Kellonaika on nyt 30.09.20 22:31

2 osumaa on löytynyt haulle 0

No damsel in distress | Ava

Kesä 2020 #rossieventers #raapaleet

"Ei helvetti", kiroilin laskeuduttuani tummanrautiaan orin selästä alas. Mun kalliiden saappaiden  pohjeosan vaalennut nahka irvisti toisesta saappaasta rumasti, paljastaen mustat KL:n ratsastussukat. Mick nauroi ääneen oman ratsunsa selästä ja mulkaisin sitä pahasti.
"Sä oot kirjaimellisesti ratsastanut sun saappaat puhki, hulvatonta", mies nauroi kahta kamalammin. Mua ei naurattanut, koska muistin vieläkin miten paljon ne oli maksaneet.

"Nathaniel on mulle velkaa uudet saappaat", päätin sillä hetkellä ja Mick nauroi uudelleen, melkein pyllähtäen ruohikolle laskeutuessaan kimonsa selästä.
"Onnea vaan yritykseen", se virnuili ja näytin sille kieltä. Rossin rahoilla mun palkka maksettiin ja ilmeisesti nyt mun pitäisi sijoittaa ne rahat uusiin ratsastussaappaisiin.
Kiva.



Mä en tiedä keskittyikö Rossi enemmän naisten takapuoliin vai omiin hevosiinsa, mutta Power Jumpeissa ei miehen keskittymiskyky ollut selvästi ihan kohdillaan. Tai hevosissahan se vika oli, erityisesti mun hoidokkien kohdalla. Iitun ja Domdomin kohdalla laitoin syyn hoitajan piikkiin, kun Emmy oli väkipakolla änkenyt meidän mukaan toiseksi kisahoitajaksi.
Mun vastuulla olivat Nemo, Geyzer ja Nemesis, joista Nemo oli ehdottomasti parhaiten linjoilla. Se sijottui heti Isabellan jälkeen luokan toiseksi Masters-luokassa ja kvaalasi itsensä sunnuntain finaaliin.

Hyvänä kisahoitajana tietenkin huolehdin, että kiukkuisella pomollani oli aina edessään täysi lasi juotavaa - ainakin siihen asti, että se oli tarpeeksi humalassa. Siitä tuli humalassa melko rento tyyppi.



Kesän kohokohtiin kuului ehdottomasti tapaus Martin. Mä olin törmännyt siihen kenttäkisoissa, ihan kirjaimellisesti. Oli ollut aika pienestä kiinni, ettei me molemmat oltu sateen liukastaman nurmikentän pohjalla ja mä olin huomannut niiden sinisten silmien alla, ettei se olisi haitannut niin kamalasti.

Martinin isä oli joku hevosvaikuttaja Saksassa, mutta ihan aidosti mua kiinnosti enemmän sen saksalaispainoitteinen englanti, kuin mitä sanoja se käytti. Niiden kisojen jälkeen Nathaniel oli pyöritellyt mulle silmiään ja todennut, että teini-ihastukset eivät sopineet sen työntekijöille. Mä olin todennut, että mä en ollut enää mikään teini (enpä) ja että mistä ihastumisista se oikein houruili. Kunhan arvostin ihmiskomeutta bruneten heppapojan muodossa.



"Montako sä tänään ratsastit?" Gemma kysyi, kun rojahdin sen viereen niiden mökin sohvalle. Kuuman suihkun jälkeen mua väsytti ihan hitokseen enemmän.
"En mä tiedä. Sekosin laskuissa kuudennen jälkeen", vastasin ja yritin oikoa näköäni häiriseviä tekoripsiäni paremmin. Emmy oli saanut ebolan tai noron tai jonkun ja se oli majottautunut meidän mökin vessaan eilisestä asti. Mä olin siirtynyt yökylään Gemman ja Charlotten luokse.

"Me meinattiin lähteä keskustaan yksille, tuutteko mukaan?" Mick ilmestyi koputtamatta ulko-ovesta Dan vanavedessään.
"Joo!" Gemma huudahti ja repi mut puoliväkisin ylös sohvalta. En ollut ihan varma tiesikö ne, että olin vielä alaikäinen, mutta ketään se ei tuntunut ainakaan kiinnostavan.



"Martin!" mä henkäisin vähän liian yllättyneenä ja melkein leimahdin punaiseksi. Onneksi vain melkein.
"Ava, hei", poika tervehti virnuillen ja vähän ajattelematta halasin sitä lyhyesti. Oli sekin parempi, kuin hämmentyneen löysä kädenpuristus.
"Mitä sä täällä teet?" kysyin. Mä olin juuri puunannut kolme nuorta hevosta esittelykuntoon, kun niitä oltiin tulossa koeratsastamaan hevosvälittäjän toimesta.

Sitten näin kypärän sen kädessä ja tajusin miksi se oli halannut takaisin vain toisella kädellään.
"Aaaa", mä tajusin ja hymyilin vähän vinosti. Martin näytti ryhdistäytyvän vähän ja katsoi mun ohitseni.
"Se kimo on erityinen", lausahdin hiljaisella äänellä ennen, kun väistin pomoni tieltä. Vein yksi kerrallaan nuoret kentälle Martinin ratsastettavaksi.



Kuka olisi arvannut, että Nathaniel olikin ollut oikeassa?

Ainakin se itse, jos siltä olisi kysynyt.

Mun vatsanpohjaa kipristeli, kun tunnistin tallitöiden vahvistaman selän ihmisjoukon keskeltä. Oli melkein, kuin se olisi aavistellut mun katsovan sitä, tummat hiukset heilahtaen se kääntyi ympäri. Mua ilahdutti vaarallisen paljon sen kasvoille noussut hymy, johon olin näiden viikkojen ajan jo ehtinyt tottua.
"Hei", tervehdin ja pysähdyin sinisten silmien alle elokuvateatterin edessä. Martin kumartui lähemmäksi ja painoi lyhyen suudelman mun huulille ja saatoin vaikka vannoa, että mun sisuskalut heittivät voltin jos toisenkin.
"Hei", poika tervehti takaisin ja virnisti vähäsen.

Onneksi niiden hevoskokeilureissu Belgiassa olikin jatkunut odotettua pidempään.
kirjoittaja Ava P.
lähetetty 10.09.20 15:04
 
Etsi: Spin off
Aihe: No damsel in distress | Ava
Vastaukset: 8
Luettu: 497

Pontson päiväkirja

Grattata
[raapaisu]


Venerdì 26.6.2020

Vernerin valmennus oli peruttu, sillä Kalla CUP:n estekilpailut olivat tänään. Se oli hirveän harmi, sillä juuri Verkku antoi mun kokeilla Pontson kanssa kaikkein eniten. Sitä ei haitannut, jos me välillä mentiin hieman holtittomasti.

Verkku oli viestitellyt, että mun kannattaisi tehdä joku rento ja valmisteleva jumppailu aamupäivällä valkan sijaan. Rataa ei kuulemma enää kannattanut hinkata, ja mä olin ajatellut totella. Vaan Pontuspa ei antanut kiinni. Se hiihteli laitumen perimmässä nurkassa, siellä kilsojen päässä, jonne mä olin porkkanat hyppysissäni ja hiki päässä laahustanut. Merda!!

Eli, ei jumppailtu valmistavaa treeniä. Sen sijaan heitin poniani yhdellä porkkanalla ja syötin loput Leeville ja Banskulle, niille about ainoille järkeville hevosotuksille sillä halvatun oriruunapoikien sekopäisellä laitumella.


Vaikka me ei Pontuksen kanssa eilen valmistauduttu, niin kisasin itse esteet. Mielummin olisin hypännyt Pontuksella, ori olisi ollut niin paljon pientä ja siroa tammaa uskottavampi ratsu tulevan pro-urani kannalta. Mutta, yhtä kaikki, olin niin sanotusti hyvissä kilpatunnelmissa.

Pontuksen kalastaminen oli jälleen raskain etappi. Hiippailin laitumelle sarastuksen aikaan ja toin mukanani jos mitäkin herkkuja ja ruoka-annoksia – TURHAAN. Kököttelin laitumella useamman tunnin, Pontson pysytellessä riimunnarun kantaman ulottumattomissa. Ja sitten. Nita, Minka ja Inna tulivat hakemaan ratsujaan, ja Pontus yksinkertaisesti lipui vanavedessä. Meinasin kuolla hermostuneen-patoutuneen-helpottuneeseen nauruuni.

Verkka sujui tahmeasti mutta sujui, ja radalla Pontus syttyi ja LIITELI. Neljäs sija ja meidän parhaat prosentit helposta beestä!! Ja noin vain kaikki tottettelemattomuudet oli anteeksi annettu. Pontus oli maailman paras poni.

Martedì 30.6.2020
#merikantovalmentaa

Kisamenestyksen jälkeistä humua kesti aikansa. Käytännössä se tarkoitti sitä, että kohauttelin vain olkiani ja pulikoitsin kesäpäiväjatkoilla vähät välittäen siitä, että Pontus oli päättänyt ottaa omaa lomaa eikä nyt vaan antanut kiinni. Valmennuspäivänä oli kuitenkin tosi kyseessä; varsinkin, kun olin etukäteen ohjelmasta tiirannut, että tänään signore antaisi luvan hypätä. Päättäväisyyteni tavoitti Pontuksenkin ja pyydystys sujui verraten helposti.

Kävi kuitenkin niin, että hypyt olivat pienoinen pettymys. “Esteet” oli lähestulkoon kaivettu maahan, valkku pakotti ravilähestymisiin ja kaikenlaisiin voltteihin ennen ja jälkeen esteen. Silloin oli käytännössä mahdoton kaahata! Treeni kehitti (muka) kontrollia (tylsää!), mutta silti  Pontus kompuroi omiin jalkoihinsa ja onnistui teilaamaan minimaalisimmatkin esteet. Me suoriuduttiin niin kertakaikkisen surkeasti, että suunnittelin ilmoittavani Pontuksen johonkin työhevosten kilpoihin. Lanaajana se olisi varmasti luonnonlahjakkuus.

tottelemattomat #raapaleet
110 / 115 / 118 sanaa
kirjoittaja Vivienne B.
lähetetty 17.07.20 13:33
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Pontson päiväkirja
Vastaukset: 14
Luettu: 690

Takaisin alkuun

Siirry: