Alastonkuvien salaisuus

Siirry alas

Alastonkuvien salaisuus

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 31.08.18 21:57

1.9.2018
Verneri Kaajapuron asunto, Kalla

@Isabella S. @Verneri K. @Julia L.
jatkoa Innan spinnarille

Huomaan seisovani aivan liian kauan oven tukkeena, joten ryhdistäydyin ja siirryin sivuun. Palautan kasvoilleni hymyn ja sovin itseni kanssa, että joogakuvissa ei ole Isabella Sokka. Miksi edes saatoin miettiä moista? Ei Vernerillä voinut olla alastonkuvia Isabellasta. Ei siinä olisi mitään järkeä. Eihän?
”Tuu peremmälle”, kutsuin Isabellan. ”Julia ei oo vielä tullu, mutta voin laittaa jo kahvin tippuun. Vai otatko mieluummin teetä?”

En oikeastaan vaivaudu odottelemaan vastausta, vaan käyn naksauttamassa molemmat keittimet varmuuden vuoksi päälle. Se on myös hyvä hetki varmistaa, että kaikki on keittiössä siistiä. Huh, en ole unohtanut mitään likaista astiaa tiskipöydälle. Isabella osaa kyllä luoda tämmöisissä asioissa paineita. Palaan pian Isabellan seuraan eteiseen ja työnnän hieman käsiäni farkkujen taskuihin.

”Verkku on olkkarissa”, kerroin. ”Löysin sen vaatehuoneesta hienot taulut. Ehkä voit auttaa vakuuttamaan, että ne sopii seinälle”, naurahdin ja johdatin Isabellan olohuoneeseen.

_________________
Banana Mania
avatar
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : J.
Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 146

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Alastonkuvien salaisuus

Viesti kirjoittaja Isabella S. lähetetty 01.09.18 19:55

Inna oli esittänyt minulle ja Julialle kutsun kahville, ja olin innostunut heti. Valitettavasti ehdin suostua ennen kuin sain tietää, että nämä kahvit juotaisiin Vernerin asunnolla. Se siitä juorujen täyteisestä naisten kahvittelusta sitten!
En kuitenkaan kehdannut enää kieltäytyäkään. Miten kamalaa se voisi olla? Sitä paitsi, Verneri ei välttämättä olisi edes läsnä.

Olin pukeutunut rennosti tiukkoihin farkkuihin ja valkoiseen neuleeseen. Koruni olivat kultaisia, meikki hillittyä ja hiukset poninhännällä. Vernerin kahveihin en enempää panostaisi, joskin laadukkaat materiaalit saivat minut näyttämään menestyneeltä ja tyylikkäältä rentoudesta tinkimättä. Halveksuin alipukeutumista, mutten arvostanut ylipukeutumistakaan.

Olin hermostuksissani, kun pimpotin yksikseni Vernerin ovikelloa. Oli outoa, että miehellä oli asunto jota en tiennyt. Onneksi Inna sentään avasi.
"Hei, ihana nähdä!” toivotin tunteeni peitellen. ”Kahvi käy hyvin kiitos.”
Jätin kengät eteiseen ja mietin kuumeisesti, oliko Verneri ymmärtänyt kertoa menneisyydestämme Innalle, vai olettiko mies minun kertoneen? Kenen edes kuului kertoa sellainen asia, tai oliko vanhoilla jutuilla ylipäätään merkitystä? Entä sitten Juuso – olikohan se juttu kantautunut Innan korviin? Eikä minulla ollut edes sitä hyvittelypiirakkaa mukanani! Kädet hikosivat väistämättä, mutta hymynhäive säilyi. Nyt piti pysytellä kylmänrauhallisena. Ehkä kaikki menisi hyvin.

Kuin tilattuna Inna otti Vernerin puheeksi, ja lähti johdattamaan minua suden suuhun. Jokin Innan ilmeessä oli outoa. Nainen ei ollut lainkaan oma itsensä saattaessaan minua olohuoneeseen, ja kevyehkö paniikin tunne nosti päätään. Verneri oli varmasti kertonut, ja nyt Inna istuttaisi meidät johonkin inhottavaan piirikeskusteluun menneistä ja tulevista suhteista...

Vaan kuinka väärässä olinkaan. Aloin hyvin äkkiä toivoa, että olohuoneessa olisi ollut pelkkä Verneri. Sen sijaan siellä oli tauluja. Kohtuullisen isoja tauluja, useampi rivissä. Olin panikoinut vain Verneriä ja sivuuttanut Innan pyynnön kertoa mielipiteeni sisustustauluista, kun nyt ymmärsin taulujen olleen koko ajan paljon suurempi huolenaiheeni.

Vilkaisin sydän pysähtyen Innaa, jonka katse oli oudon tyyni, mutta samalla äärimmäisen vaativa. Oliko se tunnistanut? Arvannut? Vai oliko Verneri kertonut? Ja minkä helvetin tähden Verneri oli ripustanut taulut seinälleen kaikkien näiden vuosien jälkeen?

Suustani tuli pelkkä pihahdus, ja jäin kerrankin sanattomaksi. Inna odotti vastausta minulta, mutta heitin haastepallon katseellani Vernerille. Mitä hittoa nyt? En halunnut katsoa Innaan, mutten oikein Verneriinkään. Enkä varsinkaan niihin mustavalkoisiin kuviin.

Olin aikeissa änkyttää jotain puolustuksekseni, kun ovikello soi. Tulijan olisi parempi olla Julia, eikä esimerkiksi Juuso. Eksäilta nuoruuden alastonkuvien äärellä ei aivan kuulunut lempitapoihini viettää lauantai-iltapäivää.

_________________
Isabella who? | Spin-off tarinat | Team-tammat <3
avatar
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 603

http://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Alastonkuvien salaisuus

Viesti kirjoittaja Julia L. lähetetty 02.09.18 0:25

Ilahduin suunnattomasti Innan viestistä. Oli mahtavaa, ettei tarvinnut ajaa kivenheittoa kauemmas kahvittelemaan ystäväni luokse - tai siis, Vernerin luokse. Orijoelle oli yllättävän raskasta lähteä, varsinkin silloin kun tenttikirjat odottivat lukijaansa olohuoneessa. Yksi asia lisää, miksi pidin tästä miehestä paljon enemmän kuin Juusosta.

Pimpotin ovikelloa, kun luulin olevani oikean oven takana. Inna avasi oven tyypillisen lennokkaasti, joten viimeistään silloin tiesin saapuneeni oikeaan osoitteeseen.
"Heei! Pelastit mut tylsältä opiskelun täyteiseltä illalta", sanoin ja hymyilin antautuessani parhaan ystävän pikaiseen halaukseen. 
Vaihdoimme eteisessä pikaiset kuulumiset, sillä puutarhajuhlien jälkeen olin tarvinnut aikaa olla itsekseni, jotta toipuisin kaikesta tapahtuneesta. Lyhyet suunvuorot kantautuivat olohuoneesta, joten askelsin rohkeasti peremmälle tervehtimään Verneriä ja Isabellaa.

Mutta niitäkin enemmän huomioni varasti keskelle olohuonetta nostetut sisustustaulut.

"Mitäs nää on?" kysyin varsinaisesti vasta sen jälkeen, kun olin jo kertaalleen silmäillyt kehyksissä joogailevia, alastomia naisia. Woooow. Miksen ollut koskaan edes ajatellutkaan, että tuollaiset asanat voisivat piristää omankin olohuoneeni tunnelmaa?
Kääntelin päätäni mitä oudoimmissa asennoissa ja tarkastelin taiteellisen sensuelleja tauluja eri näkökulmista. Niiden tummaverikkö näytti silmissäni todella viehättävältä. Sellaiselta, mistä pystyin vain haaveilemaan.

_________________
sgsh-t. Valerie | be afraid and do it anyway
avatar
Julia L.
Hevosenomistaja

Avatar © : Lynn & J.
Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 242

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Alastonkuvien salaisuus

Viesti kirjoittaja Verneri K. lähetetty 02.09.18 11:35

Verneri oli uskotellut itselleen, että yhden elämän aikana tarvitsi käydä vain kerran maanpäällisessä helvetissä. Ilmeisesti se ei riittänyt, sillä mies tajusi seisovansa jo toistamiseen polttavilla hiilillä keskellä liekkimerta. Ovikellon turvin sotaveteraani sai pienen hetken selvittää ajatuksiaan, mutta mitä enemmän hän mietti tätä täysin absurdia tilannetta, sitä enemmän hän vajosi divaanisohvansa pehmusteisiin.

"--voin laittaa kahvin tippuun", Innan ääni kantautui eteisestä.
Vernerin kurkkua kuivasi. Bruneten reaktio oli ollut varsin tyyni, joten hän ei ollut ehkä tunnistanut kuvien naista ystävättärekseen. Voisiko tilanteen siis vielä pelastaa? Olisiko pieni valkoinen valhe parempi kuin ex-tyttöystävän alastonkuvista aiheutunut mielipaha? Se, että Verneri oli säilyttänyt kuvat tähän päivään asti, ei antanut aihetta Vuoden poikaystävä -palkintoon - ei, ellei valinta perustunut puhtaasti sarkasmiin.

Millä helvetin järjellä Inna oli juuri tänään saanut vimman omatoimisesti sisustaa? Verneri puristi kämmeniään tiukasti nyrkkiin ja tunsi niiden hikoavan. Taulujen aiheuttama alkujärkytys oli pysäyttänyt miehen sydämen lyönnit, mutta nyt pulssi hakkasi kovempaa kuin koskaan aikaisemmin. Isabella oli tulossa olohuoneeseen, eikä sotaveteraanilla ollut minkäänlaista toimintasuunnitelmaa. Tiesikö Inna edes, että he olivat joskus seurustelleet? Vernerin käsityksen mukaan naiset olivat varsin hyviä ystäviä keskenään, joten aiheet ensirakkauksista epäonnistuneisiin yhdenyön panoihin oli varmasti käsitelty yhden tai kahden viinipullollisen äärellä. Sotaveteraani oli itse vältellyt aihetta kuin ruttoa, sillä vaikka Inna oli ollut hänen elämässään jo puolen vuoden ajan, ei menneisyydestä kertominen tuntunut sopivalta. Yhden solmun auetessa pitäisi avata sitä seuraava solmu, sitten sitä seuraava ja sitä seuraava... Lopulta Inna ymmärtäisi että kaikki liittyi kaikkeen. Isabella, Afghanistan, terapia... Verneri ei ollut valmis tähän. Edes Mustamaa ei ollut saanut miestä paljastamaan koko totuutta, joten miten kukaan saisi?

Samassa Isabella ilmestyi Inna vierellään olohuoneeseen. Verneri nousi salamana ylös ja tuijotti perijätärtä suoraan silmiin kulmat painuneena vakavasti vihreiden silmien ylle. Mies avasi suunsa, mutta sitten sulki sen. Oli hiljaista, aivan liian hiljaista. Kukaan ei sanonut mitään, koska sanottavaa ei ollut. Inna ymmärtäisi varmasti mistä oli kyse. Valehtelu ei ollut enää vaihtoehto, sillä tilanne oli karannut käsistä jo aivan liian pitkälle. Sotaveteraani ei laskenut katsettaan Isabellasta. Vastoin normia, brunette ei sanonut mitään nokkelaa: sen sijaan Verneri odotti turhaan pelastusrengasta ja tunsi hukkuvansa aaltoihin.

Ovikello soi.

Innasta oli vaikea tulkita mitään, sillä sotaveteraani ei ollut katsonut tyttöystäväänsä päinkään tuona piinavan pitkänä hetkenä. Brunette ryntäsi eteiseen jättäen Isabellan ja Vernerin kaksin olohuoneeseen tuijottamaan toisiaan. Sotaveteraani siirsi valkoisen Calvin Kleinin teepaidan reunaa ja työnsi kätensä mustien farkkujen taskuihin.
"En koskaan raaskinu heittää niitä pois... Ne oli kalliita, muistatko, näit paljon vaivaa, en vaan voinu", Verneri alkoi supattamaan, mutta tiesi lapion sijaan kaivavansa kaivurilla itselleen kuoppaa. "En koskaan laittais niitä seinälle. Tai laittaisin, mutta en. Ehkä sillon joskus."
Sotaveteraani alkoi haromaan hennosti lainehtivia hiuksiaan hermostuneena.
"Inna siivos ja laitto ne seinälle. Tietääkö se... meistä?" vasta kuiskattuaan kysymyksen ääneen, Verneri tajusi kuinka munattomalta hän kuulostikaan.

Inna palasi Julia seurassaan aivan liian nopeasti kriisin keskelle. Verneri hiljeni ja siirsi katseensa lattiaan tervehtimättä hyväntuulista blondia. Vittu.

_________________
And if you're a mess, God knows what that makes me.
KAAJAPUROJEN TALLI, LOVE & SALSA
avatar
Verneri K.
Kaajapurojen tallin omistaja

Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 76

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Alastonkuvien salaisuus

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 02.09.18 13:06

Kai mulle nousi pieni epäilys viimeistään siinä vaiheessa, kun Isabella ei sanonut mitään tauluista. Katsoi niitä vain, jonka jälkeen siirsi ruskeat silmänsä Verkkuun. Sydämeni hypähti hieman. Edes Verneri ei pihahtanut sanaakaan. Purin varovaisesti huultani, nyt viimeistään olin varma, että tässä oli jotain mätää. Pitäisikö mun olla se, joka rikkoo jään, ja kysyy miksi kaksikko oli niin hiljainen?

Verneri ei edes katsonut muhun päin!

Onneksi ovikello soi.
”Se on varmaan Julia”, mutisin ja lähdin eteiseen avaamaan uudelleen ovea.
Siellä Julia seisoi oven takana ja kasvoilleni nousi iloinen hymy. Halasin oven takana ollutta blondia. Me ei oltu nähty sitten puutarhajuhlien ja silloinkin asiat oli jäänyt kesken.
”Hah, hyvä, että kahvikutsusta oli jotain iloa”, naurahdin Julialle.
Me vaihdettiin pikaiset kuulumiset eteisessä. En tiedä pelottiko mua hieman palata Verkun ja Isben seuraan olohuoneeseen. Taisin jopa hidastella tahallani eteisessä Julian kanssa, ennen kuin nainen otti itse askeleensa olohuoneen puolelle.

Seurasin Julian omatoimista kulkua olohuoneen puolelle. Siellä oli hiljaista ja vaivaannuttavaa. Tai ainakin kaksikko hiljeni heti, kun me astuimme olohuoneeseen. Olin kuullut hiljaista puhetta eteiseen. Myös Julia huomasi taulut seinällä ja näytti jopa vaikuttuneelta. Aivan kuten mä ensimmäisellä silmäyksellä.
”Löysin ne vaatehuoneesta siivotessa”, kerroin ja siirsin kysyvän katseeni Verkkuun – joka yhä selkeästi vältteli mua. ”Tiedätkö sä kuka niissä on?” kysyin, äänessäni ehkä pienen pieni haaste.

Totta kai mä halusin tietää mikä juttu oli. Mä en kuitenkaan halunnut kysyä sitä suoraan. Mun mielestä sen asian piti tulla Vernerin suusta. Oli se ihan mikä asia tahansa.

Mua rehellisesti sanottuna alkoi hermostuttamaan. Suin hiukseni korvan taakse ja vaihdoin painoa jalalta toiselle.

_________________
Banana Mania
avatar
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : J.
Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 146

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Alastonkuvien salaisuus

Viesti kirjoittaja Isabella S. lähetetty 02.09.18 17:04

Voi. Ei. Ilma oli kerrassaan sakeana kiusallisuudesta, kun kukaan ei sanonut mitään suoraan.

Verneri oli kohtuullisen hyödytön ja laistoi poikaystävävelvollisuuksistaan. Eli minun olisi pitänyt kertoa? Tuhahdin turhautuneena itsekseni. Vasta Innan hävittyä mies ryhtyi selittelemään tauluja, mutta huiskin vai ilmaa ärsyyntyneesti. Olisin tarkemmin ajateltuna loukkaantunut, jos Verneri olisi heittänyt ne pois. Olin yhä notkea, mutta en enää koskaan olisi yhtä nuori. Sitä paitsi valokuvat oli otettu hyvän maun rajoissa, eikä niissä näkynyt mitään liian intiimiä. Jossakin toisessa tilanteessa olisin saattanut olla niistä ylpeä.

"Älä sitä murehdi", tuhahdin hiljaa. "Ja ai minäkö? Etkö sinä ole kertonut?"
Inna ja Julia saapuivat huoneeseen juuri, kun ääneni oli aikeissa karata kimpaantuneeksi kimitykseksi.

Julia ei varmasti osannut arvatakaan, millaisen tilanteen keskelle tuli. Blondi oli hyvällä tuulella ja ryhtyi viattomasti ihastelemaan tauluja.
"Mitäs nää on?" Julia oli kysynyt, ja saanut vastauksekseen hiljaisuuden. Innan katse seurasi Julian katsetta, ja oli todella outoa katsella heitä katselemassa nuorta minua.
”Tiedätkö sä kuka niissä on?” Inna kysyi sitten haastavasti Verneriltä. Mies keräili itseään ja aikoi sentään vastata.

Ja sitten minulle iski paha mieli. Inna oli ihana. Olin jo lainannut Juusoa, ja nytkö vaikeuttaisin naisen suhdetta ihanaan Verneriin? He ansaitsivat toisensa, mutta Vernerin kanssa ei aina ollut helppoa.
"Minä", vastasin yhtäkkiä vakaalla äänellä, ennen Verneriä. "Ne olivat lahja. Aika kauan sitten. Kun me oltiin vähän aikaa yhdessä."

Sydän hakkasi edelleen, mutta tavallaan helpotti tunnustaa. Vaan miksi sanoin vähän aikaa? Oliko melkein kymmenen vuotta vähän aikaa? Vaikka toisaalta, kaipa siitä sai miinustaa etäsuhteeseen kuluneen ajan ja ajanlasku oli muutenkin... suhteellista. Ei kai se mikään erityisen pitkä aika ollut? Ainoastaan pisin suhteeni koskaan, mutta toisaalta en tainnut lopultakaan olla sellaista seurustelevaa tyyppiä.

Katsoin Innaa rehellisesti silmiin ja hiljenin. Verneri saisi hoitaa selittämisissä osansa. Juliaan en uskaltanut vilkaista, sillä jostakin syystä mieleeni hiipi ensimmäinen ja toinen humalasuudelmamme.

_________________
Isabella who? | Spin-off tarinat | Team-tammat <3
avatar
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 603

http://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Alastonkuvien salaisuus

Viesti kirjoittaja Julia L. lähetetty 02.09.18 19:42

Ai, oliko tässä nyt jotain mitä olisi pitänyt tietää? Inna näytti vaativan pitkällä katseellaan vastausta Verneriltä, mutten ymmärtänyt miksi. Sen sijaan, että mies olisi saanut sanaa suustansa, Isabella antoikin enemmän vastauksia meille kaikille pelkällä yhdellä sanalla.
"Minä", nainen myönsi rehellisesti ja sai ainakin oman pääni kääntymään hämmennyksestä. 

Ohhoh! Siinä mä sitten olin ihastellut alastonta valmentajaani ja suunnitellut ripustavani moisen taideteoksen omalle seinälleni. Saatoin vain tuntea nopean tuulahduksen kiusallisuutta lämmittämässä poskipäitäni.

Esitin päässäni lisäkysymyksiä, kuten varmaan me kaikki muutkin. Tai siis, Inna. Verneri tiesi kyllä vastaukset kaikkeen, olivathan nämä seurustelleetkin aiemmin. Yllättävää, mutta mikäs siinä. Lyhyet suhteethan vaikuttivat kuulemani mukaan sopivan Isabellalle.
Mutta hetkinen. Eikö Inna tiennyt? Ainakaan sen tuima katse ei vaikuttanut siltä. Voivoi...

Katseen kiertäessä dominoefektin lailla minusta Isabellaan, Isabellasta Innaan, Innasta Verneriin ja Verneristä lattiaan, oli tunnelma melkoisen... noh, kiusaantunut. 

"Öööh... aijaa! Hieno lahjaidea kyllä. Erilainen... ainakin", yskäisin ennen keventävää analyysiani, jonka ilmoille päästettyäni teki mieli vajota maan alle. Voi helvetti Julia, oikeasti?!
Tunsin oloni hyvin ulkopuoliseksi alkavaan kolmiodraamaan. Niimpä hiivin vähin äänin keittiöön kahvin tuoksun perässä. Kuulisin kaiken pöydän äärestä silti oikein mainiosti.

_________________
sgsh-t. Valerie | be afraid and do it anyway
avatar
Julia L.
Hevosenomistaja

Avatar © : Lynn & J.
Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 242

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Alastonkuvien salaisuus

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa