Kellonaika on nyt 29.09.20 13:44

7 osumaa on löytynyt haulle 0

The Journal

12.05.2019


Hörpin kahvia äidin pöydän ääressä väsyneenä ja odotin, että pääsisimme Siljan ja Johannan kanssa lähtemään sairaalalle. Silja oli mennyt suihkuun, kun taas Johanna nautti aamukahvejaan tupakka huulessa parvekkeella.
Oli äitienpäivä ja todellakin toivoin, että tämä päivä olisi ollut aivan toisenlainen mitä se nyt oli.

Äidin tilassa oli näkynyt eilen pieniä positiivisia muutoksia, sillä hän oli aukonut illalla silmiään, mutta mitään kontaktia hän ei ollut meihin ottanut.
Heidi oli lähtenyt eilen takaisin Kallaan ja oli pistänyt minut lupaamaan, että ilmottaisin hänelle mikäli äidin tila muuttuisi suuntaan tai toiseen. Salaa olin toivonut, että nainen olisi jäänyt vielä toiseksikin yöksi, koska tuki oli tullut tarpeeseen. Olihan minulla täällä Silja ja Johanna myös, mutta kaikki kolme olivat enemmän tai vähemmän hajalla sillä hetkellä.

Olin soittanut Matildalle edellisenä iltana, mutta nainen oli kuulostanut niin kireältä puhelimessa, että päätin jättää Heidistä kertomisen vähän myöhemmäksi. Tiesin kyllä, että asiasta kertomisen lykkääminen varmaan vain pahentaisi tilannetta, sillä arvelin ettei Matilda tietoa Heidin vierailusta kovin hyvällä ottaisi. Siinäpä olisi sitten seuraava sotku selvitettäväksi, kunhan täältä Kallaan palaisin. Milloin se sitten ikinä olisikaan.

Kuulin Siljan puhuvan kylpyhuoneessa puhelimeensa ja pian sisko pelmahtikin keittiöön vähän outo ilme kasvoillaan. Ensimmäinen ajatus oli, että sairaalasta olisi soitettu ja kerrottu, ettei äiti jaksanut taistella ja tuntui kuin joku olisi lyönyt minua vatsaan nyrkillään.

"Sairaalasta soitettiin. Äiti on herännyt", Silja naurahti lopulta ja syöksyi halaamaan minua. Helpotus valtasi kehoni ja tuntui, kuin satojen kilojen paino harteilta olisi nostettu pois.
"Kaikki hyvin?" kysyin varovaisesti. Ei äidin herääminen välttämättä vielä mitään tarkottaisi... Lääkäri oli sanonut aikaisemmin, ettei vammojen laadusta täyttä varmuutta saisi ennen kuin Ritva heräisi.
"Ilmeisesti. Oli ensimmäisenä kysynyt, joko hänestä on mummo tullut", Silja naurahti enkä itsekään voinut olla hymyilemättä leveästi. Äiti joutuisi vielä sitä mummoksi tulemista odottelemaan muutaman kuukauden.

Äiti oli hereillä, kun me saavuimme sairaalaan. Äidin katseen ja hymyn nähtyäni en voinut muuta kuin hymyillä takaisin onnellisena ja varovaisesti halasin sairaalasängyssä makaavaa naista.
"Mikä olo?" Silja kysyi helpotus äänestä kuultaen ja istahti tuolille, jota oli kuluttanut tiistaista saakka.
"Kuin auton alle jääneellä", äiti pärskähti hiljaa. Ainakaan huono huumorintaju ei ollut onnettomuudessa hävinnyt mihinkään.
"Äiti..." sisko tuhahti silmiään pyöräyttäen. Johanna pureskeli huultaan pitääkseen pokkansa ja minuakin hieman nauratti, vaikkei tilanteessa vieläkään mitään hauskaa ollut.
"Noh, kuulema olen ottanut muutaman päivän torkut tässä. Toisesta korvasta lähtenyt kuulo eikä vasen käsi toimi ihan niin kuin pitäisi, mutta muuten ilmeisesti ihan hyvin voin. Kunhan tuo sydän ei enää rupeaisi kiukuttelemaan", äiti selitti tuskaisen kuuloisena.
"Kädestä vissiin saadaan vielä toimiva peli kuntoutuksen avulla."

"Pääasia, että olet hereillä ja hengissä", huokaisin. Siinä olisi ollut ainekset isompiinkin vammoihin, mutta jos pelkällä kuurolla korvalla ja jumittavalla kädellä tästä selvittiin, niin piti kyllä kiittää luojaa. Mikäli semmoinen oli oikeasti olemassa.
"Mikäpä sen pahan tappaisi. Eikä tässä nyt vielä ehdi kuolemaan, pitäähän minun tavata lapselapseni ennen kuin hautaan lähden."

kirjoittaja Jesse A.
lähetetty 12.05.19 17:01
 
Etsi: Spin off
Aihe: The Journal
Vastaukset: 56
Luettu: 1916

The Journal

07.05.2019


"Muista mitä se lääkäri sanoi. Rauhallisesti! Lepäät kun siltä tuntuu etkä rehki liikaa", huikkasin Heidille, kun tämä oli noussut ulos autostani kotipihallaan. "Ja muista ilmottautua sinne synnytysvalmennukseen!"
"Muistan kyllä", Heidi naurahti kurkatessaan vielä autoon ennen kuin sulki matkustajan puoleisen oven. "Nähdään."
Seurasin katseellani, kuinka nainen käveli ulko-ovelleen ja siitä sisälle taloonsa, ennen kuin peruutin pois pihatieltä ja lähdin ajamaan kotiin.

Olimme käyneet neuvolassa ihan perustarkastuksessa ja kaikki oli edelleen juuri niin kuin pitikin. Lapsi kasvoi kasvamistaan eikä ollut mitään syytä huoleen. Kunhan nyt Heidi vain muistaisi rauhoittua eikä rehkisi liikaa tallilla tai missään muuallakaan.
Olin hieman kohotellut kulmiani, kun nainen oli kertonut ostaneensa uuden hevosen. Kenttähevosen... Sopivasti sen jälkeen, kun kenttäratsastaja Lauri Merikanto oli ilmestynyt kuvioihin mukaan. Mutta asiahan ei minulle kuulunut sen enempää.
Mietin vain miten nainen aikoisi sovittaa työt, lisääntyvän hevosmäärän ja tulevan lapsiarjen. Minulla kun tuntui olevan kädet täynnä jo yhden hevosen kanssa töiden lisäksi. Toisaalta Heidillä olisi myös apukäsiä hevosten kanssa ja äitiysloma nyt "estäisi" työnteon.

Parkkipaikalle pysäköityäni katselin mukaan saatua ultrakuvaa hymyssä suin ja ihmettelin edelleen, kuinka joka kerta kuvia katsoessani tuntui niin omituisen hyvältä. Onnellisuuskin tuntui olevan jotenkin vähättelevä sana sille tunteelle.
Jos pelkät kuvat saivat tällaisen tunteen aikaiseksi, millaista se olisi kun saisin vauvan ensimmäistä kertaa syliini? Kolme kuukautta ja saisin vastauksen siihen.

Laskiessani avainnipun ja ultrakuvat keittiön pöydälle, puhelin alkoi soimaan hupparin taskussa.
"Sisko soittaa"
Kulmani kohosivat hieman yllättyneenä, sillä emme Siljan kanssa niin läheisiä sisaruksia oltu että olisimme pitäneet tiiviisti yhteyttä. Oli ehkä kahden käden sormin laskettavissa ne kerrat, kun sisko minulle oli soittanut. Whatsapp-viestejä kyllä laitoimme aina silloin tällöin.
Muistin kuitenkin, että Silja oli Johannan kanssa parhaillaan Oulussa äidin luona, joten arvelin äidin käskeneen soittaa minulle syystä tai toisesta.

"Äiti on sairaalassa... Jäi auton alle... Sydän pysähtyi matkalla sairaalaan... Hengissä, mutta tajuton. Ei tietoa milloin herää... Jos herää."
Siljan sanat tuntuivat hukkuvan päässäni kohisevan veren alle ja kesti hetki tajuta, mitä isosisko oli juuri kertonut. He olivat olleet kävelyllä ja äiti oli ensimmäisenä lähtenyt ylittämään suojatietä. Kohtalokkain seurauksin.

"Minä tulen sinne", ilmoitin. "Lähden heti."
Tiesinhän minä, että jotain sontaa olisi niskaan luvassa, koska minulla oli mennyt niin hyvin viime aikoina. Itsesäälissä rypeminen sai kuitenkin unohtua, sillä nyt ei ollut kyse minusta vaan äidistä.
Riensin makuuhuoneeseen ja nakkelin jotain vaatteita laukkuun yrittäen pitää itseni edes jotenkin kasassa sillä hetkellä. Tuntui kuin koko keho olisi tärissyt ja vatsassa oli inhottava tunne. Ahdisti ja pelotti.
Vaikkei äiti mikään maailman helpoin ihminen ollutkaan, oli hän kuitenkin minun äitini ja tietysti olin enemmän kuin huolissani sillä hetkellä.

Pirskatti yritti sulloutua laukkuun myös, mutta nostin elukan lattialle ja tajusin samalla, että kissoille sekä Sallille pitäisi saada jälleen kerran joku hoitaja. Töihinkin pitäisi ilmoittaa, että joutuisin lähtemään Ouluun heti.  
"Helvetti", ärähdin. Enhän minä edes tiennyt, kauanko olisin Oulussa. Istahdin hetkeksi sängyn laidalle ja yritin saada paniikkia hillittyä, jotta olisin saanut ajatukset kokoon edes hetkeksi.

Matilda. Matildalla oli avaimet minun asuntoon. Ja varmasti voisi käydä kissat hoitamassa. Toivottavasti...
Anton voisi huolehtia Sallista mikäli Matilda ei ehtisi.
"Kannattaakohan sun tuossa tilassa lähteä ajamaan?" Matilda kysyi huolestuneena kuultuaan minun sekavan selityksen äidistä, sairaalasta ja kissoista.
Hieroskelin otsaani turhautuneena. Matilda oli oikeassa: ei minusta välttämättä ollut auton rattiin siinä mielentilassa. En kuitenkaan osaisi keskittyä liikenteeseen kunnolla enkä halunnut joutua itse sairaalapedille ja vielä vähemmän halusin, että joku muu joutuisi sairaalaan minun takiani. Tai pahempaa...

Lento Helsingistä Ouluun olisi ollut nopeampi, mutta ilmeisesti en osannut kovin loogisesti ajatella sillä hetkellä, koska huomasin varaavani itselleni junalipun. Lähtö olisi jo puolen tunnin kuluttua, joten pääsisin nopeammin matkaan eikä tarvitsisi ajaa rautatieasemaa kauemmaksi.

Junaa odotellessa ehdin ilmoittamaan pomolle poissaolostani ja hän onneksi ymmärsi tilanteen. He huolehtisivat asiakastapaamisten siirtämisestä, joten minun ei tarvitsisi huolehtia mistään muusta kuin äidistäni. Voisin viipyä Oulussa niin kauan kuin tarve vaatisi.

Jyrsin jo muutenkin lyhyitä kynsiäni hermostuksissani. Mitä jos äiti ei heräisi?
Pyyhkäisin kämmenselällä silmäkulmaani ja nostin laukun maasta, sillä juna oli saapunut. Äidin oli pakko herätä.

kirjoittaja Jesse A.
lähetetty 07.05.19 22:26
 
Etsi: Spin off
Aihe: The Journal
Vastaukset: 56
Luettu: 1916

Asiahan ei minulle kuulu, mutta...

24.04.2019 Murronmaan keskustassa tai jossain sillä suunnilla #murronmaa
@Heidi N. ja Ritva Aro , suljettu
#ritvaaro

Ritvalla oli tylsää. Hän oli katsonut kaikki vanhat rästiin jääneet tv-ohjelmat erilaisten suoratoistopalveluiden kautta ja aloitellut uusiakin Jessen Netflixin avulla.
Hänen poikansa oli lähtenyt varhain sunnuntaiaamuna Lagosiin tyttöystävänsä kanssa ja Ritva oli jäänyt vahtimaan kolmea kissaa, joista ei pahemmin seuraa ollut. Pääasiassa kissat vain nukkuivat ja havahtuivat hereille, kun oli nälkä tai oli asiaa hiekkalaatikolle.

Ajatus tulevasta lapsenlapsesta kutkutti kovasti, vaikka ei hänkään ollut ihan tällaista kuvioo ollut ajatellutkaan, kun oli haaveillut omasta mummoteltavasta.
Mieleen muistui lauantai-iltana Heidin luona käyty keskustelu siitä, että hän ja hänen lapsenlasta odottava nainen lähtisivät etsimään Jessellekin vauvatarvikkeita. Sen ajatuksen siivittämänä Ritva hyppäsi autoon, jonka Jesse oli jättänyt äitinsä käytettäväksi ja suuntasi kohti Heidin kotitaloa.

Hän saattoi jo kuulla poikansa motkotukset siitä, kuinka olisi ollut suotavaa ensin soittaa Heidille, mutta eihän Ritvalla ollut edes Heidin puhelinnumeroa. Pelkkä osoite.
Sitä paitsi, Heidi ei ehtisi miettimään kymmentä erilaista tekosyytä, miksei voinut tulevan mummon kanssa lähteä Murronmaalle shoppailemaan mikäli Ritva ilmestyisi tämän oven taakse. Siis jos Heidi edes olisi kotona. Jos ei olisi, Ritva lähtisi yksin kiertelemään lastentarvikeliikkeitä.

Heidi oli kuitenkin kotona ja oli lähtenyt Ritvan mukaan Murronmaalle. Ihan niin kuin Aro olisi kieltävää vastausta hyväksynytkään...
"Saat neuvoa minulle, missä mitäkin liikkeitä on", Ritva ilmoitti, kun kaupunki lähestyi. Jessen autolla oli omituista ajaa, koska naisella ei ollut omaa eikä hän edes muistanut, milloin oli viimeksi auton ratissa ollut. Mutta kun sen ajamisen kerran oppi, niin sen kyllä osasi myöhemminkin.

Nainen vilkaisi Heidiä. Tässähän sitä samalla tutustuisi paremmin. Ja ehkä saisi tyydytettyä tiedonjanoakin, jota kyllä riitti...
kirjoittaja Jesse A.
lähetetty 23.04.19 22:34
 
Etsi: Arkisto 2019
Aihe: Asiahan ei minulle kuulu, mutta...
Vastaukset: 34
Luettu: 407

Mummottelua

20.04.2019 illalla Heidin luona
@Heidi N. ja Ritva mukaan, suljettu
#ritvaaro

"Muistat sitten käyttäytyä", Jesse puuskahti äidilleen, kun oli saanut parkkeerattua autonsa Heidin talon eteen.
"Ainahan minä käyttäydyn", Ritva hihkaisi iloisesti saaden poikansa vain pyöräyttämään silmiään epäuskoisena.

Ritva oli vaatinut saada tavata Heidin ennen kuin Jesse ja Matilda lähtisivät reissuun, joten välittämättä huomisen aikaisesta herätyksestä, oli tapaaminen sovittu lauantai-illaksi.
Jessen äiti oli kyllä sanonut, että voisi tavata Heidin viikollakin ilman Jesseä, mutta mies ei välttämättä halunnut päästää äitiään Heidin seuraan yksin. Ainakaan heti ensimmäisellä "virallisella" tapaamisella. Olivathan naiset jo kerran tavanneet Kaajapuroilla, mutta silloin Ritvalla ei ollut hajuakaan, kenen lasta Heidi odotti.

"Tämähän on ihan talo eikä mikään pieni asunto", Ritva höpötteli katsellessaan ympärilleen samalla, kun he kävelivät kohti ulko-ovea.
"Mahtuu lapsi jos toinenkin", nainen sanoi iloisesti ja tökkäsi poikaansa leikkistästi käsivarteen. Jesse ei sanonut mitään, painoi vain ovikelloa ja mietti, että  yksi lapsi saisi riittää hänelle. Vaikka Ritva olikin sanonut, että vauvakuume saattaisi iskeä uudelleen, kun lapsi olisi vähän kasvanut. Siihenkään Jesse ei ollut oikein osannut sanoa mitään, koska mitään vauvakuumetta hänellä  ei ole koskaan ollutkaan.

"No, mutta hei!" Ritva hihkaisi heti, kun ulko-ovi oli auennut. "Tapaamme jälleen."
kirjoittaja Jesse A.
lähetetty 19.04.19 12:29
 
Etsi: Arkisto 2019
Aihe: Mummottelua
Vastaukset: 30
Luettu: 396

The Journal

17.03.2019


Pysäytin autoni juna-aseman parkkipaikalle ja hymyilin äidille. Viikonloppu oli sujunut mutkattomasti, vaikka äiti ei aina sitä helpointa seuraa ollutkaan.
Äiti hymyili takaisin, mutta siristi sitten hieman silmiään, jonka jälkeen hymy katosi naisen kasvoilta.
"Joko sinä kerrot, mikä sinua on vaivannut koko tämän viikonlopun?" äiti kysyi saaden minut kurtistamaan kulmia hämmentyneenä.
"Kuinka niin?" puuskahdin hermostuneena. Olisihan minun pitänyt tietää, ettei äidinvaisto koskaan pettäisi. Ainakaan silloin, kun kyse oli Ritva Arosta.
"Tuntuu vain, että sinä salaat minulta jotain", äiti tokaisi ja tutki kasvojani haukan katseellaan.
Huokaisin syvään ja katselin  tuulilasin läpi edessä siintävää junarataa. En ollut saanut kerrotuksi äidille Heidistä missään välissä. Aina, kun oli ollut tilaisuus, olin jänistänyt viime hetkellä.

"No, ala kakistaa ulos. Juna tulee kohta", äiti komensi ja äänessä kuulsi jo pieni huolestuneisuus.
"Minusta tulee isä", sanoin tuskin kuuluvasti enkä uskaltanut edes vilkaista äitiä. Noin, nyt se oli sanottu.
"Mitä?" äiti kiljaisi niin, että varmaan koko Kalla raikui. "Tarkoitatko sinä että... Mikset sinä ole kertonut?"
Kohautin harteitani ja käänsin sitten katseen äitiin, joka näytti samaan aikaan niin ilahtuneena, pettyneeltä kuin hämmästyneeltä.
"Tuleeko minusta siis mummo? VIHDOIN!" äiti nauroi onnellisena ja rutisti minun käsivarttani. Äiti oli haaveillut lapsenlapsesta melkein siitä lähtien, kun minä täytin 18. Ja pitänyt huolen, että minä ja mahdolliset tyttökaverit niistä haaveista tiedettiin.
"Tulee", hymyilin varovaisesti. Äidistä tulisi isoäiti ja minusta isä.

"Miksen minä yhtään huomannut, että Matilda on raskaana?" äiti henkäisi. Tietenkin tämä oletti, että se olisi minun naisystäväni, joka odottaisi minun lasta.
"Onko se vasta niin alussa? Vastako saitte tietää? Herttinen! Sehän joi sitä viiniäkin perjantaina! Vastuutonta! Olisi voinut kieltäytyäkin! Siksikö se meni niin vaikeaksi, kun puhuin lapsenlapsista? Olisit voinut kertoa heti!"  äiti vaahtosi tuohtuneena ja annoin hänen päästää enimmät höyryt ulos, ennen kuin keskeytin äidin.

"Ei Matilda ole raskaana", sanoin ja irvistin vähän, sillä nyt se selittely vasta alkaisikin.
"En ymmärrä", äiti älähti. "Jesse! Et kai sinä ole mennyt pettämään Matildaa? En olisi sinusta koskaan uskonut!"
"EN!" ähkäisin huvittuneena, vaikka tilanteessa ei mitään hauskaa ollutkaan.
"No, mikset sinä sitten ala kertomaan, kuka on raskaana jos se ei kerran Matilda ole?"

Hymähdin ja nojauduin auton penkkiä vasten.
"Se Heidi, joka me tavattiin eilen", paljastin hetken hiljaisuuden jälkeen.
"No, se nyt kävi harvinaisen selväksi. Ei voinut olla huomaamatta", äiti tiuskaisi turhautuneena ennen kuin tajusi, mitä olin tarkoittanut mainittuani Heidin nimen.
"Siis mitä?! Olenko minä keskustellut tulevan lapsenlapseni äidin kanssa naamatusten raskaudesta ja sen lapsen isästä tietämättä, että se on mun oma poika, joka sen vauvan isä on? Ettekä sanoneet mitään!" äiti pälpätti hämmästyneenä. Hymyilin pahoittelevasti äidille. Siinäkin olisi ollut monta tilaisuutta kertoa, mutta meidän tuurin tietäen, paikalle olisi kuitenkin saapunut kaikki kaajapurolaiset kuulemaan uutisen.

Äiti muksautti minua pienellä nyrkillään hellästi olkapäähän.
"Selkään sietäisit saada!" äiti tyrskähti. "Molemmat! Heidi heti sen jälkeen, kun on synnyttänyt."
Hymyilin äidille leveästi ja kiitin hiljaa mielessäni, ettei äiti nyt ihan totaalisesti hermostunut, vaikka olin pimittänyt näinkin ison uutisen häneltä.

Äiti avasi turvavyön lukostaan ja katsahti sitten minuun suu mutrussa.
"Kai Matilda tietää?" nainen tivasi ja nyökkäsin vastaukseksi. Matilda oli ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa, jolle olin Heidin raskaudesta ylipäätänsä puhunut.
"Jesse... Eihän tässä nyt ole joku kolmiodraama takana? Olitko sinä Heidin kanssa ja petit sitten sitä Matildan kanssa? Jonka jälkeen vaihdoit naista?" äiti jatkoi uteluaan.
"Koska se jos mikä olisi melkoisen kusipäisesti tehty! Jättää nyt raskaana oleva tyttöystävä jonkun toisen takia. Luulisi, että olisin kasvattanut sinut vähän paremmin."
"Ei! Kukaan ei ole pettänyt ketään", puuskahdin. "Ei me Heidin kanssa missään vaiheessa oltu yhdessä. Me vain..."
"Panitte?" äiti töksäytti.
"Niin."

"Junasi tulee", sanoin, kun aseman kuulutus oli kantautunut autoon. Äiti nyökkäsi ja nousi ylös autosta. Tein samoin ja nappasin äidin matkalaukun takapenkiltä olalleni.
"Olisinhan minä voinut vielä jäädä muutamaksi päiväksi", äiti intoili.
"Ei sinun tarvitse. Minulla on ihan oikeasti kiireinen viikko töissä", vastasin. Se ei ollut valhe, vaikka niin olisi saattanut olettaa. Tietysti äiti olisi voinut siitäkin huolimatta olla luonani, mutta en uskaltanut ajatella, minkälaista "tuhoa" tämä saisi aikaan minun poissaollessani. Varsinkin nyt, kun tiesi tulevasta lapsenlapsestaan.

"Mutta olisin voinut tutustua paremmin siihen Heidiin sitten. Innan luonakaan ei käyty kahvilla", äiti päivitteli pettyneen oloisena.
"Sitten toisella kertaa", lupasin.
"Jos minä tulen pääsiäisenä? Kai sinulla on silloin pitkä vapaa?" äiti keksi junan pysähtyessä raiteille.
Nyökkäsin. Siihen olisi onneksi vielä kuukausi aikaa, joten niin Heidi, Matilda kuin Innakin ehtisivät valmistautumaan Ritva Aron seuraavaan vierailuun.

"Jatkossa kerrot nämä tämmöiset uutiset heti", äiti naureskeli halatessaan minua hyvästien merkiksi.
"Lupaan", tuhahdin. Tuskin ihan heti olisi luvassa samanlaisia uutisia.
"Kerro Heidille ja Matildalle terveisiä! Mummolta", äiti huikkasi vaunun ovelta onnellisen näköisenä. Nyökkäsin ja katselin, kuinka äiti katosi vaunun uumeniin.

kirjoittaja Jesse A.
lähetetty 17.03.19 20:31
 
Etsi: Spin off
Aihe: The Journal
Vastaukset: 56
Luettu: 1916

Tapaus nimeltä Ritva Aro

15.3.2019 @Jesse A.:n luona illalla tallireissun jälkeen, suljettu
#ritvaaro


Matilda oli päättänyt lähteä Jessen luo autolla, koska naisen hiukset olivat suihkun jäljiltä edelleen kosteat ja tätä väsytti. Tallireissu päivän päätteeksi ei olisi ollut pakollinen Zelian vapaapäivän takia, mutta nainen oli halunnut ratsastaa Sipsin vielä ennen tamman lähtöä Vernerin kisaratsuksi Ruotsiin. Parin viikon ajan Matilda keskittyisi vain Zeliaan, jolla menisi myös Laurin valmennukseen maanantaina aiemmin suunnittelemansa Sipsin sijaan.

Vaikka Matilda oli jo ehtinyt nähdä Jessen äidin Auburnissa, mutta se oli ollut hyvin nopea tilanne eikä violettihiuksinen nainen tuntenut oloaan kovin rennoksi soittaessaan ovikelloa. Ainakaan tallilla Ritva Aroksi esittäytynyt nainen ei ollut torpannut Matildaa ensinäkemältä ja jopa kutsunut iltapalalle - ja yöksi. Sen ajatuksen Matilda työnsi nopeasti pois päästään, eikä ollut lainkaan varma, olisiko yökyläily tuoreen miesystävän äidin punkatessa saman katon alla kovin miellyttävä ajatus.

"Moi", Matilda huikkasi hiljaa päästyään sisälle. Ritvaa ei näkynyt, joten nainen saattoi luoda Jesseen merkitsevän katseen ja kurottautua suukottamaan tätä nopeasti. Kissat ilmestyivät eteiseen huutamaan ja siinä vaiheessa, kun Matilda riisui takkiaan, yksi puski naisen jalkaa vasten kuin edellisestä vierailusta olisi päivien sijaan kulunut viikkoja.

Kenkien riisumisen jälkeen Matildalla ei ollut enää vaihtoehtoja. Nainen väänsi kasvoilleen jännittyneen hymyn kävellessään keittiöön kohtaamaan Ritvan, joka oli ilmoittanut haluavansa tutustua nättiin miniäehdokkaaseensa.
kirjoittaja Matilda T.
lähetetty 16.03.19 14:29
 
Etsi: Arkisto 2019
Aihe: Tapaus nimeltä Ritva Aro
Vastaukset: 31
Luettu: 374

Sallin päiväkirja

15.03.2019

Ritva Aro oli saapunut Kallaan varhain tänä aamuna ja päivä oli mennyt lähinnä kotona kuulumisia vaihdellen. Äiti oli innostunut kuultuaan, että Innakin asui ihan lähellä ja vaati, että meidän pitäisi käydä Paakkasen luona vähintään kahvilla. Tiedä sitten, kuinka nopeasti Inna häipyisi esimerkiksi naapurikuntaan tai -maahan kuultuaan, että äiti halusi kahvitella tämän kanssa.

Tietysti äitiä oli kiinnostanut eniten Matilda ja vaivoin olin saanut pidettyä äidin asuntoni sisällä, kun olin mennyt möläyttämään Matildan työpaikan ja tiedon siitä, että naisystäväni oli ollut sillä hetkellä töissä.
"Oltaisiinhan me voitu mennä yllättämään sen sinun Matildasi!" äiti oli intoillut. Olin kuitenkin selittänyt jotain mahdollisista työkiireistä ja siitä, että paremmin ehtisivät Matildan kanssa tutustumaan, kun nainen ei olisi siellä tiskin takana.
Oikeasti olin lähinnä ajatellut Matildan hermoja, sillä R-kioskilla harvemmin hirveästi kiireitä oli ja nainen tuskin olisi arvostanut, jos olisimme ilmoittamatta ilmestyneet sinne.

Niinpä me olimme istuneet minun luona ja illalla sitten lähdetty Kaajapuroille. Äiti oli halunnut nähdä Matildan lisäksi niin Sallin kuin tallin, missä minun hevonen majaili.
"Kauheen myöhään se teidän maneesivuoro", äiti päivitteli, kun olin pysäköinyt autoni Kaajapurojen pihamaalle.
"Mm, niin on, mutta ei se näin perjantai-iltaisin haittaa. Varsinkaan kun täällä tuota maneesia ei edes ole", lausahdin sammuttaessani auton. Vilkaisin vänkärin paikalla istuvaa äitiä, joka kuikuili uteliaana tuulilasin läpi näkymiä. Huonoin tuloksin, sillä vaikka päivät olivatkin pidentyneet jo, ei enää seitsemän jälkeen illalla tahtonut eteensä nähdä.
"Ei oo kovin iso talli. Pienempi kuin Vaahterapolku", äiti tuumasi kömpiessään ulos autosta. "Mutta ihan viihtyisän näköinen."

Äidin jäädessä pyörimään talliin, kävin hakemassa Sallin sisälle, silläkin uhalla että äiti törmäisi johonkin tallilaiseen. Äiti sai lyhyessäkin ajassa pakat aika sekaisin jutuillaan.
"Sieltähän se Salli tulee", äiti hihkaisi iloisesti, kun pääsin ruunikon kanssa talliin. "Oliko jo ikävä minua?"
"Harjaa sinä se, niin minä voin käydä kiinnittämässä sillä välin kuljetuskopin autoon ja viedä varusteet sinne", totesin kun äiti oli unohtunut silittelemään tammaani siinä käytävällä. Vaikka äiti ei koskaan ollut pahemmin hevosihmisiä ollut, kyllä se niiden kanssa toimeen tuli.
"Juuri sanoin Sallille, että on kiva, kun sinä oot löytänyt elämääsi toisenkin naisen sen lisäksi", äiti ilmoitti, kun palasin talliin. "Ajattelin sinun ihan erakoituvan kotiisi niiden kissojen kanssa."
Pyörittelin päätäni huvittuneena. Erakoituminen ja pelkästään Salliin sekä töihin keskittyminen oli kyllä ollut suunnitelmissa, kun Kallaan muutin...

Auburniin päästyämme äiti huokaisi syvään silkasta hämmästyksestä.
"Mikset sinä Sallia tänne tuonut? Tämähän on upea paikka!" äiti päivitteli. Auburn oli upea, ei sitä kukaan kieltäisi. Mutta sillä hetkellä, kun Mila oli ilmoittanut Vaahterapolun sulkevan ovensa ja kaikkien pitäisi häipyä sieltä, ei siinä hirveästi ehtinyt miettimään, mihin hevosensa veisi. Vaikka olinkin ehtinyt valmistautumaan muuttoon huomattavasti kauemmin kuin jotkut muut.
Enkä nyt tarkoita, että Kaajapurojen tallissa jotain vikaa olisi. Ei todellakaan ollut. Se oli juuri sopiva minulle ja Sallille, koska ei me tarvittu mahtavia treenimahdollisuuksia maneeseineen ja hyvinhoidetuine kenttineen, sillä ei me mitään himokisaajia oltu. Minulle riitti se, että Sallilla oli katto päänsä päällä.

Olin tammatallin suojissa saanut laitettua Sallille varusteet niskaan ja jättänyt sen äidin hellään huomaan siksi aikaa, kun olin käynyt kasaamassa maneesiin pari estettä treenejä varten.
"Odota sinä tuolla", komensin äitiä nyökäten kohti katsomoa sen jälkeen, kun me kaikki kolme olimme päässeet maneesiin saakka.  Äiti oli, ihme kyllä, totellut mukisematta.

Nousin reippaasti Sallin selkään ja alkuverryttelyjen jälkeen päästiin itse asiaan.
Kuten aina, minun hermoilu äidin läsnäolosta ja siitä, että äiti ja Matilda tapaisivat, heijastui myös Salliin. Se kyllä keksi jos jonkinmoista temppuilua ja oli suoranainen ihme, etten minä lentänyt alas satulasta. Eikä yksikään puomi tipahtanut alas saakka, vaikka jokaisen esteen kohdalla kaviot niitä hipaisivat.
Näillä treeneillä meidän ei kannattaisi jatkossakaan odottaa kummoisempia sijoitukisa cup-luokissa.

"Sillähän oli energiaa", äiti päivitteli, kun olin laskeutunut Sallin selästä ja ojentanut ohjat naiselle olkiani kohauttaen.
"Niin", mutisin ja ryhdyin sitten keräilemään esteitä pois vilkuillen niin Sallia ja äitiä kuin maneesin ovea siltä varalta, että joku muukin olisi tullut maneesivuorolle. Mutta ketään ei näkynyt. Olisi voinut luulla, että edes joku kaajapurolainen olisi maneesivuorolle tullut...

Nostin lastaussillan ylös ja lukitsin sen. Äiti seisoi vieressä ja pälätti niitä näitä, niin kuin aina. Pyörittelin silmiäni tämän jutuille ja vilkaisin sitten olkani yli. Näin tutun hahmon kävelevän autolleen. Violeteista hiuksista ei voinut erehtyä.
"Odota siinä", komensin jälleen kerrän äitiä  ja harpoin sitten nopeasti Matildan luo ennen kuin tämä ehtisi karkaamaan mihinkään.
"Hei", tervehdin Matildaa, joka oli juuri nousemaisillaan autoonsa.
"Ai, moi", Matilda hymyili hieman. "En huomannut sua ollenkaan."
Naisen katse käväisi jossain selkäni takana ja pieni hymy katosi tämän kasvoilta: "Tai siis teitä."
Kurkkasin olkani yli ja huomasin äidin seuranneen minua. Käänsin katseeni takaisin Matildaan ja irvistin pahoittelevasti.
"No, mutta hei!" äiti tervehti Matildaa ja katsoi meitä vuoron perään.
"Minähän pyysin odottamaan autolla", muistutin äitiä hieroen takaraivoani turhautuneena. Äiti vain heilautti kättään ja katseli sitten Matildaa pää kallellaan.
"Tämä taitaa olla se Matilda?" äiti keksi.
"Joo", me molemmat puuskahdettiin ja vähän väkinäisen esittäytymisen jälkeen äiti tuuppasi minua kylkeen.
"Nätti miniäehdokas", äiti virnisti. Nytkö se jo alkoi?
"Tuletko sinäkin Jessen luo? Voin tehdä jotain iltapalaa. Käytiin tänään Jessen kanssa kaupassa, joten on vaikka ja mitä tarjottavaa. En tiedä millä pyhällä hengellä tuo poika on elänyt, kun jääkaappi oli melkein tyhjä kun minä tulin. Mutta eipä ole enää", äiti puhua pulpattti ja tiesin, ettei tämä hyväksyisi Matildalta kieltävää vastausta.
Nainen vieressäni vilkaisi minua hieman vaivaantuneen näköisenä.
"Mun pitäisi kyllä käydä kotona vaihtamassa vaatteet", Matilda mutisi.
"No, mutta tuut sen jälkeen! Pitäähän meidän viedä tuo Salli sinne Kaajapadoille. Kello on kyllä jo paljon, mutta eikös sinullakin ollut vapaa viikonloppu? Jesse puhui jotain sellaista. Istutaan iltaa ja tutustutaan! Yöksikin voit jäädä. Tuskin olisi ensimmäinen kerta, heh, kyllä minä nämä jutut tiedän."

"Anteeksi", mutisin hiljaa Matildalle, joka oli hieman vastahakoisesti vastannut myöntävästi iltapalakutsuun ja äiti oli lähtenyt sitten autolle tyytyväisesti hymyillen.
"Semmosta", Matilda hymähti. "Noh, me kai sitten nähdään vähän myöhemmin."
"Jesse! Ala tulla! Minun pitää ehtiä tehdä se ruoka vielä!" äiti kailotti auton luota niin, että varmaan koko tienoo raikui. Pyöräytin jälleen kerran silmiäni, hymyilin Matildalle pahoittelevasti ja hipaisin tämän kättä.
"Nähdään", huokaisin.

kirjoittaja Jesse A.
lähetetty 16.03.19 10:29
 
Etsi: Päiväkirja-arkisto
Aihe: Sallin päiväkirja
Vastaukset: 40
Luettu: 1755

Takaisin alkuun

Siirry: