radalla pyörähtämässä. Rata sujui kivasti ja teimme erityisen täsmälliset siirtymät ja tehtävät oikeiden kirjainten kohdalla. Radassa ei ollut mitään ongelmaa ja Armi oli juuri niin kiva ratsastaa kuin muistinkin. Armilla olisi ehdottomasti upea päästä menemään joskus varsomisen jälkeenkin kunnolla.



Anna Sare - Euphoric Tranquility IWB
Helppo C, 2/4 “Hyväntuulinen suoritus: ratsastaja hymyilee ja hevonen on rento”




Ellie von Brandt - No Worries
Helppo C, 3/4 “Hevonen on jännittynyt mutta ratsastajan avuilla”
Helppo B, 7/8 “Hevonen ei kulje rehellisesti peräänannossa”

Maneesin buffet oli positiivinen yllätys, vaikka mitä muutakaan olisi näin laadukkaalta tallilta voinutkaan olettaa. Vasta ensimmäisten suupalojen myötä tajusin, miten kova nälkä minulla olikaan ollut. En ollut ehtinyt syödä juuri mitään aamulla.
”Valmiina kouluosuuteen?” kysyi viereeni istunut Jemiina, joka oli myös kerännyt lautaselleen syötävää.
”Tottakai, eiköhän helpot luokat mene vaikka silmät sidottuina”, hymähdin. ”Paras ratsukko voittakoon.”

Estesatula oli vaihtunut koulusatulaan ja apuohjat jätetty talliin. Menisimme siis ihan täydestä kouluradalla ainakin ulkonäön puolesta. Toivottavasti ratsastuskin näyttäisi yhtä hyvältä. Siirryin verryttelyalueelle ja ratsastin nopeasti kaikki perusasiat läpi. Koulujalustimet tuntuivat kilometrin mittaisilta esteosuuden jälkeen, enkä tuntenut oloani yhtä kotoisaksi. Riepu ei tuntunut olevan myöskään aivan täydellisesti avuilla ja yritin korjata asiaa tekemällä paljon taivutuksia ja siirtymisiä. Luokan alku kuitenkin lähestyi lähestymistään ja toivoin, etten unohtaisi rataa.

Loppujen lopuksi suoritus oli nopeasti ohi. En ollut unohtanut rataa ja Riepukin oli ollut kuulolla koko suorituksen ajan, vaikka vaikuttikin näkevän pieniä vihreitä miehiä tuomaripäädyssä, minkä vuoksi laukannostot saattoivat muistuttaa pikemminkin laukkaan ryntäämistä. Luultavasti meillä meni kuitenkin ihan perushyvin ja se riitti minulle, eihän kouluratsastus edes ollut varsinainen lajimme. Seuraavan luokan alkuun olisi vielä aikaa, joten voisin sillävälin seurata muiden ratsukoiden suoriutumisia, ja kerrata vähän seuraavan luokan rataa. Neljän erilaisen ratsastusradan muistaminen samana päivänä oli jossain määrin uuvuttavaa, ja kyseessä oli vasta ensimmäinen osakilpailu. Tavoitteenani oli voittaa koko Kalla CUP - molemmissa lajeissa!

Pian oli kuitenkin ryhdyttävä valmistautumaan seuraavaan rataan. Kolmen luokan jälkeen olin jo hieman väsynyt, eikä lihakset tuntuneet tottelevan niin hyvin kuin olisin halunnut. Riepu kuunteli kyllä apuja ja kulki sinne minne pitikin, mutta kokonaisuus oli melko jäykkä. Meidän vahvuus taisi selkeästi olla ennemminkin esteradoilla. Suoritin helppo B luokan tasaisesti, mutten ollut siihenkään luokkaan täysin tyytyväinen. Ehkä oma tympääntynyt fiilikseni oli tarttunut Riepuunkin. Ensimmäiset osakilpailut olivat kuitenkin viimein ohi, ja vuorossa oli enää hevosen hoito.

Riisuin Riepulta varusteet, purin letit ja harjasin sen läpi, ennen kuin pääsin kotiin käymään suihkussa ja vaihtamaan omat vaatteeni. Coctailtilaisuus alkaisi kahdeksalta, ja olin selvinnyt tallilta kotiin vasta kuuden aikaan, joten aikaa ei olisi hukattavana.


Minka Aavikko - Tepehkiiha
Helppo C, 4/4 “Maneesin kulmissa asuu mörköjä, olen varma siitä! -Poni”

Hienosti onnistuneen esteradan jälkeen Hani palauttikin minut maan pinnalle kouluratsastuksen puolella. En verkannut ponia kovinkaan paljon, kun se oli kävellyt melkein koko ajan esteratamme jälkeen. Kun vihdoin sain mennä verryttelyalueelle, otin vain siirtymisiä ja varmistin että Hani liikkuisi mahdollisimman rennosti. Verryttelyalueella saimmekin muutamia ihan kivoja pätkiä, mutta muutamat ihan kivat pätkät eivät riittäneet, kun huomasin Amanda Sokkan seisomassa verryttelyaleen laitamilla. Tämä tarkkaili silmiään siristellen meidän menoamme. Otin vielä muutamat pätkät ja siirryin sitten käyntiin poistuen verryttelyalueelta. En kuitenkaan halunnut väsyttää Hania.

Vihdoin oli vuoromme ja siirryin maneesiin, jossa oli kouluaidatkin valmiina. Tämä oli se hetki kun kisapäivämme alkoi mennä alamäkeen. Hani kyttäsi kouluaitoja ja minulla oli kova työ saada poni edes niiden sisälle. Ravasin reippaasti ympäri rataa, jotta Hani ei jaksaisi keskittyä kouluaitoihin. Siinä vaiheessa kun kouluaidat eivät enään aiheuttaneet "Apua ne hyökkää" -reaktiota Hanissa, olivat sitten maneesin kulmat kauhunaiheuttajia. Joka kulmassa Hani veti kaulansa linkkuun kulmaa kohti ja silmänvalkuaiset vilkkuen tepsutti menemään. Kyllä siinä hieman epäusko alkoi iskeä, mutta taas näin Amandan katsomossa ja tiesin että nyt on pakko tsempata. Niimpä otin itseäni niskasta kiinni ja ratsastin kulmat huolella läpi. Edelleen Hani kyttäsi kulmia, mutta suostui menemään niihin, eikä jännittynyt enään niin pahasti. Lopulta sain luvan aloittaa radan ja istuin alas harjoitusraviin ohjaten Hanin keskihalkaisijalle.

Lähestymisemme oli melko mutkikas, mutta alkutervehdykseen pysähdys tuli täsmällisesti. Liikkeelle lähdettiin hieman turhankin isolla powerilla ja ensimmäiset kulmat oijottiin oikein huolella. Kokorataleikkaalla askeleenpidennyt ei ollut pituuden lisäämistä nähnytkään, vaan Hani vain kiihdytti menemään. Kolmikaarisen kiemurauran suoritimme esimerkillisesti, Hani taipui kauniisti, eikä kiihdytellyt vauhtiaan suoristuksissa. Itsekkin muistin pitää katseen eteenpäin ja nyrkit pystyssä, enkä jäänyt tuijottelemaan Hanin nutturoilla olevaa harjaa. Toisessa askeleenpidennyksessä, joka tehtiin suoralla uralla, jäin puristamaan perseellä ehkä turhankin reilusti, mutta tällä kertaa Hani oikeasti pidensi askeltaan, eikä vain lähtenyt tikittämään kauheaa vauhtia. Pysähdyksessä kiirehdin ja peruutuskin meni yhdellä askeleella yli, mutta ainakin sain Hanin pysymään suorassa ja omat kantapääni alhaalla. Taas keventäen tehtävä askeleenpidennyt oli hieman niin ja näin, mutta parempi se oli kun ensimmäinen yritys. Laukannosto oli kuin suoraan esteradalta ja Hani teki pienen pukinkin, nopeasti tamma kuitenkin rauhoittui ja koko laukkaohjelma sujui kaikenkaikkiaan kivasti. Hieman suunanvaihdoissa Hani yritti ampaista, mutta sain oikeastaan pelkällä istunnalla tamman hidastamaan ja siirtyminen laukasta raviin sujui aika pehmeästi. Toiseen kierrokseen huomasin Hanin alkavan hieman väsyä, mutta tsemppasin tamman hyvin loppuun ja lopputervehdyksessä tiputin ohjat pitkiksi ja taputin tyytyväisenä Hanin kaulaa. Ei meidän rata todellakaan täydellinen ollut, mutta ekaksi suoritukseksi oikein hyvä!

---

LUOKAT 2 & 3.

Fiia Vierre - Chirijiraden
Helppo B 1/8 “Harjoitusravi ei ole koskaan tuntunut näin hyvältä!”

Syyskuun lopulla lähdimme tallikaverini Robertin kanssa kisoihin, eikä muuten ihan minne tahansa vaan kulmakunnan tyylikkäimmälle yksityistallille Auburniin. Robert katseli paikkoja uteliaana, minua lähinnä hirvitti. Minulla ei olisi ollut varaa pitää Chili-tammaani siellä vaikka olisin myynyt jokaisen sisäelimeni yksi kerrallaan.

Kisat olivat onneksi pienet. Helpossa B:ssä starttasi kymmenen ratsukkoa ja oli sillä määrällä isoin kouluratsastusluokka. En ollut kisannut nuoren Chilin kanssa koko kesänä ja sillä saattaisi olla hieman ylimääräistä virtaa, joten oli kiva jos katastrofin sattuessa näkemässä ei ollut kuin muutama ihminen.

Muita tuttuja ei lähtölistoilla näkynyt kuin Robert harmaan Harry-tammansa kanssa. Harry oli juuri tullut ratsutusjaksolta ja sen pitäisi kaiken järjen mukaan olla huippukunnossa, mutta Robert ei vaikuttanut kovinkaan luottavaiselta. Kaveri pureskeli kynnentynkiään ja yritti laskea minuutintarkkaa aikataulua verryttelylle.

Minä taas en jännittänyt kisoja enää juurikaan, en edes Chilin kanssa. Jos epäonnistuisimme, niin mitä sitten? Yrittäisin seuraavalla kerralla uudestaan. Minä kisasin aidosti vain itseäni vastaan ja yritin viedä nuorta hevostani mahdollisimman vähän takapakein eteenpäin. Toki olisi ihanaa ratsastaa hyvä rata, olisi mieletöntä sijoittua, mutta jos niin ei kävisi niin selviäisin siitäkin.

Chili tuntui verryttelyssä hyvältä. Se liikkui melko rentona ja letkeästi, pyöristi selkää ja otti avut vastaan. Huomasi, kuinka se oli mennyt kesän aikana eteenpäin laidunlomastakin huolimatta – se oli saanut askeleeseen joustoa ja voimaa. Verryttelin tamman nopeasti kaikissa askellajeissa ja kävelin sitten kunnolla. Robert hinkkasi Harryn kanssa siirtymiä ja näytti kalpealta kuin lakana. Yritin viestittää miehelle hyviä, rentoja ajatuksia, mutta en tiedä menivätkö ne perille.

Uskoin kyllä sekä Robertiin että itseeni. Me pitäisimme Seppeleen lipun korkealla.


Tilda Mustamaa - Rägbys Vociferous
Helppo B, 2/8 “Siirtymiset onnistuvat erityisen hyvin”
Helppo A, 4/5 “Hevonen on tavallista herkempänä ja innostuu laukasta”

Nostin pyykkinarulta valkoiset ratsastushousut silmieni tasalle ja tuijotin niitä. Housut olivat ehkä aavistuksen nuhjaantuneet reisien sisäpuolelta ja kiristivät hieman. Vähän vain, eivät tukalasti, antaisivat kenties pienen lisäbuustin jännityksen järsimään ryhtiin. Tungin housut muun kilpailuvarustuksen kanssa armeijaylijäämästä hankittuun putkikassiin ja heitin kassin olalle. Aamut alkoivat olla koleita ja pyöräillessä viima kävi luihin ja ytimiin. Tällä hetkellä polkeminen oli kuitenkin parasta mitä keksin. Pieneen vastatuuleen painaminen ei hetkeen antanut tilaa jännitykselle.

Tallipihalla kävi kuhina vaikka kello ei ollut vielä mitään. Esteluokat alkoivat ajoissa ja Auburnilaiset sekä vierailevat ratsukot olivat täydessä vauhdissa. Itsevarmat blondimme Ellen ja Ellie viimeistelivät tallissa kimojensa viimeistä piirtoa myöten puunattuja jouhia. Toinen sipaisi itselleenkin hieman lisää punaa huuliin. Tervehdin naisia kireästi ja livahdin tallitupaan hakemaan kahvia. Tervetuloa kahvitärinät, huokaisin kumotessani kuppia naamaan, joka ei todellakaan ollut aamun ensimmäinen. Juuri nyt toivoin, että Fellu olisi ollut hevonen, jonka karsinaan saattoi istua hetkeksi hengittämään. Paremman puutteessa laskin tyhjennetyn kahvikupin pöydälle ja istuin risti-istunnassa tallituvan lattialle. Tyhjennä mielesi Tilda. Mitä meditaatioon hurahtanut opiskelukaverisi oli puhunut taannoin? Piru vie tästä tule mitään. Havahdun oven kolahdukseen ja räpsäytän silmäni auki Jonnyn katsoessa minua huvittuneena. Mutisen ettei kannata kysyä ja puistelen noustessani pölyjä takamuksesta.

Olen vaivalla letittänyt Fellun harjaa myöhään eilen illalla, uni ei olisi kuitenkaan tullut aiemmin. Ori näyttää tavallistakin komeammalta pyyhkäistessäni siitä viimeisiä pölyjä. Tervehdin hajamielisenä tuttuja naamoja tallikäytävällä ja jätän epäilemättä vastaamatta moneen pyyhältäessäni vessan ja Fellun karsinan väliä.

Verryttelyvuoron aika on aivan liian pian ja kiroan kiskoessani vanhojen kilpailuhousujen nappia kiinni. Ehkä kuitenkin vähän liian kireät. Fellu kulkee ihan siististi aistien selvästi konkarina, että nyt ollaan menossa näytille. Ori alkaa kuitenkin kerätä piirun verran kierroksia piirun verran tavallista korkeammasta sykkeestäni. Metsään. Ihan hetkeksi metsään.

Missä idiootissa päähänpistossa menin ilmoittautumaan kahteen luokkaan. Selviäisin tuskin ensimmäisen puoleenväliin ilman rohkaisuryyppyä. Olisipa minulla piilopullo käärittynä Fellun pinteleihin. Helppo B:ssä on runsaasti osallistujia ja suoritamme viimeisten joukossa. Lyhyt metsälenkki tekee tehtävänsä hermoilleni ja selviämme radasta kunnialla. Fellu kuuntelee tarkasti ja bravuurimme hyvät siirtymät paikkaavat muita mokia.

Ehdin jo huokaista vähän helpotuksesta. Jostakin syystä bongaan Amandan vasta ennen Helppo A:n rataa. En tosin odottanutkaan naisen olevan mikään kannustuspuheiden pitäjä vaikka ehkä hetken toivoinkin paria sanaa. Vaihdan Amandan kanssa katseen, joka on suoraan henkinen potku persuksille. Fellu ottaa suorastaan räjähtävän lähdön radalle tämän potkun siivittämänä ja sisääntulomme harjoituslaukassa pysyy hädin tuskin lapasessa. Korvia kuumottaa ja mieleni tekee radan lopuksi unohtaa vapaat käynnit ja antaa Fellulle ohjaa rynnistää täysin vapaasti niin lujaa kuin kavioista lähtee kohti lähintä metsikköä.


Robert Harrington - Harriet V
Helppo B, 3/8 “Tuomari syö hevosia, olen varma siitä! -Hevonen”

Pulssi nousi. Suonet piirtyivät iholle kuin tiet Google Mapsin kartoille kun zoomasi tarpeeksi sisään. Sieraimet värisivät, turpakarvat värisivät. Hevonen suorastaan sykki mun allani. Se tuntui pommilta, tikittävältä aikapommilta, ja se puuskaisi kylmään syysiltaan sieraimellisen hermostunutta ilmaa.

Sade ropisi suuren maneesin peltikattoon. Paikka oli suuri ja hieno. Harry tuntui pieneltä ja mitättömältä, minä pienemmältä ja mitättömämmältä. Millisekunnit venyivät sekunneiksi, minuuteiksi, tunneiksi. Hiki kirveli silmiä. Kypärä poltteli päässä. Kannus lepäsi miltei harmaata, värisevää kylkeä vasten. Hevonen tuijotti tiukkanutturaista tuomaria herkeämättä.

Maneesi kasvoi kasvamistaan. Muiden katseiden alla me kutistuttiin kutistumistamme.

Kannus kohtasi karvan pohkeen jatkona. Hevonen värähti liikkeelle, sivuloikalle, eteenpäin, mulkoillen. Kaula muistutti lusikkaa suoran runkonsa, vartensa kanssa. Hevonen oli kovera, kupera: saatoin nähdä sen silmäkulman. Pyörivät silmänvalkuaiset ja kankikuolaimen juureen kertyneen vaahdon.

Helppo B oli meidän tasoamme. Harryn tekemä puolivoltti, juuri ennen lyhyen sivun keskipistettä, takaosankäännöksellä ja puolipiruetilla ei. Hevonen pysähtyi, puuskaisten tuomarille. Se värisi, mun kädet tärisi. Maneesi huojui hiljaa. Keräsin ohjat, korjasin lipan.

Helppo B oli meidän tasoamme, piaffimainen laukka kohti katsomoa, aina tilanteen tullen, ei.


Mikael Aarnisuo - Pramias Hisslewist
Helppo B, 4/8 “Rata sujuu hyvin, mutta laukannostossa on ongelmia”
Helppo A, 2/5 “Upea temmonlisäys ravissa ja lennokkas meno läpi radan”

Mä en osannut yhtään odottaa mitä tapahtuisi. En ollut koskaan aiemmin startannut Haitalla kilpailuja, joten en tiennyt miten tamma reagoisi kaikkeen. Millainen se olisi kun olisi enemmänkin ihmismassaa ja kaikenlaista hälinää joka puolella? Olisiko se kuin ilmapallo, joka yrittää sinkoilla myrskyn takia joka suuntaan vai olisiko se kuin ammattilainen -se kuka katsoo vain muiden sekoilua ja kohauttaa olkiaan rennosti. Itse asiassa olin kysynyt sen kasvattajalta vaikka mitä, mutta kisatilanteet olivat kummasti unohtuneet.

Haitta oli ollut koko viikon tosi hyvä ja letkeä ratsastaa, joten odotin vähän samanlaista fiilistä valkoistenkin aitojen sisäpuolelle. Jos siis kaikki sujuisi kuten pitäisi. Mulla oli onneksi sentään hyvät, ellei jopa erinomaiset kisahermot, koska rakastin kilpailuja ja sitä tarjolla olevaa kilpailuhenkisyyttä. Siljakin tykkäsi. Blondi suorastaan rakasti sitä kun sai laittaa hevoselle kauniit sykeröt ja tehdä koko hevosesta niin edustava, että jopa naapurin kallis mersu olisi jäänyt kakkoseksi. Se piirre oli jopa yllättänyt minut, koska olin tottunut, että minä sain yleensä olla se ylitarkka pilkunnussija. Nyt sain vain nauttia silmiähivelevästä näystä. Valkoiset pintelit olivat täsmällisen suorassa, eikä mikään pistänyt häiritsevästi silmään. Siispä pystyin aloittamaan verryttelyn.

Lämmittelin Haittaa aika rennosti. En kaivannut siltä aluksi mitään kummempia taivutuksiakaan vaan halusin, että se liikkuu rennosti ja hyvin eteenpäin, sekä tietenkin täysin suorassa ja tasapainossa. Silloin tamma osoittautuikin melko järkeväksi kaveriksi, sillä se kuunteli minua suorastaan täydellisesti muiden hevosten jopa villiintyessä. Tosin Haitta oli välillä vähän hidas syttymään, joten en halunnut kehuskella asiasta liian aikaisin.

Helppo b -luokka toimi niin ikään myös verryttelynä. Annoin Haitan kulkea aavistuksen vapaammin ja hain jatkuvasti sitä rentoa fiilistä koko radan ajan. Sellaista tasavarmaa suorittamista, josta jäisi kummallekin hyvä maku suuhun varsinaista koitosta varten. Hieman kyllä harmitti, ettei radalla saanut olla raippaa, sillä välillä Haitta meinasi jäädä pohkeelle aavistuksen hitaaksi ja raippa olisi ollut kiva lisä tehostamaan sitä. Tajusin liian hitauden vasta siinä vaiheessa kun laukka olisi pitänyt nostaa. Yritin valmistella siirtymistä oikein huolella, mutta nostoavut antaessani ei tapahtunut mitään. Siinä hetkessä tuntui kuin hevonen olisi herännyt vasta jostain horroksesta: ”Mitä sä niinku halusitkaan...?”
Siispä siirtyminen kolmanteen askellajiin myöhästyi hieman. Sen jälkeen kuitenkin napakoitin jo menoa, jotta saataisiin oikeasti puhdas rata ilman turhia rikkeitä.

Radan jälkeen Silja ei sanonut ensin mitään. Se vain katsoi meitä mietteliäänä. Sitten laskeutuessani alas hevosen selästä sain kommentin.
”Haitta on aika nuori vielä...”
”Niin?”
”Sä MUMMOhölkkäsit ton radan läpi”, blondi katsoi mua huokaisten.
”Hyvinhän se rata meni”.
”Joo, jos unissakävelyssä on mahdollista mennä hyvin...”

Sen jälkeen me ei puhuttu ennen kuin pääsin myöhemmin tekemään lyhyen verryttelyn seuraavaa luokkaa varten. Sitä luokkaa varten, johon me oltiin treenattu hiki hatussa. Itse asiassa pelkäsin jo ennen luokanalkua, että nyt ei menisi hyvin kun en saanut hevosta tarpeeksi kivaksi. Se korjaantui helposti sillä, että joku idiootti päästi sateenvarjonsa tipahtamaan Haitan jalkoihin. Tamma kyllä säikähti sitä tilannetta ihan hemmetisti, mutta mun onneksi se oli lisäboosti meidän treeneihin. Oli helpompi pidätellä menoa kuin pyytää vain eteen. Tuntui kuin olisin istunut tanssahtelevan ilmapallon alla. Hallitun sellaisen.

Sitten pääsinkin jatkamaan matkaani seuraavalle radalle.

Hain Haitalle oikein kivaa laukkaa, mutta koko ajan napakoitin menoa, jotta sain lisääntyvän energian käyttöön. Tamman askeleet tuntuivat niin pehmeiltä ja joustavilta, että tiesin vihdoin miltä ratsastuksen kuuluu tuntua myös valkoisten aitojen sisäpuolella. Suoristin Haitan mahdollisimman hyvin ja sitten pysäytin sen tasajaloin keskilävistäjälle. Siinä vaiheessa vedin syvään henkeä ja päästin  toisen käteni irti ohjista. Käsi kävi sivulla ja pää nyökkäsi. Sitten keräsin kankiohjat takaisin käteen ja annoin Haitan jatkaa suoraan ravissa matkaa.

Oikealle käännyttäessä huolehdin että puoliverinen liikkui jo pohkeesta hyvin eteen ja samalla katsoin, ettei taivutusta tullut liikaa. Sitten käännös lävistäjälle ja päästin Haitan menemään vapaammin. Siinä vaiheessa oli aika vaikeaa istua satulassa eleettömästi, sillä keskiravin tarmokas askellus oli jotain sellaista, mitä Haitta ei ollut vielä tarjonnut. Tohdinkin toivoa tuomarilta kommenttia rohkeasta esityksestä. Kauaa en kuitenkaan ehtinyt huokaista ja hymyillä kun piti jo kääntää takaisin keskilävistäjälle. Siinä suoristus ja hevosen suunnan kääntö kulmaa kohden. Toinen jalka väistätti ja toinen huolehti, ettei väistöä tullut liikaa. Ohjat huolehtivat että vauhtia ei tullut liikaa ja siitä, että lavat pysyivät menossa mukana.

Siitä päästiin voltin kautta jälleen keskiravilävistäjälle ja minusta tämän päivän bravuuri oli alusta jo keskiravi. Hymyilytti niin paljon, että ihme kun pystyin keskittymään loppuun asti.

Lopulta tuli kohta, jota jännitin eniten. Haittaa piti koota hyvin paljon lyhyen jakson sisällä. Sain kerran ottaa kovemman ohjasavun, mutta onneksi se riitti. Sain tarvitseman kokoamisasteen takaosakäännökseen. Vasemmalla kädellä johdatin hevosta aavistuksen, oikea piti huolta ettei vauhtia tullut enempää ja ulkojalka väistätti. Sisäpohje piti huolta, että askellus pysyi. Käännös valahti alussa hieman, mutta nopean korjauksen kautta tuli varsin hyvä käännös, jopa omasta mielestäni. Jopa Silja näytti katsomosta peukkuja (tosin varmaan vain kannustukseksi?). Pian tuli käännös sitten oikealle ja lopulta tuli kohta jossa pääsin huokaisemaan. Keskikäynti oli matkaavoittava ja Haitta pärskähti rentona. Kaikki oli vielä hyvin.

Laukkatehtävät olivat helppoja. Lähinnä käännöksiä ja kaarroksia. Lisäystehtävät olivat sitten vielä helpompia. Tuntui melkein liian helpolta, joten kun tuli lopputervehdyksen vuoro oli pakko vilkaista ensin yleisöön. Kukaan ei kuitenkaan näyttänyt ihmettelevältä ja Siljakin hymyili, edelleen. Uskalsinkin lopulta poistua radalta hyvin mielin, ehkä kaikki meni oikeasti nappiin?

"Haitta oli niin hieno!" Tyttöystäväni hehkutti löytäessään tiensä lopulta luoksemme.
"Enkö mä sitten?" Katsoin blondia virnistäen samalla kun laskeuduin alas hevosen selästä ja soin Siljalle suukon.
"Se on tarkotus että et näytä siellä miltään. Sun pitää olla eleetön, huomaamaton", blondi kommentoi ja mä pyöräytin silmiäni.
"Kaipa niin.."

Sitten päästiin jännittämään tuloksia.


Siri Peurankoski - Paranoid Hopper
Helppo B, 5/8 “Tasainen rytmi suorituksessa ei säily: miten tätä heppaa ajetaan?!”

Sirkka tosiaan oli ottanut itseensä, kun sillä ei ollut heppakaveria mukana, ei riittänyt koira ja kaksi ihmistä. Radalla ei auttanut, että olin viikolla puoliksi pakottanut tallinomistajan pitämään meille valmennuksen ja oltiin saatu hyviä neuvoja.

Mulla ei ollut mitään nappuloita ruunaan, eniten päässä pyöri kysymys miten tätä ajetaan. Meidän ensimmäinen helppo B rata meni ihan penkin alle, esterata alla myös varmaan väsytti nuorukaista. Oli siellä radalla joku ihan nätti pätkä, mutta silti huokaisin helpotuksesta kun pysäytin ruunan lopputervehdykseen.


Cecilia Blankley - Bakerloo Line
Helppo B, 7/8 “Hevonen reagoi hitaasti ratsastajan apuihin, siirtymisissä vaikeuksia”

Onneksi esteosuuden ja kouluosuuden välissä oli tauko. Sain Vinin hoidettua ja Isabella järjesti käyttöömme kaksi karsinaa. Vini ja Wompa saivat koettaa tallin överihienoja puitteita, kun Viivin vastusteluista huolimatta pullukat jäivät pitämään majaa hevosrekkaan. Kävimme kokeilemassa Auburnin kanttiinin antimet ja olin vaikuttunut. Ruoka oli laadukkainta, mitä olin koskaan pikkurahalla saanut. Hymyilin tunnistaessani Isabellan kädenjäljen – pari naisen suosikkiruokaa oli tarjolla. Kummoisiakaan katteita Sokat eivät tarjoiltavistaan varmaan saisi, mutta onneksi naiset eivät kehdanneet seurakilpailuissa rahastaa kävijöitään liiaksi. Isabella mietti tämänkin varmasti pr:nä, ajattelin hymyillen.

Pikaisen tauon jälkeen Iina auttoi minua hakemaan pulleiden ponien rekastamme Pallon. Kimo ratsuponiruuna oli luonteeltaan ihana, mutta ratsuna se oli vielä nuori ja raaka. Puoliksi arabialainen Pallo oli komea, mutta täysin poninnäköinen. Verryttelin ruunan huolellisesti ja rennosti, suurimmat kilpailupaineet olivat omalta osaltani ohi. Pallon kanssa tarkoitus oli vain saada kokemusta. Isabella tuli verryttelyalueen laidalle naureskelemaan vielä edellistäkin pienemmälle ratsulleni. Hitto, täytyisi varmaan tuoda Viivi Auburnin kaltaiseen paikkaan valmentautumaan, niin tyttö voisi siirtyä shetlanninponeista pykälän ylöspäin. Sitten minun ei tarvitsisi nolata itseäni kasvatusponeillamme kilpailemalla. Verryttely sujui jotenkuten, mutta radalla Pallo ei syttynyt lainkaan. Poni reagoi uuteen paikkaan passivoitumalla, eikä meinannut liikkua eteen. Hiki virraten koetin saada suorituksesta edes kohtalaista, mutta eteenratsastukseen keskittyessäni mokasin siirtymiset täysin. Pallo-parkaa jännitti, ja minä olin aivan loppu. Kisadebyyttimme ei ollut kovin vakuuttava.


Lotta Alavuo - Montalbano
Helppo B, 8/8 “Kilpailutilanne jännittää sekä ratsastajaa että hevosta, ja vaikuttaa negatiivisesti suoritukseen”
Helppo A, 3/5 “Mallikas suoritus, lukuunottamatta pitkäksi venynyttä lopputervehdystä (hymyile, ehkä tuomari ei huomaa mitään)”

Olin ehtinyt katsoa pari ensimmäistä luokkaa esteratsastuksesta, kun lähdin hakemaan Mustista sisälle. Muistelin ratoja harjatessani oria ja tunsin vatsani kipristelevän. Mustiksen harjattuani ja vaihdettuani talliloimen päälle, lähdin käymään kanttiinissa. Olin omat kilpailumaksuni jo maksanut, mutta nyt minun täytyi saada edes vähän jotain syötävää. Hopeiset tarjottimet oli täytetty kaikilla hienostuneilla herkuilla, mutta onnekseni löysin aivan perinteistä korvapuustia ja kahvia.

Tankattuani ja katsottuani pari esterataa palasin talliin. Ensimmäisellä radalla menisin tavallisella kolmipalalla, mutta toisen radan kangilla, joten molemmat suitset roikkuivat pestyinä ja rasvattuina pienessä koukussa Mustiksen karsinan ovessa. Kerta ketään ei ollut hoitopaikalla, siirsin orini siihen, jotta saisin oikeasti puhdistaneen tuuheat vuohiskarvat alusista.

Jalkojen tarkastuksen ja muun viimeistelyn jälkeen kiinnitin pintelit ja ryhdyin satuloimaan Mustista. Heitin Mustikselle vielä loimen selkään, sillä käsihevosalue sijaitsi ulkona. Varustettua itseni suitsin Mustiksen ja suuntasin ulos.

Verryttelyssä Mustis tuntui kankealta. Itseäni jännitti, eivätkä tietenkään avut menneet lävitse. Päästyäni ottamaan laukkaa, Mustis kuumeni, joten pidätteet eivät onnistuneet kunnolla, toivoin, että rata olisi parempi ja varsinkin toiseen luokkaan olisi saatu ylimääräistä energiaa purettua sopivasti.

Minut kuulutettiin radalle. Kävin lävitse perusasiat; pysähdykset, siirtymät ja taivutukset, kunnes pilli vihelsi merkiksi aloittaa rata. Istuin harjoitusravissa ja minun oli vaikea pysyä liikkeessä mukana. Pysähdys oli kehno, käyntiaskel tai pari eksyi väliin. Tervehdin rauhassa ja annoin reippaasti pohkeita. Mustis polkaisi liikkeelle hyvässä ravissa ja olin menettää tasapainoni. Vatsani velloi. C:n kohdalla käännyimme oikealle, taivutus ei aivan onnistunut, Mustiksen kaula oli lähestulkoon suora ja takajalat tuntuivat lähtevän vasemmalle.  Sain hieman paremmin asetettua kulmaan ja lävistäjälle kääntyessäni, mutta Mustis ei enää tahtonut suoristua. Ravissa ei ollut selkeää muutosta, minkä tiesin varmasti vaikuttavan arvosteluun. Toivottavasti loppurata sujuisi paremmin.

Voltti oli lähinnä kellallaan olevan kananmunan mukainen, eikä välttämättä juuri kymmenen metriä halkaisijaltaan, toivottavasti tuomari ei sitä huomannut. Toinen lävistäjä oli hivenen parempi, mutta minusta tuntui, että pompin varmaan puolimetriä ilmaan satulasta. C-päädyn ympyrään petrasin kyllä tiessä, mutta ravi oli ponnetonta. Kolmikaarinen oli hyvin mielenkiintoisen näköinen, minkä sain huomata jälkikäteen nähdessäni maneesin pohjaan jääneet jäljet.

Seuraava lävistäjä oli kiemuraisempi kuin nimismiehen kiharat ja käyntiaskeleita tuli varmasti enemmän kuin ohjelmassa oli merkitty. Käyntiin siirtyminen oli onnistunut, mutta kulmat menivät taas ihan kuin ensimmäistä kertaa ilman taluttajaa olevalla ratsastajanalulla. Vaikka kuinka koetin valmistella laukkaa, se nousi vasta lähempänä kulmaa kuin L-kirjainta. Laukka oli hyvää ja voimakasta, ehkä turhankin eteenpäinpyrkivää. Voltti karkasi hieman loppua kohden, joten palasin uralle hieman ennen S-kirjainta. Laukka pysyi yllä hyvin S-M välin ja siirtyminen keskilaukkaan onnistui, kuitenkaan takaisin harjoituslaukkaan en päässyt ja ravikin oli kovin vauhdikasta ollakseen harjoitusravia. Sain tehdä täyden työn, jotta pysäytys onnistui ja huomasin olevani hieman L:n etupuolella pysähdyksessä. Peruutuksen kanssa oli ongelmia ja raviin siirtyminen tuli käynnin kautta.

Laukannosto oli taas hyvä ja voimakas, vaikka olisi saanut tulla hieman aikaisemmin, sillä minun piti jo siinä samassa oikeastaan kääntyä voltille, joka pääsi taas virumaan varmasti isommaksi kuin piti. Laukka oli taas voimakasta, joten jouduin toden teolla pidättämään Mustista, ettei se olisi rynnännyt minne sattuu, joten yksi raviaskel eksyi väliin ennen lävistäjälle siirtymistä ja tällä kertaa sain todenteolla ratsastaa laukkaa eteenpäin. B:n kohdalla Mustis suorastaan lysähti raville. Mustis kääntyi keskihalkaisijalle hieman myöhässä, mitä yritin parhaani mukaan petrata ratsastamalla suoraan kohti C:tä. Mustis tiesi vanhana kisaratsuna lopputervehdyksen tulevan, joten jouduin pitämään ravia yllä ja lopulta lopputervehdyksen tullessa pystyin vannomaan, että sen jalat olivat aivan sikin sokin. Juu, oli niitä parempiakin ratoja nähty.

Kävelimme hetken aikaa, kunnes palasin talliin vaihtamaan suitset. En kuullut omia pisteitäni, mutta ei se minua haitannut, minua ei oikeastaan kiinnostanutkaan kuulla.

Toisessa verryttelyssä Mustis oli paljon parempi, enkä itsekään ollut enää yhtä rautakanki kuin aiemmin. Verryttely oli ehkä parhaita, joita minulla oli ollut, mutta sehän ei ratkaisisi mitään.

Radalla kävin taas perusasiat lävitse. Nyt täytyisi myös pysähtyä laukasta, joten testasin senkin pariin otteeseen. Pillin vihellettyä nostin laukan ja suuntasin rauhassa, mutta hyvällä harjoituslaukalla L-kirjaimeen ja siitä keskihalkaisijalle. Pysähdys onnistui, joten jo nyt henkisesti pystyin huokaisemaan ja hymyilemään itselleni. Tervehdin tuomaria ja lähdin liikkeelle. Ravi oli hyvä, sopivaa harjoitusravia. C:stä taas käännyttiin oikealle ja M-E väliin saatiin hyvä keskiravi. Harjoitusravissa suuntasin keskihalkaisijalle, mistä hieman ennen I:tä lähdin hakemaan pohkeenväistöä kohti M-kirjainta. Väistöliike oli tasainen ja mukavan voimakas ja ravi jatkui hyvänä uralle siirryttäessä. Ratsastin tietoisesti hieman eteen koko voltin ajan, jolloin saimme kaikki palaset loksahtamaan kohdilleen. Taas uusi, pieni voittaja fiilis. H:ssa siirryimme keskiraviin ja taas saatiin hyvää ja laadukasta liikettä; enkä enää ollut mikään perunasäkki selässä. Harjoitusravi oli ehkä aavistuksen eteenpäinpyrkivää, mutta en antanut sen haitata, sillä kulman ja keskihalkaisijalle siirtymisen jälkeen sekin tasoittui. Aloitin pohkeenväistön taas samasta pisteestä, onneksi Mustikselle molemmat suunnat olivat lähes yhtä vaivattomia. Toinen voltti oli taas hyvin onnistunut, kauniin pyöreä, eikä ravin voimaa menetetty.

R:ssä Mustis kääntyi hyvin ja pienellä valmistelulla sain sen pysäytettyä vain pikkuisen bridongohjaa siirtämällä. Peruutukset onnistuivat istunnalla, ja takaisin raviin siirtyminen oli sulava ja voimakas. Sain hyvin ratsastettua uralle asti suoralla linjalla, eikä Mustis lähtenyt oikomaan. L:ssä siirryimme keskikäyntiin. Kokoaminen oli helppoa ja täyskäännös takaosalla onnistui lähes vaivattomasti. Käyntiä sain kuitenkin hieman ratsastaa eteen, mihin olin onneksi varautunut. E ja S välillä tapahtuva täyskäännös oli myös laadukas, vaikka tällä kertaa käynti jäi hieman ponnettomaksi. Onneksi sain ennen kulmaa ratsastettua Mustista eteen. Keskikäynti oli onnistunut ja valmistelu laukannostoon oli täsmällinen. Keskilaukka oli hyvää, voimakasta ja siirtymä onnistui kauniisti. C:n kohdalla taas laukka nousi hyvin ja sain pidettyä sen tasaisena. Kaarros L:stä oli tasainen ja puoliympyrä vastalaukkaa onnistui yllättävän hyvin: pelkäsin Mustiksen heittävän ristilaukalle tai tiputtavan raville. Raviin siirtymä oli hyvin onnistunut, enkä tuntenut lentäväni suunnilleen kuuhun asti. Seuraava laukannosto oli taas hyvä ja vastalaukka onnistui ehkä jopa hieman paremmin kuin toiseen suuntaan, tosin raviin siirtyminen olisi voinut olla askeleen aikaisemmin. C:ssä nostettu laukka oli jo hieman ponnetonta, mutta sain valmisteltua ja ratsastettua keskilaukan hyvin, ainakin omasta mielestäni. Harjoitusravi oli hieman turhan energistä, joten sain tehdä töitä oikeiden teiden seuraamiseksi. X:n kohdalla laukka nousi hyvin, mutta sain tehdä töitä, että linja oli suora. Pysähdys onnistui hyvin ja jalat olivat tasassa, mutta olimme ehkä hieman liian lähellä tuomaripöytää. Hymyilin ja taputin Mustista. Ori oli ansainnut tänään kyllä herkkuja!


Elva - Sepp's Stormageddon
Helppo A, 1/5 “Itsevarma ratsastaja saa korskuvan ratsunsa toimimaan hyvin”

Hoin sanattomia kiitoksia selväpäisestä, reippaasta ja uskaliaasta ponistani, kun lämmittelimme pikaisesti ennen luokan alkua. Auburn Estaten koreisiin Syysjuhliin oli kokoontunut niin maan pirusti porukkaa juhlistamaan Kalla-cupin alkua ja vuodenajoista ehdottomasti parasta, syksyä, mutta Owen käyttäytyi yllättävän rauhallisesti. Kaiken näköisiä ja kokoisia ihmisiä hevosineen oli joka puolella, esteluokat olivat päättyneet ja kinkerit jatkuivat nyt kouluratsastuksen merkeissä. Owen harppoi tahdikasta käyntiä eteenpäin, eikä juurikaan välittänyt hulabaloosta - oikeastaan poni taisi nauttia ihmispaljoudesta, ja tervehtipä se muutamaa lajitoveriaankin komeasti kiljahtaen. Olin odottanut nuorelta ponilta jonkinlaisia jännitysmomentteja, mutta se näytti viihtyvän Auburn Estaten mailla erittäin hyvin. Se sai paljon lempeitä katseita ihmetellessään kirjavaa porukkaa etutukkansa alta, taputin ponia kaulalle ravakasti - rohkea poika!

Verryttelyt oli verrytelty, ja tulikoe odotti. Suhtauduin Oweniin luottavaisin mielin, ja virnistin tuomarille leveästi alkutervehdyksessä. Liikkeellelähtö sujui rivakasti, ratsuni sinkosi eteenpäin niin että minäkin pääsin heti suorittamisen makuun. Maneesi oli korkea, ja syksyn puhurit kolistelivat sen nurkkia. Owen puuskutti kilpaa syystuulten kanssa ja sen suu toimi kuin viimeistä päivää. Ratsastin ponia eteenpäin määrätietoisesti mutta takaraivossani nakutti pieni hätähuuto. Verryttelyn rentous oli poissa, ratsuni tuntui hetkittäin kuin metsästä pyydystetyltä hirveltä. Pelkäsin menomme näyttävän kiireiseltä, mutta Owen onneksi liikkui melko tahdikkaasti ja tasaisesti, vaikka tuntuikin selkään aivan kummalliselta. Sitä ei tuomari kuitenkaan tiennyt, vaikka olinkin tuntevinani hänen katseensa selässäni, jaloissani ja nyrkeissäni. Nostin leuan pystyyn ja ohjasin korskuvan ratsuni ensimmäiseen sulkutaivutukseen. Me ei mokattaisi tätä, ratsastaisin ponin vaikka maailman ääriin vaikka se koittaisi kaahata kuuhun. Tai jotain sinne päin.

Sulkutaivutukset sujuivat mallikkaasti, eikä katsomokaan enää kauhistuttanut Owenia. Kierrosta aikaisemmin se oli vilkuillut katsomossa kurahaalarit päällä kahistelevaa pikkuihmistä, ja päästänyt matalan, huolestuneen korskahduksen. Nyt poni porskutti menemään suu vaahdossa, minulla hampaat irvessä ja tuomarilla kulmakarvat kurtussa. Kesken melko mallikkaan laukannoston maneesiin asteli seuraava ratsukko, ja latelin mielessäni jokaisen sadattelun jonka muistin. Tiesin nimittäin, mitä oli tulossa. Owen nosti päänsä, mulkaisi hevosta ja päästi pitkän, kimeän hirnahduksen jota seurasi toinen, matalampi örähdys. Olin punainen kuin paprika, tomaatti tai punajuuri kannustaessani poniani eteenpäin vahvalla pohkeella, poispäin vuoroaan odottavasta ratsukosta. Onneksi ohjelma oli pian ohi, lopputervehdyksessä Owen pyristeli eteenpäin vaikka kuinka tiivistin istuntaani yrittäen saada hevosen laskemaan kaikki neljä jalkaansa edes hetkeksi maahan. Väänsin kasvoilleni virnistyksen, ja taputin Owenia - topakka poika!


Iina Tamminen - Woldemortti
Helppo A, 5/5 “Hevonen tuntuu rautakangelta: asetus ja taivutus aiheuttaa päänvaivaa”

Olin pohtinut pääni puhki, että millä hevosella sitä osallistuisi kulmakunnan puhutuimpiin kilpailuihin. Pienoisena stressiperseenä halusin keskittyä vain yhteen suoritukseen, mieluummin vain yhteen luokkaan. Cee saisi hoitaa massakisaamiset. Lopulta valitsin Wompan, sillä olin keskittynyt aivan liian vähän isoon oriin, omaan suomenhevoskasvattiini. Wompa oli hoitaessa levoton ja polki Auburnin jättimäisen karsinan lattiaa. Cecilia oli suhteillaan järjestänyt meille oikein sisäpaikan, vaikka niitä ei varsinaisesti pitänyt olla jaossa. Rauhoittelin raudikkoa ja varustin sen määrätietoisesti. Korjasin muutaman nutturan paremmaksi, sillä täällä en kehtaisi tehdä mitään ”sinnepäin”.

Kävelin Wompan kanssa pitkät alkukäynnit tallin ympäristössä ja aloitin sitten verryttelyn. Olimme sijoittuneet muutamaan kertaan jopa Vaativa B -tasolla, mutta kunnon rutiinia suorittamiseen ei vielä ollut. Isoliikkeinen ori kohelsi aluksi ja oli äärimmilleen jännittynyt. Koetin parhaani mukaan ratsastaa sitä rennoksi, mutta Wompa kulki vielä radallakin kuin rautakanki. Se ei tahtonut taipua tai asettua, ei sitten millään. Muuten muistin radan ihan hyvin, mutta perusratsastuksemme oli todellinen rimanalitus. Huokaillen taputin Woldemorttiani radan jälkeen. Rusettia emme saisi, mutta ainakin pääsimme kokemaan kartanon.

Valmennusarvonta

Ulkopuolisten kesken arvotut valmennukset ovat nyt selvillä. Kouluvalmennuksen voitti Siri Peurankoski ratsullaan Paranoid Hopper, estevalmennuksen voitti Rasmus Alsila @Rasmus A. ratsullaan Sandwich Superman W. Valmennukset lähetetään voittajille myös sähköpostitse. Onnittelut!

Kouluvalmennus:

Sunnuntai 8.10.2017, Auburnin kartanolla

Olimme Amandan kanssa päättäneet viedä Auburnin kartanon virtuaalisella maailmankartalla mahdollisimman korkealle. Tähän pyrkimykseen päästäksemme järjestimme pienet, mutta näyttävät seurakilpailut. Kilpailu toi meille mukavasti kävijöitä, joskin halusimme maineemme kiirivän vieläkin kovaäänisemmin. Niinpä päätimme arpoa ulkopuolisten lähtijöiden kesken valmennukset, olimmehan valmentajina haluttua tavaraa. Kouluratsastusvalmennuksen voittajaksi arvonnasta selviytyi Siri Peurankoski.

Otin naiseen yhteyttä voiton tiimoilta ja sovimme valmennuspäivän Auburniin. Siri saapui selkeästi hieman jännittyneenä, mutta hyvin valmistautuneena ruunansa Paranoid Hopperin kanssa tilalle. Nainen talutti Samun maneesiin ja tuli kättelemään minua kohteliaasti.
”Hieno ruuna”, sanoin ja katsoin hollantilaista arvioiden. Totta puhuen muistin ruunan paremmin esteradalta, mutta sehän ei haitannut. En olisikaan osannut pitää vakuuttavaa Grand Prix -tason kouluvalmennusta, sellainen oli enemmän Amandan heiniä. ”Aloitetaanko? Voit verrytellä itsenäisesti, niin tarkkailen teitä vähän.”

Siri nyökkäsi ja kiipesi tottuneesti satulaan. Maneesissa ei ollut muita ratsukoita, mutta Samu oli silti rento. Huomasin keskellä suurta maneesia kierrellessäni, että yleisöön oli tupsahtanut väkeä. Sirillä oli joku mukana tukijoukkonaan ja tallimme kouluratsastajat Mikke, Tilda ja Lotta olivat saapuneet seuraamaan yksityisvalmennusta. Samu oli alkuun vähän tahmea, mutta Siri antoi sille aikaa vertyä. Nuori ruuna liikkui ilmavasti ja irtonaisesti. Tykkäsin sen varmuudesta.

Kun Siri oli lämmitellyt itsekseen, kasasin maneesiin pienen kavaletin. ”Se näytti paljon energisemmältä kisojen esteradalla, niin pistetäänpä poikaan vähän vauhtia ennen koulunypläämistä”, ilmoitin. Päättäväisenä Siri nyökkäsi ja tuli käskystäni kavaletin muutamaan kertaan molempiin suuntiin. Samun vauhtinappula löytyi selkeästi ja katse syttyi. Pyysin ratsukkoa tekemään toisen lyhyen sivun koottua laukkaa, toisella lyhyellä sivulla heidän täytyi tehdä käyntisiirtyminen. Ennen kulmaa piti ehtiä nostaa laukka uudestaan ja Siri joutuikin kokoamaan ruunaansa voimakkaasti. Muutaman kierroksen jälkeen ratsukko tajusi jutun juonen ja välissä hypättävä kavaletti antoi ruunalle polttoainetta.

Pienten välikäyntien jälkeen käskin Sirin pysyä vain toisessa päädyssä ja siirtyä uran sisäpuolelle. Nyt tarkoituksena oli äärimmäisen tarkka kulmien ratsastus, joka toteutettiin pientä suorakulmiota ratsastamalla. Ennen kulmaa ratsukko kokosi käyntiään ja kääntyi sitten seuraavaan suuntaan takaosakäännöksellä. Laukan jälkeen Samun käynti oli juuri sopivan tarmokasta, joskin Siri joutui silti ratsastamaan ruunaansa vahvalla pohkeella. ”Hyvä! Jatka samaa, mutta ota pitkät sivut harjoitusravia. Valmistele käyntisiirtyminen hyvin, jotta ehditte tehdä täydellisen takaosakäännöksen.”

Loppuun laitoin ratsukon tekemään vielä hieman raviväistöjä ja avotaivutusta, josta nämä selviytyivät ihan kunniallisesti. ”Hienoa Siri! Samu vaikuttaa todella rennolta ja järkevältä ikäisekseen, mutta on siinä potentiaaliakin. Ravaa rennosti pitkin ohjin vähän aikaa, sitten kunnon loppukäynnit.” Juttelimme Sirin kanssa vielä vähän niitä näitä ja olin iloinen, että maltoin olla ehkä tavallista ystävällisempi valmentaessani. Ulkopuolisille meistä piti antaa ammattimainen ja ystävällinen kuva.

Valmentajana Isabella Sokka

---

Estevalmennus:

Sunnuntai 8.10.2017, Auburnin kartanolla

Arvoimme myös esteluokkiin osallistuneiden kesken yhden yksityisvalmennuksen. Sen voitti oma Rasmuksemme, joka oli osallistunut kilpailuihin Laran lisäksi lainahevosellaan Sandwich Supermanilla ja sai näin oikeuden osallistua arvontaan. Lainahevonen kannatti, sillä arpaonnen lisäksi Rasmus nappasi orilla voiton 100 cm luokasta. Katselin ratsukon kilpasuoritusta oikein hyvilläni ja Rasmus ratsasti ehdottomasti edukseen. Odotinkin valmennusta lähes malttamattomana – laadukkaita ratsukoita oli aina ilo valmentaa. Niissä oli haasteen lisäksi se hyvä puoli, että yleensä ratsukko menestyi joka tapauksessa ja valmentaja saisi samalla mainetta. Oikein hyvä tilanne Auburnin kannalta siis.

Rasmus talutti komean ja ison englanninpuoliverisensä tottuneesti maneesiin. Rotu oli mieleeni ja merkitön ruunivoikko väritys teki siitä näyttävän. Rasmus aloitti rennosti verryttelyn, eikä häiriintynyt katsomoon kipuavista tallilaisista. Julia kurkki etunenässä, vierellään Minka ja Jemiina. Tytöt taisivat valokuvata komeaa ratsukkoa. Rasmus näytti orin selässä oikein hyvältä, hoikka kroppa sopi ison hevosen pariksi. Lämmittely oli ammattimaista katseltavaa, totesin tyytyväisenä mielessäni. Huomasin kuitenkin, että olin saanut hevosesta aivan väärän vaikutelman kilpailuissa. Rata näytti heidän suorittamanaan varmalta ja helpolta, mutta huomasin, että Sasu oli alusta alkaen jopa tahmea ja hankala ratsastaa.

Rasmus ratsasti oria määrätietoisesti eteen, mutta teki sen niin siististi, etten heti tajunnut jutun juonta. Mies ei tainnut olla orin selässä ensimmäistä kertaa. ”Aika hyvältä näyttää, mutta onko se vähän raskas?” kysyin. Vähäpuheiseen tapaansa Rasmus sanoi, että aina. Mietteliäänä koetin keksiä ratsukolle sopivaa tehtävää.

”Anna sille reilusti ohjaa ja ratsasta pelkästään eteen hetken aikaa. Älä murehdi muodosta, vaan koeta saada se liikkumaan rehellisesti ja rennosti eteen, niin että askel pidentyy.”
Näin Rasmuksen ilmeestä, että mies ei olisi halunnut luovuttaa kauniista muodosta milliäkään. Hetkellisesti hän kuitenkin antoi valmentajalleen periksi ja pidemmällä kaulalla Sasukin pidensi askeltaan reilusti. ”Tee kunnon lisäykset ravissa”, ohjeistin. ”Hyvä! Ja kokoa. Nyt uudestaan ravilisäys, sitten koottua ravia ja siisti laukannosto.”

Orin moottori alkoi pyöriä, mutta Rasmus ei todellakaan saanut levätä kyydissä. Annoin miehelle hetken hengähdystauon välikäyntien muodossa, itse samalla rakentaen esteitä. Miehellä alkoi olla hiki, ja kurittomat pähkinänruskeat kutrit pyrkivät kypärän alta otsalle. Komeine nappisilmineen Rasmus oli oikea estetyttöjen päiväuni, naureskelin itsekseni. Hevonen taas oli lihaksikas ja isoliikkeinen, mutta selkeästi työläs ratsastaa. Kunnon hyppääminen alkoi ja ori ylitti esteitä selkeästi voimansa turvin. Erityisen ketterä tai nopeajalkainen se ei edes ollut, mutta jopa 120 cm esteet tuntuivat sille lastenleikiltä – laiskakin hyppy riitti puhtaaseen ylitykseen.

Rasmus ratsasti oria sinnikkäästi ja määrätietoisesti, ja sarjalla oli pelkästään ratsastajan ansiota, että toisen esteen puomit säilyivät paikallaan. Hevonen oli hieno, mutta veikkasin Laran olevan tuhannesti taitavampi. Sen – tai sen jälkeläisten – kanssa Rasmus pääsisi varmasti pitkälle. Mies osasi totisesti ratsastaa. Kehuin Rasmusta hyvästä istunnasta ja ihailtavan hienovaraisesta apujen käytöstä, vaikka Sasu olikin työläs ratsastaa. Seuraavassa valmennuksessa tarkkailisin Rasmusta ja Laraa ihan uusin silmin.

Valmentajana Isabella Sokka