Kellonaika on nyt 26.10.21 10:46

4 osumaa on löytynyt haulle 0

Yhtenä iltana | Rasmus A.

Katsomossa
12. syyskuuta 2021 #pariseventingweek #jusmus

Sunnuntaina Pariisi kylpee auringossa ja lämpötila kohoaa hellelukemiin. Kaupunki ei tiedä syksystä vielä mitään: ruusut kukkivat tuuheina ja kirkkaanvärisinä ja ilmassa ei ole häivähdystäkään pohjoistuulen viileydestä. Tuntuu kuin heinäkuu olisi palannut, tai ehkä se ei täällä ole koskaan oikeastaan loppunutkaan.

Me istutaan Josefinan kanssa katsomossa patonkien ja tuoremehupullojen kanssa ja seurataan neljän tähden luokan rataestekoetta. Kolmessa tähdessä Anna Sare Epin kanssa on pitänyt tuttujen ratsastajien lippua korkealla voittamalla luokan hiuksenhienolla marginaalilla, ja kenttäviikon pääluokassa ainakin Käkiharjulla ja Merikannolla on tilaisuus tehdä sama.

Luokan aloittava Merikanto nostaakin riman korkealle painaltamalla Vargazillaan nopeaan nollaan.
”Hieno rata”, Josefina kehuu. ”Muiden pitää mennä kovaa, jos tuon ajan meinaa päihittää.”
”On kyllä hieno hevonen”, munkin on jälleen kerran todettava, kun isokokoinen kimo maalilinjan ylityksen jälkeen ravaa pois areenalta sen näköisenä, että se voisi jatkaa hyppäämistä vaikka koko päivän.

Osa hevosista on sen sijaan jo selvästi väsyneitä intensiivisen ja helteisen viikon jäljiltä. Osalla se näkyy löysänä laukkana ja matalina hyppyinä, osalla keskittymiskyvyttömyytenä ja virhearviointeina. Alexiina Centerin ratsu ottaa harmilliset kolme puomia, ja erittäin komeaa tummanpuhuvaa oria ratsastava Sarasto joutuu tyytymään puomiin ja yhteen aikavirheeseen.

”Kenttäratsastus on kyllä niin pienestä kiinni”, mä huokaan, kun Italian lipun alla ratsastava Skeates saa sujuvasta radasta huolimatta yhden aikavirheen, joka myöhemmin maksaa miehelle voiton.
”On, ja jännittävä laji”, Josefina hymyilee. ”Kohtako sä alat kokonaan kenttäratsastajaksi? Varokin sitten ikinä kaatumasta maastossa.”
”Katsotaan kuinka käy”, mä virnistän takaisin. ”Molempi parempi. Rataesteissäkin on oma eleganssinsa.”
”Ehkä mäkin vielä jossain vaiheessa starttaan kotikisoissa taas kenttää”, Josefina miettii, ja mä tietysti kannustan: Piki on luonnonlahjakkuus liki kaikessa mihin ryhtyykään, ja kokemusta kolmen osakokeen lajista saa tietysti vain kisaamalla.

”Jos aikoisi keskittyä nimenomaan kenttään, ulkomaille pitäisi kyllä lähteä myös talveksi”, mä pohdin ääneen hollantilaisratsastajan rataa seuratessani. ”Kun ei kotona pääse hyppäämään ulkona talvella ja maastoilukin onnistuu neljännesosan vuodesta vähän niin ja näin, niin jättäähän se vähän takamatkalle.”

”No aika vähän, Branin viimeaikaisista suorituksista päätellen”, Josefina naurahtaa. ”Vaikka onhan se totta. Saksaako sä olet miettinyt? Pomo varmaan ottaisi sut mielellään sinne talveksikin.”

”En mä ole tosissani miettinyt oikeastaan mitään. Ei me nyt voida kuitenkaan lähteä, sullahan on koulu ja kaikki kesken”, mä ohitan asian olankohautuksella. ”Ehkä sitten sen jälkeen, mistäs sitä tietää.”

Tietysti on valehtelua väittää, ettenkö mä olisi jo kuvitellut itseäni Riesenbeckin leutoon ja sateiseen talveen, joka mahdollistaisi täysipainoisen treenaamisen myös marraskuun pimeydessä Keski-Euroopan huippulaatuisilla radoilla. Sieltä olisi lyhyt matka ammattimaiseen kenttävalmennukseen, ja kisakausi merkittävästi pidempi kuin mun neljän, viiden kenttäkisan kausi Suomessa on. Mutta mä tiedän realiteetit, taas ja edelleen, ja ne pitävät mut Suomessa tämänkin talven, ja sitä seuraavan, ja varmaan sitäkin seuraavan.

Hiljaisuus on jotenkin puolittainen, niin kuin Josefina olisi hengittänyt sisään sanoakseen jotain, mutta lause ei koskaan ala, enkä mä kysy.
kirjoittaja Rasmus A.
lähetetty 12.09.21 16:57
 
Etsi: Spin off
Aihe: Yhtenä iltana | Rasmus A.
Vastaukset: 76
Luettu: 3992

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Pariisissa 10.-12.9.2021
#pariseventingweek

Perjantai

Vargasin ensimmäinen startti kansainvälisellä tasolla oli Laurille tavoite, jonka mies oli asettanut orille jo vuosia sitten. Kun Vargas oli tullut Laurille vihreänä, vasta kenttäuraansa aloitelleena ratsuna, olivat kansainväliset kenttäkilpailut tuntuneet kaukaisilta. Vuosien vieriessä tavoite oli kuitenkin koko ajan alkanut tuntua entistä realistisemmalta, jos ei laskettu hetkiä, kun Vargas oli joutunut telakalle ja koko sen kilpauran jatko oli hetkellisesti ollut vaakalaudalla. Lauri ei ollut missään vaiheessa sitonut tavoitetta varsinaisesti mihinkään luokkatasoon, mutta ajoitus Pariisin kisojen suhteen oli jännittävä siltä kantilta, että ratsukko oli vasta lähtenyt nousemaan neljän tähden luokkiin. Huolella ja ennen kaikkea maltilla tehty työ oli kuitenkin kantanut heidät siihen pisteeseen, että perjantaina kymmenes syyskuuta ratsukko oli aloittanut tulikokeensa Château de Garcian juhlavalla kilpa-areenalla.

Lauri oli jo aloittanut oman kilpailurupeamansa Heidin omistaman Eyonin kanssa kolmen tähden luokassa aiemmin päivällä. Täysveriorin koulutulos oli kohtuullinen, vaikka Lauri ei ollut saanut oria varsinaisessa suorituksessa yhtä lennokkaaksi kuin verryttelyssä. Vargasin kohdalla mies sai uuden mahdollisuuden ja vaikka tämä oli treenannut molempien orien kanssa kotona koko kauden, olivat treenimäärät - ja kisasuoritukset - suuremmat Vargasin kanssa. Se asetti Laurille paitsi odotuksia, myös paineita; Pariisiin asti ei lähdetty pelaamaan varman päälle.

Vargas toimi koulukokeessa kuin ajatus. Lauri otti tietoisia riskejä ja esitti Vargasin kaikissa askellajeissa äärirajoja hipoen. Jos pakka olisi päässyt hajoamaan kerrankin, koko kilpailu heidän osaltaan olisi voitu taputella. Vaikka kenttäratsastus oli kolmen osakokeen summa, Lauri oli panostanut koko kesän nimenomaan sileällä treenaamiseen, jotta vahvistaisi Vargasin siihen asti heikointa osa-aluetta kenttäratsastuksen näkökulmasta.

“Te olitte ihan mielettömiä”, Heidi henkäisi silmät loistaen kiirehdittyään ratsukon luo heti radan jälkeen. Laurilla ei ollut vaikeuksia vastata naisen hymyyn, kun mies taputteli kimonsa kaulaa kääntäen katseensa sitten jättiscreeniin, jolle lopullinen prosenttimäärä oli juuri lävähtänyt: 74,600 %. Luokan ensimmäisenä ratsukkona Lauri ja Vargas jäivät tuloksella luonnollisesti ensimmäisiksi, mutta vaikka muutama ratsukko pystyi takomaan taululle kovemmat lukemat, Vargas ratsastajineen jäi lopulta viidennelle sijalle. Se oli enemmän kuin Lauri oli uskaltanut toivoa, mutta ei yhtään vähempää mitä mies olisi rehdille orilleen sinä päivänä suonut.

Lauantai

Garcian linnan maastoesterata oli aivan eri luokassa kuin mikään muu rata, jolla Lauri oli elämänsä aikana ehtinyt kilpailla. Esteet olivat näyttäviä, reittivaihtoehtoja niille oli useita ja oli jokaisen ratsastajan harkinnan varassa, missä kohtaa kannatti pelata varman päälle tai ottaa riski.

Eyon suoritti tasaisen varmasti. Sujuvan maaston päätteeksi oman kellonsa kanssa sekoillut Lauri oli yllättynyt aikavirheistä täysverisen matkaavoittavan ja vauhdikkaan laukan vuoksi, mutta osasi paikantaa ihanneajan ylittymisen syyt radan kahteen osuuteen, joissa molemmissa mies oli halunnut helpottaa Eyonin työtä ja valinnut pidemmän lähestymisen. Vargasin maastokokeessa Laurin taktiikka oli sama, koska edellispäivän riskinoton jälkeen varman päälle pelaaminen oli nyt tärkeää, sillä kielloista maksettiin maastoesteradalla kalliisti. Eyonin lailla Vargas ei katsonut esteitä, mutta tuntui kuitenkin kaipaavan ratsastajaltaan tukea siinä määrin, ettei Lauri halunnut ottaa riskiä kirimällä aikaa vaativimmilla reittivalinnoilla. Tämä toi virhepisteitä lopulta kahdeksan, mutta tuoreeltaan radan jälkeen se tuntui Laurista kohtuulliselta. Maasto oli ollut vaativa ja Lauri uskoi, että oli onnistunut hakemaan Vargasista optimaalisen vaihteen ja jättämään samalla enemmän paukkuja viimeiseen osakokeeseen.

Illallisella Lauri ei halunnut spekuloida kummankaan kisaratsunsa senhetkistä tulostilannetta tai mahdollisuutta sijoittumiseen vaan keskittyi Heidiin, jonka kanssa oli paennut kilpailualuetta pieneen, idylliseen ravintolaan.
“Seuraavat kisat ulkomailla voisivat olla sinun”, Lauri vinoili viinilasinsa takaa. Heidi pyöräytti huvittuneena silmiään, mutta Lauri huomasi kyllä, miten katse naisen silmissä oli muuttunut. Mies tiesi, että kun Heidin kisakalenteri ja Euroopan kouluratsastuksen kilpailutarjonta täsmäisivät, nainen ei empisi.

“Mutta ihan mukavaa, että nämä groominhommatkin kelpaavat”, Lauri jatkoi silmäänsä iskien ja uskoi Heidin tietävän sanomattakin, että kaiken sen vitsailun takana piili kiitollisuus siitä, että nainen oli matkustanut mukana tällekin reissulle.

Sunnuntai

Sunnuntaina molemmat hevoset tuntuivat hyviltä, mutta Laurin olo ennen päivän ensimmäistä starttia oli levoton. Mies ei tapansa mukaan antanut sen näkyä, mutta tunsi sisällään, että odotukset olivat kasvaneet, eikä Lauri toivonut kummankaan orin kilpailun päättyvän epäonnistumiseen tasaisen alun jälkeen. Rataesteillä keskiöön nousi entistä enemmän nopeus, mutta teknisesti vaativilla radoilla täytyi myös viimeiseen saakka välttää virheitä. Hyppyominaisuuksiltaan erilaiset Eyon ja Vargas vaativat Laurilta omien asetusten täydellistä nollaamista luokkien välissä, mutta siihen oli onneksi tarjolla runsaasti aikaa.

Eyon teki nopeahkon nollan ja Lauri tiesi, että ilman alkuradan käsijarrua ori olisi voinut olla jopa luokan nopein. Se titteli olisi tosin saattanut merkitä myös puomeja, sillä Eyon oli verryttelyssä tuntunut hieman liian virittyneeltä ja tehnyt yhden aika räikeän etujalkavirheen, jonka myötä puomit olivat kolisseet kannattimiltaan. Yhdistelmä taktikointia ja riskinottoa oli johtanut hyvään lopputulokseen, eikä Laurin levottomuudesta ollut enää tietoakaan, vaikkei Eyonin kokonaistulos aivan riittänyt sijoituksille.

Laurin mielestä Vargas oli aina ollut tasaisen varma suorittaja rataesteillä ja huolellisena hyppääjänä sillä ei ollut tapana ottaa puomeja, ellei ratsastaja tehnyt virheitä. Tähän ajatukseen tukeutuneena Lauri uskalsi ratsastaa aikaa vastaan läpi radan, jolla Vargas oli selvästi kotonaan. Suurilla ulkoareenoilla ori oli aina ollut parhaimmillaan ja sellaisille areenoille sen fysiikka oli selvästi luotu. Nopea nolla ei missään nimessä tuntunut helpolta, mutta sen saavuttaminen maalilinjan ylityksen jälkeen ei tullut Laurille yllätyksenä.

Lauri katsoi Heidiä hetkenä, jolloin ranskalainen kuuluttaja muotoili hänen nimensä uuteen uskoon ja tuntui antavan Vargasin viralliselle nimelle täysin uudet artikulointiohjeet. Laurin huulille nousi hymy sitä mukaa, kun tulosten paljastuminen iskostui Heidin tajuntaan sekuntien vieriessä täysin pysähtyneessä, ohimenevässä hetkessä. Vargas pärskähti kuin olisi halunnut osaltaan reagoida tietoon, että oli sijoittunut kansainvälisessä debyytissään ja lunastanut kaikki ne odotukset, joita Lauri oli orille vuosien saatossa uskaltanut asettaa. Kunniakierroksella Lauri antoi puoliverisen kavioiden niellä areenan kuitupohjaa vihreän ruusukkeen liehuessa valtoimenaan Vargasin suitsissa.

Maine ja mammona tuntuivat Laurilta toissijaisilta, sillä kaikissa visioissa määränpäänä oli silti nimenomaan kunniakierroksen huumaava tunnelma - sellaisia hetkiä kannatti tavoitella.

Topics tagged under pariseventingweek on Foorumi | Auburn Estate Eventing5
kirjoittaja Lauri M.
lähetetty 12.09.21 15:00
 
Etsi: Spin off
Aihe: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto
Vastaukset: 74
Luettu: 3467

Branin päiväkirja

Pyhä kolminaisuus
6.-8. syyskuuta 2021: Paris SIM Eventing Week #pariseventingweek

Koulukoe
On jotenkin branmaista, että ori tekee elämänsä ylivoimaisesti parhaan kouluradan ensimmäisessä kv-kenttästartissaan. Sen kirjavat korvat ovat tötteröllä alkutervehdyksestä lopputervehdykseen, ja suoraan sanottuna mä en edes tiennyt, että se osaa liikkua niin voimakkaasti ja elastisesti kuin mitä se yhtäkkiä tekee Château de Garcian pihamaalla. Josefinan askartelemat pienet, tiukat sykeröt linjaavat orin kapeaa kenttähevosen kaulaa ansiokkaasti, ja kisavarusteissaan se näyttää luultavasti melkein oikealta kouluhevoselta tanssahdellessaan radalla.

Musta kyyryhartioineni ei saa kouluratsastajaa tekemälläkään, mutta parhaani mä yritän. Muistan radan, ratsastan kirjaimesta kirjaimeen ja tehtävästä toiseen pilkuntarkasti, rentoutan jalan pitkäksi alas hevosen kyljen viereen ja pidän tasaisen tuntuman niinäkin hetkinä, kun Bran tuntuu hetkellisesti tulevan kiireiseksi. Suomen viileään syksyyn tottunut ruumiini on lievässä shokissa Pariisin helteistä ja mä hikoilen kisapaitani roskiskuntoiseksi. Se on kuitenkin pieni hinta maksettavaksi siitä, että arvovaltainen tuomaristo antaa meille uskomattomat 79 prosenttia ja sijoittaa Branin luokassaan kolmanneksi. Branin! Kolmanneksi! 79 prosentilla!

Maastoestekoe
”Vila tuli virheittä maaliin”, Josefina kertoo mulle, kun mä olen verryttelyni verrytellyt ja kävelen Branilla odottaen meidän vuoroa lähteä radalle. ”Mutta sillä Jazzmanilla oli vaikeuksia.”
”Onko tullut paljon aikavirheitä?” mä kysyn.
”Ei hirveästi tähän mennessä, en usko että teille tulee kovin kiire”, Josefina arvioi ja taputtaa Brania vielä lavalle, kun toimitsija alkaa viittoilla mua jo lähemmäs. ”Onnea matkaan!”

Toimitsija laskee kymmenestä alaspäin englantia voimakkaan ranskalaiselle aksentilla ääntäen, että mä en ole ihan varma, mikä numero on mikäkin. Ride -komennon mä kuitenkin tunnistan sanojen seasta ja annan Branin hypätä laukalle. Se pärskyttelee ja nyppii ohjaa, mutta mä yritän himmailla: rata on pitkä ja Branille ehkä vielä vähän vaikeakin, eikä olisi hyvä kuluttaa kaikkea energiaa tai kaikkia aivosoluja heti ensimmäisten satojen metrien matkalla.

Bran hyppää hyvin ja laukkaa lujaa, mutta pieni työtapaturma radalla sattuu. Yksi esteistä on niin kapea, että Bran ei taida edes hahmottaa sitä esteeksi, kunhan luiskahtaa siitä ohi mun ohjauksen herpaantuessa juuri kriittisellä hetkellä. Uuden lähestymisen jälkeen hyppy on hyvä, mutta (Josefinan ennustuksesta huolimatta) kiire meille kyllä tulee. Viimeisen esteen yli mä kaahotan kuin alkeiskurssilainen, ja Bran meinaa suorastaan villiintyä, mutta ehtii kuitenkin maalilinjan yli ennen kuin alkaa pukittelemaan.

Rataestekoe
Viisi virhepistettä maastosta on pudottanut meidät tuloslistan puolivälin huonommalle puolelle, mutta onneksi kenttäratsastus on laji, jossa kokonaisuus ratkaisee. Vaikka Josefina on sitkeästi yrittänyt pitää mua kartalla kokonaistuloksista, on tilanne mun lähtövuoron koittaessa vielä niin epävarma, että kaikki ovet ovat yhtä aikaa avoinna ja kiinni.

Mä lähden tekemään puhdasta rataa ja Bran lähtee yrittämään kaikkensa, vielä kerran.

Hevonen on selvästi jo väsynyt eikä sen laukka-askel rullaa niin pitkälle kuin mä toivoisin. Mä saan ratsastaa aika voimakkaasti eteen, ja siltikin sarjojen välit jäävät pitkiksi. Mun sinnikäs sirkusponini ei kuitenkaan halua koskea pariisilaisten kirkkaanvärisiin puomeihin, vaikka aseelle uhattaisi, ja lennättää itsensä ja mut esteiden yli milloin mistäkin paikasta.

Viimeinen este kolahtaa, mutta niin kevyesti, etten mä kuule puomin putoavan. Työnnän käteni hevosen harjaa pitkin ja puristan pohkeeni sen kupeisiin, ja Bran singahtaa eteenpäin korvat ehkä ensimmäistä kertaa tällä viikolla niskaa pitkin taitettuina.

Aikaa jää kelloon alle sekunti, mutta se riittää.

Sillä kaikeksi onneksi kenttäratsastus on myös laji, jossa voi sijoittua kolmen parhaan joukkoon, vaikka on kahdessa osakokeessa hätyytellyt kärkisijojen sijaan luokan puoliväliä. Laji, jossa voi tähtien ja kuun osuessa kohdilleen saavuttaa sijoituksen heti ensimmäisessä kv-startissaan. Laji, joka voi tuoda kokonaisen kylällisen ratsastajia Pariisiin saakka kilpailemaan. Ja ennen kaikkea kenttäratsastus on laji, joka antaa mulle riittävästi motivaatiota treenata myös kouluratsastusta – ja laji, jossa Bran saa loistaa.  

PARIS SIM EVENTING WEEK - CIC2 - 3/30
kirjoittaja Rasmus A.
lähetetty 10.09.21 21:26
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Branin päiväkirja
Vastaukset: 54
Luettu: 3075

Yhtenä iltana | Rasmus A.

Kallan ja Pariisin välissä
2. syyskuuta 2021 #pariseventingweek

Pariisin kansainvälisiin kenttäkilpailuihin on lähdössä puoli kylää, vähän niin kuin jollekin omituiselle luokkaretkelle. Sherman, O. Käkiharju, Cecilia Blankley ja Merikanto hevosineen ovat mukana, samoin kuin mun pahin kilpakumppanini Jesse Aro. Mä olen rohkeasti ilmoittanut Branin kahden tähden luokkaan siitä huolimatta, että sekä este- että maastoradat saattavat olla vähän hankalampia kuin kotona, mikä tarkoittaa sitä, ettei me teoriassa Jessen kanssa kilpailla taaskaan samoissa palkinnoista, mutta henkisellä tasolla mä kilpailen Jessen kanssa hamaan loppuun asti.

Mun, Josefinan, Jemiinan, Marc Di Bianchin ja neljän hevosen sekalainen seurakunta aloittaa matkan kohti Ranskaa jo ennen viikonloppua, jotta hevoset ehtivät palautua matkasta maanantaiksi, jolloin koulukokeet alkavat. Matka Kallasta satamaan on paljon vähemmän kiusallinen ja keskustelu paljon vähemmän jähmeää kuin mä olin olettanut. Marcilla ja mulla riittää keskusteltavaa, sillä se on ottanut sitten viime näkemän vaivoikseen Cavan, ja Jemiina on tapansa mukaan puhelias ja positiivinen. Kaikkia meitä neljää matkalaista yhdistää se, ettei me oikeastaan omisteta tämänhetkisiä ykköshevosiamme: en mä Brania, eikä Josefina Pikiä tai Marc kuulemma mitään hevosta. Jemiinalla on mukana kaksi ratsua, jotka saisivat (ja varmaan vielä saavatkin) Isabellan sulkemaan silmänsä kauhusta värityksellään ja joita hän ratsastaa sillä välin kun odottelee oman varsansa kasvua. Kokemuksesta mä tiedän, että se on sama kuin istuisi odottamassa maalin kuivumista.

Vaikka matka ei siis ole silkkaa kärsimystä alusta Helsinkiin, tuntuu silti vapauttavalta, kun me laivaan ajettuamme jaetaan hevostentsekkausvuorot ja hajaannutaan omiin hytteihimme. Parin neliön ruskeaseinäinen koppi tuskin on sama kuin edellisellä lahden ylittävällä matkallamme, tai sitä edellisellä, mutta jotenkin se tuntuu tutulta, vähän kotoisaltakin. Mä kaadun sängylle selälleni ja huokaisen.

”Toivottavasti kisa menee hyvin, ettei tullut lähdettyä tänne saakka ihan tyhjän päiten”, mä huokaan.
”Kävi miten kävi, ainakin loppuviikko saadaan lomailla Pariisissa”, Josefina toteaa viisaasti ja istuu mun viereen. Mä kierrän käteni sen lantion ympärille.
”Eihän me mennä mihinkään museoon? Kenttäratsastuksen katsomisessa on mulle riittävästi taidetta.”
”Ei mennä”, Josefina lupaa. ”Mutta nyt me kyllä voitaisiin mennä syömään.”

Munkin maha kurnii, joten mä kannatan ajatusta ja Josefina vetää mut sängyltä ylös. Me arvotaan hetki buffetin ja bistron välillä, mutta lopulta mä totean olevani niin nälkäinen, että joutuisin tilaamaan bistrosta kuusi annosta, joten me suunnataan buffetiin. Osa pöydissä istuvista matkalaisista näyttää etäisesti tutulla, mutta koska kenelläkään ei ole ratsastusvaatteita yllään, mä en osaa tarkalleen sanoa kuinka moni jakaa meidän kanssa myös lopullisen määränpään.

”Otatko viiniä?” Josefina tiedustelee juomapöydän kohdalla, kun me ollaan ensin napattu nurkkapöytä ja kannettu sinne muutamat lautaselliset ruokaa.
”Ehkä vähän, kerta tässä lomalla ollaan”, mä hymähdän. Josefina laskee meille molemmille lasilliset sellaisesta juoma-automaatista, jollaisesta saa hotelleissa yleensä mehua, ja maistaa omastaan. Se kohauttaa hartioitaan ja ojentaa mulle toisen lasin. ”Aika erikoinen.”

Me istuudutaan pöytään ja mä kohotan lasiani. ”Kippis.”
Josefina hymyilee mua vastapäätä. ”Mille?”
”Pariisille”, mä päätän keksimättä mitään sen jännittävämpää. Ehkä kaupunki antaisi meille hyviä kisatuloksia, jos me siltä riittävän kauniisti pyydettäisiin.
”Pariisille”, Josefina toistaa, ja me nostetaan etikkaisenmakuiset, Saksassa alle euron litrahintaan myytävät valkoviinimaljat.
kirjoittaja Rasmus A.
lähetetty 05.09.21 17:48
 
Etsi: Spin off
Aihe: Yhtenä iltana | Rasmus A.
Vastaukset: 76
Luettu: 3992

Takaisin alkuun

Siirry: