2 osumaa on löytynyt haulle 0

Maybe you should try plan D for Dumbass | Anton S.

29.03.2020

Ponkaisin ylös sohvalta heti herättyäni, vaikka tiesin sen että virhe se oli. Krapula jyskytti koko kroppaa ja olo oli melkoisen jäätävä. Olipahan White Partyt... Loppuillasta muisti pätki itselläkin.

Siksi mulla ei ollut hajuakaan missä mä olin. Ei ollut tuttu sohva tai kämppä tämä.
Sohvapöydällä lojui siideritölkkejä, muttei se vielä mitään asunnon omistajasta kertonut. Jotain päätelmiä tein sisustuksesta ja tulin tulokseen, että olin erittäin todennäköisesti jonkun naispuolisen henkilön luona. Joku valkoinen mekko löytyi lattialta, mutta sen omistajaa ei näkynyt missään. Tutulta näytti, mutta ei näillä krapula-aivoilla saanut mieleen, kenen päällä olin sen eilen nähnyt...

Mulla sentään oli luojan kiitos vaatteet päällä toista sukkaa lukuunottamatta. Se onneksi löytyi sohvatyynyn välistä hetken penkomisen jälkeen.

Suuta kuivasi, joten hiippailin keittiöön kuikuillen ympärilleni. Yhden huoneen ovi oli kiinni ja sen takaa kuului kevyt kuorsaus. Kehtaiskohan kurkata sisään? En kyllä...
Taisi olla parempi vain luikkia pois paikalta heti kun vain saisin lasillisen vettä ensin.

Miksiköhän mä en oo menny kotiini? Tai Aliisan luo? Tai vaikka Sarahin?! Olinkohan edes Kallassa? Suomessa?!
Saakelin tampio.

Hipsin keittiöstä eteiseen, mistä löysin takin ja kenkäni. Puhelimeen ei ollut tullut viestin viestiä tai puhelua enkä ollut loppuillasta lähettänyt kenellekään mitään viestiä, mikä paljastaisi olinpaikkani.

Napitin paidan kunnolla kiinni ja kyykistyin solmimaan kengännauhoja. Nopeat liikkeet eivät siinä krapulassa mitään mukavia ollut, mutta ulos oli päästävä!
Katse osui oven edessä retkottavaan laukkuun. Vilkuilin ympärilleni ja kurotin laukun itselleni. Ehkä kehtaisi katsoa sen sisälle? Kämpän asukas toki saattaisi minun tuurilla pölähtää paikalle samalla sekunnilla ja luulla, että olisin ryöstämässä hänet...
No, se riski oli otettava!

Laukun sisältä löytyi se mitä etsinkin. Eli lompakko. Uusi vilkaisu olan yli.
Kuittien seasta löytyi ajokortti ja siinä lukeva nimi ensin säikäytti, sitten huvitti ja sitten vähän nolottikin.

Olin jostain kumman syystä päätynyt Ellenin sohvalle. Miksi? Miten? Ei mitään hajua.
Herranen aika! Ei kai me oltu tehty mitään?! Tuskin... Olisin varmaan herännyt joko Ellenin sängystä tai sohvalta blondi kainalossani jos olisi lipsahtanut.
Enkö oliskin?! Olisinhan?!?!

Takki niskaan ja äkkiä pihalle koko talosta. Katselin ympärilleni ja mietin, missähän päin Kallaa (?) mä oikeasti olin.
Google maps paljasti sen, joten ei muuta kuin puhelua Eskolle, että tulis hakemaan mut helvettiin sieltä.

Sillä lailla sitten.....

Ihan pakko kertoo | Aliisa Huru

Sen kun tietäis

Ajankohta tuntematon

Kävipä tässä eräänä päivänä (en nyt mitenkään voinut enää muistaa aivan tarkkaan) sellainen asia, että meillä oli duunissa palaveri. Tai siis niin, olihan sellaisia aina silloin tällöin, joten ei tämä juttu yksinään nyt ihan riittänyt ylittämään uutiskynnystä. Me kuitenkin jatkettiin palaverin lempparityökaverini kanssa epäviralliseen tyhypäivä-osioon, kun Tuija ja Jorma jäivät hommiin, ja mentiin reippaalle kävelylle raittiiseen ulkoilmaan. Elikkäs käveltiin kuulkaa aivan majatalolta Krouviin asti, mikä oli jo melkoista reippailua, mutta jaksoihan sitä kun motivaatio eli määränpäässä odottava palkkio oli riittävän suuri.

Jonkun aikaa me jouduttiin olemaan ihan yksinämme, koska oli vielä vähäsen aikaista suurille kaljakansainvaelluksille. Kuitenkin jo noin kahden juoman mittaisen ajanjakson jälkeen seuraan liittyi yhteinen tuttumme ja minun kaverini, ja sitten homma alkoi vähitellen ns. levitä käsiin, koska asteittain porukka suureni ja meteli koveni.

Jossakin vaiheessa me sitten oltiin Krouvin sijaan Kingissä, en tiedä miksi, ja vielä vähemmän tiedän kenen idea oli lähteä siitä sitten Murronmaalle. Joka tapauksessa mä olin kohta taksin takapenkillä Isabella Sokka vierelläni ja huiskis vain, sitten oltiinkin jo Murronmaalla paremman menon perässä.

Hauskaa kyllä, siellähän sitten totisesti oli sitä menoa ja meininkiä. Me ruodittiin Isabellan kanssa nautinnollisesti illan silmänruokatarjontaa olematta turhan valikoivia siinä kenestä arvioita annettiin, ja päädyttiin myös leikittelemään vähän Kumman kaa? -kysymyksillä. Kun oli ensin koluttu sillä tavalla paikalla olevat tuntemattomat, mä riemastuin omasta tosi hyvästä ideastani:
"Hei mä keksin! Pelataan tätä kategorioittain! Öö, työntekijät. Penna vai Jonny?"
"Olisi todella epäammattimaista minulta esimiehenä vastata tuollaiseen", Isabella piti vielä pintansa.
"No höh. Otetaan sitten vähän etäisempiä. Kategoria... ankeat kouluratsastajat! Mikke vai Daniel?" kysyin, ja tuumasin sitten: "Vaikka sua ei kyllä varmaan toi ankeus haittaa."
"Mitä tarkoitat?"
"Kun nyt kerta pidät kivistä, niin ei nuo kaksi ole kovin kaukana siitä."
"Hmh, voihan asiaa kai noinkin tarkastella. Mutta tilastoja ja todennäköisyyksiä arvioiden luulen, että Mikessä on enemmän toteutumispotentiaalia. Daniel on... tai en tiedä onko mutta vaikuttaa omituisen immuunilta", Isabella kuvaili, ja minä pohdiskelin hetken asiaa. "Olisihan siinä toki haastetta, mutta liekö vaivan arvoinen.
"Ehkä se on salaa tosi villi", yritin vielä parantaa mielikuvaa Susinevasta: ei ollut kovinkaan mieltäylentävää dumata yhtäkään harvinaisuutta nimeltä rikkaat hevosmiehet varhaiskeski-ikäistyneeksi ja siten no-goksi.
"Ihan tosi salaa sitten", Isabella tirskahti, siemaisi (ei kuitenkaan vielä siinä vaiheessa iltaa suoranaisesti hörpännyt) juomaansa ja näytti vielä juotuaankin etäisen huvittuneelta. "Oliko sulla muita kategorioita."
"Kenttämiehet?" ehdotin.
"Äääh, tylsä kategoria - tiedäthän, ex ja vakiintunut vierailijavalmentaja, ei paljon pohdittavaa niissä", Isabella vastasi ja paljasti samalla, että tiesi välittömästi keitä tarkoitin.
"Hmm. Alexander Rosengård ja, öööööö. Kuka muu? Meinasin sanoa että Arne mutta... tehdäänkin velikategoria! Alexander Rosengård ja se Merenheimon Maiköli."
"Olen toiselle heistä sukua."
"Aa. Ups. No mitenkäs noi vuokraajat, Anton vai Rasmus? Anton satanolla, Rasmus on liian poikaystävä mun makuun."
"Olisi varmasti epäasiallista vastata tuohonkin", Isabella huomautti, mutta oli jo sen verran höllännyt pipoa, että vastasi sitten kuitenkin. "Ja aika paha muutenkin. Toisella on kyllä unenomaiset pakarat mutta tuossa poikaystäväasiassa olen vähän samalla kannalla, rasittava piirre. Jos tahdon jonkun seuraamaan itseäni sydämet silmissä, hankin koiranpennun."
"Sanos muuta. Eli päätöksemme on yksimielinen?"
"Tasainen, mutta kyllä, luullakseni yksimielinen."

Sen osion illasta mä muistin siis taas ihan kirkkaasti. Sitten aika hypähti eteenpäin, oli hajanaisia muistikuvia sieltä täältä, mä tiedän käyneeni tupakalla ainakin kerran, ja sitten mä muistan taluttaneeni Isabellan luo Samuli-veljeni. Kaveriporukkansa kuskina tunnollinen urheilujanuorukais-Samuli oli selvinpäin mutta me emme, ja voin vain arvailla, vaikuttiko se mitenkään pikkuveljeni pikaiseen poistumiseen paikalta. Minun mielestäni esittelytilaisuus meni oikein mukavasti, sillä olimme Isabellan kanssa iloisia ja ihania, mutta jotenkin broidi näytti tosi vaivaantuneelta ja lähti heti ensimmäisen tekosyyn varjolla ystäviensä seuraan.

"Kuinka vanha sanoitkaan veljesi olevan?"
"Pikkuveli, Isabella hyvä. Hädin tuskin kahtakymmentä!"
"Ai, ihan lapsiko, anteeksi sitten. Mutta puolustuksekseni sanottakoon, että esimerkillisen urheilullinen takapuoli kyllä hämäsi."
"Mahdoitko muuta katsoakaan?"
"Aliisa! Ei kai se sentään niin näkyvää ollut? Hyvä tavaton, taidan ottaa lasillisen vettä."

Illan aikana minä siis opin, että:
a) Isabella Sokka vapaa-ajalla oli sentään eri toista kuin tallialueilla esiintyvä hienoneiti Sokka.
b) Häntä viehättivät hyvät pyllyt.

Mutta yksi asia mulle ei koskaan selvinnyt. Tai siis niin, jäihän illasta aika monta kysymysmerkkiä käteen, mutta tämä nyt ihmetytti ihan erityisesti: mistä kumman syystä vietinkään iltani Isabellan kanssa? Mun muistikuvani olivat selkeästi senlaatuiset, että ensin se ei ollut paikalla, ja sitten ihan ilman mitään ennakkovaroitusta (kutsuinko mä sen????) se vaan olikin osa mun iltaa. Vähäsen omituista.