Kingin päiväkirja

Punarautiaan kaula oli hikinen. Se kimmelteli hallin valoissa ja Kate kumartui silittämään sitä, ennen kuin ratsasti poninsa pois radalta.

Kovaääniset kuuluttivat seuraavaa, radan kolmatta ratsukkoa. Kate puhalsi ilmat keuhkoistaan ennen kuin liukui alas Kingin satulasta ja pyyhkäisi sitten karkailevan hiussuortuvan kasvoiltaan. 9 virhepistettä, ja vaikka he olivat olleet vasta radan toinen ratsukko, tiesi Kate vallan mainiosti jo valmiiksi etteivät he tulisi sijoja näkemään. Tyttö löysäsi poninsa satulavyön ja nakkasi loimen sen selkään.

Pakkasilma tuntui kirpeältä vasten kasvoja. Pihalla kaikui iloinen puheensorina ja askeleet narskuivat ohuessa lumikerroksessa. Kate katseli kiinnostuneena pihan reunamilla olevia ratsuja, joita hänelle täysin ventovieraat ihmiset taluttivat kohti Tammi-areenaa. Hänelle ventovieraita täällä tosin olivat lähes tulkoon jokainen - Kate tiesi vain Sokan sisarukset, yhden tallipojan ja muutaman hassun kävijän ulkonäöltä. Vielä hän ei ollut ehtinyt tutustua juuri kehenkään sen syvemmin.

Lukion toisesta vuodesta ei turhaan varoiteltu sen olevan kaikista vuosista rankin. Kate oli tuntunut suorastaan hukkuvansa työmäärän alle ja illat tuntuivat venyvän kuin itsestään läppärin äärellä koulutöitä tehden. Silti hän ei valittanut – ei, vaikka oman rasituksensa oli tuonut muutto pois kotoa Kallan keskustaan ja pidentynyt matka tallille. Ei, valittaminen ei ollut Katelle ominaista, eikä hän kokenut tilannetta muutoinkaan kohtuuttoman vaativana. Tästä hän oli unelmoinut, ja Kate tiesi, ettei maailmassa mikään tullut ilmaiseksi. Ei, vaikka vanhemmat olivatkin varakkaita.

Kate silitti Kingin päätä, katsoi poninsa tummia silmiä. Sen turpakarvat olivat keränneet ohuen huurukerroksen ja korvat osoittivat rentona sivuille.

Kingi oli hänelle ratsuna juuri oikeanlainen eikä Kate olisi parempaa ponia voinut toivoa, mutta hänen täytyi alkaa kunnostautua myös ratsastuksen saralla ja aloittaa valmentautuminen. Nyt kun muutot oli tehty ja arki rullasi jo uomillaan, Kate tiesi sen hetken olevan käsillä. Sillä kuten se tuli jälleen todistettua, mikään, kuten eivät sijatkaan, tulleet ilmaiseksi – ei, vaikka vanhemmat olivatkin ratsastajasuvuista.



Ainoastaan se Katea harmitti, etteivät hänen serkkunsa olleet päässeet tämänkertaiseen Kalla Cupiin. Ainoana lapsena serkkujen merkitys oli aina korostunut hänen elämässään ja käytännössä Jesse ja Joachim olivat hänelle kuin veljiä.

Ja kun Peitsakaan ei ollut nimeksikään kiinnostunut hevosurheilusta, eikä Katekaan ollut sitä tyyppiä, joka olisi patistanut edes oman poikaystävänsä tulemaan väkisin katsomaan hänen kilpailuitaan, tunsi Kate ohikiitävän yksinäisyyden piston rinnassaan katsoessaan ihmisiä, joilla oli rinnalla joku kilpakaveri tai ystävä. Mutta niin nopeasti kuin se pisto oli tullutkin, se myös haihtui kirpeän pakkastuulen myötä pois ja katosi kelmään talvipäivän kirkkauteen – ja leuka koholla Kate asteli poninsa kanssa pihan poikki kohti tallirakennusta.

Sillä itsehän hän oli onnensa seppä, ja vain itse hän pystyi omaan yksinäisyyteensä vaikuttamaan.

Ja ilman ruusuketta, mutta jälleen yhtä kokemusta rikkaampana Kate asteli tallin lämpöön, tervehti vastaantulijoita ja hymyili nähdessään ihmisiä juttelemassa keskenään.

Ja Kate oli onnellinen, että sai olla osa tätä kaikkea.

Kalla Cup, 4. Osakilpailu 19.-21.11.2020
#kallacupscorpio

Tutustumisluokka, sijoitus 10/17