Riesan päiväkirja

Artistrea

"Riesa"
Suomalainen puoliveritamma
Kasv. & om. Josefina Rosengård

Pieni Riesa

Syyskuussa 2022

Riesalle kuului samaa kuin Riesalle yleensä kuului. Se kasvoi, se ulkoili, se härnäsi Sessaa ja sai tamman välillä leikkimään kanssaan. Tumma, paikka paikoin mustaan taittava karvapeite kasvoi sekin rönsyten, eikä Jusu kaivanut klipperiä esille, sillä varsa asui pihatossa eikä ollut likipitäenkään siinä iässä, että sitä olisi tarvinnut raskaita treenejä silmälläpitäen ajatellakaan trimmailevansa.

Omankaltaisiaan treenejä varsan kanssa tietysti tehtiin. Jusu haki tammanhonkkelinsa välillä pihatosta talliin, kiinnitti sen hoitopaikalle ja käsitteli sitä. Keväällä Riesan kanssa voisi ehkä, kasvuvaiheesta riippuen, tehdä retken johonkin varsanäyttelyyn. Olisi mukava kuulla ulkopuolisen mielipide itse kasvatetusta varsasta (kunhan mielipide ei olisi suorastaan musertava; mutta Jusu ei uskonut, sillä olihan hänellä sentään jonkin verran kokemuspintaa, arviointikykyä ja vaistoa itselläänkin). Sitä paitsi Riesan tulevaa käyttöä ajatellen olisi hyvä, että se vähitellen ymmärtäisi, että maailma jatkui pikkutallin kuplan ulkopuolellakin.

Sinä syksynä se kupla oli kovin hiljainen. Josefinasta tuntui, ettei Kaajapuroilla tapahtunut yhtikäs mitään. Se ei häntä haitannut: hiljaista, hiljaisuudessa viihtyvää ihmistä. Käynnit Riesaa hoitamassa olivat tavattoman palauttavia. Muussa elämässä sai sosiaalisia kontakteja lähestulkoon yli tarpeen: Auburnissa liikkui aina vähintään puolentusinaa tallilaista yhtä aikaa hänen kanssaan, yliopistolla oli oma suuri sosiaalinen kiintiönsä ja yritystoiminta toi taas syysasiakkaita tullessaan sen verran, mihin hän muilta velvoitteiltaan kykeni. Jusu oli alkanut ratsastaa 4-vuotiasta, estemestariksi haaveiltua suomenhevosta (Josefina ei suin surminkaan tiennyt, mitä suomenhevosten estemestareilta vaadittiin, joten hän ei sanonut juuta eikä jaata haaveiden toteutumismahdollisuuksiin) ja 6-vuotiasta, vasta Puolasta muuttanutta herkkää puoliveritammaa, ja osaamatta sanoa ei myös päätynyt valmentamaan puolattaren omistajaa kahdesti kuussa. Siinä riitti työnsarkaa kylliksi, toistaiseksi, kun Pikin ja Teddyn treenit kulkivat kaiken ohessa omana palapelinpalanaan.

Niin kova ikävä kuin hänellä Riesan emää kohtaan välillä iskikään, juuri silloin tuntui luojan lykyltä, että Granni oli Billy Centerin käsissä eikä hänen.

Riesan korvat pyörivät ja katse siirtyili tarkkaavaisena häiriötekijästä toiseen, kun Jusu talutti sitä rutiiniluontoisen jalkojen harjauksen ja tarkistuksen jälkeen pihatolle. Varsa sinkaisi riimun irrotessa välittömästi vauhtiin; sen eteen, ettei se yrittänyt lähteä jo ennen riimun riisumista, oli tehty töitä. Josefina tahtoi hevosestaan arjessa hyvän, mukavan käsiteltävän, vaikka siinä kuinka olikin säpinää. Mutta heidän työskentelyhetkensä olivat lyhyitä, ja aivan pian hän oli valmis lähtemään Purtsilasta kohti seuraavaa etappiaan — Grannin täällä asuessa aikaa olisi kulunut monin verroin — tällä kertaa tapaamatta edes niitä yksittäisiä jessearoja ja jannakaajapuroja, joita hän täällä vielä silloin tällöin saattoi kohdata.

Ensimmäinen oma kasvatti

— jo kaksivuotias!
Ihan oma.

Ja pian se on omassa pihassa.

Uskomatonta.