Leon päiväkirja

- FWB ori, tallinimeltään Leo
- Tulevaisuuden yleisratsu
- Om. Marc di Bianchi
- Hoitaja ?

01.02.2023

Aika oli juossut kuin siivillä ja rautiaasta pikkuvarsasta oli kasvanut nuori hevonen. Toisaalta ajan kulumista ei ole sillä tavalla huomannut, koska minulla oli ollut niin paljon aikaa työskennellä Leon kanssa. Tässä vaiheessa ylimääräisestä ajasta ei ollut kuitenkaan mitään haittaa, vaan enemmänkin kaikki aika tuli tarpeeseen, jotta orin kanssa saattoi työskennellä rauhassa.

Tokihan jollain tavalla myös kaipasin muutosta arkeeni ja sitä jotta saisin työskennellä muiden ratsujen tai ratsukoiden kanssa. Sen lisäksi, jotta se tarjoaisi jotain muutosta arkeeni, tarjoaisi tuo samalla minulle myös hyvän mahdollisuuden treenata suomeani. Tokihan kieleni taisi olla parempi kuin silloin kun aloin koko kieltä opettelemaan, mutta hetket, jolloin saatoin suomeani käyttää olivat harvassa. Vaikka olin yrittänyt ylläpitää kielitaitoani, olin huomannut valahtaneeni puhumaan Leolle italiaa.

Olihan äidinkieleni kuitenkin se niin paljon vahvempi kuin mitä suomeni. Omalla tavallaan mä haluaisin kuitenkin oppia suomen, varsinkin hevossanaston osalta niin vahvaksi kuin mitä mulla olisi mahdollista oppia. Tokihan onneksi ainakin välillä tallilla saatoin käydä lyhyitä keskusteluja suomeksi ja sitä kautta vahvistaa omaa kielitaitoani. Eiväthän ne olleet välttämättä juuri sellaisia keskusteluja kuin mitä olisin tarvinnut, mutta otin jokaisen mahdollisuuden ilolla vastaan koska toivoin jotta myös nämä lyhyetkin keskustelut kehittäisivät kielitaitoani.

Itseni ja Leon kouluttamisen ohella olin katsellut orivarsalle parempaa tallipaikkaa. Tallilla, jossa Leo tällä hetkellä majaili, oli hyvin alkeelliset puitteet. Tokihan ne riittivät meille tässä hetkessä enemmän kuin hyvin, mutta koska hiljalleen orin kanssa voisi edetä ratsutuksessa, olisi mukavampi päästä etenemään paremmissa puitteissa. Toisaalta koska en ollut kuullut vielä mitään hakemuksestani, jonka olin laittanut Auburnin kartanolle hieman ennen kuin Leo oli palannut orilaitumelta kotiin, joten en ollut uskaltanut sen suuremmin tehnyt mitään toimenpiteitä orin tallipaikan löytymiseksi. Onneksi asialla ei ollut kiire, vaan enemmänkin siinä kohtaa, kun Leo alkaisi oikeasti olemaan treeni-ikäinen olisi tallipaikan vaihtaminen ajankohtaisempaa.

Kuitenkin tammikuun lopulla pääsin vastaamaan hyvinkin yllättävään puheluun.
” Hi Marc. I know it’s been a while but are you still interested bringing Leo to Auburn?”
“Hei Isabella. Jos teilä on vain paika. Se vielä nuori. Toki se myös ori. Eikai se ongelma?” Kyselin, sillä en ollut osannut odottaa tätä puhelua. Tai ehkä jossain kohtaa olin osannut hieman paremmin, mutta ajan kuluessa olin olettanut, jotta meillä ei olisi mitään mahdollisuutta saada tallipaikkaa Auburnista.
”Ei se haittaa, tällä hetkellä on orikarsinoita vapaana, joten se ei tuota mitään ongelmaa”.
”Okei. No sinä tapaksesa mä kylä kaipaisin paika Leo. Auburnisa olisi tosi hyvä tilat. Jote jos me vain pästä nin toki me otetan paika.” Kerroin päätöksestäni yllättyneenä. Tokikaan tallipaikkaa Auburnista ei ollut vaikea ottaa vastaan, sillä pääsy sellaisiin puitteisiin olisi todellakin se, mitä me Leon kanssa kaipaisimme. Varsinkin Leon lähestyessä ratsutusikää, jolloin hyvät pohjat ja treenimahdollisuudet olisivat enemmän kuin hyödyksi.
”Hienoa! Koska te voisitte muuttaa?”
”Sopiko helmikun alku? Se on kuitenki pian?”
”Helmikuun alku sopii hyvin. Voin laittaa vielä tarkemmat tiedot sähköpostilla, mutta näillä puheilla tervetuloa Auburniin!”
”Kitos paljo!” Kiitin puhelun loppuessa.

Palauttaessani puhelimen takaisin takkini taskuun pystyin käsittelemään vähän paremmin juuri käymäämme puhelua. Kuukausien edetessä olin ehkä menettänyt hieman uskoani siihen, jotta minulla olisi mahdollista saada tallipaikkaa Leolle kartanolta. Vaikka muuttoaikataulu tulikin loppupeleissä olemaan odotettua lyhyempi, se ei onneksi ollut meille mikään ongelma, sillä Leolla ei ollut kovinkaan paljoa tavaroita. Oikeastaan paria loimea lukuun ottamatta kaikki orin tavarat olivat jo pakattuna, joten ne olisi helppoa nostella auton kyytiin.

Vajaa viikko tuntui vain lentävän ohitse ja helmikuun ensimmäinen päivä saapui. Hoidettuani Leon rauhassa ja orin saatua tarhailla muutaman tunnin verran oli aika lastata rautias koppiin ja lähteä suuntaamaan kohti Auburnia.

Vaikka talli olikin minulle jo entuudestaan tuttu niiden kuukausien osalta, kun olin ratsastanut Cavaa, huomasin pienen jännityksen kutittelevan sisälmyksiäni. Omalla tavallaan tämä pääsi minut yllättämään, sillä tokihan olin elämäni aikana vaihtanut talleja mutta en tiennyt toiko tällä kerralla oman lisänsä tilanteeseen se, jotta mukanani oli oma hevoseni. Ajomatkan aikana minulla oli onneksi mahdollisuus käydä ajatustyötä keskenäni ja kääntäessäni yhdistelmän tallin pihamaalle olin paljon varmempi siitä, että asiat lähtisivät sujumaan varmasti hyvin, kunhan vain löytäisimme Leon kanssa oman rutiinimme isomman tallin arjessa.

Noustessani autosta ja suunnatessani avaamaan trailerin pressua, ennen kuin suuntasin kopin etuosaan irrottaakseni Leon, alkoi olotilani muuttumaan oikeastaan luottavaisempaan suuntaan. Nostettuani orin riimunnarun tuon kaulalle, palasin avaamaan rampin loppuun, ennen kuin avasin vielä takapuomin ja lopulta annoin Leolle merkin, jotta toinen voisi alkaa peruuttamaan ulos kopista. Punertavan ruskea ori peruutti kopista kuin kokeneempikin matkaaja ja viimeisenkin kavion astuttua tallin pihamaalle kävelytin oria muutaman kierroksen ympäri pihamaata. Nuori ori katseli kiinnostuneena ympärilleen ja pariin kertaan Leo päätti myös ilmoittaa saapumisestaan kimakalla hirnahduksella. Ilman mitään suurempia tanssiaskeleita ori käveli löysällä narulla vierelläni talliin ja karsinaan, jonka Isabella oli ilmoittanut Leolle varatun.

Käännettyäni nuoren orin karsinaansa ja suljettuani ovea sen verran, jotta ori ei toivottavasti olisi heti karkuteillä, napsautin riimunnarun irti. Tuntiessaan vapautensa koittaneen ori painoi päänsä kuivikkeisiin ja alkoi vainukoiramaisesti tutkimaan uuden karsinansa jokaista senttiä. Seurattuani Leon toimia hetken ja todetessani että nuorella orilla ei olisi välttämättä sen suurempia ongelmia palasin takaisin autolleni hakemaan vähäiset tavaramme. Leon tavaroiden ollessa paikoillaan totesin orin kaapin olevan hyvinkin tyhjä, mutta tiesin että tilanne olisi muuttumassa viimeistään siinä vaiheessa, kun olisin saanut Leon ratsutettua loppuun.

Siivottuani vielä trailerin ja pihamaan, palasin takaisin nuoren orini karsinalle ja vietin vain jonkin aikaa katsellen nuorta hevostani. Muutto Auburniin tarjoaisi meille varmasti paljon uusia mahdollisuuksia ja olisikin mielenkiintoista nähdä mihin aika meidät tulisi vielä viemäänkään.

Pahoittelut hieman perunaa muistuttavasta laadusta + mahdollisista epäloogisuuksista dialogissa. Hieman meinaa tässä tauon jälkeen olla kirjoituskone ruosteessa, mutta ehkä jossain kohtaa taas pystyy kirjoittelemaan parempaa tarinaa kun pääsee uusiksi kiinni tallin ja hahmon menoon.

08.02.2024

Vaikka olimme olleet vasta viikon Leon kanssa Auburnissa, tuntuivat paikat silti niin tutuilta kuin en olisikaan ollut pitkään poissa. Leo oli saanut koko ensimmäisen viikon oikeastaan vain lomailla ja muutamana päivänä olin käynyt kävelyttämässä nuorta oria.

Parin ensimmäisen kävelymme alkumetreillä Leo oli ollut hieman pörheämpi, mutta onnekseni rautias ei ollut keksinyt mitään kovinkaan tyhmää. Toki olin myös valinnut kävelyretkiemme ajankohdan siten, jotta kartanolla olisi mahdollisimman rauhallista. Ihan vain sovun ylläpitämiseksi. Toivoin jotta Leon kotiutuessa paremmin Auburniin ja pakkastenkin toivottavasti lauhtuessa, nuori tasaantuisi. Toisaalta pieni lomailu ei tehnyt Leolle pahaa ja samalla se tarjosi minulle mahdollisuuden nähdä miten ori käyttäytyisi silloin kun se ei saisi liikuntaa.

Vaikka pakkanen paukkuikin ulkona vielä lähes Siperiaa muistuttavissa lukemissa, oli mieleni jo ajoittain käynyt syksyn puolella. Leo kääntyisi heinäkuussa nelivuotiaaksi, joka tarkoittaisi sitä, että orin ratsueskari voisi alkaa. Tokihan perusteita voisi alkaa rakentamaan jo nyt, mutta sitä varten minun täytyisi tehdä hieman varustehankintoja. Vaikka omistinkin jonkinlaisen käsityksen siitä, milloin satula istuu hevoselle parhaiten, en kuitenkaan halunnut riskeerata mitään mahdollisia ongelmia.

Palattuamme kävelyltämme Leon kanssa, huomasin Isabellan tekevän omaa matkaansa pihan poikki.
”Isabella!” huikkasin naiselle, kiinnittääkseni tuon huomion, ennen kuin kuroimme Leon kanssa välimatkan kiinni.
”Anteksi etä häiritse. Mä olen mietiny satula Leole ja tuli vain mielen etä onko täne mahdolisesti tulosa satulasepä?”
”Tällä hetkellä ei ole ainakaan tiedossa”.
”Okei… Haitaisiko se, jos mä pytäisin jonku? Toki jos muila tarve nin mä voin kylä odotakin. Ei meilä mikä kire kun vielä ei päse edes selkä” kysyin samalla kun vapautin toisen käteni pitelemästä Leon liinasta ja rapsutin rautiasta kaulalta. Odottaminen ei välttämättä ollut joka kerta nuoren orin vahvuuksia, mutta tiesin jotta aika auttaisi tähänkin asiaan.
”Totta kai se sopii”.
”Kiva. Mä varma voi laita joku viesti WhatsApp? Nin ainaki ihmiset tietä”.
Saatuani vain nyökkäyksen vastaukseksi tiemme erosivat kartanon omistajattaren kanssa ja Isabellan jatkettua omille teilleen me palasimme Leon kanssa yksityistalliin.

Kiinnitettyäni orin hoitopaikan naruihin kaivelin puhelimeni fleeceni taskusta ja avasin tallin viestiketjun.

Tarviko joku satulasepä? Mä mietin pytäväni jonku Leole. Meilä ei kire asialla, joten jos jolain tarve myöhemin seki sopi meile

.
Napautettuani nuolta viestin lähtemiseksi muidenkin nähtäväksi klikkasin itseni ulos keskustelusta ja lopulta naksautin koko laitteen pimeäksi. Puhelimeni sujahdettua takaisin taskuun kiinnitin huomioni takaisin rautiaaseen. Tarjosin pehmeiden huulten poimittavaksi porkkananpalan, ennen kuin suuntasin varustehuoneeseen hakemaan Leon harjakassin.

Hevoseksi, jota oli loimitettu suhteellisen aktiivisesti oli ori kasvattanut itselleen silti jonkinlaisen talvikarvan. Jossain kohtaa ihan reilusti plussalla käyneet kelit olivat toisaalta aiheuttaneet sen, jotta sain pariinkin kertaan irrottaa kumisuasta siihen tarttuneen karvakerroksen. Paristakin kohdasta Leo näytti selkeästi siltä, jotta irtoava karva taisi kutittaa ja koska minulla ei ollut kiire mihinkään vietinkin hyvän hetken vain rapsuttaen rautiasta. Orin ollessa harjattuna pääsi toinen takaisin nauttimaan ulkoilmasta, kun taas itse palasin siivoamaan jälkemme ja siirtymään orin karsinan siivouksen pariin.