Siennan päiväkirja

18.09.2021

"Hei tyttö. Mites sulla menee täällä" lepertelen Siennalle joka oli parhaillaan yksin tarhassa tutustumassa uusiin ystäviinsä aidan ylitse. Vaalea turpa hamuaa taskujani herkkujen toivossa enkä voinut olla antamatta sille porkkanan palaa jonka olin napannut kotoa mukaan.
"Saat kyllä jäädä vielä tänne hetkeksi kun käyn purkamassa sun tavarat tallissa" höpöttelin hevoselle pujahtaessani aidan alitse ja melkein pölähdin naamalleni pihamaalle kun tamma päätti sillä hetkellä pukata päällään takapuoleeni.
"Senkin hölmö" naurahdin Siennalle samalla kun tarkistin ettei vain kukaan nähnyt. Se tästä vielä puuttuisi että joku näkisi minut kompuroimassa pihalla ensimmäisenä päivänä Auburnissa.

Olinhan mä ollu vasta täällä kilpailemassa, mutta en mä ikinä osannut ajatella saavani Siennalle tallipaikkaa täältä vielä silloin. Olin jo ajatellut mahdollisuuteni menneen kun asiasta ei kuulunut mitään Kalla CUP:iin mennessä. Tässä sitä kuitenkin oltiin yltiö hienoissa puitteissa nuoren hevosen kanssa ja kaikki mahdollisuudet menestykseen olisi avoinna. Jos vain omat rahkeet riittäisi edes alkua pidemmälle. Olin tuonut Siennan Auburniin edellisenä iltana ja ilmeisesti se oli sopeutunut uuteen kotiinsa hyvin. Onneksi vastassa oli ollut tummatukkainen Isabella, sillä olin kuullut huhuttavan että vaaleampi sisar oli näistä kahdesta se pelottavampi tapaus.

Suuntasin takaisin parkkipaikalle johon olin jättänyt pienen kuljetusauton jonne olin sullonut kaikki Siennan varusteet. Usko, toivo ja rakkaushan siinä meinasi loppua kun pää märkänä roudasin kisakaappia pitkin pihaa että saisin enemmän tavaraa kerralla vietyä sisälle. En kyllä enää ollut suunnitelman järkevyydestä niinkään varma kun pyyhin hikeä otsalta varustehuoneen ovella. Hengissä sitä sentään vielä olin, mutta hävetti suunnattomasti kun aikaisemmin esittäytynyt Penna tuli paikalle pulisemaan jotain siisteydestä ja siitä kuinka olisi tärkeää että pitäisin kaikki tavarat juuri oikeilla paikoilla. Kuuntelin miehen selityksiä kärsivällisesti siinä laittaessani satuloita ja suitsia ja muita vermeitä paikoilleen. Välillä kyllä teki mieli tukkia miehen suu jollain, mutta tavallaan oli jopa rauhoittavaa että joku puhui minulle enkä kököttänyt yksinäisenä hiljaisessa tallissa.

Saadessani kaapin kamppeet paikoilleen minun oli pakko keskeyttää Pennan pulinat. Päätäni nimittäin alkoi särkemään vittumaisesti ja kaipasin kitusiini lisää kahvia.
"Saaks täältä jostain kahvia" kysyin varovaisesti katsellessani ympärilleni. En hirveästi muistanut iltaisesta esittelykierroksesta. Sain mieheltä myöntävän vastauksen ja hän ohjasi minut loungen ovelle. Avasin oven varovaisesti ja astuin sisään. Kahvi tuoksui ovelle saakka eikä ollut kaukana ettenkö olisi hyökännyt kuin villieläin keittimen kimppuun. Penna oli onneksi lähtenyt omiin töihinsä muistuttaen ensin että kisakaappi tulisi viedä pois mahdollisimman pian edestä. Kaappeja penkomalla löysin itselleni kupin ja pääsin nauttimaan kofeiinista.

Pestyäni kahvikupin suuntasin viemään kisakaappia takaisin autoon. Nyt siinä ei onneksi ollut sisällä melkeinpä mitään joten se oli huomattavasti kevyempi raahata. Sienna saisi viettää vielä tänään kevyemmän päivän joten päätin käydä sen kanssa pienellä kävelyllä. Sen jälkeen pitäisi vielä roudata omat kamppeet loungen kaappiin ja Siennan harjalaatikkoa ja muuta pientä irrallaan olevaa paikoilleen.
"Kyllähän me täällä pärjätään" kuiskasin hevoselle joka hörähti pehmeästi kuin vastaten myöntävästi. Hymyilin onnellisena ja lähdin taluttamaan hevosta lähimaastoihin.

23.-25.09.2021 kenttäkilpailut Storywoodsissa

Nuorten helppo - 1/2

En voinut ottaa tosissani kahden ratsukon luokkaa, mutta hyvää harjoitusta se olisi nuorelle hevoselle. Sienna oli matkustanut Storywoodsiin kuin kunnon kisakonkari vaikka oli ollut koko matkan yksin. Tyytyväisenä se oli kuitenkin asettunut väliaikaiseen karsinaansa mutustelemaan heiniä. Torstaina koulukokeessa Sienna oli tuntunut todella hyvältä, mutten osannut odottaa että sieltä napsahtaisi suorilta 80 prosenttia. Voi kyllä uskoa, että tamma sai rehujen seassa usean porkkanan ja paljon huomiota palkaksi.

Perjantaina oli maastokokeen vuoro ja jännitin harvinaisen vähän edellisen päivän onnistumisen jäljiltä. Tuudittauduin ihan liikaa siihen tyytyväisyyden tunteeseen, sillä oma keskittyminen herpaantui ihan totaalisesti ja aiheutin tilanteen jossa Sienna ei voinut muuta kuin kieltäytyä hypystä. Sen takia varmaan sitten tulikin vielä päälle aika virheitä kun himmailin ihan liikaa sen jälkeen menoa. Teki mieli lyödä päätä seinään sen vuoksi, mutta minkäs teet. Asiasta ei voinut syyttää kuin itseäni.

Lauantaina vasta menikin perseelleen koko rataestekoe. Mulla oli itsellä päällä ihmeellinen jännitys joka sitten valitettavasti tarttui nuoreen ratsuuni. Sienna kyllä yritti tehdä parhaansa, mutta siitä huolimatta viisi puomia tuli alas. Vitutti aivan suunnattomasti ja teki mieli ryypätä pää täyteen, mutta eihän sitä kisamatkoilla voisi niin tehdä. Toki vaikka rataeste osuus menikin vituiksi niin mukaan saatiin voittoruusuke. Ei nämä kisat täysin nappiin mennyt, mutta hyvää harjoitusta se ainakin oli.

28.09.2021

Sienna näytti melkein nukahtavan hoitopaikalle kun olin laittanut sen solariumin alle hetkeksi. Henna olisi tulossa pian hieromaan sen läpikotaisin ja toivottavasti samalla selviäisi oliko uusi satula poistanut tamman selän arastelut. Ainakaan itse en ollut huomannut hetkeen samanlaisia ongelmia kuin aikaisemmin. Nainen saapui juuri ajallaan ja vaihdoimme muutaman sanan ennenkuin hän alkoi hommiin.

Itse suuntasin odotellessa ihan ensimmäisenä tyhjään loungeen jossa kaadoin itselleni kupin kahvia ja söin samalla eväsleipää. Lysähdin sohvalle selaillen puhelimella somea ja havahduin oven kolahtaessa. Tummahiuksinen mies oli astunut sisään ja mietin pääni puhki miksi hän näytti niin tutulta. Jossain olin aivan varmasti nähnyt hänet vaikken saanutkaan heti mieleen että missä. Tervehdin häntä hieman varovaisesti ja esittelin itseni.
"Marc. Onko tuo hierottava hevonen sun" mies kysyi englanniksi ja hetken hämmennyin kielivalinnasta. Nopeasti tokenin ja vastasin myöntävästi.
"Kivan näköinen. On vissiin nuori" Marc puoliksi totesi ja puoliksi kysyi ja nyökkäsin taas. Pyörittelin nimeä päässäni edelleen kunnes minulla välähti.
"Sä osallistuit kans Storywoodsin kenttäkisoihin. Sellasella vaaleanrautiaalla orilla" hihkaisin yhtäkkiä aivan liian isoon ääneen ja eväsleivän palanen lensi kaaressa suusta lattialle. Hyvä etten läimässyt kättä suun eteen kun hävetti niin pirusti ja siivosin leivän palan kiireen vilkkaasti lattialta. Mikä siinä oli että aina äänenvoimakkuus nousi kun iski välähdys enkä aina edes tajunnut millon kannattaa avata suun ja milloin ei. Kai jokainen tajusi ettei ruoka suussa puhuta.
"Joo. Cava on Sokkien hevonen" mies totesi katsellen minua jotenkin oudosti. Vaihdoimme vielä pari sanaa kun otin lisää kahvia.
"Mun pitää mennä kattoon miten tuolla menee. Oli kiva tavata" mutisin hieman nolona ja syhkäisin sitten tallin puolelle. Tyhmä minä.

Hoitopaikalla Sienna oli edelleen tyytyväisen oloisena ja keskustelimme Hennan kanssa siitä miten oli viime kerran jälkeen mennyt ja mitä pitäisi ottaa huomioon jatkossa. Siennan selkä ei ollut ehtinyt mennä edes pahaksi ennen kuin olin huomannut jonkin olevan vialla ja Henna suositteli pitämään vielä satulan alla romaania kun siitäkin ollut selvästi apua. Sain muutamia muitakin vinkkejä siinä samalla ja odotellessa ehdin käydä vaihtamassa vaatteetkin kun ajattelin käyttää Siennan vapaapäivän hyödyksi ja pyörähtää hetken tallin kuntosalilla ennen kotiin menoa.

Lopulta Sienna seisoi tyytyväisenä karsinassaan loimi selässä ja itse olin käynyt tekemässä pienen treenin. Kotiin ajaessa mietin vielä valmennuskuvioitani ja päätin laittaa Lauri Merikannolle viestiä kotiin päästyäni. Eiköhän mies olisi paras vaihtoehto meille ja ensimmäinen kokeilukerta oli ollut hyvä vaikka olin jännittänyt. Pikkuhiljaa elämä alkoi muovautumaan uudella paikkakunnalla oikein miellyttäväksi enkä oikeastaan kaivannut enää vanhoihin kuvioihin kovinkaan paljoa.