Kun työt haittaa harrastusta (on)

Odotan peliin Amandaa, ei avoin.

Torstai ilta oli ollut kolean sateinen. Olin saanut Mustiksen ratsastettua ja vaikka ori ollut taas kerran aivan mahtava, mieleni oli apea. Tiesin, että orilla oli enemmän annettavaa, kuin minulla olisi mahdollisuus tarjota tilaisuuksia. Lisäksi kiinnostus orin estetaitoja kohtaan oli kasvanut, mutta minulla ei ollut aikaa ja osaamista opettaa oria esteille, toinen liikuttajakaan ei olisi pahasta, sillä syksyn työkuviot olivat todella kiireiset.

Loimitettu ori sai jäädä karsinaansa, sillä muutkin otettaisiin kohta sisälle. Tyytyväisenä se jäi syömään iltaheiniään, kun vein satulan, suitset ja muut varusteet satulahuoneeseen. Varusteet jätin levälleen ja kävin täyttämässä varusteiden pesuun käytettävän vesiämpärin. En ollut mistään niin tarkka, kuin hyvästä varustehuollosta.

Ämpärin täytettyäni istahdin jakkaralle satula sylissäni ja ryhdyin pesemään sitä. Varusteiden peseminen oli jotenkin ihanan rentouttavaa puuhaa ja sain vajota rauhassa ajatuksiini.

Päivä oli ollut kurja, kuin suoraan pahimmasta painajaisesta: juuri siitä painajaisesta, jonka kyllä tajuaa olevan vain pahaa unta, mutta herääminen on mahdotonta. Amanda ei jaksanut keskittyä enää sitäkään vähää asiakaspalveluun, mitä oli ehkä joskus vahingossa harjoittanut, vaan antoi kilometrien päähän näkyä painuneet kulmansa ja tummat silmänalusensa. Kyllä - vaikka vaaleaverikkö oli kaunis ammattimalli, väsymys ei antanut hänellekään armoa. Amanda marssi Leevin villaloimi kainalossaan kohti satulahuonetta, aikeinaan viedä se viikattuna kaappiin.

Perijätär avasi oven, ja huomasi Lotan puunaamassa Mustiksen satulaa.

"Moi."

Hätkähdin hieman ääntä, olin ollut uppoutunut ajatuksiini. Amandan tervehtiessä käännyin katsomaan häntä. Nainen näytti suorastaan karsealta, I feel you, bro, teki mieli sanoa, mutta kuitenkin pidin suuni kiinni asiasta.

"Ah hei Amanda. Sinun kanssasi halusinkin jutella." sanoin kevyesti hymyillen, ystävällisintä hymyäni. Jatkoin satulan kiillotusta samalla.

Amanda käveli suoraan Leevin kaapille, avasi sen ja asetteli loimen nätisti hyllylle. Lotan ystävällinen tervehdys sai naisen vain hymähtämään ja painamaan silmänsä hetkeksi kiinni. Jos olisi löytynyt yksikin rikkinäinen varuste, yksikin kynttilä tai mitään tavallisuudesta poikkeavaa, Amanda taluttaisi hevoset tarhoihinsa ja sytyttäisi koko tallin itse henkilökohtaisesti palamaan. Ja varmistaisi, että tekijä olisi silloin sisällä. Vaaleaverikkö sulki kaapin, kääntyi ja käveli hitaasti käsiään ilmassa venytellen Lotan luo.

"Kerro vain", Amanda sanoi haukotellen.

"Mietin vain, kun omat työni vievät nyt niin paljon aikaa... Ja muutenkin, minusta olisi mukavaa, jos Mustis saisi enemmän vaihtelua arkeen, ehkä jopa kokeilisi esteitä.. Niin, jos hommaisin Mustikselle vuokraajan.." Selitin ajatuksiani pohdiskellen. "Mutta toki vain pariksi päiväksi viikossa, mun vaan pitää ruveta käymään työpaikalla enemmän ja matkat vie paljon aikaa" lisäsin kiireesti ja upotin pesusienen vesiastiaan.

Amandalle tälläisestä asiasta puhuminen oli yllättävän vaikeaa, olihan hän kuitenkin vastuuvalmentajani. Ja minä kun olin itse niin estekammoinen, että mikään yli kavaletin ei tulisi kuuloonkaan.

Amandan venyttely keskeytyi. Hetkinen, vuokraaja? Vaaleaverikkö katsoi toinen kulma kohollaan satulaa puunaavaa Lottaa, jolla oli selvästi vaikeuksia kertoa asiaa perijättärelle. Puheesta kuulsi lievä pahoittelu. Tietenkään se ei sopisi, ei missään nimessä: kuka nyt haluaisi katkoa hienon kouluhevosensa jalat johonkin typeriin puomeihin, jotka laitettiin radalle vain siksi, että kouluratsastuksessa epäonnistuneet ratsastajaparat saisivat tarkoituksen elämälleen. Sehän oli suorastaan karmea ajatus.

"Vai niin", Amanda totesi, eikä peitellyt pettymystä äänestään. "Eihän motivaatio ole hukassa?"

"Ei tietenkään, Mustis vaan tarvitsee enemmän liikuntaa, kuin voin juuri nyt tarjota sille. Hyvä, etten oikeasti kuole työmääräni alle: meillä ei ylityötunteja tunneta." Sanoin hieman hämmentyneenä, hipaisin kostealla sienellä satulasaippuaa ja jatkoin satulan pesua pyörivin liikkein.

Amanda tuhahti vaisusti. No, hevonen oli Lotan, ja jos päätös ei tarkoittaisi heidän osaltaan kouluvalmennuksien tason radikaalia laskua, oli se yksi ja sama Amandalle. Nainen potki kengänkärjillään satulahuoneen lattiaa ja katseli kuinka punapää puhdisti satulaa antaumuksella.

"Sinä sen päätät", perijätär sai lopulta sanottua. "Ei lisäliikunta ja kunnonkohotus huono asia ole, esteistä voidaan olla montaa mieltä."

Amandalla oli selvästi huono päivä. Tosin olin kuullut huhua hänen huutaneen tänään tallissa. Tapahtuma oli luonut paljon keskustelua, mutta en välittänyt juoruista, muiden asiat eivät olleet minun asioitani niin kauan, kun ne eivät koskeneet minua tai Mustista.

"Niin no. Jos Mustis ei hyppää, niin sitten ei hyppää ja jos hyppää niin korkeintaan kerran viikossa jotain polvenkorkuista.." ilmoitin ystävällisesti.

"Ai niin, huomasin, että ilmoitukseni Mustiksen rikotusta loimesta oli poistunut ilmoistustaululta. Onko asiaan tullut mitään selvyyttä, jos saan udella?" Lisäsin vielä. Uusi loimi oli jo tilauksessa, joten kauaa ei ilman villaloimea tarvitsisi pärjätä.

Amanda nyrpisti nenäänsä Lotan vastaukselle. No, olihan perijätär vasta edellisenä iltana itsekin miettinyt, että Leevi saisi varmasti työskentelyynsä uudenlaista energiaa, jos se pääsisi hyppäämään useammin. Hyppäisikö Amanda sillä itse sitten useammin? Ennemmin helvetti jäätyisi. Vaaleaverikkö hätkähti ajatuksistaan, kun Lotta tiedusteli revennyttä loimea.

"Aivan", nainen rykäisi kuin unesta heränneenä. "Asia on käsittelyssä, kerron heti enemmän kun olen saanut pariin asiaan selvyyden", Amandan ääni vaimeni loppua kohden. Totta tosiaan, koko ilkivaltainen omaisuuden tuhoaminen oli vielä loppuratkaisua vailla.

"Keskustelen Isben kanssa vielä loimen korvaamisesta."

"Ah, sepä ystävällistä." Sanoin. En kuitenkaan uskonut, että loimen korvaus mikään päätähuimaava olisi, jos sellaista tulisi.

Jatkoin seuraavaan satulan osaan. Kai minä sitten jonkun ilmoituksen tekisin, jotta Mustis saisi oman vuokraajan.

// Lopetellaanko me..?

Lotan kiitos loimen korvaukseen kuulosti suorastaan teennäiseltä, mikä sai Amandan sisuskaluissa polttelemaan: nainen ostaisi vaikka kaksikymmentä uutta loimea, jos se vaadittaisiin punapään tyytyväisenä pitämiseen. Kukaan ei lähtisi levittelemään kylille juoruja siitä, kuinka kartanolla hevosten tavarat hajoilisivat ja että niiden omistajat joutuisivat repimään selkärangastaan rahat saadakseen uudet tilalle. Vaaleaverikkö lähti reippaasti kävelemään ovelle.

"Ainiin, jos tuleva vuokraaja haluaa valmentautua, sinun täytyy kertoa että ryhmät ovat täynnä. Ulkopuolisille avoimiin valmennuksiin hän on kuitenkin tervetullut, mikäli paikan kerkeää saamaan", Amanda hymähti poistuessaan. "Odotan erittäin hyvää suoritusta seuraavassa valmennuksessa, Lotta."

/ Jeps, lukkoon vain sun viestin jälkeen! /

En voinut kuin pyöritellä silmiäni Amandan selälle. Voisiko hän oikeasti olla vielä pahempi, kuin valmennuksessa? Siellä sentään tiukkuudesta, tai suoranaisesta pisteliäisyydestä, oli apua. Olikohan naisen aamupalaan eksynyt hiiri vai oliko hän kaatanut pilaantunutta maitoa kahviinsa, mene ja tiedä. Mielessäni lupasin tehdä parhaani valmennuksessa, olihan ori sentään ollut jo aivan eri hevosen oloinen itse treenatessa.

// End.