Kellonaika on nyt 06.12.21 4:42

1 osuma on löytynyt haulle 0

Pikin päiväkirja

Noin viikon uutiset
24.-29. marraskuuta 2020
Josefina seikkailee pitkin pitäjää ja somea

Tiistai
Tiistaina Josefina hyppää Pikillä Vernerin valmennuksessa ja toteaa, ettei tamman kunto ole vielä niin hyvä kuin hän on toivonut sen tässä vaiheessa olevan. Musta hevonen puuskuttaa ja hikoilee ja välikäyntejä tarvitaan enemmän kuin tavallisesti. Viikonlopun aikana Ilve on muuttanut pois eikä Piki enää ole lähiemä yhdellekään varsalle, mutta kyllä äitiys on vaatinut siltä veronsa, vaikka se onkin kovin iloinen ja vauhdikas oma itsensä. Sallittakoon se tammalle, Josefina ajattelee, mutta pohdiskelee silti jo kunnonkohotuksen jatkoa.

Ei tunnu hyvältä ajatukselta ilmoittaa Pikiä aivan vielä kilpailuihin, ja sen Josefina sanoo Vernerillekin, joka nyökkää ja tuumaa, että ehtiväthän he ensi vuonnakin. Niin, myöntelee Josefina. Aina on ensi vuosi. Silloin Granni hoitaa vuorostaan omaa varsaansa ja hän voi keskittyä täysin Pikiin. Pikkumusta tulee varmasti ottamaan huimia harppauksia eteenpäin koulutuksessaan.

Keskiviikko
Keskiviikkona Josefina pistäytyy Auburnissa hakemassa Rasmuksen kaappiin unohtamansa puhelimen varavirtalähteen ja kohtaa Isabella Sokan. Siellä missä on Isabella, on myös kohteliasta keskustelua. Nyt kallalainen kartanonperijätär johdattaa rupattelun lähestyvään Cup-osakilpailuun.

”Niin, jännittävää nähdä kuinka kisassa käy”, Josefina vastaa kohteliaasti.
”Et taida enää kilpailla Grannilla?” arvaa Isabella, joka ei ole aikoihin nähnyt ruunikkoa tammaa Auburnissa kaajapurolaisten maneesivuorolla ja tietää sen olevan tiine.
”En, enkä itse asiassa taida voida osallistua Pikilläkään. Se ei tunnu vielä tarpeeksi hyvältä, joten taidan istua katsomossa nämä osakilpailut”, Josefina tunnustaa.
”Sääli”, tuumaa Isabella, eikä jätä Josefinalle aikaa arvailla mitä hän sillä tarkoitti vaan näyttää yhtäkkiä valpastuvan ja jatkaa: ”Vaikka meillähän olisi tuo Sylvi, Eelan esikoistytär, vailla ratsastajaa. Ei sinua kiinnostaisi kilpailla sillä?”

Pöllämystyneenä Josefina räpsyttelee silmiään ja lähestulkoon änkyttää päivän polttavimman kysymyksensä: onko Isabella tosissaan?

”En ehdottaisi, ellen olisi. Se on oikein kiva hevonen. Hyppäsin sillä itse viimeksi kaksi luokkaa. Se menee aivan hyvin 130-luokkia, mutta saat toki harkita itse mitkä luokat hyppäät. Kokeile sitä huomenna, jos suinkin kerkeät.”

Siinä vaiheessa Josefinasta tuntuu jo, ettei Isabella kysy vaan pikemminkin kehottaa, eikä Josefinaa ole tunnettu kieltäytymisen taidosta muutenkaan. Hän kokee omituisella tavalla luvanneensa jo koko asian Isabellalle, kun tämä niin määrätietoisesti ehdottaa kokeiluajankohtaa. Josefina lupaakin olla paikalla sovittuun aikaan. Myöhemmin illalla Rasmus toteaa valoisaan tapaansa, että ainahan kannattaa kokeilla, koska se ei velvoita mihinkään mutta saattaa poikia hauskan kokemuksen. Auburnin kartanon kasvateilla ei ihan jokainen tallaaja kuitenkaan tuon tuosta hyppäile, Rasmus tuumaa, ja Josefina muistuttaa hänen itsensä hyppelevän Isabellan hevosten satulaan keskivertoa useammin.

Sitä ennen Josefina kuitenkin ajaa jälleen tunnollisesti Kaajapuroille, sillä kukaan hänen hevosenliikutustiimistään ei pääse paikalle ja Piki kaipaa palauttelevaa liikuntaa edellispäivän rankan työskentelyn jälkeen. Hän on parhaillaan parkkeeraamassa autoaan tallirakennuksen edustalle, kun puhelin soi. Auton seisahtuessa Josefina kurottaa kännykän käteensä ja vastaa tuntemattomaan numeroon valmiina kertomaan, ettei tahdo tilata Talouslehteä eikä solmia sähkösopimusta.

”Hei, tässä on Adalind Larsson. Mulla on estehevonen, ja olen soitellut ympäriinsä löytääkseni sille ratsastajan. Minulle suositeltiin sua. Olisiko sulla aikaa…?”

Josefina ei voi olla epäilemättä, että isällä ja äidillä on pakko olla näppinsä pelissä. Hän on katkaissut heihin välit ja nytkö ne sysivät hänen suuntaansa asiakkaita? Mitä varten? Osoittaakseen, ettei hän pääse pakoon ratsukartanon perimäänsä vaan tulee aina olemaan ratsastaja ennen kaikkea?

Mutta Adalind mainitsee tuntevansa Mikael Aarnisuon. Josefina miltei naurahtaa. On vaikea kuvitella, että Mikke pitäisi hänen osaamistaan niin suuressa arvossa, että suosittelisi häntä kenellekään ystävälleen. Toisaalta… ehkä estehevonen ei Miken mielestä kummoista ratsastajaa tarvitsekaan. Josefinan eläväisten muistikuvien mukaan mies ei juuri perusta esteratsastuksesta eikä anna suurta arvoa sen vaatimille taidoille.

Juuri kun Josefina on vähällä saada sanotuksi, että hän oikeastaan kovin kiireinen opiskellessaan, tehdessään tallivuoroja ja huolehtiessaan omista hevosistaan, Adalind mainitsee hevosensa nimen.

”Sama, joka oli Dierk Mayerilla?” Josefina kysyy ripeästi.
”Se sama. Mikke sanoikin, että sä olet ollut Mayerilla töissä. Araminta on kehittynyt tosi hienosti, mutta nyt mulla ei vaan ole sellainen tilanne, että… että pystyisin ylläpitämään sen tasoa”, Adalind sanoo, ja kuulostaa hetken aikaa niin epäröivältä ja eksyneeltä, että Josefinan hullunkurisen komentelevainen empaattisuus kohottaa päätään.

Pakkohan hänen on auttaa tätä tuntematonta ihmistä, joka on tukalassa tilanteessa. Muussa tapauksessa hän on kamala ihminen. Josefina lupaa käydä Adalindin luona kokeilemassa Aramintaa pikimiten.

Onneksi Pikin senpäiväinen ratsastus ei vaadi juurikaan keskittymistä häneltä. Ajatukset kuhisevat ja surisevat, eikä Josefina saa niistä kunnolla otetta. Piki on harvinaisen rauhallinen, jopa hieman laiska, ja Josefina sallii itselleen rennon ratsasteluvaihteen. Sehän palvelee hevostakin. Se on hypännyt edellispäivänä hyvin ja seuraavana päivänä Ulpu käy jumppailemassa sitä sileällä, joten verryttelyhenkinen ratsastus oli toden totta suunnitelmissakin.

Siitä ei jää paljon kotona kerrottavaa, mutta muuta juteltavaa kyllä piisaa. Rasmuksen kanta Sylvin kokeilemiseen jo kävikin ilmi, mutta Adalindin Araminta herättää jo orastavaa epäileväisyyttä poikaystävän ilmeisiin ja äänenpainoihin.

“Niin missä sä sanoitkaan että se asuu?” Rasmus kysyy.
“Ei nyt kovin kaukana”, Josefina vastaa välttelevästi, sillä tietää Rasmuksen laskeskelevan mielessään ajokilometrejä, bensarahoja ja ennen kaikkea kaikkeen siihen ympäri pitäjää ajamiseen ja koko kylän hevosilla ratsastamiseen kuluvaa aikaa. Josefina näkee sielunsa silmin palapelin, jota Rasmus mielessään kokoaa: tyttöystävän kalenteri on ollut ennestäänkin kauneimmillaan siedettävä tai jotakin sinne päin.
“No, kaipa me sitten jouluna taas nähdään toisemme”, Rasmus vitsailee ankeasti.
“Nähdäänhän me ennen sitäkin. Ja nukutaan sentään samassa sängyssä. Olenko mä muistanut kertoa sulle, että tämä yhdessä asuminen on kyllä maailman nokkelin ja mukavin idea ikinä?” Josefina yrittää harhauttaa, mutta Rasmuksen mieli on yksisuuntainen tunneli, jonka suu on kohdistunut miehen lempiaiheeseen eli hevosiin.
“Eikö se ollut Hannilla myynnissä se hevonen? Ja pomollakin meidän mukana?” Rasmus ryhtyy muistelemaan Aramintaa, ja Josefina yhtyy muisteloihin vain miedosti pettyneenä siitä, ettei poikaystävä keksinyt sanoa mitään romanttista takaisin hänen hellyydenkyllästämään puheenvuoroonsa.

Torstai
Seuraava päivä valkenee ja Josefina tuntee omituista jännittyneisyytä. Yliopistolta päästyään hän suuntaa kotiin syömään ja sukeltaa sitten tallivaatteisiinsa. Varmistettuaan kahdesti että vaatteet ovat siistit Josefina viimein lähtee ajamaan Auburniin, missä häntä odottaa virkaintoinen Penna Vaanila. Se siitä toivosta sitten, Josefina miettii lannistuneena: hän kun niin kovin haaveili, ettei tieto Sylvin testiratsastuksesta leviäisi aivan kaiken kansan tai ainakaan Pennan korviin.

“Harjasin jo Sylvin”, Penna tiedottaa. “Voit hakea sen varusteet.”
“Okei”, sanoo kiltti ja myötäileväinen Josefina.

Selvästikään tieto hänestä ratsastamassa Sylviä ei ole tavoittanut aivan kaikkien korvia, niin omituisesti kuin Matilda Josefinaa katsoo hänen napatessaan kimon tamman varusteita syliinsä. Kysyvä katse on kuitenkin kadonnut ennen kuin tummiin silmiin kohosikaan. Matilda käyttäytyy taas niin kuin Josefinan varustevalikointi ei kiinnostaisi häntä ollenkaan tai ainakaan olisi kovin merkittävä seikka hänen elämässään, mutta Josefinassa kytee silti hermostunut selittelyntarve.

“Mä kokeilen tänään Sylviä Isabellan luvalla”, hän sanoo, vaikkei Matilda kysy.
“Niin päättelin”, Matilda tokaisee.

Sitten Zelian omistaja ja Sipsin vuokraaja on hetken aikaa hiljaa. Josefinakin on hiljaa, sillä ei kuollakseenkaan tiedä mitä sanoa.

“Harvalla on otsaa ratsastella Sokkien hevosilla ilman lupaa”, Matilda lopulta vähän kuin selventää aiempaa toteamustaan ja heittää peräti vitsintyngän perään: “Etenkään, kun Penna vaanii tiluksilla.”
“No niinpä”, Josefina sanoo ja mutristaa vähän suutaan. “Siellä se nytkin jo harjasi Sylviä. Aivan varmasti se tulee vahtimaan, että ratsastan hevosta hyvin ja oikeudenmukaisesti.”
“Ihan varmasti”, Matilda hymähtää ja paljastaa: “Sylvi on ihan kiva hevonen. Ratsastin sen viime viikolla.”
“Ai”, Josefina äännähtää ja keksii sitten kysyä: “Onko vinkkejä?”
“Reagoi nopeasti. Niin sekin tekee”, Matilda linjaa ja poistuu sitten paikalta.

Josefina selviää hengissä koeratsastuksesta, joka muistuttaakin loppujen lopuksi enemmän valmennusta. Isabella on itse henkilökohtaisesti paikalla valvomassa kokeilua ja antaa tuon tuostakin jonkin hyödyllisen vinkin ja ehdottaa tehtäviä, vaikkei virallisesti valmennakaan. Alkuhankaluuksien jälkeen Josefina mieltyy Sylviin, joka muistuttaa hieman pomon Ladya muttei ole aivan yhtä hankala. Ehkä Sylvissä on ripaus Pisanjiakin. Josefinan tulee sievää vitivalkoista pikkutammaa yhtäkkiä kova ikävä; niin viripää kuin Pisanji onkin, se on ikuisesti yksi Josefinan lemppareista, mitä tulee Dierk Mayerin omistamiin hevosiin.

Jossakin vaiheessa ratsastusta Rasmus on tupsahtanut katsomoon, minkä Josefina huomaa vasta siirtyessään Sylvin kanssa loppukeventelyihin. Poikaystävä näyttää hänelle peukkua. Rasmuksen viereen on tälläytynyt Märta Merenheimo (kuinkas muuten). Märta ei näytä Josefinalle peukkua.
“Katso, ehdittiinpäs nähdä”, Josefina hymähtää Rasmukselle hieman myöhemmin yhyttäessään tämän Branin karsinalta. “Eikä ole edes joulu.”
“Heko heko.”
“Eikö yhtään naurattanut?”
“En tahdo vastata”, Rasmus kiemurtelee, mutta hymyilee leveästi, kun Josefina pujahtaa karsinaan halaamaan ja suukottelemaan häntä.
“Mä en kerkeä nyt jäädä katsomaan kun sä ratsastat”, Josefina pahoittelee. “Meen edeltä kotiin ja opiskelen vähän. Syödään sitten yhdessä kun tuut.”
“Tehdään niin. Sä et siis ole menossa Purtseille tänään?” Rasmus varmistaa.
“En mä mee, Ulpu ratsastaa Pikin ja Granni maastoili eilen Aliisan kanssa ja on tänään vapaalla.”

Josefina on tyytyväinen järjestelyynsä Ulpun kanssa. Ratsuttaja tekee työnsä kitisemättä laisinkaan Kaajapurojen tallin oloista tai hevosten käytöksestä tai… mistään. Josefina on oppinut luottamaan Ulpuun ja tämän ammattitaitoon. Arjen sumplimista ratsuttajan palkkaaminen on sujuvoittanut kummasti. Niin tänäänkin: Josefina ehtii opiskelujensa lisäksi syömään päivällistä ja loikoilemaan sohvalla poikaystävänsä kanssa, ja elämä tuntuu hymyilevän.

Perjantai
Perjantaisen luennon peruuntuessa Josefina pääsee valoisan aikaan ratsastamaan Grannin, joka liikkuu yhä kevyesti. Tallilla käynti vie merkittävän paljon vähemmän aikaa nyt, kun Aliisa on tulossa maastoilemaan Pikillä eikä Ilve-varsastakaan tarvitse enää huolehtia. Ikävä pistää kyllä ohimennen rintaa, mutta Josefina on jo sopinut vierailevansa mahdollisimman pian Ilveen luona. Äh, hän ei kyllä kuuna päivänä kykenisi olemaan oikea hevoskasvattaja. Hän pitäisi itsellään kaikki varsat, koska ei raaskisi niistä luopua, ja sitten ei mikään hevostila riittäisi hänen laumansa asuinsijaksi.

Koska Josefina tietää Aliisan aikovan tulla tallille hetkenä minä hyvänsä, hän ottaa avuliaasti Pikin sisään ja antaa sille pienen määrän heinää pureksittavaksi. Hän ja Granni tekevät vielä käyntityöskentelyä kentällä, kun Aliisa ja runsaisiin heijastimiin puettu Piki lähtevät pihasta. Jostakin syystä Aliisan Josefinalle suuntaama vilkutus ei ole yhtä villi ja riemukas kuin tavallisesti, mikä jättää omituisen tunteen kytemään Josefinan kylkiluiden taakse. Ehkä hän ilmaisi mielipiteensä Aliisan pettämistouhuista liian suoraan, hän ajattelee syyllisyyttä potien. Ei olisi pitänyt olla mitään mieltä siitäkään asiasta. Sitä välttyi konflikteilta, jos oppi kätkemään omat tuntemuksensa ja ajatuksensa muilta. Josefina oli oppinut tosi hyväksi siinä, mutta ystävät taisivat olla hänen heikko kohtansa: oli vaikea kuvitella, etteivätkö juuri Aliisan ja Heidin kaltaiset läheiset ystävät havaitsisi, jos hän paheksuisi jotakin heidän tekemäänsä.

Puolivillaisen ahdistuksen vallassa Josefina hölkkää hevosensa lyhyesti ja ytimekkäästi, hoitaa sen nopeasti ja yrittää poistua ennen Aliisan paluuta. Siinä hän onnistuukin, sillä ex-kämppis on luvannut tehdä oikein pitkän ja rauhallisen maastolenkin Pikin kanssa, jotta se saa oikein oikoa jäseniään ja kenties palautella kestävyyskuntoaankin. Hätäisen talliltapoistumisen vuoksi Josefina löytää itsensä erikoisesta tilanteesta: hänellä on luppoaikaa päivässään!

Ehkä hän käyttää sen tsekkaamalla somensa. Onhan @jusurosen kuitenkin kiinteä osa häntä ja hänen elämäänsä.

Instagramin direct-boksissa odottaa viesti. Niitä on siellä verrattain usein, eikä Josefina siksi räpäytä silmiään kahdesti hämmästyneisyydestä vaan klikkaa keskustelun rutiininomaisesti auki.

Moikka, oon Nitan tuttu Linnea. Nita suositteli kääntymään sun puoleen, kun kerroin etsiväni ratsastajaa, joka hyppäisi mun nuorella hevosella ja starttaisi sen kanssa parit kisat, jotta se saa kokemusta. Madde on Verneri Kaajapuron kasvatteja ja tuleva kenttähevonen. Tekisin sen kanssa työt mieluusti itse, mutta mulla on kädet aika täynnä parin kokeneemman hevosen kanssa ja tarvitsisin aika kipeästi apua.

Toivottavasti on ok että laitoin viestiä tätä kautta! Kerron tosi mielelläni lisää hepasta ja diilistä, ja voidaan tietty jutella sähköpostitse tai puhelimitsekin jos se on parempi.
                           


Madde. Josefina muistaa mustan tamman niiltä ajoilta, kun se oli vielä aivan hontelo ja keskenkasvuinen ja asui Inna Paakkasen luona, sillä Innalta Verneri oli liisannut sen emän - tai jotakin, Josefina ei oikeastaan tiennyt sopimuksen yksityiskohtia. Joka tapauksessa Madde on superupean Loven jälkeläinen ja merkitty kirjoihin ja kansiin hänen valmentajansa kasvattina. Kiinnostus on jo herännyt, vaikka sen lomassa kiemurtelee kauhistus: pidetäänkö häntä sittenkin niin varteenotettavana ratsastajana, että hänelle tarjotaan ratsuja pitkin pitäjää? Voiko hän ikinä täyttää itseensä kohdistuvia odotuksia?

Josefina antaa itselleen runsaasti harkinta-aikaa. Linnea, Adalind, Isabella. Madde, Araminta ja Sylvi. Nimet pyörivät karusellia hänen ajatuksissaan, leikkivät hippaa, ja palapelin palojen asettelu houkuttaa ja hirvittää. Saisiko tästä aikaiseksi järkevää kolminaisuutta? Sitä hän tuskin saa tietää, ellei kokeile. Vasta illalla, puhuttuaan asiasta Rasmuksen kanssa, hän vastaa Linnea Korkeakankaalle ja sopii käyvänsä ainakin tutustumassa hevoseen.

Lauantai
“Söitkö aamupalaa?”
“Söin. Huomenta. Mun pitää jo mennä, nähdään iltapäivällä Auburnissa.”
“Tuulispää. Aja turvallisesti. Ja ratsasta.”
“Joo. Jännä nähdä, mitä se Maddekin nykyään jo osaa ja millainen Aramintasta on tullut.”
“Sano Aramintalle terveiset.”
“Sanon! Mä laitan viestiä kun lähden ajamaan sen luota.”

Josefina ratsastaa kokeeksi kaksi hevosta ja pitää tietysti molemmista, sillä ne ovat hienoja ja herkkiä hevosia, joilla on kunnia saada ratsastaa. Voi jukra. Hän elää hevostytön unelmaa: saada nyt ratsastaa kaikilla näillä upeilla puoliveritammoilla ilman että siitä tarvitsee edes pulittaa itseään kipeäksi! Mitä mahdollisuuksia elämä taas hänen eteensä lykkääkin. Ja vaikka hän kuinka etsii levottomana pettymyksen merkkejä hevosten omistajien kasvoilta, eleistä ja sanojen mutkista, niitä ei näy. Kumpikin näyttää tyytyväiseltä, ja Linnea jopa innostuu ehdottamaan kenttäkilpailudebyyttiä Madden kanssa, kun se liikkuu niin siivosti.

“Ei tietenkään niin että pitäisi lähteä voittamaan, sehän on vasta ihan kokematon vauva, mutta kävisitte vain leikittelemässä! Nita sanoi että sä olet joskus startannutkin kenttää!”
Pahuksen Nita.
“No, kerran omalla hevosellani harrastetta.”
“Harraste riittäisi paremmin kuin hyvin Maddenkin kanssa. Ihan vain että se pääsee kokeilemaan. Kenttähevonenhan siitä kuitenkin tulee…”

Auburnissa odottaa vielä Sylvi. Josefinalla ei ole toivoakaan ehtiä näkemään vilaustakaan omista hevosistaan sinä lauantaina, mutta onneksi niiden ympärille on syksyn mittaan rakentunut niin rautainen tiimi, ettei niiden viikko-ohjelma siitä kärsi.

He viettävät Rasmuksen kanssa parisuhdeaikaa ratsastamalla yhdessä. Ratsastuspuistossa kiemurtelevien alku- ja loppukäyntien väliin mahtuu sileäntyöskentelyä maneesin suojissa, ja kaiken sen jälkeen Josefina tuntee olonsa hämmästyttävän virkeäksi. Liekö se keveän ja energisen hevosen vai kirpeän marraskuisen ulkoilman ansiota - niin tai näin, hän on onnellinen asettuessaan loungen pöydän ääreen syömään valmissalaattia lounaaksi. Rasmus ryöstää annoksen kahdesta minitomaatista toisen, mutta Josefinan salaattiastia on yhä enemmän täynnä kuin tyhjä.

“Ai niin! Se Linnea haluaisi, että mä starttaan harrastettakin Madden kanssa. Kenttää, ajattele”, Josefina kertoo, ja silloin Rasmus näyttää välittömästi innostuneelta.
“Starttaa! Se olisi hauskaa. Kenttäratsastushan on parasta”, poikaystävä sanoo, ja muistelee paikalle paukahtavan Märta Merenheimon suureksi ällötykseksi kumppaninsa mennyttä menestystä ylistävin sanoin: “Sähän ratsastit upeasti viimeksikin.”
“Niin kenellä?” Märta kuuluu mutisevan itsekseen.

Sinihius ei vahingossakaan poistu paikalta, vaan jää itsepintaisesti pilaamaan ilmapiiriä. Siinä se onnistuu, vaikkei mitään sanokaan: tällää vain takalistonsa Rasmusta vastapäätä nököttävälle tuolille ja istuu siinä ja tuijottaa. Rasmus vaivautuu kysymään, mitä Märtalle kuuluu, mutta Josefina sulkee oitis suunsa eikä puhua pukahda ennen kuin he poistuvat Rasmuksen kanssa kotimatkalle.

Ilta menee ihmetellessä. Kuinka Josefinalla, jolla ei viikon alussa ollut yhden yhtä kilparatsua, onkin niitä yhtäkkiä kolme?

Tosin viikon alussa hänellä ei ollut stalkkeriakaan.

Sillä Linnean viestiä lukiessaan hän sai ilmoituksen uudesta seuraajasta, joka poistui seuraajalistalta yhtä nopeasti kuin aloittikin seuraamisen. Mies on nähnyt hänen stoorinsakin. Josefina ei ymmärrä, miksi jotakuta ulkomaalaista personal traineria kiinnostaisivat hänen somesisältönsä, mutta niin vain Max-niminen sellainen käy enemmän tai vähemmän vaivihkaa kurkkimassa hänen tiliään. Kurkittuaan takaisin Josefina on alkanut epäillä, että tilin pitäjä on jostakin tuttu.

Vasta aivan myöhään illalla oivallus iskee.

“Rasmus?” hän sanoo ja kierähtää katsomaan vieressään puhelinta selailevaa poikaystäväänsä, jonka asennosta johtuva leukakurttu hymyilyttää häntä joka kerta - niin nytkin.
“No?” Rasmus vastaa, laskee puhelimen pois ja katsoo häntä kiinnostuneen näköisenä. Siinä samassa poikaystäväkin käännähtää kyljelleen ja silittää hänen käsivarttaan.
“Muistatko sen miehen, joka me tavattiin Luhdan valmennuksen jälkeen?” Josefina kysyy, ja silittävä liike hänen ihollaan pysähtyy.
“Ai se hullu, joka lensi ulkomailta asti sun perään pyytelemään anteeksi jotakin mitä sä et muista?” Rasmus kysyy kulmat kurtussa.
“Siis kyllä mä muistan sen tyypin ja että me tavattiin kesällä Latviassa, mutta mä en vaan tiedä mitä se oikein pyysi anteeksi”, Josefina tarkentaa ja Rasmus nyökyttää päätään merkiksi siitä, että on tilanteen tasalla.
“Joo. Mitä siitä?”
“Se on katsonut mun Insta-stoorin, ja eilen se alkoi seurata mua ja lopetti sitten heti. Mä näin ilmoituksen siitä seuraamisesta, mutten kohta löytänyt sitä seuraajalistalta.”
“Erikoista”, Rasmus sanoo, on hetken hiljaa ja kurtistaa sitten kulmiaan. “Onkohan sillä joku pakkomielle susta?”
“Ei kai sentään”, Josefina sanoo levottomana.
“No on musta vähän outoa että etsii käsiinsä toisessa maassa asuvan ihmisen, jonka on tavannut kerran joskus jossain”, Rasmus inttää, eikä Josefina oikeastaan ole lainkaan eri mieltä siitä asiasta. Siksihän hän oikeastaan asiastaan poikaystävälleen mainitsikin, sillä koko kuvio tuntuu omituiselta. Somessa seuraajia tulee ja menee, sen Josefina on oppinut, mutta koskaan ennen sellaiset eivät ole konkreettisesti etsiytyneet hänen luokseen varoittamatta.
“Ehkä vähän joo… vaikka voihan kaikelle olla järkevä selitys. Mähän voisin oikeastaan vähän kysellä Amelielta, että mikä tää tyyppi oikein on. Siellä Zenissähän mä sen ekaa kertaa näin, niin ehkä Amelie tuntee sen edes jotenkin”, Josefina pohdiskelee.
“Tee se”, Rasmus kannustaa, on taas tovin hiljaa ja sanoo sitten: “Mä en haluaisi joutua olemaan huolissani siitä, onko sulla joku sekopäinen stalkkeri. Ties koska se tupsahtaa kotiovellekin, jos se kerran onnistui jo selvittämään sun valmennusaikataulut.”

Josefina nyökkää. Onhan ajatuksenkulku aika villi, mutta kai maailmassa tapahtuu järjettömämpiäkin asioita. Mietiskeleväisenä hän kaivautuu aivan likelle Rasmusta, joka ottaa hänet kuuliaisesti halaukseensa. Se tuntuu turvalliselta ja mukavalta.

“Ei mua kyllä pelota”, Josefina sanoo ääni vasten Rasmuksen tutulta tuoksuvaa ihoa muminaksi vaimentuen.
“No hyvä. Ja onhan se ehkä vähän kaukaa haettua, että se oikeasti tulisi tänne”, Rasmus rauhoittelee. “Mutta selvitä nyt kuitenkin, mikä se on oikein miehiään.”
“Mä selvitän… vaikka heti huomenna”, Josefina lupaa, eikä sitten tahdo ajatella asiaa enää sinä iltana.

Unissaan hän seikkailee tallista ja maasta toiseen. Unikuvissa kaikki hänen menneet ja tulevat kokemuksensa talleista ja niiden tiluksista sulautuvat sotkuisesti yhteen. Hän huomaa eksyvänsä kokonaisuuteen, joka on sekoitus lapsuudenkotia, Kaajapuroja ja Auburnia, pomon säntillisen siistiä tallia ja Linnean ja Adalindin pienempiä tiloja, ja lopulta hän löytää itsensä seisomasta klassistisen linnan varjossa. Tuntuu kuin joku katselisi. Levoton uni kieppuu ja vääntyy ja väistyy lopulta aamun tieltä.

kirjoittaja Jusu R.
lähetetty 25.11.20 9:09
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Pikin päiväkirja
Vastaukset: 55
Luettu: 2878

Takaisin alkuun

Siirry: