Ginan päiväkirja

Gina oli sopeutunut uuteen (väliaikaiseen) kotiinsa hienosti.
Sunnuntaina lähtisimme kokeilemaan ensimmäisiä kisoja yhdessä, enkä todellakaan odottanut mitään menestystä tapahtuvaksi.
Oikeastaan olin harkinnut pitkään koko osallistumista, meidän lyhyt yhteiselo ei ollut syynä epäröimiseeni, oli sitä ennenkin kisattu lähes tuntemattomilla hevosilla.
Mutta kun ne kisat olivat Vaahterapolussa, mutta Stina oli vaatinut minua osallistumaan. Lähinnä siksi, että pääsisi itse vakoilemaan, oliko se paikka kuinka paljon muuttunut. Olin kyllä yrittänyt vedota Sofia-viikkooni, mutta kun Stina oli ilmoittanut vakoilun onnistuvan myös Sofian kanssa, olin lopulta lähettänyt osallistumiseni.

Tänään kuitenkin vähän treenattiin koulujuttuja ja hyviäkin pätkiä Gina väläytteli, vaikka alkuun meinasikin olla yhtä säheltämistä koko touhu.

Parkkeerasin autoni hevoskopin kera omalle paikalleen ja hämilläni katselin tuulilasin läpi maisemia.
Outoa. Ihan hirveän outoa.
"Me ollaan ihan oikeasti täällä taas!" Stina hihkaisi takapenkiltä ja allekirjoitti ajatukseni toteamalla, että ihan vitun omituista olla siellä.
"Stina, Sofia!" älähdin.  Tyttö puhui jo yllättävän sujuvasti ikäänsä nähden ja "imi" itseensä kaikki uudetkin sanat, joten kirosanoja oli pitänyt karsia puheista aika reippaalla kädellä. Tai no, ainakin kaikki muut olivat karsineet, muttei Stina.

Stina irrotteli itsensä sekä Sofian turvavöistä alta aikayksikön ja lähti kyselemättä rientämään pitkin tuttua tallipihaa lapseni kanssa.
Minä olin vain jumittunut istumaan siihen kuskin paikalle tuijottamaan edessäni siintävää tallirakennusta.
"Jesse?" Matildan ääni havahdutti minut ajatuksistani ja käännähdin katsomaan Ginan kisahoitajaksi mukaan lupautunutta naista.
Hymyilin naiselle jokseenkin pahoittelevasti ja napsautin sitten turvavyön auki katsellen edelleen tuttua tallipihaa. Paikkaan liittyi niin monta muistoa, niin hyviä kuin huonojakin ja hetken verran jopa tuntui kuin olisin tullut takaisin kotiin.
Muttei se enää minun koti ollut eikä tulisi olemaankaan.

Kuskin ovi tempaistiin auki ja Juuso pilkisti sisään.
"Mitä se haaveilee? Ulos sieltä!" mies komensi ja ohimennen moikkasi Matildaakin. "Mennään katsomaan paikkoja ja Sallia."
Auoin suutani kuin kala kuivalla maalla ja vilkaisin sitten avopuolisoani.
"Mene, mä pidän huolen Ginasta", nainen antoi suostumuksensa ja kosketti kevyesti polveani ennen kuin kampesi itse ulos autosta.

Niinpä lähdin seuraamaan Juusoa, joka selitti suu lähes vaahdossa mitä kaikkea olivat Jipun kanssa tehneet tallissa sekä talossa ja ensimmäiseksi mies johdatti minut erään tarhan portille. Tuttu ruunikko tuli portille vastaan välittömästi ja se kotoisa haikeus otti minusta jälleen vallan.
"Hei akkeli", hymyilin ja kosketin tuttua turpaa, joka kurottautui aidan yli. Ei Salli minun ensimmäinen hevonen Vaahterapolussa ollut, mutta kyllähän sen tamman kanssa monet vuodet niillä tiluksilla vietettiin.
"Se on kotiutunut hyvin. Tunneille ei oo vielä päässyt ku ei täällä hirveästi noita tunteja pidetä kun ei asiakkaat ole vielä löytäneet perille. Jippu siitä enimmäkseen pitänyt huolen, mutta oon minäkin", Juuso selitti. Nyökyttelin vain ja silitin hevostani, joka tuntui rauhoittuneen huomattavasti parin vuoden "äitiyden" jälkeen. Tai sitten se vain oli niin sanotusti vieraskorea, kuka tietää?

Juuso kuitenkin lopetti minun ja Sallin "hellän hetken" repien minut mukaansa.
"Ai niin muuten. On täällä jotain vanhaakin", mies naurahti ja nyökkäsi kohti meitä lähestyvää naista.
"Et ole tosissasi", huokaisin ilahtuneena ja jouduin hillitsemään itseni etten olisi kaapannut Petra Lukkaria halaukseen. Nauroin ihan ääneen, kun Petra kertoi tuoneensa juurikin Hukkareissu-hevosensa Vaahterapolkuun takaisin, vaikka sekin jossain syvällä kirpaisi minua. Petra ja Hukkis kun olivat olleet vakiokalustoa lähes aina...
Taas se kotoisa olo...
"On täällä tavallaan jotain uuttakin, mutta kuitenkin vanhaa", Juuso myhäili ja johdatteli minut sitten tutun pihaton luo. "Katsoppa tonne. Eikö toikin oo sieltä jostain Purtsilasta?"
Siirsin katseeni parhaan ystäväni osoittamaan suuntaan ja tyrskähdin ääneen.

Siellähän oli sellainen miniversio Petran Hukkareissusta. Tuttu versio...
Siinä missä Salli oli tullut vastaan meitä, vanha kunnon Seppo ei sitä todellakaan tehnyt. Sieltä se vain mulkoili meitä, käänsi takapuolensa meille ja jatkoi heiniensä syömistä.
"Luulin Avan myyneen tuon jollekin yksityiseksi?" ihmettelin.
"Joo, mutta Jippu sen tätä nykyä omistaa. Osti sen joltain perheeltä tai jotain", Sherman kohautti olkiaan.
"Onnea ja menestystä vaan näiden kanssa", hymähdin, vilkaisin kelloani ja tajusin, että minun pitäisi kiireen vilkkaa lähteä Ginan sekä Matildan luo.

"Pärjättiinkö täällä?" kysäisin Matildalta, joka oli jo varmaan ajat sitten riisunut tamman kuljetusvarusteistaan ja laitellut sitä ratsastuskuntoon.
"Joo", nainen mumahti pienesti hymyillen. "Mites Salli?"
"Siellähän se", vastasin ja kerroin myös Sysivalkeen majailevan täällä, mikä sai Matildan hymähtämään huvittuneena.
"Kaikki ok?" tummasilmäinen nainen kysyi varovaisesti. Nyökkäsin päättäväisesti ja suukotin häntä pikaisesti poskelle ennen kuin siirsin katseeni kevyesti kirjavaan tammaan, joka näytti siltä että räjähtäisi liitoksistaan jos joutuisi yhtään kauemmin seisoskelemaan paikoillaan.

Niinpä nopeasti vaihdoin kisatakin ylleni, löin kypärän päähäni ja lähdettiin verryttelyalueena toimivalle kentälle.
Käkiharjut olivat paikalla myös, mutta Oskari tiesi kertoa Milan jääneen Tampereelle valmistelemaan lähtöä ulkomaan kisoihin. En ollut edes toivonut/odottavani näkeväni ex-kihlattuani täällä, vaikka kai se tavallaan olisi kruunannut kaiken "vanhojen muistelun" kyseisillä tiluksilla.
Gina oli omaan tapaansa vähän vauhdikkaalla tuulella jo verryttelyalueella. Melkein jo olin turhautua sen yleiseen pelleilyyn, mutta pidin pääni kasassa ja sain tamman rauhoittumaan.

Sadan metrin rata meni puhtailla nollilla läpi molemmilla kerroilla, mutta ilmeisesti jarruttelin tammaa sen verran (ja se jopa totteli) että uusintakierroksella useimmat suorittivat radan puhtaasti nopeammin.
Kuudes sija ei todellakaan ollut huono. Ottaen huomioon, ettei meillä ollut Ginan kanssa yhteisiä hetkiä takana kuin joku hassu kuukausi ja tämä oli meidän ensimmäinen kisasuoritus.

Siihen olisi ollut hyvä niin sanotusti lopettaa siltä päivältä, mutta vielä olisi 110 senttimetrin luokka jäljellä.
En tiedä oliko se väsymystä vai mitä, mutta perusradalta jo tipahteli kaksi puomia alas, joten ei tullut kummoista "hehkuttamisen" aihetta siitä luokasta.
Mutta kun lastasimme Ginan takaisin koppaan, en voinut olla hymyilemättä tyytyväisenä. Se ei todellakaan ollut mikään Inka, mutta kyllä siinä potentiaalia oli.
Sitä en osannut sanoa, pääsisikö se minun kanssa niin sanotusti näyttämään sen potentiaalinsa, mutta eiköhän meillä ihan hyvin menisi tämä vuosi?

Kävin metsästämässä Stinan ja Sofian kyytiin ja lähdimme sitten ajelemaan takaisin Kallaan. Sofialla oli jo ikävä äitiään ja hänet vietiin ensimmäiseksi Heidin luo.
"Nähdään taas sunnuntaina", mutisin tytölle suukottaessani hänen poskeaan ennen kuin Heidi sulki ulko-ovensa.

Kevät/kesä 2022

Ginan kanssa oli mennyt ihan hyvin. Tamman kanssa olimme käyneet kokeilemassa onneamme muutamissa hassuissa kisoissa, muttei niistä kummoista menestystä tullut.
Olisin kyllä voinut kilpailla Ginan kanssa enemmänkin, mutta harvassa oli kenttäkisat sillä hetkellä.
Ruotsissa ei ollut sopivaa luokkaa meille enkä ollut halunnut/jaksanut lähteä Hannaby Hanami Weekeille vain muutaman esteluokan takia. Muiden matkatessa naapurimaahan, olin jäänyt kotosuomeen treenailemaan Ginan kanssa.

Helmikuun Convallaria Eventing-kenttäkisat Tanskassa taisi olla tähän mennessä meidän parhain suoritus. Sijoitusta ei tullut, mutta ei se sijoittuminen kaukana ollut kuitenkaan. Kesäkuussa lähdettäisiin taas sinne saakka kilpailemaan, koska kyseessä oli kuitenkin eräänlainen cup, joten mielelläni jokaiseen osakilpailuun osallistuisin.
Harmillisesti kesäkuun kisat osuivat Sofia-viikolle, mutta olin taas ylipuhunut Stinan lähtemään lapsenvahdiksi. Tietenkin olisin voinut kysyä, olisiko Heidi voinut Sofian "pitää" luonaan minun kisareissun ajan, mutta ajattelin naisen haluavan niin sanotusti nauttia viimeisistä mahdollisuuksistaan lapsivapaisiin ennen kuin Sofian sisko- tai velipuoli syntyisi.

Kaikki muu "vapaa-aikani" oli mennytkin sitten Ginan kanssa treenaamiseen. Edistymistä oli havaittavissa ja pidin kyllä voimakastahtoisesta tammasta, mutta ei se siltikään tuntunut jotenkin oikealta minulle.
Olin harkinnut Ginan palauttamista Käkiharjuille ja olisin ottanut Sallin orivarsan Kaajapuroille kasvamaan, mutta Gallagherilla oli siellä Tampereella ikäistään seuraa ja sitä sen ikäinen orivarsa tarvitsisi.
"Ethän sä nyt ilman hevostakaan vois olla", Matilda oli muistuttanut eräs ilta, kun olin pohdiskellut mitä Ginan kanssa tekisin ja  hän oli aivan oikeassa.

Ginassa kun oli myös hyviä puolia. Enemmän kuin huonoja.
Kyllä tämä tästä. Enhän minä ikinä mikään himokisaaja ollutkaan. Pääasia, että sain treenata nuorehkoa hevosta eteenpäin ja se pysyisi terveenä.

02.12.2022

Niin se vain tämäkin vuosi läheni loppuaan. Aika tuntui kuluneen nopeasti vaikkei mitään sen kummempaa ollut tapahtunutkaan.
Kesäkuun Convallaria Eventing-kisat olivat tuoneet meille kolmannen sijan ja siitä olisi ollut hyvä jatkaa kohti seuraavia osakilpailuja, mutta harmillisesti kisat oli lopulta peruuntuneet.
Kultasaaren syyskuisissa kenttäkisoissa tulimme hienosti viidennelle sijalle, mikä loi minuun uskoa siitä, että Ginassa todentotta on potentiaalia vaikka ja mihin vaikkei me nyt tänä vuonna sen pahemmin kilpailuja olla kierrettykään.

Tänään olimme kuitenkin Sveitsissä saakka kilpailemassa, jotta Gina saisi kokemusta vähän pidemmistäkin kisamatkoista. Ei tamma vaikuttanut stressaavan pitkästä matkasta tai muusta.
Ehkä se oli pitkä matka, sillä kumpikaan meistä ei tuntunut olevan radalla oikein iskussa ja kahdeksan  virhepistettä sieltä mukaan otettiin, mutta sellaistahan se välillä on.
Tästä oli kuitenkin hyvä jatkaa eteenpäin, sillä Gina olisi minulla vielä ensi vuodenkin. Toivottavasti kisakalenteri näyttäisi vähän paremmalta vuonna 2023 - niin määrältään kuin tuloksiltaan.

24.09.2023 : Åland Weekend

Tuntui hölmöltä ajatella, että vuosi 2023 läheni jo loppuaan. Nopeasti se aika oli taas kulunut.
Gina oli muuttanut Auburniin toukokuussa ja siinäpä ne taisi olla suurimmat uutiset meidän osalta. Kilpailemaan ei oltu tänä  vuonna oikein ehditty omien kiireiden vuoksi ja tammalla oli ollut pientä jalkavaivaakin, mutta siitä selvittiin ilman suurempia ongelmia.

Åland Weekendeille lähdettiin kuitenkin kokeilemaan onnea ja olisi varmaan pitänyt jättää kokeilematta. Kahdeksan virhepistettä ja 36.sija ...
Ne vähäisetkin kisat, mitä olimme käyneet läpi, eivät olleet menneet kovin kummoisesti.
Gina oli kiva hevonen, mutta jotenkin tuntui ettei tämä meidän yhteistyö oikein sujunut. Inkaa oli kieltämättä vähän ikävä ja olin jopa harkinnut sen ostamistakin. Sen ja Gallagherin kuulumisia  kysellessäni, Oskari oli kertonut astuttaneensa kirjavan tamman jälleen, joten ne pienet haaveet Inkan kanssa kilpailemisesta oli kuopattu ainakin vuodeksi jos toiseksi.

Sallille kuului hyvää. Siellä se Vaahterapolussa edelleen tuntihommia teki eikä edes ollut kovin montaa ratsastajaa selästään viskannut. Kuulema Avan entinen Seppo johti niitä listoja ja Juuson Benji piti kakkossijaa.
Juusokin oli lähtenyt Englantiin hevosineen ja oli pyytänyt josko voisin tuurata häntä Vaahterapolun kenttäryhmässä sen aikaa, että Jippu löytäisi jonkun Oikean Opettajan siihen. Olin suostunut, joten joka toinen keskiviikko sitten ajelin Vientareeseen ja yritin leikkiä vakavasti otettavaa ratsastuksenopettajaa.

Sofiakin oli jo iso tyttö. Oli hän jopa kisannut Seppeleen pikkuluokissa hyvällä menestyksellä.
Antonin ja Sonian kaksostyttöihin hän oli ihastunut ikihyviksi ja vaati saada oman pikkusiskon. Olin toppuuttellut, että johan hänellä oli pikkuveli, mutta ei se kuulema ollut yhtään sama asia.
"TAHDON PIKKUSISKOOOONNN!" tyttö oli karjunut uhmaikäisen tarmolla Antonin katsellessa sitä kiukuttelua pienen epätoivon vallassa.
"Muutama vuosi ja saat  nauttia tällaisesta kaksin kappalein", olin vain naureskellut. Anton oli hetken näyttänyt siltä, että pakkaisi kamansa ja muuttaisi Siperiaan ennen sitä.