Leon päiväkirja

- FWB ori, tallinimeltään Leo
- Tulevaisuuden yleisratsu
- Om. Marc di Bianchi
- Hoitaja ?

01.02.2023

Aika oli juossut kuin siivillä ja rautiaasta pikkuvarsasta oli kasvanut nuori hevonen. Toisaalta ajan kulumista ei ole sillä tavalla huomannut, koska minulla oli ollut niin paljon aikaa työskennellä Leon kanssa. Tässä vaiheessa ylimääräisestä ajasta ei ollut kuitenkaan mitään haittaa, vaan enemmänkin kaikki aika tuli tarpeeseen, jotta orin kanssa saattoi työskennellä rauhassa.

Tokihan jollain tavalla myös kaipasin muutosta arkeeni ja sitä jotta saisin työskennellä muiden ratsujen tai ratsukoiden kanssa. Sen lisäksi, jotta se tarjoaisi jotain muutosta arkeeni, tarjoaisi tuo samalla minulle myös hyvän mahdollisuuden treenata suomeani. Tokihan kieleni taisi olla parempi kuin silloin kun aloin koko kieltä opettelemaan, mutta hetket, jolloin saatoin suomeani käyttää olivat harvassa. Vaikka olin yrittänyt ylläpitää kielitaitoani, olin huomannut valahtaneeni puhumaan Leolle italiaa.

Olihan äidinkieleni kuitenkin se niin paljon vahvempi kuin mitä suomeni. Omalla tavallaan mä haluaisin kuitenkin oppia suomen, varsinkin hevossanaston osalta niin vahvaksi kuin mitä mulla olisi mahdollista oppia. Tokihan onneksi ainakin välillä tallilla saatoin käydä lyhyitä keskusteluja suomeksi ja sitä kautta vahvistaa omaa kielitaitoani. Eiväthän ne olleet välttämättä juuri sellaisia keskusteluja kuin mitä olisin tarvinnut, mutta otin jokaisen mahdollisuuden ilolla vastaan koska toivoin jotta myös nämä lyhyetkin keskustelut kehittäisivät kielitaitoani.

Itseni ja Leon kouluttamisen ohella olin katsellut orivarsalle parempaa tallipaikkaa. Tallilla, jossa Leo tällä hetkellä majaili, oli hyvin alkeelliset puitteet. Tokihan ne riittivät meille tässä hetkessä enemmän kuin hyvin, mutta koska hiljalleen orin kanssa voisi edetä ratsutuksessa, olisi mukavampi päästä etenemään paremmissa puitteissa. Toisaalta koska en ollut kuullut vielä mitään hakemuksestani, jonka olin laittanut Auburnin kartanolle hieman ennen kuin Leo oli palannut orilaitumelta kotiin, joten en ollut uskaltanut sen suuremmin tehnyt mitään toimenpiteitä orin tallipaikan löytymiseksi. Onneksi asialla ei ollut kiire, vaan enemmänkin siinä kohtaa, kun Leo alkaisi oikeasti olemaan treeni-ikäinen olisi tallipaikan vaihtaminen ajankohtaisempaa.

Kuitenkin tammikuun lopulla pääsin vastaamaan hyvinkin yllättävään puheluun.
” Hi Marc. I know it’s been a while but are you still interested bringing Leo to Auburn?”
“Hei Isabella. Jos teilä on vain paika. Se vielä nuori. Toki se myös ori. Eikai se ongelma?” Kyselin, sillä en ollut osannut odottaa tätä puhelua. Tai ehkä jossain kohtaa olin osannut hieman paremmin, mutta ajan kuluessa olin olettanut, jotta meillä ei olisi mitään mahdollisuutta saada tallipaikkaa Auburnista.
”Ei se haittaa, tällä hetkellä on orikarsinoita vapaana, joten se ei tuota mitään ongelmaa”.
”Okei. No sinä tapaksesa mä kylä kaipaisin paika Leo. Auburnisa olisi tosi hyvä tilat. Jote jos me vain pästä nin toki me otetan paika.” Kerroin päätöksestäni yllättyneenä. Tokikaan tallipaikkaa Auburnista ei ollut vaikea ottaa vastaan, sillä pääsy sellaisiin puitteisiin olisi todellakin se, mitä me Leon kanssa kaipaisimme. Varsinkin Leon lähestyessä ratsutusikää, jolloin hyvät pohjat ja treenimahdollisuudet olisivat enemmän kuin hyödyksi.
”Hienoa! Koska te voisitte muuttaa?”
”Sopiko helmikun alku? Se on kuitenki pian?”
”Helmikuun alku sopii hyvin. Voin laittaa vielä tarkemmat tiedot sähköpostilla, mutta näillä puheilla tervetuloa Auburniin!”
”Kitos paljo!” Kiitin puhelun loppuessa.

Palauttaessani puhelimen takaisin takkini taskuun pystyin käsittelemään vähän paremmin juuri käymäämme puhelua. Kuukausien edetessä olin ehkä menettänyt hieman uskoani siihen, jotta minulla olisi mahdollista saada tallipaikkaa Leolle kartanolta. Vaikka muuttoaikataulu tulikin loppupeleissä olemaan odotettua lyhyempi, se ei onneksi ollut meille mikään ongelma, sillä Leolla ei ollut kovinkaan paljoa tavaroita. Oikeastaan paria loimea lukuun ottamatta kaikki orin tavarat olivat jo pakattuna, joten ne olisi helppoa nostella auton kyytiin.

Vajaa viikko tuntui vain lentävän ohitse ja helmikuun ensimmäinen päivä saapui. Hoidettuani Leon rauhassa ja orin saatua tarhailla muutaman tunnin verran oli aika lastata rautias koppiin ja lähteä suuntaamaan kohti Auburnia.

Vaikka talli olikin minulle jo entuudestaan tuttu niiden kuukausien osalta, kun olin ratsastanut Cavaa, huomasin pienen jännityksen kutittelevan sisälmyksiäni. Omalla tavallaan tämä pääsi minut yllättämään, sillä tokihan olin elämäni aikana vaihtanut talleja mutta en tiennyt toiko tällä kerralla oman lisänsä tilanteeseen se, jotta mukanani oli oma hevoseni. Ajomatkan aikana minulla oli onneksi mahdollisuus käydä ajatustyötä keskenäni ja kääntäessäni yhdistelmän tallin pihamaalle olin paljon varmempi siitä, että asiat lähtisivät sujumaan varmasti hyvin, kunhan vain löytäisimme Leon kanssa oman rutiinimme isomman tallin arjessa.

Noustessani autosta ja suunnatessani avaamaan trailerin pressua, ennen kuin suuntasin kopin etuosaan irrottaakseni Leon, alkoi olotilani muuttumaan oikeastaan luottavaisempaan suuntaan. Nostettuani orin riimunnarun tuon kaulalle, palasin avaamaan rampin loppuun, ennen kuin avasin vielä takapuomin ja lopulta annoin Leolle merkin, jotta toinen voisi alkaa peruuttamaan ulos kopista. Punertavan ruskea ori peruutti kopista kuin kokeneempikin matkaaja ja viimeisenkin kavion astuttua tallin pihamaalle kävelytin oria muutaman kierroksen ympäri pihamaata. Nuori ori katseli kiinnostuneena ympärilleen ja pariin kertaan Leo päätti myös ilmoittaa saapumisestaan kimakalla hirnahduksella. Ilman mitään suurempia tanssiaskeleita ori käveli löysällä narulla vierelläni talliin ja karsinaan, jonka Isabella oli ilmoittanut Leolle varatun.

Käännettyäni nuoren orin karsinaansa ja suljettuani ovea sen verran, jotta ori ei toivottavasti olisi heti karkuteillä, napsautin riimunnarun irti. Tuntiessaan vapautensa koittaneen ori painoi päänsä kuivikkeisiin ja alkoi vainukoiramaisesti tutkimaan uuden karsinansa jokaista senttiä. Seurattuani Leon toimia hetken ja todetessani että nuorella orilla ei olisi välttämättä sen suurempia ongelmia palasin takaisin autolleni hakemaan vähäiset tavaramme. Leon tavaroiden ollessa paikoillaan totesin orin kaapin olevan hyvinkin tyhjä, mutta tiesin että tilanne olisi muuttumassa viimeistään siinä vaiheessa, kun olisin saanut Leon ratsutettua loppuun.

Siivottuani vielä trailerin ja pihamaan, palasin takaisin nuoren orini karsinalle ja vietin vain jonkin aikaa katsellen nuorta hevostani. Muutto Auburniin tarjoaisi meille varmasti paljon uusia mahdollisuuksia ja olisikin mielenkiintoista nähdä mihin aika meidät tulisi vielä viemäänkään.

Pahoittelut hieman perunaa muistuttavasta laadusta + mahdollisista epäloogisuuksista dialogissa. Hieman meinaa tässä tauon jälkeen olla kirjoituskone ruosteessa, mutta ehkä jossain kohtaa taas pystyy kirjoittelemaan parempaa tarinaa kun pääsee uusiksi kiinni tallin ja hahmon menoon.

08.02.2024

Vaikka olimme olleet vasta viikon Leon kanssa Auburnissa, tuntuivat paikat silti niin tutuilta kuin en olisikaan ollut pitkään poissa. Leo oli saanut koko ensimmäisen viikon oikeastaan vain lomailla ja muutamana päivänä olin käynyt kävelyttämässä nuorta oria.

Parin ensimmäisen kävelymme alkumetreillä Leo oli ollut hieman pörheämpi, mutta onnekseni rautias ei ollut keksinyt mitään kovinkaan tyhmää. Toki olin myös valinnut kävelyretkiemme ajankohdan siten, jotta kartanolla olisi mahdollisimman rauhallista. Ihan vain sovun ylläpitämiseksi. Toivoin jotta Leon kotiutuessa paremmin Auburniin ja pakkastenkin toivottavasti lauhtuessa, nuori tasaantuisi. Toisaalta pieni lomailu ei tehnyt Leolle pahaa ja samalla se tarjosi minulle mahdollisuuden nähdä miten ori käyttäytyisi silloin kun se ei saisi liikuntaa.

Vaikka pakkanen paukkuikin ulkona vielä lähes Siperiaa muistuttavissa lukemissa, oli mieleni jo ajoittain käynyt syksyn puolella. Leo kääntyisi heinäkuussa nelivuotiaaksi, joka tarkoittaisi sitä, että orin ratsueskari voisi alkaa. Tokihan perusteita voisi alkaa rakentamaan jo nyt, mutta sitä varten minun täytyisi tehdä hieman varustehankintoja. Vaikka omistinkin jonkinlaisen käsityksen siitä, milloin satula istuu hevoselle parhaiten, en kuitenkaan halunnut riskeerata mitään mahdollisia ongelmia.

Palattuamme kävelyltämme Leon kanssa, huomasin Isabellan tekevän omaa matkaansa pihan poikki.
”Isabella!” huikkasin naiselle, kiinnittääkseni tuon huomion, ennen kuin kuroimme Leon kanssa välimatkan kiinni.
”Anteksi etä häiritse. Mä olen mietiny satula Leole ja tuli vain mielen etä onko täne mahdolisesti tulosa satulasepä?”
”Tällä hetkellä ei ole ainakaan tiedossa”.
”Okei… Haitaisiko se, jos mä pytäisin jonku? Toki jos muila tarve nin mä voin kylä odotakin. Ei meilä mikä kire kun vielä ei päse edes selkä” kysyin samalla kun vapautin toisen käteni pitelemästä Leon liinasta ja rapsutin rautiasta kaulalta. Odottaminen ei välttämättä ollut joka kerta nuoren orin vahvuuksia, mutta tiesin jotta aika auttaisi tähänkin asiaan.
”Totta kai se sopii”.
”Kiva. Mä varma voi laita joku viesti WhatsApp? Nin ainaki ihmiset tietä”.
Saatuani vain nyökkäyksen vastaukseksi tiemme erosivat kartanon omistajattaren kanssa ja Isabellan jatkettua omille teilleen me palasimme Leon kanssa yksityistalliin.

Kiinnitettyäni orin hoitopaikan naruihin kaivelin puhelimeni fleeceni taskusta ja avasin tallin viestiketjun.

Tarviko joku satulasepä? Mä mietin pytäväni jonku Leole. Meilä ei kire asialla, joten jos jolain tarve myöhemin seki sopi meile

.
Napautettuani nuolta viestin lähtemiseksi muidenkin nähtäväksi klikkasin itseni ulos keskustelusta ja lopulta naksautin koko laitteen pimeäksi. Puhelimeni sujahdettua takaisin taskuun kiinnitin huomioni takaisin rautiaaseen. Tarjosin pehmeiden huulten poimittavaksi porkkananpalan, ennen kuin suuntasin varustehuoneeseen hakemaan Leon harjakassin.

Hevoseksi, jota oli loimitettu suhteellisen aktiivisesti oli ori kasvattanut itselleen silti jonkinlaisen talvikarvan. Jossain kohtaa ihan reilusti plussalla käyneet kelit olivat toisaalta aiheuttaneet sen, jotta sain pariinkin kertaan irrottaa kumisuasta siihen tarttuneen karvakerroksen. Paristakin kohdasta Leo näytti selkeästi siltä, jotta irtoava karva taisi kutittaa ja koska minulla ei ollut kiire mihinkään vietinkin hyvän hetken vain rapsuttaen rautiasta. Orin ollessa harjattuna pääsi toinen takaisin nauttimaan ulkoilmasta, kun taas itse palasin siivoamaan jälkemme ja siirtymään orin karsinan siivouksen pariin.

15.09.2024

Musta tuntui, jotta aika oli kulkemassa Ihan Liian Lujaa. Musta tuntui, että siitä ei voinut olla montaakaan viikkoa, kun sovin Leslien astuttamisesta ja varsaprojektia pääsi odottamaan ja jännittämään. Montaakaan viikkoa ei voinut olla siitäkään, kun sain tiedon siitä, jotta varsa oli syntynyt ja pääsin ensimmäisen kerran näkemään pienen rautiaan läsipään. Samalla tuntui kuin se olisi ollut vain muutama kuukausi sitten, kun tuo sama läsipää vieroitettiin emästään ja se muutti Auburnin kartanolle.

Ainut mistä taisi oikeasti olla se muutama, kuukausi oli se hetki, jolloin mä pääsin aloittamaan Leon ratsuttamisen. Totta puhuen mä olin omalla tavallaan vähän jännittänytkin sitä, että miten mä olin onnistunut luomaan Leolle pohjaa ratsuntyötä ajatellen, mutta toisaalta rautias ori oli osoittautunut olevansa suhteellisen mutkaton tapaus. Hitaasti, mutta varmasti me kuitenkin edettiin Leon kanssa ratsunpolulla ja nyt mulla olikin – ainakin omasta mielestäni – mitä mainioin ratsuhevosen taimi. Tokihan meillä olisi Leon kanssa varmasti edessä pitkä ja kivinenkin tie, tai tiedä mitä muita karikkoja meidän matkallemme osuisikaan, mutta jokaisesta päivästä, jonka mä sain nuoren orin kanssa toimia, oli päivä, jota mä varmasti osaisin tulla jossain kohtaa arvostamaan.

