Kellonaika on nyt 26.10.21 12:44

6 osumaa on löytynyt haulle 0

Pontson päiväkirja

Venni, vidi, vinsi
[tulin, näin, voitin]


Venerdì, 9.7.2021  – sabato 10.7.2021
🇳🇴 #sommersolverv #shelyes 🇳🇴

Niinhän siinä sitten kävi, että me kiidettiin esteradalla tuulispäinä, kuin Harry Potter konsanaan tulisalamallaan unkarilaista sarvipyrstöä pakoon. Kilpailumatkan ainoa haaste oli ollut kiikuttaa Pontus Norjaan – loppu oli lasten leikkiä, niin sanotusti. Itse en enää tietysti mikään lapsi ollut, mutta muut kilpailijat kyllä siltä vaikuttivat.

Veni, vidi, vici!

Se on tietenkin latinaa eikä italiaa, tarkoittaa venni, vidi, vinsi – me tultiin, nähtiin ja voitettiin. Kirjaimellisesti, konkreettisesti, kuvallisesti ja videollisesti. Todisteet on olemassa monessa muodossa; mamalle, valkkuarmeijalle ja tallitovereille näytettäväksi. Varsinkin mamalle, vaikka mokoma olikin istunut yleisössä. Se oli varmaan taas pitänyt silmät kiinni, jostakin käsittämättömästä syystä. Nössö mikä nössö (en koskaan lakannut hämmästelemästä, miten se saattoi itse kilpailla kenttää).

Mä olin mun luokan, kuudenkympin, ja koko kisapäivän eka starttaaja, eli aika moni muu olisi voinut ottaa siitä melkoiset paineet, vaan eipä Viivi. Pontuksellakin oli koko ajan hyvä tekemisen meininki, sellainen rahtusen tottelematon mutta oikein tarmokkaasti etenevä laukka, jolla tehtiin ei enempää eikä vähempää kuin koko kisapäivän nopein aika. Se mun kaaliini ei tosin uponnut, että miksi Seppeleen Inkeri sai päivän parhaan ratsukon palkinnon, kun me oltiin sitä nopeampia!!!! Tähän liittyen en niellyt mitään selityksiä, vaan näytin tuolle niljakkaalle blondille hapanta naamaa ja tein Pontuksen kanssa lupauksen, että me päihitettäisiin se seuraavissa mittelöissä joissa kohdattaisiin. Koska kyllähän me vielä kohdattaisiin, mulla oli vahvasti sellainen kutina.

Oli mua välillä vähän pelottanutkin, radalla siis. Mitä nyt alle minuutissa ehtii edes pelkäämään. Olikin ollut parempi kurkistaa tukan alta vain sen verran, että Pontus lähestyi oikeaa estettä, antaa sen sitten mennä menojaan ja suojata silmät ropisevalta hiekalta, eli sulkea ne (meidän seuraavaan estemittelöön olisi kenties hyvä pukea laskettelulasit). Tietenkin mä tiesin, että olisi pitänyt hakea kontrollia ja tasapainoa ja diipa-daapa-daapa. Mutta eihän se nyt kisatilanteessa niin mene. Sinne mennään voittamaan ja näyttämään ja niin me totisesti tehtiin. Äippäkin onnitteli, ei tosin sillä tavalla “lämpimästi” vaan aivan lakanankalpeaksi valahtaneena ja rahtusen änkyttäväisenä (nössö).

Kouluratsastus oli kisattu jo aiemmin, päivää ennen esteitä. Mutta aloitin kisaraporttini esteistä, koska voitto ja koska mä voin. Kouluradoilla me ei nimittäin voitettu, ja voi jumpe, sanonpa vaan että oli kuulkaa pitkä kisapäivä Brynhildissä! Hyvä puoli oli toki se, että Pontus majoittuikin siellä, joten se sai hengailla välillä karsinassa ikuisuuden (no, yli neljä tuntia) kestäneen ekan luokan jälkeen odotellessa tokaa, vielä isompaa ja hullun pitkää luokkaa. Sen kestosta mulla ei ole harmainta haisua, koska meidän oma startti oli aika alkupäässä eikä lopulta päästy palkintojenjakoon, joka varmaan järjestettiin kuutamon valoissa (tai siis auringon mutta yöllä, hah). Tai ehkä vasta seuraavalla viikolla, en tiedä mutta pitkä se kisapäivä oli, mark my words.

Nitan ja Rinnan radan helpossa A:ssa mä kävin katsomassa, ja äitin tietenkin, mutta äiti ja Aamos olikin aika pian mun jälkeen (ja niillä meni aivan surkeasti: mamma sotki rataan vähän B:n ohjelmaa ja sekoili omiaan, liekkö aivan pehmennyt päästään sellaiseksi seniiliksi, niin kai jokaisen omille vanhemmille väistämättä jossakin kohtaa elämää käy). Nita starttasi aika loppupäässä sen Purtsilassa asuvalla nuorella tammalla, mutta siltikin luokka kesti vielä ikuisuuden sen jälkeen. Nitalla meni ihan ookoo, hyvä perusrata mutta oli se sen heppa kyllä hurjasti hienomman näköinen kuin mikä tulos oli. Se tai ne selvästi jännitti, ja mun hevosihmisen katseeni kyllä näki että potentiaalia oli (vaan me napsittiin Pontuksen kanssa paremmat pisteet, mitä se sitten kertoo Pontuksen lahjoista jää jokaisen omaksi pohdittavaksi). Jemin ratoja mä en nähnyt (Pontus piti jäähdytellä), enkä Marcin ja Cavan (en tiedä miksi), Marcin ja jonkun tamman radan näin kyllä (huh voitin ne, mutta sepä meni täpärälle! Sekin oli hieno koulutamma, Nitan hepan sukulainen-tai-jotain), Kiian rataa en nähnyt enkä sitä heppaakaan tiennyt (en tiedä, olin joko vessassa tai munkin hakumatkalla; veikkaan munkkia ja sekin heppa oli sukulaisyksilö Nitan ja Marcin hevosille, jopa on pienet piirit kauniisti tanssivissa puoliverisissä, ostaisikohan mamma sellaisen mullekin?), Antooonin tyttöystävän rataa en nähnyt (mutta yritin lyöttäytyä ystäväni Antonin seuraan yleisössä heti kun bongasin tyypin katsomon reunalta norkoamasta; mokoma ei lämmennyt, vaan sen sijaan sille tuli järisyttävä kiire auttaa rakastaan ja sen pumpuliheppaa [tai insert joku muu siirappinen tekosyy tähän]).  

No, tämäpä meni aika polveilevaiseksi selitykseksi kisapäivästä sanoisi äikänmaikka ja käskisi pistää punaisen langan tarinaani. Enkä pistä. Ihan itse saan päättää missä järjestyksessä talletan ajatukset Pontuksen hoitovihkoon. Helpossa B:ssä eli silloin ekana kisapäivänä Norjassa me saatiin 56,978 % ja sijoituksena 29/50. Ei järin mairittelevaa, enkä mä tiedä miksi niin kävi. Ei paljon ympyrän pyöreys tai voltin halkaisijan mitta kiinnostellut, muutenkin helppo bee alkaa jo puuduttaa. Ei ollut sentään ainainen KN:n ohjelma, vaikka siinä me varmaan oltaisiin pärjätty paremmin – Pontus tekee nykyään lävistäjällä automaattisesti kolme askelta käyntiä, jos erehdyt vaihtamaan suuntaa ravissa sitä pitkin. Ihan kätevää kyllä opettaa ohjelmat ponille niin ei tarvitse itse sitten niin paljoa päätä vaivata. Sitä paitsi, Pontuksen avaruudellinen hahmotuskyky(?) on mua huikeampi: se osaa itsekseen löytää täsmällisemmän keskikohdan!! Parempi olla puuttumatta ponin siirtymisiin.

No joo. Ei tullut venividivicejä helpossa A:ssakaan, vaikka siinä me annettiin sentään hienoille hepoille vastusta. Koko Auburnin poppoo tsemppasi mua ennen ohjelmaa, koska olin beestä vähän allapäin. Voitontahtohan sieltä heräsi ja Pontuskin heräsi; bee oli selvästi ollut sille silkkaa verryttelyä ja vasta aassa se tosissaan esiintyi. A:ssa oli sitä paitsi käytössä kenttäkilpailuohjelma, mikä sopi mulle huisisti paremmin kuin Burnissa käytetty vakavamielinen vastaava. Me tehtiin erityisen hienoa vastalaukkaa, eikä haitannut yhtään, että mun käkkäröitäni surkeasti pidätellyt hiusverkkokin lennähti kesken kaiken hiekkaan. Lopputulos: 65,623 % norjalaisista kisoista, sijoitus 15/70. Ei hullummin eikö totta!!

Olin parempi kuin kukaan muu kallalaisista, vaikka Marc ja Jemiina hätyyttelivätkin meidän prosentteja. Se Antooonin lemmitty meni kylläkin meistä ohi, jollain ihmeellä tai vippaskonstilla kenties, vaikka emt, Pumpuli oli aika cool nimi ja jotenkin siitä pyöreästä kirjavasta tuli pontusmaiset vibat muutenkin – mä vähän luulen, että Pontus olisi mielellään astunut just sen tamman, ja siitä varsasta vasta voittaja tulisikin! Luokkavoittajasta puheen ollen: se oli Shelyn heppa, eli tarpeetonta ehkä sanoa mutta tarkka nenäni haistoi tuloksessa palaneen käryä.

Ja varsoista puheen ollen!! (Juonet ja punaiset langat, who cares not me, olen enemmänkin aasinsiltojen tyttöjä.) Tapasin Shelyesissä (lauantaina, estekisapäivänä, nyt palataan siihen yrittäkää edes seurata) Hannen! Hanne näytti samalta kuin ennenkin, vaikka olisi se vähän enemmän voinut ilahtua mun tapaamisestani. Se kuitenkin rapsutteli Pontusta hyvän tovin ja kertoili, että Pontson ja Dinon rakkauslapsi Bellona laidunsi ikätovereiden kanssa Suomessa ja että se oli oikein kiva nuori.

Joo. Siinä se kisaraportti sitten oli, vähän myöhässä raapustettuna kun kesällä ei ehtinyt. Ainiin: kaikki Pontuksen hoitopäiväkirjaa salaa lukevat (mangia merde e morte!!) on langetettu kiroukseen. Kirouksen ylleen saaneet joutuu askartelemaan mietelausetaulun ja transsissa sitten ripustamaan sen loungen seinälle, mielellään jollekin oikein näkyvälle paikalle.

Tauluun kirjoitettava mietelause kuuluu näin:
“Venni, vidi, vinsi.”
– Vivienne Blankley –

(Saa toimia. Andate! Ne jotka ei osaa enää kirjailla hienosti paperille, voi toteuttaa tän vaikka instastorynä.)
kirjoittaja Vivienne B.
lähetetty 19.09.21 13:01
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Pontson päiväkirja
Vastaukset: 20
Luettu: 1234

Kamin päiväkirja

Tiistaina 13. päivä

13.7.2021
#parisjumpingweek #sommersolverv #powerjump

Kami oli suoriutunut Pariisin kilpailuista oivasti, vaikka se selvästi jännitti pitkää matkaa ja kuhisevaa, vierasta ympäristöä. Tutut hevoset toivat kuitenkin lohtua, etenkin Sylvi, jonka kanssa musta starttasi jälleen samoissa nuorten hevosten luokissa Euro SIM Tourin tavoin. Pikkumusta oli radoillaankin jännittynyt, mutta nöyrä ja tukeutui täysin ratsastajaan.

Ensimmäisessä startissa tuli yksi jännityskielto, mutta 130 cm:n luokassa seuraavana päivänä he paransivat. Perusrata oli huolellinen, ja Kami palkitsi Isabellan maltillisen ratsastamisen pääsyllä uusintaan. Uusinnassa putosi puomi, mutta Kami oli sentään hypännyt kevyestä kannustuksesta hitusen epäoptimaalisemmasta paikasta, jossa sitä olisi selkeästi huvittanut varuiksi kieltää. Pudotus ei hidastanut aikaa yhtä paljon kuin kielto olisi tehnyt, ja ylpeänä nuoresta tammastaan Isabella pääsikin palkintojenjakoon mm. Ruusuvuoren, Sundbergin, Joutsjoen ja Sederströmin vanavedessä. Josefina, Merikanto ja Sylvin kanssa kilpaillut Raeske ottivat jo perusradoiltaan virheet. Raeske ja Leafrain jäivät ulos uusinnasta vain täpärästi, samoin näyttävää rautiasta oria ratsastanut Rasmus. Jeramy Raesken ratsastama Sylvi oli muuten ollut koko kilpailuiden ajan varsinainen diiva – melkoinen kopio emästään sen pahimmilla hetkillä, oikeastaan. Todennäköisesti tammalle oli iskemässä kesän kolmas kiima.

Kami oli saanut huilata laitumella reilun viikon. Isabellan palattua Norjan Sommersolverv-kilpailuista tamman treenitauko tuli päätökseen. Sommersolverveilla Sylvi oli parantanut kisakäyttäytymistään, joskin ollut varsin vauhdikas, ja Vila taas oli tehnyt kehnon keskinkertaista perusrataa. Norjan kenttäkilpailut oli muutenkin järjestetty erilaiseen tapaan: kenttäranking koostui erillisistä koulu-, este- ja maastoestekilpailuista, joissa oli mukana muitakin (siis jokaisen lajin varsinaisia osaajia). Sanomattakin oli selvää, että esimerkiksi vaativaa B:tä kouluratsukkoina kilpailevat tekivät aavistuksen erinäköistä ohjelmaa kuin kenttäkilpailijat, mutta Isabellaa ei edes kiinnostanut sijoittuminen luokkakohtaisesti – ainoastaan kenttäranking.

Suoritus Vilan kanssa ei ollut huono, paitsi maaston kohdalla. Maastoesteet kilpailtiin poikkeuksellisesti viimeisenä, minkä Isabella ajatteli ensin olevan etu kovakuntoiselle Vilalle. Lupaavasti alkanut maastokoe kaatui kuitenkin ylivoimaisen pelottavaksi osoittautuneeseen tukkiin, joka näytti päällisin puolin tavanomaiselta. Sen juurella kasvoi päivänkakkaroita ja ehkä Vila oli vakuuttunut, että niin kauniiden kukkien antamassa suojassa oli piileskeltävä jotain pahaakin. Samalle esteelle tuli kaksi kieltoa (ei onneksi hylkäykseen johtavaa kolmatta) ja kertyneet 40 virhepistettä näkyivät auttamatta lopputuloksessa. Aikavirheitä tuli kielloista huolimatta varsin maltillisesti: ihanneaika ylittyi 19 sekunnilla, eli ilman pelottavia päivänkakkaroita tamma olisi kiitänyt radan melkoista vauhtia.

Ei auttanut kuitenkaan surkutella. Anton oli jäänyt (jätetty) Norjaan (Sarahin aloitteesta ja muiden yksimielisestä kannustuksesta) ja nyt olikin Vilan laidunloman vuoro. Isabella oli vain ensin jumpannut sitä parin päivän ajan kilpailuiden jälkeen, jotta raskas rupeama ei jättäisi turvotusta tai jumeja tammaan. Hän oli juuri päästänyt viileällä vedellä suihkutetun mustan laitumelle oleilemaan ja nauttimaan vähintäänkin seuraavaksi viikoksi (jossakin vaiheessa Anton palaisi valmistautumaan Power Jumpeihin tamman kanssa, mutta nyt lepo tekisi sille vain hyvää), ja vaihtanut ratsunsa toiseen mustaan.

Kamikin saisi kevyemmän lomalta paluu -ratsastuksen. Isabella ajatteli jumpata sen läpi ja hypätä jotakin pientä, ehkä kavalettisarjaa. Hän rakasti ulkoratsastamista, mutta kolmenkympin hellelukemissa sellainen olisi hevosille pelkkää myrkkyä. Niinpä oli taivuttava viileämpään maneesiin, jossa itse asiassa Marc jumppaili palauttelevasti niin ikään Norjassa kilpaillutta Cavaa ja Louna teki Armin kanssa itsenäistä koulutreeniä.

Cava ja Marc oli palkittu kaikkien yllätykseksi Sommersolvervin parhaana kenttäratsukkona, joten joko Marc oli päässyt heti kiinni rautiaan täysiverisen sielunelämään, tai sitten Cava oli ollut vieraskorea (tai, inhottavin vaihtoehto: ehkä se oli haistatellut Isabellalle). Toki ratsukon kisadebyytti oli tarkoituksella kilpailtu todellista kapasiteettia huomattavasti helpommassa luokassa, mutta Cavan kohdalla se ei ollut automaattisesti asettanut minkäänlaisia odotuksia sijoittumiselle, saati ennakoinut koko kenttärankingin voittoa.

Cavan ja Marcin tarkkailu oli saanut Isabellan ehkä liiankin ajatuksiinsa, sillä yhdessä hetkessä hän katsoi vetreästi ympyrälle taipuvaa rautiasta orinpuolikastaan, seuraavassa hän havahtui Kamin yllättävään sivuloikkaan kesken pidemmässä muodossa hoidetun alkuverryttelyn. Maneesin laita ja pehmeä hiekka lähestyivät yhtä nopeasti kuin mitä Kamin estesatula kaikkosi alta.

Isabella humpsahti hämmentyneenä ja valmistautumattomana maahan, Kami taas jähmettyi loikan jälkeen paikalleen.
“You okay?” Marc kysyi Cavan selästä ja Isabella tunsi lisäksi Lounan poraavan katseen itsessään. Tyttö lyhensi heti Armin ohjaa, ihan fiksusti tosin, sillä irrallisen Kamin huomannut Cava aloitti juuri flirttailevan hörinän.
“Yep, all good”, Isabella huokasi, otti laidasta hieman tukea, nousi nopeasti ja nappasi Kamin kiinni ennen kuin Cava innostuisi liiaksi–
“Au”, perijätär kiljahti tahtomattaan ja vaimensi sisäiset kiroilunsa. Ote Kamin ohjista oli onneton (mutta olemassa), sillä hänen täytyi kurkotella tukea laidasta.
“Hei! Sattuiko?” huudahti Jonathan, joka ilmeisesti kolisteli maneesin eteistilan kakka-astian parissa.
“Mmm, ei pahasti! Ehkä vähän nilkkaan”, Isabella tunnusti hampaitaan kiristellen.
“Goood! Annas niin autan Kamin kanssa. Mutta ensin: KAKKUA!!!” Jonathan kailotti heti, kun oli tarpeeksi lähellä huomatakseen pomonsa kasvoilla riittävästä terveydestä kielivän punan.
“KAKKUA!” rääkäisi esimerkistä rohkaistunut Lounakin.
Marcin ilme oli kysyvä, ja Isabella mutisi juuri ja juuri kuuluvasti selitykseksi: “Someone can explain later. Means cake.”

Hampaat irvessä ja mieli tulevaa Power Jumpia ajatellen mustana Isabella könkkäsi Kamin ritarillisesti noukkineen Jonathanin perässä talliin (kuulemma Jonny olisi voinut työntää hänet kottikärryissä, mutta Isabella kieltäytyi houkuttelevasta kyytitarjouksesta).
“Varmaan riittää, että siltä riisuu varusteet ja palauttaa sitten laitumelle.”
“Joo, varmaan riittää että menet nyt istumaan alas jalka kohti taivaita, ehkä lähdet jonnekin lääkäriinkin ja annat työntekijöidesi hoitaa hevoset”, Jonny viisasteli.
“Phah.”
“Ei tuo kävely liian hyvältä näytä. KKK, nainen!”
“Joo joo”, Isabella huokaili ja lähti hitaasti vasenta jalkaansa varoen hyppelehtimään loungeen. Kenkä oli vaikea saada jalasta, mikä ei välttämättä ollut kaikkein paras merkki. Hän oli hädin tuskin onnistunut mainitussa operaatiossa, todennut nilkan varsin turvonneeksi ja kaivanut vaivalloisesti pakkasesta kylmäyspatjan ja kiinnittänyt sen pintelillä, kun Jonnyn pää ilmaantui oviaukkoon.
“Eeli lähtee heittämään sut päivystykseen. Minä ja Penna pärjätään mainiosti hommissa kaksinkin.”

Isabella ei mutissut vastaan, antoi Eelille tosin päivystyksen sijaan yksityisen lääkäriaseman osoitteen (pääsisipä vastaanotolle jonottamatta ja kuvat otettaisiin varmasti). Käynti olikin suorastaan yllätysnopea, jos automatkoja ei otettu lukuun. Lopputulos taas ei mieltä ylentänyt.

“No, saako udella..?” Eeli kysyi rohkeasti (jo udellen), kun neiti Sokka saapui tämän luokse jalka paketissa kainalosauvoihin tukeutuen.
“Murtunut.”
“Ai saakeli.”
“Niinpä.”
“Takaisin kartanolle?”
“Kyllä kiitos”, Isabella huokaisi, eikä jutustellut sen jälkeen enempää.

Illalla typerän pikkuputoamisen aiheuttamaan masennuspilveen tuli pieni, järkevän ajattelun mahdollistava rakonen. Piti kohdata tosiasiat. Power Jumpeissa hän ei kahden viikon sisään hyppäisi murtuneella nilkalla, ei sitten millään.  

Niinpä Isabella kaivoi puhelimensa ja laittoi viestin.

@Ellie von B.
Kuule Ellie, mulla on sulle sittenkin hevonen Power Jumpeihin.
Kaksi viikkoa aikaa treenata, Kamin kanssa 120 cm luokka. Kiinnostaako?
kirjoittaja Isabella S.
lähetetty 20.07.21 16:55
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Kamin päiväkirja
Vastaukset: 16
Luettu: 1065

Cavan päiväkirja

sommersolverv


08.07.2021
#sommersolverv

Asiat olivat liikkuneet nopeasti kun pallo oli laitettu pyörimään ja vain viikkoa sen jälkeen kun tuo oli istunut ensin punarautiaan täysiverisen satulaan ja koeratsastanut orin sekä allekirjoittanut sopimuksen Isabella Sokan kanssa, tuo löysi itsensä hevosrekasta matkalla kohti Norjaa ja yhden tähden kilpailuita. Hevosrekkaan nousseista matkalaisista mies tunsi kolme, sillä tuon tiet olivat ristenneet jo aiemmin muutamaankin otteeseen Isabellan sekä Antonin kanssa ja Sarahiin tuo oli tutustunut muutama viikko takaperin. Vain Inna oli tuolle vielä uusi tuttavuus joten italialainen odottikin mielenkiinnolla että millainen persoona nainen olisi.

Ajomatka oli pitkä ja se sisälsi muutaman tauon ennen kuin karavaani saapui viimein Norjaan. Rekan löydettyä väliaikaisen parkkinsa, oli matkalaisten aika purkaa kisaratsunsa ja taluttaa ne väliaikaisiin karsinoihin, ennen varusteiden purkamista ja iltatoimia. Vasta sen jälkeen saattoi suoda ajatuksen itseensä ja omaan majapaikkaansa siirtymiseen. Koska lähtö Norjaan oli tullut tuolle hieman pikaisella aikataululla, olivat kaikki parhaat majoitukset jo menneet. Kuitenkin Giulion kuullessa että mies olisi saapumassa kilpailemaan, tuo oli ilmoittanut jotta sairastapauksen vuoksi olisi yksi majoituspaikka vapaana joten sekin ongelma oli ratkennut.

09.07.2021

”Sì, sì, mi sarò mente cura di Edoardo nelle gare” sai toimia puhelimessa käydyn keskustelun loppuargumenttina, ennen kuin linja hiljeni kahden italialaisen ratsumestarin välillä. Lapsenvahtina toimiminen ei ollut ihan se, mitä Marcilla oli mielessä mutta jos tuo voisi pitää sillä välinsä kunnossa entiseen työnantajaansa, ei satunaiset vierailut Edoardon luona haitanneet tuota suuresti.

Ensimmäinen kilpailupäivä alkaisi miehen osalta vasta iltapäivän puolella, mutta tuo oli jo aamusta Cavan luona hoitamassa punarautiasta sekä letittämässä orin harjaa ja ompelemassa sen tiukoille, siisteille sykeröille koulurataa varten. Ennen varustamista mies puhdisti vielä orin varusteista sellaiset paikat, jotka näkyisivät radalla ja sen jälkeen tuo oli valmis painamaan oman kypäränsä päähänsä ja vetämään kilpailutakkinsa hupparin tilalle. Ennen ratsautumista italialainen vielä tarkisti että tuo näytti myös itse edustavalta ja lopulta Sarahin avustamana tuo nousi punarautiaan selkään ja ratsasti orin kohti verryttelyä. Ensimmäinen kisaverryttely uuden ratsun kanssa oli aina omalla tavallaan hakemista ja muutama ensimmäinen kierros loikin Marcille hyvän käsityksen siitä miten Cavan kanssa olisi paras viedä verryttely loppuun.

Kisaradan alussa kuitenkin ratsastajalle kävi selväksi, että verryttelyssä olisi voinut keskittyä vielä vähän tarkemmin asettumiseen ja yleiseen vertymiseen, mutta tehty mikä tehty. Lopulta ratsukolle kirjattiin lopullisiksi prosenteiksi 64,213 % mikä oli italialaisen mielestä ihan kelpo tulos, miettien kuitenkin että tuo oli lähtenyt kilpailemaan orilla vain viikon varoitusajalla ja kyseessä oli ratsukon ensimmäinen kilpailu. Prosentit jättivät ratsukon hieman luokan puolivälin yläpuolelle, sijoitukselle 28/70 ja vain kahden sadasosan päähän paikkaa korkeammasta sijoituksesta. Kuitenkin tästä olisi hyvä jatkaa kohti seuraavaa osakoetta.

10.07.2021

Seuraavan päivän suoritus olisi ratsukolla vasta myöhäisellä iltapäivänä joten aamupäivästä hoidettuaan ratsunsa mies tutustui hieman kisapaikkaan ennen kuin tuo kävi vielä hieman palaveeraamassa Edoardon kanssa. Parivaljakko siirtyi jossain kohtaa Auburnin karsinoille ja mies esitteli nuoremmalleen pikaisesti toisen ratsuistaan, ennen kuin matka kävi kohti radankävelyä ja siitä ratsujen varustamista. Isossa luokassa lähtöpaikka jäi taas luokan loppupuolelle joten Marc sai olla hieman edellistäkin päivää tarkempi siinä, miten tuo toteuttaisi punarautiaan verryttelyn. Rataesteiden verryttelyssä Cava tuntui kuitenkin paljon aktiivisemmalta ja sillä oli pitkä sekä voimakas laukka. Ori kuitenkin löysi itse askelmerkit joten Marc ymmärsi jotta tuon tehtävänä olisi oikeastaan vain vihjata oikeasta suunnasta ja pitää huolta vauhdista.

Koska mies ei ollut ratsastamassa voitosta, vaan enemmänkin hakemassa kokemusta uudesta ratsusta ei tuo ottanut radalla turhia riskejä, vaan ratsasti mieluusti ylimääräisen askeleen sinne, pidemmän kaaren tuonne ja pelasi varman päälle. Varmistelu kuitenkin toimi, sillä jokainen puomi, paria kolahdusta lukuun ottamatta, pysyivät kannattimillaan ja ratsukon nimi kirjattiin luokan kuudennelle paikalle. Sielä se oli vielä luokan viimeisenkin ratsastajan saavuttaessa maalin ja näin ollen ratsukon toisen luokan tulokseksi kirjattiin kuudes sija puhtaalla radalla ja 75,89 sekuntin ajalla. Puhdas rataestekoe nosti ratsukon ensimmäiselle sijalle välituloksissa ja vaikka tuo nostikin mieleen ajatuksen siitä, pitäisikö toisen ratsastaa viimeisessä osakokeessa voitosta, puuttui järki kuitenkin sitä nopeammin peliin ja seuraavallekkin päivälle lähdettäisiin vain kokemuksen hakemisen merkeissä.

11.07.2021

Viimeisen kisapäivän aamuna Marc yllättyi siitä, miten tuon kropassa alkoi tuntumaan kahden päivän ratsastaminen. Ilmeisesti aktiivinen treenaaminen reaktiivisella hevosella sai miehen lihakset huutamaan armoa ja tuon tuntemaan itsensä noin kaksikymmentä vuotta vanhemmaksi kuin mitä tuo todellisuudessa oli. Aamupäivällä tuo varasikin ratsunsa huoltamisen jälkeen aikaa myös oman kehonsa huoltamiselle ja huolellinen venyttely tuntuikin auttavan edes hieman kaikkiin lihasjumeihin mitä tuo tunsi vain paikallaan ollessaan ja mies toivoikin että viimeisen radan ratsastamisesta tulisi jotain.

Maastokokeen viimeinen lähtöpaikka tarkoitti kolmatta pitkää odottelua, vaikka luokka olikin vain puolet siitä mitä muut viikonlopun luokat olivat olleet. Lähtömerkin kilahtaessa punainen ori otti valtaisan loikan ensimmäiseksi laukka-askeleekseen, mikä hieman horjutti ratsastajan tasapainoa, mutta matkan edetessä mies löysi sen uudelleen ja lähti pyytämään orilta pientä himmausta, sillä paukkuja olisi paras säästää maastokokeen loppusuoralle. Oikeastaan mikään este ei saanut Cavaa epäröimään tai jos ori sattuikin epäröimään, se vain käänteli korviaan hiukan ja matka jatkui ainakin yhtä vauhdikkaasti. Lopulta ratsukko ylitti maalilinjan ilman estevirheitä ja suoritusajaksi kirjattaessa 05:07.34, se merkitsi että ihanneaika oli alittunut noin neljällä ja puolella sekuntilla. Kuitenkin kärkikahinoista puhtaalla maastolla jäätiin silti noin kuuden sekunnin verran joten loppupeleissä viimeisenkin osakokeen lopputuloksiin kirjattiin Marc Di Bianchi – Balaclava xx luokan puolivälin tuntumaa, sijalle 10/24.

Kuitenkin puhdas maasto tarkoitti myös sitä, että ratsukko piti johtopaikkansa rankingissa joten näin ollen viimeisessä palkintojenjaossa Cavan suitsiin kiinnitettiin sini-puna-valkoinen ruusuke. Italialaisen suureksi yllätykseksi ruusukkeen viereen kiinnitettiin lopulta vielä toinenkin, violetti-valko-kultainen ruusuke, ratsukon ollessa koko kilpailun paras kenttäratsukko. Jo kisaratojen suorittaminen ilman hylkäyksiä oli Marcille suuri voitto, mutta että tuo onnistui nappaamaan Cavan kanssa kolme ruusuketta ensimmäisistä kisoista, kahden ollessa voittoruusukkeita, oli italialaiselle suuri yllätys. Ratsastaessaan punarautiaan orin karsinalleen mies toivoi että Isabella Sokka ei luulisi tämän vuoksi tuosta liikoja ja että mahdolliset epäonnistumiset sallittaisiin jatkossa, sillä niitä varmasti tulisi eteen sellaisen hevosen kanssa kuin mitä Cava oli.
kirjoittaja Marc Di B.
lähetetty 14.07.21 14:04
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Cavan päiväkirja
Vastaukset: 55
Luettu: 3719

Tallipäiväkirja 2020-21

Sommersolverv 2021
Lauantai 10.07.2021

Vaikka olisin mieluummin ehkä kuitenkin osallistunut Vilalla näihin Sommersolverv-kisoihin, viime vuoden surkeasta menestyksestä huolimatta, oli samalla kauhistuttavan kamalaa sekä kutkuttavan jännittävää nousta ihan "uuden" hevosen selkään kisapaikalla.
"Muistat vaan ratsastaa enemmän painoavuilla ja pidät kädet kevyinä", Isabella ohjeisti ennen kuin lähdin verryttelyalueelle.
"Juujuu", mutisin.

Eihän Sylvi tietenkään täysin uusi ratsu allani ollut, koska totta kai me oltiin treenattu kotosuomessa ihan urakalla (vaihtelevalla menestyksellä), mutten koskaan ollut sillä kilpaillut.
Tamma kyllä vaati hyviä hermoja, sillä se oli vähän ailahtelevainen huithaippeli, mutta siitä huolimatta olin kyllä tykästynyt siihen aika paljonkin - vaikkei se nyt Vilaa voittanutkaan.
Jos vain olisi ollut tarpeeksi rahaa pankkitilillä (ja vielä vähemmän järkeä minun päässä), olisin todennäköisesti lyönyt Isabellalle vaadittavat rahat tammasta kouraan ja ostanut sen itselleni, mutta eiii sitä sellaisia... Eihän?

Otin tavoitteeksi olla nolaamatta meitä ihan tyystin ja aika hyvin siinä tavoitteessa onnistuinkin! Oikeastaan paremmin kuin olin kuvitellut!
115cm radalta kolahteli puomeja maahan, koska otin turhia riskejä mahdollisimman nopea rata mielessäni, mutta 120 senttimetrin rata vedettiin läpi puhtaasti! Hitsi vie, että oli hyvä fiilis, vaikka aika olisi saanut olla huomattavasti nopeampi.
Kahdeksas sija ja valkoinen ruusuke!

Topics tagged under sommersolverv on Foorumi | Auburn Estate Norge
Hetki ennen kisaradalle menoa.


Luokka 4 - 115cm :: 33/55 (8vp , 71,30s.)
Luokka 5 - 120cm :: 08/55 (0vp , 88,83s,)
Topics tagged under sommersolverv on Foorumi | Auburn Estate 6ssv2021


#sommersolverv #kallansycamore
kirjoittaja Anton S.
lähetetty 13.07.21 14:35
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Tallipäiväkirja 2020-21
Vastaukset: 21
Luettu: 1079

Kilpailut ja tapahtumat muualla 2020-21

Kilpailukesä (ja kevät) 2021


European Sim-game Equestrian Tour

Este- ja kouluratsastuskilpailut Euroopassa, katso tapahtumasivu
🇳🇴 1. osakilpailu Norjassa 11.-14.3. (to-su)
🇬🇧 2. osakilpailu Skotlannissa 8.-11.4. (to-su)
🇬🇷 3. osakilpailu Kreikassa 6.-9.5. (to-su)
🇨🇿 4. osakilpailu Tsekissä 3.-6.6. (to-su)
🇲🇨 Finaali Monacossa 1.-4.7. (to-su)
Tarinoita kilpailusarjasta voit seurata tunnisteella #eurosimtour



Seppele Cup

🇫🇮 Kesän osakilpailu 18.-20.6.

The Four-Leaf Clover

🇫🇮 Kenttäkilpailut juhannuksen kunniaksi Ansamaassa 22.-25.6. #ansamaa

Paris SIM Jumping Week

🇫🇷 Kansainväliset estekilpailut (5-taso) 30.6.-4.7. Pariisissa. #parisjumpingweek

Sommersolverv 2021

🇳🇴 Koulu-, este- ja maastoestekilpailut yöttömän yön aikaan 9.-11.7. Mukana kenttäranking. #sommersolverv #shelyes

Valkia Masters (Summer)

🇫🇮 Koulu- ja estekilpailut Valkiassa 17.-18.7.



Power Jump

🇫🇮 Kilpailut Kallassa, Auburnin kartanon derbykentällä.
Aikataulu: kilpailut pe-la 30.-31.7., jatkot la-su. Kutsusivu
Kilpailusarjan tunniste Auburnin foorumilla (selaa myös aiempien vuosien tuotoksia!): #powerjump

kirjoittaja Isabella S.
lähetetty 24.02.21 13:58
 
Etsi: Kilpailut ja tapahtumat
Aihe: Kilpailut ja tapahtumat muualla 2020-21
Vastaukset: 1
Luettu: 176

More than meets the eye | Sarah R.

21.06.2020
#sommersolverv #shelyes
Kirjoitettu yhdessä Antonin ja Isabellan kanssa.


Valkoviini pyöri verkkaisesti pyöreän lasin reunoja pitkin, Sarahin katse pysyi tarkkaavaisesti Isabella Sokassa, joka keskusteli Sommersolverv-tapahtuman järjestäjien kanssa. Nainen seisoi ryhdikkäästi kesäisestä asustaan huolimatta, oli kuin joku olisi pujottanut tukevaa rautalankaa perijättären luiden ytimiin jo syntymästä.
“Miksiköhän se lähti tänne?” Sarah mumahti puoliääneen ja nosti viinilasin punatuille huulilleen. Niiden väri oli vain hieman kärsinyt vasta nautitusta illallisesta.
“Täh?” Anton havahtui mököttämispuuskastaan Sarahin äänen kuullessaan ja nosti katseensa tuijottamastaan kaljatuopista kaveriinsa.
“Kuka? Isabellako?” mies kysyi ravistellessaan pääkopastaan sen hetkellisen ankeuden sekä itsesäälin, minkä valtaan oli syönnin päälle antautunut. Pieleen menneet ratsastuskisat tympäisi, mutta eihän sille enää mitään voinut.
“Niin”, Sarah vastasi lyhyesti, siristi silmiään ja siirsi vasta sitten katseensa Antoniin. Mies näytti ehkä vähän surkealta, mutta sai silti pienen hymyn kaartumaan latinan suupieleen.
“Tai siis kun se ei ennen käynyt missään, ei vaikka olisi kuinka ollut sopivia luokkia ja nyt se yhtäkkiä käy kaikkialla. Onkohan niillä Amandan kanssa joku verkostoitumiskampanja menossa? Tai Isabellanhan se on hoidettava, kun Amanda on niin… lämmin”, Sarah naurahti. Viini oli tuonut hyvän olon, ihan yhtä lailla kuin hotellihuoneen pöydällä odottava sinipunavalkoinen voittoruusuke vaativasta luokasta.
“Niin, en mä tiiä. Kai sillä on ollu jotain muita kiireitä?” Anton kohautti harteitaan. Hän kun ei pahemmin ollut kiinnittänyt huomiota missä Sokat pyöri ja missä ei.
“Amanda on yhtä lämmin kuin mummon… jokin… Siperian talvipakkasilla”, mies vielä hörähti saaden Sarahin nauramaan ääneen.

“Miksi sua Isabellan menemiset noin mietityttää?” Anton kysäisi kulmat koholla. Kysymys sai Sarahin siirtämään painonsa tuolin selkänojaa vasten, katse kävi kuin houkuteltuna vaaleaverikössä ravintolan toisella puolella ennen palaamista takaisin Antonin kasvoihin.
“Kunhan mietin. Eipä täällä mitään muutakaan mietittävää taida olla”, nainen virnisti pienesti, melkein iskien Seljavaaralle leikkisästi silmää.
“Tai sulla taitaa olla”, Sarah jatkoi ja nyökkäsi vähän liian selkeästi tummaverisen Ansamaan omistajan suuntaan, paljon puhuva katse silmissään.
“Eikä oo”, Anton tuhahti nolostuneena ja nosti tuoppiaan.  “Ellei tätä kaljaa lasketa.”
Sanojensa päätteeksi mies hörppäsi kunnon kulauksen kaljastaan ja yritti olla katsomatta Majinán suuntaan. Ei kukaan voinut kieltää etteikö Majiná ollut kaunis, seksikäs ja mitä näitä ylistäviä sanoja olikaan, mutta nainen oli ensinnäkin varattu ja he olivat vain kavereita.
Tuosta ei tulis ikinä mitään” Anton kuitenkin myönsi nyökäten vähäeleisesti Ansamaan omistajan suuntaan ja huokaisi sitten erittäin syvään.
“Tai no mistäpä mun kohdalla tuliskaan…”

Sarahin tutkiva katse suuntautui sitten Antoniin, se yritti nähdä päivettyneen ihon uurteiden alle, tulkita huokaisun jälkiä miehen sinisissä silmissä.
“Mä tiedän, että tää on ehkä maailman kliseisin kysymys, mutta haluatko sä puhua siitä?” kevyt naurahdus piilotti taakseen aidon huolen ystävästä. Vaikka he olivat hairahtaneet samoihin lakanoihin kerran (jos toisenkin, mutta yhden ainoan kerran sillä tavalla) ja Anton oli ollut aidosti pelkkä laastari, se ei ollut poistanut heidän välistä ystävyyssuhdetta. Sarah oli aidon kiinnostunut miehen hyvinvoinnista, halusi tämä puhua siitä tai ei.
“Vai onko vastaus lisää kaljaa?” latinan toinen kulma kohosi suupielen lailla, odottaen kuitenkin mahdollista avautumista.
“Kalja parantaa aina. Ehkä… Ainakin hetkellisesti”, Anton ainakin yritti virnistää leveästi, mutta se hymy jäi vähän puolitiehen.
“Unohtuu sen avulla ainakin se, ettei mulla onnistu kisat ja vielä vähemmän naiskuviot”, mies tuhahti. Yksi asia oli varma: Kalja ei jättäisi tai unohtaisi Antonin olemassaoloa.

Sarah ei ollut saanut Antonia tanssimaan kanssaan livebändin tahdissa, mutta mies oli suostunut lähteä terassille, joka näytti toimivan tupakoitsijoiden kokoontumispaikkana. Nainen halusi nähdä suurten ikkunoiden takana avautuvan meren paremmin ja samalla haukata vähän happea. Tummansininen haalaripuku oli sama, jota Sarah oli käyttänyt viime vuoden Tie Tähtiin finaalijatkoilla ja sopi täydellisesti Sommersolvervin jatkoille.

Kaksikon luoviessa tietään juhlijoiden läpi kohti terassia, myrkyllisen siniset silmät lukittautuivat meripihkaisiin. Sarah hätkähti ensin, hän ei ollut tajunnut platinablondin eksyneen samalle suunnalle, mutta kovetti katseensa sitten.
“Inkeri”, Sarah tervehti nostaen samalla kylmän kohteliaan hymyn huulilleen. Blondin vieressä seisoi eksyneen näköinen italialainen mies, jonka elekieli ei huutanut seuralaista kovin selvästi. Sarah ei kuitenkaan voinut olla varma.
Tervehtimisen sijaan Inkeri tarttui miestä käsivarresta, mulkaisi Sarahia ja tämän takana kävellyttä Antonia myrkyllisen pistävästi ja marssi kaksikon ohitse takaisin juhlasalia kohti.

Anton tunnisti tuon “Inkerin” jostain, mutta ei saanut päähänsä että mistä.
Muttei häneltä jäänyt huomaamatta naisen myrkyllinen katse, minkä pahin terä oli hälvennyt Antonin kohdatessaan.
Sarahin jatkaessa matkaansa eteenpäin, Anton vilkaisi olkansa yli ja huomasi Inkerin seuralaisensa kera jumittaneen oviaukkoon tuijottamaan heitä.
“Ootko sä kussut ton tyypin muroihin vai mitä se mulkoilee?” Seljavaara supatti Sarahin korvaan.
“Inkerinkö?” naisen varmistus oli yhtä turha, kuin kysyisi kylän juopolta oliko se humalassa.
“Se on Robertin eksä”, Sarah lisäsi huultaan purren ja nojasi terassin kaidetta vasten ajatuksiinsa sotkeutuneena.
“Tai ainakin viimeisen tiedon mukaan ne ei ole enää yhdessä”, nainen lisäsi, koska hän ei ollut Robertista koskaan ihan varma. Nytkin se mokoma oli mennyt anomaan häneltä Merikannon numeron, koska aikoi yhtäkkiä astuttaa koulutammansa kenttähevosella. Kesken kisakauden.

"Ahhaaaa", Anton pureskeli hetken uutta tietoa, hörppäsi oluttaan ja siirteli katsettaan naisten välillä. Inkeri jatkoi mulkoiluaan eikä Anton voinut olla vilkuttamatta sille ilkikurisesti ennen kuin kääntyi Sarahin puoleen.
"Sarah… Ei kai sinulla ole jotain tekemistä niiden eron kanssa?" mies kysyi.
Jos asiat eivät olleet olleet niin sotkuisia koko Robert-aiheen pyörteissä, Sarah olisi katsonut ystäväänsä tyrmistyneenä ja ehkä tuhahtanut loukkaantuneena. Epävarma naurahdus kertoi ehkä sellaiselle ihmiselle ihan riittävästi, joka tunsi naisen, että hän ei ollut kuitenkaan ihan varma vastauksesta.

“Kai nyt aikuiset ihmiset osaavat oman suhteensa sotkea ihan itsekin”, Sarah vastasi diplomaattisesti, ihan kuin hän olisi itse osannut sotkea omansa. Vaikka nainen vannotti edelleen itselleen, että ihastuminen Robertiin ei ollut syy hänen ja Thomaksen eroon, se oli pelannut silti osansa kaikessa.
"Todellakin osaa", Anton murahti. Hänellä oli siitä ihan tarpeeksi omaakin kokemusta.
"Aattelin vain kun se katsoo sua niin kuin olisit tyyliin tappanut sen koiran…"

Supina kuitenkin hiipui, kun Isabella purjehti kaksikon seuraan.
“Kaksinko te täällä lymyätte?” perijätär kiusoitteli, muttei tarkoittanut olla ilkeä. Sen sijaan hän tarkasteli herkeämättä Sarahin ja Antonin katseiden suuntaa saadakseen selville, kenestä nämä olivat juuri puhuneet. Hän ei ollut kuullut sanoja, mutta kireät ilmeet kertoivat keskustelun olleen luonteeltaan... kiintoisa.
“Ei...ihan”, Sarah vastasi eikä voinut olla vilkaisematta vielä kerran Inkeriä ja sen seuralaista, jotka näyttivät häviävän sillä hetkellä takaisin juhliin.

“Tunnetteko Jemiinaa?” Isabella kysyi sitten, sillä oli juuri keskustellut naisen kanssa. “Jemiina vuokrasi Lefaa sen jälkeen kun myi oman kenttäponinsa. Ehdittekö käydä kartanolla samaan aikaan..?”
“Mä en ainakaan tunne”, Sarah paljasti, sillä nimi ei herättänyt mitään muistikuvia. Parhaiten nainen muisti Adelinan Lefan hoitajana ja sen lisäksi hän oli itse hoitanut ruunaa viimeisten kahden vuoden aikana melko paljon.
Antonkin vain pyöritteli päätään. Nimi kun ei sanonut miehelle yhtikäs mitään.
“Mitäs siitä?” Sarah kuitenkin kiinnostui tutkiessaan Isabellan huolellisesti meikattuja kasvoja.
“Ah, ei mitään kummempaa. Ajattelin vain tunnetteko.” Ilmeisesti he eivät olleet puhuneet ainakaan Jemiinasta.
“Ei mun aikana oo Lefalla ollu muita vuokraajia kuin Ade”, Anton mutisi ja saattoipa vähän punastuakin muistellessaan blondia. Jusun synttärit kun oli päättyneet miten oli…

“Aivan. Niinpä niin. Jemiina ehti sitten jo lähteä. Mutta tuttujahan täällä riittää muutenkin, eikö?” se oli tavallaan kysymys, mutta Isabella peitteli pahimman julkeutensa välinpitämättömään ilmeeseen ja juomansa siemailuun.
“On, ainakin seppeleläisiä ja tietysti hallavalaisia”, Sarah kommentoi ja yritti olla irvistämättä ensimmäisen kohteen kohdalla. Ei hänellä muita tallin porukkaa vastaan ollut mitään, mutta Inkerin pisteliäisyys pilasi kokonaisuuden melko vahvasti.
“Ja ansamaalaisia. Tai ainakin Majiná”, Anton mietiskel pitäen ilmeensä suhteellisen neutraalina.
“Pienet on piirit”, mies ennätti lisäämään ennen kuin keskittyi jälleen oluen juontiin.

“Niin, pienet tosiaan”, Isabella lausahti. Sarahin ilmeessä oli jotakin, mitä hän ei aivan tavoittanut. Todennäköisesti kyseessä oli asia, joka ei jälleen kerran kuulunut hänelle lainkaan, mutta joka silti tai juuri siksi kiinnosti. Oikeastaan oli varsin uutta, että hän ja Sarah ylipäätään viettivät aikaa samassa seurueessa. Ruotsissa heillä oli jo ollut jokseenkin normaalit välit, mutta sitä aiempia vapaa-ajan kohtaamisia olivat vaivaannuttaneet sekaantumiset samoihin miehiin. Uusimpana tällaisena oli ilmeisesti Aarnisuo, jonka heilastelu Sarahin kanssa oli yllättänyt Isabellan täysin, mutta ei ollut sitten kuitenkaan yllättänyt ollenkaan (heillä oli kaikesta päätellen hyvin samanlainen maku). Vaan onneksi tämä yhteys oli sentään vielä salaisuus. Kukaan ei tiennyt Isabellan ja Miken lyhyestä, hmm,  romanssista vuosia sitten. Ja hyvä niin.

Antonin tuoppi tyhjeni nopeasti, joten lisää oli saatava.
“Pitäiskö meidän käydä katsomassa se ihmeen discopuoli vai mikä se oli? Jos te haluatte tanssia, tai jotain..” Anton ehdotti.
“Minä en tanssi! Niin kännissä mä en tule olemaan tänä iltana”, blondi ennätti vielä jatkamaan.
Isabellakin havahtui ajatuksistaan, hymyili kohteliaasti.
“Enpä tiedä. Taidan pitäytyä seurustelussa. Stjärndahl näyttää vapautuneen. Hauskaa loppuiltaa! Muistakaa juoda vettä.” Ja niine hyvineen Isabella lipui kohti Salmaa, jonka kanssa oli tainnut rupatella viimeksi keväällä.

“Jotain kirkasta ainakin”, Sarah lupaili virnistellen ja tuuppasi sitten Antonia kylkeen tyrskähdellen jo hieman vapautuneemmin.
“Pidät mut sitten erossa kaikista haastetehtävistä, Seljavaara”, nainen vannotti vielä lähtiessään etsimään lisää alkoholia Anton vanavedessään.
“Ai, mä kun aattelin haastaa sut suuteloimaan niin Inkeriä kuin Isabellaakin”, blondi mies nauroi, saaden kiitokseksi kipakan nyrkin iskun olkapäähänsä.
“Tonto”, Sarah mumisi espanjaksi naurunsa välissä.

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 30.06.20 22:25
 
Etsi: Spin off
Aihe: More than meets the eye | Sarah R.
Vastaukset: 103
Luettu: 4803

Takaisin alkuun

Siirry: