Kellonaika on nyt 28.11.20 4:32

5 osumaa on löytynyt haulle 0

I have to save a rum | Inna Paakkanen

Tytön sormet pujottivat yhteen mustan harjan nystyrään valkoisen rusetin. Se oli toiminut heidän onnenrusettina hevosen pienen kisauran ajan. Tavaksi käyttää onnen rusetteja oli tullut hevosen isän kohdalla, jota tyttö piti elämänsä hevosena. Samaisen hevosen kisahuopa toi heille tänään onnea. Se oli valkoinen, hopealla kanttauksella, Sokka Luxuriesin mallistoa, jossa oli Auburnin tuottama kirjailu Inna Paakkanen. Normaalisti tyttö käytti hevosellaan ruusukultaisella kanttauksella olevaa huopaa, mutta nyt hän edusti kotitalliaan.

Ruskeanahkaiset englantilaiset suitset olivat heidän arkikäyttöä varten ostetut. Ne kävivät hyvin vielä näissä helpoissa luokissa, vaativiin luokkiin tyttö ostaisi uudet, hienot kankisuitset. Pientä blingiä suitsiin toi ruusukultainen otsapanta, joka kimmelsi nätisti oikeassa valaistuksessa. Tyttö suoristi otsapantaa samalla, kun asetteli puhdistetut suitset tarkasti hevosensa päähän.

Hevosella oli myös ruskea koulusatula, joka ei tosin sekään ollut aivan uusi. Myöhemmin, kun tytön hevonen ei enää kasvaisi niin hirmuista tahtia, hän teettäisi sille mittatilaussatulan. Vielä hän kyllä joutuisi miettimään teettäisikö mustan. Se väri oli kuitenkin virallisemman tuntuinen isoissa kisoissa. Tyttö ei kiristänyt pehmeää nahkavyötä vielä kovinkaan kireälle, hänen pitäisi vielä itse vaihtaa vaatteet. Paljas käsi taputti oria kaulalle. Nyt se oli valmis, enää piti itse vaihtaa vaatteet.

Hevosrekan living tiloissa tyttö puki valkoiset kisahousunsa jalkaan. Ne olivat joustavaa materiaalia ilman mitään erityisiä yksityiskohtia. Yksityiskohtaisemmat panostukset näkyivät tytön muissa varusteissa. Kuten jo monta vuotta matkassa kulkeneissa violeteissa kannuksissa. Tyttö oli ostanut niitä kahdet kappaleet, yhdet kotikäyttöön ja paremmin huolta pidettävät kisoihin.

Tyttö puki päälleen valkoisen kisapaidan, jonka napitettuaan, työnsi sen helman housuihin. Paidassakaan ei ollut mitään yksityiskohtia. Talvisin hän käytti pitkähihaista, mutta nyt keväällä oli tarpeeksi lämmin laittaa jo t-paita. Paidan päälle hän puki violetin kisatakkinsa, sekin oli Sokka Luxuriesin, johon oli kirjailtu teksti IP.

Peilin edessä tyttö laittoi vielä pinneillä otsatukkansa pois tieltä ja pujotti mustan samettikypärän päähänsä. Siinä oli ihonväriset hihnat. Hyvin yksinkertainen kypärä siis. Vuosien kisakokemus oli opettanut tytön laittamaan nutturan sopivan alas, ettei se nostanut kypärää huonosti. Mustien saappaiden vetoketjun piti pienen skirrrrr äänen, kun tyttö veti sen kiinni. Vielä valkoiset hanskat ruusukultaisilla yksityiskohdilla käsiin ja tyttö oli valmis kisakoitokseen.
kirjoittaja Inna P.
lähetetty 16.05.20 20:44
 
Etsi: Spin off
Aihe: I have to save a rum | Inna Paakkanen
Vastaukset: 67
Luettu: 2870

Banskun päiväkirja

11.5.2018
finaali Tie Tähtiin, Hallava
Hmm… ehkä mullakin olisi pitänyt olla ratsastusvaatteet yllä. Mitähän Isbe mahtoi olla mieltä siitä, että jättäisin tänään viime hetken treenit väliin ja vain juoksuttaisin Banskun? Ei varmasti hyvää, koska nainen oli kutsunut meidän tallin tiimiläiset huoneistoonsa viime hetken hiillostukseen(?). Kaikilla muilla oli ratsastusvaatteet päällä, kun itse notkuin tarjoilupöydän ääressä farkuissa ja t-paidassa.
”Oo, katso suklaata ja vaahtokarkkeja”, hihkaisin Julialle ja nappasin muutaman palan lautaselleni.
Kaikki muu pöydällä näytti aivan liian terveelliseltä. Julia taisi olla samaa mieltä ja hedelmien sekä suolaisten naposteltavien lisäksi nappasi perässäni suklaata. Muidenkin saatua lautaset kuntoon, Isabella ohjasi meidät huoneistonsa kirjastoon. Oi, kuinka paljon ihania vanhoja kirjoja ja taisin päästää toisesta korvasta sisään sekä toisesta ulos, mitä Isabella ensin sanoi.

Havahduin vasta kuultuani oman nimeni, enkä ollut varma mahtoiko Isbe kehua vai mitä sanoi, joten vain hymyilin. Työnsin hedelmänpalasen suuhuni ja keskityin pureskelemaan sitä erityisen pitkään ja hartaasti. Aloin epäillä kehuiko Isabella todella, koska heti sen perään nainen muistutti meitä murskavoiton tärkeydestä. Niin, no… ainakin me näytettiin tallirakingissa kuka määrää.
”Mitä se sano musta?” kuiskutin Julialle, kun Isabella alkoi kinata Viivin kanssa.
”Etkö kuunnellut… kehui sun panostusta koulurankingissa”, Julia kuiskutti.
”Aaaaa, kiva.”

Otin suuhuni palan suklaata ja heti sen perään toisen. Hyppäsin tosin metrin ilmaan, kun Isabella melkein karjaisi.
”…SIIS MITÄ? Syöttekö te Inna ja Julia suklaata? Suklaata?!” Taisi tulla ohraleipä. ”Mistä te sellaista kaivoitte? Onko se urheilijan ruokaa, mitä? ONKO?”
Tällaisen urheilijan ruokaa se todellakin oli. Minähän en suklaasta tai viinasta luopuisi urheilun takia. Katsahdin kuitenkin pelästyneenä Juliaa, jonka jälkeen siirsimme molemmat katseemme Isabellaan.
”Sitä oli tarjolla...” Julia sopersi ensimmäisenä.
”Tarjolla?!” Isabella rääkäisi ja ellei nainen olisi ollut niin pirun tosissaan, olisin revennyt nauruun.
”Joo, siinä vaahtokarkkien vieressä”, kerroin tukien Julian sanomisia, siinähän sitä oli ollut ties kuinka paljon.
”VAAHTOKARKKIEN?” Isabellan kiljaisu kuuroutti minut loppuelämäksi.
Onneksi Isabella ei nähnyt mitä hirveyksiä söin kotioloissa…

Hiillostus palaverin jälkeen livuimme kaikki takaisin tallille. Olin lupautunut halukkaiden kouluratsastajien kanssa käymään heidän rataansa läpi. Bansku todella ansaitsisi tänään rennon päivän. Lisäsimme vain viikko sitten treeneihin yhden päivän lisää ja tähän asti olimme puskeneet treeniä laittoman paljon enemmän nuorelle hevoselle. Noh, ensi kuussa ori pääsisi viettämään lomaa laitumelle muutamaksi viikoksi. Huomenna me todellakin kisattaisiin kunnolla!

Olin hionnut tuttua koulurataa Banskun kanssa heti toisen osakilpailun jälkeen päivittäin. Isabella oli käskenyt painamaan sitä vielä kerran mieleen, mutta osasin jokaisen asian ohjelmasta täydellisesti. Ellen, Minka tai Rasse eivät kuulemma kerinneet vielä kenraalitreeneihin, joten valtasimme Nitan ja Julian kanssa maneesin itsellemme. Lähinnä siksi, että kenttä oli varattu.. Otin Banskun itse liinassa mukaani ja hoidin sen juoksutuksen samalla, kun Nita ja Julia verryttelivät Valerien ja Armin.

Totesin itselleni Banskun vapaapäivän olevan myös hyödyllinen sen ansiosta, että ori pitäisi vireyden huomenna katossa. Me ei todellakaan kaivattu laiskaa suoritusta. Totuuden nimissä sitä tuskin tulisikaan, vaikka olisin noussut tänään selkään, mutta kuitenkin. Juoksutin Banskun jokaisen askellajin nopeasti lävitse ja kävelytin sitä sen jälkeen ratsastajia väistellen.
”Okei, mä otin ohjelman mukaan. Julle eka?” kysyin ja kaivoin taitellun paperin takataskusta.
Helppo B oli itselleni myös tuttu ohjelma. Se oli suhteellisen helppo, joten tuskin kummallakaan olisi sen kanssa vaikeuksia.

Vielä ennen kotiin menemistä laitoin Banskun varustekaapin kuntoon. Satula, kankisuitset, valkoiset pintelit, musta korvahuppu. Harjat sekä kaiken varmuuden takaamiseksi toinen loimi, matkustusta varten laitoin loimen Banskun karsinan eteen. Pakkasin myös kassiin omat varusteeni ja vein ne valmiiksi jo hevosrekkaan. Missähän se Rasse mahtoi olla? Se saisi auttaa Banskun varustekaapin viemisessä rekkaan. Sitä ei todellakaan soveltuisi unohtaa!
#tietähtiin #tähtifinaali #tehtävä9
kirjoittaja Inna P.
lähetetty 12.05.18 13:33
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Banskun päiväkirja
Vastaukset: 61
Luettu: 3573

Tie tähtiin 2018

9. Kirjoita tarina kenraaliharjoituksista. Kuinka valmistauduit finaalia edeltävänä päivänä ja millä fiiliksillä?

Hmm… ehkä mullakin olisi pitänyt olla ratsastusvaatteet yllä. Mitähän Isbe mahtoi olla mieltä siitä, että jättäisin tänään viime hetken treenit väliin ja vain juoksuttaisin Banskun? Ei varmasti hyvää, koska nainen oli kutsunut meidän tallin tiimiläiset huoneistoonsa viime hetken hiillostukseen(?). Kaikilla muilla oli ratsastusvaatteet päällä, kun itse notkuin tarjoilupöydän ääressä farkuissa ja t-paidassa.
”Oo, katso suklaata ja vaahtokarkkeja”, hihkaisin Julialle ja nappasin muutaman palan lautaselleni.
Kaikki muu pöydällä näytti aivan liian terveelliseltä. Julia taisi olla samaa mieltä ja hedelmien sekä suolaisten naposteltavien lisäksi nappasi perässäni suklaata. Muidenkin saatua lautaset kuntoon, Isabella ohjasi meidät huoneistonsa kirjastoon. Oi, kuinka paljon ihania vanhoja kirjoja ja taisin päästää toisesta korvasta sisään sekä toisesta ulos, mitä Isabella ensin sanoi.

Havahduin vasta kuultuani oman nimeni, enkä ollut varma mahtoiko Isbe kehua vai mitä sanoi, joten vain hymyilin. Työnsin hedelmänpalasen suuhuni ja keskityin pureskelemaan sitä erityisen pitkään ja hartaasti. Aloin epäillä kehuiko Isabella todella, koska heti sen perään nainen muistutti meitä murskavoiton tärkeydestä. Niin, no… ainakin me näytettiin tallirakingissa kuka määrää.
”Mitä se sano musta?” kuiskutin Julialle, kun Isabella alkoi kinata Viivin kanssa.
”Etkö kuunnellut… kehui sun panostusta koulurankingissa”, Julia kuiskutti.
”Aaaaa, kiva.”

Otin suuhuni palan suklaata ja heti sen perään toisen. Hyppäsin tosin metrin ilmaan, kun Isabella melkein karjaisi.
”…SIIS MITÄ? Syöttekö te Inna ja Julia suklaata? Suklaata?!” Taisi tulla ohraleipä. ”Mistä te sellaista kaivoitte? Onko se urheilijan ruokaa, mitä? ONKO?”
Tällaisen urheilijan ruokaa se todellakin oli. Minähän en suklaasta tai viinasta luopuisi urheilun takia. Katsahdin kuitenkin pelästyneenä Juliaa, jonka jälkeen siirsimme molemmat katseemme Isabellaan.
”Sitä oli tarjolla...” Julia sopersi ensimmäisenä.
”Tarjolla?!” Isabella rääkäisi ja ellei nainen olisi ollut niin pirun tosissaan, olisin revennyt nauruun.
”Joo, siinä vaahtokarkkien vieressä”, kerroin tukien Julian sanomisia, siinähän sitä oli ollut ties kuinka paljon.
”VAAHTOKARKKIEN?” Isabellan kiljaisu kuuroutti minut loppuelämäksi.
Onneksi Isabella ei nähnyt mitä hirveyksiä söin kotioloissa…

Hiillostus palaverin jälkeen livuimme kaikki takaisin tallille. Olin lupautunut halukkaiden kouluratsastajien kanssa käymään heidän rataansa läpi. Bansku todella ansaitsisi tänään rennon päivän. Lisäsimme vain viikko sitten treeneihin yhden päivän lisää ja tähän asti olimme puskeneet treeniä laittoman paljon enemmän nuorelle hevoselle. Noh, ensi kuussa ori pääsisi viettämään lomaa laitumelle muutamaksi viikoksi. Huomenna me todellakin kisattaisiin kunnolla!

Olin hionnut tuttua koulurataa Banskun kanssa heti toisen osakilpailun jälkeen päivittäin. Isabella oli käskenyt painamaan sitä vielä kerran mieleen, mutta osasin jokaisen asian ohjelmasta täydellisesti. Ellen, Minka tai Rasse eivät kuulemma kerinneet vielä kenraalitreeneihin, joten valtasimme Nitan ja Julian kanssa maneesin itsellemme. Lähinnä siksi, että kenttä oli varattu.. Otin Banskun itse liinassa mukaani ja hoidin sen juoksutuksen samalla, kun Nita ja Julia verryttelivät Valerien ja Armin.

Totesin itselleni Banskun vapaapäivän olevan myös hyödyllinen sen ansiosta, että ori pitäisi vireyden huomenna katossa. Me ei todellakaan kaivattu laiskaa suoritusta. Totuuden nimissä sitä tuskin tulisikaan, vaikka olisin noussut tänään selkään, mutta kuitenkin. Juoksutin Banskun jokaisen askellajin nopeasti lävitse ja kävelytin sitä sen jälkeen ratsastajia väistellen.
”Okei, mä otin ohjelman mukaan. Julle eka?” kysyin ja kaivoin taitellun paperin takataskusta.
Helppo B oli itselleni myös tuttu ohjelma. Se oli suhteellisen helppo, joten tuskin kummallakaan olisi sen kanssa vaikeuksia.

Vielä ennen kotiin menemistä laitoin Banskun varustekaapin kuntoon. Satula, kankisuitset, valkoiset pintelit, musta korvahuppu. Harjat sekä kaiken varmuuden takaamiseksi toinen loimi, matkustusta varten laitoin loimen Banskun karsinan eteen. Pakkasin myös kassiin omat varusteeni ja vein ne valmiiksi jo hevosrekkaan. Missähän se Rasse mahtoi olla? Se saisi auttaa Banskun varustekaapin viemisessä rekkaan. Sitä ei todellakaan soveltuisi unohtaa!
552 sanaa
#tietähtiin #tähtifinaali #tehtävä9
kirjoittaja Inna P.
lähetetty 09.05.18 23:10
 
Etsi: Kilpailut ja tapahtumat 2018
Aihe: Tie tähtiin 2018
Vastaukset: 8
Luettu: 401

Tie tähtiin 2018

9. Kirjoita tarina kenraaliharjoituksista. Kuinka valmistauduit finaalia edeltävänä päivänä ja millä fiiliksillä?

"Meille, kippis!" Sanoin nostaessani tuopin käsiini Krouvin tiskiltä. Vaikka Isabellalla oli ollut muutama valittu sana sanottavanaan meidän ruokavalion huonoudesta, ei nyt muutama drinkki sinne tänne tuntunut taikka näkynyt varmaan yhtikäs missään. Eihän alkoholijuomien kalorimäärät olleet lähellekkään verrannollisia vaikkapa suklaaseen tai pitsaan, eihän?
No, ottaisimme joka tapauksessa loppuillasta enemmän kirkasta, jossa ei taatusti olisi mitään muuta kun prosentteja.
"Me ollaan kyllä ansaittu tää", Inna viittoi juomiamme puhuessaan tähtikisojen rankingista. Me ja muut tallilaiset oltiin kaikki hyvin kärkisijoilla, vaikka parannettavaa löytyi Isabellan mielestä, ahkeran treenaamisen ja tsemppaamisen seurauksena. Töitä oli hyvien sijojen eteen kyllä tehty välillä vähän liiankin kovasti, ainakin oman kalenterini tiukasta aikataulusta päätellen.
"Todellakin", tokaisin hörpätessäni rukiisen pehmeää olutta tyytyväisenä.

Muutamia tuoppeja ja shottejakin myöhemmin olin onnistunut jollain ihmeen kaupalla lirkuttelemaan Auburnin tallityöntekijän, Gabriella Sternin, kisahoitajakseni tähtikisojen finaaliin. Nainen oli notkunut tiskillä jonkun vanhahtavan miehenretaleen kyljessä, enkä voinut olla urhoollisesti pelastamatta tummaverikköä niljakkaan miehen kynsistä. Onneksi tämä  hurjasti sammaltava kaljupää ei ollut pettynyt menetyykseensä, vaan puheenaiheen vaihtuessa yhteiseen harrastukseemme ymmärsi hän siirtyä pois hevosnaisten jaloista pyörimästä.
Kieltämättä olin ajatellut fiksusti. Jusulla piti varmasti kiirettä jo Nitaa ja Armiakin auttaessa, joten humalainen mieleni oli ajatellut kohteliaasti säästää tyttöparkaa ja hankkia oman juoksutettavansa Valerieta varten.

Mutta taas toisaalta ajateltuna, suostuttelussani olisi voinut olla, no.. hieman asiallisempi sävy. Eleeni naista kohden olivat olleet vähintäänkin kyseenalaisia, Innan mielestä siis, enhän minä mitään tästä muistanut. Gabriellaa ei näemmä ollut haitannut meidän kaljanhuuruinen flirtti, sillä Inna oli suunnitellut jättävänsä meidät jo jossain vaiheessa kaksistaan. Luojan kiitos hän oli kaapannut minut matkaansa, muuten iltaan olisi voinut sisältyä jotakin peruuttamatonta.
"Ei luoja mä oon kyl yks idiootti", hautasin kasvojani kämmeniin vaikertaessani Innalle, joka näytti muistavan asiat paaaljon yksityiskohtaisemmin kuin minä.

272 sanaa, Julia Luoti - Valerie (80cm)
#tietähtiin #tähtifinaali #tehtävä9
kirjoittaja Julia L.
lähetetty 09.05.18 21:14
 
Etsi: Kilpailut ja tapahtumat 2018
Aihe: Tie tähtiin 2018
Vastaukset: 8
Luettu: 401

Tie tähtiin 2018

Finaali lähestyy! Hallavassa 12.5. | DEADLINE KAIKELLE 11.5.

Hiiohop, tuetaan toisiamme Auburnin tiimissä! Tähän topiciin saa kirjoitella omia tuotoksiaan / jatkaa edellisten tuotoksista. Yhteisistä juonikuvioista voidaan sopia discordissa tai olla sopimatta. Muistakaa mainita, mistä aiheesta kirjoitatte/ piirrätte. Toki kaikkea ei ole pakko julkaista täällä. Tsemppiä kaikille loppurutistukseen!

(Eikä kannata kirjoittaa liikaa, hah. 18 arpaa on täysi maksimi, 9 / laji. Päätöksen voi jättää ihan loppuun, että mihin lajiin haluaa arpansa käyttää. Finaaliaiheet kutsussa.)





9. Kirjoita tarina kenraaliharjoituksista.
Kuinka valmistauduit finaalia edeltävänä päivänä ja millä fiiliksillä?


Perjantai 11.5. Auburnin kartanolla

”No niin, ottakaapa siitä jotain syötävää, niin aloitetaan sitten palaveri”, Isabella ohjeisti. Tummahiuksinen perijätär pyyhki hämmästyttävän pölyttömiä ratsastushousujaan ärsyyntyneenä: tavallisesti tämä ei koskaan liikkunut tallivaatteissa kartanolla. Hevosenkakka, muta ja pöly kuului jättää talliin. Nyt oltiin kuitenkin tärkeiden asioiden äärellä, suorastaan poikkeustilassa. Huomenna oli Tie tähtiin -kilpailun finaali. Voitto oli ainoa mahdollisuus, ainakin tallikisassa. Nyt tarvittiin psyykkausta.

Isabella tarkkaili, miten tallin tiimiläiset poimivat ruokailutilaan katetulta tarjoilupöydältä hedelmiä ja pientä suolaista. Hän johdatteli joukkoa kärsimättömästi mahtipontiseen kirjastoon, jonka raskaat kalusteet ja ankeat, vanhat kirjat loivat sopivan vakavan tunnelman kokoukselle.

”Ensinnäkin, kiitos panoksestanne toistaiseksi. Inna, mahtavaa työtä koulurankingissa”, Isabella aloitti. Kehuminen kuului hyviin tapoihin, vaikka naisen mielestä kehuttavaa olikin vain vähäisesti. Tallilaiset huippuhevosineen sinnittelivät pääosin rankingien puolivälissä, mikä oli Isabellan mielestä oikeastaan varsin pöyristyttävää ja jopa nöyryyttävää.

”En ole kuitenkaan varma oletteko ymmärtäneet, että tärkeintä ei ole voitto, vaan murskavoitto”, Isbella tuhahti hampaidensa välistä. Silmät olivat vaarallisesti sirillään, kun nainen skannasi katseellaan yleisöään.
”Uuu jee”, Viivi tuuletti, matkien parhaansa mukaan kummitätinsä tuimaa ilmettä, kädet naurettavasti puuskassa.

Isabella mulkaisi tytön imitaatiolle murhaavasti, tajuamatta ilmeen esittäneen häntä itseään.
”Vivienne, tämä kokous on vakaville, taitaville kilparatsastajille”, nainen totesi viileästi.
”Che palle! Stronzina!”
”Viivi!! Language!” perijätär sihahti.
”Et voi tietää mitä se meinasi”, pieni tytöltä näyttävä sisupussi uhosi.
”Voin vain arvata. Ovi on tuossa”, Isabella näpäytti, eikä äänessä ollut lainkaan kärsivällisyyttä perijättären osoittaessa muhkeaa tammiovea uhkaavasti sormellaan.
”Make me.”
”ULOS! Kiipeät vaikka ikkunasta”, Isabella lähes kiljaisi ja ääni särkyi lopussa.
Tiukan tuijotuskilpailun päätteeksi Vivienne luovutti ja marssi kantapäitään kuuluvasti kopistaen ulos huoneesta. Isabella hengähti helpotuksesta: olisi ollut noloa, jos auktoriteetti olisi murentunut pienen tytön edessä.

”Anteeksi”, perijätär pahoitteli, sillä vihasi julkisia välienselvittelyjä. ”Jatketaan – SIIS MITÄ? Syöttekö te Inna ja Julia suklaata? Suklaata?! Mistä te sellaista kaivoitte? Onko se urheilijan ruokaa, mitä? ONKO?”
Naiset katsahtivat pelästyneinä toisiinsa, sitten Isabellaan.
”Sitä oli tarjolla...” Julia sopersi.
”Tarjolla?!”
”Joo, siinä vaahtokarkkien vieressä”, Inna jatkoi, tukien ystäväänsä.
”VAAHTOKARKKIEN?” Isabella kiljaisi. Kilpailu oli hänen silmissään menetetty – ei kai yksikään todellinen urheilija voinut suoriutua sokerin voimalla? Eihän?

Perijätär hyödynsi joogahengityksiä ja piti hetken silmiään kiinni. Ehkä hän ylireagoi.
Joo, mahdollisesti.
”Anteeksi.” Taas.
Isabella antoi katseensa kiertää joukossa, jota hän tuntui tällä hetkellä hallitsevan pelolla. Täytyisi hieman pehmentää. Täytyi olla vähemmän Amanda ja enemmän siniverinen huippuvalmentaja, jolla oli ensiluokkaiset käytöstavat.

”Otetaanpa alusta ja hoidetaan tämä lyhyesti. Nita: hieno estesuoritus, petraa kouluun. Jos esteet silti sujuvat paremmin kuin koulu, varaudu joko valehtelemaan Amandalle tai ottamaan vuosisadan haukut vastaan. Ellen: Meikku ei ole ihan näyttänyt parastaan. Toivo onnenpotkua, tai että joku muu mokaisi pahasti. Minka: Hyvää työtä, Hani on suorittanut taitojensa rajoissa. Ratsasta vielä finaali tosissasi, niin mitä vain voi tapahtua. Inna: sinua kehuin jo, enempää ei heru. Julia ja Rasmus, näytätte hyvältä”, Isabella tiivisti ja pysähtyi sitten miettimään. ”Ei kun siis... Mitä sanoin? Heh. Teidän hevoset ovat hyvännäköisiä! Se on... tärkeää. Hyviä suorituksia myös, mutta parantakaa. Treeni toimii, vielä kun kilpailusuoritukset menisivät putkeen.”

Isabella oli aavistuksen kiusaantunut ja yhtäkkiä hyvin tietoinen omasta väsymyksestään.
”Älkää tehkö tänään mitään liian rankkaa. Esteiden osalta kävelkää rataa, ratsastakaa hevoset rennosti. Hypätä ei enää kannata. Koulun osalta: opetelkaa ohjelma pilkulleen. Huoltakaa hevosten lisäksi itseänne ja nukkukaa hyvin. Puunatkaa tänään kaikki varusteet ja pakatkaa kaikki valmiiksi rekkaan. Nähdään aikaisin aamulla tallilla. Voitte poistua.”

Huh, jos stressi tosiaan tappoi, hän saattaisi kuolla nuorena. Auburnille pitäisi löytää perijä. Ajatus lapsista tuntui muljahduksena vatsassa. Mistä puheen ollen, eräs Viivi-niminen kummityttö täytyisi löytää ja lepyttää.

553 sanaa, Vivienne Blankley - Austria (kirjoitettu kummitädin näkökulmasta)

#tietähtiin #tähtifinaali #tehtävä9
kirjoittaja Isabella S.
lähetetty 02.05.18 13:17
 
Etsi: Kilpailut ja tapahtumat 2018
Aihe: Tie tähtiin 2018
Vastaukset: 8
Luettu: 401

Takaisin alkuun

Siirry: