What smile can hide, Danni Kallasvuo

Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin

Siirry alas

What smile can hide, Danni Kallasvuo

Viesti kirjoittaja Danni K. lähetetty 30.11.17 0:22

30.11.2017

”Danni, läheksä mun, Janin ja Eemilin kanssa leffaan?” Marin kysyvä ääni kuului puhelimessa ja mä olin sillä hetkellä iloinen, ettei kaverini nähnyt viimeisestä nimestä aiheutuvaa reaktiota kasvoillani. Minä sävähdin.
”Sä tiiät kyllä ihan tarpeeks hyvin, etten mä haluu edes nähä Eemiliä enää”, ääneni oli vakava ja naputtelin sormellani pöytää.
”Se on Janin kaveri. Ei sun tarvii välittää siitä että se tulee sen mukaan.”
”Mari, luulis sun ymmärtävän mun tilanteen..” huokaisin ja päähäni alkoi väistämättä tulemaan unohdettuja kuvia musta ja Eemilistä. Aivan sama, vaikka en pitänyt edes silmiä kiinni. ”Mä en haluu olla tekemisissä missään sen idiootin kanssa oli se vaikka vaan sitten Janin kanssa. En haluu olla sen seurassa yhtään!”
”Älä oo tommonen Danni!” Mari ärähti mulle ja mä en ymmärtänyt miksi se halusi mut niin kovasti mukaan. Se tiesi kyllä..

”Mulla on hyvä syy. Itseasiassa ihan hemmetinmoinen syy kieltäytyä”, kerroin samalla kun nousin penkiltä ylös kävellen olohuoneeseen.
”Se on mennyttä. Siitä on jo kauan. Et kai sä enää sitä asiaa märehdi?” Ne sanat jo sattuivat. Ei hyvän ystävän pitänyt tuollaista sanoa. ”Tuskin se ees tarkotti mitään pahaa silloin.”
”Ja mitä säkin siitä tiedät?” äyskäisin.
”No... se vaikuttaa ihan mukavalta”, Marin ääni muuttui vähän pirteämmäksi.
”Ai, sä oot ollut sen kanssa?”
”Muutaman kerran.. Mä itseasiassa tykkään siitä aika paljon.”
”SÄ olet ihastunut siihen??” Mä olin lievästi sanoen järkyttynyt. ”Älä Mari. Se tekee sulle saman kun mullekin.”
”Eikä tee Danni. Se oli ihan sun omaa syytä.” Sitten mä en jaksanut enää kuunnella noita sanoja. Ne eivät voineet kuulua ystävälleni. Eivät vain voineet, vaikka tiesin tasan tarkkaa, että kuuluivat.

Suljin puhelimen.

Yritin hengittää rauhallisesti sisään ja ulos. Toistaen sitä uudestaan ja uudestaan.  Väistämättä kuitenkin kyyneleet kirposivat silmiini ja vaikka kuinka yritin huulta purren pidätellä niitä, niin pian ne valuivat poskiltani leualle. Ensin puhelin irtosi otteestani tipahtaen vaaleanharmaalle karvamatolleni. Sen jälkeen annoin polvieni pettää ja siinä maassa yksin istuessani mä annoin mulle luvan itkeä.

Marin sanat satuttivat. Miksi hän alkoi syyllistämään minua?

Muistin kuinka Eemilin kämmenet osuivat poskiini ja jokaisen kerran kun hän heitti minut seinää päin, koska olin vain sattunut ärsyttämään häntä vähän. Ne kerrat jolloin sain anella, että hän lopettaisi iskunsa ja joskus sain tehdä saman sanattomasti kun hänen kätensä olivat kurkullani. Muistin kuinka sain lähes päivittäin peitellä mustelmia kasvoiltani meikillä ja kuinka opin siinä ihan hemmetin hyväksi. Jouduin pukemaan pitkähihaisia paitoja, jotta kukaan ei huomaisi mitä niiden alta paljastuisi.

Mä olin selvinnyt lopulta siitä kaikesta. Nykyään tunsin olevani voittaja, mutta Marin sanat tekivät asiasta ihan päinvastaisen. Olin luullut, että hän oli ymmärtänyt. Eikö hän ollutkaan vai miksi hän oli siirtynyt Eemilin puolelle?

Pyyhin kyyneleet kasvoiltani ja kokosin itseäni ihan hissukseen. Lopulta nousin ylös ja meikkasin kasvojani kevyesti tehden niistä vähän eloisamman näköiset. Sitten loin kasvoilleni hymyn ja astuin lopulta ulos. Pakkohan sitä oli jatkaa matkaa Auburnia kohden.
avatar
Danni K.
Entinen tallilainen

Ikä : 21
Viestien lukumäärä : 33

Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Voit vastata viesteihin tässä foorumissa