Nyt meni jotain pieleen (off)

//Odottelen toista Mikaelia mukaan, ei ole avoin//

Kävelin tallin käytävää pitkin pesupaikalle ratsastussaappaat jalassa ja musta kypärä kädessä roikkuen. Haitta näytti seisovan yllättävän kiltisti, mutta hyvinkin virkeän oloisena ja selvästi jo valmiiksi varustettuna. Silja seisoi tamman vierellä hymyillen ja silitellen puoliveristä kaulasta. Pysähdyin Haitan eteen ja se yritti hapuilla turvallaan kypärääni kohden kuin odottaen, että siellä olisi herkkuja. Ei siellä kuitenkaan ollut, mutta silitin läsipäätä otsasta.

Sitten katsahdin Siljaan ja olin jo kiittämässä blondia avusta, niin hyvällä tuulella olin, mutta sitten silmäni osuivat tamman jalkoihin. Laivastonsiniset pintelit oli laitettu ihan väärin. Ei nyt mitenkään kirjaimellisesti väärin, sillä olihan tyttöystäväni hevosihmisiä itsekin ja osasi tämän kyllä. Minusta ne olivat huonosti laitettu, koska minulla oli pahaa taipumusta perfektionistin piirteisiin. Minusta hevosen ulkonäöllä ei esimerkiksi ollut väliä, mutta vinossa ja vähän rutussa olevat laivastonsiniset pintelit olivat liikaa.

"Laita pintelit uudestaan", tokaisin vakavana Siljalle ja huomasin kuinka hymy hänen huuliltaan katosi.
"Mitä?" tuo katsoi minua kuin olisi kuullut ihan väärin.
"Jos haluat auttaa niin tee asiat kuten pitää. Laita pintelit uudestaan ja niin, että ne on suorassa joka kohdasta."
"Nehän on ihan hyvin!" Silja älähti epäuskoisena ja mä pyöritin päätäni.
"No ei tasan tarkkaan ole tarpeeksi hyvin!" ääneni alkoi pikkuhiljaa nousemaan. "Jos sä et osaa niitä laittaa, niin voin hyvin ettiä jonkun muun, joka osaa laittaa ne paremmin kuin pikkulikat, jotka käärii pinteleitä tuntikonien jalkoihin".

Kävelin hitaasti tallikäytävää pitkin, pysähtyen ajoittain rapsuttelemaan jotakuta hevosta kaltereiden välistä. Mä olin lyhyessä ajassa ehtinyt tykästyä Auburnin meininkiin, joka ei prameudestaan huolimatta ollut ihan niin tiukkapipoinen, kuin olin alkujaan kuvitellut. Se oli hyvä - en mä olisikaan jaksanut mitään karsinankuivikkeiden millintarkkaa asettelua, vaikka tottakai oli mukavaa, kun tallilla oli siistiä. Olin lupautunut tekemään pari avustavaa iltatallivuoroakin, jotka eivät olleet hassumpia. Etenkin, jos sai vuoron sai tehdä Amandan kanssa.

Mä olin keskittynyt silittelemään Eelan sametinpehmeää turpaa, kun hieman tavallista äänekkäämpi keskustelu havahdutti mut. Uteliaisuuttani mun oli tietenkin pakko mennä katsomaan, mistä oli kyse. Karsinan edustalla joku vähän ylimielisen näköinen mies, joka oli epäilyksettä myös kyseisen hevosen omistaja, tylytti viatonta hevosenhoitajaa parista rypystä pinteleissä. Koska mä en voinut olla auttamatta neitoa hädässä, piti mun mennä avaamaan suuni.

"Tuskinpa sitä hevosta häiritsee pari taitetta käärinliinoissa", tokaisin nojaten rennosti vastapäiseen karsinaan. "Mä kun kuvittelin, että sinne maneesiin mennään ratsastamaan eikä peilailemaan, mutta kukin tyylillään."
Eipä ollut minun asiani, jos joku halusi koko kokonaisuuden näyttävän hyvältä, mutta siinä vaiheessa kun ei hoitajan ihan kelvollisesti laittamat pintelit kelvanneet, niin saisi jätkä laittaa varusteensa itse. Kiittämätöntä toimintaa.

Vieraan miehen sanat keskeyttivät alkavan lauseeni ja käännähdin kylmästi katsomaan tulijaa. Kuka uskalsi puuttua minun asioihini tai oikeastaan minun ja Siljan asioihin, jotka eivät todellakaan kuuluneet nyt muille. Vaaleahiuksinen mies nojaili rennosti vastapäiseen karsinaan ja mä katsoin sitä suoraan silmiin.

"Tämä asia ei nyt taida kuulua ihan sinulle", ristin kädet ja katsoin toista miestä ylimielisesti. "Ja saan taatusti vaatia, että pintelit laitetaan kuten minä haluan ilman, että joku vieras puuttuu siihen lainkaan. Me ei olla missään minimaalisella puskatallilla hoitamassa poneja", tylytin ja Silja mulkaisi mua aika pahasti. Mä en kuitenkaan välittänyt siitä.
"Mikke, anna olla", blondi huokaisi sitten ja kyykistyi avaamaan etusen pinteliä laittaakseen sitä uudestaan. "Mä laitan ne paremmin kun kerta käsketään", tuo pyöräytti silmiään vielä perään.
Hymyilin ja katsoin toista miestä sitten uudestaan.
"Katsos, ei mitään ongelmaa", levitin käsiäni ja käänsin sitten selkäni tuntemattomalle tulijalle.

Haitta seisoi edelleen rentona ja aloillaan varusteet yllään. Välillä se meinasi kuopia ja turhautua, mutta tyttöystäväni jämäkkä komento sai tamman taas rauhoittumaan. Sitten katseeni käväisi Siljassa, joka vaikutti lievästi sanoen ärtyneeltä, mutta kun tuo hoiti hommansa niin ei minulla siihen ollut mitään sanomista. Hyvä vaan, että korjasi virheensä.

Käytävällä riehunut mies ei tosiaankaan vaikuttanut olevan tyytyväinen siihen, että puutuin hänen asioihininsa. Totta tosiaan oli ettei asia minulle varsinaisesti kuulunut, mutta kun nyt olin Auburnissa työntekijänä, tuli mun tehdä osani myös sen eteen, että ilmapiiri tallilla ei täysin myrkyttyisi ylimielisten hevostenomistajien vuoksi, jotka kuvittelivat omistavansa koko tallin vain siksi, että heillä oli rahaa.

Vaaleahiuksinen tyttö keskeytti miehen lupautuen korjaamaan pintelit paremmin. Toki hevosenhoitajan tehätävänä oli varustaa hevonen omistajan toiveiden mukaan, mutta mun mielestä tää oli vähän liioittelua - pintelithän oli ihan hyvin jo alunperin!
"Ei tosiaan olla puskatallilla, vaan tasokkaalla yksityistallilla, jossa tulee myös käyttäytyä sen mukaisesti. Täällä ei ole tapana huutaa tai tiuskia hevosenhoitajille - sen voi tehdä jossain muualla", vastasin vähän tiukempaan sävyyn.

Tosiasiassa olin ollut Auburnissa vasta sen verran vähän aikaa, etten tiennyt, oliko täällä tapana korottaa ääntään ja alistaa hevosenhoitajia. Todennäköisesti ei, mutta en ihmettelisi, vaikka Amanda olisi näyttänyt itse esimerkkiä - se nainen kyllä osasi ilmaista itseään selkeästi ja kuuluvasti.

Mä olin jo uskaltanut luulla, että vaaleakutrinen mies olisi kadonnut paikalta Siljankin hyväksyessä tilanteen lopulta mukisematta, mutta ehei. Siellä se edelleen seisoi, sillä tiukempisävyinen ääni kuului selkäni takaa ja sain hetken purra huultani ennen kuin käännyin taas toisen puoleen. Silja mulkaisi mua taas varoittavasti, koska hän jos kuka tiesi, etten omistanut kovin kärsivällistä luonnetta, saati pitkiä hermoja.

"Kuka kumma sä kuvittelet olevasi kun sä puhut mulle noin?", katsoin tylysti minulle tuntematonta henkilöä -olikohan tuo edes hevosenomistaja täällä? Epäilin.
"Ja tämä tässä on tyttöystäväni, joka omasta vapaasta tahdostaan haluaa hoitaa hevostani. Minun hevosiani hoidetaankin sitten hyvin ja tarkasti tai ainakin kuten minä haluan. Jos edes pintelit ovat eritavalla kuin haluan niin se pitää korjata. Siihen ei ulkopuolisen tarvitse puuttua", äänestäni kuulsi läpi selvä ärtyneisyys ja inho. En sietänyt lainkaan ulkopuolisia, jotka sanoivat mitä minun piti tai ei pitänyt tehdä, silloin jos puhuja ei ollut valmentaja. Silloin osasin jopa kuunnella jos olin hevosen selässä.

"Mikke!" Silja komensi taas takaani vähän tiukemmin, koska hän taisi hävetä käytöstäni aikalailla. Mä en kuitenkaan sillä hetkellä kiinnittänyt naiseen mitään huomiota kun syynäsin vierasta päästä kantapäähän. Olisi kyllä varmasti pitänyt, koska käytökseni oli hävettävän ylimielistä.

Miehen äänensävy pursusi ylimielisyyttä, enkä mä muista, että olisin vähään aikaan törmännyt noin itseään täynnä olevaan ihmiseen. Miehen tyrmistynyt 'kuka sä oikein kuvittelet olevasi' -lausahdus sai mun kasvot epäuskoisen hämmentyneeseen virneeseen. Ja seuraavat sanat saivatkin mut jo vihaiseksi. Kuka hitto vie kohtelee tyttöystäväänsä kuin palvelijaa?

"Ja kukakohan kohtelee tyttöystäväänsä noin, joka vapaasta tahdostaan haluaa hoitaa sun hevosta," hymähdin. Mun kasvot olivat edelleen ystävällisessä hymyssä, vaikka oikeasti mun olisi tehnyt mieli näpäyttää jätkää ihan kunnolla. Harmillisesti olin täällä töissä, eikä mun tapoihin kuulunut muutenkaan turhanpäiväinen tappeleminen.
"En mä sua siitä syytä, että haluat hevostasi hoidettavan tietyllä tavalla, mutta ei se silti oikeuta käskyttämään tyttöystävää kuin palvelijaa."

"Ja tosiaan, unohdin esittäytyä", tokaisin edelleen liioitellun ystävällisellä äänellä. "Mikael Gren, toimin täällä ratsuttajana."
Ojensin miehelle kättäni, vaikka epäilin ettei hän haluaisi tarttua siihen.

Toinen ei osannut lopettaa, ei sitten millään ja pieni hymy toisen huulilla sai ärtymyskäyrän nousemaan entistä korkeammalle. Astelin muutaman askeleen lähemmäs vierasta ja annoin kasvojeni paistaa läpi kaiken sen negatiivisuuden sitä enempää ajattelematta. Kieleni päällä oikein kohosi sanoja ja lauseita, joita olisin voinut seuraavaksi syytää miestä kohden, mutta en ehtinyt. Tämä tuntematon vaaleatukkainen asioihin sekaantuja päätti esittäytyä.

Nimensä sanottua mielessäni kiersi pieni huvittunut sävy, sillä harvoin sitä tapasi tallilla nimikaimoja. Seuraava lause sai minut kuitenkin puristamaan huuleni tiukaksi viivaksi yhteen. Ilmeeni taisi vakavoitua entisestään, sillä olin tottunut aina kunnioittamaan valmentajia ja ratsuttajia. Nyt tilanne oli kuitenkin niin ristiriitainen, etten heti tiennyt miten sanoa.

Lopulta kuitenkin päätin tilanteen ehkä huonommalla tavalla, sillä ajattelin, että tilanne oli mennyt jo, eikä ratsuttaja-sana enää pelastanut tilannetta.
Tartuin ojennettuun käteen ensin pieni virne huulillani: "Mikael Aarnisuo", sitten puristin otettani tiukemmaksi ja hymy katosi kasvoiltani vähän uhkaavampaan sävyyn.
"Olet tallilla työntekijänä ja minä olen asiakas. Saisit myötäillä maksavaa puolta vähän paremmin."

Mä ehdin jo toivoa, että tilanne olisi voinut kääntyä päälaelleen, ja me oltaisiin voitu vielä pelastaa epämiellyttävä tilanne. Toisen Mikaelin sanat saivat mut kuitenkin ärsyyntymään entisestään, enkä mä jaksanut enää hymyillä, vaan kasvoilleni vaihtui asiallisen kylmä ilme. Miten ihmeessä tänne oli eksynyt joku noin ylimielinen tyyppi, ja miten ihmeessä voi käydä niin huono tuuri, että sillä vielä sattui olemaan sama nimi kuin mulla. Onneksi Auburnilla oli varaa valita asiakkaansa ja mun kokemuksien mukaan Mikael lentäisi ratsuineen tallista kuin leppäkeihäs, jos se käyttäytyisi samaan tyyliin Amandan kanssa.

"Aivan, olen pahoillani", tokaisin tarkoittamatta sanaakaan. "Yritän vain huolehtia, ettei tallin ilmapiiri muutu turhan myrkylliseksi ja karkoita kaikkia muita asiakkaita, sä kun et ole ainoa hevosen omistaja täällä."
Hetken aikaa mä toivoin, etten olisi koskaan puuttunutkaan tilanteeseen. Keskustelu tämän maailmanvaltiaan kanssa tuntui pilaavan mun koko päivän. Huonossa tapauksessa Mikael kaiken lisäksi kantelisi musta värikkäiden lisäysten kera ja saisin kenkää ennen kuin olin kunnolla ehtinyt työssäni aloittaakaan.

Katselin kuinka toisen kasvoilta häipyi viimein se inhottava hymy ja astahdin askeleen taaksepäin. Luulin, että tilanne olisi jäänyt tähän. Toinen olisi voinut hyvin lähteä jo kävelemään muualle "pahoittelunsa" jälkeen, mutta viimeinen lause vähän pyörsi kaiken. Kumpikin taisi haluta sanoa viimeisen sanan tälle asialle ja meinasin jo sanoa jotain takaisin, mutta tunsin kuinka Silja otti kämmenestäni kiinni. Naisen kosketus hellitti vähän hermojani, enkä avannut suutani ihan heti.

"En, en olekaan", tyydyinkin aluksi myöntämään. "Ja jos työntekijällä on valittamista siitä miten asiat hoidan niin voit sinä toki tulla korjaamaan Siljan pintelöinnin niin minun ei tarvitse valittaa hänelle", ääni muuttui taas aavistuksen ivallisempaan suuntaan. Haitta onneksi seisoi yllättävän rauhallisena aloillaan. Sehän tästä olisi puuttunut jos nuori olisi hermostunut tai menettänyt hermonsa kuten minä.

Onneksi myöskään tallissa ei vielä näkynyt muita todistamaan tätä pientä riidanpoikasta, sillä vaikka en kauheasti ollut kiinnostunut muiden mielipiteistä niin Amandan tai Isabellan tulo paikalle olisi ehkä muuttanut tilannetta.

Mä huokaisin raskaasti, osaamatta päättää yrittäisinkö korjata tilannetta, vai tyytyisinkö vain poistumaan paikalta. Tulevaisuuden kannalta olisi todennäköisesti parempi, jos välit asiakkaisiin olisivat hyvät, mutta ylimielisen miehen edessä mateleminen ei kuulostanut lainkaan houkuttelevalta. Ehkä mun olisi kuitenkin oltava se aikuisempi tässä tilanteessa ja tarjota sovintoa.

"No niin, ehkä tää tilanne lähti nyt vähän väärille raiteille", myönsin juoksuttaen sormiani hiusten läpi. "Ei mun ollut tarkoitus tulla valittamaan, välillä tulee vaan turhaan puututtua toisten asioihin."
En edelleenkään ollut sitä mieltä että puuttumiseni oli turhaa, pintelithän olivat kaiken kukkuraksi ihan kelvollisesti laitetut. Soin Mikaelille ja tämän tyttöystävälle kuitenkin pahoittelevan hymyn osoittaakseni yritykseni korjata tilannetta.

"Sulla on nätti hevonen, onko se ollut sulla kauankin?" En tiennyt, onnistuisiko yritykseni kääntää keskustelu sivistyneempään suuntaan, mutta ainakaan kovin paljoa pahemmaksi ei ensikohtaamiseni Mikaelin kanssa voinut mennä.

"Näköjään", tuhahdin ärtyneenä toisen ensimmäiselle lauseelle, vaikka toinen Mikael näytti vähän pahoittelevalta tilanteessa. Mä en kuitenkaan osannut päästää irti luonteenpiirteestäni, jota myös Silja piti lapsellisena.

Seuraavaksi mies yritti kääntää keskustelua positiivisempaan suuntaan, mutta tässä tilanteessa en edes halunnut leppyä ratsuttajalle. Yleensä olisin ottanut positiiviset kommentit hevosestani jopa kiitoksen kera vastaan, sillä Haitasta osasin olla ihan ylpeä. Tosin ulkonäkö oli minulle toissijainen seikka, hyvä suorituskyky riitti.

Päätäni pyöritellen lähinnä naurahdin Mikaelille ja kävelin Haitan viereen. Mun puolesta tää keskustelu oli tältä osin tässä. Silja sen sijaan loi pahoittelevan katseen mieheen.
"Hei, kiitti että ees yritit", nainen kiitti hymyillen Mikaelia ja mä kuuntelin silmiä pyöritellen tyttöystäväni puheita. Mitä nyt tuokaan oli tarkoittanut?

Mikael ei näyttänyt edes vaivautuvan vastaamaan mun kysymykseen, vaan käänsi mulle tylysti selkänsä. Just joo, antaa miehen murjottaa sitten, en jaksaisi tuhlata energiaani tähän asiaan enempää. Sen sijaan Mikaelin tyttöystävä tuntui olevan reilusti mukavampaa sorttia, ja vaikutti pahoittelevan poikaystävänsä käytöstä. Vastasin naisen hymyyn ja nyökkäsin.

"Sun miehes vissiin vähän enemmän lepyttelyä kun tää mun aiheenvaihtoyritys", naurahdin Siljalle. "Mutta ehkä mä poistun nyt paikalta ennen kuin ehdin aiheuttaa enempää draamaa." Vilkaisin vielä viimeisen kerran Mikaelia, ennen kuin käänsin selkäni kaksikolle. Ensi kerralla en kyllä puuttuisi tilanteeseen - oli se sitten mikä hyvänsä.