Kellonaika on nyt 30.09.20 22:41

1 osuma on löytynyt haulle 0

Pontson päiväkirja

Prima colazione
[aamiainen]


Lunedì, 23.3.2020
Nuorten ratsujen harjoituskilpailut

En meinannut pysyä valkoisissa kisapöksyissäni, niin täpinöissäni omasta nokkeluudestani olin. Hihitellen kannoin mun ja Pontson viimeisiä tavaroita traileriin, enkä ollut moksiskaan tallista kuuluvasta hurjasta mekkalasta – tai siitä, että aamutallia tekevät Jonny ja Gabi valittivat ja anelivat ruokkimaan Pontuksen tavallisesti – tai siitä, että vapaa-aamua (kuulemma nukkuen) viettävä Penna tuli nyrkkejään heristellen valittamaan samasta asiasta. (Sillä oli makee pyjama!!)

Ne eivät ymmärtäneet, että Pontuksen kanssa kaikki ei ollut aina ihan yksinkertaista, ja joskus nyt vaan oli pahoitettava ponin (ja työntekijöiden) mieli ja potkittava lommoja yksityistallin maalipintaan. Mutta kaikki oli sen arvoista.

Kävi nimittäin niin, että nälkäänsä pahanpäiväisesti kiukutteleva Pontus sinkoutui karsinasta ulos täydellä rytinällä – ja suoraan traileriin, joka oli mun käskystäni parkkeerattu ovensuuhun kiinni. Trailerissa odotti täysi heinäverkko ja nälkäkuolemaan ihan näillä näppäimillä kitukuoleva ponini rynni niin, että naru irtosi hyppysistäni. Pontus lennähti traileriin, kai sen tarkka nenä vainusi vadissa odottavat aamumössöt ylimääräisine herkkuineen.

Hykertelin ja lauloin iloisia sävelmiä sulkiessani ilmeisen helposti höynäytettävän Pontukseni yksin traileriin. Ehdin juosta täysiä Pennan oven taa (kuka muka sai uudestaan unta jos oli kerran kesken herännyt?), vaikka ei se hirveästi arvostanut kertomustani Pontuksen onnistuneesta lastaamisesta ja paiskasi jopa oven nenän edessäni kiinni, ennen kuin äiti suvaitsi saapua tallikäytävälle. Se tupsahti loungesta, haukotteli aivan hävyttömästi ja hautoi käsissään suurinta koskaan näkemääni kahvikuppia.
”No, joko yritetään?” mamaaa huokaili, mikä tietenkin sai mut huokailemaan.
”Öö, se on lastattu jo.”
”Häh?”
”Siiii. U listening?? ’allo, ’allo, maa soittaa, herää mama. On lastattu jo. Andiamo!”

Äiti oli kuin puulla päähän lyöty, mun sanani eivät kerta kaikkiaan uponneet sen tajuntaan.
”Kaffe mukaan ja menoksi! Vai pitääkö tässä opetella ajamaan täh!”

Ja niin me sitten mentiin, ehkä noin sata tuntia ajoissa aikataulusta ja oli edelleen kukonlaulun aika kun me ensimmäisinä saavuttiin Sjöholmaan. Kilpailut eivät alkaisi vielä hyvään aikaan, ja mun äitini, törkeä kun joskus oli, otti piru vie auton takapenkillä päikkärit.

Mä heittelin Pontsoa heinillä että se pysyi tyytyväisenä ja sain samalla hyvää aikaa tutkia vähän tallia ja tämänkertaista kisamestaa. Sitten treenasin itsekseni parkkipaikkaa ympäri laukkaillen koulurataa, tällä kertaa kenttäratsastajien helppo B -ohjelmaa eikä sitä ainaista KN:ää, ja aloin muistaa sen unissanikin (ehkä, emme ehtisi enää testaamaan, Vivienne Blankley oli tälle päivää jo herännyt), kunnes tuli hurja nälkä.

Söin kaikki eväät, sitten muitakin tuli, ja oli jo järkevä aika laittaa Pontusta kuntoon ja verrytellä. Näin heti, että poni oli hyvällä tuulella. Se oli varmaan hoksannut, että tallityöntekijöille pitäisi jatkossa vihoitella, mutta että rakas Viivi-omistaja oli sen hyvin ruokkinut. Meidän verkka oli energinen, huoletonkin jopa, eikä mun tarvinnut rummuttaa pohkeilla tai viuhtoa raipalla. Pontso vain liiteli, meitä jopa ihasteltiin. Se osasi ihan totta väläytellä aika makeita askelia, silloin kun sille sopi tietenkin. Pontus ehkä myös vähän rakastui verryttelyssä kuumana loikkineeseen welshiin, mikä sai sen vaan astelemaan entistä komeammin ja hörisemään orimaisesti (saatiin yleisöstä taas ihastuneita huokauksia ja joku räpsi meistä kovasti kuvia).

Rata olikin helppo, muistin sen noin vaan, eikä kenttäohjelmassa tarvinnut tehdä mitään ihan liian hankalia krumeluureja. Me vaan liideltiin, Pontso teki kaikki siirtymiset istunnalla ja jokainen pirun ympyrä ja himmaus osui juuri oikeaan kirjaimeen. Mä tunsin olevani oman elämäni Amanda, ja meidän rata sai aplodit muiltakin kuin äidiltä. Oli hirveän helppo hymyillä, vaikka niin olisin varmaan tehnyt muutenkin.

Sitten, naturalmente, meidät kuulutettiin palkintojenjakoon. Pontuksen tämän päivän rakkaus, se welsh, meni ja voitti, mutta me tultiin toiseksi. Kunniakierroksella Pontso meinasi lähteä aivan täysin hyppysistäni, mutta olihan huimaa antaa sen vähän mennä. Kaikki olikin koko päivässä ihan hurjan onnistunutta, joten niin kuin arvata saattaa, jonkin asian oli mentävä vielä pieleen.

Pontso ei lastautunut kotiin päin. Se ei kerta kaikkiaan tahtonut tepastella toista kertaa koppiin, koska myönnetään, olin voitonhuumassani antanut sen syödä vihreää, eikä mikään kuppainen heinäverkko voittanut todellista ruohoa. Äiti oli aivan hiilenä mun emämunauksestani, koska meillähän meni sitten lähellä olevissa kilpailuissa koko pirullinen maanantaipäivä.

Mulla sen sijaan oli ihan hauskaa. Keli oli hyvä, joten annoin Pontson syödä mahansa pinkeäksi sjöholmalaista melkein-vihreää tienvierusruohoa, ja samalla sometin ihan tulisesti. Me oltiin saatu luokassa tuomarilta sanalliset palautteet, ja sen mä laitoin mun, Laurin ja Avan väliseen valkka-wappiryhmään.

Viivi, klo 17.40
Tänään Pontuksen kanssa helppo B:stä ruusuke, oltiin 2/8 ja muut ratsastajat oli aikuisia. Se oli kenttäohjelma, tässä meidän saama palaute: ”Vautsi mikä kaksikko! Kuumahkon oloinen nuori poni pysytteli juuri ja juuri nahoissaan ja kylmäpäiseksi osaajaksi täytyy kehua myös nuorta ratsastajaansa. Vaihtoehtoja oli monia, mutta Pontus keskittyi suuntaamaan energiansa jäntevään koko kropan käyttämiseen ja säntilliseen tekemiseen. Vähän totinenhan poni oli, joten tulevaisuudessa siltä voi lähteä hakemaan vähän enemmän joustavuutta ja pehmeyttä liikkumiseen.”

Viivi, klo 17.40
Aika hienosti vai mitä??

Viivi, klo 17.41
Oho ei pitänyt laittaa tähän ryhmään vaan valkulle vaan. ✌


Oikeasti mä virnistelin. Tietenkin mä olin ihan tarkoituksella laittanut kommentin ryhmään, enkä pelkästään Latelle minkä olisin kyllä osannut tehdä (laitoin saman viestin myös Isbelle ja Verkulle). Oli tehnyt mieli korostaa kohta 'kylmäpäisestä osaajasta', mutta eiköhän se pomppaisi muidenkin silmään. Ava saisi mun puolestani tukehtua perunaan, sellaiseen kateuden vihreeseen.

kirjoittaja Vivienne B.
lähetetty 18.04.20 21:48
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Pontson päiväkirja
Vastaukset: 14
Luettu: 690

Takaisin alkuun

Siirry: