Nipsun päiväkirja

Syksyinen tuuli pureutui tummansiniseen Helly Hanseniin, kun nousin Hondan kuskin paikalta. Sää oli puolipilvinen, mutta järisyttävän kylmä. Siltä se ainakin tuntui helteisen kesän jälkeen. Hyrr. Rakastin talvea, mutta hetken vuodenaikojen vaihdoksen yhteydessä kylmyys oli kamalaa.

Trailerista kuului kärsimätöntä kavioiden kopsetta. Avasin sivuluukun ja kohtasin puuskahtavan turvan.
"Maltti on kuule valttia", tokaisin orille, joka merkiksi vain kuopaisi. "Loppu sit."

Nipsu senkus vain puuskahtti. Se oli niin kärsimätön. Avasin riimussa olleen ketjun ja vaihdoin siihen liinan paikalle, jonka jälkeen pujahdin ulos ja lähdin availemaan rampin lukkoja. Kärsimätön kopse jatkui trailerissa, mutta jätin sen omaan arvoonsa. Nipsu oli aivan samanlainen häslähöslö kuin isänsä. Hetiku koppiin virtasi luonnonvaloa, Nipsu yritti peruuttaa takapuomin läpi. Kiiruhdin tuuppaamaan sitä ahterista.

"Ei siitä pääse läpi", sanoin orille ja tartuin liinasta kiinni.
Me oltiin ahkerasti harjoiteltu kopittelua Nipsun kanssa. Silti joka kerta ulos tullessa oli mulle turvallisinta toimia liinan kanssa. Nipsu tuli niin vauhdilla, että sen voimasta olisin varmasti nenälläni rampilla. Onneksi nämä olivat näitä "harjoittelu korjaa" ja "ikä teettää" juttuja suurimmaksi osaksi.

En avannut takapuomia, ennen kuin Nipsu oli malttanut olla puskematta sitä vasten. Sen jälkeen avasin ja taputin oria takaliston päälle.
"Hyvä, nyt saa tulla", sanoin.
Nipsu tuli kuten yleensäkin: vauhdilla. Töminä vain kuului, kun ori laskeutui pois trailerista. Onneksi se jäi sentään katselemaan mihin nyt oltiin saavuttu. Ruunikolla oli pää korkealla, korvat pystyssä ja sen nenä värähteli. Pyörittelin hieman silmiäni, kun keräsin liinaa lyhyemmälle. Niin tyypillistä orin käytöstä.

Nostettuani rampin, lähdin taluttamaan Nipsua talliin. Se olisi orille varmasti eksoottinen uudistus. Ensin se oli asunut paljonkin pienemmässä tallissa emänsä kanssa ja siitä muuttanut käytännössä kokonaan pihattoelijäksi. Isben kanssa oltiin sovittu, että Nipsu saisi Banskun orikarsinan käyttöönsä. Olisin voinut hyvin päästää Banskun myös tammatalliin, mutta olihan se helpompi, kun ruuna sai karsinan yksityistallista.

Muut hevoset olivat tähän aikaan aamupäivästä jo pihalla, joten talli loisti tyhjyyttään. Aamuvuorolainenkin taisi paiskia hommia tammatallin puolella. Otin Nipsun ensin hoitopaikalle, jossa riisuin sen kuljetusvarusteista. Capun kanssa sitä oli oppinut jo väistelemään holtitonta tanssahtelua, joten Nipsun kohdalla se tuli ihan luonnostaan.

Laitettuani Nipsulle suojat jalkaan, vein sen kentälle irtojuoksemaan. Onneksi se oli saanut hieman metsäisemmän tarhan, jossa sillä olisi ehkä enemmän mielenkiintoisempaa tekemistä. Vaikka matka edellisestä paikasta Auburniin, ei ollut kovin pitkä, Nipsu oli tuntunut vetävän jo siitä hirmuiset energiat. Kai se oli tuollaista nuoruuden intoa. Parinkymmenen minuutin jälkeen nappasin orin takaisin kiinni ja vein talliin. Heitin sille ohuen loimen niskaan ja kuskasin sitten tarhaan.

Seurasin hetken sen menoa, ettei se tulisi langoista läpi, mutta yllättävänkin nopeasti ruunikko rauhoittui juomaan vettä. Lähetin aamuvuorolaiselle viestin, että orisi olisi tarhassaan ja sille saisi antaa heinät. Aamulla sen naapuritarhalaiset oli viety laitumelle hetkeksi, mutta olinkin sanonut Isbelle, että uskoin vain vähän aikaa riittävän. Nipsun maailma ei onneksi järissyt uusista hevosista, eikä se ollut aggressiivinen niitä kohtaan.

Uskaltaessani viimein jättää Nipsun silmistäni, lähdin hakemaan sen isää sisälle. Huh, miten helpottavaa oli, että hevoset oli nyt niin lähekkäin. Paitsi Manki, joka oli vielä muualla, mutta pian saisin senkin raviradan talleille. Lisäksi olin saanut viimeisen harjoittelupaikan Kallan klinikalta, joten työmatkani oli olematon. Nyt päivään saattoi jäädä jopa puoli tuntia ekstra aikaa nukkua.