Totta puhuen mä en tiennyt olisinko mä liian aikaisin liikkeellä, sillä olin ilmoittanut Leon kaksiin kisoihin. Todellakaan mitään tulostavoitetta mulla ei ollut kummistakaan kisoista, vaan enemmänkin mun oli tarkoitus tarjota orille uusia kokemuksia ja lähteä rakentamaan meille edes jonkinlaista ajatusta siitä, millainen meidän tuleva kisarutiini voisi olla. Pelkästään se, että me päästäisiin sunnuntaina Vaahterapolulla valkoisten aitojen sisälle, olisi meidän voittomme. Seuraava voitto olisi oikeastaan se, että pääsisimme aloittamaan kouluohjelmamme ja kolmas sitten taas se, jotta saisimme sellaiset prosentit millä olisimme suorittaneet ratamme hyväksytysti.

Myöhemmin osallistuisimme Leon kanssa myös meidän ensimmäisiin estekisoihimme, kun Yorca Warmbloods järjesti Häjy Showjumping kilpailut. Näissä kilpailuissa olisi pienin luokka 40 cm korkuinen, joten sillä olisi helppo lähteä hakemaan lisää rutiinia kilpailuihin. Toki olimme kotonakin treenanneet tällä korkeudella, joten sen puolesta tämä olisi meille hyvä korkeus käydä kokeilemassa kisaamista ja kerätä tietoa siitä kuinka nuori ori käyttäytyisi vierailla paikoilla. Toisaalta pikkuluokat olisivat samalla myös kevyt palautus minulle kilpailuiden pariin, sillä en ollut itsekään ollut kisakentillä pitkään aikaan. Tokihan paluu kisakentille oman hevosen kanssa olisi varmasti enemmän kuin jännittävää, joten siinäkin mielessä helpoista luokista aloittaminen ei olisi pahitteeksi.

Koska mä olin mennyt ilmoittamaan Leon sen verran viime hetkellä – tai no niin viimeisellä hetkellä kuin viimeisenä ilmoittautumispäivänä voikaan – se tarkoitti myös sitä, jotta mun oli pakko lähteä varustekaupoille. Koska olin olettanut ensimmäisten kisojemme olevan vasta viikkoa myöhemmin, en ollut tietenkään pitänyt mitään kiirettä sen suhteen, jotta olisin hankkinut Leolle kilpailuihin mitään varusteita. Tai no siis Luojalle Kiitos, suurimmat hankinnat olivat tulleet tehtyä jo aikoja sitten, mutta sellaiset pienet asiat kuten vaikka suojat ja huovat olivat vielä hankkimatta. Onnekseni nämä olivat kuitenkin sellaisia tavaroita, jotta löysin jopa ensimmäisestä liikkeestä, jossa kävin sopivan huovan.

Kaikki se kokemus mitä mä olin kerennyt vuosien saatossa kerryttämään itselleni hevosalalta auttoi onneksi pakkaamisessa. Toisaalta yhdelle hevoselle pakattaessa ei tarvinnut muistaa onneksi ihan niin paljoa asioita, joten ehkä mä pärjäisin. Varmaan suurin rasti olisi saada Leolle siistit sykeröt aikaan, joten todennäköisesti joutuisin tulla sunnuntai aamuna noin tuntia suunnittelemaani aiemmin paikalle, jotta kerkeäisin varmasti sykeröittämään nuoren orin harjan.

--

Sunnuntai aamuna päästessäni Auburniin ja otettuani trailerin autoni perään aloitin siitä, että tarkistin varmaan kymmenennen kerran, jotta minulla olisi kaikki tarvittavat mukana, ennen kuin palasin takaisin talliin ja oli aika kiinnittää huomio nuoreen oriin. En todellakaan aikonut alkaa edes kokeilemaan sykeröiden ompelemista, vaan kuminauhoilla tehdyt sykeröt saisivat riittää tällä reissulla. Täytyisi vain toivoa, jotta saisin niistä niin napakat, jotta ne pysyisivät Vaahterapolulle asti ja että Leo antaisi niiden olla.

Taluttaessani rautiasta varttia etuajassa ulos kartanon tallista ja kohti traileria totesin, jotta sykeröt eivät todellakaan olleet sellaiset, joita olisi kannattanut lähteä näyttämään ihmisten ilmoille. Kuitenkaan mikään muu ei auttanut kuin vain sulkea kopin takapuomi sekä lastaussilta pressuineen ja lähteä ajamaan kohti Vientaretta. Ajomatkalla kävin lävitse aamun suunnitelmaa ja aikataulua kaikesta siitä, millaisen kisapäivän haluaisin Leon kanssa viettää. Olin yrittänyt varata aamuun muutenkin hieman ylimääräistä aikaa, jotta mahdolliset venymiset eivät kaataisi toivottavasti ihan koko aikatauluamme.

Onnekseni sentään ensimmäinen rasti eli pelkästään kisapaikalle pääseminen sujui ilman mitään ongelmia ja varmistettuani jotta Leolla oli kaikki hyvin, kävin kansliassa hoitamassa kaikki tarvittavat asiat. Kävellessäni takaisin trailerille totesin olevani reilun vartin edellä aikataulua. Tämä tarkoitti sitä, jotta kerkeäisin sittenkin joko korjaamaan sykeröt tarvittaessa tai kävelyttämään. Napattuani Leon suitset ja oman kypäräni palasin takaisin kopin sivuovelle, jotta sain pujotettua suitset Leon riimun alle. Nuoren orin ollessa valmis palasin takaisin trailerin perälle ja aloin aukomaan pressun kiinnityksiä sekä rampin salpoja.

Olimme opetelleet Leon kanssa lastausta sen verran, jotta nuori ori osasi odottaa kopissa rauhallisesti, kunnes annoin sille merkin. Vasta silloin ori alkoi peruuttamaan ulos kopista ja orin lavan ollessa kohdallani nappasin sen kaulalle nostamani riimunnarun käteeni ja ohjasin orin tasaiselle maalle. Viimeisenkin kavionsa kohdattua maan Leo kohotti päänsä kohti taivasta ja ori katseli ympärilleen. Paransin otettani orin narusta ihan vain varuuksi, jos rautias päättäisikin keksiä jotain tyhmää.

Onnekseni Leo oli perinyt molemmilta vanhemmiltaan järkevää luonnetta, joten rautias päätyi vain huokaisemaan syvään. Taluteltuani oria hetken palasimme takaisin trailerille ja availin mustan kuljetusloimen soljet ennen kuin viikkasin loimen trailerin varustehuoneeseen ja vaihdoin sen harjoihin. Harjattuani Leon oli aika alkaa varustamaan oria. Koska olin yksin matkassa päätin ottaa riskin ja jättää suojat laittamatta sillä en halunnut ottaa riskiä siitä, että meidän valmistautumisemme menisi pilalle sen vuoksi, jotta joutuisin laskeutumaan satulasta riisumaan suojat.

Helppo C olisi päivän ensimmäinen luokka ja me olimme saaneet tässä luokassa kolmannen lähtöpaikan. Luokan alussa startatessa ja jos haluisi päästä sijoille täytyi ratsastaa paras mahdollinen tulos. Tokihan jos kilpailisin jollain muulla hevosella tämä olisi mahdollisesti se reitti, jota etenisin, mutta koska nyt ratsunani oli Leo ja ori olisi ensimmäistä kertaa kilpailemassa, mä halusin tarjota rautiaalle parhaan mahdollisen kokemuksen kilpailuista.

Ensimmäisen ratsastajan poistuessa kentältä mielenkiintoisen näköisellä kirjavalla vuonohevosella, oli minun ja Leon aika siirtyä odottamaan omaa vuoroamme. Helpon tason koulurata ei ollut kovinkaan pitkä suoritusajaltaan, joten vain muutamaa minuuttia myöhemmin meille avattiin portti, jotta saatoin ratsastaa Leon kisa-areenalle. Annoin nuoren orin kävellä kisakentän ympärillä ja katsella kaikkea mikä saattoi olla nuorelle orille jännittävää. Tokihan olin kotitreeneissä yrittänyt kehitellä kaikenlaista ihmeellistä maneesiin tai kentälle jotta Leo tottuisi oikeastaan kaikkeen mahdolliseen mitä nyt kisoissa saattaisikaan tulla vastaan.

Lähtöluvan saadessamme keräsin ohjat mahdollisimman hyvin tuntumalle ennen kuin ratsastin Leon harjoitusravissa kohti ensimmäistä tervehdystämme. En välttämättä ollut ihan tyytyväinen siihen, kuinka ori liikkui eteenpäin, mutta toisaalta tiesin, jotta Leo mahdollisesti syttyisi radan aikana. Toisaalta myös se, jotta Leo liikkuisi nyt hieman rauhallisemmin auttaisi minua myös tarjoamaan orille parhaan mahdollisen ensimmäisen kisakokemuksen.

Kuitenkin radan edetessä Leon ratsastettavuus parani sopivasti, vaikka rataamme mahtui vielä ymmärrettävästikin paljon rikkoja. Kuitenkin kokonaisuutena mä olin todella tyytyväinen orin rataan.

Vasta viidennen ratsukon ollessa radalla me saatiin tietää meidän todelliset prosentit. 56.830 oli paljon paremmat prosentit kuin mitä mä olisin voinut ikinä edes ajatella meidän saavan kisauramme avauksesta. Vielä suurempi yllätys oli se, jotta meidän prosenteilla mentiin luokan johtoon. En mä jotenkin halunnut uskoa, että me pysyttäisiin luokan johdossa, mutta ehkä jollain tasolla mä kuitenkin uskoin, että näillä prosenteilla voitaisiin olla sijoituksilla. Kuitenkin ratsukko ratsukolta meidän sijoituksemme tippui tippumistaan ja loppupeleissä Leon ensimmäinen kilpailusijoitus olikin 9/20.

Tästä olisi hyvä jatkaa kohti seuraavalla viikolla olevia ensimmäisiä estekilpailujamme ja lokakuulla koittavia ensimmäisiä kenttäkilpailujamme.

21.09.2024 & 11-13.10.2024

Olimme lähteneet Leon kanssa liikkeelle jo perjantai-iltapäivänä, sillä en halunnut laittaa nuorta oria epäreiluun asemaan siihen nähden jotta tänään oli nuoren orin vasta toiset kilpailut. Yorca Warmbloods ei kuitenkaan ollut meille millään tavalla lähikilpailu joten oli todellakin mahtavaa jotta me pääsimme majoittumaan eräälle lähitallille kisoja edeltäväksi yöksi.

Totta puhuen mä en tiennyt josko me oltiin matkassa ihan liian tiukalla aikataululla, ottaen huomioon jotta kyseessä olivat Leon ensimmäiset yli yön kilpailut. Millään tulostavoitteella me ei todellakaan oltu matkassa, vaan meidän pääasiallinen tavoite oli kerryttää Leolle kokemusta niin matkustamisesta kuin myös kisapaikoilla olemisesta. Kisatilanteet olisivat kuitenkin aina ihan erilaisia kuin mitä treenitilanteet kotona ja varsinkin kun kyseessä oli nuori ori, ei ikinä voinut tietää miten toinen tulisi reagoimaan asioihin ja varsinkaan uusiin ja erilaisiin esteisiin.

Koska meidän luokkamme oli kisapäivän ensimmäisenä, siirtyminen yöllisestä majapaikastamme kisapaikalle tapahtui jo hyvissä ajoin jotta Leo saattoi tutustua kisapaikan tunnelmaan mahdollisimman rauhassa. Halusin myös kävelyttää rautiasta mahdollisimman paljon ennen kuin olisi aika satuloida ratsuni ja suunnata verryttelyyn.

Talutessani Leoa kisapaikalla siellä ollessa jo jonkinlaisen hälinän päällä, punarautias asteli vierelläni reippaalla askelluksella. Punaiset korvansa kääntyilivät ja kuuntelivat ääniä, joita leijaili pitkin kisapaikkaa ja pariin kertaan nuoren orin oli pakko vastata muiden huuteluihin. Missään vaiheessa Leo ei aiheuttanut minulle sellaista tunnetta että minua pelottaisi tai olisi jollain tavalla epävarmaa toimia nuoren orin kanssa. Vaikka Leo ei ollut kuin nelivuotias, se tuntui silti jo jotenkin todella viisaalta ja järkevältä hevoselta.

Nuoren orin järkevyys sai minut vakuuttumaan siitä, että olin tehnyt lopulta oikean valinnan silloin kun mietin ensimmäisen oman hevoseni vanhempia. Tokihan aina voisi olla mahdollisuus sille jotta myöhemmin jotain ongelmia tulisi eteen kun ori saisi lisää ikää ja kokemusta sekä varsinkin siinä kohtaa kun hormonit alkaisivat ottamaan valtaa nuoresta orista.

Vaikka kyseessä olikin vain 40 cm luokka, oli sen lähtölistalla melkein saman verran ratsukoita kuin mitä luokalla oli korkeuttakin. Suuri lähtömäärä tarkoitti sitä, että jouduin todellakin miettimään milloin Leo kannattaisi satuloida ja varsinkin mihin aikaan meidän kannattaisi suunnata verryttelyareenalle. Tarkoituksenani ei kuitenkaan ollut käyttää Leon kaikkea energiaa jo verryttelyssä joten yritin suunnata verryttelyareenalle ehkä jopa hieman jälkijunassa. Verryttelyhyppyjä en todellakaan ottanut montaa, vain pari molemmille esteille ja molemmista suunnista jotta meillä olisi edes muutama hyppy alla ennen rataa.

Radalle siirtyessäni vapautin toista ohjaa sen verran jotta saatoin rapsuttaa nuorta oriani säältä. Pyrin näyttämään Leolle kaikki esteet jotta ne olisivat edes jonkin verran tuttuja. Lähtöluvan saatuamme pyysin punaisen orin laukkaan ja käänsin Leon ensimmäiselle esteelle. Punarautias lähesty ensimmäistä estettä pitkällä ja voimakkaalla laukka-askeleella, ennen kuin se ponnisti hyvältä paikalta esteen ylitse. Muutenkin Leo tuntui lähtevän radalle hyvällä tempolla, kunnes kuitenkin nelosesteellä nuori ori päätyikin yllättäen kieltämään. Kielto tuli sen verran yllättäen jotta oma tasapainoni horjahti, mutta korjattuani sen rapsutin nuorta oria pikaisesti säältä, ennen kuin käänsin Leon ympäri ja toin orin uudelleen tuolle esteelle.

Kielto oli tarjonnut minulle hyvää infoa siitä, miten minun kannattaisi muuttaa omaa ratsastustani loppuradan ajalle, ja lopulta maaliin pääsimme vielä parin puomin ja 12 virhepisteen kera. Lopullisissa tuloksissa tämä riitti sijalle 16/36 mikä oli enemmän kuin hyvin meidän ensimmäiseksi estekilpailuksemme. Varsinkin kun näissä kisoissa haettiin kokemusta ja rutiinia suorittamiseen. Muutenkin ori tuntui suoriutuvan Todella Hienosti koko reissusta joten saatoin olla hyvin tyytyväinen nuoreen ja tällä oli hyvä jatkaa kohti parin viikon päässä olevaa Rautakruunua.

**

Palattuamme takaisin Auburniin Komia Showjumpingista, meillä oli noin kaksi ja puoli viikkoa aikaa ennen Rautakruunua joten kerkesin tekemään Leon kanssa vielä muutaman viimeistelytreenin. Häjyn jälkeisen päivän Leo oli saanut vain viettää tarhassa, ja alkuviikosta punainen oli päässyt kevyesti takaisin työn pariin. Oikeastaan mitään hurjaa treenitreeniä me ei tehty tällä välillä, vaan enemmänkin keskityin siihen, mitä tuomarit olivat kirjoittaneet ensimmäisissä koulukisoissamme arvostelupaperiin, sekä tietenkin siihen että hyppäisimme Leon kanssa mahdollisimman paljon erilaisia esteitä sekä tietenkin maastoesteitä.

Selatessani kilpailukalenteria olin ollut hienoisesti yllättynyt jotta Sir Angen järjesti myös tällaisen pienen luokan pitkänä kilpailuna, mutta samalla se toisaalta tarkoitti myös sitä että kisa toimisi mukavana tutustumiskilpailuna kenttäratsastukseen Leon kanssa. Tokihan määräänsä pidempään ei voisi tällaisilla pienillä tasoilla mennä pelkästään pitkiä kisoja, sillä pääasiassa tämän tason luokat kisattiin samana päivänä.

Kuitenkin kun kyseessä oli meidän molempien ensimmäiset kenttäkisat, en pistänyt tätä faktaa pahitteekseni sillä kolmena päivänä kilpaileminen olisi kuitenkin omalla tavallaan kevyempää meille molemmille. Keventääkseni taakkaa entisestään, lähdimme myös näihin kisoihin jo torstaina.

Tämä luokka oli hieman järkevämmän kokoinen, sillä osallistujia oli yhteensä 20. Tosin voisi olla että lauantaille ja sunnuntaille ei lähtisi ihan tätä määrää ratsukoita, mutta mä en halunnut keskittyä siihen ajatukseen, vaan enemmänkin yritin keskittää ajatukseni vain meidän oman tekemisen ympärille. Tarkoituksenani oli kuitenkin yrittää tarjota Leolle mahdollisimman hyviä kokemuksia kilpailupaikoilta ja kisa-areenoilta jotta nuorelle orille saataisiin rakennettua rohkeutta toimia myös erilaisissa tilanteissa, varsinkin kun vaatimustasot alkaisivat nousemaan hiljalleen kun punarautias saisi lisää ikää ja samalla myös kokemusta.

Koska tyyli, jolla olin Leon kanssa toiminut Yorca Warmbloodsissa oli vaikuttanut ihan hyvältä, päätin jatkaa samalla tyylillä myös tänään. Tokihan melkein puolet pienemmän luokan vuoksi kävelytysaikaa ennen verryttelyä ei ollut ihan niin paljoa tarjolla. Halusin kuitenkin tarjota Leolle mahdollisuuden nähdä kisapaikkaa etukäteen joten suitsittuani punaisen orin ja varmistuttuani jotta kisanumeromme ei häiritsisi nuorta, pyysin sen liikkeelle ja lähdimme kävelemään kisapaikan hälinään.

Vajaat parikymmentä minuuttia käveltyämme oli aika palata väliaikaiselle karsinallemme ja ruveta laittamaan Leoa kuntoon. Nuori ori katseli korvat hörössä kiinnostuneen oloisena kisapaikan menoa ja hälinää harjatessani sitä sekä nostaessani kenttäsatulan orini selkään.

Verryttelyssä Leo tuntui todella hyvältä joten kävinkin tulevasta radastamme lävitse vain muutaman hankalimman paikan, ennen kuin annoin nuoren orin vain kävellä pitkällä ohjalla siihen asti että oli meidän aikamme siirtyä kisa-areenalle. Valkoisten aitojen sisäpuolella Leo tuntui Mahtavalta ja Leo tuntui todella hyvältä ja kevyeltä ratsastaa. Suorituksemme ollessa ohitse ja ratsastaessani Leon ulos kisa-areenalta mulla oli todella hyvä fiilis nuoren orin suorituksesta, eikä tuo fiilis ainakaan laantunut saadessani käsiimme arvostelumme, johon oli kirjattu prosentit 65,719 %.

Nyt saamamme prosentit olivat reilut kahdeksan prosenttiyksikköä paremmat kuin mitä meille oli kirjattu saman tasoisesta radasta vain hieman vajaata kuukautta aiemmin. Tokihan elävien olentojen kanssa piti aina ottaa huomioon se, että näilläkin oli omat päivänsä ja mielipiteensä joten tulokset voisivat vaihdella suurestikin eri päivinä. Kuitenkin tasainen, hyvillä prosenteillä läpäisty suoritus oli meidän voittomme tänään, vaikka nämä prosentit eivät tuoneetkaan meille ihan ensimmäistä rusettia. Sen sijaan osakokeen sijoitus 5/20 tarjosi meille ensimmäiset kuusi pistettä, joiden avulla saimme haettua oman paikkamme lopullisissa sijoituksissa.

Tokihan vielä seuraavien kahden päivän osakokeiden tulokset vaikuttaisivat lopputuloksiin, joten oman suorittamisen ei saisi antaa ainakaan yhtään tästä lipsua. Samalla meno tulisi kuitenkin pitää reiluna Leolle joten liian tulostavoitteellisesti ei kuitenkaan voisi ratsastaa.

Koska luokkamme oli ollut päivän ensimmäinen, kävin vielä loppupäivän mittaan kävelyttämässä Leoa muutaman kerran jotta nuori ori sai liikettä ja näki kisapaikan tunnelmia.

Lauantain rataestekokeeseen mä lähdin paljon rennommalla fiiliksellä ja varustaessani Leoa seuraavaan osakokeeseen mä muistutin itselleni jotta tavoitteena oli ratsastaa vain huolellinen nolla. Tokihan jos Leo tuntuisi radalla hyvältä ja nuori ori tarjoaisi sellaisen tunteen jotta ajan ratsastamista voisi olla mahdollista kokeilla, voisin ottaa tuon riskin ja katsoa kuinka rata sujuisi.
Lähtöluvan saatuamme ja siirrettyäni Leon laukkaan, nuori ori tuntuikin etenevän vähän reippaammalla tahdilla kuin mitä mä halusinkaan meidän etenevän. Loppupeleissähän tämä ei kuitenkaan jatkunut kovinkaan pitkälle kun jo radan kolmas este koitui omalla tavallaan meidän kohtaloksemme ja Leo nappasi pystyn ylimmän puomin mukaansa.

Tipahtanut puomi onneksi tarkoitti samalla sitä jotta nuoren laukka muuttui hieman hallittavammaksi. Loppu radasta me päästiinkin ilman uusia puomeja maaliin. Loppupeleissä 0,25 sekuntia erotti meidät ja kymmenennen sijan, jolla olisimme päässeet kasvattamaan pistepottiamme yhden pisteen verran. Kuitenkin sijoitus 11/20 oli jo meille paljon, vaikka matkaan jäikin se yksi puomi. Kuitenkin samalla olimme selvinneet jo kahdesta osakokeesta joten enää yksi – ja ehkä se meille haastavin – osakoe olisi jäljellä.

Sunnuntai ja ratkaiseva kisapäivä meinasi tuoda mukanaan myös jätesäkillisen perhosia mahaani. Tämä ei ollut edes ensimmäinen kerta kun toin nuoren hevosen ensimmäistä kertaa kenttäkisojen maastoestekokeelle, tai että olisin edes kisannut kenttää, vaikka siitä hetki olikin vierähtänyt.

Tänään me kuitenkin startattaisiin mun Ihan Oman Hevosen kanssa ensimmäistä kertaa kenttäkisojen viimeiseen osakokeeseen ja samalla me mahdollisesti voitaisiin nostaa meidän sijoitusta lopullisissa tuloksissa. Vaikka tänään estekorkeudesta oltiinkin karsittu 10cm, oli se korvattu kiinteydellä joten kaikesta huolimatta tänään saisi ratsastaa Todella Huolellisesti.

Verryttelyssä olin tyytyväinen siitä, että sinne oli kasattu erilaisia esteitä hypättäväksi ja suuntasinkin Leon kanssa kaikista jännittävämmän näköisille jotta orin ei tarvitsisi katsella sellaisia maastossa. Kuten olin ehkä hieman osannut odottaakin, nämä esteet saivat punarautiaan hieman jarruttelemaan ennen niitä, joten jouduin ratsastamaan Leoa hieman reippaammin esteille. Totta puhuen otin tähän vaiheeseen ehkä mielummin juuri hieman eteenpäin ratsastettavan hevosen, kuin sellaisen, joka laukkaisi radan lävitse kuin päätön kana. Vauhtia olisi aina helppo kasvattaa kokemuksen kertyessä, mutta se, saisiko vauhtia otettua pois radalta olikin sitten aina se oma juttunsa. Varsinkin kun tässä osakokeessa täytyisi mahtua juuri eikä melkein tietyn suoritusajan sisään.

Radalla mä en ratsastanut aikaa enkä oikeastaan kyllä edes nollaakaan, vaan suurimpana tarkoituksenani oli ratsastaa mahdollisimman tasainen rata, josta jäisi niin minulle kuin Leollekin hyvä mieli. Hieman laukka-ravi sekaisella menolla me päästiin lopulta koko rata lävitse hieman enimmäisajan ylitse, mutta se ei todellakaan haitannut, sillä pääasia oli se, jotta me oltiin selvitty hengissä meidän ensimmäisistä kenttäkisoista.

Tämän osakokeen lopputuloksissa me oltiin sijalla 12/20 ja meidän viikonlopun yhteistulokset jättivät meidät sijalle 13/20. Ehkä jos me olisimme päässeet eilen hieman reippaammin rataesteet maaliin, tai olisimme jättäneet sen yhden puomin kannattimilleen, olisimme voineetkin kerätä hieman isomman pistepotin ja ehkä olla luokan TOP 10:ssä.

Toisaalta tällainen sijoitus jätti kuitenkin nälkää myös tuleville vuosille ja kuka tietäisi vaikka ensi vuonna palaisimmekin kotiin Rautakruunusta rusetin kera. Minkä värinen se sitten olisikaan, sen tietäisi vasta viimeisenkin palkintojenjaon jälkeen.

Tuotos joka toimi Marcin ja Leon lisäarpana Häjy Showjumpingissa.