Sylvin päiväkirja

19.12.2021 - Seppele CUP. joulun osakilpailu

Puhelin kiljui yöpöydällä herätystään ja turhautuneena kurotin kapistuksen käteeni, painoin torkkua ja vetäisin vieressäni makaavan norjalaisen kainalooni. Suukotin hellästi hänen kaulaa, sain vastaukseksi tyytyväisen naurahduksen ja pian nainen kierähti ympäri, jotta saisin huuleni hänen huulilleen.
"Morning", blondi hyrisi tyytyväisyyttään.
"Morning", hymähtelin.
Olin tullut Liekkijärvelle Sylvin kanssa jo eilen, koska pitihän minun päästä nukkumaan kahden viikon tauon jälkeen Sonian viereen. Se kun oli gaala-illan jälkeen lähtenyt "piipahtamaan" kotimaassaan ja tuli sitten takaisin Seppeleen kisoihin.
Vedin naisen vielä lähemmäs itseäni ja pusuteltiin siinä hetki ennen kuin kännykkä ilmoitti torkku-ajan menneen umpeen. Nappasin puhelimen uudelleen käteeni ja viskasin sen johonkin majatalon huoneen nurkkaan.
"Anton!" Sonia nauroi. "Pitää nousta! Tulee muuten kiire!"
"What ever", murahdin, kierähdin naisen päälle ja lukitsin katseeni sen silmiin. Ei mua sillä hetkellä voinut vähempää kiinnostaa mitkään kilpailut. Huomioni oli jossain ihan muualla.
Sonia nauroi, suuteli poskeani ja pienillä voimillaan pukkasi minut pois päältään.
"Seriously", blondi kikatti, muttei estellyt kun vedin sen vuorostaan mun päälle.
"On meillä vielä vähän aikaa..."

Mutta lopulta oli lähdettävä aamupalalle sekä kisa-alueelle. Sylvi näytti jokseenkin happamalta väliaikaismajoituksessaan eikä näyttänyt leppyvän, vaikka kuinka sitä rapsuttelin ja "lämmittelin" puolelleni. Naiset.... Ei kun...
Sonia oli kaikonnut auttamaan tallikaveriaan, Ronjaa, hevosensa kanssa. Olin kyllä yrittänyt taikoa kasvoilleni koirapentu-ilmettä, jotta se ois jäänyt minun kaveriksi siihen, mutta ilmeisesti ilme oli ollut lähempänä ripulista kärsivää kapista rakkia, sillä Sonia oli vain nauranut ja todennut, että aikuinen mies varmaan pärjäisi yksinkin.
"Ja aikuinen nainen!" yritin vielä, mutta turhaan.

Ei mun kauaa tarvinnut yksin olla, sillä Jennakin oli saapunut Auburnista kisailemaan Seppeleeseen.
"Jatkoille tänään?" se ehdotti.
Kohautin harteitani hymyillen. Viimeksikin oli ollut ihan kivaa, varsinkin kun ei tarvinnut itse ajaa. Seuraavana aamuna oli kyllä ollut vähän vaikeaa herätä töihin, mutta ei se mitään.
"Sama diili taas? Huonommin pärjännyt on kuskina?"
"Sovittu", Jenna virnisti leveästi. "Me ollaan treenattu, joten se on varmaan sinun vuoro olla kuskina."
"Ollaan mekin, joten jää nähtäväksi", nauroin enkä ees valehdellut! Mulla oli kova luotto meihin, sillä oltiin pärjätty kisoissa hyvin ja treenitkin oli ylläpitohevoseni kanssa kulkenut todella hyvin, vaikka Sylvi välillä oli vähän... Sylvi.

Jennan ehdotuksesta lähdettiin kävelemään rataa läpi ja spekuloitiin siinä samalla, mikä olis vaikein kohta ja niin edelleen.
Jotain siinä naureskeltiin samalla, kunnes tunsin pienen käden kiertyvän käsivarteni ympärille. Soniakin oli Ronjan kanssa paikalla, tosin toinen Norjasta tullut nainen oli jättäytynyt vähän kauemmas.
"Hei", hymyilin lämpimästi, mutta Sonian ilme ei ollut yhtään niin lämmin kuin olisin toivonut.
Jenna yskähti epämääräisesti ja jatkoi matkaansa, mikä sai vieressäni seisovan blondin silmät kaventumaan sekunniksi.
"What?"
"Nothing", Sonia hymähti.
"Aika helpon näköinen... Rata", Ronja antoi mielipiteensä.
"Niin kai", kohautin harteitani. Saattoihan se helpolta näyttää, mut miten sitten ratsastaen sujuisi, olisikin sitten ihan eri juttu.

Minä ja Sylvi oltiin ensimmäisiä, jotka sinne radalle lähti. Sylvi oli jo verryttelyssä vähän turhan säpäkällä tuulella ja toivoin, että se jaksaisi keskittyä radalla eikä sähläisi liikaa omiaan.
Hienosti se keskittyi, mitä nyt ehkä vähän meinasi olla viimeisen esteen jälkeen jarrut niin sanotusti hukassa. Puhdas rata kuitenkin ja jos ei olisi ollut uusintakierrosta, oltais varmaan ajanpuitteissa tultu vähintään kolmanneksi.
Mutta uusintakin piti ratsastaa. Ehkä mulla (kerrankin) oli liian suuret luulot itsestäni, sillä ajattelin meidän nappaavan ruusukkeen näistäkin kisoista. Yritin kääntää Sylviä liian tiukalla kurvilla yhdelle pystyesteelle, mistä tamma veti herneet nenäänsä, pukitti ja meinasin mennä tekemään makuarviota areenan pohjasta. Selässä pysyin kuitenkin, sain kerättyä niin itseni kuin Sylvinkin takaisin siihen hetkeen silmänräpäyksessä, mutta este tuli eteen liian nopeasti eikä hyppy onnistunut. Tai no, melkein onnistui, mutta takajalka pudotti ylimmän puomin kenttään.

"Kuski!" Jenna nauroi, kun oli itse ratsastanut kaksi puhdasta rataa. Ei sillekään ruusuketta suotu, mutta pärjäsi kuitenkin paremmin kuin minä.
"Ensi kerralla sitten taas sinun vuorosi", ilmoitin.
Hoidin Sylvin ja kipitin sitten kiireen vilkkaa katsomaan seuraavaa luokkaa. Ronja starttaisi siinäkin, joten Sonia olisi sitä katsomassa myös.
"Lähdettekö te heti tämän jälkeen?" kysyin blondilta, joka vain nyökkäsi vastaukseksi.
"Hmph, olisitte jääneet vielä yhdeksi yöksi", haaveilin ja rutistin pikkuisen blondin kainalooni. Mutta kotimatka heillä olisi pitkä ja Sonia tulisi muutenkin heti perjantaina takaisin.
Nainen nimittäin tulisi jouluksi minun luo, tai no oikeastaan minun äidin luo. Minä menisin sinne jo torstai-iltana ja hakisin perjantaiaamuna Sonian Oulun lentokentältä. Jännää!

04.02.2022

No, eipä meidän vuoden ensimmäiset kisat meidän osalta kovin kummoisesti menneet - yksikään. Muttei myöskään aivan perseelleenkään (jos ei Vaahterapolun toisten startin viimeistä sijaa lasketa), joten hyvillä mielin mä odotin tulevia koitoksia.
Koska sillä hetkellä kisakalenteri ammotti tyhjyyttään, päätin "vakavan" treenaamisen sijaan lähteä Sylvin kanssa maastoilemaan.

Tallipihalla tapasin sitten Marcin, jolla oli samat suunnitelmat kuin minullakin.
Koska olisi ollut vain noloa lähteä yhtä matkaa, mutta erikseen, maastoilemaan, päätettiin lyödä "viisaat päät" yhteet ja lähteä yhteiselle lenkille.
Ehkä joku olisi voinut paheksua ajatusta, että ori ja tamma silleen yhdessä lähtis yhtään mihinkään, mutta Sylviä ei Cava (sillä hetkellä) kiinnostanut yhtään. Cavamaiseen tapaan ori kyllä yritti pöristä ja tehdä vaikutusta tammaan, mutta Sylvi näytti sille vain hapanta naamaa. "Älä unta nää, casanova!"

Cava toi muistoja edelleen mieleen, mutta aloin pikkuhiljaa päästä niistä yli. Orilla oli ollut ihan alusta asti eri ratsastajia kisoissa ja muutenkin, mutta silti mä olin mielikuvissani liittänyt sen siihen yhteen tiettyyn jättipehkoon, joka oli pyyhkäissyt multa jalat alta ja vienyt sydämen mennessään.
Hetkellisesti olin ne ruumiinosat saanut takaisinkin, mutta sitten oli tullut eräs norjalainen kuvioihin ja taas oli Seljavaaran poikaa viety.
Ja hyvä niin.

Marc itsessään oli mulle vähän tuntematon tyyppi. Olihan se Auburnissa jo hyvän tovin pyörinyt, olimme törmänneet tallin ulkopuolellakin useampaan otteeseen, mutta edelleen se oli vähän sellainen kysymysmerkki.
Se vaikutti jokseenkin liian asialliselta ja jäykältä tyypiltä mun "makuun", mutta ehkä se vain johtui kielimuurista?
Pakko kyllä miehelle hattua nostaa, koska kieltämättä oli naurattanut, kun olin kuullut sen roolista Auburnista. Cava nyt kun ei ollut mitenkään helpoin hevonen, varsinkaan kisoissa, mutta kyseinen parivaljakko oli pärjännyt ihan saaaakelin hyvin.
Verrattuna muihin Cava-kokeilijoihin.

Marcissa oli hyvää myös se, ettei se turhia jaaritellut. Toki me jotain juteltiin, mutta ei mitään syvällistä.
Jonninjoutava small-talk oli ihan mukavaa vaihtelua siihen väliin.
Jollekin kaverille olisin joutunut selittämään syvimpiä tunteitani ja kertomaan, kuinka tyttöystäväni oli sillä hetkellä psykiatrisella osastolla "huilaamassa".
Sonia oli hakeutunut hoitoon uuden vuoden jälkeen ja toki olin onnellinen siitä, koska nyt hän saisi tarvitsemaansa apua bulimiaan ja muihin ongelmiin.
Olimme viestitelleet ja soitelleet lähes joka ilta ihan niin kuin tähänkin asti ja pikkuhiljaa sieltä alkoi kuoriutumaan SE Sonia, johon olin tutustunutkin.
Mutta eittämättä olin tullut pohdiskelleeksi, oliko naisen sairastuminen mun syytä. Minäkö sille olin jotain ulkonäköpaineita/masennusta/sun muuta aiheuttanut?

Halusin ajatella jotain muuta, joten ehdotin Marcille pientä laukkakisaa hangen peittämällä pellolla, jolla oli myös lupa ratsastaa.
Marc suostui ja tiesin kyllä, että Sylvi ei englannin täysiveriselle laukkakisassa pärjäisi, mutta kyllä tamma hyvin kampoihin pisti.
Sovittiin lopulta, että leikkimielisessä kisassa tuli tasapeli, sillä kumpikaan ratsastajista ei tipahtanut. Lähellä taisi olla kerran jos toisenkin molemmilla, mutta ei niitä semmoisia lasketa. Eihän?