Kellonaika on nyt 29.09.20 13:17

13 osumaa on löytynyt haulle 0

Vilan päiväkirja

06.06.2019
#yleisryhmä

Vila ei todellakaan ollut tyytyväinen. Justhan se oli eilen päästetty laitumelle revittelemään ja heti seuraavana päivänä joku pölvästi sitä sieltä tuli hakemaan työntekoon. Ja se pölvästi oli meikäläinen.

Sen verran fiksu pölvästi kuitenkin, etten ollut eilen jatkoilla juonut kuin vissyä suuuuuunnattomasta kaljanhimosta huolimatta ja kotiinkin olin lähtenyt ihan hyvissä ajoin, koska olihan mulla tänään ollut työpäivä ja sen jälkeen oli vielä vuorossa Amandan kouluvalkka eikä siellä todellakaan kannattanut olla väsyneenä saati krapuloissaan. Ellei ihan välttämättä halunnut kuolla. Mutten mä nyt sentään niin itsetuhoinen ollut...

Tai no, en ollut itsetuhoinen ollenkaan. Enpä kyllä koskaan ole ollutkaan. Mulla meni hyvin. Kerrankin.
Ellei nyt lasketa sitä, että musta hevosen persaus vain loittoni loittonemistaan, kun sitä lähestyin. Ehkä olis sittenkin pitäny pyytää jotain työntekijöistä hakemaan Vila hyvissä ajoin talliin tai tarhaan?! En mä ehkä sittenkään niin fiksu pölvästi ollutkaan...

Vilan hakeminen ja tallille taluttaminen oli jo kyllä käynyt eräänlaisena treeninä, mutta pahin oli vasta edessä...

Maneesissa huomasin yhden puuttuvan meidän pikkuruisesta valmennusryhmästämme. Nimittäin Adea ei näkynyt missään. Ihan niin kuin maa olisi niellyt blondin... Oliko se lopettanut kokonaan? Minunko takia? Ei kai sentään...? Tuskin.
Kurtistelin kulmiani, muttei siinä enää ollut aikaa miettiä kadonneita tallilaisia, koska Amanda komensi meidät ratsujen selkään ja tekemään alkuverkat itsenäisesti.

Vilan työmoraali ja hyvä käytös oli kyllä jäänyt sinne laitumelle lomailemaan. Jos minä en edellisessä kouluvalmennuksessa osannut yhtäkkiä yhtikäs mitään, niin nyt Vila oli mukamas unohtanut kaiken. "En ummarra mita haluat."
Meinasin jo noitua ääneen siellä satulassa, kun seisahduksen jälkeen piti lähteä eteenpäin, mutta tamma lähtikin pakittamaan. Eikä todellakaan sellaista hienoa suoraa pakittamista tullut. Persaus kääntyi maneesin keskiosaa päin ihmeellisesti keikkuen...

Pahin känkkäränkkä onneksi oli pian ohi ja tamma rauhoittui ees vähän. Itse olin kerrankin valmennuksen sujumiseen alun kiukutteluista huolimatta tyytyväinen.
Amanda taas... Noh, oli Amanda. Joka asiasta kyllä löytyi sanomista, mutta turhautumisen sijasta otin vinkeistä ja motkotuksista kopit, joiden myötä valmennusta pitävä nainenkaan ei ihan koko aikaa näyttänyt sitruunoita syöneeltä.
Veikkaanpa, että blondi Sokka olisi helpottunut, kun ja jos joskus pääsisi meistä niin sanotusti eroon.

Isabella oli nostanut meidän tasoa aina metriin saakka ja väläyttänyt mahdollisuutta, että joskus syksyllä saattaisin siirtyä ihan vaan esteryhmään. Mitäköhän siitä sitte tulisi? Siellä kun oli kaikki hyvät esteratsastajat ja sitten noh, minä. Mutta pitääpä tässä kesän aikana skarpata ihan kunnolla treenien kanssa, etten sitte joskus syssymmällä itseäni nolaisi...
kirjoittaja Anton S.
lähetetty 09.06.19 17:57
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Vilan päiväkirja
Vastaukset: 100
Luettu: 4432

Hanin päiväkirja

09.05.2019 Kouluvalmennus

"Minka, nyt vähän keskittymistä! Vaikka aikoisitkin kenttäratsastajaksi, kouluvalmennuksissa EI laiskotella!" kajahti ilmoille Amanda Sokan tuohtunut ääni. Ja kyllä, kuulitte oikein, olin suunnitellut starttaavani Hanin kanssa Kalla CUP:n toisessa osakilpailussa kenttäratsastuksen parissa. En ollut pahemmin suunnitelmistani kenellekään puhunut, paitsi tietenkin Amandalle ja Isabellalle, joten voitte kuvitella kuinka valmennuskaverini vilkaisivat minua ja kirjavaa poniani ihmeissään kuullessaan Amandan mainitsevan kenttäratsastuksen. Kun olin tuonut ajatuksen esille Amandan kanssa keskustellessani, olin ollut todella ihmeissäni siitä, ettei jääkuningatar ollut tyrmännyt ajatusta ja heittänyt minua ulos tallistaan. Amanda oli vain todennut, että Hani on monipuolinen poni, jonka kanssa voi kokeilla kaikenlaista. Ei nainen mitenkään tyytyväiseltä näyttänyt, mutta ei ainakaan tyrmännyt ajatusta suoraan. Isabella sen sijaan oli innostunut ajatuksesta ja kehottanut minua testaamaan Hanilla maastoesteitä itsekseni, kunhan vain ottaisin jonkun mukaan kaveriksi (soittamaan ambulanssin). Olin kysynyt naiselta mahdollista yksityisvalmennusta maastoesteille, mutta ajatus jäi silloin vielä avoimeksi. 

"Minka Aavikko!" kuului taas Amandan varoittava ääni. Havahduin ajatuksistani, purin vahingossa huuleeni ja kurtistin kulmakarvojani. Nyökkäsin pahoittelevasti Amandan suuntaan ja tein pari puolipidätettä saadakseni Hanin takaisin kuulolle. Tamma viskaisi kertaalleen päätään, mutta asettui pian aloilleen ja hakeutui ryhdikkäämpään muotoon. Teimme ravissa muutamia väistöjä, jotka Hani suoritti keskinkertaisesti, ei mitenkään loisteliaan hyvin, muttei huonostikkaan. Keskinkertainen vain ei riitä Amandalle, joten jouduimme ottamaan muutaman väistöä ihan peräjälkeen, ennenkuin vaaleaverikkö nyökkäsi jokseenkin hyväksyvästi. Saimme pienen hetken hengähdystauon, jonka aikana Amandan jäätävä katse kiersi jokaisen ratsukon läpi. Tällä kertaa pidin keskittymiseni täysin valmennuksessa ja tein Hanin kanssa kokoajan jotain pientä käyntitehtävää, jotta ajatukseni eivät lähteneet harhailemaan tuleviin osakilpailuihin. 

Valmennus jatkui ja tällä kertaa oli vuorossa laukan työstö. Tavoitteena olisi ihan vain simppeli ympyrä (ei epämääräinen soikio), jossa leikiteltäisiin hieman tempon kanssa. Ensin otimme ihan vain parit hyvät nostot suoraan käynnistä, jonka jälkeen alettiin panostaa itse laukkaan. Hani laukkasi alkuun hieman turhan vallattomasti ja otinkin sen kanssa muutaman askeleen mittaisia kokoamisia, joilla sain tammaa lyhyempään muotoon ja paremmin avuille. 
"Hanin kanssa ihan kiva peruslaukka, mutta temponvaihtelut tulisi näkyä paljon selvemmin", Amanda totesi kuivasti ja tein työtä käskettyä. Yritin kokoamisissa koota Hania niin paljon kuin poni vain pystyi rutistamaan kroppaansa kasaan, kun taas lisäyksissä patistin tammaa muutamaan askeleen verran oikein isoon, mutta ylöspäin suuntautuvaan laukkaan. Hani on taas treeniin paluun jälkeen saanut todella kivasti itselleen lihasvoimaa ja kestävyyskuntoa, joka tulee tarpeeseen, jos vielä maastoesteitäkin aletaan lisäämään meidän treeneihin. 

Laukkojen jälkeen suoritimme loppuverryttelyt ja valmennus saapui loppuunsa. Hyppäsin aika heti alas Hanin selästä ja löysäsin tamman satulavyötä. 
"Siedettävää ratsastusta kaikilta, paikoitellen. Seuraava kouluvalmennus tällä kokoonpanolla sitten taas toisen osakilpailun jälkeen. Muistakaa treenata ahkerasti, treeniä te kaipaatte", Amanda totesi ja poistui paikalta. Hani oli ollut koko valmennuksen ajan perushyvä itsensä, toki edelleen meidän meno kaipasi paljon enemmän tasaisuutta ja haastavampien liikkeiden hienosäätöä. Perusjutut alkavat sujua aika vaivatta, kunhan en ala itse ratsastaa huolimattomasti. Hanin hermot ovat kokoajan parantuneet, eikä se pahemmin sileällä ratsastaessa enää kyttäile mitään. Esteillä tamma käy aina hieman ylikierroksilla, joten säpsyilyä esiintyy enemmän aina, kun ei olla tekemässä tehtävää. Hieman hirvittää, miten meidän käy kun suuntaamme maastoesteille, joko kaikki sujuu hienosti, tai pääsen itse ambulanssin kyytiin. 

Minka ja Hani 43hm
kirjoittaja Minka A.
lähetetty 10.05.19 23:12
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Hanin päiväkirja
Vastaukset: 47
Luettu: 2564

Vilan päiväkirja

25.04.2019
#yleisryhmä

Heppatorstai! Ensin Kaajapuroille Salli liikuttamaan ja sieltä kaasu melkein pohjassa Auburniin, jotta ehtisin estevalmennukseen Vilan kanssa.

Isabellan estevalmennukset olivat siirtyneet näin kevään myötä ulos eikä se mua (tai Vilaa) haitannut yhtään. Ainakaan tälleen hyvällä säällä... Katsotaan muuttuuko se mieli sitten, kun ja jos vettä tulee niskaan. Isabella kun uhosi, että valmennukset pidettäisiin tästä lähin pihalla säällä kuin säällä.
Poislukien kouluvalmennukset.

Tässä valmennuksessa hiottiin lähinnä tuota aikaa vasten ratsastamista sekä oikeita teitä. Kalla CUP:in seuraavat osakilpailut olisivat jo ens kuussa, joten tämä taisi minun laskelmien mukaan olla viimeinen Isabellan valmennus ennen niitä.
Ruotsin reissun vuoksi oli ollut pieni tauko meidän treenailussa, joten saas nähdä miten menee. Koska en halunnut kisojen menevän aivan penkin alle, olisi meidän treenattava Vilan kanssa esteitä myös itsenäisesti. Ja paljon...

Vaikka tämä valmennustuokio menikin aika nappiin. Vähän sai kuulla motkotusta siitä, että liian vauhdikkaasti tultiin muutamalle esteelle enkä sen takia ihan aina ehtinyt hyppyyn mukaan, mutta treeniä *piip*, treeniä!

Topics tagged under yleisryhmä on Foorumi | Auburn Estate Vilakorva
kirjoittaja Anton S.
lähetetty 28.04.19 21:41
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Vilan päiväkirja
Vastaukset: 100
Luettu: 4432

Vilan päiväkirja

14.03.2019
#yleisryhmä

Ja sitten koitti se päivä, kun ensimmäisen kerran yleisryhmä asteli ratsuineen Amandan valmennukseen ensimmäisten osakilpailuiden jälkeen. Eihän me oikein oltu siellä koululuokassa loistettu, joten Amanda ei todellakaan voinut olla meistä ylpeä. Jos se nyt osasi olla ylpeä kenestäkään muusta kuin itsestään. Mene ja tiedä.
"Niinkin helppo luokka kuin KN Special ja te epäonnistuitte", Amanda tuhahti kädet puuskassa. Jep, kuolema varmaan koittaisi tämän valmennuksen aikana.
"Olisitte edes yrittäneet."

"Aloitetaan sitten niinkin yksinkertaisella tehtävällä kuin suoraan ratsastamisella ja pysähdyksellä. Tai ainakin sen pitäisi olla yksinkertainen tehtävä", blondi ilmoitti ja pisti meidät vuoronperään ratsastamaan luokseen käynnissä ja pysähtyä.

"Ei, uudestaan", nainen kirahti suu tiukkana viivana, kun pysäytin Vilan tämän kohdalle mutta tamman takapuoli oli liian vinossa. Ja sitähän me sitten hiottiin niin kauan, kunnes oltiin täysin suorassa eikä milliäkään sojottanut edes häntäjouhi väärään suuntaan.
Niitä pirun suoraanratsastus-harjoituksia tehtiin varmaan koko valmennusaika. Kyllä me kuitenkin harjoiteltiin myös pääty-ympyröillä ratsastamista, sillä Amandan mielestä joko meillä oli jonkinsortin hahmottamishäiriö tai sitten emme yksinkertaisesti tienneet, millainen on ympyrä.

Mutta hengissäpä me kaikki oltiin sen valmennuksen jälkeen, vaikka olin ollut varma, että Amanda nirhaisi meidät jossain välissä.

Tämän valmennuskerran jälkeen meillä tuleekin Vilan kanssa pieni breikki valmennushommiin, sillä niin se vain meikäläinenkin lähtisi Markarydiin hevosenhoitajahommiin.
Olin ollut vähän yllättynyt, kun Isabella oli tiedustellut, saisinko mahdollisesti lomaa töistä jos lähtisin Vernerin apukädeksi sinne. Vila lähtisi Ruotsiin peräti kolmeksi viikoksi Verneri Kaajapuron matkaan ja mukaan lähtis myös Riepu, Sipsi sekä tietenkin Vernerin Love.
"Pitäisköhän sitä itekki ryhtyä heppapojaksi niin pääsis aina viikoksi tiirailemaan ruotsalaisia uhkeita blondeja", Esko oli pähkäillyt, kun pomo oli suonut mulle peräti viikon loman.

Mä vähän epäilen, että blondien tiirailulle ei hirveästi jäisi aikaa, koska mun pitäisi tosiaan siinä Vilan ohessa huolehtia myös muista matkaan lähtevistä hevosista.
Isabella oli kyllä luvannu kysellä, josko sais jonkun muunki hoitajan tai vuokraajan mukaan, mutta ainakaan mun korviin ei ollut vielä kantautunut tietoa siitä, että joku muukin lähtisi Vernerin orj... avuksi. Huruliisankin kanssa tulis vain semmonen "läpsystä vaihto", koska se lähtisi Suomeen samaisena päivänä, kun me miehet sinne Ruotsiin saavuttaisiin.

Ei olisi kyllä haitannut yhtään jos Aliisa olisi jäänyt vielä viikoksi sinne. Olisi edes jotain seuraa, enkä nyt tarkoita (pelkästään) sellaista seuraa. Lähinnä sellaista tuttua seuraa meinaan, koska en tuntenut koko Verneri Kaajapuroa muuta kuin nimeltä ja ulkonäöltä. Muut meikäläisen tiedot miehestä rajoittui sen hevoseen ja siihen, että se seurustelee sen isotissisen, ei kun siis, isosilmäisen Innan kanssa.
No, mutta... Jospa me toimeen tultaisiin. Siinähän sitä sitte matkan varrella tutustuu. Kai.
kirjoittaja Anton S.
lähetetty 15.03.19 19:20
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Vilan päiväkirja
Vastaukset: 100
Luettu: 4432

Hanin päiväkirja

07.03.2019 Valmennus

Tänään edessä oli estevalmennus, johon varustin Hanin leppoisalla fiiliksellä. Esteiden osalta eka osakilpailu oli mennyt superhyvin ja oltiin voitettu meidän luokka, joten en voinut olla Haniin ylpeämpi. Kouluratsastuksen osalta olin kyllä taas mennyt ja hakannut päätäni seinään, en tajua miksi kisoissa ne pirun koulukiemurat ei voi onnistua. Sileän treenit meillä on mennyt kokoajan kivasti, valmennuksissa ei ole ollut valittamista ja fiilis on muutenkin ollut hyvä, mutta jotenkin tuomarin kyttäys ja kisailmapiiri kouluratsastuksen osalta ei onnistu. 

Ekan osakilpailun jälkeen olin pelännyt Amandaan törmäämistä, mutta ihme ja kumma jääkuningatar ei ollut sanonut minulle meidän kisaradasta mitään. Toki se oli katsellut mua kyllästyneesti ja varmaan miettinyt pääkopassaan, että olisi vain helpompaa karkottaa mut Auburnista pois, kuin saada mut menestymään kouluratsastuksessa. Olin nyt itsekseni alkanut pohtia, että ehkä toisessa osakilpailussa me kisattaisiin Hanin kanssa vain koulua, niin alettaisiin pärjäämään. 

Tämän päivän estevalmennuksen alkaessa mun ajatukset oli edelleen kouluratsastuksessa ja ikuisuuden päässä olevassa toisessa osakilpailussa. Meitä oli valmennuksessa vain minä ja Anton, joten Isabella tarkkaili meidän menoa oikein ekstratarkkaan. Hortoilimme alkuverryttelyn Hanin kanssa ympäriinsä kuin eksyneet lampaat, mutta lopulta Isben kipakka komento keskittyä sai minut hereille. 

"Minka, onnittelut vielä kerran tosi hienosti mennestä esteluokasta ensimmäisessä osakilpailussa. Nyt ollaan kuitenkin taas valmennuksessa, joten keskitytään täysillä tähän tekemiseen, eikä haahuilla minne sattuu", Isbe kehui ja palautti sitten minut maan tasalle. Nyökkäsin tälle kiitoksen ja ymmärryksen merkiksi, otin ohjat paremmin käsiini ja otin Hanin kanssa muutamat terävämmät siirtymiset askellajien välillä saadakseni pikkukirjavan takaisin kuulolle. 

Maneesiin oli koottu ensimmäisen osakilpailun esterata, mutta alkuun hypimme muutamaan otteeseen vain yksittäisiä esteitä, tai paria estettä peräkkäin. Hani teki hyviä hyppyjä, mutta itselläni edelleen meinasi keskittyminen lähteä harhailemaan. Tsemppasin kuitenkin parhaani mukaan ja saimme kaikki tehtävät kunnialla loppuun, vaikka pari kertaa Hani säpsyilikin turhia ja oli vähällä juosta estettä päin. 

Lopulta ratsastimme vielä radan pariin otteeseen läpi, eikä se meille oikeastaan haasteita tuottanut. Parit lähestymiset menivät ekalla yrityksellä hieman pitkiksi ja hypyt lähtivät todella läheltä, joten saimme pari puomia mukaamme, mutta seuraavalla yrityksellä ratsastin itse paremmin ja Hani oli erityistarkka jalkojensa kanssa. 

Valmennuksen loputtua mulla oli tosi väsynyt olo, mutta olin kuitenkin tyytyväinen siihen, kuinka hienosti Hani toimi, vaikken itse ollut jaksanut ratsastaa niin hyvin, kuin yleensä. Hani on kasvanut ja kehittynyt uskomattoman paljon ja se on nykyään jo paikoitellen aika simppelikin ratsastaa, kun sen tuntee niin hyvin. Vaikka Hani on aika pikkuinen, sillä on todella hyvä ponnu ja miettien tamman koko historiaa, on se todella laadukas kilpaponi, nyt kun olemme päässeet kunnolla kehittymään. Vielä kun saataisiin ne pirun kouluradat kisoissakin sujumaan, niin olisi pikkukirjava jo aika hyvällä mallilla. 

Minka ja Hani 42hm
kirjoittaja Minka A.
lähetetty 10.03.19 20:29
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Hanin päiväkirja
Vastaukset: 47
Luettu: 2564

Vilan päiväkirja

07.03.2019

Silloin kun treenataan, silloin treenataa. Eikä leikitä ollenkaan, eikä leikitä ollenkaan....
Jestas, mikä korvamato.

Koska oli ollut kaikenmaailman KERJ-cuppia ja cocktailpartyja, oli yleisryhmän estevalmennus siirretty tälle päivämäärälle. Ja minä siitä täysin tietämättömänä (tai muistamattomana) olin ilmottautunut myös sen Merikannon estevalmennukseen, joka oli myöskin tänään. Onneksi valmennusten välissä oli parin tunnin hengähdystauko, niin saatais hetki Vilan kanssa levähtää ennen seuraavaa koitosta.
Vilan kuntoa en epäillyt hetkeäkään, oma lähinnä huoletti. Vaikka olinkin muka ryhtynyt käymään salillakin tuolla Murronmaan perällä. En kyllä tienny, mikä järki siinäkin oli, kun Auburnistakin kuntosali löyty ja vielä ilmainen sellainen.... Mutta ehkä mä sitten kehtaisin mennä sinne tuttujen kasvojen eteen treenailemaan, kun olisin päässyt tosta pikkuruisesta kaljamahasta eroon?

#yleisryhmä
Valmennusryhmässä oltiin vain minä ja Minka, koska Adelina oli karannut sinne Ruotsiin. Kuten myös Aliisa (sekä Jusu ja Rasmus). Joku vääräleuka - minä - olisi voinut sanoa, että Auburnissa oli ihmeellisen hiljaista, kun kaksi kovinta huutajaa, eli Cava ja Aliisa, olivat poissa.
Brunette Sokka kehuskeli Minkaa hienosta suorituksesta ensimmäisessä osakilpailussa ja mulkoili meikäläistä sen näköisenä, ettei meidän suoritus puolestaan niin hyvä ollutkaan. Mitäpä sitä kieltämään, mutta olisi se tosiaan voinut mennä huonomminkin! Vain yksi pudotus kuitenkin...

Isabella oli koonnut maneesiin samanlaisen radan, mikä oli ollut osakilpailuiden luokassakin. Kuulemma nyt sitten keskityttäisiin siihen, että rata tulisi puhtaasti vedettyä läpi. Minkalla se nyt niin ongelmia tuottanut, olihan se ja Hani kyseisen radan kahteen kertaan läpi puhtaasti pomppineet.
Vilalla oli energiaa. Taas. Kilpailuissa oltiin tyritty toiseksi viimeisellä esteellä, mutta tällä kertaa se kyseinen este ei ongelmia tuottanut. Kaikki muut kyllä... Isabella pyöritteli päätään ja komenteli vain ratsastamaan uudelleen rata läpi. Motkotusta tuli myös omasta istunnasta.
Muutaman päässä lausutun kirosanan jälkeen päästiin mekin lähes tyylipuhtaasti rata läpi ja Isabellakin oli jokseenkin tyytyväinen.

#merikantovalmentaa
Kello oli jo yli 21, kun Vilan selkään seuraavan kerran kiipesin. Huomenna kyllä väsyttäisi niin maan prkeleesti töissä, mutta ei se mitään. Ehkä mä selviäisin. Ja toivon mukaan en myöhästyisi töistä. Siitä se riemu vasta repeäisikin.

Jos Vila oli ensimmäisessä valmennuksessa ollut energinen, nyt sitten meno oli vähän hallitumpaa. Onneksi... Onnistuttiin edes jotenkuten Laurin antamissa tehtävissä eikä pahemmin sanottavaa tullut. Askelmäärät ei aina tahtoneet osua oikeaan esteiden välissä, mutta kyllä me siinäkin skarpattiin loppua kohden.

Lauri Merikanto kirjoitti:
"Sehän liikkui huomattavasti sujuvammin kuin viimeksi. Se on varsin tasainen hyppääjä ainakin näillä korkeuksilla ja näyttäisi sopivan sinulle aika hyvin. Alkutunti oli sujuvampaa ihan sen vuoksi, että molemmat väsähtivät loppua kohden - mikä ei ole sinällään ihme, jos on bookannut kaksi valmennusta samalle päivälle. Nyt, kun olet saanut sen kunnolla pohkeen eteen, voit alkaa keskittyä tempoon ja siihen, että se sujuu myös esteen jälkeen. Tänään se imi esteille hyvin, mutta radalla meinasi parissa kohtaa jäädä laukkaamaan paikalleen esteen jälkeen. Eihän se varmasti kuumimmillaan enää edes ollut. Sinun taas tulee miettiä omaa painopistettä hypyssä ja sitä, ettet lähde sukeltamaan. Ylävartalo saa etenkin pienemmillä esteillä pysyä pystymmässä. Kannattaa myös ottaa puomi- ja kavalettitehtäviä mukaan omiin treeneihin, niillä saa hyvin kehitettyä estesilmää ja laukan säätelyä. Mutta kaikin puolin tasaista suorittamista, treeni-intoa molemmille."


Topics tagged under yleisryhmä on Foorumi | Auburn Estate Antonvilaeste
kirjoittaja Anton S.
lähetetty 10.03.19 14:47
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Vilan päiväkirja
Vastaukset: 100
Luettu: 4432

Hanin päiväkirja

14.02.2019 Valmennus

Hania kuntoon hoitaessani musta tuntui oikeasti siltä, että tuun pyörtymään ponin selkään heti valmennuksen alkaessa. Olin tässä viikon aikana alkanut huomata, että oon selvästi viime kauden epäonnistuneen lopetuksen seurauksena menettänyt mun rautaiset kisahermot ja alkanut stressata ensimmäistä osakilpailua ihan järjettömästi. Eilen olin ottanut iltamyöhäällä Hanin kanssa omatoimisen pienen estetreenin, koska ei me yhdellä hyppykerralla selvittäisi viikonlopun esteluokasta. Itse hypyt oli mennyt ihan kivasti ja se oli hetkeksi rauhoittanut mieltäni viikonlopun kisoja ajatellen. 

Tänään tilanne on kuitenkin toinen, kun edessä on Amandan kouluvalmennus. Amanda ei ikinä päästä valmennettavia helpolla, mutta uskallan odottaa oikein erikoistiukkaa valmennusta, juurikin lähestyvän osakilpailun vuoksi. Lopulta sain käsieni tärinän hillintään ja hoidin ripein ottein kirjavan ponitamman loppuun. Hani vaistosi hermostumiseni, mikä ei todellakaan tilannetta auttanut, sillä tamma säpsyili jo hoitaessa. 

Alkukäyntien jälkeen hyppäsin ratsaille ja käytin ensimmäiset kierrokset vain siihen, että hengittelin rauhassa ja kun koin hermojeni olevan taas kasassa, siirsin Hanin pidemmässä muodossa raviin ja aloin keventämään. Ehdin hetken verkata tammaa itsenäisesti, ennenkuin hyytävän ilmavirran saattelemana asteli maneesiin itse jääkuningatar Amanda Sokka. Vedin vielä kerran oikein syvään henkeä ja valmistelin itseni tulevaan käskytykseen. 

Amanda pisti meidät heti vääntämään niin avoja, kuin sulkujakin, välissä piti sitten tehdä joko tarkalleen kymmenen metrin voltteja tai täsmällisiä siirtymisiä. Amandalta tuli tauotta palautetta jokaisen ratsastuksesta, milloin oli kädet liian leveät, liian alhaalla tai liian ylhäällä. Itse erityisesti sain palautetta jähmeästä ylävartalostani, joka muistutti Amandan mielestä rautakankea. Hani oli edelleen hieman turhan jännittynyt ja muistutti enemmän tikittävää shetlanninponia, kuin kouluratsua. 

Ensimmäisten laukkojen kautta aloin löytää ratsastukseen taas uusia vaihteita. Sain ylävartaloni rentoutumaan ja pääsin paremmin mukaan Hanin liikkeisiin. Amandakin huomasi tämän ja totesi vain, että muistutan vähemmän rautakankea. Amandan suusta kuultuna otan sen jo melkein kehuna. Heti kun sain itseäni rennommaksi, ensimmäisen osakilpailun pois mielestäni ja keskityin vain ratsastmaaan, alkoi Hanikin rentoutua ja laukassa tamma pärskähtelikin tyytyväisenä. 

Otimme paljon siirtymisiä, joissa piti keskittyä erityisen paljon täsmällisyyteen. Hani kyllä siirtyy askellajista ylöspäin kohtuu terävästi, mutta jarrut vaativat huoltoa. 
"Minka sun pitää pitää se kokoajan kuulolla! Nyt se juoksee kuin mikäkin katujyrä sun säälittävien jarrujes läpi", Amanda tokaisi kipakkaan sävyyn meidän laukan mentyä tooosi pitkäksi. Purin hammasta, ratsastin ravin hyväksi ja nostin uuden laukan. Tällä kertaa melkein liioitellusti ratsastin Hania kuulolle. Tällä kertaa tamma siirtyi laukasta raviin lähes täydellisesti, mutta Amandan suuntaan vilkaistessani tämä totesi vain: "Ratsasta eleettömämmin.". 

Loppuvalmennus meni aika samalla tunnelmalla. Vaikka Amanda löysi kokoajan jotain pientä tai suurempaa huomautettavaa, olin kuitenkin tyytyväinen valmennukseen kokonaisuutena. Sain koottua itseni alun hermostuksesta ja ratsastettua koko valmennuksen kunnialla loppuun. Hani ei ollut ihan parhaimmillaan ja se oli aika kuuma, mutta siitä huolimatta saimme kaikki tehtävät suoritettua. Olin huomannut, että niin kauan kuin pidän omat ajatukseni positiivisina ja mietin kehityskohtia rakentavasti, enkä ala syytellä itseäni huonosti ratsastamisesta, kaikki sujuu kivuttomammin. Pysyn tällä ajattelutavalla itse tyytyväisempänä ja kun itse olen paremmalla tuulella, toimii Hanikin huomattavasti paremmin.

Minka ja Hani 40hm
kirjoittaja Minka A.
lähetetty 16.02.19 20:12
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Hanin päiväkirja
Vastaukset: 47
Luettu: 2564

Lefan päiväkirja

14.02.2019 - Kurkkua myöten täynnä kouluratsastusta

Mä kiisin töistä takaisin Auburniin pikapikaa. Mä olin unohtanut koko Amandan kouluvalmennuksen ja uskoin blondin kirjaimellisesti listivän minut, mikäli jättäisin yhtäkkiä vain ilmestymättä paikalle. Musta tuntui, etten mä ollut henkisesti valmistautunut lainkaan vaaleamman perijättären koulutunnille, mutta ei auttanut itku markkinoilla. Olin soittanut Märtalle kotimatkalla, joka olikin muuttunut Auburnmatkaksi ymmärrettyäni unohduksen. Märta oli suostunut auttamaan ruunan kanssa ja lupauduin jäämään ikuiseen kiitollisuudenvelkaan, mutta nainen lupasi kuitata tämän kyydillä kotiinsa.

"Superkiitokset Märta, mä en ois ikinä ehtiny jos et ois auttanu laittaan Lefaa valmiiksi!" Huudahdin sinihiukselle, joka oli suostunut harjaamaan Lefaa ja aloittanut varustamisen.
"Eipäs mitään", Märta hymyili. "Vuoroin vieraissa."
"Ja hei hyvää ystävänpäivää, mä sain tän oikeastaan töistä, mutta mulla ei oo nyt muutakaan", naurahdin ja halasin hieman hämmentynyttä Märtaa ojentaen tälle suklaapatukan.
"Kiitos", sinihiuksi totesi ykskantaan ja kallisti hieman päätään. "Te myöhästytte kohta."

Hyvin pian Lefa sai varusteet päällensä ja talutin ruunan maneesiin. Aloittelin alkuverkkaamaan ruunaa ja aivan liian nopeasti Amanda olikin paikalla ruotimassa istuntaani.
"Hartiat taakse ja kyynärpäät kylkiin. Kastematokin on ylväämpi kun toi sun räpellys",  Amanda sivalsi.
Näpäytys oli aiheellinen, mä kökötin selässä miten sattuu. Mua väsytti ja olin satavarma, ettei tämä koulukuvioiden hinkkaus loppuisi ikinä. Miten ihmeessä mä selviäisin esteistä Kalla CUP:issa jos mulla ei ollut koskaan aikaa hypätä Lefalla.

Mä olin kurkkuani myöten täynnä koko hemmetin sulkutaivutusta, Lefa pomputti mua miten sattui, enkä mä saanut itseäni hyvään fiilikseen.
"Istu siihen harjoitusraviin, alapohje aktiivisemmin. Käsiä alas, et sä Lefan päätä kanna. Sun on parempi siirtyä kohta jollekin ratsastuskoululle jos sä et edes yritä", Amanda totesi kuivakasti.
Lopulta sain Lefaa ensin eteen, suoristin sen, ruuna jäi avuille ja yritin taivutusta uudelleen. Amanda ei suoranaisesti kehunut, mutta jätti haukkumatta.

Laukkatyöskentelyyn siirryttyämme Lefa meinasi romahtaa etupainoiseksi ja sen kanssa sai tehdä todella töitä, jotta ruunan sai kevyeksi edestä. Ravi-laukka siirtymissä Lefa meinasi jäädä pitkäksi ja Amanda komensi valmistelemaan paremmin. Mua ärsytti se, miten kultakutri oli aina oikeassa. Tottakai se oli mun syy jos Lefa näytti kamelilta, itsepä en ratsastanut kunnolla. Silti mua ärsytti olla väärässä ja joutua kuuntelemaan motkotusta jatkuvasti. Miksi ihmeessä mä en voinut olla parempi ratsastaja?

Lopputunnista mun vatsalihakset huusi hoosiannaa, mutta lopulta mä sain muutaman onnistumisen kokemuksen ruunan satulassa. Erityisen hyvin meillä meni laukka-ravi siirtymien jälkeen ja Lefa tuntui tanssahtelevan upeasti ravissa. Se suoritti leikiten pohkeenväistöt ja Amanda tyytyi vain huomauttamaan leukani asennosta. Se meni siis jokseenkin mallikkaasti.

kirjoittaja Adelina van L.
lähetetty 14.02.19 15:17
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Lefan päiväkirja
Vastaukset: 81
Luettu: 3453

Hanin päiväkirja

31.01.2019 Valmennus

Tänään me sitten suunnattiin vuoden ekaan estevalmennukseen. Olin jättänyt vuoden 2018 Kalla-Cupin kolmannen osakilpailun jälkeen hyppäämisen Hanin kanssa aika vähälle, eikä mammaloman aikana tietty tullut yhtään hypättyä, joten jokainen voi takuulla vain kuvitella, miten paljon mua jännitti. Joo, olin mä Hanin kanssa itsekseni jotain pikkusta hypännyt, simppeleitä jumppasarjoja ja paria vähän isompaa yksittäistä, lähinnä vaan sen verran, että oltiin saatu pidettyä rutiinia yllä. Nyt olisi sitten jo edessä tän vuoden eka Kalla-Cup osakilpailu, jonne oltiin ilmoittauduttu  80cm luokkaan, jossa viimeksi mokattiin niin pahasti, ettei pahemmin olisi voinut mennä. 

Valmennus alkoi heti lupaavasti Hanin saadessa hepulin, kun maneesin katolta putosi lunta. Säikähdin ääntä itsekin, mutta sain onneksi kirjavan nopeasti rauhoittumaan, emmekä aiheuttaneet mitään sen suurempaa katastrofia. Teimme alkuverkkaa aika itsenäisesti Isben huikkaillessa vinkkejä milloin mihinkin. Olen aina pitänyt Isben valmennuksista enemmän kuin Amandan, mikä varmaan oli osasyy sille, että olin Hanin kanssa eksynyt panostamaan enemmän esteille. Tänä vuonna olin kuitenkin päättänyt treenata tammaa täysillä molempiin lajeihin. Paremmat treenimahdollisuudet minulla varmaan olisi, jos vain valitsisin yhden lajin, mutta kun Hanissa on potentiaalia sekä kouluun, että esteille, niin en halua alkaa treenaamistamme rajaamaan. 

Verryttelin Hania siirtymisillä, sekä erilaisilla taivutuksilla. Välillä tehtiin loivaa avoa, välillä väistettiin, välillä mentiin käyntiä ja välillä ravia. Laukassa verryttelin Hanin simppelisti ottamalla parit kierrokset isompaa laukkaa kevyessä istunnassa. Olen saanut Hania nopeasti parempaan kuntoon mammaloman jäljiltä ulkoilemalla tamman kanssa ahkerasti. Olemme tehneet hankitreeniä ja maastoilleet aina kun vain olemme saaneet kaveria mukaan. Onneksi kova työni on saanut aikaan tulosta ja ilokseni Isbekin totesi, että Hani on palautunut nopeasti mammalomaa edeltäneeseen kuntoon. 

Lopulta aloitimme itse hyppäämisen, ja ilahduin suuresti siitä, että esteiden koko oli aika pieni. Pikkuisilla esteillä hyppytreeneihin palaaminen olisi huomattavasti helpompaa. Isben selostama tehtävä vaati selvästi paljon tarkkuutta, johon Hanin keskittymiskyky ei välttämättä riitä, mutta yritin lähteä suorittamaan tehtävää positiivisella mielellä. 
"Nää innarit on nyt hevosten askelväleille, joten Minka tulkaa Hanin kanssa vähän lähempää sisäreunaa, että sen askeleet riittää. Eikä se haittaa vaikka se joutuisi vähän venyttämään!" Isbe huikkasi minulle ennenkuin aloitin. Nyökkäsin ymmärryksen merkiksi ja lähdimme suorittamaan tehtävää. Hani meni innarin yli suorastaan harppoen, mutta ainakin selvisimme hengissä. Viimeisestä se joutui melkein loikkaamaan yli, kun tamma oli päässyt valahtamaan hieman keskemmälle. Innarilta meno jatkui keskellä maneesia olevalle okserille, jonka Hani hyppäsi varmaotteisesti, laskeutuen kuitenkin väärässä laukassa. Onneksi sain heti hypyn jälkeen laukan vaihdettua. 
"Seuraavalla kerralla huolellisemmin ajatus siihen suuntaan, mihin laskeudutte!" Isabella kajautti vähän matkan päästä. Ohjasin Hanin yksinäiselle kavaletille, jonka se hyppäsi hieman liioitellen. Seuraavalla okserilla laukan tuli vaihtua, mikä sujui onneksi hyvin, vaikka hyppy lähtikin hieman kaukaa. 

"Muuten hyvä Hanin kanssa, mutta innarilla älä anna sen valua, ekalla okserilla tarkempi, että tulee oikea laukka ja katso hyppyjen paikat paremmin! Ainiin ja me tehdään ympyröitä, ei kananmunan muotoisia soikioita", Isbe listasi virheemme. Muut suorittivat tehtävän välissä, jonka jälkeen oli taas meidän vuoro. Tällä kertaa innari meni hyvin, sen jälkeen Hani lähti kuitenkin ennakoimaan laukkaa ja heitti yhden protestipukin, joten tein ennen okseria voltin, jonka jälkeen vasta päästin tamman hyppäämään. Tällä kertaa melkein liioittelin suuntaamme okserille, jolloin laskeuduimme oikeassa laukassa. Kavaletti ylittyi simppelisti ja toiselle okserille lähestymisemme oli selvästi parempi. 

Valmennuksen edetessä jatkoimme saman tehtävän työstöä, mitä nyt esteiden koko hieman nousi. Hani oli koko valmennuksen innosta pinkeänä ja se hyppäsi kaiken kyselemättä. Hienosäädössä on paljon tekemistä ja paikoitellen vauhtia oli ehdottomasti liikaa, mutta hyppytaukomme huomioon ottaen meno oli yllättävän hyvää. Itse sain eniten palautetta siitä, että jalkani valuu helposti turhan eteen ja katseeni valuu tamman niskaan. Kokonaisuutena valmennus oli kuitenkin onnistunut ja Hanista huomaa, että mammaloma teki sille jälleen kerran ehdottomasti terää, sillä se on todella innoissaan tekemässä töitä. 

Loppuraveissa Hani alkoi jo selvästi väsähtää, joten jätin loppuverkat mahdollisimman lyhyiksi. Teimme pitkällä kaulalla hieman taivuttelua kevyessä ravissa, jonka jälkeen annoin Hanin siirtyä käyntiin ja aika pian hyppäsin alas ratsailta. Heitin Hanille päälle kävelytysloimen, kun tamma oli hionnut aika reilusti. Tämän vuoden treenit ovat lähteneet todella hyvin käyntiin ja meillä olisi edessä vielä yksi valmennus ennen ensimmäistä osakilpailua. Nyt sitten vain pitää toivoa, että meno jatkuu näin hyvänä! Ehkä sitten uskaltaisimme seuraavaa osakilpailua varten vaikka testata tason nostoa. 

Minka ja Hani 39hm
kirjoittaja Minka A.
lähetetty 10.02.19 22:58
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Hanin päiväkirja
Vastaukset: 47
Luettu: 2564

Lefan päiväkirja

31.01.2019 - Pää pyörällä
(Eli estevalmennus a'la Isabella Sokka)

Mua jännitti varustaa Lefaa estevalmennusta varten. Enhän mä toki tiennyt, mentäiskö me esteitä lainkaan, mutta vuorotellen yleisryhmällä oli treenejä Amandan ja Isabellan johdolla. Olin melko varma, että yleisryhmän tarkoitus oli pitää meidät pois härppimästä oikeiden ratsastajien tieltä, joten me tyydyttiin vain humputtelemaan ja yritettiin olla ärsyttämättä ketään. Siltä musta ainakin tuntui, toki mihinpä muuallekaan munkaltainen satulaanpalaaja olisi kuulunut. Sain olla tyytyväinen päästyäni mihinkään valmennusryhmään.

Lefalla oli jälleen virtaa. Mä kiitin onneani, että olin valmistautunut edelliskertaa paremmin ja tälläkertaa pysyin ruunan kyydissä sen spurttaillessa omiaan. Isabellalla toki oli sanansa sanottavana ruunan hallinnasta, istunnastani ja ylipäätään kaikesta, luonnollisesti. Isabellan ja  Amandan tyyli huomauttaa oli ihan jäätävän erilainen. Amandan suora nälviminen oli jokseenkin helpompi kestää, mutta Isabellan kohteliaisuuksiin verhoiltu palaute oli pelottavaa.

Topics tagged under yleisryhmä on Foorumi | Auburn Estate Este1

Isabella laittoi meidät työskentelemään suurella kahdeksikolla, jonka toisessa päässä oli innari viidellä esteellä. Esteet olivat matalia ja niiden sisäpuoli oli maassa ja ulkopuoli korotettuna tolpalla. Brunette painotti meitä etenemään tehtävällä tarkasti ehdottoman keskeltä, ei sisältä kipittämällä tai ulkoa harppomalla, keskeltä. Innarin jälkeen kahdeksikon toisella ympyrällä  oli okseri, kavaletti ja toinen okseri.

Mä en ollut lainkaan varma koko tehtävästä ylipäätään. Ymmärsin kyllä tehtävänannon, mutta moinen tarkkuus koituisi kohtaloksemme hyvin äkkiä. Innari ei sujunut alkuunkaan ja Isabella pyöritti meitä ympyrällä melko pitkään ennen kuin pääsimme ylipäätään kahdeksikon toiselle osalle lainkaan. Lefa seilasi miten sattuu ja vaikka kuinka tein työtä sen rauhoittamiseksi, ruuna katsoi silti jatkuvasti minua yläkautta silmiin tai loikki pupuloikkia sivulle.

Kun viimeinkin saimme suoritettua tehtävän ravissa jokseenkin kelvollisesti, piti innari edetä edellen ravissa, nostaa laukka okserin päällä, jatkaa kavaletin yli ja toiselle okserille, jossa laukka piti vaihtaa. Lefan kanssa tehtävä ei ollut lainkaan ravitehtävää helpompi, joskin se nosti laukan todella kiltisti ja vaihtoi sen kuin itsestään. Kiittelin ruunaa kovasti, sentään ihan kaikesta ei tarvinut vääntää meidänkään.

Ravaillessani loppuraveja mä kiitin onneani Susinevan valmennusviikonlopusta. Jospa me saisimme hommaan edes jotain tolkkua, etten nolaisi itseäni täysin Winter Fairissa. Lefa kyllä osasi, se oli hieno ja taitava, mutta vaati hirmuisesti ratsastajaltaan. Amandan kanssa se liihotteli kauniisti pitkin maneesia ja oli edellisvuoden lopulla esitellyt parhaita puoliaan Kalla CUP:in viimeisessä osakilpailussa. Taputin ruunaa kaulalle ja siirsin sen käyntiin.

"Kyllä mekin vielä joskus", mumisin ruunikolle.
kirjoittaja Adelina van L.
lähetetty 01.02.19 8:24
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Lefan päiväkirja
Vastaukset: 81
Luettu: 3453

Hanin päiväkirja

17.01.2019 Valmennus

Vuoden ensimmäinen valmennus oli alkamassa ja ihme ja kumma, mua ei oikeastaan jännittänyt. Mulla oli ihan hyvä ja varma olo, vaikka tiesin että ollaan matkalla helvettiin, tai siis maneesiin Amandan jäisen katseen alle. Olihan tässä kaikki ainekset katastrofiin, Hani on vasta palannut mammalomalta, meidän viime kauden loppu oli mennyt surkeasti ja motivaatiopulaa oli ollut reilusti. Nyt kuitenkin oon saanut aivot nollattua, suoritin tänään aikaisemmin Nakin kanssa ensimmäisen ratsastuksen onnistuneesti ja Hani on palannut treeniin tosi motivoituneena. 

Nostaessani Hanin kanssa ensimmäisen ravin valmennuksen alkupuolella, oloni oli levollinen. Kasvoillani oli rauhallinen ilme ja kevensin rauhassa hyvässä ryhdissä. Hani liikkui eteen reippaasti ja annoin sen suosiolla liikkua pari kierrosta hieman pidemmässä muodossa, ennenkuin lähdin kokoamaan ohjia käsiini. 
"Minka katse eteenpäin!" kajahti Amandan suunnalta ja tunsin naisen jäätävän katseen seuraavan menoamme tarkkaan. En antanut sen häiritä, vaan jatkoin menoa nostaen katseeni Hanin niskasta eteenpäin. Olin päättänyt tänä vuonna näyttää Amandalle, että kyllä meistä oikeasti on nostamaan tasoa. 

Pian alkuravimme kuitenkin keskeytyivät Lefan suorittaessa mystisen syöksyn ja Adelinan lentäessä maneesin pohjalle. Hani yritti yhtyä rallitteluun ja heitti pari ninjapotkua, mutta sain ponin hallintaan. Vielä pukittelevan Lefan viilettäessä ohitsemme, piti Hani kummallisen puhahduksen ja yritti lähteä perään, mutta onnekseni kuunteli minua. Vähitellen tilanne rauhoittui, Lefa saatiin kiinni ja Adelina takaisin ratsaille. 

Tunnin tehtävät olivat kohtalaisen simppeleitä periaatteessa, mutta kun niihin yhdistetään haukankatseellaan pieniäkin virheitä etsivä Amanda, ei mikään ole enää simppeliä. Hani liikkui omasta mielestäni kuitenkin oikein pätevästi ja siitä Amandakin tuntui ihme ja kumma olevan samaa mieltä. Minun ratsastuksestani toki löytyi korjattavaa, mutta eniten Amanda tuntui huomauttelevan alas ajautuvasta katseestani. Tunnin edetessä tajusin, että tämä taisi olla sekä Adelinalle, että Antonille ensimmäisiä, ellei jopa ensimmäinen valmennus Amanda Sokan opissa. Hieman kävi heitä sääliksi, sillä muistan hyvin ensimmäiset valmennukseni Amandan opissa. 

Kun olin vasta aloittanut Hanin kanssa, olin oikeasti inhonnut Amandan valmennuksia. Vähitellen olin kuitenkin alkanut tottua naisen tiukkaan tyyliin ja satuttaviin kommentteihin. Motivaatiopulani aikana nämä fiilikset olivat alkaneet palata, mutta nyt nollauksen jälkeen ajatuksissani pyöri vain se, että minun on näyttettävä aina parastani ja kuunneltava Amandan neuvoja parhaani mukaan, sillä haluan näyttää naiselle, että kyllä minäkin jotain osaan. 

Valmennuksen loppupuolella Hani alkoi selvästi väsähtää, mikä ei todellakaan ole ihme mammaloman jäljiltä. Saimme kuitenkin suoritettua valmennuksen kunnialla loppuun ja taisi Amanda jossain vaiheessa sanoa jotain hieman positiiviseenkin suuntaan. Loppukäyntejä kävellessäni minulla oli hyvä fiilis, Hani oli ollut motivoituntu, ei kyttäillyt turhia ja itse olin saanut pidettyä pääni kasassa koko tunnin ajan. Tästä olisi hyvä jatkaa treenejä! 

Minka ja Hani 38hm
kirjoittaja Minka A.
lähetetty 22.01.19 12:29
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Hanin päiväkirja
Vastaukset: 47
Luettu: 2564

Vilan päiväkirja

17.01.2019
#yleisryhmä

Ihan ensimmäinen valmennuspäivä Vilan vuokraajan ominaisuudessa ja olin siitäkin melkein myöhästynyt. Hiton autonromut ja niiden omistajien eteen lyömät vikalistat, jotka olis pitänyt saada korjattua heti eikä huomenna.
Adelinakin tuli tallipihalla vastaan Lefan kanssa ja pyytänyt kävelylle sekä höpöttänyt jotain instakuvasta. "Pliikku!"
Vetosin kuitenkin Vilan laittamiseen, sillä kiire. Adelina oli mukava ja olisin kyllä voinut jäädäkin tämän seuraksi, mutta kun mulla oikeasti oli kiire. Amanda Sokka olisi varmaan kuristanut minut sievillä mallin käsillään, mikäli olisin saapunut maneesiin myöhässä.
"Joku toinen kerta", huikkasin Adelinalle mennessäni. Tiedä sitte, kuuliko blondi sitä.

Olin kyllä kuullut kauhutarinoita Amandan pitämistä valmennuksista ja naisesta ylipäätänsä, mutta kun oikeasti blondin valvovan silmän alla joutui ratsastamaan, tulin tulokseen ettei ne huhupuheet olleet laisinkaan paskan jauhantaa. Jumaliste. Kyllä siinä Seljavaaran pojallakin hiki virtasi.
Minä sentään pysyin selässä, vaikka Vila vähän nostatti kierroksiaan, kun Lefa oli laittanut Adelinan maistamaan maneesin pohjaa ja säntäili pitkin maneesia ilman ratsastajaansa. Onneksi blondille ei kuitenkaan käynyt mitään vaan tämä pääsi takaisin satulaan. Siis heti, kun oli ratsunsa kiinni saanut.

"Tuolla ratsastuksella en kyllä ihmettele yhtään, että olitte viimeisiä luokassanne!" Amandan ääni kantautui korviini, kun  nainen oli kiinnittänyt huomionsa minuun. Auts. Kiitti.
"Vila pystyy parempaan, sinusta en tiedä. Ei ainakaan vielä vakuuta. Selkä suoraksi ja laita nyt, herranen aika, se hevonen tottelemaan apujasi heti eikä viiveellä", blondi jatkoi sättimistään ja minähän tein työtä käskettyä. Tai ainakin yritin. Tosin pelkkä yrittäminen ei Amandalle riittänyt.

Pystyin melkein kuvittelemaan Amandan vaaleiden hiusten tilalle kasan käärmeitä, niin kuin Medusalla, enkä olisi ihmetellyt jos me ratsastajat oltaisiin naisen piikikkään katseen jälkeen tipahdettu alas satulasta kivipatsaina.
Mutta kaikki me pysyttiin ihan lihana ja verenä. Amandakaan ei kovin pahaa hermoromahdusta saanut meidän kanssa. Toivottavasti.
Kyllä sieltä kaiken sättimisen lomasta tuli myös hyviä vinkkejä tulevaisuuden varalle. Myös vanhat vinkit muistuivat Sokan valmennuksen aikana mieleen ja uuttakin tuli opittua. Tosin siellä Amandan valvovan silmän alla ei uskaltanut olla oppimatta.

Koska olin selvinnyt hengissä ensimmäisestä valmennuksesta, uskalsin odottaa seuraaviakin. Kauhunsekaisin tuntein. Tuskin Isabella meitä yhtään sen helpommalla päästäisi.
Mutta tästä se lähtisi. Eihän sitä tiedä, vaikka pyyhittäis joskus tulevaisuuden kisoissa Vilan kanssa kaikilla muilla pöytiä. Varokaa vain.
No joo, tuskin, mutta ainahan sitä sai haaveilla. Kunhan ei nyt enää viimeisiä oltais. Kovin montaa kertaa ainakaan.
kirjoittaja Anton S.
lähetetty 19.01.19 23:50
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Vilan päiväkirja
Vastaukset: 100
Luettu: 4432

Lefan päiväkirja

17.01.2019 - Typerä torstai

Mä puristin mustia nahkaohjia käsissäni, enkä voinut ymmärtää mun satumaista tuuria. Mä en ollut enää pelkkä hevosenhoitaja, vaan ihka oikea vuokraaja. Saisin siis syytää mun olemattomista rahavarannoista siivun Lefalla ratsastamiseen ja valmentautumiseen, joka ei taatusti olisi mitä tahansa puskaratsastelua. Ensimmäinen valmennus alkaisi aivan liian pian, enkä mä ollut ratsastanut Lefalla ennen sitä kuin kerran ja silloinkin vain käynnissä.
"Tuuhan muru, käydään käveleen ulkona ennen valmennusta", mumisin ruunalle puoliääneen.
Ruuna kopisteli ulos karsinastaan puhisten, hermostuttaisin vielä senkin omalla hermoilullani.
"Hei, Anton, ehditkö tulla ulos käveleen meidän kans, mun pitäis saada uus instakuva, en oo päivittäny vielä tänään ollenkaan, pliikku!" Huudahdin miehen kävellessä vastaan.
"Sori, en ehdi nyt. Mun pitää laittaa Vila", Anton vastasi.
Nyökkäsin ja katsoin miestä typertyneenä. Mä olin kaunis ja pyysin nätisti, eikä se siltikään tullut mun mukaan. Se oli joko sokea, homo tai pahimillaan molempia. Eihän se mokoma tarttunut mun mukaan joulunalla Krouvistakaan.

Huokaisin ja jatkoin ruunan taluttamista.
"Mä en sitten ymmärrä miehiä ollenkaan, tiäks ku", marmatin Lefalle, sulkien suuni välittömästi ruunan höristäessä korviaan. "No tuokin vielä."
Penna vihelteli kulkiessaan pihan poikki. Oikeastaan Penna oli ihan söpö jos se vain malttoi pitää suunsa kiinni. Toisaalta paskakin seura oli seuraa ja Penna turhamaisuuksissaan varmasti olisi selfieihmisiä, joten ehkä se osaisi kuvan napata.
"Heippa Penna!" Tervehdin iloisesti ja ennen kuin mies sai sanottua sanaakaan, jatkoin mielistelevällä äänellä jutusteluani. "Mä muistelin kun kerroit siitä, että hevosia ois hyvä taluttaa pitkään ennen ratsastusta ja tulin nyt Lefan kanssa ihan tänne ulos saakka. Niin mä mietin kun sä tiedät aina kaikesta kaiken, niin et millään viittis ottaa meistä ihan pikaisesti kuvaa, oot varmaan siinäkin ihan super!"
Penna myöntyi ja räpsi muutaman suhteellisen onnistuneen kuvan meistä kentänlaidalla. Hetkellisen lirkuttelun jälkeen sain miehen myös taluttamaan Lefaa, jotta ehtisin rauhassa postata kuvan ja miettiä siihen sopivan kuvatekstin.
"Kiitos, oot kyllä super", sanoin Pennalle napatessani ruunan takaisin.
Huokailin itselleni, pakkoko se oli kyykyttää jokaista kaksilahkeista, joka vain siihen suostui. Toisaalta, enhän minä ketään mihinkään ollut pakottanut, itsepä suostui, eikä tarvinut edes nähdä älyttömiä vaivaa,

Topics tagged under yleisryhmä on Foorumi | Auburn Estate Bj5yjP3h

Valmennus itsessään meni aikapitkälti perseelleen. Kaikki sujui hyvin niin pitkään kun saimme edetä käyntiä Lefan kanssa, se tuntui hivenen ruutitynnyriltä, mutta pysyi suunnilleenkaan hyppysissä. Ohjat keräiltyäni ja siirrettyäni Lefan raviin, mä pääsinkin muutaman askeleen jälkeen tutustumaan maneesin pohjamateriaaliin.
"Van Leeuwen oletko sinä ikinä edes nähnyt hevosta. Ota kiinni se, ennen kun se rikkoo itsensä!" Amanda huusi vihaisena.
Mä tiesin, ettei mun vaikuttanut selittää, että Lefa säikähti jotain ja otti lähdöt, eikä olkapääkivun valittaminenkaan olisi herättänyt säälireaktioa perijättäressä. Päästyäni takaisin ruunikon selkään ja todettuani sen aivan jumalattoman vaikeaksi otukseksi, mä olin ihan valmis vaihtamaan jokaisen mun ratsastuskamppeen vaikka suklaalevyyn. Lefan kanssa sai olla tarkkana jokainen sekunti, eikä sekään välttämättä riittänyt. Mä olin täysin matkustajana ruunan tehdessä lähestulkoon mitä se ikinä halusikaan. Musta tuntui, että Amanda läksytti jokaisesta pienimmästäkin mokasta jo ennen kuin teinkään niitä, mutta lohduttauduin ajatuksella, ettei blondi päästänyt ketään muutakaan helpolla.

Lopputunnista sain kokea yhden pikkuruisen pätkän lisättyä ravia ilman sivuaskelia, pomppimisia tai muutakaan pelleilyä. Lefa tuntui uskomattoman hyvältä ja vilkaistuani peiliin, ymmärsin sen myös näyttävän siltä. Loppuverkkailujen ja pitkien loppukäyntien jälkeen vein Lefan talliin ja hoidettuani sen painelin loungeen ja selasin kommentteja uudesta kuvastani.
"Ootko värjänny tyven tummaksi? Siisti ❤ " Kommentoi yksi parhaista saksalaisista ystävistäni.
Kyyneleet tulvivat silmiini ja ryntäsin vessaan itkemään. Miksi musta oli tullut näin surkea ratsastaja ja miksi ihmeessä olin niin köyhä, ettei mulla ollut varaa edes kampaajaan. Missä ihmeessä mun sugardaddy tai lottovoitto oli nyt kun tarve olisi. Kuulin lauleskelua loungen puolelta ja vilkaisin itseäni hätääntyneenä peilistä. Eyeliner oli levinnyt pitkin poskia ja näytin järkyttävältä. Laulaja ei lopettanut hyräilyään, joten pyyhkäisin hiukseni pitkin naamaa ja painelin supernopeasti ulos koko mokomasta tallista. Mä katoaisin koko Auburnista, enkä tulis tänne enää koskaan takaisin. En ainakaan ennen kuin saisin värjättyä tämän kammottavan reuhkan.
kirjoittaja Adelina van L.
lähetetty 19.01.19 4:03
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Lefan päiväkirja
Vastaukset: 81
Luettu: 3453

Takaisin alkuun

Siirry: