Kellonaika on nyt 26.10.20 17:03

22 osumaa on löytynyt haulle 0

Kissen päiväkirja

26.09.2020
#syyspäiväntasaus

Taputin tyytyväisenä Kisseä kaulalle helppo B -ohjelman jälkeen. Tamma oli ollut ihan hyvä, huomattavasti parempi kuin viimeksi. Silti ohjelmaan oli mahtunut paljon jäykkyyttä ja sellaista epävarmuutta, mitä nelivuotiaalta saattoi odottaa. Uskoin meidän parantavan prosenteissa sitten viime kisoihin, mutta tiesin jo heti, ettei me päästäisi ruusukkeille. Meidän vuoromme oli ollut toisiksi viimeisenä, joten olin verkan ohella (ja Jooan aktiivisen informaation) päässyt seuraamaan melkein koko luokan. Vernerin ja Vekan suorituksestakin oli tullut jo prosentit ja ai vitsit! Mun pieni Vekani oli vetäissyt huiput 74 prosenttia.

Tähän asti ilmitulleista tuloksista se oli ylivoimaisesti paras. Olin ylpeä molemmista.
"Ihan kohtuullinen rata", Jooa tokaisi mulle, kun pysäytin Kissen sen vierelle.
"Kohtuullinen?" kysyin naurahtaen. "Varmasti parempi kuin viimeksi."
"Mm, ehkä, mutta en pidättäisi sen puolesta hengitystä."
"Onko Bansku kohta valmis?" vaihdoin puheenaiheen närkästyneenä.
"On! Korjasin sen lettejä, kiillotin kaviot. Satula vielä…"

Sen mutkitta Jooa nappasi Kissen selästä mustan koulusatulan, joka kuului Banskulle. En ollut vieläkään oikein viitsinyt hankkia tammalle omaa. Se kuitenkin kehittyisi vielä reippaasti ja sitä paitsi Banskun satula sopi sille mainiosti romaanin kanssa. Ehkä ensi keväänä voisin olla yhteydessä Michael Merenheimoon, joka varmasti tekisi laadukkaan koulupenkin.

"Muista vaihtaa huopa", muistutin vielä Jooaa.
"En mä mikään aloittelija ole."
Pyöräytin silmiäni. Miksi mä pidinkään Jooasta groomina? Aivan mahdoton. Talutin Kissen trailerin luokse, jossa puin sille kisakäyttöön hankitun villaloimen.

"Hei", Rasmus ilmestyi paikalle kuin tilauksesta.
"Moi!" tervehdin. "Kuulitko kuuluttiko ne jo meidän prosentit?"
"En vielä."
Kisse työnsi turpaansa kohti tuttua miestä, joka rapsutti sitä kutiavasta niskasta.
"Ai, no harmi! Luulen kyllä, että ne on paremmat kuin viimeksi."
"Kisse vaikutti paremmalta."
"Se oli paljonkin! Mutta en ole ihan varma kannattaako meidän vielä loppuvuodesta startata kenttää. Pitäisi etsiä sopivia ulkopuolisia kisoja."

Rasmus myönteli mua. Keskustelisin vielä Jaanan kanssa tarkemmin. Olin saanut aika paljon tehdä päätöksiä, mutta olin kuullut Jaanan livauttavan jo "varsa"-sanan. Itse en ollut sanonut siihen mitään. Se oli ihan yleistä, että tässä vaiheessa tammoilla tehtiin varsa, kun niiden kisaura ei ollut vielä edes kunnolla alkanut. Jotenkin mä kuitenkin haluaisin toimia Kissen kohdalla eri tavalla. Nyt pitäisi keskittyä hyvään ratsutukseen, kisakokemuksen haalimiseen ja valmentautumiseen. Varsat saisivat tulla joskus muutaman vuoden kuluttua. Tällaista nousujohteista menestystä ei paranisi keskeyttää varsan takia.

"Sä voisit pitää silmällä, jos löytyy ja ehkä startata Kissellä", ehdotin Rasmukselle.
"Ai, teillähän.. tai siis kyllä mä.."
"Sulla on enemmän silmää rataratsastamiseen kuin mulla. Mä olen viimeiset vuodet katsellut vain kouluaitoja. Ehkä sun kanssa siitä saataisiin irti enemmän. Tietty, jos sä et halua, niin me voitais miettiä jotakuta muuta", pohdiskelin.
"Verneriä?"
"Ei sitä", mä vastasin kipakasti.
"Ai, miksei? Sähän voisit pyytää sitä, sehän on Kissen kasvattaja."
"On se kasvattaja, mutta en mä halua. Me erottiin jo kesällä. Siksi mä myös vaihdoin Kissen valmennukset Isbelle."
"Ai.."
"Jep, niin. Hei, voisitko vielä taluttaa Kissen? Mun pitää lähteä verkkaan Bansku."

Oikeastaan edes vastausta sen kummemmin odottamatta lähdin pois paikalta. Jooa talutti jo Banskua tallialueella, kun saavuin heidän luokse. Taputin Banskua kaulalle.
"Tänään otetaan ihan rennosti. Ei stressata tuloksista."
Sen mä olin päättänyt Banskun kohdalla. Jättää turhan yrittämisen pois ja vaan nauttia kisatunnelmasta. Se ei ehkä poikisi mihinkään, mutta mua ei haittaisi tällä kertaa.

Nousin mustaan satulaan, jossa olin vain hetki sitten istunut. Keräsin kankiohjat käteen ja pyysin Banskun käyntiin. Tästä se lähti mun lempipojan kanssa.
kirjoittaja Inna P.
lähetetty 06.10.20 17:01
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Kissen päiväkirja
Vastaukset: 16
Luettu: 961

Vilan päiväkirja

25.09.2020
#syyspäiväntasaus

Uskokaa tai älkää, mulla oli ollut kerrankin suhteellisen itsevarma olo, kun olin noussut Vilan selkään ja ryhtynyt lämmittelemään tammaa tulevaa kisasuoritusta varten.

Kyllähän me nyt tämä luokka kunnialla ratsastettaisiin läpi!
Olin päättänyt, etten mä mun esterankingin (ihmeellistä) ykkössijaa ihan helpolla luovuttaisi ns. pahimmille kilpakumppaneille (Jusulle ja Matildalle), sillä meillä oli Vilan kanssa toden totta mennyt suhteellisen hyvin niin kisoissa kuin ihan muuten vain. Ehkä mä olin pikkuhiljaa alkanut uskomaan siihen, etten mä mikään toivoton ratsastaja ollut...

Jos olisin ollut niin
a) mulla ei olis ollut mitään asiaa Vilan kaltaisen hevosen selkään
b) en olisi edennyt parissa vuodessa 120 senttimetrin luokkiin.

Ensimmäinen kierros mentiin puhtaasti läpi, joten uusinta kutsui.
Luottavaisin mielin lähdin siis sinnekin ja Vila varmajalkaisen nopeasti lähti matkaan, mutta joku aivopieru siinä kesken radan iski minulle ja olin ohjaamassa Vilaa ihan väärälle esteelle. Tajusin kuitenkin virheeni ja sain käännettyä tamman nopeasti kohti oikeaa estettä. Se ei kuitenkaan riittänyt: tultiin sille esteelle ihan miten sattuu, Vila ei ennättänyt valmistautumaan kunnolla, joten tamma veti ns. liinat kiinni ja kieltäytyi hyppäämästä.
Samperin samperi...

Ei muuta kuin uusi yritys ja tällä kertaa yli mentiin. Tiesinhän minä, että siinä tuli virhepisteitä ainakin neljä ja aikaakin tuhlaantui, mutta tammapa pisti ykkösen silmään ja pomppi jäljellä olevat esteet nopeasti sekä puhtaasti yli. Näin ollen ei tullut virhepisteitä ajasta vaan plakkariin nakattiin vain se kieltäytymisestä johtuva 4vp.

Todellakin tämä kömmähdys meni ihan mun omaan piikkiin.
Harmittihan se, mutta minkäs teit. Ensi kerralla sitten tuplanollat? Eikö vain?

Saihan sitä aina toivoa.
kirjoittaja Anton S.
lähetetty 02.10.20 19:03
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Vilan päiväkirja
Vastaukset: 102
Luettu: 4595

Palautteet vierailijatuotoksista 2020


Huh ja vau mikä määrä vierailijatuotoksia ihasteltavaksi! Myös vitsistä alkanut beachfutis (jatkoineen) osoittautui suorastaan menestyksesi, kiitokset siitä etenkin @Inna P.:lle sekä arvoisille vieraille Shelyesistä, Seppeleestä ja Ansamaasta! ❤

🦄 Saaga Talvilehto:
Ihana, kunnianhimoinen kisaraportti ajalta, jolloin menestykseen oli kaikki mahdollisuudet! Harmillisesti sijoitusta ei tullut, mutta mitenkään täysin penkin alle eivät kentän eikä esteiden suoritukset sentään menneet. Tarinasta huomasi, että Cupiin liittyviä lisätietoja on luettua ja hyödynnetty - hauska huomata, että niistä on jollekin hyötyä. ❤ Kävinpä samalla muuten vakoilemassa tarinassa mainitun Elisan & Saimin tekstin samalta päivältä. Todella kiva sekin! heart eyes

blue unicorn Käkiharjut & Santanen:
Tuttuja tyyppejä, täällä taas (ihanaa että jaksat osallistua usean hahmon voimin plus kertoa kuulumiset ❤)! Ja tutuista puheen ollen: olipa kiva taas huomata, miten verkostoituneita hahmoja sulta löytyy. Tuotoksessa oli jälleen aivan ihana kuva (Jäskästä!!). Onpas hän muhkea ja symppiksen näköinen heart eyes  (PSST. Kisaosallistumiseen linkattu osoite Jäskälle ei näytä toimivan!)

🦄 Eedi Myllyoja:
Huh, tässä on selkeästi varsin tavoitteellinen ratsastaja, joka ei päästä itseään helpolla (mikä on aika tuttua Auburnin maaperällä)! Ratsukon prosentit olivat kuitenkin ihan hyvät (tai ainakin sellaiset, jotka kehtaa julkistaa, terveisin luokan tuplaviimeisen hahmon kirjoittelija Very Happy). Toki kaikki on suhteellista, ja 65 %:n tulos vaativasta B:stä voi harmittaa, jos tavoitteet huitelevat jo pyhässä yrjössä... Olit myös kiinnostavasti ujuttanut kisakuittaukseen kuvailua ratsukon tämänhetkisestä tilanteesta, mikä toimi oikein kivana "esittelynä" itselleni uuteen hahmoon, hevoseen ja näiden suhteeseen. 😊 Ja vilahtihan siellä tuttu Aleksanterikin! Toivottavasti nähdään uudestaan viimeistään joulukuun Kalla Cupissa, jos ei jo aiemmin! ❤

blue unicorn Isak Sederström:
No huh, mikä kisareportaasipläjäys! Ihan huikea ja kattava kokonaisuus kaikenlaisen ruotimisen ja pienen mutta ilahduttavan mulkkuuden säväyttämänä. 😂 Olipa kiva saada vähän näkökulmaa Isakiin (tykkään!) ja tykkään myös kovasti tästä jusorosen-kuviosta, joka on rakentunut tarinoissa hiljalleen. "Influencerin" rooli sekä somesuosio sopivat Jusulle hirveän hyvin, vaikka nainen ei olekaan itse tavoitellut mainetta ja kunniaa (ja varsinkin ehkä juuri siksi). Nautin ylipäätään erittäin suuresti pitkien tekstien (kuin myös pidempään kehiteltyjen juonikuvioiden) lukemisesta, sillä tässäkin kirjoittajan vaivannäkö välittyy. ❤

🦄 @Lidia R. ja Mara:
Aivan ihana kuva yksityiskohtineen päivineen!! heart eyes Ihana nähdä Marasta aikuis(nuoruus)kuva, ja voi miten suloisesti se on lähtenyt kimoutumaan!
kirjoittaja Isabella S.
lähetetty 29.09.20 14:40
 
Etsi: Vierassalonki
Aihe: Palautteet vierailijatuotoksista 2020
Vastaukset: 2
Luettu: 181

Kalla CUP 2020 -kilpailutuotokset

Verryttelyssä

#syyspäiväntasaus 25.9.2020

Topics tagged under syyspäiväntasaus on Foorumi | Auburn Estate Mara-ratsastus_orig
Lidia ja Mara parin ensimmäisissä yhteisissä kisoissa Syyspäiväntasauksen esteverryttelyssä
kirjoittaja Lidia R.
lähetetty 28.09.20 21:25
 
Etsi: Vierassalonki
Aihe: Kalla CUP 2020 -kilpailutuotokset
Vastaukset: 13
Luettu: 645

Kalla CUP 2020 -kilpailutuotokset

ISAK esittelee itsensä

#syyspäiväntasaus | esteratsastus

He ratsastavat kilpaa perätysten. Niinpä he ajautuvat luontevasti yhtä aikaa verryttelyyn, ja Isak on jatkuvasti tietoinen siitä, missä Josefina Rosengårdin sievä mutta vaatimaton ratsu liikkuu. Tamman ravi on matalaa, eikä sen laukka sen lennokkaampaa ole. Isak ei ole aivan varma siitä, pitääkö hevosen ponnettomasta esiintymisestä syyttää ratsua vai ratsastajan passiivisia otteita. Ehkä jälkimmäistä; olisi vaikea uskoa, että isipappa Rosengård kasvattaa noin latteita ratsuja, vaikka toisaalta sattuuhan niitä sellaisia kaikille. Josefina Rosengård saa synninpäästön.

Isak valmistautuu suoritukseensa jusurosenin ratsastaessa omaa rataansa. Nesco tuntuu pirskahtelevaisen skarpilta, ja siitä tuntumasta orin ratsastaja pitää. Freesillä hevosella on hyvä lähteä kilparadalle.

Upeasti nuori ori hyppääkin. Ensin se tekee tuplanollan lämmittelyluokaksi valitussa metrikympissä. Sitten Isak ratsastaa kaksikymppisessä tarkan, puhtaan perusradan. Aiempien ratojen loistavaan tunteeseen luottaen hän lähtee ihan todella ratsastamaan tosissaan palkinnoista, kun uusintaradan lähtölinja ylittyy. Nesco on täydellisesti samalla aaltopituudella hänen kanssaan ja tekee kaiken tismalleen kuten mies siltä pyytää.

Harmittaa, ettei Isak leikkaakaan viimeistä kurvia aivan niin pieneksi kuin kenties olisi voinut, sillä loppujen lopuksi häviö luokan voittajalle on täpärä. Vain pienellä viilauksella Isak ja Nesco olisivat voineet voittaa. Sininenkin ruusuke kuitenkin ilahduttaa Isakia, ja se, että he jättävät jälkeensä myös Power Jump -mestariratsun. Hivenen ylimielisesti Isak vilkaisee viileänvaaleaa naista valkean ratsun satulassa. Miten noloa typykältä: tulla nyt arvokilpailuvoittajalla hyppäämään näin pientä luokkaa (ja hävitä hänen viisivuotiaalle orilleen). Kun von Brandt sattuu juuri sillä hetkellä katsomaan takaisin, Isak pyyhkii kaiken ylpistelyn naamaltaan ja nyökkää vain puolitotisesti ja enemmän tai vähemmän hyväntuulisesti kuin onnitellakseen kanssakilpailijaa sijoituksesta. Omista saavutuksistaan sopii toki olla ylpeä, mutta pröystäilijöistä ei pidä kukaan, eikä Isak välitä joutua kilparatsastuspiireissä mulkun maineeseen.

Päivä ei ole vielä lähellekään päättymäisillään. Nesco on työnsä tehnyt, mutta Lilyn tehdessä Nescon tapaan puhtaan perusradan omassa luokassaan Isak tietää, että on syytä hyödyntää Koivun majatalosta varattua huonetta. Heillä on edessään vielä uusintarata, joten päivä venyy ja kotiin ajaminen yötä vasten on silkkaa typeryyttä. Niinpä Isakilla on yhtäkkiä runsain mitoin aikaa tutustua kilpailupaikkaan ja katsella suomalaisittain suuria kilpailuita. Sen ajan Isak aikoo käyttää hyödyksi. Siispä on aika etsiä jusurosen.

Josefina Rosengård ei tietenkään katoa kilpailupaikalta minnekään, ratsastaahan hänen rakastettunsa vielä 140:n senttimetrin luokassakin kilpaa Isakia vastaan. Rasmus Alsilan lähtönumeroita tarkastelemalla Isak arvailee, mistä löytää Josefinan ja ennen kaikkea milloin tyttö on yksin. Hän jättää välittömästi puhtaan perusradan jälkeen hevosensa Lilyn huoletta ystävänsä Violan kävelytettäväksi ja suuntaa verryttelykentän luokse löytääkseen etsimänsä.

Jusurosen ei näytä tipan tippaa hohdokkaalta seisoskellessaan verryttelykentän laidalla katselemassa poikaystävänsä ratsastusta. Isak seisahtuu vähän matkan päähän Josefinasta ja jää itsekin pieneksi hetkeksi katselemaan korkea-askelisella kimolla orilla ratsastavaa nuorta miestä, joka on Isakin arvion mukaan suurin piirtein samoja ikiä hänen itsensä kanssa; ehkä joitakin vuosia nuorempi tai vanhempi, mutta ei missään tapauksessa erityisen suurta ikäeroa suuntaan jos toiseenkaan. Mies näyttää totiselta ratsastaessaan, mutta niin kai lähes kaikki muutkin. Tällaisiin kisoihin ei kukaan tule tieten tahtoen tekemään itsestään narria, ja halussaan esittää hevosensa edukseen ratsastajilla on tapana keskittyä tekemiseensä aivan eri tavalla kuin hupimielisillä sunnuntairatsasteluilla. Isak tietää myös sangen tarkkaan, että juuri nyt Alsila ratsastaa kaiken muun hyvän lisäksi appivanhempiensa hevosella, joten suotakoon hänelle totinen tekemisen meininki. Coral on komea hevonen, mutta näissä kisoissa hienoja ratsuhevosia vilisee niin runsain mitoin, että jalostusorikin on vähällä hukkua massaan.

Jo Evanescon luokissa Isakin huomion kiinnitti se, kuinka runsain mitoin täällä oli kansainvälisissäkin kilpailuissa näyttäytyneitä ratsuja: ei vain Power Jump -mestari No Duchess, vaan myös keväämmällä Hannabyssä parhaana 6-vuotiaana palkittu Kastanjan Gallant (joka, ei kenenkään yllätykseksi, myös sijoittui) ja samaisissa kilpailuissa Isakin mieleen jäänyt norjalaisen Lundénin Adore Uriah, näin pari mainitakseen. Luokkakoon kasvaessa kasvaa myös tähtien määrä. 160-tasolla ei huonoja hevosia nähdä, ja Isak on aikeissa jäädä seuraamaan luokkaa, vaikkei hänellä itsellään ole Carnelianin kanssa edessä enää muuta odotettavaa kuin neljänkympin uusinta. On turha edes spekuloida, kuka ratsukoista vie päivän pääluokan voiton, sillä täällä on Suomen kärki laajalti edustettuna ratsastajien osalta ja paria villiä korttia lukuunottamatta hevoset ovat taatusti valmiita koitokseen.

Siihen on kuitenkin vielä aikaa. Isak seuraa Josefinan vanavedessä, kun tämä siirtyy katsomoon Alsilan ratsastaessa derbykentälle valmistautumaan suoritukseensa. Hän valitsee istumapaikkansa parin penkin päästä tytöstä ja odottaa, että Alsila ratsastaa oman ratansa ennen kuin lopulta tekee liikkeensä.

"Ursäkta mig", Isak aloittaa hyvin kohteliaasti ja kiinnittää neiti Rosengårdin huomion itseensä.

Tyttö ei sano mitään, katsoo vain häntä kysyvän ja aran näköisenä. Isakin pulssi kiihtyy hieman. Nyt on myöhäistä perääntyä, aloite on tehty.

"Är du Jusu Rosengård?" hän sanoo tuttavallisesti ja ojentaa vastausta odottamatta kätensä. "Isak Sederström."
"Hei, Isak", tyttö vastaa, kättelee häntä ja nyökkää. "Joo, olen mä Jusu."
"Edustan Lumo Bridleä, pientä kotimaista anatomisiin suitsiin erikoistunutta yritystä. Lumo on perheyritys, jolla on laajenevat markkinat. Me tehdään kaikki suitset mittatilaustöinä", Isak kertoilee ja tajuaa, ettei ole syytä mennä sen syvempiin yksityiskohtiin: asiat pitää kertoa lyhyesti, herättää vain mielenkiinto ja mennä sitten asiaan. Hän naurahtaa tuodakseen tilanteeseen rentoutta ja hymyilee sitten. "Tai siis mähän en itse tee mitään suitsia, se on niiden heiniä jotka osaa, mutta markkinoinnista mä sen sijaan olen vastuussa."

Josefina näyttää levottomalta. Isak alkaa epäillä, että se on hänen perusolemuksensa, sillä ei kai tässä tilanteessa nyt sentään voi olla mitään noin ahdistavaa. Saattaisi olla, jos Isak rynnistäisi suoraan syvään päätyyn ja pamauttaisi Rosengård-kuopuksen sulateltavaksi perimmäisen asiansa, mutta tämähän oli vasta small talkia ja bisnestä, kepeitä aiheita.

"Instagram-näkyvyytesi kiinnostaa meitä", Isak sanoo suoraan. "Ollaan aikeissa ehdottaa sulle yhteistyötä. Mä ajattelin vain, että kun nyt ollaan samaan aikaan samassa paikassa, voisi olla mukava tulla esittäytymään ihan kasvokkain. Että tiiät sitten ketkä sähköpostin takana on, kun lähestytään sua."
"Oi", Josefina äännähtää häkeltyneen oloisena. "Tuota."

Isak seuraa keskustelukumppaninsa reaktiota mielenkiinnolla. Hän tietää tytön tehneen someyhteistöitä jo aiemminkin, joten varmastikin jusurosenilla on jonkinlainen ennakkokäsitys siitä, mistä tässä on kyse. Silti Josefina näyttää siltä kuin ei lainkaan ymmärtäisi, miksi juuri häntä lähestytään ja miten tähän pitäisi reagoida. Isak vaihtaa rennonletkeästi painoa jalalta toiselle ja katsoo parhaaksi olla prässäämättä Rosengård Nuorinta kovin voimakkaasti juuri nyt.

"Voit toki sanoa suoraan, ellet tahdo saada meiltä sähköpostia", mies sanoi hurmaavasti hymyillen.
"Oi, ei, lähettäkää toki, tai siis. Perehdyn mielelläni ehdotukseenne", Josefina vastaa kaivaen esiin asiallisen sävyn.

He vaihtavat muutaman kohteliaan lauseen Lumosta, kilpailuista ja jopa säästä, ja sitten Isak vilkaisee kelloaan.

"Minun lienee aika palata hevoseni luo. Uusinta odottaa", Isak hymähtää muina miehinä ja tietää saavansa Josefinalta onnentoivotuksen matkaansa, sillä tyttö on mitä ilmeisimmin äärimmäisen kohteliaaksi ja hyvätapaiseksi kasvatettu.

Kädenlämpöinen. Isak painaa mieleensä ensivaikutelmansa Josefina Rosengårdista. Kädenlämpöinen, harmiton, kaiketi ihan herttainen. Vaikea sanoa, mitä mieltä hän tytöstä loppujen lopuksi on.
kirjoittaja Jusu R.
lähetetty 28.09.20 18:01
 
Etsi: Vierassalonki
Aihe: Kalla CUP 2020 -kilpailutuotokset
Vastaukset: 13
Luettu: 645

Kaikki harmaan sävyt / H. Rosten


Hanne varvasteli samalla, kun työnsi Gun N’ Rosesin mustan t-paidan farkkushortsiensa sisään. Pian Hannen asunnolle tulisi läjä vieraita. Ehkä jopa itsensä yllättäneenä Hanne oli päättänyt kutsua Shelyesin porukan etkoille pieneen yksiöönsä. Siitä heidän olisi helppo lähteä tilataksilla Auburniin Kalla Cupin After Partyihin. Hanne oli suostunut Chrisen suostuttelemana mukaan beachfutikseen, vaikka olisi ehkä mieluummin halunnut olla vain yleisössä. Harvoin sitä kuitenkaan edes tapasi vanhaa talliporukkaa, joten miksi siis kieltäytyä.

Itselleen erittäin ominaiseen pukeutumistyyliin uskollisena nainen oli yltäpäätä mustassa. Farkkushortsit eivät tietenkään olleet siniset, vaan mustat ja siitäkin huolimatta, että teemana oli kesä, Hanne oli laittanut verkkosukkikset jalkaan. Nainen pöyhi vielä päälaella olevaa sottaista nutturaansa ja suihkutti siihen sopivasti liikaa lakkaa.

Juuri silloin ovikello soi.
”Aaaaaa!” nainen parkaisi ja työnsi äkkiä kaikki ylimääräiset tuotteet kaappiin piiloon.
Hän suorastaan hiihteli ovelle ja veti sen auki.
”Hei! Velkommen! Utover det!”

Hyvän emännän elkein Hanne oli laittanut sohvapöydälle valmiiksi pientä purtavaa, sipsiä ja popcornia. Juotavat hän oli käskenyt itse tuoda. Kahvilan palkalla ja oman ponin kulujen lisäksi ei paljoa viitsi maksaa kaikkien juomia!

Viikon aikana Hanne oli oppinut myös niiden Shelyläisten nimet, joita ei tuntenut entuudestaan. He tulivat Sonian kanssa hyvin juttuun, vaikkei Hanne ollutkaan aivan yhtä puhelias. Musiikki soi vähän liian kovalla taustalla. Hanne ei ollut muistanut säätää sitä hiljemmälle ennen porukan saapumista.
”Moi”, Christian tervehti Hannea, joka oli siirtynyt keittiönsä puolelle hakemaan itselleen kaljaa.
”Heii”, Hanne virnisti ja poksautti pullon auki, jonka jälkeen nosti huurteisen huulilleen.

Kylmä kalja maistui hyvältä.
”Näytät vetävältä”, Christian jatkoi ja Hanne meinasi tukehtua juomaansa.
”Vetävältä?” hän nauroi huvittuneena, mutta vilkaisi sitten vastavuoroisesti Christiania. ”Niin kyllä säkin. Kiitti vielä siitä toissapäiväisestä.”
”Mitä toissa päivänä tapahtui?” paikalle ilmestynyt Matias kailotti kovaan ääneen.
”Ei mitään pikkupoikien korville”, Christian nauroi ja veti Matiaksen tilanteesta pois.

Hanne pudisti huvittuneena päätään ja siemaisi kaljaansa reippaasti.
”Joko te lähdette huomenna?” Hanne kysyi Sonialta, kun istahti hänen ja Katyan seuraan sohvalle.
”Joo, onneksi vasta illemmalla”, Sonia vastasi. ”En usko monenkaan olevan huomenna aamuvirkkuna.”
”Teidän majapaikassa on brunssi huomenna”, Hanne muistutti. ”Se on perinteikäs, johon en ole koskaan osallistunut.”

Hyvän ajan porukka vietti Hannen yksiössä, juoden tosin vain yhden tai maksimissaan neljä, koska vielä edessä olisi hieman futista. Hanne soitti heille taksin, mutta ilmeisesti Kallan kylällä ei ollut tarpeeksi isoa taksia kahdeksalle hengelle. Siispä paikalle tuli kaksi henkilömallista autoa. Toiseen niistä menivät Sonia, Katya, Astlyr sekä Joona. Hanne kipusi naureskellen Christianin ja Petterin väliin takapenkille, jotta norjalaispojilla olisi joku kertomassa osoitteen oikein taksikuskille.

”Katya mulkoili mua”, Hanne kuiskasi Christianille. ”Onko teillä jotain?”
”Älä siitä murehdi”, Christian vain vastasi olkiaan pienesti kohauttaen.
Hanne mulkaisi miestä. Ei hän halunnut mitään kolmiodraamoja. Nainen ei ollut varma oliko Chrise huomannut sitä samaa, mutta Hanne ehkä saattoi tuntea sitä samaa ihastusta miestä kohtaan kuin Norjassa. Mitään suuria peliliikkeittä Hanne ei kuitenkaan tehnyt, koska tiesi porukan lähtevän takaisin jo huomenna. Hän ei millään voisi lähteä mukaan. Paluu Norjaan ei kuulunut hänen elämänsuunnitelmiinsa. Suomessa hänellä olisi paremmat mahdollisuudet edetä hevoskisauksessa johonkin. Paremmat ainakin kuin Lofooteilla.

Silti hän esitti mielellään Christianille pientä flirttiä.
kirjoittaja Hanne R.
lähetetty 28.09.20 17:41
 
Etsi: Spin off
Aihe: Kaikki harmaan sävyt / H. Rosten
Vastaukset: 8
Luettu: 344

Kalla CUP 2020 -kilpailutuotokset

{#}syyspäiväntasaus{/#} {#}kallacup2020{/#}

3. Vaativa B, 6/21 65,824 %
Kun Seppeleessä oli huudeltu osallistujia Kalla Cupiin, Eedi oli ilmoittautunut mukaan ääntäkin nopeammin. Kerrankin jotakin, missä hän ja Noksu voisivat loistaa. Joku olisikin voinut sanoa, että Eedin ja Noksun kohtuullisen siisti rata parin sijan päässä palkinnoilta oli hyvä suoritus. Eedi oli kuitenkin eri mieltä. Alusta saakka Noksu oli ollut oma pirullinen itsensä ja viskellyt päätään nutturoita edellisenä iltana tehdyistä leteistä vääntäessä. Autoon kuljetukseen tottunut jättiläinen sentään oli kiivennyt kerrasta. Kisapaikalla Eedi oli ollut onnellinen, ettei hänen tarvinut pärjätä orin kanssa yksin. Vaikka hoitajan kysyminen ei ollut mennyt ihan putkeen (kahville muka, eihän Eedi edes juonut kahvia), oli Aleksanterista suuri hyöty silloin kun tämä sattui olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan.  

Verryttelyssä Noksu oli keskittynyt kaikkeen paitsi oleelliseen ja esitellyt kaurismaisia hyppyjä muutamaan otteeseen. Sentään kartanon puitteet olivat upeat. Eedi oli onneksi saanut orin vähän keskittyneemmäksi ennen rataa, ja rata oli sujunut ihan keskiverrosti. Se tuntui kuitenkin aika pahalta, koska lähiaikoina oli sujunut hyvin ja vaativasta A:sta oli tullut jopa voittoja. Luokan jälkeen pieni masennus oli iskenyt Eediin, ja Noksukin vaikutti melko kyllästyneelle.

4. Vaativa A 6/10, 65.089%
Edellisen luokan tulos painoi Eedi mieltä, kuten myös se, ettei hän ollut ehtinyt syödä moneen tuntiin. Noksukaan  ei ollut ollut erityisen hyvän tuntuinen A:nkaan verryttelyssä. Ratsukko palasi tältäkin radalta keskinkertaisen tuloksen kanssa. Onneksi Eedi sai työnnettyä ratsunsa ohjat Aleksanterille lähtiessään metsästämään ruokaa.

Saatuaan käteensä vähän lässähtäneen sämpylän, Eedi soitti valmentajalleen anellen tätä perumaan ratsukon ensimmäisen PSG-tason startin, johon Elias oli heidät Eedin pienestä vastustelusta huolimatta seuraavalla viikolla ilmoittanut.  Eihän siitä mitään tulisi, jos vaativan B:nkin suoritus olisi edelleen tuuripeliä. Elias ei kuitenkaan ollut taipunut, vaan todennut vain, että kyllä se siitä, pidettäisiin seuraavalla viikolla vielä ylimääräinen valmennus.

Yllättävämpi puhelu Eedille tuli juuri, kun sämpylä oli syöty. Noksun omistaja soitti hänelle. Aina välillä Eedi melkein unohti, että ori oli hänellä vain ylläpidossa.
"Moi, ollaan juuri täällä Kalla Cupissa Noksun kanssa", Eedi vastasi yllättävään puheluun.
"Hei! Katselinkin, että teillä oli mennyt siellä ihan ok", kuului linjan toisesta päästä.
"No joo...", vähän varautunut toteamus Eediltä.
"Kuule, me on vähän täällä Hallussa mietitty, ettei meillä oikeastaan ole juurikaan käyttöä Noksulle, ja te tulette niin hyvin toimeen. Ulkopuoliselle se olisi luonteen vuoksi aika hankala myydä, mutta miten olisi, haluaisitko ostaa sen itsellesi?"
Tarjous hiljensi Eedin hetkeksi. Vastoinkäymisistä huolimatta, totta hemmetissä hän haluaisi ostaa Noksun. Opiskelijabudjetilla ei kuitenkaan ihan noin vain ostettaisi osaavaa kouluhevosta. Reilu alennushintakin Noksusta nuosisi varmaan viisi numeroiseksi, luonteesta huolimatta. Puhelimeen Eedi sanoin miettivänsä asiaa, mutta todellisuudessa hän jo tiesi vastauksen. Ei, hän ei valitettavasti voisi ostaa oria. Ei raha puussa kasvanut.

Puhelun jälkeen Eedi porhalsi takaisin Noksun ja sitä kävelyttävän Aleksanterin luo. Eedi tiedosti näyttävänsä toivottomalta sotkulta ottaessaan ratsunsa ohjat, eikä yhtään ihmetellyt Aleksanterin hämmentynyttä ilmettä. Eedi mutisi jotakin hevosen purkamisesta lainakarsinaan ja lähti Noksun kanssa suunnistamaan tallia kohti. Tallissa hevosta purkaessaan ajatus hiipi yhä vahvemmin hänen mieleensä. Mitä jos hän ei ostaisi Noksua? Myytäisiinkö se jollekin toiselle?
kirjoittaja Eedi Myllyoja
lähetetty 28.09.20 11:08
 
Etsi: Vierassalonki
Aihe: Kalla CUP 2020 -kilpailutuotokset
Vastaukset: 13
Luettu: 645

Syyspäiväntasaus, Kalla CUP:n 3. osakilpailu

BEACHFUTIS TULOKSIA!
🇫🇮 🇸🇪  🇬🇧  🇳🇴  🇩🇪  🇪🇸
#beachparty #syyspäiväntasaus
Beachfutis on nyt pelattu loppuun ja leikkimielisen kilpailun voittajaksi, ylivoimaisen finaalin jälkeen, kruunattiin Vuonojen Viikingit 🇳🇴 Onneksi olkoon! *ojentaa pystin* 🏆 Hopealle tuli Hurun Pikku Pirut 🥈 ja pronssia saivat Minkit 🥉 Neljännen sijan jakavat Seppeleen joukkue ja Pikkuprinsessat!

Parhaan pelaajan tittelin tiukassa kamppailussa vei Matias Berg, joka laukoi yhteensä 7 maalia, jokaisessa pelissä vähintään yhden! Toisen sijan maalintekijöiden pistepörssistä jakavat Katya Solovjeva, Hanne Rosten ja Lidia Railakka 5 maalilla. Mainittakoon vielä kolmannella sijalla oleva Petter Svanberg 4 maalilla! Tämän jälkeen pelaajat olivat hyvinkin tasaisia.

Maalikilpailussa mestarimme oli erittäin ylivoimainen! Vuonojen Viikingit tekivät vastustajan maaliin yhteensä 28 osumaa! Väliä toiseksi tulleisiin Hurun Pikku Piruihin on jopa 15 maalia. Yhdestä maalista Vuonojen Viikingit (ja Matias Berg) saa kiittää Anton Seljavaaraa, joka teki yhden maalin omiinsa. Siitä ei valitettavasti Anton saa tilastopisteitä itselle.

Voit tutustua tarkemmin pistepörssiin täällä!
kirjoittaja Inna P.
lähetetty 27.09.20 7:05
 
Etsi: Kilpailut ja tapahtumat
Aihe: Syyspäiväntasaus, Kalla CUP:n 3. osakilpailu
Vastaukset: 3
Luettu: 223

Effin päiväkirja


"Onko sulla minkäännäköistä hajua mihin sä olisit voinut sen laittaa?"
Jonathan kääntyi katsomaan selkänsä takana melkein hyperventiloivaa naista. Paniikki oli iskemässä niin lujaa, ettei tämän ajatukset enää kulkeneet. Ne puuroituivat sellaiseen solmuun, että langan päätä oli mahdoton lähteä etsimään.
"Kai mä olisin sen jo löytänyt itsekin, jos muistaisin! Mun pitää olla viiden minuutin päästä verryttelemässä, Jonny!!" Sarahin kädet hakkasivat kun tämä yritti miettiä mihin oli viime kisojen jälkeen piilottanut valkoiset ratsastushanskansa.
"Etkö sä voi mennä ilman? Tai lainata joltain?"
Sarah naurahti epäuskonsa keskellä.
"Ilman? Nää ei ole mitkään seurakilpailut. Etsi kovemmin, pakko ne on olla siellä, kaikki muut paikat on jo käyty läpi."

Ehkä hän jossain universumissa olisi selvinnyt yhdestä startista ilman valkoisia hanskoja, Sarah mietti puristaessaan tummanruskeita arkiratsastushanskoja nyrkinsä sisällä, mutta ei näistä. Ei tällä tasolla.

Juuri, kun Sarah oli luovuttamassa ja lähtemässä kysymään Effiä taluttelevalta Ellieltä josko tämä olisi mahdollisesti jättänyt omat kisahanskansa kaappiinsa, voitokas hahaa kantautui kaapin syövereistä. Meripihkaiset silmät kääntyivät salamannopeina lattiasta Jonathaniin, joka puristi yhtä hansikasta kädessään.
"Toinenkin varmaan tuolla perällä. Miten sä oletkaan saanut ne ängettyä noin kauaksi?"
"Mä en tiedä, herranjumala mun sydän hakkaa. Sen yhden kerran, kun oletan, että multa löytyy kotitallilta kaikki tarpeellinen", Sarah huokaisi pidellen toisella kädellä vatsaansa, jossa myllersi samalla jännitys lähestyvästä vaativan A:n luokasta.
"Muista hengittää, ettei mun tarvitse suorittaa tekohengitystä. Pilaisin vaan sun huulipunat", Jonathan nauroi ja heitti löytämänsä toisen hansikkaan ystäväänsä kohti. Sarah ei ehtinyt ottaa sitä kiinni, vaan käsine läsähti pienen äänen kera naisen rintakehään ja valui siitä maahan.
"Tahdikasta, Raynott."
"Sori."

Kaksikko tervehti Shelyesin porukkaa, jotka kävelivät heitä vastaan tammatallin käytävällä ja kiirehtivät sitten ulos. Jonathan lähti jatkamaan pohjanhuolto-tehtäviään ja Sarah etsi kirjavaa puoliveristä ja sen blondia taluttajaa lukuisien muiden kouluhevosten joukosta. Punainen rusetti ruskea-musta-valkeassa hännässä erotti tamman toisten joukosta selvästi, sille oli annettu kunnioitettava alue omaan käyttöönsä, kuten pitikin.
"Hei", Sarah tervehti hengästyneenä. Ellie katsahti kelloaan.
"Sä olet myöhässä."
"En löytänyt hanskoja, Jonathan auttoi", Sarah selitti ja sai ystävänsä kulman kohoamaan. Jossain muussa tilanteessa nainen oli varmasti maininnut jotakin "auttamisesta", mutta kun kyseessä oli hänen eksänsä ja mies sattui olemaan vakavan puoleisessa parisuhteessa toisen Reyesin kanssa, ei sellaiselle vitsinpuolikkaalle ollut sijaa.
"Se on vähän levottoman oloinen", Ellie kertoi auttaessaan Sarahin selkään.
"Hyvä tietää. Pitää antaa oma aikansa ennen rataa siis."
"Kannattaa."

Sarah eristi heidät pieneen omaan kuplaansa, taivutteli Effiä verryttelyssä eri askellajeissa ja pyrki rauhoittamaan kuohuvan tamman. Sen suu vaahtosi ja kaula muuttui valkoiseksi nivel- ja kankiohjien hangatessa klipattua karvaa vasten. Sarah tiesi, että vaikka hänestä tuntui siltä kuin hänen naamansa olisi ollut kirkkaanpunainen, se pysyi meikin ansiosta tasaisen oliivisena. Tuska ei näkynyt ulospäin ja siihen ajatukseen nainen kietoi itsensä kuullessaan oman nimensä valmistautuvien ratsukoiden ensimmäisenä. Aliisa oli ilmeisesti jälleen rohmunut mikrofonin itselleen, sillä Pennan ääntä ei kovaäänisistä ollut kuulunut koko päivänä.
"Miltä se tuntuu?" Ellie kysyi repiessään valkoisia koulusuojia tamman jaloista pois.
"Siltä, että hymy naamalle ja kentälle", Sarah puuskahti ja yritti poistaa ympäristöstä kaikki lukuunottamatta kouluradan kirjaimia ja sen rajoja. Tyylipuhtaaseen suoritukseen keskittyminen auttoi vähän ja huulille nouseva itsevarma hymy tuntui jo vähän helpommalta, kun Aliisa lausui heidän nimensä ja he lähtivät radalle tasapainoisessa kootussa ravissa.


Kalla CUP
Vaativa A / sijoitus 7/10 (64,759%)



Hoidettuaan Effin takaisin karsinaan heiniensä pariin, Sarah ja Ellie suunnistivat takaisin kisakatsomoon.
"Etkoillaanko vähäsen?" Ellie ehdotti, eikä ystävää tarvinnut kahdesti houkutella. Kaksikko käveli buffettiin ja kahden viinilasin kera istuivat seuraamaan kür luokan suorituksia. Sarahia ei haitannut olla puolivälissä omaa luokkaansa, B-ratojen suorituspainotteinen ratsastaminen oli kertaheitolla vaihtunut siihen, että nainen pyrki keskittymään enemmän omaan ratsastukseensa. Jos muut ratsastivat paremmin, sille ei voinut mitään. Se tunne kumpusi ennen kaikkea epävarmuudesta, sillä vaikka kahden luokan välillä ei ollut suuria eroja, Effi ei nousisi siltä tasolta enää ylemmäksi. Sitä myötä ei ehkä Sarahkaan.

Ajatus ei ollut kuitenkaan vielä ajankohtainen, nämä olivat heidän kolmannet kilpailut sillä tasolla ja edessä olisi mahdollisesti vielä vuosien yhteistyö maailman parhaan hevosystävän kanssa.

"Muista sitten, että meidän pitää olla vielä pelikunnossa illemmalla", Ellie muistutti Grand Prix luokkien aikana.
"Muistetaan", Sarah virnisteli ja kilautti viinilasinsa ystävänsä lasia vasten. Jalkapallon pelaaminen sujuisi paremmin pienessä sievässä, eikä ainakaan sattuisi enää niin kovin, jos pallo osuisi taas vähän turhan kovaa johonkin kohtaa kehoa. Reidessä haaleneva mustelma muistutti vieläkin siitä kerrasta, kun harjoituksissa Robert oli päässyt vähän turhan hyvin pelimoodiin ja potkaissut pallon vauhdilla häntä päin.
kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 26.09.20 19:54
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Effin päiväkirja
Vastaukset: 113
Luettu: 5387

Branin päiväkirja

Voitonmaku
25. syyskuuta 2020 #syyspäiväntasaus

Kerrankin musta tuntui, että syyskuun Kalla Cupin osakilpailuissa kaikki mun ratsut olivat suorittaneet omalla tasollaan. Vivani oli kertaalleen kieltänyt sateenkaariesteelle, ja mä olin ratsastanut kuumana käyneellä tammalla niin pitkät tiet, ettei me oltu tietenkään lähelläkään kärkikahinoita. Mun ja Vivanin yhteisen treenimäärään nähden hevonen oli kuitenkin tehnyt melko lailla kaiken sen, mitä mä olin pyytänyt, ja mä saatoin olla sen suoritukseen tyytyväinen. Todennäköisesti ne olivat tamman ensimmäiset ja viimeiset kisat Suomessa tällä kaudella, mutta Vivani oli vasta nuori – me ehdittäisiin kyllä kisata vuoden päästäkin.

Carri taas oli tuntunut omalla radallaan uskomattoman hyvältä. Meidän ensimmäinen metrineljäkymppi oli aiheuttanut mulle hieman ylimääräisiä sydämentykytyksiä, mutta ori oli hoitanut homman varmaotteisesti kotiin. Helpohko perusrata oli ollut meidän osalta liki moitteeton, ja se oli aika paljon sanottu multa, jolla oli tervettä itsekriittisyyttä aika runsaasti. Uusinnassa mä olin tuonut sen okserille vähän liian kauas ja takapuomi oli pudonnut pienestä takajalkakosketuksesta, mutta Carri oli mennyt niin reippaasti ja meidän tiet olivat olleet niin pienet, että loppujen lopuksi me oltiin nopeimpia neljä virhepistettä uusinnasta keränneistä ratsukoista. Lähellekään sijoitusta sillä ei päässyt, mutta sekään ei haitannut. Luokasta seuraavaan siirtyminen oli aina omanlaisensa kynnyksen takana, ja mä olin enemmän kuin iloinen, että me oltiin otettu se askel niin, ettei kenenkään tarvinnut liiemmin hävetä.

Bran taas ei ollut suorittanut omalla tasollaan, vaan kirjava oli täysin ylittänyt itsensä. Erityisesti sen koulurata oli niin hyvä, että Amanda Sokka olisi taatusti ollut ylpeä, jos olisi ollut paikalla katsomassa. Sen turvin me oltiin siirrytty johtoon ja pysytty siellä koko kisan ajan, vaikka sekä maastossa että esteillä oli tullut pieniä virheitä. CIC1 oli kokonaisuudessaan ensimmäistä kertaa tuntunut helpolta ja siltä, että me todella kuuluttiin kenttäradalle eikä vain yritetty larpata kenttäratsukkoa siinä nolosti epäonnistuen.

Kaiken tietysti kruunasi se, että Branin voiton myötä me oltiin siirrytty kenttärankingissa tasoihin Jesse Aron kanssa. Joulukuun osakilpailuissa riittäisi jännitettävää, itse kullekin.

Josefinan kisaviikonloppu taas ei ollut mennyt ihan niin kuin suunnitelmissa. Belisa ei ollut hypännyt kovinkaan kummoisesti, ja lisäksi se, että meistä oli melkein tullut avoparin sijaan vauvaa odottava pariskunta, oli aiheuttanut Josefinalle silminnähtävää lisästressiä. Mä en ollut melkein ehtinyt sisäistää koko asiaa, mutta Josefinalla oli tietysti ollut aikaa miettiä/pelätä/arvuutella asiaa jo useita päiviä, ja vaikka se lopputuleman selvittyä sanoi olevansa helpottunut, musta tuntui että se pohti asiaa edelleen. Mitä jos? Mä olin toivonut, että kisat saisivat sen ajatukset takaisin nykyhetkeen, mutta niin ei ehkä ollut ihan käynyt, ja mä en oikein tiennyt mitä sanoa.

Kaikesta huolimatta mä en voinut olla muuta kuin äärettömän tyytyväinen ja iloinen mun kaikista kolmesta ratsusta ja niiden suoriutumisesta kisoissa. Vaikeahkon kevään jälkeen homma oli alkanut rullaamaan, ja mä toivoin, että hyvä tunne kestäisi kisakauden loppuun. Hetken huumassa mä laitoin videon Carrin perusradasta pomolle ja Joelle, kiitin niistä kesän vinkeistä ja sanoin että Vivanikin oli hypännyt hyvin. Toinen vastaus kilahti mun puhelimeen minuutin kuluttua, toinen puolen tunnin. Mä virnistin puhelimelle niitä lukiessani.

Very decent riding, luki toisessa.

Toisessa: haha what’s wrong with your face?? nah jk, curry looks good, congrats bro
kirjoittaja Rasmus A.
lähetetty 26.09.20 18:23
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Branin päiväkirja
Vastaukset: 43
Luettu: 2168

Zelian päiväkirja


Mä en edes muistanut, milloin Zelia oli viimeksi ollut niin työläs ratsastaa. Se kyllä reagoi apuihin, mutta ongelma piili siinä, että tamma reagoi liikaa: mä en saanut edes pidätettä läpi ilman, että ruunikko jäi tuohtuneena ponnahtelemaan jonkun kanssaverryttelijän eteen. Mua hävetti, mutta mulla ei myöskään ollut muuta vaihtoehtoa kuin verrytellä tammani, ottaa muutama pakollinen verryttelyhyppy ja kadota sitten pienelle nollauslenkille ratsastuspuistoon.

Zelia oli juuri lähdössä lentoon maneesin edustalla, kun olin bongannut tutun hahmon lähestymässä meitä. En ollut pyytänyt Lauria verryttelyavuksi tai henkiseksi tueksi, mutta mies oli maininnut pyrkivänsä saapumaan paikalle jo ensimmäisen luokan aikana.
“Tällä on ihan kamalasti kierroksia”, puuskahdin lievästi ahdistuneena, koska tiesin, mihin tamma pahimmillaan ja parhaimmillaan pystyi. Mun päässäni jyskytti kauhuskenaario heikommasta suoriutumismahdollisuudesta, jossa me kielsimme ulos viimeistään toiselta esteeltä.
“Ei se haittaa - kunhan saat sen pohkeen ja ohjan väliin”, Lauri totesi niin tyynellä äänellä, että oli varmaan juuri lukenut ajatukseni kasvoiltani. “Ja oman pään kylmäksi.”

Koska Lauri ei olisi missään ulottuvuudessa antanut mun päästä pälkähästä startin perumisen suhteen, hengittelin hetken syvään katse derbyn päädyssä suorittavan ratsukon sijaan. Toisena startatessa olisi ehkä voinut vilkaista ensimmäisen ratsukon suoritusta, mutta Zelian aloittaessa vouhkaamisensa uudestaan en halunnut riskeerata kyseisen parivaljakon suoritusta ja yritin keskittyä pitämään meidät poissa tieltä.

Valkopäinen tamma ratsastajineen oli valmis aivan liian nopeasti, vaikka toisaalta Zelia ei olisi kestänyt aloillaan enää hetkeäkään. Me kirjaimellisesti ponnahdimme matkaan kuin perusradalta olisi täytynyt päästä maaliin ennätysajassa ja mitä pohkeen ja ohjan väliin ratsastamiseen tuli, mä vain ohjasin räjähdysaltista ruunikkoani esteeltä toiselle toivoen parasta.

“Matilda!” iloinen ja ennen kaikkea ääni kajautti jo kaukaa, kun me puuskutimme tietämme pois derbyltä Zelian kanssa. Käänsin katseeni tallipihalla huitovaan Kristiinaan ja huomasin kauempana seisovan tutun kirjavan, jonka näkeminen sai jo valmiiksi hengityksen pidättämisestä kuormittuneen sydämeni ponnahtelemaan epävireisenä: siellä seisoi Haukka.
“Ai, moi”, hengähdin ja muistin samalla hetkellä noteeranneeni Kristiinan nimen lähtölistoilla, mutta unohtaneeni asian sen siliän tien.
“Miten teillä meni? Puhdas perusrata, eikö? Onpa se aikuistunut!” Kristiina papatti marssiessaan lähemmäs. Zelian korvat pyörähtivät epäluuloisesti, mutta jostain kumman syystä ruunikko laski päänsä oitis entisen ylläpitohevoseni omistajan syliin.

“Joo, ei me taidettu ottaa yhtään puomia. En mä siis muista radalta mitään, tää oli ihan kamalan reaktiivinen”, huokaisin helpottuneena siitä, että Kristiinan ansiosta ehdin vetää henkeä Zelian hetkellisen jähmettymisen myötä.
“Höh, sehän on vaan hyvän esteratsun piirre, että on menohaluja! Mullekin on tulossa vähän nuorta verta, joko näit kuvan Facebookissa?” Kristiina naureskeli ja mä jäin tuijottamaan naisen kasvoja hämmentyneenä. Oliko se tosiaan ostanut itselleen nuoren?
“En varmaan”, vastasin häkeltyneenä, koska olisin takuuvarmasti rekisteröinyt moisen uutisen somen muutoin tappavan tasaisesta virrasta.
“Ai! No, sun täytyy tulla katsomaan sitä, kunhan saadaan se Suomeen ja molemmat hevoset kotiutumaan uuteen talliin. Ollaan enää vain noin tunnin ajomatkan päässä, eli nähdään varmaan täälläkin jatkossa”, Kristiina jatkoi, enkä mä ehtinyt kuin nyökätä, kun nainen oli jo kiinnittänyt huomionsa seuraavaan tuttuun eli Lauriin.

Zelian kipakan työmuurahaisen asenne ei ainakaan laantunut uusintaan mennessä. Mä olin kuitenkin ryhdistäytynyt paitsi omasta tahdostani, myös Laurin merkitsevän katseen vuoksi ja ainakin yritin tehdä suorituksesta vähemmän päätöntä ja yleisöä kohahduttavaa. Zelia laittoi vaikuttamiselleni hanttiin minkä ehti ja täräytti päin ensimmäistä estettä, jonka puomeista jokainen tömähti maahan saaden tamman pukittamaan heti, kun kaviot koskivat nurmipohjaa. En kuitenkaan antanut sen lamaannuttaa, vaan ratsastin kaarevan lähestymisen viuhkalle kuin olisin voinut saada siitä lisäpisteitä. Sarjan b-osa putosi vähän hataran hypyn seurauksena, mutta se ei jäänyt kaivelemaan, koska viimeiset neljä hyppyä olivat päivän parhaat.

“Ei kai se sun uusi hevonen ole tamma?” ehdin huikata ohi ratsastavalle Kristiinalle.
“Tammahan se”, nainen nauroi, ilmeisesti enemmän työvoitosta punehtuneille kasvoilleni kuin kommentilleni.
“Tervetuloa kerhoon”, mutisin takaisin, taputin puoliksi verryttelykenttää kohti ravaavan Zelian kaulaa ja puhalsin keuhkoni tyhjiksi. Onneksi olin ilmoittautunut Sipsillä vain yhteen starttiin.


Kalla CUP 2020, 3. osakilpailu
110 cm, 0-8 vp, 19/28
kirjoittaja Matilda T.
lähetetty 25.09.20 18:47
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Zelian päiväkirja
Vastaukset: 59
Luettu: 2941

Kiltin tytön päiväkirja | Jusu R.

Ruoskaniskuissa rypemistä
25. syyskuuta 2020. #kallacup2020 #syyspäiväntasaus

Ensimmäistä kertaa Josefinan Kalla CUP -historiassa kilpailut olivat päässeet yllättämään hänet. Jotenkin kalenterin sivut olivat hiipineet eteenpäin erikoisen salakavalasti, ja yhtäkkiä oli ollut kenttäkilpailuviikonloppu. Josefina oli oikeastaan oivaltanut kilpailuiden saapumisen vasta seuratessaan huultaan pureskellen puolisonsa huiman hienoa suoritusta kouluradalla. Tosiaan: kilpailut koskettaisivat aivan pian häntä itseäänkin.

Tuntui absurdilta myötäelää Rasmuksen Cup-menestyksessä ja ajatella, että miehen tietämättä hän saattoi aivan hyvin olla raskaana. Sellaisen uutispommin pudottaminen keskelle kenttäkilpailuviikonloppua ei tuntunut soveliaalta; ties vaikka Rasmuksella olisi mennyt pasmat niin pahan kerran sekaisin, että se olisi viime metreillä hävinnyt koko kisan! Se olisi ollut vallan kurjaa, ja niinpä Josefina piti spekulaatiot itsellään ja heittäytyi vain Rasmuksen kisasuorituksia analysoiviin ja kilpakumppaneiden kisavirettä puntaroiviin keskusteluihin niin kuin hänen mieltään ei olisi poltellut hohkava huoli tulevaisuuden häränpyllynheittelystä.

Omaan lähestyvään estestarttiin valmistautumiseen oli kuitenkin mahdotonta keskittyä niin kauan kuin Suuri Kysymys pysyi avoimena. Josefinan olisi kuitenkin pakko kyetä ratsastamaan tosissaan, sillä oikeastaanhan hän ratsastaisi Syyspäiväntasauksessa Runoloiden pussiin: hänen omat ratsunsa olivat poissa pelistä, mutta Niilon Belisalla hän oli luvannut startata metrikympin. Sellaisia ei Belisan kanssa oltu kisaoloissa hypätty montaa. Puolivillainen ratsastus ei kerta kaikkiaan tulisi kyseeseen, Josefina tiesi, sillä sievä ruunikko ei kaikessa herkkyydessään ollut hevonen, jonka saattoi jättää selviytymään radasta yksin. Tammaparka hätääntyisi. Niinpä Josefinan oli katsottava omaa hätäännystään silmästä silmään ja otettava selvää siitä, kuinka aiheellinen tuntemus lopulta olikaan.

“Se on negatiivinen.”
“Sä et ole raskaana. Oletko sä surullinen?”
“En.”
“Sä itket.”
”Niin itken, koska mä olen rehellisesti sanottuna niin huojentunut.”


Huojennus ei kuitenkaan tuonut mukanaan täyttä mielenrauhaa. Vaikkei Josefina enää pelännyt elämänsä mullistuvan, oli kuin mieleen olisi jäänyt omituinen häiriökohina. Kohina ei jättänyt häntä rauhaan vielä sittenkään, kun kilpailupäivä viimein koitti.

Olo oli kummastuttavan irrallinen, kun Josefina seurasi Niilon ja Belisan verryttelyä. Poika varmaan jännitti, hän arveli. Niilon ilme oli niin kovin keskittynyt, ja Josefinan mielestä hän otti liian monta verryttelyhyppyä. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään ääneen, sillä hän ymmärsi kyllä, mistä tarve hypätä yksinkertaiset verkkaesteet uudestaan ja uudestaan oikein kumpusi: se oli hallinnan tunteen vahvistamista, sen varmistelua että tässä oltiin tehtävien tasalla. Josefina soi Niilolle hermoilun, sillä poika oli kiistatta kokematon ja haastavan paikan edessä.

Ratsukko starttasi luokan ensimmäisenä. Josefina nökötti katsomossa toisella puolellaan Niilon isä ja toisella Rasmus, josta ei tulisi kenenkään isää. Niin Josefina muisti sangen kirkkaasti ajatelleensa, mutta Niilon ja Belisan rataan liittyvät muistikuvat jäivät hatariksi ja katkonaisiksi. Oli kuin hän olisi ollut läsnä vain silloin tällöin; ja milloin hän ei ollut läsnä, kävivät kaikki aistikokemukset utuisiksi ja omituisiksi. Radan päätyttyä he nousivat kaikki, ja hetken aikaa Josefinaa huimasi ja silmissä kipunoi, sillä Niilon ylittäessä viimeisen esteen ja maalilinjan hänen hengityksensä oli kiihtynyt hätäiseksi ja pinnalliseksi. Seuraavaksi olisi hänen vuoronsa kilpailla.

Josefina oli varma, että kaikki oli pielessä. Belisa ei tuntunut omalta tutulta itseltään hänen noustessaan sen selkään. Ihan varmasti Niilo oli tehnyt sillä liian pitkän ja väsyttävän verryttelyn, ja takuulla odotusaika starttien välissä oli liian pitkä, koko kilpailupäivä oli liian pitkä nuorelle ja aralle Belisalle. Päivä tuntui liian pitkältä Josefinallekin, vaikkei hän startannutkaan kuin kerran koko kilpailuissa.

Se tuli ja meni taas: poissaolevuus. Verryttelyssä oli hetkiä, joina Josefina koki ajelehtivansa vailla kykyä päättää suunnasta. Ei se sitä ollut, etteikö ratsu olisi mennyt sinne minne hän ohjeisti, sillä Belisa kyllä kuunteli apuja herkällä korvalla. Josefina ei vain kerta kaikkiaan tiennyt minne hän oli matkalla. Ei Belisan kanssa eikä elämässä yleisesti. Hän epäili katkoneensa viimeisetkin Gullön maaperään ujuttautuneet juurensa eikä ollut vielä valmis luottamaan siihen, että maailmassa oli muitakin paikkoja mihin juurtua uudelleen.

Josefinasta tuntui, että koko virittäytyminen kilparatsastukseen jäi kesken, kun ihan yhtäkkä jo pitikin mennä radalle. Jo valmiiksi tappiomielialalla nainen ratsasti Belisan hiekkakentältä derbylle, joka tuntui lamaannuttavan suurelta. Josefinan jäykkäeleisen tervehdyksen saattoi juuri ja juuri tulkita olevan tuomarille suunnattu, ja sitten piti alkaa ratsastaa. Viimeisenä ajatuksenaan ennen Belisan kannustamista laukkaan Josefina ihmetteli, kuinka esteet nyt näyttivätkin niin suurilta ja kirjavilta.

Suoritus oli kamala.

Puolet ajasta Josefinasta tuntui, että hän oli tyystin eksyksissä, ja oli Belisan kiltin yritteliäisyyden ansiota, ettei heidän virhepistesaldonsa ollut neljää suurempi. Josefina nieli aiemmat ajatuksensa siitä, ettei Belisaa voinut jättää yksin esteradalle, sillä juuri niin hän teki ja silti tamma kuljetti heidät maaliin. Radalta poistuessaan Josefina ei kyennyt nimeämään omasta ratsastuksestaan yhtäkään onnistunutta seikkaa, ellei otettu lukuun sitä, että ainakin hän oli tullut antaneeksi Belisalle tilaa osoittaa olevansa suoritusvarmempi kuin hän oli kuvitellutkaan.

Tuloksia hän ei oikeastaan olisi välittänyt edes tietää. Kaksi kolmasosaa luokan osallistujista teki puhtaan perusradan, mikä automaattisesti tarkoitti häntäpään sijaa heille virhepisteineen. Tuntui kurjalta ratsastaa niin helpolla perusradalla suoritus, josta olisi voinut aivan yhtä hyvin kertyä yhden sijaan vielä kolme muutakin puomia tai uloskielto, mikäli hevonen olisi ollut vähänkin vähemmän nöyrä kuin Belisa. Rasmus puristi häntä lohduttavasti olkapäästä ja Heidi poikkesi kehumassa Belisan hienoja hyppyjä, ja Josefinan teki mieli tiuskaista jotakin ilkeää molemmille. Hyvähän niiden oli kannustaa ja lausua tyhjänpäiväisiä kehuja. Rasmus oli kenttäkilpailunsa jo voittanut ja kivunnut sitä myöten rankingissa jaetulle johtosijalle, ja varmasti se pärjäisi esteilläkin paremmin kuin tyttöystävänsä. Heidi sen sijaan kilpailisi päivän suurimmissa luokissa peräti kolmella hevosella, ammattilaisena ammattilaisten seassa, ja sellaista Josefinasta ei tulisi koskaan.

Josefina piiskoi itseään niin kovin, että lopulta 21. sija tuntui liian hyvältä hänelle. Taakse jäivät muiden muassa lahjakas Salma ja tämän kokenut esteponi Bonnie, jotka ehdottomasti olisivat ansainneet kivuta Josefinan edelle tuloslistoilla. Itsesäälissä ja -syytöksissä rypevä Josefina poti miltei syyllisyyttä siitä, ettei ollut ollut luokan viimeinen.

Hän ei ollut ollut valmis näihin kilpailuihin, vaikka hänellä oli ollut kokonainen vuosi aikaa ratsastaa Belisalla. Heidän koko työskentelynsä tarkoitus oli ollut viedä tammaa tavoitteellisesti eteenpäin, ja yhdeksi tavoitteeksi kuluvalle kaudelle oli nimetty sujuvat 110-radat. Sujuvat. Päänsä sisällä Josefina oli takuuvarma, että Niilo ja pojan vanhemmat olivat hirvittävän pettyneitä häneen, vaikka kukaan ei mitään ääneen sanonutkaan. Mikä nuorten hevosten kouluttaja saati kilparatsastaja hän muka oli?

Ei ehkä mikään.
kirjoittaja Jusu R.
lähetetty 25.09.20 18:43
 
Etsi: Spin off
Aihe: Kiltin tytön päiväkirja | Jusu R.
Vastaukset: 105
Luettu: 6575

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Kallassa 25.9.2020
#syyspäiväntasaus

Kun Lauri oli pari päivää sitten soittanut entiselle pomolleen, keskustelu oli kääntynyt nopeasti Vegasiin. Sascha oli myöntänyt epäilleensä Vegasin mahdollisuuksia mitä kisakentillä pärjäämiseen tuli, koska tammalla oli aina ollut taipumusta heittäytyä flegmaattiseksi. Aikaluokissa pelkkä nollarata ei vielä tuonut sijoituksia ja huolellisesti hyppäävä tamma oli menneinä vuosina jäänyt usein monen ratsukon päähän ruusukkeista, elleivät kanssakilpailijat olleet tasaisesti napanneet jokainen edes yhtä puomia.

“Yeah, thanks”, Lauri oli hymähtänyt puhelun päätteeksi, kun Sascha oli toivottanut onnea seuraavaan koitokseen. Ruunaan Maljan voittoratsu oli valmistautunut Kalla Cupin kolmanteen osakilpailuun rennosti, vaikka Lauri olikin päättänyt ottaa ensimmäisen 150-startin. Sitä oli hauduteltu keväästä lähtien ja koska tamma oli ollut kotitreeneissä hyvä sekä ehtinyt vetää henkeä edellisistä kisoista, Laurista oli tuntunut hyvältä tehdä luokkakorkeuden nosto tutussa ympäristössä ja hyvissä puitteissa.

“Se näytti helpolta - melkein liiankin. Olitte vähän hitaanpuoleisia”, Heidi virnisti, kun Lauri ja Vegas olivat palanneet ensimmäiseltä uusintaradaltaan. Metrineljänkymmenen luokkakorkeus oli ratsukolle rutiinia, jonka Lauri oli kuitenkin halunnut ottaa pohjalle varmistaakseen, että tamma oli järkevä viedä isommalle radalle.
“Pitää säästellä paukkuja viiteenkymppiin”, tummanrautiaan selässä istuva mies vastasi rento hymy huulillaan, kumartuen sitten taputtamaan ratsunsa kaulaa. Vegasista oli tullut arvokas kilpakumppani, jonka kanssa Lauri viihtyi kisaradoilla.

Toisen luokan verryttelyssä Vegas otti puomin, jonka Lauri kuitenkin koki omakseen: mies oli tuupannut tamman pystylle vähän turhan kaukaa, eivätkä takajalat nousseet tarpeeksi. Virhe oli kuitenkin helposti korjattavissa, eikä Lauri tuntenut oloaan epävarmaksi lähtiessään radalle. Ensimmäinen hyppy oli hyvä ja sama tunne jatkui seuraaville esteille. Vegas hyppäsi tarkasti ja vaikka korkeus teetätti sille töitä, se ei epäröinyt ponnistuksissaan.

Viides este oli viuhka, jolle Lauri sai ratsastettua suunnittelemansa tien, mutta jolle Vegasin etuset eivät nousseet tarpeeksi. Puomi putosi maahan tamman jalkojen mukana ja vaikka Vegas otti extrasekunteja hakiessaan tasapainoaan esteen jälkeen, se jatkoi rataa hyvällä asenteella. Koska rata oli ratsukolle ensimmäinen sillä korkeudella eikä Lauri ollut lähtenyt tavoittelemaan kuin varmaa suoritusta, mies ei hätäillyt loppuradan suhteen: perustempo ja huolelliset lähestymiset riittivät virhepisteiden hillitsemiseen neljässä.

Vaikka toinen startti ei tuottanut uusintarataa eikä sen vuoksi edes mahdollisuutta kunniakierrokseen, Lauri oli entistäkin tyytyväisempi tammaansa. Vegas venytti tyytyväisenä kaulaansa päästessään ravaamaan verryttelyalueelle ratsastusloimi lämmikkeenään, eikä Lauri peitellyt hymyään kohdatessaan tuttuja kasvoja.

Topics tagged under syyspäiväntasaus on Foorumi | Auburn Estate Ar_4
kirjoittaja Lauri M.
lähetetty 25.09.20 15:39
 
Etsi: Spin off
Aihe: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto
Vastaukset: 59
Luettu: 2300

Cavan päiväkirja

#syyspäiväntasaus

19. syyskuuta 2020

“No, joko se on edustuskelpoinen?”
“Eiköhän!” Aliisa heläytti ja laskeutui ähkäisten tuolilta joka näytti epäilyttävästi kuuluvan loungen, eikä suinkaan hoitopaikan kalustukseen. Punapehko pyyhkäisi rivakalla liikkeellä istuimen pintaa, mutta kengänjälki oli jo ehtinyt muodostua. Kuului vaimeaa kiroilua, jota seurasi pienten hikihelmien pyyhkimistä kasvoilta niillä samaisilla sormilla, joilla oltiin juuri levitetty tuolin pintaan tiiviimmin pölyä, hiekkaa, hamppua ja hevosenkakkaa.  

Ihme kyllä Isabella ei huomioinut tomeran hoitajansa kyseenalaisia toimia, vaan asteli löysästi ja lähes haluttomasti Cavan viereen. Lyhyisiin naruihin kiinnitetyn orin huulet alkoivat välittömästi mupeltaa ilmaa, mutta orin omistajanpuolikas teki tottuneen väistöliikkeen ja nyökäytti sitten nyrpeän hyväksyvästi. Sykeröt olivat riittävän hyvät.

“Hei! Oi, onpa hän hieno!” Isabellan vanavedessä lipunut Cee kehui.
“No mutta hei vaan. Ollaanpa sitä hyvällä tuulella!” Aliisa huomautti blondille, ja kohotteli sitten tietäväisesti kulmiaan neiti perijättären suuntaan, joka aivan selvästi ei ollut.

Cee kohautteli harteitaan ja jonkin aikaa sanaton viestintä Ceen ja Aliisan välillä jatkui. Oli selvää, että Isabellaa stressasi tai ärsytti, ja varsin todennäköistä, että syynä oli Cava. Itse asiassa Isabella oli hetken aikaa harkinnut starttaavansa CIC3:ssa Vilalla, jonka suoritusmoraali ja kaikenlainen tottelevaisuus mitattiin aivan eri asteikolla rautiaan kanssa. Ratkaisu oli kuitenkin tehty: hän keskittyisi tämän kauden loppuun asti Cavaan. Ensi vuonna olisi kenties Vilan vuoro astella takaisin kenttäareenoille.

“Onko Isbe jo kertonut meidän uusimmasta villityksestä?” Cee kysyi Aliisalta.
“Ai, eipä ole tainnut. Mistä niin?”
“Se on kyllä Ceen villitys, ei meidän. Suostuin mukaan kokeilemaan.”
“No???”
“Me aloitetaan matkaratsastus!” Cee julisti silmät tuikkien. “Olemme käyneet nyt useamman kerran yhdessä oikein pitkillä maastolenkeillä, ja sitten kerran vain syntyi ajatus – miksi me ei tehtäisi tätä ihan tosissaan?”
“Oh, mahtavaa! Kuulostaa kieltämättä Balakavalalle sopivalta lajilta.”
“Niinhän se kuulostaa”, Isabella pisti väliin, “ja Cava olisikin varmasti nopea.”
“Hei, älä nyt. Se oli vahinko! Mutta kyllä me vielä ehditään nopeuskilpailuun.”
“Ai, mitä?”
“Cee tässä ilmoitti meidät ihanneaikaluokkaan. Hän on ilmeisesti seurannut, miten helppoa ja mukavaa Cavan kanssa on kenttäkilpailuissakin suorittaa maastokoe ennaltamäärättyyn tahtiin”, Isabella totesi piikikkäästi ja Aliisa tirskahti.

“Äh älä viitsi vihoitella vieläkin! Se on vain 15 kilometriä. Etköhän sinä jaksa sellaisen matkan ajan käyttää vähän puolipidätteitä.”
“Vain 15 kilometriä ja vähän pidätteitä?? Kiitos tsempeistä. Olen tällä hetkellä huolissani tulevasta vajaasta neljästä kilometristä.”
“Noh noh, eipä lannistuta Isbe! Kunhan takapuolesi jaksaa siellä matkaratsastuksessa”, Aliisa tirskautti. “Suosittelen lisää fyllinkiä teille molemmille, etenkin jos kisamatkat vielä pitenevät.”
“Working on it! Kahviossa oli aivan erinomainen vegaaninen mustikkadonitsi. Jänistin pumpkin spice -maun kanssa, mutta se ei ole jättänyt minua rauhaan. Eihän kaksi donitsia päivässä ole liiaksi?”
“Ei varmasti! Yksi molemmille kankuille! Täytyykin napata muutama mukaan kuuluttamoon, kiitti vinkistä Cee! –Hei, Isbe ha-loo, otahan nyt kavala ja pidä kunnon huolta siitä! Täytyy palata hommiin. Kiidätte hienosti eikö, pusi-pusi Cavalaika, älä heitä hienoneitiä ainakaan vesistöön, reipas poika! Moikku!”

Ja niin Aliisa hyrskysi menemään. Isabella huokaisi syvään ja lohdutti itseään: Cavalla ratsastaminen oli aina lopulta kivempaa kuin kamala ajatus Cavalla ratsastamisesta. Pitäisi vain olla välittämättä tuloksista ja nauttia vauhdista.

***

Isabellan ja Cavan lähtövuoro oli vasta yhdentenätoista, joten Aliisan ja Pennan äänet kiekuivat jo ensimmäisten suoritusten selostuksia, kun he vasta jonottivat portaittain järjestettyyn eläinlääkärintarkastukseen. Cava oli valpas ja nyhti ohjia tuon tuostakin. Oli juuri heidän vuoronsa, kun Isabellan puhelin soi.

“Hei”, Isabella vastasi, sekä puhelimeen että tutulle Merjalle, joka ryhtyi katsomaan Cavaa lävitse.
“Alma Koskela tässä hei.”
“Hei Alma, tiedän. Olen tallentanut numerosi.”
“Että mitä että? Onko siellä Isabella? Tavoittelen Isabella Sokkaa!!”
“Joo, hei Alma, Isabella tässä.”
“Ahaa. No olisit nyt heti esittäytynyt. Tämä uusi puhelin on niin kummallinen.”
“Lämpö on ok. Katsotaan sitten liikkeet?” Merja kysyi.
“Joo katsotaan vain.”
“Että mitä? Ei tällä voi katsoa, en minä ainakaan tiedä miten katsotaan. Soitan sinulle puhelimesta!”
“Joo tiedän Alma. Oliko sinulla jotakin asiaa?”
“Tietenkin on. Joko siellä on luokka alkanut?”
“On. Pian minunkin täytyy jatkaa verryttelyä.”
“Ahaa, ette sitten viitsineet odottaa. Kun minä olen soittanut jo vaikka miten monta kertaa! Mikset sinä vastaa? Katsos Penan autossa on jokin osa rikki. Se ei voikaan kyyditä minua. Isabella – halooo, mitä ihmettä sinä huohotat siellä?”
“Juoksen Cavan rinnalla. Ota taksi, joohan? Ehdit nähdä loppukilpailun vielä.”
“Juokset? Ei pyhä sylvi, lapsi rakas, kyllä minun aikanani verryteltiin ratsain!!”
“Ollaan vielä eläinlääkärintarkastuksessa.”
“Mutta verryttelyssä sinä sanoit!”
“Onko se ollut yhtään epäpuhdas?”
“Ei.”
“Kyllä sinä niin sanoit!”
“Joo niin sanoin. Vastasin juuri Merjalle.”
“Mitä, miksi sinä Merjan kanssa puhut verryttelystä, nyt kuule Isabella tarvitsen kyydin. Heti!”
“Odota Alma-rakas, tilaan sinulle taksin ihan pian!”
“Ei täällä näy mitään taksia!”
”Minä tilaan sen ihan pian.”
“Tilaat? Vasta pian? Ei herranen aika minähän voisin tilata sen yhtä hyvin itsekin, jos et ole vielä edes tilannut!”
“Kiitos, voit ottaa käyntiin, liikkuu kivasti. Ei haavoja, suu ok, täysin kuivat jalat, lämpö ok, ja noin – kiinteä uloste. Saatte lähtöluvan, tsemppiä!”
“Kiitos!”
“Sietääkin kiitellä ja pahoitellakin pitäisi! Sinä et ollut nyt yhtään avuksi. Soitan taksin itse. Nähdään siellä ja jos ratanne on siihen mennessä ohitse, niin teidän on parempi olla kärkisijoilla tyttönen!”
“Kyllä, tietenkin. Nähdään pian Alma!”
[tuut, tuut, tuut.]

***

Tiivistelmä Isabellan ja Balaclavan viikonlopusta:

18.9.2020 Koulukoe 67,86 % eli saman ohjelman hinkkaus tekee mestarin (maaliskuussa: 58,93 % kesäkuussa: 66,79 %)
19.9.2020 Maastokoe 8,3 vp – yksi osaa maastotreenejä, yksi osaa aikaratsastusharjoituksia sekä aimo annos isotädin pelkoa (maaliskuussa: 45,4 vp, kesäkuussa: 27,8 vp)
20.9.2020 Estekoe 5 vp: yksi puomi ja liian nopea aika, jotta sentään aivan kaikessa ei parannettaisi (maaliskuu: 0 vp ja 4. nopein aika, kesäkuu: 0 vp ja osakokeen ykkönen).
 
Lopputulos: Seitsemäs kenttästartti Kalla Cupissa. Ensimmäinen sijoitus ja huima parannus kokonaistulokseen!! Sija 3/14 virhepistein 61,51. (Parannus edelliseen (77,62 vp) ja vertailun vuoksi: ratsukon yhteisenä pohjanoteerauksena 109,78 virhepistettä.) 💪 💪 💪
kirjoittaja Isabella S.
lähetetty 24.09.20 17:27
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Cavan päiväkirja
Vastaukset: 46
Luettu: 2717

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Kallassa 18.-20.9.2020
#syyspäiväntasaus

Perjantai
Vargas tuntui hyvältä ja Laurista tuntui vähintään yhtä hyvältä: kenttäkilpailut toivat kaivattua vaihtelua rataesteiden tahkoamiseen, vaikka Ruunaan Maljan kotiuttanut mies olikin tyytyväinen menestymiseensä toisella ratsullaan. Vargas oli kuitenkin jäänyt auttamatta vähemmälle huomiolle ja treenit olivat keskittyneet enemmän sileän työstämiseen sekä kestävyyteen hyppyjen pysyessä maltillisena.

Koulukokeessa Vargas jäi kuitenkin yllättäen vaisuksi. Lauri oli jo verryttelyssä todennut, ettei ori ollut lennokkaimmillaan ja oli tehnyt tietoisen päätöksen pitää vaatimustaso maltillisena, etteivät pisteet putoaisi rikkojen vuoksi. Yli seitsemänkymmenen prosentin tuloksia parhaillaan haalinut kimo oli kuitenkin vielä pykälän vaatimattomampi ja ratsukko jäi auttamatta tuloslistan puolivälin tienoille.

“Ette sentään jääneet viimeisiksi”, Heidi oli todennut, kun Vargas oli lastattu koppiin ja vuorokauden valmistautumisaika maastokokeeseen oli alkanut.
“Ei”, Lauri hymähti. “Ja tuloksethan saadaan vasta sunnuntaina.”

Lauantai
Lauantaiaamu valkeni viileänä, mutta maastokokeen alkuun mennessä sää oli suosiollinen. Lauri verrytteli ratsunsa huolella, eikä Vargasin koulukokeen tahmeudesta ollut enää tietoakaan: ori tuntui menevältä ja sen työskentelymotivaatio tuntui olevan korkealla. Maastossa Vargas oli aina ollut väsymätön eikä Laurilla ollut epäilystäkään, etteikö orin kunto kestäisi tämänpäiväistä suoritusta.

Tuulenvire pyöritteli Vargasin auki jätettyä otsaharjaa, kun ori nelisti korvat pystyssä kohti vettä. Lauri siirsi painopistettään vain sen verran, että saattoi vakauttaa keskivartalonsa alashypyssä, jossa ori ei epäröinyt hetkeäkään. Vesipisarat roiskahtivat kimon ryntäille, kun se harppoi veden läpi ja ponnisti itsensä takaisin kuivalle maalle jatkaen vahvaa laukkaansa kohti seuraavaa estettä.

Lauri ei hillinnyt hyvällä draivilla etenevää ratsuaan, kunnes havahtui vasta kymmeniä metrejä ennen maalilinjaa treenikellonsa lukemaan: he olivat alittamassa enimmäisajan. Vielä kolmen kilometrin paikkeilla vauhti oli ollut sopiva, mutta ilmeisesti Vargas oli Laurin tajuamatta kiristänyt vauhtia loppua kohden. Mies ratkaisi asian muutamalla puolipidätteellä, muttei ehtinyt tehdä asialle sen suurempaa korjausliikettä. Vargas oli joka tapauksessa tehnyt tyylipuhtaan suorituksen, joten virhepisteet kirjautuivat suoraan ratsastajan tilille.

Topics tagged under syyspäiväntasaus on Foorumi | Auburn Estate Vargaskentta
Piirros Anne L.

Sunnuntai
Asetelma estekokeeseen oli kutkuttava: Lauri oli tasapisteissä toisen ratsastajan kanssa jaetulla neljännellä sijalla, eikä kolmannen sijan ratsukko ollut kuin nimellisen etumatkan päässä. Lopulliset sijoitukset olivat siis vielä täysin jakamatta, eikä Lauri aikonut antautua taistelematta niistä. Koska Vargas hyppäsi verryttelyssä terävästi Lauri tiesi, että tänään ei säästeltäisi tai otettaisi varman päälle. Ratakorkeus ei ollut vaativa 140-luokkia hypänneelle ratsukolle, joten Lauri lähti tavoittelemaan nopeaa nollarataa ja sen myötä sijoittumista estekokeessa.

Rata oli näyttänyt helpolta rataesteillä kuluneen vuoden aikana harjaantuneen Laurin silmään ja siltä se myös miehestä tuntui. Vargas hyppäsi rohkeasti ja sujuvasti, eikä Laurin tarvinnut varmistella kuin toiseksi viimeiselle esteelle, jolle mies otti varmuuden vuoksi suunniteltua pidemmän lähestymisen varmistaakseen nollatuloksen. Ratkaisu osoittautui tulosten tultua oikeaksi, koska aika riitti toiseksi parhaaseen suoritukseen, nosti ratsukon lopullisen tuloslistan toiselle sijalle ja jätti tyytyväisen hymyn Laurin huulille.

“Näitä tuloksia kannatti odottaa”, Heidi virnisti palkintojenjaon jälkeen. Lauri nyökkäsi taputtaen kimonsa kaulaa vielä kerran. Vargas oli kokonaisuudessaan tehnyt erinomaista työtä ja Lauri oli taas fiksumpi sen suhteen, mitä orin syystreeneissä kannattaisi painottaa. Miehen oli tarkoitus siirtää hyppäämisensä pääpaino Vargasiin keväästä saakka paljon hypänneen Vegasin sijaan ja kuten osakoetulokset nyt vahvistivat, jatkaa kenttäkilpailuohjelman hiomista.

Topics tagged under syyspäiväntasaus on Foorumi | Auburn Estate Ar_2
kirjoittaja Lauri M.
lähetetty 22.09.20 9:53
 
Etsi: Spin off
Aihe: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto
Vastaukset: 59
Luettu: 2300

Kalla CUP 2020 -kilpailutuotokset

Kenttäviikonloppu

#syyspäiväntasaus

Oskari murjotti. Taas.
Kenttäkisat olivat Käkiharjujen osalta menneet aivan penkin alle ja sekös miestä kyrsi.

Jos joku hevosista yhdessä kokeessa veti hyvin, muut meni ihan päin p...
Oskari toljotti mustaa oria jonka piti olla kovatasoinen kenttäratsu. Sellaisena se hänelle oli myyty, mutta vielä mitä. Esteillä se sentään veti nollaradan, mutta koulu ja maastoesteet tyrittiin ihan huolella.
"Hei, ne oli teidän ekat kisat, joten et kai sä odottanut oikeasti että teillä menisi loistavasti?" Reija huomautti miehensä nyrpeän naaman nähdessään.
Oskari kohautti harteitaan. Ainahan hän toivoi, että kisat menisivät loistavasti. Oli kyseessä sitten Lord Carmine tai sitten joku muu hevonen.
Jos jotain positiivista piti etsiä niin ainakin Valessa oli yllättänyt positiivisesti...

"Ettekä te olleet edes viimeisiä Carlin kanssa!" Milakin löysi pienen plussan asioista ja yritti sillä tiedolla piristää mököttävää miestä. "Juuso oli."
Santanen olisi kyllä mieluusti nähnyt tutun mieskolmikon peräkanaa tuloksissa, mutta ei nyt  kuitenkaan siellä listan häntäpäässä.
Neljäs tuttu nimi oli ottanut ja voittanut, mutta se oli saanut Milan lähinnä tuhahtamaan. Siinäkin yksi Vaahterapolun jättänyt luopio, joka oli aloittanut uuden elämän jossain vtun Kallassa...
Oli hän myös ilahtunut bongatessaan vanhan tuntiratsunsa nimen osallistujalistoilla. Ryövärin Suomijätkän matka oli taittunut aina Norjaan saakka ja Milan sisällä oli herännyt pieni haikeus, kun oli tutun Jätkän radalla nähnyt.
("Se on JÄSKÄ eikä mikään Jätkä!" Inna Paakkasen ääni kaikui pääkopassa.)

"Parempi onni ensi viikonloppuna", Reija nyökytteli. Ei hänelläkään ollut Jalon ja Lordin kanssa hyvin mennyt, mutta jostain syystä naista ei jaksanut se sen enempää kismittää.
"Saapa nähdä. Mitä lie tuomaripeliä sielläkin..." Oskari murahti, talutti Carlin traileriin joukon viimeiseksi.
"Ai, nyt se on tuomaripeliä jos kisat menee huonosti", Reija supatti huvittuneena Milalle.
"Joo, tietenkin", Santanen huokaisi.  "Kunnon salaliitto."
Luonnollisesti hän toivoi, että ensi viikonloppuna pariskunnalla menisi huomattavasti paremmin kuin tänä viikonloppuna. Siellä kun olisi yksi jos toinenkin nimi, jonka saisi sysätä tuloslistoilla alas asti...


Reija Käkiharju ja Saariston Jalokehrä

Topics tagged under syyspäiväntasaus on Foorumi | Auburn Estate Jaloreijakalla
kirjoittaja Jesse A.
lähetetty 21.09.20 21:21
 
Etsi: Vierassalonki
Aihe: Kalla CUP 2020 -kilpailutuotokset
Vastaukset: 13
Luettu: 645

Pontson päiväkirja

Concorso ippico
[kenttäratsastuskilpailu]


#syyspäiväntasaus #kallacup
Domenica 20.9.2020

Kenttäkisaviikonloppu oli ollut tähän asti kertakaikkisen jännittävä. Koulupäivä oli tietysti vähän tylsä, joten kulutin silloin aikaani lähinnä kahviossa. Kun mahaa alkoi kipristellä leivonnaisista, yritin soluttautua Nitan ja Suskin seuraan vakoilemaan pisteytyksiä, mutta kuiva ja kärttyinen Suski (äitin ja joskus mun valmentaja) heitti mut armottomasti ulos tuomaripatiolta ihan tosi lyhyen norkoilun jälkeen. Niinpä mä olin pakotettu silmäilemään suorituksia, joiden ainoa kiinnostavuus oli kenttäkisaajien vauhdikkaan huoleton tyyli. Ehkä mekin Pontuksen kanssa viuhdottaisiin ensi viikolla suoraan suoritukseen, eikä kulutettaisi turhanpäiten jarruja tyhmiin alkutervehdyksiin??

Eilinen maastoestepäivä oli tietysti tuhat kertaa kiinnostavampi, tai olisi ollut, mutta mulle tuli siinä arvosteluvirhe. Olin vaatimalla vaatinut päästä mukaan järjestelyihin, mutta mun intoni kuoli yhtä nopeasti kuin maman huolehtimat kasvit. Tehtävä kuulosti jännittävältä, mutta todellisuudessa Ellie ja Sarah jakoivat mut ja lauman jotain uunoja ratsastuskoululaisia ympäristöön ja kertoivat ihan natsit säännöt. Mulle iskettiin käteen joku hiton radiopuhelin (jonne ei saanut höpistä turhia, niin Viivi, ja laaba-laaba-laa) ja käskettiin vahtia jotain hiton puupökkelöä polun varrella. Pökkelö vaihtui välillä isompaan, mutta silti siihen ei kompastunut yksikään niistä kuudestakymmenestäkahdesta hevosesta, jotka sen päivän aikana ylittivät. Kukaan ei edes kieltänyt siinä, mä en saanut istua pelottavasti piilossa, enkä muuten säikytellä tai edes kannustaa ketään.

Se oli tylsin iltapäivä koskaan, vaikka jokaisen hypyn välillä oli ehkä vaan 5 minuuttia tai vähemmänkin (yhteensä se teki satasataatuhatta tuntia vahtimista). Oikeasti mä olisin saanut vahtia vaan osan päivää, mutta enpä ollut luovuttaja. No. Toisaalta mä opin, että ei kannata ilmoittautua koskaan vapaaehtoiseksi mihinkään. Ja tänään oli vihdoinkin se paras päivä, joka nollaisi kaikki edeltävät kärsimykset: esteet!!

***

Me saavuttiin maman kanssa Auburniin heti aamuvarhaisella (viikonlopun kello kymmenen vastaa arkista kello seitsemää, tietäkää se). Pihamaalla kuhisi verryttelijöitä, hoitajia ja yleisöä ja ensimmäiset esteluokat alkoivat jo. Kannustin villisti keskivaiheilla startannutta Nakkia ja luokan loppupäässä startannutta Seppoa (ja kai niiden ratsastajia myös). Toisessa luokassa olin tietysti Rillan ja Geen puolella, ne johtivat niiden luokkaa. Oli vähän harmi, että Gee ei pyytänyt mua hyppäämään sen puolesta: virheitähän sitten tuli. Hani oli kuitenkin hieno! Ne kiisivät aika hurjina Minkan kanssa, joten niiden rata oli tosiaan mun makuun.

Sikki-ykkönen oli juuri alkamaisillaan ja olisin tietenkin ollut huippu-Rasmuksen ja ihan parhaan Juuson tiimeissä kovaäänisenä kannattajana, kun tuli tilanne. Pahantuulinen Isbe ilmaantui jostakin täysissä ratsastustamineissaan. Jätin äitin tuskailemaan kukkaongelman(?) kanssa, jonka naurettavan hysteerinen Isbe sille ilmoitti (ilmeisesti katsomon vessan leikkokukat olivat lakastuneet vain yhdessä yössä tai jotain muuta yhtä dramaattista).

Eilisestä oppineena pesin käteni kaikista aputyttöjen jutuista, livahdin silakkana paikalta ja päätin lassota Pontson laitumelta talliin. Komea oriherrani totteli kerrankin ja tuli hamuilemaan lahjusporkkanat kerralla huiviin. Harjasin Pontuksen kohtuullisen huolellisesti (hieman oikaisin pyyhkimällä kostealla pyyhkeellä ja sipaisemalla baby oilia) ja puin sille sitten meidän hienoimmat suitset. Otin raipankin mukaan ja iskin itselleni kypärän päähän.

Pontus seurasi lupsakan uteliaana pihamaalle: se oli selkeästi omistajansa poni, jota kiinnosti kovasti tämä kisatohina. Me pyörittiin lähinnä suihkulähdettä ympäri, koska siinä oli juhlallinen olo ja näki samalla moneen suuntaan. Sitten mä bongasin jotain tuttua.
“Signore Lauri! Ciaaaaaoo!”
Valkku oli vähän hämmentynyt, varmaan Pontuksen hienous häikäisi. Se talutti itse valtavalta ja huiman hienolta näyttävää Vargasiaan, jota me hiljalleen lähestyttiin. Pontsokin oikaisi itseään, mutta vaikutti olevan yhä leippoisalla tuulella, joten mua ei huolettanut. Vargas ei ollut poniorista moksiskaan, vaan vaikutti lähinnä coolin välinpitämättömältä.

“Miten menee, ootteko voitolla?”
“Neljännellä sijalla nyt. Rataesteet ratkaisevat meidän osalta”, Lauri vastasi ja silmäili turhankin epäluuloisesti suuntaani. “Mitä te teette täällä Pontuksen kanssa?”
“Jaloitellaan.”
“Ai.”
“Niin.”
“Hei tässä on sun vesipullo – ai hei Viivi. Ja… Pontus.”
“Ciao Heidi.”
“No tuota, me tästä –”
“Oottakaa! Me kävellään vähän matkaa teidän mukana. Kun mulla olisi yksi asia.”

Pariskunta vilkaisi toisiaan ällösti, sitten ne hymyili mulle sillä aikuismaisella ja tosi läpinäkyvällä tavalla, johon sisältyy todelliset tunteet paljastava ja ihan tosi huonosti piilotettu irvistys. Mulle oli ihan sama vaikka olisivat puraisseet: silloin kun aikuisia ei kiinnosta, on yleensä helpointa saada oma tahto lävitse.
“Kun sun tartteisi Lauri puhua mamalle ja Isbelle järkeä. Ne ei päästä mua ja Pontusta hyppäämään Cuppiin, vaikka me voitettiin Käkiharjujen kisoissa.”
“Luulen, että kyse ei ole siitä voitosta, vaan siitä mitä tapahtui sen jälkeen”, valkku sanoi.
“Eli meidän pitää saada osallistua.”
“Miten niin?”
“Siten niin koska sen jälkeen ei ole tapahtunut mitään”, intin.
Heidi katseli meitä kiinnostuneena ja salaa toivoin, että se alkaisi yhtäkkiä puhua mun puolesta. Yritin tavoittaa sen katsetta, mutta Heidi ei ymmärtänyt hätäsignaalia ja pysytteli vaiti.

“Ei ole tapahtunut mitään? Viivi, sinulla oli aivotärähdys.”
“Äh jokainen todellinen esteratsastaja mätkähtää tantereelle silloin tällöin.”
“Toisella treenikerralla halkaisitte lankkuesteen säpäleiksi. Isabella oli omien sanojensa mukaan maalannut sen sateenkaarikuvion itse.”
“Jokainen tietää, että Isbe ei tasan ole maalannut mitään esteitä itse. Se vaan suuttui niin pirusti Pontuksen mahalaskusta, joka oli huom vain ainoa kerta laatuaan.”
“Ainoa?”
“Lauri cmoooon, ei yksittäisiä puomeja lasketa. Niitä saa kaupasta.” Ärsytti. Miten se oli saanut tietää kaikesta?
“Kuulehan, luulen että teidän on silti parempi keskittyä nyt kouluratsastukseen. Elokuiset estekilpailut menivät hienosti, mutta nyt kaivataan vaatimattomuutta. Pontus ei ole vielä valmis. Ethän halua harjoitella suuren yleisön edessä?”

Vastaus tuli yllättävän napakasti, ja signore tiirasi kelloaan. Nitistin suuni tiukaksi viivaksi: valkun kanta oli selkeä ja vaikka olin eri mieltä yleisön edessä tehtävistä asioista, en väittänyt enää vastaan. Hienointa oli voitto tai huimasti tarjoiltu show, joka nyt vain joskus päättyi hylkäykseen.

“Okei. No, onnea kisaan! Hypätkää hienosti!” toivotin happamana ja päätin, että en kyllä menisi katsomoon kannustamaan. Mua ei kiinnostanut, että saisin hypätä Cupissa äitin ponilla. Sylvi ei ollut ori eikä se asunut Auburnissa. Mua ei kiinnostanut myöskään mikään typerä helppo bee. Unelma Kalla CUP:n junioreiden estemestaruudesta Pontuksen kanssa oli viimeisenä pisaranaan kompastunut Merikantoon.
kirjoittaja Vivienne B.
lähetetty 21.09.20 14:04
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Pontson päiväkirja
Vastaukset: 14
Luettu: 710

Inkan päiväkirja

Kenttäviikonloppu 18. - 20.09.2020

#syyspäiväntasaus

En ollut laittanut kovin suuria odotuksia tälle viikonlopulle, sillä olihan tämä minun ja Inkan ensimmäinen CIC1-tason luokka.
Periaatteessa meillä ei pitäisi olla mitään "huolta", sillä koulukiemuroita olimme kyllä treenanneet niin Kaajapurojen kentällä kuin Isabellan valmennuksissa alku- ja loppuverryttelyiksi eikä estekorkeudet radoilla meille mitään "uutta" olleet.
Hyvinhän Inka oli vedellyt 110cm-esteluokkiakin, joten 105cm rataesteet ja metrin maastoesteet tuskin tuottaisi sen kummemmin ongelmia.

Koulukokeessa Inka, yllättävää kyllä, vähän kiukutteli eikä todellakaan rata mennyt ihan oppikirjojen mukaan. Tarkkaavaiset tuomarit kyllä pisti merkille meidän haparoinnin, mutta loppupeleissä kuitenkin olimme seitsemänsiä. Huonomminkin olisi voinut pisteitä ropista.

"Onhan tässä vielä esteet jäljellä", olin todennut pariksi viikoksi itsensä kylään tunkeneelle äidille, joka oli surkutellut kun ei nyt niin hyvin mennyt.
Kisat jatkuisivat vielä pari päivää, joten ei ollut vielä mitään "hätää". Estekokeet kun vedettäisiin nappiin niin voitaisiin hyvinkin hätyytellä sijoituksia.

Aina sitä toivoa sai.
Lauantaina Inkalla puolestaan oli tahmailupäivä eikä todellakaan pistellyt parastaan maastoradalla mikä taas sai minut turhautumaan ja melkein jo olin keskeyttämässä koko touhun.
Miksi edes yrittää enää näissä kisoissa, sillä tiesin, ettei tämän surkean suorituksen jälkeen edes hyvin menneet rataesteet meidän sijoitusta nostaisi pohjamudista kovin korkealle.

Mutta enhän minä koskaan jättänyt leikkiä kesken Sallinkaan kanssa, joten en tehnyt sitä Inkankaan kohdalla.
Sunnuntaina kapusin takaisin estesatulaan ja päätin, että kyllä me tästä puhtaalla radalla päästäisiin läpi.

Ei päästy.
Neljä virhepistettä tuli, mutta siitä huolimatta olimme neljänsiä. Rata taisi olla muillekin jokseenkin haastava, sillä vain kolme ratsukkoa pääsi siitä nollilla läpi.

Eipä se neljäs sija meitä kuitenkaan nostanut 13.sijalta mihinkään. Siellä oltiin ja pysyttiin.
Mutta minkäs teit.

"Saatanan Benji", oli Juuson kommentti, kun tapasimme ohimennen tallipihalla.
"Tiedän tunteen", hymähdin. Juusolla ja sen hevosella tuntui menevän yhtä hyvin kuin minulla ja Sallillakin oli mennyt.

Onneksi Inkan kanssa kuitenkin oli useimmiten mennyt kisoissa todella hyvin, joten hetken harmistuksen jälkeen olin vain kohauttanut olkapäitäni ja todennut ettei aina voinut voittaa.

Viimeisessä osakilpailussa tsempattaisiin kunnolla ja päihitettäisiin kaikki!
Tai kovasti ainakin yritettäisiin.

Meidän yhteiselo jatkuisi ensi vuonnakin, joten oli vielä hyvin aikaa treenata ja kilpailla yhdessä monet kerrat.

Topics tagged under syyspäiväntasaus on Foorumi | Auburn Estate Jesinsyys
kirjoittaja Jesse A.
lähetetty 21.09.20 9:25
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Inkan päiväkirja
Vastaukset: 27
Luettu: 962

Kaikki harmaan sävyt / H. Rosten


Tietenkin mun korviin oli kantautunut, että Norjasta tuli Auburniin vieraita! Mutta en olisi kyllä koskaan uskonut törmääväni töiden jälkeen Christian Fjeldiin. Siinä mä lukitsin Pionin ovea, kun kuulin hyvin yllättäen norjaa sekä aina ennen perhosia aiheuttaneen äänen. Christian oli kasvanut. Ei pituutta, mutta se oli ikääntynyt pari vuotta. Hyvällä tavalla.

Sillä oli mukana joku tuntematon mies, joka esiteltiin mulle Matiaksena. Matias oli vasta kahdeksantoista, eikä se ollut siinä jonossa, missä pituutta jaettiin. Poikahan oli mua vain viisi senttiä pidempi!

Innostuneena jälleennäkemisestä, mä lähdin näyttämään pojille vielä töiden jälkeen Krouvia. Oikeastaan mä en paljoa pyörinyt baareissa, en ollut mikään kunnon juoja, mutta nyt mulla toden teolla oli hyvää seuraa. Tilasin meille kaljat, jonka jälkeen istahdimme pöydän ääreen.

Me viihdyttiin ihan tappiin asti. Onneksi olin kulkeutunut töihin kävellen, joten mun ei tarvinnut huolehtia ajokyvystä. Jotenkin musta tuntui siinä loossissa Christianin vieressä istuessa ja jutellessa, että meidän keskustelu asteen rennompaa kuin Norjassa. Silloin mua oli jännittänyt ihan sikana. Mä välttelin sitä kuin teinityttö, kun meidän piti sopia ajankohta treffeille. Se oli hassua.

Me oltiin kasvettu molemmat parissa vuodessa.

Seuraavana päivänä oli kenttäkisojen kouluosuus. Christian toimi groomina Katyan hevoselle, eikä mies näyttänyt erityisen virkeältä. Mä esittelin sille Bellonan, kun se oli hoitanut hommansa kotiin. Rautias varsa oli jo kasvanut huimasti. Rapsutin paljon Raffea. Ihanaa, että sekin vanha poika oli otettu mukaan! Me juteltiin myös Sonian kanssa, joka nykyisin hoiti Raffea. Toivottelin onnea ensi viikon suorituksiin.

"Toivottavasti teillä menee esteet paremmin", voivottelin Katyalle, kun brunette heitti suomenhevosensa niskaan loimea.
"Niin", sain vain jäätävän vastauksen.
Kurtistin kulmiani. Mikä Katyaa risoi? Eikö me tultu Shelyesissä ihan hyvin juttuun? Enhän mä ollut voinut tehdä mitään, kun me oltiin jo kaksi vuotta asuttu ihan eri maissa. Päätin antaa olla ja lähdin Jätkän lainakarsinalta tarhoille.

Musta oli niin ilahduttavaa, että sain tuttuja naamoja kotihuudeille. Oli virkistävää verestää norjantaitoja, puheessani taisi nykyisin olla aivan kamala aksentti.
kirjoittaja Hanne R.
lähetetty 18.09.20 22:43
 
Etsi: Spin off
Aihe: Kaikki harmaan sävyt / H. Rosten
Vastaukset: 8
Luettu: 344

Kalla CUP 2020 -kilpailutuotokset

Kalla Cup - Syyspäiväntasaus

18.9.2020 perjantai, koulukoepäivä


"Ollaan perillä jo!", kuulin Elisan hihkaisevan takapenkiltä. Avasin silmäni torkuiltani ja huomasin saapuneemme Auburn Estaten suurensuurelle parkkipaikalle. Oli varhainen aamu, olimme kovasti valmistautuneet Elisan kanssa kenttäkilpailuihin jotka pidettäisiin tänä viikonloppuna. Jo tänään olisi tiedossa koulukoe. Elisa ja minä olisimme samassa luokassa, ja kilpailuvietti oli meillä molemmilla melkoisen korkealla.

Elisaan olin hiljattain tutustunut jo paremmin vaikka olimme molemmat olleet Ansamaalaisia jo hyvän tovin. Elisa oli mua useamman vuoden nuorempi, joten hirveästi yhteistä puhuttavaa en keksinyt, mutta ainakin näistä kisoista meillä olisi varmasti yhteistä ruodittavaa. Elisan oma poni Saimi oli hurmaava ja ne tulivat Unikon kanssa hyvin toimeen. Lastaus traileriin ei ollut näiltä kahdelta tammalta mikään ongelma. Ajomatka poikaystäväni Kaapo kuskina meni kovin mutkattomasti. Kaapo parkkeerasi auton taitavasti ja niin me kapusimme autosta ulos raittiiseen syysilmaan.

Kilpatunnelma oli katossa, katselin ohikulkevia ratsukoita mielenkiinnolla. Puitteet olivat hienot ja kauempaa erottuva hiekkakenttä näytti valmiilta koulukoelaisia varten. Hihkaisin silkasta riemusta, ja lähdin laskemaan trailerin lastaussiltaa alas hevosten ulosottoa varten. Molemmille tammoille oli lainakarsina merkattuna, sillä olisimme täällä pitkän ajomatkan takia viikonlopun. Me yöpyisimme majatalossa melkoisen lähellä kartanon tiluksia. Automatkaa sinne olisi viitisen kilometriä suuntaansa.

Sain Unikon turvallisesti siirrettyä lainakarsinaan, ja ilokseni tajusin Saimin ja Unikon olevan täällä karsinanaapureita. Kaapo roudasi tavaroita melko kasan kerrallansa varustetiloihin, ja mä autoin kantamaan pienempiä tavaroita sitä mukaan mitä tarvitsi. Varoin likaamasta hienoja valkoisia kisahousujani, sillä koulukokeessa halusin näyttää hyvältä. Elisa köpötteli Saimin kanssa naapurikarsinaan ja antoi tamman tutkia paikkoja omaan tahtiinsa.

"Vitsi tää on kiva paikka", vihelsin ja tutkin tallia. Tammatallin tyhjät karsinat oli varattu kokonaan lainakarsinoiksi kilpaileville, ja tämä talli olikin iso. Hyvin viehättävän näköinen kaikkineen, Auburn vaikutti todella laadukkaalta paikalta. Pian kuitenkin päätin keskittyä kokonaan Unikon hoitoon, sillä enää ei menisi kauaa ennen kuin meidän vuoromme jo tulisi. Laitoin hiukseni nutturalle ja nypin satunnaisia roskia kilpatakistani näyttääkseni mahdollisimman ammattimaiselta, vaikka siitä mä olinkin melko kaukana.

"Mulla on aika hyvät fiilikset", kuulin Elisan sanovan viereisestä karsinasta tuon letittäessä Saimin harjaa sykeröille. "Ihanko totta?", vastasin ja suin voikkoani pitkin vedoin kiillottaen sen karvaa pölyharjalla perusteellisesti. "Ootas vaan kun me Unikon kanssa näytetään mistä kana pissii", heitin vitsikkäästi ja rupesin hinkkaamaan jotain ruohotahraa sienellä Unikon kupeesta. "Aijaa?", Elisa kurkkasi kaltereiden välistä meidän karsinan puolelle. Virnistin leikkisästi. "Saatpa nähdä, sä oot ennen meitä radalla niin me tiedetään teidän heikot kohdat", tummaverikkö heitti haastavasti mutta kuitenkin pilke silmäkulmassa. "Ehkä mä vedän niin täydellisen radan että heikkoja kohtia ei ole? Täydet prosentit peliin!", iskin nyrkin käteeni vastaten haasteeseen.

Mullakin oli todellakin hyvä fiilis tästä päivästä. Me emme olleet Unikon kanssa puhtaimpia kouluratsastuksessa, mutta ehkä tää päivä olisi poikkeus. Toivo oli korkealla, ja me todellakin näytettäisiin noille kaikille viime kisojen mokien jälkeen mistä meidät oli tehty. Kilpavietti oli huippuunsa viritettynä.

{#}syyspäiväntasaus{/#}
kirjoittaja Saaga Talvilehto
lähetetty 18.09.20 14:16
 
Etsi: Vierassalonki
Aihe: Kalla CUP 2020 -kilpailutuotokset
Vastaukset: 13
Luettu: 645

Branin päiväkirja

Kilpakumppanit
15. syyskuuta 2020 #syyspäiväntasaus

Vaikka mä en näin vanhemmiten ollut enää mitenkään verissäpäin kilpaileva voitonjanoinen hirviö, mua hieman ärsytti Jesse Aro.

Mies roikkui mun edellä Kalla Cupin kenttärankingissa melkoisen etumatkan turvin, ja jos mä vielä halusin voittaa, Jessen pitäisi suunnilleen suistua Inkansa satulasta seuraavassa osakilpailussa, ja sellaista mä en sentään viitsinyt toivoa. Kirjava, kovasti Brania ulkoisesti muistuttava tamma oli tehnyt hyvin töitä kahdessa ensimmäisessä osakilpailuissa ja kesällä voittanutkin luokkansa. Siitä ylemmäs ei enää pääsisi, mutta mun ja Branin pitäisi sen sijaan päästä. Meidän pitäisi lakata keikkumasta luokan puolivälin tienoilla ja ottaa askel eteenpäin kaikilla osa-alueilla.

Mä ja Jesse ei edes kilpailtu samassa luokassa, vaan ainakin toistaiseksi se oli mennyt nuorella hevosellaan helppoa. Siksikin tuntui olevan hankala miettiä, mitä mun nyt pitäisi tehdä, että voittaisin sen ja Inkan kokonaisrankingissa. Toivoa että joku muista helpon menijöistä ratsastaisi paremmin kuin Jesse? Pitää peukut sen puolesta, että omassa luokassani Nathaniel Rossi menestyisi tammoillaan edes kerran huonommin kuin mä? Ratsastaa itse paremmin?

Tietysti syy mun ranking-kakkossijaan löytyi peilistä, hyvässä ja pahassa – mutta ei vain sieltä. Kenttäratsastaja oli juuri niin hyvä kuin kenttäratsunsa; hevosen puolesta ei kukaan voinut hypätä. Toki hyvä ratsastaja osaisi kompensoida hevosen puutteita omalla ratsastuksellaan ja treenikausina tehdä päämäärätietoisesti töitä sen eteen, että ne puutteet muuttuisivat vahvuuksiksi, mutta prosessit olivat pitkiä eikä edistys tapahtunut sormia napsauttamalla. Jokaisen treenin piti viedä eteenpäin, mutta yksi treeni ei vaikuttaisi kokonaisuuden kannalta vielä mihinkään. Bran taas oli muuttunut mun pyynnöstä estehevosesta kenttäratsuksi suunnilleen yhdessä yössä, ja vaikka se oli hoitanut oman tonttinsa erittäin hyvin, mun pitäisi treenata sitä kohti yhden tähden kenttäkisojen voiton vaatimalle tasolle entistä lujemmin. Olisi pitänyt jo – mähän sen olin päättänyt siirtää luokkaa ylemmäs heti alkukaudesta.

”Mitä mietit?” Josefina kysyi pelkääjän paikalta. Me oltiin jälleen yhden pitkän tallipäivän jälkeen matkalla Purtseilta kotiin. Mä ajoin ja vettä vihmoi tuulilasiin, jonka takana kaikki oli lähinnä mustaa. Syksy oli toden teolla saapunut.

”Olisikohan pitänyt kisata Branin kanssa vielä helppoa”, mä pohdin ääneen hetken mietittyäni. ”Se joutuu kuitenkin tekemään tosi kovasti töitä yhden tähden kisassa.”

”Ei kai sentään”, Josefina vastasi. ”Sehän osaa kaikki ne tehtävät ja selviää hyvin maastokokeesta. Kokemustahan te vain tarvitsette!”

”Niinpä kai”, mä vastasin ja käännyin kotipihaan. Juuri ja juuri sateen läpi erottuvanakin meidän pimeä paritalonpuolikas näytti kutsuvalta. Mä huokaisin syvään ja päätin olla miettimättä koko kisoja enää sinä iltana. H-hetkeen ei ollut enää montaa päivää.

Siinä vaiheessa mä en vielä tiennyt, että Jesse Aro oli tällä kertaa ilmoittautunut niin ikään CIC1-luokkaan, ja me ihan tosissaan päästäisiin kilpailemaan toisiamme vastaan. Olisiko se tuntunut ärsyttävältä vai motivoivalta – en olisi osannut sanoa.
kirjoittaja Rasmus A.
lähetetty 14.09.20 21:33
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Branin päiväkirja
Vastaukset: 43
Luettu: 2168

Syyspäiväntasaus, Kalla CUP:n 3. osakilpailu

purple unicorn Syyspäiväntasaus purple unicorn
(Kalla CUP:n 3. osakilpailu)
#syyspäiväntasaus #kallacup2020

Aikataulu:

Kenttäratsastus 18.-20.9.
VIP 17.9.
Esteratsastus 25.9.
Kouluratsastus 26.9.
VIP 24.9.

Tervetuloa osallistumaan!
Viralliset jatkot: #beachparty
kirjoittaja Isabella S.
lähetetty 08.09.20 15:43
 
Etsi: Kilpailut ja tapahtumat
Aihe: Syyspäiväntasaus, Kalla CUP:n 3. osakilpailu
Vastaukset: 3
Luettu: 223

Takaisin alkuun

Siirry: