Kellonaika on nyt 20.01.22 7:25

9 osumaa on löytynyt haulle 0

Esteetöntä - tai sitten ei | Lotta Alavuo

9. Painajainen

Istahdin hiljaisuuden vallitessa samanlaiselle nojatuolille, joka oli omassa hotellihuoneessanikin. Huone oli hyvin samanlainen kuin omani.
– So what happened, if I can ask?
- I don’t really care talking about that. I believe that it must stay as one of my mysteries for now.
Mieleeni nousi se, kuinka hän oli puhunut minusta ja minun mysteereistäni aikaisemmin illalla.
- I see. Another mystery to solve. What makes you sad now? Mies kysyi ja istahti puolittain avatulle vuoteelle.
- I miss someone.
- Oh. Someone who has place in your heart? Tell me about him.
Jonas taputti sänkyä vierellään, joten nousin ja laskin laukkuni pikkuruiselle pöydälle. Istahdin sängyn laidalle, sillä tiesin todennäköisesti tarvitsevan lohduttavaa olkapäätä.
- It’s her. And she works at stable where my horse lives. Anna is so nice girl not like many others. She can stay at her cousins’ estate. I’m glad that she is nothing like her cousins, Amanda and Isabella Sokka. We don’t date but, I can feel that there is some chemistry between us…
Sanani hukkuivat nyyhkytyksiini. Jonas oli kietonut kätensä ympärilleni lohduttavasti ja halasi minua nyt tiukemmin. Hän tuntui tapailevan sanoja, mutta ei löytänyt mitään sopivaa, joten tyydyin lohduttavaan halaukseen.

Itku tuntui keräävän voimaansa vain lisää etsiessään sitä kaikkea, minkä vuoksi itkeä, eikä loppua tuntunut olevan. Makasin nyt Jonaksen käsivarsilla. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen en enää nyyhkyttänyt, mutta silmäluomeni olivat raskaat ja olin toden totta väsynyt pitkästä päivästä. Kuulin puoliunissani Jonaksen sanovan:
– Did you say Amanda Sokka?
En vastannut miehen kysymykseen vaan annoin itseni tuudittautua uneen. Uneen josta heräsin kiljuen.

Heräsin todellisuuteen ja kuulin Jonaksen huolestuneen äänen. Päässäni pyöri muisto unesta, joka oli ollut juomien, salaisuuksien ja juorujen täyteinen. Kulissini olivat romahtaneet, kaikkien huulilla liikkui vain se, kuka todella olin, kuinka olin petkuttanut kaikkia nämä vuodet. Pian hahmotin valojen sammuneen huoneesta, vain pieni pöytälamppu valaisi seiniä. Jonas kyseli painajaisestani, mutten kyennyt kertomaan sanaakaan. Tärisin vuoteessa ja pelkäsin nukahtaa uudestaan.

Mutta uusi uni saapui. Täydellinen syyspäivä mukavan raikkaassa säässä oli kuin tehty maastossa ratsastamiseen. Olin jutellut Jonathanin ja Annan kanssa, olisimme yhdessä menossa maastoon, heidän vain piti käydä tarkastamassa jotakin kauimmaisilta tarhoilta. Avasin tallin oven. Mustis seisoi levottomana omassa karsinassaan. Rauhoittelin sitä ja lähdin satulahuoneeseen hakemaan varusteita. Jonkin takia minulla kesti kauan, etsin ehkä Epin suojia, en kyennyt hahmottamaan tilannetta. Oven avatessani tunsin kuumuuden ihollani. Talli oli ilmiliekeissä. Mustis kiljui hädissään karsinassaan, jonka seinämiä tuli nuoli sisään ravinnokseen. En kyennyt lähestymään oria, mutta tiputin silti kantamukseni ja yritin avata ovea. Jokin tarttui minuun ja kiskoi minua ulos palavasta tallista. Taistelin vastaan, mutta minua poispäin vetävä voima oli paljon suurempi. Näin kuinka upea ori lyyhistyi karsinaansa ja kiljui viimeisillä voimilla tulen niellessä sitä ravinnokseen.

Heräsin taas huutaen. Tällä kertaa olin nopeammin todellisuudessa. Jonas taas kyseli unestani ja nyt jopa kykenin selittämään piinaavan painajaisen rakkaan hevoseni menettämisestä. Mies kietoi minut lohduttavaan syleilyynsä, mikä toi mieleeni Annan luona viettämäni yön. Nyt minä vain olin se, josta pidettiin huolta. Uni kuitenkin tarttui minuun pian. Uni, joka tuuditti minut seuraavaan karmaisevaan painajaiseen.
#perjantai13 #tallipalaa
kirjoittaja Lotta A.
lähetetty 13.10.17 0:20
 
Etsi: Spinn off -arkisto
Aihe: Esteetöntä - tai sitten ei | Lotta Alavuo
Vastaukset: 17
Luettu: 753

Esteetöntä - tai sitten ei | Lotta Alavuo

8. Kutsu

Mielessäni jo suunnittelin, miten toimia seuraavan kerran, kun siihen maailmaan palaisin. Riisuin mekkoni ja jätin sen roikkumaan vaatekaapin oveen. Hotellihuoneen oven alitse työnnetty lappu kiinnitti huomioni, joten poimin sen, mutten avannut sitä. Luin vain sen päälle kirjoitetun sanan: ”Charlotta”. Minua ei väsyttänyt, joten riisuin vielä sukkahousuni ja etsin matkalaukusta mukavaa päälle puettavaa. Valitsin mustat, paksut legginsit sekä mustan, löysä mutta mukavan neuleen, jonka alle valkkasin topin. Tilasin huonepalvelusta teetä ja istuin sievälle tuolille tuijottamaan ikkunasta pimeänä piirtyviin kaupungin rakennuksiin.

Ei mennyt kauaa, kun oveen koputettiin ja ilmoitettiin, että huonepalvelun tilaukseni oli valmis. Sain myös ilmoituksen, että palvelu olisi enää käytössä vain puolisen tuntia tänä iltana. Hymyilin ja vastaanotin pienen tarjottimen, jolla odotti kupillinen höyryävää teetä ja muuta asiaan kuuluvaa. Laskin tarjottimen varovaisesti pöydälle ja silmäni osuivat lappuun, jonka olin jo melkein unohtanut. Nautin teeni melkein loppuun, ennen kuin nostin paperin pöydältä. Kääntelin sitä hetken kädessäni ennen taitoksen avaamista. Paperi oli vain tyhjää valkoista paperia, kuin tulostuspaperi, mutta tunsin sen lävitse, kuinka sisäpuolelle oli kirjoitettu jotain.

Avasin paperin ja luin tekstin useampaan otteeseen:
”Dear Charlotta. I saw you at the hallway and got worried. I wanted to make sure that you are alright. Would you come to see me in my room, so I can be sure of your well-being?

Jonas.”

Lisäksi viestiin oli kirjoitettu hotellihuoneen numero, jossa arvelin hänen majoittuvan. Pohdin päätöstäni pitkään. Mies oli liuennut paikalta kuin tuhka tuuleen ja oli tuskin luonut silmäystäkään enää minuun sen jälkeen. Mutta kuitenkin hänet käytävässä nähdessäni olin nähnyt hänen katseessaan huolta, joten päätin nousta pehmustetulta tuolilta. Asetin kupin takaisin asetille ja keräsin kaiken tarvitsemani pieneen, arkiseen olkalaukkuun.

Saatuani mukavat kengät jalkaan astuin ovesta tyhjään käytävään ja vilkaisin huoneiden ovia ympärilläni, jotta tietäisin, minne mennä. Jonaksen huone ei ollut kovin kaukana omastani ja hetken keräsin rohkeutta koputtaa oveen. Kuulin sisältä liikehdintää ja pian ovi tultiin avaamaan. Jonas oli yksin, en tiennyt, miten hän oli hankkiutunut eroon seuralaisistaan, mutta olin asiasta kovin tyytyväinen.
- Oh. Nice to see you. Come in.
Mies näytti komealta, toki ei enää yhtä huolitellulta kuin baarissa, vaatteetkin olivat vaihtuneet. Silti hän oli jotenkin vielä vetovoimaisempi. Sydäntäni pisti ajatuksen johdosta ja olin vähällä purskahtaa itkuun uudestaan. Jonas näki ilmeeni ja varovaisesti ohjasi minut sisälle huoneeseen sulkien oven perässään.

#perjantai13
kirjoittaja Lotta A.
lähetetty 13.10.17 0:06
 
Etsi: Spinn off -arkisto
Aihe: Esteetöntä - tai sitten ei | Lotta Alavuo
Vastaukset: 17
Luettu: 753

Esteetöntä - tai sitten ei | Lotta Alavuo

7. Pelko

Ulkona sain lisää uteliaita katseita osakseni. Tunsin kyynelten pyrkivän silmiini. Kävelin päättäväisesti kohti paikkaa, jossa autokuski ja auto odottivat sovitusti, kuten aina. Kuljettaja yritti kysyä pomosta, mutta vaiensin hänet käden heilautuksella. Käskin hänen vain viedä minut suorinta tietä hotellille. Taistelin koko matkan ajan kyyneliä vastaan. Mutta silti hiljaisessa yössä matka tuntui liian pitkältä.

Hotellille saapuessani olin jo saanut muutaman kyyneleen kasvoilleni. Jouduin taas keräämään itseni kasaan ja katsomaan peilistä, että näytin edes siedettävältä. Meikkini oli siedettävä ja hiukset laskeutuivat kauniista, joten nousin ulos autosta kuivattuani kyyneleet. Kylmä ja kova ilme kasvoillani kävelin sisään hotelliin. Aulasta näkyi pieneen baariin, jonka asiakkaat tuskin kiinnittivät huomiota minuun. Vastaanottovirkailija toivotti minut tervetulleeksi takaisin. Kykenin vain nyökkäämään mekaanisesti. Hissimatka tuntui ikuisuudelta. En antanut ajatusteni herpaantua päämäärästäni.

Pitkä matka hissiltä huoneen ovelle minun täytyi vielä kävellä pää pystyssä, ylpeänä, vahvana naisena, vaikka ketään ei näkynyt missään. Vapisevin käsin syötin avainkortin lukijaan. Kuulin kuinka käytävän päässä hissin ovet avautuvat. Naurava seurue saapui. Katseeni kohtasi tunnistamani silmäpari. Kyynel vierähti poskelleni ja käänsin katseeni takaisin oveen, joka avautui lukituksestaan. Yhdellä askeleella olin sisällä huoneessa. Suojassa muiden katseilta, olin vapaa romahtamaan.

Riisuin mustat saapikkaat jaloistani ja jätin lojumaan pitkin hotellihuoneen lattiaa. Kyyneleet täyttivät kasvoni, jalkojani särki. Itkien otin meikkipussini avonaisesta matkalaukusta suuntasin marmorilaatoin koristeltuun kylpyhuoneeseen. Jätin pussin marmoritasolle ja rojahdin lattialle istumaan. Hautasin kädet kasvoihini ja annoin kaiken pahan tulla ulos.

Mitä olinkaan mennyt tekemään? Olinko nyt tuhonnut koko kuvan, jonka olin tarkoin ja harkitusti maalannut kulissiksi ympärilleni? Oliko suojamuurini nyt tuhottu? Oliko Tommi kertonut kaikille, että olin vain pienipalkkainen tyttö, joka pääsi huvittelemaan vain pomonsa siivellä? Minua pelotti, mutta samalla sisälläni kytevä uteliaisuus heräsi taas liekkeihin. Minun täytyisi saada tietää asiasta tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin. Olin nyt kuitenkin pelon murtama. Jostain keräsin itselleni rohkeutta ja irrotin tarkasti asetellut hiuspinnit hiuksistani. Olin kuin sumussa, kun harjasin hiukseni ja pesin kasvoni tummasta iltameikistä. En välittänyt hotellihuoneen ovelta kuuluvista koputuksista ja huhuiluista, jotka lakkasivat aikanaan.

#perjantai13
kirjoittaja Lotta A.
lähetetty 12.10.17 23:01
 
Etsi: Spinn off -arkisto
Aihe: Esteetöntä - tai sitten ei | Lotta Alavuo
Vastaukset: 17
Luettu: 753

Esteetöntä - tai sitten ei | Lotta Alavuo

6. Virhe

Sanattomana käännyin hitaasti ympäri pidellen yhä lasia kädessäni. Mies oli jo hieman iäkkäämpi, kaljamahaa kerryttänyt sijoittaja. Tiesin hänet erittäin hyvin, mutta haistoin myös viinan hänen hengityksestään. Se ei ollut mitään uutta, ei mitään erikoista hänen kohdallaan.
– Hei Charlotte, mukava nähdä sinut pitkästä aikaa, mies oli kohtelias.
– Oi Tommi, en kuvitellut, että edelleen kävisit täällä, vastasin naurahtaen.
– Milloin minä muka lopettaisin? Onhan täällä silmäniloa joka suunnassa, minne katseensa kääntää.
Tommi kuului ehdottomasti listalla olevien henkilöiden joukkoon. Koskaan en ollut häntä nähnyt jonottamassa niin kutsuttujen tulokkaiden seurassa.
– Toivottavasti tarjonta vain paranee ajan myötä, myötäilin.
– Onnenonkijoita he ovat lähinnä. Suurimmalta osalta saa sanaakaan suomea, enkä minä tuommoisia venäjättäriä huolisi kuuna päivänä, hän lausui hieman näreissään.
Vilkaisin varovaisesti hänen katseensa suuntaan ja näin platinablondin suoristettuine hiuksineen ja silikoni tisseineen aivan liian paljastavassa mekossa.
– Kaikenlaista ne nykyään päästävätkin sisään, kommentoin kääntäessäni katseeni takaisin. – Mutta kerrohan, miten sinun elämässäsi menee? Edellisestä keskustelustamme on kulunut jo aivan liian pitkä aika.
– Mihinkä tämä tässä olisi muuttunut? Lapset ovat lentäneet pesästä ja emäntä kestitsee mielellään naisten iltamia. Täydellinen syy pakoilla kotioloja ja toivoa, että vielä olisi elämänsä kunnossa. Onhan se huvittavaa katsella, kun komeat miehet keräävät naisia ympärilleen kuin magneetit, hän kertoi ja seurasin hänen katsettaan. Tällä kertaa lähes murhaavan katseen uhrina oli aiemmin illalla tapaamani Jonas, jota piiritti muutama nuori nainen. Nuori mies vaikutti viihtyvän.

Keskustelu jatkui samoja uria, kuten aina ennenkin, yksinkertaisia helppoja aiheita. Ei mitään liian henkilökohtaista, ei kiperiä kysymyksiä. Tommin kanssa oli helppo keskustella ja hän selkeästi kunnioitti minua. Tiesin keskustelutuokiomme jo lähenevän loppuaan, kun hän esitti kysymyksen, johon en ollut varautunut.
– Kuulehan Charlotta. Onko totta, että olet täällä vain, koska pomosi toi sinut tänne? Mies vaikutti täysin vilpittömältä, mutta tunsin kuinka jää mureni jalkojeni alla.
– Kyllä kai sen noinkin voi ajatella. Vanhempani ovat minulle hyvin etäisiä ja hän on minulle kuin isoveli, valkoisten valheideni seitti tiheni sen sanoessani. – Mutta…
En saanut sanottua enempää, kun minut keskeytettiin:
– Myönnät siis, että hän on pomosi? Tiedän ettet voi ansaita kovin kummoisia tuloja hänen leivissään.
Tunsin hukkuvani hyytävään veteen miehen sanojen voimasta. En saanut henkeä. Pystyin pahoittelemaan ja kävelemään ulos viimeisten ylpeyteni rippeiden turvin. Koko matkan ulos uteliaat silmäparit tuijottivat minua. Kaikkien huulilla oli lausumaton kysymys, miksi olin lähtenyt? En ikinä poistunut näin aikaisin.

#perjantai13
kirjoittaja Lotta A.
lähetetty 12.10.17 22:08
 
Etsi: Spinn off -arkisto
Aihe: Esteetöntä - tai sitten ei | Lotta Alavuo
Vastaukset: 17
Luettu: 753

Esteetöntä - tai sitten ei | Lotta Alavuo

5. Vaarallisilla vesillä

Pää pystyssä kiersin hitaasti baarin salia. Silmilläni etsin katsekontaktia. Tänään en välittänyt siitä, olisiko kyseessä mies vai nainen. Tarvitsin seuraa. Ensimmäiset kävelemäni metrit eivät tuoneet apua, vain muutamia nyökkäyksiä tutuilta. Pian yksinään baaritiskiin nojaileva nuori mies kiinnitti huomioni. Tumma tukka oli kammattu geeliä käyttäen seksikkäästi, mutta hienostuneesti. Pikkutakki istui täydellisesti ja farkut loivat rentoa tunnelmaa. Katseemme kohtasivat saatuani silmäiltyä hänet kirjaimellisesti päästä varpaisiin. Hän nyökkäsi, mutta se ei ollut tervehdys. Se oli kutsu. En muuttanut kävelytyyliäni, vaan jatkoin matkaani tiskin reunalle yhtä huolettomasti ja itsevarmasti kuin aiemmin. Ylpeyttä en kasvoilleni pukenut.

Tervehdin miestä kohteliaasti.
– Kai ymmärrät, että koko kaupunki puhuu sinusta? mies kysyi tervehdykseksi. Ainakin kieli oli terävä.
– Kai se on oletettavaa, jos ei ole päässyt näyttämään naamaansa pitkään aikaan. Vastasin kohteliaasti.
Mies ymmärsi ja naurahti vastaukseksi.
– Kenen seurassa saan viettää aikaani? kysyin kohteliaasti. Minua ei ollut koskaan esitelty hänelle.
– Kalle Isokoski. Mutta saanen udella kauniin naisen nimeä? Mies tuntui hyökkäävän, vaikka vain varovaisesti, sanoillaan kimppuuni. Hänen äänensä oli kylmä kuin jää.
– Charlotta Alavus, esittelin itseni tuttuun, lempeään sävyyn, kuten aina.
– Vai Charlotta, mies myhäili. Hän vaikutti tietävänsä paljon enemmän. – Sinun on turha piilotella totuutta minulta.
Sanat olivat kuin isku vasten kasvojani ja jouduin tekemään kaikkeni, etten haukkonut henkeäni. Minun oli vaikea enää keksiä järkevää sanottavaa tai sanottavaa ylipäätänsä.
– No voi, veikö kissa kielesi? Mieshän piikitteli minua lakkaamatta.
– Mitä minä voin sitten itsestäni sanoa, jos tunnut jo tietävän kaiken? vastasin arvokkaasti.
– Tiedän vain sen, mitä olen kuullut. Mutta kerrohan minulle, miten sinun tai hevosesi asiat ovat päätyneet Kallan Sanomiin.
Kurkkuani kuristi. Kysymys oli paljon vaikeampi, kuin olin osannut kuvitella. Ja miten hän ylipäätänsä tiesi tuosta pienen pienestä vapaan sanan artikkelista, jossa minua ei tietenkään mainittu sanallakaan. Vain Auburnilaiset tiesivät asiasta, sekä tietenkin loimen tuhoaja. Hälytyskellot soivat. Jää rätisi jalkojeni alla.
– Tuo on itse asiassa kysymys, mihin en osaa vastata, kerroin saatuani ajatukset jotenkin kasaan. Järkytys varmasti paistoi kasvoiltani.
– Luulen, että epäilykset kasaantuvat ja joku saattaa jopa syyllistää sinua. Se tarkoittaisi hyvästejä kartanolle, mies puhui melkoisella mielenkiinnolla asiaa kohtaan. Aivan, kuin hän tietäisi mitä todella tapahtuu Auburnia koskevien juorujen takana. Aivan kuin hän pystyisi saapastelemaan tallilla kuin kotonaan.
– Minä toivon, että saan säilyttää asemani, lauseeni oli varmasti monitulkintainen, mutta en voinut täsmentää sitä ympärillä olevien uteliaiden korvaparien johdosta. Täällä tuntui viinilaseillakin olevan korvat.
– Sitten kannattaa pitää varansa. Olet vaarallisilla vesillä, mies sanoi ja kääntyi baarimikon puoleen, jolle esitti tilauksensa. Pian eteemme ilmestyi kaksi punaista juomaa. Omani sisältö tuntui vielä sekoittuvan keskenään. Kimaltavat hileet tanssivat lasissa ja kietoutuivat lähekkäin vain erotakseen uudestaan. Liike oli itsessään jo lähes humalluttavaa. Sokerinen rengas kimmelsi hienoisesti valaistuksessa. Juoma oli seksikäs, mutta kuitenkin täysin hienostunut ilman ylimääräisiä yksityiskohtia. Voisinpa tuntea itseni samanlaiseksi.

Nautittuani siemauksen juomaa mies taas ryhtyi puhumaan minulle.
– Kerrohan Charlotta, aiotko jatkossa viihtyä useammin täällä? Miehen äänen sävy oli muuttunut, nyt se oli kermaisen täyteläinen, ehkä hieman viekoittelevakin. En tiennyt mikä muutoksen oli saanut aikaan, mutta ilmeisesti hän tiesi, etten minä ollut niiden Auburnin kauheuksien takana.
– Luulisin niin. Ainakin olen suunnitellut tekeväni aikatauluihin tilaa, kerroin. En minä tätä tietenkään ollut järjestänyt, sainhan kiittää pomoani suunnilleen koko sopasta, joka oli muhinut vuosia.
– Toivon siis, että saan jatkossakin nauttia seurastasi, mutta luulen nyt, että minun täytyy luovuttaa sinut toisen herrasmiehen seuraan, hän sanoi ja loi merkitsevän katseen taakseni.

#perjantai13 #juorut
kirjoittaja Lotta A.
lähetetty 12.10.17 21:08
 
Etsi: Spinn off -arkisto
Aihe: Esteetöntä - tai sitten ei | Lotta Alavuo
Vastaukset: 17
Luettu: 753

Esteetöntä - tai sitten ei | Lotta Alavuo

4. Epäilys

Harmikseni Jonas ei tarjonnut minulle juomista, enkä sattunut edes kantamaan käteistä mukanani. Juoman tilattuani jouduin kaivamaan pankkikorttini esiin. Tarkkasilmäisimmät varmasti huomasivat, ettei se ollut sama kortti, jota olin aina aikaisemmin käyttänyt, haukankatseiset kyllä huomaisivat nimeni siitä. Jää jalkojeni alla oheni jo vaaralliseksi. Tänään täältä poistuisin joko voittajana tai rikki revittynä tai salaisuuteni ympäri hienostopiirejä leviteltynä. Kaikki oli nyt pelissä.

Jonas näytti viihtyvän jo seuraavalle kaunottarelle kehräten. Se tuntui olevan tavallista näissä piireissä, vaikken aikaisemmin ollutkaan kiinnittänyt huomiota kuvioon. Ennen minua ei ollut jätetty ilman seuralaista hetkeksikään. Itse asiassa nyt ei ollut edes yhtään ihmistä ilman juttukaveria, paitsi minä. Join juomani turhan nopeasti ja päätin suunnata naistenhuoneeseen. Ulkonäköni oli kohdillaan. Meikki oli tahriintumaton ja jokainen hiuskiehkura oli paikoillaan. Mikä oli vikana? Olinko tulossa vanhaksi vai oliko todellisuus minusta jo kiirinyt ihmisten huulille? Yksinäisyyden koura kylmä koura kosketti sisintäni.

Palattuani baarin puolelle katseeni kiersi ympäriinsä määrätietoisena, vaikken sitä näyttänyt. Toivoin olevani muiden katseissa se sama salaperäinen hienostoon kuuluva nainen, mikä olin ollut nämä vuodet. Vihdoin silmäni tavoittivat etsimäni ja lähdin sulavasti liikkumaan läpi salin. Mies keskusteli muutaman nuoremman miehen kanssa. Hän ei aluksi huomannut saapumistani, mutta hänen seurueensa katsoi minua nenänvartta pitkin.

Kääntyessään pukuun sonnustautunut mies huolitelluin piirteineen nosti pienesti kulmaansa kysymysmerkiksi. Muilta ele jäi lähes huomaamatta, mutta tiesin hyvin sen merkityksen. Olin saapunut yllättäen ja sopimattomaan aikaan. Enkä koskaan aikaisemmin ollut tullut puhuttelemaan häntä. Kaikki tiesivät yhteyteni häneen, eikä siitä koskaan kyselty mitään. Muut hänen seurassaan viihtyvät naiset olivat yleensä oikeasti rikkaita tai niitä onnenonkijoita, joihin minullekin oli tarjottu mahdollisuutta liittyä. Lipas kolisi pääni perukoilla.
– Anteeksi, mutta voisinko vaihtaa muutaman sanan kanssasi? kysyin pahoiteltuani ensin läsnäoloa hänen seurassaan olevilta.
– Hyvä on, Charlotta.

Kävelimme rauhassa, kaiken hiljaisuuden vallitessa samaiseen hiljaiseen nurkkaukseen, missä olin aiemmin viihtynyt Jonaksen seurassa.
– Kerrohan tyttöseni, mikä on hätänä.
Ensimmäistä kertaa sallin henkilökohtaisten kysymysten esittämisen itselleni.
– Mitä minusta puhutaan? kysymykseni oli suora. Tiesin hänen tietävän paljon enemmän kuin minun. Hänen täytyi myös tietää, jos kulissini oli pettänyt.
– He uskovat, ettet ole enää luotettavaa seuraa. Olet ollut liian kauan poissa piireistä. He kyllä tietävät, ettet ole se, keneksi väität itsesi, mutta nyt sosiaalinen asemasi on kyseenalaistettu. Mies kertoi lyhyesti ja ytimekkäästi, mutta kuitenkin niin hiljaa, etteivät muut voineet sitä kuulla. Hän nousi ja kääntyi puolittain pois, mutta tuntui vielä muistavan jotain.
– Ai niin. Tiedät kyllä mitä varten, mies sanoi ja kaivoi takkinsa sisätaskusta jotain ojentaen sen sitten piilossa katseilta.

Olin saanut käteeni nipullisen rahaa, jonka määrän selvitin visusti pienen käsilaukkuni turvissa. Summa oli enemmän kuin kykenisin yhden illan aikana tuhlaamaan baarissa. Puntaroin vaihtoehtojani. Millä saisin parhaiten osakkeeni nousuun? Minun ei sopinut lähestyä ketään, mutta myöskään yksin istuminen ei imarrellut ketään. Minun piti näyttää kiireiseltä, joten pohdin, lähtisinkö pelaamaan silmäpeliä. Kyllä minä vielä jonkun nuoren uroksen saisin haaviini. Hotellille palaaminen tai seuraavaan baariin siirtyminen vain vahvistaisi epäilyksiä. Päätin kiertää baarin etsien itselleni seuraavan heikon uhrin, jonka rikkauksista nauttia edes yhden huikan verran. Charlotta nosti vienosti päätään mielessäni. Itsevarmuus olisi paras aseeni tänään.

#perjantai13
kirjoittaja Lotta A.
lähetetty 12.10.17 19:16
 
Etsi: Spinn off -arkisto
Aihe: Esteetöntä - tai sitten ei | Lotta Alavuo
Vastaukset: 17
Luettu: 753

Esteetöntä - tai sitten ei | Lotta Alavuo

3. Mysteeri

Minulle tutuksi tulleen baarin edusta oli taas kerran täynnä hyvin pukeutuneita, selkeästi rikkaita ihmisiä. Tänään katuvalot loivat ikäviä valoja ja varjoja heidän kasvoilleen, joita he suojasivat sateenvarjoin tihkusateelta. Monet kasvot olivat minulle tutut, mutten vastannut heidän nyökkäyksiinsä kävellessäni pomoni rinnalla kohti ovea. Autonkuljettaja kannatteli mustaa sateenvarjoa suojanamme. Vatsaani väänsi ja olin vähällä oksentaa. Ensimmäistä kertaa vuosiin pelkäsin astua tuosta ovesta sisään maailmaan, jossa ei ollut Lotta Alavuota, Montalbanoa tai kodikasta Kallan kylässä sijaitsevaa kaksiota.

Epävarmana astuin ovesta sisään ja olin vähällä kaatua saapikkaani pitkän piikkikoron osuessa lattiaan. Kaikki oli kuten ennenkin, mutta Charlotta oli poissa. En saanut salaisesta elämästäni enää kiinni. Minua tervehdettiin kuten aina ennenkin, mutta pian huomasin kummeksuvien katseiden suuntautuvan minuun ja ihmisten kuiskivan silloisille seuralaisilleen. Pakokauhu iski minuun. Oksettava tunne paheni ja huone sumeni silmissäni. Pian maailma pyörähti ja asiaa tajuamatta löysin itseni nuoren ja komean miehen käsivarsilta.
– Are you alright? ymmärsin kysymyksen vain vaivoin ja vastaukseksi sain pudistettua päätäni. Äänessä oli selkeä saksalainen korostus.

Minut talutettiin ystävällisesti ja pahemmin huomiota herättämättä hiljaisempaan nurkkaukseen.
- You must be Charlotta. Everybody here talks about you, miehen sanat olivat kuin kissan kehräystä.
– Um. Yeah. But you can call me Lotta, if you want, en meinannut tunnistaa minusta käytettyä nimeä enää.
- I am Jonas. Can you tell me something about yourself? It seems like nobody really knows anything about you. You seem to be mystery to everybody.
– Oh. I like to keep my life very private, kerroin kohteliaasti ja hivuttauduin hieman kauemmas miehestä. Kukaan ei todellakaan ollut paljoa kysellyt minusta vuosien saatossa, joten minun ei ollut tarvinnut keksiä itselleni paljoa taustatarinaa. – But I love to listen people’s stories.
- Looks like you going to stay mystery till the end. I work as model and I have to tell that once I worked with beautiful Finnish girl. I heard that she moved back to Finland some time ago.
- That’s interesting. Can you tell me about her? En voinut kieltää sisälläni kytevää uteliaisuutta, joka oli ehkä suurin paheistani ja veisi minut vielä helvettiin.
- You are so curious, girl. She left her mark with her attitude and was wonderful horse girl. I believe that I found her in many parties, always with different partner. Her gorgeous blond hair was like her trademark.
Miehen sanat toivat minun mieleeni erään Saksassakin asuneen blondin perijättären. Mutta päätin vain hymyillä.
- But as favour for that information I want to know something more about you. Beside that you seem to create fantasies into men’s heads. Mies nauroi kuin kehräten. Hänen hohtavan valkoiset hampaansa loistivat täydellisten huulien lomasta ja lihaksikas rintakehä kohoili epävireisesti.
– Who’s now curious? kiusoittelin miestä hymyillen.
- Everybody, if it’s about you. Mies vastasi luoden merkitsevän katseensa minuun.
- Alright. But after this information, I have to get something to drink. Kerroin. – I also have some interest in horses.
- Well. Horses seem to be rich people’s hobby. Do you own many or is it just gambling?
- I’d like to keep that information in my mind.
- Another unsolved mystery. You’re like Pandora’s box.
Hymyillen nousin ylös pehmeältä penkiltä. Olin saanut voimani jo takaisin, mutta en vieläkään kiinni siitä, mikä minun olisi pitänyt olla tässä rahan, salaisuuksien ja alkoholin täyttämässä verkostossa.

#perjantai13
kirjoittaja Lotta A.
lähetetty 12.10.17 17:30
 
Etsi: Spinn off -arkisto
Aihe: Esteetöntä - tai sitten ei | Lotta Alavuo
Vastaukset: 17
Luettu: 753

Esteetöntä - tai sitten ei | Lotta Alavuo

2. Käyttökelvoton

Rutinoituneesti tiesin, minne suunnata päästyäni toimistolta. Näissä päivissä oli puolensa: sain koko päivän palkan vain tunnista tai parista. Muotiliikkeen ovella oli uusi ihminen ensimmäistä kertaa. Edes luottokortin vilauttaminen ei auttanut.
- Sinun olisi pitänyt varata aika. Valitettavasti etuasiakkuutenne on lopetettu kortin omistajan toimesta, minua pahoiteltiin.
Jouduin kääntymään kannoillani. Minulle ei ollut mainittu sanallakaan asiasta. Oliko tämä jokin näpäytys siitä, etten ollut käyttänyt korttiani tai viihtynyt seurapiirielämässä. Tiesin, että elämä tässä maailmassa saattaisi romahtaa aivan yhtä nopeasti kuin se oli noussutkin.

Onneksi minulle oli kerrottu myös muiden muotitalojen salaisia sisäänkäyntejä. Niihin päästäkseen tarvitsi vain tietää oikea osoite. Pian löysin itseni pähkinäpuisten kalusteiden ja kristallikruunuin somistetusta liikkeestä, joka tarjosi minulle juuri sitä, mitä kaipasin. Tänään mukaani valikoitui polvipituinen cocktailmekko, loput asusteeni kyllä kelpasivat sen kanssa.

Tyytyväisenä kassalla tarjosin luottokorttiani. Useidenkaan yritysten jälkeen maksua ei saatu suoritettua.
- Näyttäisi siltä, että tämä kortti on deaktivoitu, minulle kerrottiin pahoitellen.
Jouduin nielemään ylpeyteni ja pohtimaan vaihtoehtojani. Tililläni oli rahaa juuri ja juuri mekkoon ja loppukuun ruokiin.
- Hmm. Kokeillaan tätä, sanoin hymyillen ja ojensin vaihdossa oman pankkikorttini. Tunsin, kuinka rahani hupenivat tililtä ja olisin pian velkakierteessä, jos en saisi asioita järjestymään. En ikinä ollut saanut rahallista hyötyä Helsingin yöelämästä, mutta nyt tuo mieleni perukoille lukittu kirstu kolisteli äänekkäästi. Muutama ansaittu satanen lisää ei olisi pahitteeksi. Mutta silti, se raha oli minusta likaista ja käyttökelvotonta.

Hotellilla odottivat minua tuttuun tapaan meikkaaja ja kampaaja. Siniset silmäni luotiin taas säihkymään ja salaperäisyys ympäröi kasvojani. Punaiset hiukset kehystivät kasvojani suurin lainein ja timantein koristellut kultakorut aseteltiin iholleni. Mekko avustettiin ylleni ja olin säihkyvän kaunis pikkumustassani. Viesti kilahti puhelimeeni. Katsoin viestin ja siinä oli vain yksinkertainen merkintä: ”1.” Tiesin tarkalleen, mitä se merkitsi. Meikkaaja ja kampaaja pakkasivat tavaransa ja tekivät poistumisliikkeitään. Hotellihuoneen ovella kampaaja kuitenkin pysähtyi ja ilmoitti ystävällisesti, että he lähettäisivät laskun. Jäin järkyttyneenä yksin huoneeseen. Pomo oli ennen maksanut kaiken, mutta nyt minä ilmeisesti joutuisin maksumieheksi. Sisälläni kiehui.

Tuttu musta Mersu odotti sovitusti hotellin edessä ja minua sentään kohdeltiin kuten aina ennenkin. Pomoni hymyili minulle, hän oli varmasti jo 40-vuotias ja tuttuun tapaansa tarjosi minulle samppanjaa.
- Kyllä kiitos, jollet sitten laita sitäkin minun laskuuni, vastasin tarjoukseen.
- Sinun laskuusi? Onko kortin kanssa tullut jotain ongelmaa? Pomo kysyi ja oli vähällä kaataa kuohuvaa juomaa kädessään olevan lasin ohitse.
- Se ei ole toiminut missään tänään. En päässyt edes vakio shoppailupaikkaani, kerroin ottaessani täydehkön lasin vastaan.
- Sepä kummallista. Talouspuolen johtaja kyllä mainitsi, että sinulle annettu luottokortti olisi yksi niistä, jotka otettiin mukaan leikkausneuvotteluihin. Kuitenkaan en ole saanut mitään informaatiota, että niille olisi konkreettisesti tehty mitään. Otan asian selvitykseen pikimmiten.
- Kampaajakin ilmoitti, että lähettää laskun perässä, kerroin hieman huolestuneena.
- Ahaa. Sekin on veloitettu suoraan korttisi kautta. Tehdäänkö niin, että säästät kaikki kuitit ja toimitat minulle, joten voin korvata ne sinulle seuraavassa palkassa? Mies vaikutti kovin ymmärtäväiseltä.
- Selvä on, vastasin tyynen rauhallisesti. Sisälläni kiehui, sillä tällä menolla tilini olisi tyhjä ennen kuin pääsisin kotiin. Pitäisikö minun syödä loppukuu kynsiäni? Tämän illan juomat täytyisi saada tarjottuna.
#perjantai13
kirjoittaja Lotta A.
lähetetty 12.10.17 16:00
 
Etsi: Spinn off -arkisto
Aihe: Esteetöntä - tai sitten ei | Lotta Alavuo
Vastaukset: 17
Luettu: 753

Esteetöntä - tai sitten ei | Lotta Alavuo

Perjantai 13. / 13.10.2017

Perjantai 13. on yhdeksänlukuinen tarina siitä, miten Lotan päivä sujui. Jokainen luku lähetetään erillisinä postauksina tähän ketjuun. Asiaan liittyviä tekstejä voi myös seurata hashtagilla #perjantai13.

1. Varoitus

Minut oli kutsuttu Helsingin toimistolle, vaikka työni ei ollut lähelläkään valmista. En tiennyt lainkaan, mistä voisi olla kyse, pyynnössä ei ollut muuta kuin aika ja paikka, sekä ilmoitus siitä, mistä minulle oli varattu hotellihuone. Jännitykseltäni en voinut olla näpräämättä hiuksiani odottaessani käytävällä kutsua sisään työhuoneeseen.

Pomon huone oli edelleen lähes muuttumaton sitten sen, mitä se oli ollut lähes kahdeksan vuotta sitten sinne ensimmäistä kertaa astellessani. Vain kultakehyksin koristeltujen kunniakirjojen määrä, sekä lasiseinän maisema olivat muuttuneet. Kaikki oli kuten ennenkin.
– Sinun tulisi pitää varasi, ettet paljastu, pomo aloitti.
En oikein ymmärtänyt häntä joten kallistin päätäni ymmälläni.
– Ai? Nyt en ymmärrä.
Viereisestä huoneesta kuulunut tasainen näppäimistön naputus oli lakannut, joten pomoni pyysi sihteeriään hakemaan meille kahvikupilliset. Tämä keskustelu oli ilmeisesti kovinkin salainen.
- No niin. Piireissä on alkanut liikkua huhua, että sinulla on jotain tekemistä erään kuuluisan kartanon kanssa. Joku on päässyt nuuskimaan sinun yksityiselämääsi. Ei mene kauaa, että he tietävät sinun olevan rahaton, pienen kylän maalaistyttö.
Miehen sanat kirpaisivat sisälläni ja kovaa. Se, että pomoni tiesi tämän kaiken minusta, oli huolestuttavaa. Se, että tiesin Auburnin vievän lähes kaikki rahani ja viimeisimmät säästöni, oli vielä huolestuttavampi asia. Olin kaikki nämä vuodet onnistunut pysymään kaidalla tiellä ja pärjäämään vain leipätyöni tuoman rahan turvin. Mutta tuhat euroa kuussa hevoseen alkoi olla jo liikaa.
- Lupaan tehdä parhaani, että kulissi pysyy yllä, lupasin vakuuttavasti.
- Hyvä niin, sillä jatkossa saat luvan käydä täällä kerran kuussa. Muuten saatan joutua tekemään leikkauksia sinun palkastasi, taloustilanne ei vieläkään ole loistava, mies painotti sanaa sinun puhuessaan.

Pian saimme kahvikupilliset tarjottimella kera pienen suolaisen ja makean, sekä sokerikon ja kermakon. Veikkasin naista ikäisekseni. Hänen harmikseen hän joutui toteamaan mielessään, että kaikki arkaluontoinen oli jo käsitelty. Seuraava keskustelu koski nimittäin vain sitä, mitä olin saanut aikaiseksi ja miten työt olivat muuten sujuneet. Pomo kehotti minua päivittämään työvälineitäni, minkä tiesin hyvin tarkoittavan aivan jotain muuta kuin pelkkää tietokonetta tai sen ohjelmistoa. Luottokortti käsilaukussani poltteli.
#perjantai13
kirjoittaja Lotta A.
lähetetty 12.10.17 14:41
 
Etsi: Spinn off -arkisto
Aihe: Esteetöntä - tai sitten ei | Lotta Alavuo
Vastaukset: 17
Luettu: 753

Takaisin alkuun

Siirry: