Kellonaika on nyt 30.09.20 0:22

5 osumaa on löytynyt haulle 0

Yhtenä iltana | Rasmus A.

Huonoa tuuria
18. joulukuuta: Rasmuksen joulukuu 15/24 #purtsinpuurojuhla #jusmus

Vaikka mä en todellakaan ollut mikään puurojuhlaihminen, täytyi myöntää että Purtsilasta tuli joulutalkoiden myötä ihan tunnelmallinen. Porukalla me saatiin siivottua, tehdä pientä elämää helpottavaa remppaa ja koristeltua ihan vain muutamassa tunnissa. Satulahuoneeseen ilmaantui jopa viimeisen päälle koristeltu joulukuusi, joka oli överimpi kuin meillä kotona oli kertaakaan kahdenkymmenenneljän vuoden aikana ollut.

Mä sain tehtäväksi poistaa hämähäkinseittejä kaikkialta minne harjoineni yletin, ja Josefina liittyi mun seuraan saatuaan valmiiksi jonkun tärkeän koristeluhomman. Me huiskittiin harjoilla katonrajaa, pimeitä nurkkia ja vähän toisiammekin, ja kun me oltiin enemmän tai vähemmän valmiit, mä vedin Josefinan lähelle ja kiersin käteni sen ympärille; harja kaatui kolisten maahan.

”Tiesithän että mä olen täällä vain sun takia”, mä sanoin. ”Eihän mulla ole täällä hevosta.”
”No, ihana kun tulit”, Josefina hymyilee ja kurottautuu lähemmäs. Me vaihdetaan lyhyt ja kevyt suudelma, JA juuri sen lyhyen suudelman aikana mun äiti (jonka mä en edes tiennyt ehtineen koko talkoisiin) paukkaa nurkan takaa suoraan meidän eteen.

”Hups!” se sanoo ja naurahtaa. ”Anteeksi, ei ollut tarkoitus tunkeilla.”
”Ai, hei, Jaana”, Josefina vastaa vienosti ja on kevyesti punastunut.
”Joo, mepäs tästä”, mä jatkan kaikkea muuta kuin vienosti punastuneena ja vedän Josefinan mukanani.

Onneksi meillä oli sentään hevoset eri talleilla, enkä mä koskaan käynyt äidin kanssa yhtä aikaa Purstilassa, niin mun ei tarvitsisi törmätä siihen vastaavanlaisissa merkeissä enää esim. ikinä. Tai pikemminkin – sen ei tarvinnut törmätä meihin. Mä uskoin vakaasti, että jotkut asiat oli tarkoitus pitää yksityisinä.

Melkein voittajia
18. joulukuuta: Rasmuksen joulukuu 16/24 #purtsinpuurojuhla

Puurojuhlan paras osuus oli ehdottomasti maastoretki, jonne mä sain ratsukseni Pikin. Josefina oli kysynyt, kumman mä haluaisin lainaan, ja mä olin vastannut Pikin. Mä epäilin, että Josefina olisi ehkä itsekin mennyt mieluummin sillä kuin Grannilla, mutta no – mä halusin kovasti päästä testaamaan Pikkumustaa pitkän tauon jälkeen enkä taas toisaalta ollut yhtään varma, sovittiinko mä ja Granni toisillemme.

Mukana oli sekalainen seurakunta purtsilaisia hevosia ratsastajineen, ja aika sekalaiseksi maastolenkki osoittautuikin. Kolme hevosta heitti kuskinsa tantereeseen ja yksi niistä hevosista oli Harry, ja kun selvisi ettei ketään sattunut sen kummemmin, mä en jaksanut olla kovin harmissani Robertin putoamisesta. Jotenkin musta tuntui että se suhtautui muhun kylmäkiskoisesti, vaikka eihän me varsinaisesti tunnettu ja oli mahdollista, että se oli vaan ujo.

Oli miten oli, laukkakilpailu me kuitenkin otettiin. Piki oli pieneksi ja nuoreksi hevoseksi yllättävän kovassa kunnossa, ja vaikka se oli kiltti tamma, se meinasi suorastaan lähteä lapasesta. Mä yritin pysyä itse mahdollisimman hyvässä tasapainossa ja annoin sen mennä. Se jätti heittämälle taakseen Grannin, Harryn ja muutkin, mutta Lovea se ei saanut karistettua kannoiltaan. Verneri Kaajapuro ratsasti oriinsa ensin rinnalle ja lopulta ohi Pikin hyvästä alkuspurtista huolimatta, ja vaikka voitto ei meiltä kauaksi jäänyt, meni se kuitenkin selvästi Lovelle.

Kivan isäoriin äiti ja Inna olivat yhteisomistusvarsalleen valinneet, mä mietin enkä ollut yhtään niin harmissani häviöstä kuin olisin ehkä muuten ollut. Mä kiitin Pikiä hyvästä työstä ja myöhemmin Josefinaa hevoslainasta. Se oli tehnyt Pikin kanssa hyvää työtä ja mä olin varma, että tammasta tulisi vielä jotain suurta.
kirjoittaja Rasmus A.
lähetetty 18.12.19 22:07
 
Etsi: Spin off
Aihe: Yhtenä iltana | Rasmus A.
Vastaukset: 53
Luettu: 2434

Inkan päiväkirja

18.12.2019

#purtsinpuurojuhla

Muutenkin ahtaassa satulahuoneessa oli vieläkin tiiviimpi tunnelma kuin normaalisti sinne kannetun joulukuusen sekä innokkaiden koristelijoiden takia, mutta se ei tuntunut ainakaan sillä hetkellä häiritsevän ketään.
Solmin yhden pallon katkenneen narun päät yhteen ja ojensin koristeen Innalle, joka ripusti pallon kuusen oksalle. Stinakin siinä sähelsi omiaan ja naureskeli, kuinka olivat Jannan kanssa yllättäneet Tiinan ja Pekan läheisissä tunnelmissa. Jannaa se ei näyttänyt naurattavan, mutta Stinaa kyllä senkin edestä.

Tuntui samaan aikaan niin oudolta kuin mukavaltakin nähdä Kaajapurojen tallissa niin paljon ihmisiä samaan aikaan. Olin jo niin tottunut siihen, että yleensä siellä sai olla kaikessa rauhassa ja keskustelut muiden tallilaisten kanssa rajottui lähinnä tervehdyksiin sekä väkinäisesti vaihdettuihin kuulumisiin.
Mutta nyt taisivat olla kaikki paikalla ja tunnelma oli rennon jouluinen. Jopa minulla.
Voisin jopa sanoa, että nyt minulla oli ensimmäistä kertaa ihan oikeasti kotoisa olo tallilla, vaikka olinhan minä siellä jo yli vuoden kulkenut.

Jos jotain Vaahterapolun ajoilta kaipasin, niin ne oli juurikin tällaiset koko talliporukan "kokoontumiset" talkoineen ja yhteisine maastoretkineen. Monet suursiivoukset olimme tehneet porukalla, maalailleet niin tallin seiniä kuin tarhojen aitojakin ja sen jälkeen syöty hyvin (ja ehkä vähän juotukin). Puhumattakaan niistä lukuisista maastolenkeistä, mitkä kattoivat myös yön yli kestäneet vaelluksen tapaiset telttamajoituksineen.
Täällä tuntui porukka vain pyörivän niissä omissa kuplissaan treeni- sekä kisakalentereita tuijotellen. Enkä kiellä, ettenkö itse olisi ihan samanlainen...

Treenikalenteria pitäisi kyllä täytellä ja ennen kaikkea löytää se valmentaja.
Inkan kanssa nämä ensimmäiset päivät olivat menneet sellaiseen tutustumiseen. Maastoonkaan ei oltu vielä ehditty, mutta tänään lähdettiin sinne suurella porukalla.
Jos allani olisi ollut Salli, olisin ehkä löytänyt itsenikin sieltä lumesta muutaman muun tavoin, sillä tamma todennäköisesti olisi vetänyt kierroksia muiden hevosten ryhdyttyä pelleilemään.
Mutta Inka ei. Toki silläkin vauhtia jaloista löytyi, mutta ei nyt aivan revennyt liitoksistaan kuitenkaan. Se oli kyllä kaikin puolin järkevä ratsu nuoresta iästä huolimatta... Kunhan ei nyt alkaisi ottamaan mallia tallin muista ei-niin-leppoisista hevosista.
Vitsi.

Lumen tuoman "raikkauden", hyvän fiiliksen ja päivänvalon takia en olisi vielä halunnut palata tallille, päätin kiertää vähän pidempää reittiä takaisin tallille. Samalla ehkä saisin vähän käryä siitä, miten Inka käyttäyisi maastossa kun olisimme aivan kaksistaan.
Huikkasin kyllä porukalle, että tulisin vähän myöhemmin perästä, mutta en tiedä kuuliko kukaan. Kiia ja Robert kyllä vilkaisivat suuntaani, kun käänsin Inkan toiselle polulle.
Pidemmällä lenkillä välttäisin myös pahimman ns. ruuhka-ajan. Tallikäytävällä kun varmasti tulisi olemaan ahdasta siellä pyörivien ihmisten ja hevosten takia.

"Tuutko säkin sinne sen Aliisan jatkoille?" Stina kysyi, kun olin tekemässä lähtöä kotiin. Kuulema salaiset jatkot pidettäisiin Aliisan luona.
"En. Lähden kotiin lämmittämään saunan ja hautaudun illaksi sohvalle", sanoin pudistettuani tomerasti päätäni.
"Hitto susta on tullut tylsä", Stina huokaisi. "En kehtaa mennä sinne yksin."

Tuhahdin ja vilkaisin naisen olan yli nähtyäni punaisen pään vilahtavan tallin ovista ulos.
"Pitää mennä", mutisin pahoittelevasti ja säntäsin sitten Kiian perään.
"Kiia, odota!" huutelin naiselle, joka oli jo ennättänyt autolleen. Olin Inkan kanssa kaksistaan metsässä tarpoessani miettinyt lähiseudun valmentajia ja muistanut, että Kiia kulki Murronmaalla Torun kanssa valmentautumassa. Ehkä hän voisi jotenkin auttaa tässä valmentaja-asiassa?
kirjoittaja Jesse A.
lähetetty 18.12.19 21:10
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Inkan päiväkirja
Vastaukset: 26
Luettu: 906

Grannin päiväkirja

Mitä tapahtui maastoretkellä?
18. joulukuuta 2019
Äänestykseen perustuva kooste Purtsilan puurojuhlan porukkamaastosta.

#purtsinpuurojuhla
>> Lue kooste talkoista, puurojuhlasta ja jatkoilta

Matkaan lähti seitsemän ratsukkoa. Levottomimpana kaikista pörisi Kiian Toru, mutta eipä Seppokaan kovin mallikelpoisesti käyttäytynyt. Vipinää hännän alla oli myös ryhmäulkoilusta häkeltyneellä Harrylla, innostuneella Pikillä ja porukkaa johtavalla Lovella.

Kun ratsukkoletka saavuttaa ihanan laukkapellon, sen laitaan on jo kerennyt kokoontua melkoinen määrä väkeä. Osa on tullut vain uteliaana katselemaan, toisilla on ihan kamerat mukanaan. Kaajapurojen pyytämänä virallisena kameramiehenä on paikalla Jesse Kaajapuro, ja myös Nita Merisalo on tiennyt tulla ulkoiluttamaan kameraansa. Inna Paakkanen ja Janna Kaajapuro kannustavat suosikkejaan ja videoivat hankiralleja. Väenpaljous herättää naapurin isännän uteliaisuuden, ja hänkin liittyy katselijoiden joukkoon. Mutta huomasiko kukaan, että itse joulupukki oli paikalla myös??

Pellolla alkaa tapahtua. Hangesta itsensä löytää yli puolet ratsastajista!! Toru yllättää Kiian, mistä Seppo saa syyn sikailla ja viskata Avan tantereeseen, mitä Harry säikähtää ja sitten putoaa Robert, ja kukaan ei kai kaiken sen hälinän keskellä kerkeä nähdä, miksi Jusu paiskautuu Grannin selästä.

Vammautumisilta vältytään ja päästään itse asiaan, eli tietenkin laukkakilpailuun! Sen voittavat Verneri ja Love, mutta hyvin tiukan vastuksen antavat Rasmus ja Piki. Vähän matkan päässä kannoilla seuraavat Kiia ja Toru. Surkein häviäjä on (ei kenenkään yllätykseksi) Ava, mutta paikallaolijat arvelevat huomanneensa harmistuksen rahtusia myös tiukasti kakkoseksi jääneen Rasmuksen ja ei ollenkaan niin tiukasti häntäpäähän jääneen Robertin eleissä (vai juiliikohan Robertilla vaan häntäluu putoamisen jäljiltä). Tiettävästi Jessen ja Inkan erkaantuminen muusta porukasta paluumatkalla ei johdu häviämisen harmista: kuka tietää, minne ratsukon tie vei ja miksi he palaavat tallin pihaan eri aikaan kuin muut?

Topics tagged under purtsinpuurojuhla on Foorumi | Auburn Estate Jouluralli
Päätyvätköhän Jesse Kaajapuron vauhdikkaat hankirallikuvat Purtsien viralliseen valokuva-albumiin?

Haluatko kuvan esille?
>> Kuvan voi laittaa esille hevosen päiväkirjaan tai hahmon spinnariin, jos kirjoittaa kylkiäisiksi jotakin puurojuhlaan liittyvää.
kirjoittaja Jusu R.
lähetetty 17.12.19 10:04
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Grannin päiväkirja
Vastaukset: 150
Luettu: 9880

Tallipäiväkirja

Purtsilan puurojuhla

18. joulukuuta 2019
Äänestykseen perustuva kooste Purtsilan puurojuhlapäivästä. Tasatilanteissa samaa toimintaa toteuttivat useammat hahmot.

#purtsinpuurojuhla

Mitä tapahtui talkoissa ja puurojuhlassa?

Monenlaisia talkoohommia, kuten perusteellista joulusiivousta ja Kaajapuron Pekan (jo muutenkin ahtaaseen satulahuoneeseen) tuoman joulukuusen koristelua saatiin tehdä Tiina Kaajapuron iloista hyräilyä kuunnelleen. Saattoipa laulua vähän luikahtaa  Paakkasen Innankin huulilta.
Jouluvaloja ripustelemassa (tai toimintaa ohjailemassa) olivat ainakin Verneri Kaajapuro, Stina Elola, Hanne Rosten, Robert Harrington, Sasu Ruusu ja Ava Pulkkanen. Näistä tikapuilta takalistolleen lätsähti Hanne-parka.
Ava Pulkkasen mielestä oli huutava vääryys, ettei kukaan ottanut hänen ideaansa mistelinoksasta tosissaan, paitsi häntä äänekkäästi tukeva Stina Elola sekä lojaalina ystävänä kannatuksensa vaisusti hymähtävä Janna Kaajapuro.

Mistelinoksia tai ei, rakkautta oli tietenkin ilmassa, onhan joulu lämminhenkinen juhla! Janna Kaajapuron suureksi riemuksi ("Very Happy") hän yhytti vanhempansa Pekka ja Tiina Kaajapuron hempeilemästä kantaessaan Stina Elolan kanssa suurta joulukoristelaatikkoa satulahuoneeseen, jotta kuusen koristelu voitaisiin aloittaa. Siellähän oli  jo aloitettu jotakin IHAN MUUTA.
Lemmekkäät yllätykset eivät päättyneet tähän. Kukapa sen toivotumpi henkilö törmäämään paikalle kesken Jusu Rosengårdin ja Rasmus Alsilan hellän hetken, kuin Kisseään rapsuttelemaan saapuva jälkimmäisen kuhertelijan äiti Jaana Alsila? Niin.

Mantelin kanssa saattoi käydä jokin sekaannus. Ehkä niitä lipsahti pataan useampi, tai sitten joku tai jotkut kolmesta väitetystä mantelin löytäjästä valehteli. Kenellä teistä on puhdas omatunto, Hanne Rosten, Heidi Näyhö ja Jesse Aro? Kuka valehteli joulumantelista? Se tietää huonoja lahjoja!!!

Kuokkavieraana paikalla hengaili ainakin Aliisa Huru aika äkämystyneenä siitä, ettei häntä oltu kutsuttu vaikka hän niin hellästi Grannia välillä hoivaileekin. Lisäksi juhlaväki väitti nähneensä ainakin vilahduksen Märta Merenheimoa ja Isabella Sokkaa.

Muita merkittäviä tapahtumia:
- Kissa kaataa joulukuusen (mikä kissa??)
- Kaajapuroille luovutetaan seremoniallisesti näyttävästi paketoitu uusi ilmoitustaulu muinoin satulahuoneen ovesta tipahtaessaan rikkoutuneen entisen tilalle.
- Ava kertoo kaikille miten hyvältä Robert näytti Verkun punaisissa ratsastushousuissa.
- Aliisa lupaa järjestää SALAISET jatkot.

Mitä tapahtui maastoretkellä?

>> Katso Grannin päiväkirja

Mitä tapahtui jatkoilla?

- Tieto Aliisan järjestämistä SALAISISTA jatkoista leviää Kallan joka kolkkaan ja juhlat leviävät käsiin.
>> Lue tarina (Aliisan spin off).
- Jatkoille tilataan sikana pitsaa, mutta niiden toimituksessa kestää niin kauan että puolet juhlijoista on ehtinyt poistua.
kirjoittaja Jusu R.
lähetetty 17.12.19 10:03
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Tallipäiväkirja
Vastaukset: 7
Luettu: 580

Ihan pakko kertoo | Aliisa Huru

Puurojuhlan jälkeen

18. joulukuuta 2019. Aliisa kuokkii Purtsilan puurojuhlilla ja järjestää SALAISET jatkot. Tieto Aliisan järjestämistä SALAISISTA jatkoista leviää Kallan joka kolkkaan ja juhlat leviävät käsiin.
#purtsinpuurojuhla


Tietysti oli hyvä idea järjestää juhlat. Juhlista pitivät kaikki. Aliisa Huru järjesti erityisen hyviä hippoja ja pippaloita, eikä ollut suurikaan ihme, että niistä myös kuulivat ihan kaikki, ja sitten kaikki saapuivat.

Voi jummijammi. Oli siinäkin kohtalon ivaa: mennä ensin itse kuokkimaan Purtsilan puurojuhlaan, järjestää hetken mielijohteesta niiden SALAISET jatkot ja saada riesakseen airueellinen kuokkavieraita. Robertille Aliisa esitti kaiken olevan hallinnassa. Ei ollut hyvä juttu, jos kämppis pääsi jyvälle siitä, ettei tässä mennyt mikään suunnitelmien mukaisesti. Ah, Aliisan elämäntarina. Koko aikuisikänsä ja varmaan jo aika kauan aiemminkin se oli vakuuttanut kaikille, että kaaos, jota sen elämäksi kutsuttiin, oli täydellisen hallittu.

No ei ollut. Yleensä kontrollinpuute ei juuri stressannut Hurua, mutta nyt - nyt kyllä - nyt kyllä tässä oli aivan liikaa hallitsemattomia muuttujia ja ihmisiä, joita se ei tuntenut!

Sitä paitsi Robert kyseli liikaa.
“Niin siis ketä noi on”, se saattoi sanoa ja osoittaa jotakin porukkaa, joka oli pesiytynyt johonkin heidän asuntonsa nurkkaan.
“No ne on, kyl sä tiiät, kamuja”, Aliisa saattoi vastata ja huiskauttaa huolettomasti kättään, mutta voi jukra, että se olikin kaikkea muuta kuin huoleton, sillä eihän se itse tiennyt keitä ne kyl-sä-tiiät-kamut oikein olivat. Se ei kuitenkaan voinut mennä kyselemään, sillä Robert oli liian läsnä ja saattaisi tajuta tilanteen.

“Onko toi joku sun matkaopaskaveri”, sanoi Robert seuraavaksi ja mutisi kuulleensa sen puhuneen jostakin ulkomaista, kun Aliisa oli ensin ehtinyt pudistella vimmatusti päätään, ja sitten Aliisan piti pyörtää kieltävä vastauksensa vauhdilla, niin hyvä selitys se oli.
“Eikun siis joo, tietenkin on, se oli siellä Negombossa”, Aliisa luritteli ja toivoi pyhästi, ettei Robert keksisi kysyä tyypiltä, miten se viihtyi Sri Lankassa. “Mutta ei se mikään kaveri oo. Enempi semmonen, tiätkö, velvollisuus.”

Hermojaan rauhoittaakseen Aliisa paukkasi parvekkeelle. Onneksi siellä oli Verneri Kaajapuro, niin, ja oli Innakin, mutta Vernerin näkemisestä Aliisa erityisesti ilahtui, sillä…
“... sano että sulla on tupakkaa, Verkkuli hyvä. Pe-las-ta mun päivä.”

Pariskunta hätkähti, ehkä Aliisa keskeytti jotakin. Innan katseessa välkähti jotakin ja Vernerin elekielessä oli jotakin, mutta Aliisa ei tavoittanut kummankaan tunneilmaisun sävyä. Eipä sillä: Aliisa oli niin pirun kierroksilla, ettei välittänyt tulkitakaan. Ihan sama.

“Möhöm”, Verneri suurin piirtein mölähti ojentaessaan taskusta esiin taiottua askia Aliisalle.
Inna katsahti miestä, askia ja Aliisaa.
“Kaikki hyvin?” se kysyi terävänäköisenä.
“Mulla? IHANASTI”, huokaisi Aliisa. “Paitsi ei oo. Mä en tunne ihan noita kaikkia. Jollekin mä jo sanoin että voisi kalppia mäelle, mutta sitten mä luulin että se lähti mutta kohta se kävelikin jo kylppäristä takaisin geimeihin. Ttuku ei ne mua usko.”
“Ai, onko siellä siis jotakin kutsumattomia vieraita”, Inna jatkoi tiedusteluaan.
“On.”
“Paljonko?”
“Öö, about puolet.”
“Eivätkä lähde kun pyydät?”
“Niin, ei, vaikka en mä kauhean kovaäänisesti oo kehdannut pyytää, kun toi, öö, Robert ei tiiä etten mä tunne niitä. Emmä haluakaan että se tietää, tai kun, niin, eihän se ikinä suostu enää mihinkään kemuihin jos heti ekat jo meni aivan persvihkoon.”

Verneri yskähti vähäsen, Inna näytti mietteliäältä. Aliisa odotti aikuismaisempien aikuisten läksyttävän hänet teinimäisestä bilemokasta.

Sen sijaan Inna kuitenkin kävi viekkaan näköiseksi, ja pian seuraava ehdotus oli musiikkia Aliisan korville.

“No jos mä harhautan sitä Robertia vähäsen. Että se tulee vaikka tänne parvekkeelle, mä keksin jonkun syyn, ja sitten te heitätte jengiä vaivihkaa pihalle sillä välin. Verneri, autat Aliisaa.”
“Oi, joo, tosi hyvä, kyllä alkaa uskoa kun saan portsarikorston sanojeni painoksi”, Aliisa riemastui ja nyki jo Verneriä pikkusormesta kohti parvekkeen ovea. Huru tumppasi vasta aloitellun tupakkansa ja ilmoitti: “Mä komennan sen Robertin Inna tänne, ja kyselet siltä Harrysta ja Seppeleestä ja Masterseista niin se on hetken aikaa kiinni tässä. Ja me, Verneri hyvä, aletaan viskellä jengiä pihalle niin maan perkeleen tehokkaasti, että.”

Niin tehtiin.
kirjoittaja Aliisa H.
lähetetty 17.12.19 10:02
 
Etsi: Spin off
Aihe: Ihan pakko kertoo | Aliisa Huru
Vastaukset: 15
Luettu: 888

Takaisin alkuun

Siirry: