You make me sweat

Vargasin suupielistä valui vaahtoa, kun orin kaviot polkivat maneesin pohjaa voimakkaan ravin tahtiin. Ruunikonkimon koulusatulassa istuva mies ei ollut niputtanut kankiohjaa ja näytti siltä, kuin kahden ohjan kanssa taiteileminen olisi jokapäiväistä. Ei se ollut, eikä Laurista tuntunut siltä: miten hän olikaan viime aikoina skipannut tehokkaat, vaativat koulutreenit?

Lauri oli alusta alkaen pitänyt Vargasin monipuolisuudesta. Hyppääminen oli orilla veressä, mutta kun sen viritti oikeaan tahtotilaan, puoliverinen venytti itsensä vaivattomasti keskiraviin. Lävistäjällä Laurista tuntui, että paketti leviäisi hetkenä minä hyvänsä, mutta se ei levinnyt, kiitos Heidin vaativuuden alkuverryttelystä lähtien. Vaikka mies tiesi taitonsa ja Vargasin kapasiteetin, oli niin sileän osalta lepsun kauden päätteeksi enemmän kuin suotavaa joutua tarkkailevien silmien eteen. Lauri ei voinut oikoa, eikä olisi edes halunnut.

Ruunikonkimon etujalat kauhaisivat ilmaa, kun se nosti laukan liioitellun suuresti. Vargasin ego oli se nimenomainen asia, joka oikein valjastettuna antoi ratsukolle hyvänä päivänä varsin siedettäviä pisteitä kouluradalta. Toisaalta juuri siksi orilla saattoi myös hetkellisesti keittää, kuten silloin, kun Laurin olisi pitänyt ratsastaa siirtymä harjoituslaukasta keskilaukkaan. Sekunnin sadasosassa Vargas oli kiehahtanut, päässyt livahtamaan pois Laurin työllä rakentamista raameista ja laukan rytmi oli kadonnut. Satulassa istuvan miehen huulet nipistyivät vielä tiukemmaksi viivaksi, kun tämä yritti pelastaa tilanteen.

Heidiä oli hymyilyttänyt ehkä puoli tuntia valmennuksen alkamisesta, sen jälkeen virne oli vaihtunut keskittyneeseen ilmeeseen. Ryppy kulmakarvojen välissä ei ollut silottunut siihen mennessä. Nainen oli ottanut käyttöön jokaisen muistinsa perällä olevan tiedonmurusen ja laittanut Laurin hikoilemaan. Vargas oli vähän puoliautomaattinen hevonen, joka vaati reilusti ratsastamista, jotta vaihtui ihmisen ratsastettavaksi. Ori kyllä suoritti hyvin koko ajan, mutta vasta urakan loppupuolella alettiin olla hipaisun päässä täydellisyydestä. Siinä vaiheessa Lauri pääsi oikeasti vaikuttamaan hevosensa jokaiseen askeleeseen.

Heidi seurasi harjoituslaukkaa keskittyneenä, kun Vargas otti ja lähti keskilaukka-avuilta omia teitään.
"Vatsalihaksilla, älä purista sitä jalan kanssa eteen!" nainen komensi ratsastajaa. Laurin käsi pysyi tasaisena koko episodin ajan ja Vargas palasi yllättävän nopeasti takaisin miehen hallintaan.
"Hyvä, sitten uudelleen, muista se puolipidäte", Heidi ohjeisti ja katsoi, kuinka Lauri suoritti tehtävän uudelleen.

"Noin juuri", brunette kehui ja nyökkäsi hyväksyvästi.
"Anna sen ravata, luulen, että tämä riittää tältä kerralta."

Heidi hymyili, sillä kimo hevonen oli hikivaahdossa kaulaltaan, kyljistään ja takajalkojensa välistä. Eikä Laurikaan näyttänyt enää yhtä freesiltä, kuin ennen valmennusta.
"Tuntuuko missään?"

Heidin nopeat ohjeet ja Laurin keskittyneisyys olivat pelastaneet tilanteen, jossa paketti oli ollut levähtää totaalisesti. Kun korjausliike oli tehty ja Vargas oli tarjoillut koko maneesissa vietetyn ajan parasta liikkumista, Lauri oli tullut hiljaisesti siihen lopputulokseen, että kanget ja koulusatula täytyisi kaivaa treenikäyttöön useamminkin.

Vargasin ravi oli letkeää ja etenevää, kun Lauri laski kankiohjan löysäksi ja päästi toisenkin ohjan lipumaan pidemmäksi sormiensa lomasta. Ruunikonkimo venytteli kaulaansa pärskien ja vaikutti hikimäärän perusteella antaneen ainakin melkein kaikkensa. Ori oli harvoin niin hikinen edes hyppyjen jäljiltä, ellei kyseessä ollut intensiivisempi treeni, joten ainakin se oli käyttänyt itseään.

"Kysytkin vielä", Lauri puuskahti huvittuneena. Mies tunsi hien valuvan selkäänsä pitkin, vaikka oli valinnut päälleen ohuen, teknisen takin. Siinä missä ratsu oli hikoillut, oli kyllä ratsastajakin.
"Taito se on tuokin - saada mies hikoilemaan nostamatta pikkusormeaankaan", Vargasin satulassa keventävä mies virnisti nopeasti ratsastaessaan Heidin ohi. Tummat silmät tavoittivat naisen katseen pariksi sekunniksi, ennen kuin vilahtivat maneesin katsomon kautta takaisin menosuuntaan.

Laurin vastaus sai naisen nauramaan ääneen. Se oli heleä, vapautunut nauru, joka kaikui äänitehokkaaksi rakennetun maneesin seinistä.

"Olkaat oikein hyvät", Heidi vastasi leveän hymyn koristaessa tämän kasvoja. Laurissa ja Vargasissa oli paljon potentiaalia myös koulukentille, vaikka treeni taisi olla vain kenttäpuolelle vahvistavaa. Brunette oli aina nauttinut niistä hetkistä, kun sai ilman puomin puomia vannoutuneen esteratsastajan hikoilemaan.
Silloin tehtiin töitä aidoimmillaan.

"Sä ratsastit kyllä tosi hyvin. Vargas on myös todella laadukas ja sen kyllä näkee tuomaritkin. Tai ovat sokeita, jos eivät näe. Sun täytyy vain ratsastaa sitä ihan jokaisen askeleen läpi, niin kyllä teistä ihan mukiinmenevä kouluratsukko saadaan."

Heidin nauru sai Laurin suupielen nykäisemään, sillä miehestä oli mukava saada naisesta irti välillä jotain niin vapautunutta. Miehen katse viipyili Vargasin korvissa eli juuri siellä, missä kokeneen kenttäratsastajan katseen ei olisi pitänyt olla. Lauri oli kuitenkin vaipunut ajatuksiinsa ja rankan treenin jälkeiseen tilaan, josta miehen havahduttivat Heidin sanat.

"Kiitos", Lauri vastasi siirtäen Vargasin käyntiin. Ori ravisteli tyytyväisenä päätään saaden kankiketjun helähtämään.
"En tiedä saadaanko, mutta yritys hyvä kymmenen", mies jatkoi laskeutuessaan liki vauhdista ratsunsa satulasta. Lauri pysäytti Vargasin hetkeksi ja löysäsi kankiketjun, satulavyön sekä nosti jalustimet ylös ripein ottein. Sen jälkeen mies jatkoi kävelyä Vargas vierellään ja käänsi katseensa Heidiin.
"Epäilen, että kummankaan pää ei kestäisi täysipäivästä kouluratsukon hommaa", Lauri naurahti ja taputti vierellään kävelevän kimon hikistä karvaa, joka oli vaahtoutunut etenkin ohjien alueelta. Puoliverinen pääsisi suihkuun valmennuksen jälkeen ja sinne Laurikin suuntaisi, tosin vasta hoidettuaan orinsa kuntoon.

"Malachai saattaa saada tänään vapaan", Lauri puuskahti Heidiin katsomatta ja piilotteli huvittunutta hymyään. Se oli osoitettu miehelle itselleen, sillä normaalisti kahden orin liikuttaminen peräkkäin ei tuntunut missään. Nyt Laurista kuitenkin tuntui, että vaikka kunto olisikin kestänyt, pää ei olisi pysynyt mukana Malachain vauhdissa.

Heidi kääntyili maneesin keskellä pientä ympyrää sitä mukaa, mitä ratsukko vaelsi maneesissa.

"Parempi panostaa siihen, mistä itse saa eniten iloa", nainen vastasi toisen kouluratsukko-kommenttiin hymyillen. Ei hän ollut pakkosyöttämässä koulu-uraa kenellekään. Itsekin taisi nykyään omistaa enemmän este- kuin kouluhevosia. Mitenhän siinä oli niin päässyt käymään?

"Ei hätää, Viljami juoksutti sen jo heti aamusta mun pyynnöstäni", Heidi vastasi yrittämättä edes peitellä virnistystään.
"Ajattelin, että yksi ratsastus saattaisi riittää tälle päivälle", nainen lisäsi ja nosti käveli maneesin laidalle, johon Lauri oli jättänyt Vargasin loimen.

Kevyen liikkeen avulla loimi päätyi orin selkään ja tottuneet sormet levittivät sen kimon peitteeksi.
"Se tekisi sitten kaksisataa euroa, kiitos", Heidi kertoi vakavalla ilmeellään. Suupielet värähtelivät pettävän pokan alta, Laurin kiusaaminen oli ehdottomasti vaivan arvoista.

Lauri kohotti kulmiaan Heidin mainitessa Malachain liikkuneen jo kertaalleen.
"Vai niin", mies murahti hilliten pokerinaamansa. "Täytyy varmaan lähteä illalla salille, kun katu-uskottavuus ratsastajana on näin pahasti pakkasella."

Vargas sai selkäänsä loimen ja koska ori puuskutti vielä, Lauri jatkoi kävelemistä. Mies oli seisahtua Heidin sanojen vuoksi, mutta tyytyi vain vilkaisemaan naista olkansa yli.
"Auts", Lauri puuskahti. "Täytyy varmaan vihdoin nostaa omia hintoja, että on varaa tällaiseen hurvitteluun toistekin."
Sanojensa päätteeksi mies hymähti itsekseen ja käänsi hymyilevät kasvonsa piiloon Heidin katseelta.

Orinsa kanssa kävellessään Lauri mietti, miten he olivat vihdoinkin tuntuneet Heidin kanssa päässeen yli siitä pienestä kiusaantuneisuudesta, joka oli jäänyt väkisinkin kaksikon välille jatkojen jälkeisen yön vuoksi. Ei se ollut välttämättä ollut edes kiusaantuneisuutta, mutta jotain se oli selvästi ollut. Nyt Laurista kuitenkin tuntui, että hän viihtyi bruneten seurasta ilman pelkoa oudoista tilanteista ja epäili, että tunne oli molemminpuolinen. Ehkä alkuviikon lounashetkellä oli jotain tekemistä asian suhteen.

"Eiköhän me olla valmiita", Lauri totesi käveltyään Vargasin kanssa niin kauan, ettei ori enää puuskuttanut. Koska ruunikonkimo pääsisi tarhaan jaloittelemaan, ei Lauri stressannut sen palautumisesta liiaksi.

"Ehdottomasti pitää", nainen myötäili nyökäten.

"Ja laadusta täytyy maksaa", Heidi jatkoi leveän virnistyksen lomasta. Nainen nojaili maneesin laitaan sen aikaa, kun Lauri jatkoi vielä kävelemistä. Hänen pitäisi pyytää Viljamia tai Viviaa pyyhkimään pölyt aidoista.

"Ehkä sä selviät tällä kertaa pelkällä kahvin tarjoamisella?" Heidi tokaisi lopulta, kun Lauri kertoi olevansa valmis. Nainen avasi maneesista suoraan talliin johtavan oven ja odotti, että ratsukko pääsisi sen läpi toiselle puolelle.

"Laitoin Carleen sulle valmiiksi", Viljami ilmoitti heidän päästyä tallin puolelle.
"Kiitos, haen vaan kypäräni."
"Toin senkin valmiiksi tamman karsinan eteen."
"Ai, kiitos ihana", Heidi sanoi hymyillen ja painoi kypäränsä päähänsä. Carlee huokaisi syvään, kun sen omistaja johdatti tamman maneesin puolelle.
Nainen nousi puisilta portailta hopeanmustan eläkeläishevosen selkään. Koulusatula sen selässä tuntui kamalan tutulta ja Heidin teki niin mieli ratsastaa sitä hetken aikaa ihan tosissaan.

"Älä huoli, muori, mennään vain ihan rauhassa."

Lauri kohotteli kulmiaan Heidin puheelle valmennuksen maksamisesta.
"Ei sinun mikään hyväntekijä tarvitse olla", mies huomautti. "Voit lisätä nämä karsinavuokraan."
Vargasin kaviot kumahtelivat tallikäytävällä, kun Lauri talutti ratsunsa Heidin avaamasta ovesta.

Lauri oli kuunnellut Heidin ja tämän työntekijän välistä keskustelua ja yllättynyt naisen lähdettyä ratsastamaan. Mies ei ollut nähnyt tallinomistajan ratsastavan koko sinä aikana, kun Vargas oli tämän tallilla asunut, mutta toisaalta oli mahdollista, että ajoitus oli vain ollut aina väärä. Lauri ei ollut aivan varma, mitä mieltä oli raskaana olevan naisen kapuamisesta satulaan, mutta piti suunsa kiinni ja toivoi, että hopeanmustalla oli järkeä päässään toisin kuin esimerkiksi miehelle itselleen tutuksi tulleella Malachailla.

"Hikosiko se noin paljon?" ohi harpponut Viljami jäi ihmettelemään, kun Lauri oli parkkeerannut Vargasin suoraan pesupaikalle. Satulaa orin selästä nostava mies nyökkäsi huvittuneena.
"Kaikkea sitä", tallityöntekijä puuskahti ilmeisen huvittuneena näystä ja jatkoi matkaansa rennoin askelin.

Riisuttuaan Vargasilta varusteet Lauri huuhtoi orin huolellisesti läpi ja veti enimmät vedet pois hikiviilalla. Mies heitti loimen ruunikonkimon niskaan kuivatellakseen sitä hetken karsinassa, jonne Vargas jäi tyytyväisenä heinätupon kanssa. Lauri sen sijaan vei orin varusteet ennätysajassa satulahuoneeseen ja harppoi maneesin puolelle varmistaakseen, että Heidi oli edelleen satulassa.

Carlee oli ainoa hevonen, jonka selässä Heidi tunsi olevansa täysin turvassa. Tamma oli ollut villi, vaarallinen ja nopea nuorempana, mutta nyt siitä oli tullut rauhallinen ja varma. Tamma käveli pitkällä askeleella uran sisäpuolella Heidin antaessa mielensä rauhoittua tutussa keinunnassa.

Käveltyään pitkän tovin Heidi keräsi ohjia hieman lyhyemmäksi ja pyysi puoliverisen raviin. Tamman askel oli pitkä ja rento, sen selässä keventävä nainen ei pyytänyt sitä lyhyeeseen muotoon. Mekaaninen liike tuntui rauhoittavan Heidi mieltä entisestään, se oli kuin terapiaa.

Ravi oli rentoa, mutta ei löysää. Entisen kilpailuhevosen askeleesta näki sen elämän aikana opitut liikkeet, se näytti hyvältä löysäillessäänkin.
Heidi ei huomannut maneesin oven käyvän, ratsukko oli täysin keskittynyt toisiinsa. Nainen ratsasti isoja voltteja, taivutteli hopeanmustaa vetreämmäksi ja hymyili keskittyneesti.

Kuinka pitkälle raskautta naiset pystyivät ratsastamaan? Oliko se turvallista koko raskausaikana? Kysymykset pyörivät Laurin päässä, koska mies ei ollut varsinaisesti joutunut miettimään niitä koskaan aiemmin. Kaikki hevosnaiset, jotka Lauri oli satulassa nähnyt, eivät olleet koskaan olleet siellä niin.. raskaina.

Lauri ei kuitenkaan sanonut mitään, vaan nosti kätensä puuskaan ja jäi seuraamaan ratsukon työskentelyä. Vihellys, jonka mies oli aikonut antaa merkiksi ratsulle, jäi huulille Laurin huomatessa tammasta, että se oli jo havainnut hänet. Lauri ei halunnut häiritä Heidin keskittymistä, koska nainen vaikutti niin rentoutuneelta ja sen puolen ratsukkoa seuraava mies kyllä ymmärsi: pelkkä ajatuskin ratsastustauosta tuntui kaukaiselta. Heidin tilassa se olisi kuitenkin väistämätön ja Lauri mietti, että jos hänen tulevaisuuden vaimonsa sattuisi päätymään samaan tilaan, hän ei välttämättä katsoisi vierestä tämän huoletonta ravaamista.

Ei kuitenkaan ollut Laurin asia kommentoida Heidin tekemisiä. Mies odotti, että nainen tajusi hänet, ennen kuin pudisti epäluuloisesti hymyillen päätään.
"Onkohan tuo miten hyväksi sinulle ja vauvalle?" Lauri tiedusteli puoliksi irvistäen.

Carlee siirtyi rennosti käyntiin, Heidi ei halunnut hötkyttää lastaan liikaa. Samalla hän huomasi Laurin ja virnisti toisen sanoille.
"Ollaanpas sitä nyt kovin huolehtivaisia. Vähän vaan ravasin ja kävelin, kyllä vauva vielä hetken saa luvan kestää sitä", nainen vastasi ja kääntyi isolle ympyrälle Laurin läheisyyteen.

"En mä muilla hevosilla uskallakaan enää ratsastaa. Carlee vain on niin luotettava ja rauhallinen - nykyään. Toista se oli kyllä nuorena, se oli ihan kaheli."

Heidi pysäytti hopeanmustan tamman Laurin viereen. Hän nosti jalkansa pois jalustimista ja hymyili miehelle.
"Tosin alastulossa voisin ottaa vähän apuja vastaan. Ellet halua nähdä mua rähmälläni maassa, jos vaikka tasapaino pettää."
Nainen heilautti oikean jalkansa Carleen kaulan yli kaulan toiselle puolelle. Virne nousi Heidin kasvoille.
"Otatko vastaan?"

Heidi ei ainakaan ollut ottanut nokkiinsa Laurin huonosti peitellystä huolestuneisuudesta. Mies yritti valaa itseensä uskoa, että Heidi tiesi mitä teki ja mihin kykeni - ja ettei Lauri saisi Jessen vihoja niskaansa katsottuaan vierestä raskaana olevan naisen ratsastusta.
"Kahelimpi kuin Malachai?" Lauri piikitteli suupieli nykien, eikä oikeastaan edes odottanut Heidin vastaavan.

Lauri toljotti Heidiä hetken täysin lamaantuneena, koska ei ihan ymmärtänyt, mistä äkillinen suunnanmuutos johtui. Miten neiti voin-kyllä-ratsastaa-maha-pystyssäkin tallinomistaja oli yhtäkkiä kapsahtamassa satulasta Laurin syliin?
"Voin ottaa", mies ähkäisi liikahtaen jähmeästi lähemmäs. Jopa aloillaan seisova tamma tuntui seuraavan tilannetta kummaksuen.

"Valmis?", Lauri murahti otettuaan tukevan otteen Heidistä. Tilanne alkoi olla kuumottavampi kuin naisen ratsastuksen seuraaminen, koska nyt oli ilmeisesti Laurista kiinni, päätyisikö nainen vauvavatsoineen maneesin pohjaan tasaisesti vai ei.

Lauri näytti kamalan hermostuneelta, Heidiä huvitti moinen murehtiminen. Tai ehkä mies vain ihmetteli hänen ratsastuspäätöstään niinkin myöhään raskaudessa.

"Joo", nainen vastasi ja liukui satulasta Laurin hidastaessa liikkeen. Jalat koskettivat pehmeästi maneesin pohjaa ja Heidi hymyili Laurille kiitollisena.

"Kiitos. Maha ei anna myöden tulla perinteisesti satulasta alas", nainen kommentoi virnistäen ja katsoi tummanruskeita silmiä pilke silmäkulmassaan.
Heidi tajusi, ettei kumpikaan ollut liikahtanut senttiäkään kauemmas toisistaan ja hän käytännössä seisoi Laurin syleilyssä edelleenkin. Hetkeksi nainen unohti kaiken muun ympäriltään, tuijotti vain niihin silmiin, joihin oli helppo uppoutua.

"Miten sä et edes haise hielle? Mitä super deodoranttia sä oikein käytät?" Heidi ähkäisi ja kurtisti kulmaansa mietteliäänä.

Lauri huoahti helpotuksesta tuskin kuuluvasti, kun Heidi oli liukunut turvallisesti alas satulasta miehen avustuksella. Naisen virnuilu sai Laurin miettimään heittoa siitä, kuinka brunette jaksoikin, kunnes Heidin siniset silmät olivatkin yhtäkkiä nauliintuneet miehen silmiin.

Lauri tajusi hitaasti, että Heidi tosiaan oli jo jalkautunut ratsunsa selästä. Mies oli vetäytymässä hillitysti kauemmas naisesta, joka pysyisi varmasti tolpillaan ilman apuakin, kun tämä yllätti Laurin tuoreimmalla kommentoinnillaan.
"Mitä?" mies ähkäisi aidon yllättyneenä. Yllättyneisyys muuttui sekunneissa huvittuneisuudeksi ja Lauri tajusi nauravansa.

"Varmaan jotain sellaista sitten", mies puuskahti huvittuneena, kulmiaan vähän kurtistaen ja astui kohteliaasti askeleen taaksepäin. Tummien silmien katse punnitsi ilmeitä Heidin kasvoilla, kun Lauri yritti ymmärtää, miksi hänen edessään seisova nainen oli kiinnittänyt huomiota sellaiseen asiaan. Oliko se ihan normaalia? Kuuluiko se raskaana olevien naisten elämään, olla tuolla tavalla aistillisesti ylivirittynyt?

"Otan tuon kohteliaisuutena", Lauri virnisti vielä ilkikurisesti, ennen kuin hillitsi poikamaiseksi venähtäneen virnuilunsa.

Laurin virne kouraisi syvältä mahanpohjasta, Heidi pyrki työntämään tunteen syrjään. Se oli yksinäisyys eikä mikään muu, nainen muistutti itseään. Kasvoillaan brunetella oli kuitenkin syvä virnistys, hän oli tyytyväinen saatuaan Laurin hämmentyneeksi.
"Raskaana haistaa kaiken", Heidi kertoi ja iski kevyesti, asiaa enempää miettimättä, silmäänsä miehelle.

"Tulehan sitten rautarouva", brunette tokaisi tammalleen ja ohjiin koskematta lähti kävelemään Laurin ohitse tallia kohti. Carlee seurasi omistajaansa pari askelta taaempana ja käveli Heidin auki pitämästä tallin ovesta sisälle.

"Tuletko sieltä?" nainen huhuili paikalleen jumiutuneen Laurin suuntaan ja piti ovea auki edelleenkin. Carlee pysähtyi pienen matkan päähän käytävälle ja ummisti silmiään. Sitä ei jaksanut enää ihmetyttää ihmisten oudot tavat.

Lauri päätti pitää neutraalin linjan tulkintojensa suhteen, sillä Heidin viiraukset alkoivat käydä liian vaikeaselkoisiksi. Toisaalta mies sai hyvän seuran lisäksi mahdollisuuden seurata raskauden vaikutuksia aitiopaikalta, vaikkei ollut aivan varma, oliko asiasta hyvillään vai kauhuissaan tulevaisuutta ajatellen.

Heidin huhuilu herätti Laurin ajatuksistaan.
"Ajattelin jättää hajurakoa", mies mutisi selitykseksi ja piti nykivän suupielensä kurissa harppoessaan avonaisesta ovesta tallin puolelle. Siellä vastassa oli Heidin ratsun takalisto, jota Lauri pukkasi kannustavasti kohti tamman karsinaa.

"Joko riittää urheilu tälle päivää?" pesupaikan edustalle unohtuneen kypäränsä nappaava Lauri kysyi. Mies kääntyi kypärä kainalossaan Heidiä kohti ja loi tähän huvittuneen katseen: sen naisen seurassa löysi itsensä mitä ihmeellisimmistä tilanteista. Joskus sitä suuteli rauhoittaakseen sen, joskus hikoili ensin sen valmennettavana ja oli seuraavassa hetkessä nostamassa sitä alas satulasta.

"Vitsikästä", Heidi murahti ja seurasi miten luontevasti Lauri käsitteli eläkeläishevosta. Carlee tuhahti ja käveli karsinaansa asti, toinen korva käännettynä miestä kohden. Heidi meinasi seurata perässä, mutta Viljami ilmestyi jostain.
"Mä hoidan", kommentin myötä naisen matka pysähtyi kesken kaiken. Hänellä oli liian hyvä henkilökunta ihan selkeästi.

"Riittää riittää, lupaan loppupäivän katsella kotona takkatulta ja rapsutella Miloa", nainen vastasi nostaen kätensä virnistäen pystyyn.
"Paitsi pitää käydä kaupassa, etten näännytä lasta ja itseäni siinä samalla. Ruokaakin pitäisi tehdä.."
Se siitä rauhoittumisesta.

Hetken Lauri oli jo uskonut Heidin puheet tosiksi, kunnes nainen alkoi puhua kaupasta ja ruoanlaitosta. Mies, joka oli jo tarjonnut Heidille kertaalleen yöpalaa ja lähtenyt tämän kanssa lounaalle nielaisi kaikki vaistomaiset kommentit ja ehdotukset ruokaan liittyen. Ei Lauri voisi ottaa elämäntehtäväkseen huolehtia Heidin ruokailuista ihan joka päivä. Ajatus huvitti miestä, joka pudisteli päätään edessään seisovalle naiselle.

"Pärjäätkö?" Lauri sen sijaan kysyi luoden Heidiin kysyvän katseen kulmiensa alta. Naisen jaksaminen mietitytti miestä nyt, kun tämä tiesi, mikä tilanne lapsen isän kanssa oli. Tämä seurusteli toisen naisen, Matildan, kanssa eikä ollut kantamassa kauppakasseja kotiin. Kukaan ei ollut kantamassa kauppakasseja Heidin puolesta ja se ajatus toi häivähdyksen mietteliäisyttä tummien silmien katseeseen.

"Pärjään, pärjään", Heidi totesi hymyillen. Hän hätyytteli Laurin ulos tallista edellään ja käveli miehen rinnalla parkkipaikalle. Korkea vislaus halkoi ilmaa, kun brunette kutsui koiraansa.
Hetken oli hiljaista ja sitten tallin kulman takaa jolkotteli pää rennosti alhaalla ruskea susikoira.
"Onhan mulla Milo apuna. Se kantaa omat lelunsa ja muistuttaa, että ulkonakin on käytävä", nainen totesi virnuillen ja rapsutti viereensä pysähtynyttä ruskeaa koiraa.

"Menes autoon siitä", Heidi komensi avaten takaoven karvakasalle. Siitä lähti karvaa melko paljon, onneksi nainen oli suojannut takapenkin huolellisesti. Brunette sulki oven ja kääntyi vielä katsomaan Lauria.
"Pärjäätkö sä?" nainen kysyi, toivottavasti edes joku lihasryhmä olisi kipeänä huomenna.
"Muista venytellä", Heidi kiusasi vielä virnistäen.

Kyllä Heidi ainakin omasta mielestään pärjäsi ja siihen ajatukseen Lauri tuudittautui kävellessään tallinomistajan kanssa ulos. Naisen koira ilmestyi kuuliaisena jostain tallin nurkalta.
"Hankalampi mökkihöperöityä", Lauri nyökkäsi hymyillen katsellen hetken koiraa, jonka Heidi komensi autoon.

"Kylmää", Lauri puuskahti huvittuneena. "Aliarvioit meidän kisakunnon."
Mies tajusi unohtaneensa meidän kisakunnon toisen puolikkaan talliin ja oli juuri aikeissa lähteä heittämään orin tarhaansa, kun Viljami ilmestyi Heidin tamma käsipuolessaan pihalle.
"Viitsitkö heittää Vargasin ulos, kun se on kuivatellut vielä hetken?" Lauri kysyi ja sai vastaukseksi reippaan nyökkäyksen. Mies nyökkäsi takaisin kiitollisena ja käänsi katseensa takaisin Heidiin.

"Ja älä kuvittele, että mikään kahvittelu riittää maksuksi siitä rääkistä", Lauri murahti hyväntuulisesti. "Et sinä voi alihinnoitella itseäsi."

Heidi virnuili Laurin kisakunnon mahtailusta, mies oli selvästi unohtanut miten paljon oli hionnut juuri valmennuksen aikana. Brunette seurasi sivusta Laurin toimitusta ulkoistaa hevosensa loppuhoito, Viljami oli kyllä painonsa arvoinen kullassa.

"Noh, ujutetaan se sun karsinavuokraan sitten", Heidi myöntyi hymyillen.
"Sitä paitsi kai sun pitää jotain etuja saada siitä, että vaarannat henkesi ja terveytesi mun kuumakallen kanssa", nainen lisäsi. Pilvien takaa kurkkasi kevätaurinko, joka lämmitti jo hiukan. Kevään mukana tulisi lämpimämmät ilmat ja Heidin pitäisi jättää paksu toppatakkinsa kaappiin. Se vuorostaan tarkottaisi sitä, ettei raskautta voisi peitellä enää kauaa. Onneksi he olivat eilen sopineet Jessen kanssa, ettei piilottelua tarvitsisi jatkaa. Ja saisin halutessani kertoa ihmisille kuka lapsen isä oli.

"Oli kyllä mukava päästä rääkkäämään jotakuta oikein kunnolla, edellisestä kerrasta on jo aikaa", Heidi totesi hymyillen ja antoi katseensa jälleen viipyä Laurin silmissä. Niillä oli mystisen rauhoittava vaikutus myös naisen ajatuksissa, sillä ainakin hetken aikaa hänestä tuntui, että kaikki järjestyisi kyllä.

Lauri nyökkäsi hyväksyvästi Heidin sanoille.
"Saanhan minä siitä jo hyvitystä, ainakin tietääkseni", Lauri naurahti sulloen kädet takkinsa taskuihin. Tähän saakka Malachai ei ollut onnistunut kolauttamaan miehen henkeä tai terveyttä ja Laurilla oli tavoite pitää tilanne sellaisena. Mies oli katsellut orille sopivia kisoja, koska Auburnissa startatut esteluokat eivät olleet osoittautuneet lainkaan niin katastrofaalisiksi ja nyt, kun ratsu oli tullut tutummaksi, kilpailut olisivat hyvä paikka testata kehitystä.

"Mukava olla iloksi", Lauri puuskahti suupieli nykien, kun Heidi hymyili puhellessaan rääkkäämisen iloista. Lauri oli tyytyväinen siihen, että sai bruneten hymyilemään, koska oli nähnyt tämän vakavana useampaan otteeseen. Ja sitä paitsi hymy sopi Heidille.

"Pitäisi varmaan lähteä. Suihkuun", Lauri irvisti. Heidi oli toden totta rääkännyt miestä ja Vargasia, joka oli jo saanut suihkunsa. Laurin täytyisi liikuttaa ori huomenna kevyesti, että se palautuisi kunnolla intensiivisemmästä koulutreenistä.

"Totta", Heidi vastasi. Heidän sopimuksensa kallistui ehdottomasti Laurille hyödylliseksi, mutta vaakakupissa oli myös orin omistajan mielenrauha. Nainen oli valmis maksamaan siitä vähän reilummalla kädellä, sillä toinen vaihtoehto oli myydä Malachai pois ja sitä brunette ei halunnut.

Laurin suihkukommentti sai Heidin virnistämään tahattomasti, eikä tämä tohtinut kertoa syytä ääneen edes ajatustasolla. Hänen pitäisi ehdottomasti ryhtyä erottelemaan hormoniensa halut oikeista järkipäätöksistä.
"Ehdottomasti. Vaikka et haisekaan", Heidi vastasi antaen virneensä levitä vielä leveämmäksi.

"Mä lähden sinne kauppaan ja sen jälkeen lupaan mennä suoraan kotiin. Ostan jonkun pakastepitsan ja lupaan pysyä kotona loppuillan."
Lämmin hymy pysyi naisen huulilla.

Laurin sormet olivat jo hapuilleet auton ovenkahvaa, kun Heidin kommentti sai miehen virnistämään jälleen epäuskoisena.
"Onko tuo kohteliaisuus?" Lauri varmisti aidon huvittuneena, luoden haastavan katseen brunetteen. Mies ei ymmärtänyt, miksi Heidi alleviivasi hänen haisemattomuuttaan: mistä lähtien sellaista oli edes kommentoitu?

"Pakastepizzaa", Lauri toisti mietteliäänä. "Mitä se on?"
Mies katsahti Heidiin muka vakavoituneena, mutta antoi sitten suupielensä nytkähtää. Sellaiset eväät olivat kyllä Laurille tuttuja, vaikka ne rajoittuivatkin niihin iltoihin, kun mies ei pitkän valmennusreissun jälkeen yksinkertaisesti ehtinyt laittaa ruokaa. Yleensä se oli kuitenkin viimeinen vaihtoehto, sillä ruoanlaitosta pitävä mies teki mieluummin kerralla ruokaa parille päivälle.

"Mukavaa iltaa vain jo näin etukäteen", Lauri hymähti. Miehen mielessä käväisi, olisiko hänen pitänyt kutsua Heidi käymään luonaan iltakahvilla tai jotain muuta sosiaalista, mutta nieli ehdotuksensa. Olisikohan se ollut liian outoa?